Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksi oli tylsää,  vaikka ex sitä aina hehkuttikin. En ymmärrä miksi.

Yllä olevan kirjoittajalle haluan sanoa, että voi hyvin olla myös niin, että exä(si) on pitänyt seksiänne hyvänä ja ollut tyytyväinen tietämättä paremmasta. Ei siis kannata ainakaan henkseleitä paukutella mahtavana rakastajana.

 

Olimme olleet aiemmin parisuhteissa (useammassa), joten valitettavasti joudun tuottamaan sinulle pettymyksen. Älä ole noin hyökkäävä ja katkera. Ei ainakaan kaunista sinua.

En tiedä minkä ikäinen olet tai mitä pidät "pitkänä parisuhteena", ajattelin kun niitä suhteita on ollut useita. Taisi kuitenkin ottaa koville, että rakastaja taitojasi on syytä epäillä 😂

Näkisin, että hyökkäävä olet sinä ja jonkinlainen katkeruus sinua vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksi oli tylsää,  vaikka ex sitä aina hehkuttikin. En ymmärrä miksi.

Tämä oli surullinen ja niin paljastava lause. Ex hehkutti seksiä, koska se oli hänestä hyvää. Hänestä oli ihanaa olla lähelläsi ja intiimisti. Hänelle se riitti, hän tunsi rakkautta, hän koki läheisyyttä jne. Sinä et.

Sen sijaan, että olisit sanonut mitään näistä asioista exälle, lihomisesta, paikoilleen jumittumisesta, tms. sinä rakastuit. 

Siitä tässä on monta sivua jo puhuttu, että miksi sen, jolla on suhteessa huono olo ja seksikin jo huonoa, on niin saakelin vaikea avata sitä suutaan ja lähteä. 

Miksi se pitää tehdä pettämisen kautta ja sen päälle tulla vielä palstoille se ex haukkumaan. Seuraavaksi vaadit mitalia siitä, että vaiheilit naisten välillä, ihan hyvää hyvyyttäsi.

 

Ainoastaan ap kirjoittaa että ex on manipuloiva narsisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksi oli tylsää,  vaikka ex sitä aina hehkuttikin. En ymmärrä miksi.

Yllä olevan kirjoittajalle haluan sanoa, että voi hyvin olla myös niin, että exä(si) on pitänyt seksiänne hyvänä ja ollut tyytyväinen tietämättä paremmasta. Ei siis kannata ainakaan henkseleitä paukutella mahtavana rakastajana.

 

Olimme olleet aiemmin parisuhteissa (useammassa), joten valitettavasti joudun tuottamaan sinulle pettymyksen. Älä ole noin hyökkäävä ja katkera. Ei ainakaan kaunista sinua.

 

"Olimme olleet aiemmin parisuhteissa (useammassa), joten valitettavasti joudun tuottamaan sinulle pettymyksen. Älä ole noin hyökkäävä ja katkera. Ei ainakaan kaunista sinua."

Gaslighting! Hienoa että avauduit vihdoin omista kokemuksistasi, tekstisi perusteella oletkin ollut täällä jo jonkin aikaa kommentoimassa...mietityttää miksi?

Vierailija kirjoitti:

Seksi oli tylsää,  vaikka ex sitä aina hehkuttikin. En ymmärrä miksi.

Yllä olevan kirjoittajalle haluan sanoa, että voi hyvin olla myös niin, että exä(si) on pitänyt seksiänne hyvänä ja ollut tyytyväinen tietämättä paremmasta. Ei siis kannata ainakaan henkseleitä paukutella mahtavana rakastajana.

Eihän tuossa mitenkään paukuteltu henkseleitä. Merkillistä tulkintaa taas.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin kertoa asiat niin kuin ne ovat, toisesta näkökulmasta. Mutta ei taida kärsiä kirjoittaa, kun heti menee joillakin tunteisiin.

Herkkä aihe jollekin, tosiaan.

Kyllä, puhuin exälle tunteistani, seksistä ja kaikesta muustakin mielen päällä olevasta. Exän mielestä kaikki oli hyvin, mitään ei tarvitse muuttaa suhteessamme jne..

