Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

28, naulan kantaan. Älä välitä ilkeilijöistä. Heillä on itsellään jostain syystä todella paha olo.

Kuurankukka

Pistänpä minäkin viimein lusikkani soppaan luettuani koko keskustelun. Aihe puhuttelee, tosin vähän eri näkökulmasta kuin tähän asti kirjoittaneilla. Itse jään alkoholistiperheen läheisriippuvaisena lapsena aina tunnetasolla  kiinni etäisyyttä ja läheisyyttä vuoronperään tarjoaviin ongelmatapauksiin. Sitoutumiskammo on ollut vahva, ja 40+ vuoden iästä huolimatta suhteet ovat jääneet pisimmillään muutamien kuukausien mittaisiksi.

Tässä parhaillani nuolen viimeisimmän harharetkeni aiheuttamia haavoja ja tunnen olevani nimimerkin Hukassa tavoin jumissa ja keinoton, kuten ap:kin oli ketjun alussa. Pystyn eroamaan suhteista, mutta en säilyttämään minuuttani niissä. Olo on mistään riippumatta turvaton, eksyksissä ja yksinäinen. Ulospäin näytän pärjäävältä, pystyvältä ja itsenäiseltä, ja suurin osa tuttavistani tuskin uskoisi sitä myllerrystä, joka sisällä pyörii.

Olen käynyt kolmen vuoden kuntoutuspsykoterapian, harrastanut itsetutkiskelua ja löytänyt, jos nyt en vastauksia, niin ainakin hyviä kysymyksiä. Käytännön toiminta on silti edelleen sitä samaa, eli lamaannun epäasiallisen kohtelun edessä ja/tai hylkäämisen pelon yllättäessä alistun ja miellytän. Viimeisin "rakastajani" jätti lähettämättä edes uudenvuodentoivotusta. Tilanteemme on kylläkin solmussa, mutta tämänhetkisen tiedon mukaan me olemme kuitenkin edelleen yksinomaisessa tapailusuhteessa, eikä virallista erokeskustelua ole käyty. Vielä reilu 2 viikkoa sitten kaikki oli aivan hyvin. Nyt sitten lamaantuneena odotan, milloin toinen saa dumpattua minut. Ja epäilen myös vahvasti, että toisella rintamalla on siirrytty jo seuraavan naisen käsivarsille. En voi sanoa pitäväni sen paremmin toisen kuin omastakaan toiminnastani.

Olen suurella kunnioituksella seurannut ap:n kehitystä ja sitä, miten 28 vuotta yhdessä irtautui vahingollisesta suhteesta ennen kuin mies sai aikaiseksi. Minusta 28 v on myös monin tavoin osoittanut hyvää itsetuntemusta, joustavuutta ja puolustanut omia rajojaan myös Mökkimiehen kanssa aivan suhteen alussa, kun oli näkemyserimielisyyksiä. Itse tunnistan, että olisin tuossa tilanteessa todennäköisesti yrittänyt selittää mustaa valkoiseksi ja mukaillut toisen mielipiteitä. Ja siinäpä se suhde olisikin ollut.

Persoonallisuudet, elämänkokemukset ja tilanteet vaihtelevat, mutta kiitollisuudella ottaisin vastaan onnistumisenkokemuksia vahingollisten toimintamallien muuttamisesta ja siitä, miten löytää oma aito minuutensa. Itse koen sen hyvin vaikeaksi sen jälkeen, kun on koko lapsuutensa ja nuoruutensa joutunut taivuttamaan itseään rinkeliksi vain selviytyäkseen. On äärimmäisen hankala toimia tunteidensa ohjaamana, kun on suuria vaikeuksia edes tunnistaa niitä. Silti tämä jatkuva uhripositiokaan ei oikein tunnu auttavan elämässä eteenpäin, joten jotenkin siitä olisi pystyttävä irtautumaan. Miten, kuuluu kysymys.

Jo tähän mennessä olen saanut valtavasti oivalluksia pelkästään lukemalla tätä ketjua. Kiitos siis kaikille kokemuksiaan ja näkemyksiään jakaneille. Vaikka en ole keskusteluun osallistunut, en ole kokenut itseäni ulkopuoliseksi, vaan iloinnut vakionimimerkkien ja muiden kanssakulkijoiden välisestä solidaarisuudesta ja kannustuksesta. Itsestäni on hupsusti tuntunut kuin olisin saanut uusia ystäviä, vähän niin kuin hyvää kirjaa lukiessaan kiintyy sen henkilöhahmoihin. Toivon siis, että taustahälystä huolimatta matka jatkuu. Tähän asti se on ollut jo antoisa.

