Lue keskustelun säännöt.
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (12663)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun 28 asuu nyt miehen kanssa puoliksi omistamassaan asunnossa niin tietysti hän maksaa myös omat asumiskulunsa. Kun nyt joku mainitsi, että ikäänkuin olisi hyväntekeväisyyttä 28 puolelta maksaa yhtiövastiketta yms. Sehän pitää näissä tapauksissa yhdessä sopia miten asumiskulut jaetaan. Mieshän tavallaan nyt vuokraa puolta omaa asuntoaan exälleen.
Hän olisi oikeutettu asumishyötykorvaukseen muttei ilmeisesti ole sellaista hakenut. En minäkään aikoinaan hakenut koska tunsin exääni kohtaan myötätuntoa. Asuin itse sitten pienessä kämpässä vuokralla.
Toivoisin että 28 lakkaisi länkyttämästä miehensä uudesta kumppanista ja hänen lapsistaan though. Kun erotaan piiiiitkästä suhteesta rakastuttua kolmanteen osapuoleen niin se ei todella ole mikään kilpailutilanne, joten oman loukatun egon paijaaminen haukkumalla 'kilpailijaa' on aivan turhaa. Ex m
Ex-mieheni eli lasteni isä ei ole koskaan sanonut uudesta miehestäni pahaa sanaa. Hän on käyttäytynyt arvokkaasti aina. Hän tietää ettei eromme liity tähän mieheen, eikä toinen mies ollut koskaan mikään kilpailija. Hän oli ulkoinen heräte joka sai meidät irtoamaan turvallisesta, mutta epätyydyttävästä. Ex tosin ei ole erikoisen taipuvainen muutenkaan kilpailemaan tai vertailemaan.
Kun taas uuden mieheni ex- seurustelukumppani käyttäytyi uhkaavasti minua ja lastamme kohtaan, sanoi exäni että miehen on saatava koiransa liekaan ja jos jotain pahaa sattuu hän tulee pitämään miestä henkilökohtaisesti vastuullisena. Siinä ainoa kriittinen kommentti häneltä koko eroprosessin aikana kolmatta osapuolta kohtaan. Aina järkevä, tasapainoinen ja itsevarma exäni, arvostan häntä yhä suuresti!
-totuudentorvi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun 28 asuu nyt miehen kanssa puoliksi omistamassaan asunnossa niin tietysti hän maksaa myös omat asumiskulunsa. Kun nyt joku mainitsi, että ikäänkuin olisi hyväntekeväisyyttä 28 puolelta maksaa yhtiövastiketta yms. Sehän pitää näissä tapauksissa yhdessä sopia miten asumiskulut jaetaan. Mieshän tavallaan nyt vuokraa puolta omaa asuntoaan exälleen.
Hän olisi oikeutettu asumishyötykorvaukseen muttei ilmeisesti ole sellaista hakenut. En minäkään aikoinaan hakenut koska tunsin exääni kohtaan myötätuntoa. Asuin itse sitten pienessä kämpässä vuokralla.
Toivoisin että 28 lakkaisi länkyttämästä miehensä uudesta kumppanista ja hänen lapsistaan though. Kun erotaan piiiiitkästä suhteesta rakastuttua kolmanteen osapuoleen niin se ei todella ole mikään kilpailutilanne, joten oman loukatun egon paijaaminen haukkumalla 'kilpailijaa' on aivan turhaa. Ex m
En usko, että olisi oikeutettu asumishyötykorvaukseen asunnosta jossa on asunnut virallisesti itse myös. Korkeintaan nyt viimeiseltä vajaalta puolelta vuodelta toki.
Ja ihan aidosti voin sanoa, että olen iloinen, että ovat uuden kumppanin kanssa edelleen yhdessä. Mieluummin niin, tarkoitan että pettäminen ja ero tuli oikeasti tärkeän ihmisen vuoksi. Olen myös iloinen, että poikani mielestä nykyinen on ihan kiva. Ei minun kuitenkaan itse tarvitse tykätä naisesta, joka rikkoi meidän perheen, toki suurin syypää oli exäni. Toivon kuitenkin Heille hyvää elämää ja onnellisuutta, se ei ole minulta pois.