Emme olleet enää samalla aaltopituudella. Halusin erota. Ero tuli exälle kuitenkin "yllätyksenä".

Tämänkin tein varmaan joidenkin mielestä väärin. Huomaan, että teillä on vielä paljon käsittelemättömiä asioita, vihaa tai katkeruutta. En tiedä. Mutta kenenkään sylkykupiksi en ala 😉

Se, että Sinun tapauksessasi (kun jokainen ero ja eron osapuolet ovat erinlaisia) olet puhunut tunteistasi, seksistä, ongelmista jne on oikein tehty. Olet tuonut ongelmat esiin, exä on sitten tuonnut oman mielipiteensä. Ei ero ole silloin voinut tulla yllätyksenä. En minä vastuuta pois vieritä erohaluttomalta. Ei sinun erossasi tässä valossa ole mitään väärää (antamillasi tiedoilla).

Itse olisin ollut kovin tyytyväinen jos exä olisi ne puhehousut saanut jalkaan ja ei olisi oikeuttanut kahden naisen pyörittämistä kuukausitolkulla.

Itse olen päättänyt myös, että kenenkään sylkikuppi en enää ole ikinä. Mitä enemmän aikaa erosta on sitä enemmän on tajunnut myös itsestänsä. 

28v yhdessä 

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin kertoa asiat niin kuin ne ovat, toisesta näkökulmasta. Mutta ei taida kärsiä kirjoittaa, kun heti menee joillakin tunteisiin.

Herkkä aihe jollekin, tosiaan.

Kyllä, puhuin exälle tunteistani, seksistä ja kaikesta muustakin mielen päällä olevasta. Exän mielestä kaikki oli hyvin, mitään ei tarvitse muuttaa suhteessamme jne..

Emme olleet enää samalla aaltopituudella. Halusin erota. Ero tuli exälle kuitenkin "yllätyksenä".

Tämänkin tein varmaan joidenkin mielestä väärin. Huomaan, että teillä on vielä paljon käsittelemättömiä asioita, vihaa tai katkeruutta. En tiedä. Mutta kenenkään sylkykupiksi en ala 😉

Kertomasi tarina on samantyyppinen kuin minun oli tuossa aiemmin, olin siis ero halualuava nainen.  Kyllähän sekin sai monenlaisia kommentteja. Tuota samaa, että miksi et puhunut, miksi et kertonut, mikset sanonut suoraan. No kun toisen mielestä ei ollut valittamista, olin kyllä kertonut ja sanonut oman mielipiteenii ja tunteeni. Mutta kun mies ei ottanut tosissaan kun häntä ei haitannut tai ei ainakaan riittävästi eroamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksi oli tylsää,  vaikka ex sitä aina hehkuttikin. En ymmärrä miksi.

Yllä olevan kirjoittajalle haluan sanoa, että voi hyvin olla myös niin, että exä(si) on pitänyt seksiänne hyvänä ja ollut tyytyväinen tietämättä paremmasta. Ei siis kannata ainakaan henkseleitä paukutella mahtavana rakastajana.

 

Olimme olleet aiemmin parisuhteissa (useammassa), joten valitettavasti joudun tuottamaan sinulle pettymyksen. Älä ole noin hyökkäävä ja katkera. Ei ainakaan kaunista sinua.

En tiedä minkä ikäinen olet tai mitä pidät "pitkänä parisuhteena", ajattelin kun niitä suhteita on ollut useita. Taisi kuitenkin ottaa koville, että rakastaja taitojasi on syytä epäillä 😂

Näkisin, että hyökkäävä olet sinä ja jonkinlainen katkeruus sinua vaivaa.

Eihän tuossa edes ollut mitään syytä epäillä miehen rakastajan taitoja, jos exä oli sitä kerran hehkuttanut. Todella epälooginen päätelmä.

Tzsiisus sentään näitä tulkitsijoita!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin kertoa asiat niin kuin ne ovat, toisesta näkökulmasta. Mutta ei taida kärsiä kirjoittaa, kun heti menee joillakin tunteisiin.