-Liekki

Hei Liekki,

Kiva kun kirjoitit! Hassu sattuma, luin eilen kampaajalla lehdestä, olisiko ollut joku hyvinvointilehti, henkisestä traumasta, joka syntyy kun vanhemmat ovat etäisiä, alkohollisteja tms. Juttu oli hyvin mielenkiintoinen ja siinä sanottiin, että pitöä miettiä terapian tarvetta tarkoin, eli minkälainen terapia on hyväksi ja edistää toipumista. Korostettiin, että terapian pitää olla erilaista kuin PTSD tyyppisen trauman hoidossa.

Harmi kun lueskelin puolihuolimattomasti eikä jäänyt edes lehti mieleen:-( mutta nousi niin voimakkaasti kuitenkin mieleeni kun luin kirjoituksesi.

Toivottavasti sinulla on ystäviä, joiden kanssa voisi asiaa pohtia ja vaikka pyytää heiltä apua omien rajojen tunnistamisessa. Ihan niissä konkreettisissa tilanteissa siis, kertoa, mitä vaikka on tapahtunut ja sitten puida, miten toimi ja miksi.

Se, että kuitenkin asiaa jo noin hyvin analysoit ja kirjoititkin on kuitenkin jo mahtava alku!

Minähän olen ollut suhteessa sen eron jälkeen, josta alkupuolella kirjoitin ja voin sanoa, että toimin tässä suhteessa paljon paremmin omasta mielestäni kuin edellisessä. Olen oppinut puhumaan epävarmuuksistani ja näyttämään pahastumiseni, siis uskallan näyttää loukkaantumiseni. Erimielisyyksissä olen varmaan aina ollut liiankin hyvä, siis puolieni pitämisessä, joten olen opetellut enemmän tunnistamaan sitä, mikä on toiselle tärkeää ja toisaalta itselleni ehkä vähän tekevää = milloin on aiheen antaa vaan periksi.  Eli kyllä se mahdollista on, kasvaa! 

T: MaratonParkuja

"Olen käynyt kolmen vuoden kuntoutuspsykoterapian, harrastanut itsetutkiskelua ja löytänyt, jos nyt en vastauksia, niin ainakin hyviä kysymyksiä. Käytännön toiminta on silti edelleen sitä samaa, eli lamaannun epäasiallisen kohtelun edessä ja/tai hylkäämisen pelon yllättäessä alistun ja miellytän."

Ihmettelen kyllä, mitä siinä kuntoutuspsykoterapiassa tehtiin ja mikä oli diagnoosi? Ja mitkä olivat terapian tavoitteet, jos eivät nuo kertomasi ongelmat? Käytkö AAL:ssä vertaistuessa? Esim. Miki Liukkosellahan oli väärä diagnoosi ekassa terapiassa ja uuteen terapiaan olisi tarvittu viiden (5) vuoden etäisyys. Jos et saa uutta terapiaa tuettuna, voin suositella perheasian neuvottelukeskusta. Se on maksuton ja siellä on ihan ammattilaiset. Itse kävin siellä vajaat kaksi vuotta vaikeassa elämäntilanteessa ja sain suuren avun. Minun ongelmani ei liittynyt parisuhteeseen, mutta hyvin hyvin läheiseen ihmissuhteeseen kuitenkin.

"Palvelu on maksutonta eikä asiakkaalta edellytetä kirkon jäsenyyttä. Perheneuvojilla ja vastaanottosihteereillä on ehdoton vaitiolovelvollisuus. Asiakkaita palvellaan yleensä myös ruotsin ja englannin kielellä. Vuonna 2022 Kirkon perheneuvonnassa kävi 17 000 yksittäistä asiakasta. Kaikkiaan asiakaskäyntejä oli yli 56000.