28 v yhdessä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun 28 asuu nyt miehen kanssa puoliksi omistamassaan asunnossa niin tietysti hän maksaa myös omat asumiskulunsa. Kun nyt joku mainitsi, että ikäänkuin olisi hyväntekeväisyyttä 28 puolelta maksaa yhtiövastiketta yms. Sehän pitää näissä tapauksissa yhdessä sopia miten asumiskulut jaetaan. Mieshän tavallaan nyt vuokraa puolta omaa asuntoaan exälleen.
Hän olisi oikeutettu asumishyötykorvaukseen muttei ilmeisesti ole sellaista hakenut. En minäkään aikoinaan hakenut koska tunsin exääni kohtaan myötätuntoa. Asuin itse sitten pienessä kämpässä vuokralla.
Toivoisin että 28 lakkaisi länkyttämästä miehensä uudesta kumppanista ja hänen lapsistaan though. Kun erotaan piiiiitkästä suhteesta rakastuttua kolmanteen osapuoleen niin se ei todella ole mikään kilpailutilanne, joten oman loukatun egon paijaaminen h
Ai kerrot vielä exällekin nyksän exän jutut. Voi luoja!
Vierailija kirjoitti:
Tänne on saatu kaksikin uutta nimimerkillä kirjoittajaa. Hyvä niin, jos ovat aitoja tapauksia. Tervetuloa. Mutta jotenkin tuntuu, että onkohan nyt joku uusi nostatusyritys ja lisätuki aloittajalle ja kumppaneille samatyyppisten ja heitä myötäilevien tarinoiden kautta.
Mitä hittoa taas luin! Nostatusyritys ja lisätuki? Aitoja tapauksia? Anna olla,ei tarvitse edelleenkään vastata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun 28 asuu nyt miehen kanssa puoliksi omistamassaan asunnossa niin tietysti hän maksaa myös omat asumiskulunsa. Kun nyt joku mainitsi, että ikäänkuin olisi hyväntekeväisyyttä 28 puolelta maksaa yhtiövastiketta yms. Sehän pitää näissä tapauksissa yhdessä sopia miten asumiskulut jaetaan. Mieshän tavallaan nyt vuokraa puolta omaa asuntoaan exälleen.
Hän olisi oikeutettu asumishyötykorvaukseen muttei ilmeisesti ole sellaista hakenut. En minäkään aikoinaan hakenut koska tunsin exääni kohtaan myötätuntoa. Asuin itse sitten pienessä kämpässä vuokralla.
Toivoisin että 28 lakkaisi länkyttämästä miehensä uudesta kumppanista ja hänen lapsistaan though. Kun erotaan piiiiitkästä suhteesta rakastuttua kolmanteen osapuoleen niin se ei todella ole mikään kilpailutilanne, joten oman loukatun egon paijaaminen h
28. Kuitenkin sulta lipsahtelee myrkyllisiä kommentteja. Ei Kait siinä, tilanteessasi on toki oikeus omiin tunteisiin. Mutta toivottavasti pystyt moderoimaan pienet näykkäisyt pois poikasi tai exäsi läsnäollessa. Kun ne ovat täysin tarpeettomia ja vain hankaloittavat poikasi asemaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun 28 asuu nyt miehen kanssa puoliksi omistamassaan asunnossa niin tietysti hän maksaa myös omat asumiskulunsa. Kun nyt joku mainitsi, että ikäänkuin olisi hyväntekeväisyyttä 28 puolelta maksaa yhtiövastiketta yms. Sehän pitää näissä tapauksissa yhdessä sopia miten asumiskulut jaetaan. Mieshän tavallaan nyt vuokraa puolta omaa asuntoaan exälleen.