Herkkä aihe jollekin, tosiaan.

Kyllä, puhuin exälle tunteistani, seksistä ja kaikesta muustakin mielen päällä olevasta. Exän mielestä kaikki oli hyvin, mitään ei tarvitse muuttaa suhteessamme jne..

Emme olleet enää samalla aaltopituudella. Halusin erota. Ero tuli exälle kuitenkin "yllätyksenä".

Tämänkin tein varmaan joidenkin mielestä väärin. Huomaan, että teillä on vielä paljon käsittelemättömiä asioita, vihaa tai katkeruutta. En tiedä. Mutta kenenkään sylkykupiksi en ala 😉

Se, että Sinun tapauksessasi (kun jokainen ero ja eron osapuolet ovat erinlaisia) olet puhunut tunteistasi, seksistä, ongelmista jne on oikein tehty. Olet tuonut ongelmat esiin, exä on sitten tuonnut oman mielipiteensä. Ei ero ole silloin voinut tulla yllätyksenä.

Tekee mieli puuttua tuohon yllätyksellisyyteen.

Ystäväpariskunnan miesosapuoli oli nuorena miehenä aika meneväinen ja viipelsi naisissa aina kun silmä vältti, vaikka hänen vaimonsa oli yksi kauneimmista naisista jonka itse olen koskaan tuntenut. Myös seksuaalisesti aktiivinen ja vähintäänkin mitoissaan, pieni ja siro. Miehen sekkailuja alkoi sitten kantautua vaimon korviin, ja niistä käytiin kiivaita keskusteluita, joissa vaimo ilmoitti että hän ei tule moista käytöstä sietämään. Mies luimisteli ja lupasi ettei enää harhaile. Harhaili kumminkin, ja tämänkin reissun jälkeen vaimo kuuli asiasta (pienehkö paikkakunta) ja ero oli hiuskarvan varassa. Mies vuodatti krokotiilinkyyneliä ja vannoi, ettei ikinä enää. Vaimmo päätti antaa vielä yhden mahdollisuuden. Jonkin ajan päästä mies ryssi senkin ja kärähti. Silloin vaimo pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa, jätti vihkisormuksensa vuokra-asunnon pöydälle ja häipyi. Saadessaan tiedoksiannon avioeron vireille tulosta mies oli aivan täysin järkyttynyt, ja hoki kavereilleen, että kun ei se vaimo edes mitenkään varoittanut!

Eli erohaluttoman defenssit voivat olla niin korkeat, että hän kieltäytyy ottamasta kuuleviin korviinsa tai ainakaan todesta noita toisen osapuolen aloittamia vakavia (ero)keskusteluja. Koska erohaluttoman mielestä kaikki on ihan hyvin, hän olettaa että kaikki on oikeasti ihan hyvin,  ja tuudittautuu uskomaan ettei se toinen voi olla tosissaan puheineen.

Vaan kuinkas sitten kävikään...

Vierailija kirjoitti:

Olin todella kauan rikki ja edelleen, kolmen vuoden jälkeen ruoskin itseäni siitä, että annoin hyväksikäyttää itseäni eron jälkeen juurikin em. tilanteen tavoin. Kuvittelin, että rakkaus voittaisi ja sallimalla yhteydenpidon altistin itseni pitkälle korjausprosessille. Vuoden nuolin taisteluhaavoja ja sitten rakensin itseni uudelleen. 

Jestas, tähän taas itse samaistuin suuresti:-)

Minä en eron jälkeen ajatellut, että toinen olisi minua hyväksikäyttänyt, koska ei se niin ollut, ihan samalla tavalla siinä pyörylässä pyörin itsekin. Ja halusin yhteydenpitoa jne ihan samalla tavalla. 

Mutta tosiaan tuo rakkaus voittaa ja meitä erottavat asiat menettävät merkityksensä ja ja jaja en oikein enää muista edes, mitä silloin järkeilin.

Varsinainen asiani kuitenkin on itsensä ruoskiminen. Minä onnistuin myös rakentamaan ihan itse, oman pään sisään jonkunlaisen rangaistuskammion itselleni sen vuok

Kiitos MaratonParkuja, tämä kosketti monin tavoin.