Varaa aika perheneuvojalle etukäteen. Neuvottelukeskuksissa kokoontuu myös erilaisia terapeuttisia ryhmiä."

https://evl.fi/apua-ja-tukea/ihmissuhteet/kirkon-perheneuvonnan-yhteyst…

Moi Liekki, 

Kiitos kirjoituksestasi. Painin samojen ongelmien kanssa, oli tosi mielenkiintoista ja helpottavaakin lukea, kun joku toinen sanoittaa itselle tuttuja tunteita. Minä olen minä vain yksin ollessa, muiden seurassa hylkäämisen pelko muokkaa käytöstäni aivan liikaa. Lisäksi elämäni miehet ovat aina toimineet niin, että pelko on vain vahvistunut (pettämällä, jättämällä). Ratkaisuni on ollut elää yksin mutta mielestäni tämä on pelkuruutta ainakin osittain. 

Jään odottamaan hyvää keskustelua. 

Mitä kuuluu Hukassalle? Kuinka voit?

"Ulospäin näytän pärjäävältä, pystyvältä ja itsenäiseltä, ja suurin osa tuttavistani tuskin uskoisi sitä myllerrystä, joka sisällä pyörii."

Juuri tuosta kirjoittaa Auli Viitala kirjassaan Kahtia halkaistu kansalainen. Oli menestyvä toimittaja, pitkässä parisuhteessa tosin, mutta hieman alle 40 vuotiaana alkoi mielenterveys heiketä ja alkoi sairaslomat, terapiat ja tuli lopulta avioerokin. Löysi kuitenkin uuden parisuhteen ja exänsä kustantamana uuden terapian, jonka myötä selvisi hänellekin, että väärä diagnoosi ja sitä myöten hieman väärin kohdistettu terapiakin. Diagnoosina dissosiatiivinen häiriö. Alkoi sitten pikkuhiljaa kohentumaan ja kirjoittanut kaksi kirjaa ja kirjoittaa kolumneja. On kuitenkin työkyvyttömyyseläkkeeltä ja tyytyväinen elämäänsä. Suosittelen tuota kirjaa.

No pisteet sulle rehellisyydestä. Mutta muuten ... kulutat kyllä itseäsi tolkuttomasti.

Muistan (olen mies) kun itse roikuin suhteessa. Se kulutti. Ja siitä jää haavoja vielä pitkäksi aikaa suhteen jälkeenkin ... todennäköisesti sitä pidemmäksi ajaksi miten annat tämän välitilan jatkua.

Hei Liekki,

Kiitos kun kirjoitit, sanasi merkitsevät paljon. Tämä yhteinen matka ja aika ketjussa on ollut kuin "uusi ihmissuhde" ylä- ja alamäkineen. 

Omalla kohdallani tämä kirjoittaminen oli iso apu asioiden käsittelemisessä ja lisäksi matkan varrella tuli hyviä ohjeita asioiden selvittämisessä. Vertaistuki, siitä olen äärettömän kiitollinen.

Tekstiäsi oli aika rankka lukea. Myös omaan lapsuuteeni kuului alkoholi aika vahvasti. Esim. kaikki juhlapyhät ja lomat olivat rankkoja. Itselleni jäi jonkinlainen näkymättömyysviitta harteilleni ja tiedostan myös sen, että nykypäivänäkin olen seurueessa tarkkailijatyyppi. Silti tilanteeni on ollut varmasti huomattavasti helpompi kuin Sinulla, sillä toinen vanhemmista tasapainotti tilanteita parhaansa mukaan. Toki lapsena aina tiesi mihin se johtaa, eli juhlapäivinä toisen vanhemman jäätävään humalaan ja lopulta riitaan. Sitä oppi lukemaan molempia vanhempia hyvin, myös sitä turvallista. 

Ihminen on kyllä sellainen paketti elettyä elämää, että kaikki vaikuttaa siihen mitä me ollaan tänä päivänä.

Odotan myös hyvää keskustelua.

28 v yhdessä 

"Trauma ei vaadi tahallista pahaa aietta; se voi syntyä vaikkapa vaikeista olosuhteista tulevilta vanhemmilta, jotka yksinkertaisesti tekevät kasvatusvaiheessa virheitä. Aika ei haavoja paranna.

Minulla on tapana sanoa, että tiedostaminen on välttämätön ensimmäinen askel, mutta se on ensimmäinen, Klaavu sanoo.

Meillä länsimaissa on monesti harhaluulo, että ihminen on vain tai pääasiassa rationaalinen olento. Oikeasti olemme pohjimmiltaan tunneihmisiä, ja alitajunta ohjaa meitä." Katso keskustelu yllä olevalta videolta.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/lapsuuden-kehityksellinen-trauma-vo…

Hei Liekki!