Hän olisi oikeutettu asumishyötykorvaukseen muttei ilmeisesti ole sellaista hakenut. En minäkään aikoinaan hakenut koska tunsin exääni kohtaan myötätuntoa. Asuin itse sitten pienessä kämpässä vuokralla.
Toivoisin että 28 lakkaisi länkyttämästä miehensä uudesta kumppanista ja hänen lapsistaan though. Kun erotaan piiiiitkästä suhteesta rakastuttua kolmanteen osapuoleen niin se ei todella ole mikään kil
7425: viittasit ehkä minuun?
Ei ei, kyllä tämä nainen otti ihan itse yhteyttä exääni. Yritti ensin hyvällä ja kun exäni ei vastannut mitään niin sitten pahalla. Ja kyllä, kerroin exälle myös että nainen etsi meidän silloin yhteisomistuksessa ollutta taloamme, jossa minun siviilipuhelinnumeroni oli vielä kirjoilla, jotta olisi ajanut autolla seinän läpi. Onneksi osoite oli niin uusi, ettei karttasovellus [tai sekava mielentila] löytänyt sitä. Koin että exän kuuluu tietää kotiinsa ja lapsiinsa kohdistuva uhka. Eikö sinusta?
Mitä hittoa taas luin! Nostatusyritys ja lisätuki?
penisrengas ainakin ja tukilaite haaroväliin
Aitoja tapauksia? Anna olla,ei tarvitse edelleenkään vastata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lainaus: "28. Kuitenkin sulta lipsahtelee myrkyllisiä kommentteja. Ei Kait siinä, tilanteessasi on toki oikeus omiin tunteisiin. Mutta toivottavasti pystyt moderoimaan pienet näykkäisyt pois poikasi tai exäsi läsnäollessa. Kun ne ovat täysin tarpeettomia ja vain hankaloittavat poikasi asemaa."
No, pahoitteluni jos lipsauttamani myrkylliset kommentit exääni liittyen loukkaavat tunteitasi (mietin kyllä miksi ihmeessä).
Poikani ja isänsä välejä olen kunnioittanut aina, siloitellut ja selitellyt parhaimmin päin isänsä töppäilyjä poikaansa kohtaan. Siitä älä kanna huolta. Se on tälläkin hetkellä minulle tärkeintä, että heidän välit ovat hyvät.
Siitä kun olen nähnyt exän on todella pitkä aika. Olisiko jo puolisen vuotta? Ollaanko nähty 3-4 kertaa vuonna 2024. Ei siis huolta.
28 v yhdessä
2.5 vuotta jo tätä samaa. Irrota.
20 vuotta ja sikana
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun 28 asuu nyt miehen kanssa puoliksi omistamassaan asunnossa niin tietysti hän maksaa myös omat asumiskulunsa. Kun nyt joku mainitsi, että ikäänkuin olisi hyväntekeväisyyttä 28 puolelta maksaa yhtiövastiketta yms. Sehän pitää näissä tapauksissa yhdessä sopia miten asumiskulut jaetaan. Mieshän tavallaan nyt vuokraa puolta omaa asuntoaan exälleen.
Hän olisi oikeutettu asumishyötykorvaukseen muttei ilmeisesti ole sellaista hakenut. En minäkään aikoinaan hakenut koska tunsin exääni kohtaan myötätuntoa. Asuin itse sitten pienessä kämpässä vuokralla.
Toivoisin että 28 lakkaisi länkyttämästä miehensä uudesta kumppanista ja hänen lapsistaan though. Kun erotaan piiiiitkästä suhteesta rakastuttua kolma
Hell hath no fury like a woman scorned..
Lainaus: "Katos, katos 28. Harmittaako kun exällä nyt 5 ihanaa lapsipuolta
Harmi, että sinulle ei samaa iloa suotu, kun olet noin harmissasi."
Voi muruseni. Ei minun pitäisi vastata Sinulle laisinkaan, mutta ihana että fanitat minua uskollisesti.