Olen huomannut, että ihan korkeimman omaaivoisesti asetan itseni nurkkaan ja ahdistettuun asemaan, jossa koen olevani jotenkin altavastaajana suhteessa parisuhteen toiseen osapuoleen. Tunnen jotenkin alitajuisesti, että tunteeni, ajatukseni ja toimintani ovat vääriä ja että minun tehtäväni on muuttua, jotta voisin itseni hyväksyä ja sitten tulla toisenkin ymmärtämäksi ja hyväksymäksi.

Luin kesällä Kristin Neffin Itsemyötätunnon (vilpitön suositus), ja tunnistin taipumuksen syyllistyä ja syyllistää itseäni sekä muiden tekemisistä että omista tunteistani. Ja häpeää siitä, etten osaa hoitaa ihmissuhteitani paremmin. Jo vuosia olen pyrkinyt suhtautumaan itseeni lempeästi ja rakastavasti usein siinä onnistuenkin. Mutta stressi- ja kriisitilanteissa opit tuntuvat lentävän nurkkaan, ja taas kerran taannuin tässä uusimmassa suhteessani hylkäämisenpelon herätessä pieneksi lapseksi, joka takertuu toiseen. Kaiken kauheuden huipensi se, että  muutaman päivän päässä soi korvamatona Mamban Älä jätä minua. Aivan kuin tilanteessa ei olisi ollut muuten kestämistä.

Joululomalla tuli tavattua Kaisa Haapalan Häpeän alkemia ja sen sivujuonteena Kaisa ja Simo Kuurneen Sisäisen orvon viisaus. Niiden ja hiljattaisten kokemusten myötä olen alkanut ajatella, että vaikka muuten suhtaudun itseeni hyvinkin myönteisesti, voisin ehkä lopettaa taustani huomioiden melko ymmärrettävien sisäisten luhistumisen kritisoinnin. Ja ajatella jotenkin niin, että olen kokenut elämässäni ihan riittävästi ikäviä asioita, että minun tarvitsisi pyydellä niiden jälkiä anteeksi itseltäni tai muilta. Miehethän voivat aina vaihtaa seuraavaan, jos tunteeni ovat liikaa sietää. Itseäni sen sijaan en voi vaihtaa, joten voisin alkaa rakastamaan itseäni kokemani surun ja kivun vuoksi enemmän, ei vähemmän. Tässä on selvitty elämässä kuitenkin loppuviimein yleensä ottaen todella hyvin lähtökohdat huomioon ottaen.

En voi valita muiden puolesta, mutta itse voin valita rakastaa kaikkea itsessäni, ei ainoastaan helppoja ja hauskoja osia.

-Liekki

Se, että Sinun tapauksessasi (kun jokainen ero ja eron osapuolet ovat erinlaisia) olet puhunut tunteistasi, seksistä, ongelmista jne on oikein tehty. Olet tuonut ongelmat esiin, exä on sitten tuonnut oman mielipiteensä. Ei ero ole silloin voinut tulla yllätyksenä. En minä vastuuta pois vieritä erohaluttomalta. Ei sinun erossasi tässä valossa ole mitään väärää (antamillasi tiedoilla).

Itse olisin ollut kovin tyytyväinen jos exä olisi ne puhehousut saanut jalkaan ja ei olisi oikeuttanut kahden naisen pyörittämistä kuukausitolkulla.

Itse olen päättänyt myös, että kenenkään sylkikuppi en enää ole ikinä. Mitä enemmän aikaa erosta on sitä enemmän on tajunnut myös itsestänsä. 

28v yhdessä 

Itse turhauduin jo exäsi toiminnasta lukemiseen. Teki mieli ravistella häntä, kun luvataan ja luvataan puhumista ja *ttu mitään ei tapahdu. Ja sitten se pojan kustannuksista lipsuminen...liekinheitinkäteni hapuili useamman kerran tyhjää. Kun vielä lisää myöhemmät paljastukset kaikista valheista ja samaan aikaan kahdessa sängyssä lakanoiden lämmittelyn, niin olisin ollut valmis tekemään ukonkutaleesta rukkaset. Eikä edes mennä asunnon myyntiin ja kirjojen siirtämisen ongelmiin ja sinulle työnnettyihin kustannuksiin.