Kannattaa etsiä joku toinen ryhmä, jos haluat järkeviä vastauksia ja päästä elämässä eteenpäin. 

Kuten huomaat, niin täällä ap miettii vielä 2.5 vuoden jälkeen mitä exä puhuu tai on puhumatta. 28 ei ole saanut exän kanssa omistamaa asuntoa myyntiin. Asuu siis exän puoliksi omistamassa asunnossa jo toista vuotta.

Hei Liekki, 

erilainen tausta, mutta samanlaisia kokemuksia ja haasteita parisuhteita. Olen eronnut jo vuosia sitten, mutta sen jälkeen ei ole löytynyt ketään, koska olen pelännyt sitoutua. Pelännyt joutuvani suhteeseen, josta en osaa lähteä niin kuin edellisessä suhteessa kävi. Olen sen jälkeen saanut opetella asiaa ja paljon. En välttämättä parisuhteissa, mutta ihmissuhteissa tai tapailusuhteissa. Ne ovat opettaneet paljon. 

Olen oppinut antamaan tilaa ja tutustumaan ihmisiin rauhassa. Kun en ryntää ihmissuhteisiin enkä liimaudu kiinni, minulla on tilaa olla ja tutkailla. Jos liian nopeasti hyppään sänkyyn, siitä on vaikeampi irrottautua. Kun olen ankanut tunnistaa millaisia ihmisiä ympärilleni haalin, huomaan millaista kaavaa toistan. Esimerkiksi minulla on tapana haluta hyvin intensiivisiä ihmisiä ympärilleni, jolloin tiedän, mitä he minusta ajattelevat, kun ovat aktiivisesti ympärillä. Nyt se on alkanut tuntua pahalta ja osaan sanoa ei, koska se on yleensä läheisriippuvuutta. Osaan siis sanoa ei. Osaan myös sanoa kyllä, joskin se nykyään pelottaa enemmän. Silloin alkaa se etäisyys ja läheisyys kipuilu. Osaan olla myös lähellä, mutta en tasapainoilla noiden välillä. Omalla kohdallani on auttanut paljon se, että olen kohdannut asioita ja antanut aikaa. Työstän asioita paljon itsekseni mm. pysähtymällä tunteiden äärelle ja annan turvaa, rakkautta ja myötätuntoa itselleni. Hyväksyn sen, että tämä on minulle vaikeaa ja opettelen sitä. Matka on ollut pitkä ja se jatkuu edelleen.

Olen hetken taas keskittynyt itseeni enkä tapailuun, koska se on kuluttavaa tällaisella taustalla. Olen nyt kuitenkin avoin sille ja valmis opettelemaan. Uskalla puhua epävarmiuksista muille, se ei ole ongelma. Kaikkien niiden tunteiden läpikäyminen on kuitenkin raskasta ja pelko, että kuormitan ihmissuhdetta. Minulla on onneks tuki, jonka avulla tiedän voivani kohdata tämä.

Kiitos Liekki, kun jaoit kokemuksesi ja kuulen mielelläni lisää. 

Käpy 

Vierailija kirjoitti:

Hei Liekki!

Kannattaa etsiä joku toinen ryhmä, jos haluat järkeviä vastauksia ja päästä elämässä eteenpäin. 

 

Kuten huomaat, niin täällä ap miettii vielä 2.5 vuoden jälkeen mitä exä puhuu tai on puhumatta. 28 ei ole saanut exän kanssa omistamaa asuntoa myyntiin. Asuu siis exän puoliksi omistamassa asunnossa jo toista vuotta.

Eiköhän Liekki ihan itse valinnut kirjoittaa tähän ryhmään. Se, että Sinulla on jotkut henkilökohtaiset ällötykset minua ja Ap:ta kohtaan on ihan sinun ongelma. Toisinsanoen olemme Sinulle joku valtava päähänpinttymä.

Alan oikeasti miettimään oletko eksäni nykyinen ja ajatteletko oikeasti, että eksäni rahat pitäisi tulla Sinulle ja viidelle lapsellesi käyttöön. Ja siis saa tulla, minulle on ihan sama mihin exä rahansa käyttää. Mietin ihan oikeasti, miten minun asumisjärjestelyt häiritsee Sinua noin valtavasti. Omistamme 50/50%, mikä siinä on Sinun ongelma? 