Ja vastaan, ei harmita. Päinvastoin itselleni 5 lapsipuolta olisi painajainen. Tarkoitan tällä pieniä alaikäisiä lapsia. Lapset on kyllä ihania, mutta tämän ikäisenä en todellakaan "äitipuoleksi" enää haluaisi.
28 v yhdessä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei Liekki.
Hienoa kuulla, että koet saaneesi tukea ja apua tästä ketjusta. Kaikesta kurasta huolimatta, tässä ketjussa on kirjoitettu ja kirjoitetaan paljon hyviä asioita. Paljon pohtimisen aiheita. Todella paljon viisaiden ihmisten viisaita sanoja. Hellää herättelyä ja ravistelua. Unohtamatta empatiaa ja ymmärrystä.
Sinä olet jo ottanut ison askeleen, kun osaat tunnistaa asioita itsessäsi.
Myös minä olen tullut siihen tulokseen, etten osaa olla parisuhteessa. Kadotan itseni, sen kuka minä olen ja mitä minä haluan. Mukaudun liikaa toisen vuoksi. En osaa pitää rajoistani kiinni terveellä tavalla. Se, miksi näin on, sen ymmärtäminen on vielä työn alla. En ole löytänyt asiaan selitystä esimerkiksi lapsuudestani.
Se on syy, miksi nyt en kaipaa laisinkaan parisuhdetta elämääni. Pelkään taas kadottavani itseni.
Koen, että olen onnellisimmillani ollessani yksin. Tarkoitan, ilman parisuhdetta.
Silloin kun saan itse, yksin päättää mitä teen, saan asioita aikaiseksi. Teen asioita joista pidän, silloin minulla on elämässäni itselleni merkityksellisiä ihmisiä, ystäviä. Silloin kun siinä on se toinen, elän vain semmoista kummallista odottelua sen suhteen mitä toinen haluaa. Muokkaudun, kadotan rajani. Ajaudun jostain, vielä ymmärtämättömästäni, syystä suhteeseen tietyn tyyppisten ihmisten kanssa. Ihmisten jotka omalla käytöksellä saavat nämä minun ominaisuuteni entisestään pinnalle. Tämän käsittely minulla on edelleen työn alla.
Hei myös muille uusille kirjoittajille.
Ja sinä, anteeksi, en nyt muista oliko sinulla nimimerkkiä enkä numeroa jolla kirjoitit, mutta sanasi muistan. Sen miten kirjoituksestasi tuli ilmi se, että oikeasti ymmärrät mistä minä puhun ja kerron. Kiitos sinulle sanoistasi ja siitä, että olit puolellani. Sinun sanasi koskettivat lämpimästi syvältä sisältä.
Kiitos myös teille muille, jotka uskotte minua, jotka ymmärrätte ja tuette.
Jokaisella on oikeus uskoa, tai epäillä. Sitä tapaa, tyyliä jolla hyökätään en vaan ymmärrä. Onneksi nämä epäilijöiden sanat ei kuitenkaan mene enää minulla ihon alle. Silti en ymmärrä sitä, miksi joillain ihmisillä on tarve toimia kuten jotkut täällä toimivat? Epäilyksensäkkin voisi ilmaista rakentavasti keskustellen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Lainaus: "28. Kuitenkin sulta lipsahtelee myrkyllisiä kommentteja. Ei Kait siinä, tilanteessasi on toki oikeus omiin tunteisiin. Mutta toivottavasti pystyt moderoimaan pienet näykkäisyt pois poikasi tai exäsi läsnäollessa. Kun ne ovat täysin tarpeettomia ja vain hankaloittavat poikasi asemaa."
No, pahoitteluni jos lipsauttamani myrkylliset kommentit exääni liittyen loukkaavat tunteitasi (mietin kyllä miksi ihmeessä).
Poikani ja isänsä välejä olen kunnioittanut aina, siloitellut ja selitellyt parhaimmin päin isänsä töppäilyjä poikaansa kohtaan. Siitä älä kanna huolta. Se on tälläkin hetkellä minulle tärkeintä, että heidän välit ovat hyvät.