En siis yhtään ihmettele, että kunnioitus on mennyt. Sitä olen hieman kunnioituksensekaisesti ihmetellyt, miten tyynesti olet asiaan suhtautunut ja keskittynyt omaan elämääsi. Ja pohtinut, eikö missään vaiheessa ole tullut tarvetta antaa perusteellista palautetta kaikesta tästä ihanasta, mitä hän keski-iänkriisissään elämääsi toi.

Itse tosiaan olen sujuvasti lapastellut läpi ihmissuhteitteni aktiivivaiheen, mutta mitan tultua täyteen on kyllä tullut annettua varsin suoraa palautetta, jos siihen on ollut aihetta. Eihän se ole tapahtunutta muuttanut, mutta oma olo on kyllä ollut helpompi, ja olenpa myös joskus saanut palkinnoksi aidon anteeksipyynnön tai kaksi. Aitous lasketaan sillä, että myös toiminta on sen myötä muuttunut. Ja vaikka parisuhteeseen ei ole ollut paluuta, niin onpa tällainen henkilö nykyään yksi parhaista ystävistäni. Elämä joskus yllättää.

Exäsi suhteen ei varmaan ole paljon pelastettavaa ja on varmaan oman energian ja mielenrauhan tuhlaamista lähteä sen kummemmin asioihin palaamaan. Itse vain olen niin pikkumainen ja kypsymätön, että saattaisin sen siitä huolimatta tehdä...

-Liekki

Vierailija kirjoitti:

Upeaa pohdintaa Liekki. Juuri tällaista kaivataan. 

Rajojen asettaminen voi olla yksi vaikeimmista tehtävistä parisuhteessa. Mutta sinun kuten monen muunkin tarinassa täällä se on ollut ainoa tie kunnioituksen saamiseen. Toivottavasti jaksat päivittää meille mitä tapahtui ja miten onnistuit rajojen pitämisessä.

Samaa toivon nimimerkille Hukassa. 



En oikein jaksa osallistua keskusteluun kuka pettää ja miksi. Totean vaan, että pettäminen on vain yksi tapa rikkoa luottamus parisuhteessa. Muitakin tapoja on. Kuten esimerkiksi jonkun mainitsema henkinen väkivalta. Tai emotionaalinen hylkääminen. Tai epärehellisyys. Tuen puute. Onhan näitä.

Kuurankukka

Kiitos Kuurankukka,

Tällä viikolla pitäisi tulla lisää raportoitavaa, jos suunnitelmat toteutuvat.

Sillä välin totean, että parisuhdettaan voi tosiaan pahoinpidellä monin eri tavoin. Olen kuitenkin ap:n tavoin hieman mustavalkoinen pettämisasioiden suhteen. Luottamuksen lisäksi näen parisuhteessa olennaisena kunnioituksen - sekä itsensä että toisen.

Olen nähnyt sivusta, miten omassa ystäväpiirissäkin on petetty puolisoita. Usein kyseessä on ollut se, että on ikään kuin passiivisaggressiivisesti "kostettu" huonoa kohtelua pettämällä. Toisinaan tuo huono kohtelu on ollut aivan ilmiselvää, toisinaan vaikuttanut hyvin subjektiiviselta (pettäjä ei ole uskaltanut nostaa oman suhteen epäkohtia keskusteluun ja pettynyt siitä, että puoliso ei ole lukenut ajatuksia). En ole kokenut tarpeelliseksi lähteä tuomitsemaan ketään, kun ihmissuhteet tuppaavat olevan aina vaikeita ja monimutkaisia, ja syyt pettämiseen voivat olla hyvin inhimillisiä ja sinällään ymmärrettäviäkin. Joskus pettämisestä voi olla jopa apua, jos se auttaa irtautumaan huonosta ihmissuhteesta tai herättää viimein puolison, johon sanat eivät ole tehonneet.