Olen mennyt elämässäni täysin eteenpäin, jos asuisin vuokralla niin sekin asunto olisi jonkun oma, nyt asun asunnossa lapsemme kanssa, josta omistan puolet. 

Suosittelisin Sinuakin menemään eteenpäin.

28v yhdessä 

Tänne on saatu kaksikin uutta nimimerkillä kirjoittajaa. Hyvä niin, jos ovat aitoja tapauksia. Tervetuloa. Mutta jotenkin tuntuu, että onkohan nyt joku uusi nostatusyritys ja lisätuki aloittajalle ja kumppaneille samatyyppisten ja heitä myötäilevien tarinoiden kautta.  

Kun 28 asuu nyt miehen kanssa puoliksi omistamassaan asunnossa niin tietysti hän maksaa myös omat asumiskulunsa. Kun nyt joku mainitsi, että ikäänkuin olisi hyväntekeväisyyttä 28 puolelta maksaa yhtiövastiketta yms. Sehän pitää näissä tapauksissa yhdessä sopia miten asumiskulut jaetaan. Mieshän tavallaan nyt vuokraa puolta omaa asuntoaan exälleen. 

Vierailija kirjoitti:

Kun 28 asuu nyt miehen kanssa puoliksi omistamassaan asunnossa niin tietysti hän maksaa myös omat asumiskulunsa. Kun nyt joku mainitsi, että ikäänkuin olisi hyväntekeväisyyttä 28 puolelta maksaa yhtiövastiketta yms. Sehän pitää näissä tapauksissa yhdessä sopia miten asumiskulut jaetaan. Mieshän tavallaan nyt vuokraa puolta omaa asuntoaan exälleen. 

Hän olisi oikeutettu asumishyötykorvaukseen muttei ilmeisesti ole sellaista hakenut.  En minäkään aikoinaan hakenut koska tunsin exääni kohtaan myötätuntoa. Asuin itse sitten pienessä kämpässä vuokralla.

Toivoisin että 28 lakkaisi länkyttämästä miehensä uudesta kumppanista ja hänen lapsistaan though. Kun erotaan piiiiitkästä suhteesta rakastuttua kolmanteen osapuoleen niin se ei todella ole mikään kilpailutilanne, joten oman loukatun egon paijaaminen haukkumalla 'kilpailijaa' on aivan turhaa.  Ex mieheni olisi voinut olla George clooney naama, dalai lama viisaus, ja Musk pankkitili ja silti olisin rakastunut toiseen. Kun tunteet kuolee, ne kuolee.ja tarkoitan nimenomaan rakkautta, kiimaa, ihailua jne. Tunteitahan kokonaisuutena on yhä vaikka millä mitalla: ikävä, syyllisyys, haikeus, arvostus..

Vierailija kirjoitti:

Tänne on saatu kaksikin uutta nimimerkillä kirjoittajaa. Hyvä niin, jos ovat aitoja tapauksia. Tervetuloa. Mutta jotenkin tuntuu, että onkohan nyt joku uusi nostatusyritys ja lisätuki aloittajalle ja kumppaneille samatyyppisten ja heitä myötäilevien tarinoiden kautta.  

Mahdatkohan sekunttiakaan ajatella, miten pahalta sanasi todennäköisesti kuulostavat ihmisistä, jotka ovat tänne uskaltautuneet ja tahtoneet kirjoittaa omista satuttavista ja vaikeista asioista?

Voin vakuuttaa, että itselle ainakin ihan tarpeeksi on omat kirjoittelut, kapasiteetti ei mitenkään riittäisi enempään.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Kun 28 asuu nyt miehen kanssa puoliksi omistamassaan asunnossa niin tietysti hän maksaa myös omat asumiskulunsa. Kun nyt joku mainitsi, että ikäänkuin olisi hyväntekeväisyyttä 28 puolelta maksaa yhtiövastiketta yms. Sehän pitää näissä tapauksissa yhdessä sopia miten asumiskulut jaetaan. Mieshän tavallaan nyt vuokraa puolta omaa asuntoaan exälleen. 