Mutta noin yleensä ottaen pidän pettämistä huonona tapana ratkaista oman elämän tai ihmissuhteen ongelmia - siinä sivussa kun usein tulee vaarannettua myös petetyn kumppanin terveys. Ja se on asia, jota itse en oikein pysty sormien läpi katsomaan.

-Liekki

Kiitos Liekki Sinulle kirjoituksesta.

Kun ihmiseltä hajoaa kaikki mihin aidosti uskoo, eli molemminpuoliseen rakkauteen ja yhteinen loppuelämä sillä tavalla kuin minulla niin se ei ole reilua. Kun oli se "vakava masennus" ja oman surun lisäksi huoli toisesta, kun exä lähti masentuneena "kalastamaan" ja et saa toista kiinni, kuvittelin jopa että tekee itsellensä jotain. Kun ääneen kyseenalaistin lisääntyneet työmatkat, olin ihan hölmö. Enemmän alkoi tulemaan esteitä kaikkeen. Sitten salakämppä jne. Vielä helmikuussa (8 kk kaiken alusta) sanoi, että uskoo meidän tulevaisuuteen. Huhtikuussa minulle riitti. Ja minähän en Hänessä roikkunut, en anellut takaisin vaan surin + tuin + ymmärsin. Ero on hyvä asia, niin sen näen nykyään, mutta vieläkin ahdistaa ne jatkuvat lupaukset puhua. Olen ihminen, jolla on hirveä tarve tietää faktat tai ymmärtää ja siten jatkaa eteenpäin. Se oli henkisesti kovin juttu se puhumattomuus.

Se puhumattomuus jätti minuun jäljet, jotka tavallaan seurasi uuteen suhteeseen, mutta onneksi nykyinen on aivan vastakohta puhumisen suhteen. Olen myös mökkimiehelle sanonut, että tarvitsen rakkauden tekojen lisäksi myös sanoja. Me olemme täysin rakastuneet toisiimme, kokoajan vahvemmin.

28 v yhdessä 

Eli erohaluttoman defenssit voivat olla niin korkeat, että hän kieltäytyy ottamasta kuuleviin korviinsa tai ainakaan todesta noita toisen osapuolen aloittamia vakavia (ero)keskusteluja. Koska erohaluttoman mielestä kaikki on ihan hyvin, hän olettaa että kaikki on oikeasti ihan hyvin,  ja tuudittautuu uskomaan ettei se toinen voi olla tosissaan puheineen.

Niinniinniin. Ja silloin sen erohaluisen täytyy laittaa eropaperit vetämään ja asuinjärjestelyjen pyörät pyörimään.

Lähteä, ei jäädä vakuuttelemaan, että ihan kohta haluaa kyllä takuulla lähteä.

Erohalutonta ei vakuuta se, että toinen vakuuttelee aikovansa erota. Hänet vakuuttaa vasta se, että toinen eroaa. Ja sen voi nykyään tosiaan tehdä ihan itse, odottelematta apua siltä erohaluttomalta, tai sitä, että erohaluton ottaa vetovastuun erosta.

Sitä paitsi: niin kauan kuin se erohaluinen ei lähde, vaan ainoastaan juttelee lähtevänsä, eihän hän ole tosissaan. 

Itse vakavan masennuksen sairastaneena voin hyvin ymmärtää miehen aloitekyvyttömyyden ja päättämättömyyden. Miehet monesti työkeskeisinä vielä keskittyvät sitten työhön muun elämän alueiden kustannuksella. Kun itse luin silloin niitä miehen puhehousujen odottamista, niin turhauduin niiden loputtomaan odotukseen. Itse olisin hakeutunut yhdessä ammattiavun piiriin. Tosin masentuneella se puhumattomuus on hyvin yleistä. Itse sairaana makasin sohvalla tuntitolkulla ja videolla pyöri joku monen tunnin ooppera. Olin sairaslomalla liian vähän aikaa ja palasin haasteellisiin ja vaativiin tehtäviin, minkä seurauksena sairastuin uudelleen. Ja oikeasti depressiivinen kuormitus altistaa rakastumiselle so. tuhkasta herääminen ja valon näkeminen tunnelin päässä. Ja aivojen välittäjäaineiden aktivoituminen kohottaa ja nostaa pois. En tosin kyseistä miestä tunne, mutta sen perusteella, että on ollut ok mies liki 30 vuotta, niin voisin suhtautua suopeasti häneen. Toki en puoliso olekaan ja puolison kokemus on varmasti haastavampi. Oma parantuminen johti uusiin tehtäviin ja mielenkiinnon heräämiseen niitä uusia asioita kohtaan. Sairastuessani olin hieman alle viisikymppinen ja siihen vaikutti suuresti läheiset ihmissuhteet.