Tietenkin maksan kaikki omat ja poikani asumiskulut, hoitovastikkeen kokonaan ja samoin kolmea eri rahoitusvastiketta ja vedet. Olen pitänyt sitä itsestäänselvänä. Rahoitusvastike on kuitenkin taloyhtiön lainan lyhennystä, eli maksan koko ajan toisen omistajan osuutta lainoista. Tämän olen hyväksynyt ja se on minulle ok niin kauan kun tässä asun. Täytyy myös muistaa, että exälläni meni lähes 20 kuukautta saada itsensä pois kirjoilta tästä asunnosta, eli virallisesti elimme avopuolisoina yhteisessä asunnossa. Eli olisihan minulla näyttää toteen, että olen maksanut hänen asumiskulut 20 kk. 

Itse en näe kyllä exältä tätä minään hyväntekeväisyytenä minua kohtaan vaan totuus on se, että ei halunnut poikaansa sotkemaan uutta perhe-elämäänsä, ei lastansa "yökylään" salakämppäänsä eikä nykyisensä kotiin. Pyyhki kaikki vanhat asiat elämästänsä helpoimmalla tavalla. Asunnon myynti ja pojan asumisjärjestelyt oli hänelle helpoimmat näin. Nyt rahapula saa hänet toimimaan. Ja nyt kun pojan asiat varmistuvat on aika ottaa se askel eteenpäin ja laittaa asunto myyntiin. Täytyy toivoa, että pojan "siivet" omillaan kantavat, sillä lapsuuden kotiin ei ole paluuta. 

Katsellaan mitä elämä tuo tullessaan ja toivotaan, että asunto saadaan myytyä kun aika on. On meinaan exällä aikamoiset luulot asunnon hinnasta, vähintään 60.000 euroa liikaa.

28 v yhdessä 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänne on saatu kaksikin uutta nimimerkillä kirjoittajaa. Hyvä niin, jos ovat aitoja tapauksia. Tervetuloa. Mutta jotenkin tuntuu, että onkohan nyt joku uusi nostatusyritys ja lisätuki aloittajalle ja kumppaneille samatyyppisten ja heitä myötäilevien tarinoiden kautta.  

Mahdatkohan sekunttiakaan ajatella, miten pahalta sanasi todennäköisesti kuulostavat ihmisistä, jotka ovat tänne uskaltautuneet ja tahtoneet kirjoittaa omista satuttavista ja vaikeista asioista?

Voin vakuuttaa, että itselle ainakin ihan tarpeeksi on omat kirjoittelut, kapasiteetti ei mitenkään riittäisi enempään.

T: MaratonParkuja

 

Minä oon kirjoittanut omasta elämäntilanteesta ja jos joku arvelee että juttu on keksitty niin arvelkoon. Ei satuta yhtään, anonymiteettiahan tässä tavoitellaan. Aika moni elokuva ja romaani on liikuttanut vaikka ollut täyttä fiktiota. Niin universaaleja nämä rakkauselämän kolhut ovat.

-totuudentorvi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänne on saatu kaksikin uutta nimimerkillä kirjoittajaa. Hyvä niin, jos ovat aitoja tapauksia. Tervetuloa. Mutta jotenkin tuntuu, että onkohan nyt joku uusi nostatusyritys ja lisätuki aloittajalle ja kumppaneille samatyyppisten ja heitä myötäilevien tarinoiden kautta.  

Mahdatkohan sekunttiakaan ajatella, miten pahalta sanasi todennäköisesti kuulostavat ihmisistä, jotka ovat tänne uskaltautuneet ja tahtoneet kirjoittaa omista satuttavista ja vaikeista asioista?

Voin vakuuttaa, että itselle ainakin ihan tarpeeksi on omat kirjoittelut, kapasiteetti ei mitenkään riittäisi enempään.

T: MaratonParkuja

 

Minä oon kirjoittanut omasta elämäntilanteesta ja jos joku arvelee että juttu on keksitty niin arvelkoon. Ei satuta yhtään, anonymiteettiahan tässä tavoitellaan. Aika

Niin, ollaan erilaisia tämänkin asian suhteen, mikä tietty on ok  ja varmasti tapasi suhtautua on "parempi". Itseäni loukkaisi ja loukkaakin, jos sanomaani epäillään keksityksi valheeksi tai tarinoinniksi. Tosin hämmentävän vähän olen itse saanut näitä syytteitä verrattuna APhen tai 28 v saamaan palautteeseen. Minua haukutaan sitten toisin tavoin😀

T: MaratonParkuja