Itse olisin hakeutunut yhdessä ammattiavun piiriin.

Ei sitä niin vaan hakeuduta yhdessä, jos toinen ei halua. Tässäkin tapauksessa mies kävi yksin hakemassa apua eikä halunnut yhdessä ammattiavun piiriin. Tai sanoi hakeneensa, sekin kun jäi vähän epämääräiseksi, kun ei kotona kerrottu aina asioita ihan silleen tarkalleen todenmukaisesti.

Lisäksi: ei sen masentuneen sori vaan ole mikään ihmisoikeus valehdella, käyttää toista taloudellisesti hyväksi, tehdä ohareita lapselleen, jne jne jne. Pettäminen oli näissä geimeissä vain kevyt sivujuonne.

Kiitos molemmista kirjoituksista 7615 ja 7616. Korjaan tekstiäni sen verran, että kirjoitin "vakavasta masennuksesta", virallisesti oli keskivaikea masennus.

Sisimmässäni en epäile sitä, että masennusta ei olisi ollut. Täällä sitä enemmän epäiltiin siksi kun mies sinnikkäästi teki töitä, mutta se oli se mikä piti miestä kasassa. Kyllä se exä sekasin oli ja jälkikäteen tajusin kuinka pahasti turrutti itsensä viikonloppuisin kalsarikänneihin. Henkinen krapula oli aina karmea. Olen varma kyllä siitä, että mies kävi keskustelemassa ammattilaisen luona ja useamman lääkityksen näin. Tuo ikä himpun alle 50 v oli hänelläkin. Oli hetkiä kun oli aivan hirveä nähdä mies niin rikki. 

Mikään ei tosiaan oikeuttanut toimimaan minua kohtaan niinkuin toimi. Tavallaan jälkikäteen mietin usein sitä miestä, jonka näin kotona ja mietin, että siinä on kokoajan kuitenkin pystytty rakentamaan selkäni takana sitä uutta suhdetta. Luulisi, että oloa ei ole parantanut se valheessa eläminen. Muistan sen yhden ulkomaan työmatkan, jota työnantaja arpoi loppuun asti ja minkälainen shokki oli tajuta, että kyseessä oli heidän yhteinen ulkomaanmatka nykyisen naisen lapsen harrastuksen parissa. Kuinka julkisesti se naisen julkisessa mediassa oli ja kuinka kauan se pysyi minulta salassa.

Tämä kaikki on menneisyyttä ja näin kun niistä kirjoitan niin ei satu enään vaan edelleen puhdistaa omaa mieltäni.

Aika on tehnyt tehtävänsä moneen suuntaan, tiettyihin asioihin on lisännyt ymmärrystä, mutta myös olen tajunnut, että minua on todella kohdeltu rumasti. 

28 v yhdessä 

Vierailija kirjoitti:

Itse olisin hakeutunut yhdessä ammattiavun piiriin.

Ei sitä niin vaan hakeuduta yhdessä, jos toinen ei halua. Tässäkin tapauksessa mies kävi yksin hakemassa apua eikä halunnut yhdessä ammattiavun piiriin. Tai sanoi hakeneensa, sekin kun jäi vähän epämääräiseksi, kun ei kotona kerrottu aina asioita ihan silleen tarkalleen todenmukaisesti.

Lisäksi: ei sen masentuneen sori vaan ole mikään ihmisoikeus valehdella, käyttää toista taloudellisesti hyväksi, tehdä ohareita lapselleen, jne jne jne. Pettäminen oli näissä geimeissä vain kevyt sivujuonne.

Tuo taloudellinen hyväksikäyttö on lukemani perusteella outo väite.. Mutta totta, masennus ei oikeuta valehtelua tai pettämistä, mikään ei oikeuta. Sen sijaan se tarjoaa em minusta vähän siedettävämmän selityksen kuin että ihanasta miehestä kuoriutui vain yhtäkkiä täysi kokovartalomu*kku. Tai että pian entinen vaimo muuttui merkityksettömästi. Toki jos tuntuu paremmalta ajatella noin, niin niinhän se varmaan pitää sitten ajatella, kannattaa kuitenkin muistaa että itsellekin voi tulla vastaan elämäntilanne jossa ei itsestään anna parasta. Ehkä sitä sitten toivoisi hieman ymmärrystä läheisiltä, eikä kaiken tulkitsemista sen pahimman vaihtoehdon kautta. Vai miltä kuulostaisi vaikkapa vaikeiden esivaihdevuosioireiden kuittaaminen puolison suunnalta tyyliin 'onpas siitä tullut itsekäs ja hankala ikääntyessään' tai syöpäsairaan leimaaminen laiskaksi hyväksikäyttäjäksi? Vai ovatko nuo em vain helpompia ymmärtää kun ne ovat luonteeltaan somaattisia?

-sivusta

Mutta stressi- ja kriisitilanteissa opit tuntuvat lentävän nurkkaan, ja taas kerran taannuin tässä uusimmassa suhteessani hylkäämisenpelon herätessä pieneksi lapseksi, joka takertuu toiseen.

Tämä Liekin toteamus herätti taas mietteitä. On aika mielenkiintoista, että vaikka ns. perusjuttu on sama (omat riittämättömyyden tunteet, viallisuus, jne) niin reagointi voikin olla aivan päinvastainen. Minä nimittäin taannun itseriittoiseksi pärjääjäksi, joka työntää toisen ulos. 

Saan tehdä hemmetisti töitä, että kykenen myöntämään, että nyt tulisi apu ja tuki tarpeeseen. Mitä vaikeampi asia, sen hanakammin vakuuttelen, että ei tässä, kyllä tämä, ei tartte auttaa!

Mutta ihan yhtä haitallinen metodi tämäkin on. Ja riippuu tietysti paljon vastaanottajasta, kumpi olisi nyt sitten haitallisempi, joskaan niitä juuri järkeä vertailla ole.

Pointtihan molemmissa on kuitenkin se, että enhän siinä ole "oikeasti minä", vaan minun suojakuoreni, joka suojaa sitä aitoa minää typeräksi jo havaitulla tavalla. Ei toimivaksi havaitulla tavalla. Mutta ah niin tutulla ja turvallisella tavalla!

T: MaratonParkuja

Ehkä sitä sitten toivoisi hieman ymmärrystä läheisiltä, eikä kaiken tulkitsemista sen pahimman vaihtoehdon kautta. 

Mitä tarkoitat tällä? Eli että pitäisi ymmärtää vielä enemmän kuin 28 v teki? Siinäkin tapauksessa, että pahin vaihtoehto osoittautuu pahemmaksi, valheiden verkko suuremmaksi, härskit teot törkeämmiksi, pitäisi löytää hieman ymmärrystä?

Kyllähän tosiasia on, että 28v olisi pitänyt ymmärtää huomattavasti vähemmän, epäillä enemmän, keskittyä enemmän omaan kuin puolison hyvinvointiin. Ei tosiaankaan edes syöpä oikeuta omilla itsekkäillä ja erittäin törkeillä valheilla ja teoilla roikottamaan toisen elämää valheessa lähes vuoden.

Oon tosi kauan seurannut tätä ketjua sivusta, joskus aktiivisemmin ja joskus laiskemmin. Halusin vaan sanoa että ootte hemmetin taitavia sanoittamaan tunteitanne täällä ja ylipäätään setvimään asioita/suhteitanne/tunnetiloja/syitä ja seurauksia. Siksi tätä ketjua ollut ilo seurata, kiitos siitä!