Siitä kun olen nähnyt exän o
Ei ne loukkaa mitenkään, tietenkään. Mulla on vain yksi lapsi, luonnollisesti yhden miehen kanssa, eikä puolisolla ainuttakaan. Käytettävissä olevan tiedon puitteissa meillä ei siis ole yhteistä sinun exäsi uuden kumppanin kanssa. Kitkeryys ei vaan kaunista ketään. Tuskin itsekään nautit noista piirteistä itsessäsi. Ymmärrän täysin niiden taustan, mutta kuten sanoin, tilanne ei varmasti ollut kahden naisen välinen kilpailu. Miehesi ei valinnut häntä sinun ohitsesi. Mies lakkasi ensin valitsemasta sinut, sitten valitsi uuden.
En itse erikoisesti pidä exäni uudesta. Olemme hyvin erilaisia. Hän on myös halunnut vaikeuttaa kasvatusyhteistyötämme. Silti aina kun karkasin väheksymään tätä naista ja koin paremmuutta, tunsin heti perään jotain niin ikävää, että se peitti alleen sen pienen sieluni tyydytyksen tunteen, että hän on huonompi, minä parempi: nimittäin huolen. Haluan ihan ensimmäisenä että jälkikasvulla olisi kaikki paremmin kuin hyvin. Sitten että exällä ja hänen vanhemmillaan olisi. Voin siis paremmin kun yritän ajatella tätä naista mahdollisimman vähän ja silloinkin pelkästään hyvää. Fokusta se on vaatinut. Huomaan ajattelutapani vaikutuksen myös lapseeni.
Lapset haistavat kaikenlaista ja kokevat hekin vanhemmistaan huolta.
-totuudentorvi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei Liekki.
Hienoa kuulla, että koet saaneesi tukea ja apua tästä ketjusta. Kaikesta kurasta huolimatta, tässä ketjussa on kirjoitettu ja kirjoitetaan paljon hyviä asioita. Paljon pohtimisen aiheita. Todella paljon viisaiden ihmisten viisaita sanoja. Hellää herättelyä ja ravistelua. Unohtamatta empatiaa ja ymmärrystä.
Sinä olet jo ottanut ison askeleen, kun osaat tunnistaa asioita itsessäsi.
Myös minä olen tullut siihen tulokseen, etten osaa olla parisuhteessa. Kadotan itseni, sen kuka minä olen ja mitä minä haluan. Mukaudun liikaa toisen vuoksi. En osaa pitää rajoistani kiinni terveellä tavalla. Se, miksi näin on, sen ymmärtäminen on vielä työn alla. En ole löytänyt asiaan selitystä esimerkiksi lapsuudestani.
Se on syy, miksi nyt en kaipaa laisinkaan parisuhdetta elämääni. Pelkään taas kadottavani itseni.
Koen, että olen onnellisimmillani ollessani yksin. Tarkoitan, ilman p
Ap, ensimmäisen kerran kirjoitan sinulle mitään, näin taustatiedoksi. Ei mulla ole särkyneeseen sydämeen ja perusluottamuksen takaisin saamiseen antaa mitään neuvoa. Aika, aika, hiljalleen uusia ihmisiä kun on valmis kai.
Mutta kun on ammatin puolesta hieman ymmärrystä kehityspsykologiaan;
Teini-ikäisen psykologiseen kehitykseen kuuluu melko pohjaton itsekeskeisyys. Mitä nuorempi (tai muuten varhaisempi murrosikä, vuodet ei kerro tyhjentävästi tätä), sitä vähäisempi on toisten tarpeiden tai tunnetilojen ymmärrys tai edes kiinnostus totta puhuen. Turvallisesti kasvanut nuori uskaltaa keksittyä omaan kasvuunsa, voitte siis onnitella itseänne lapsuudenkodin kasvuolosuhteista. Omaan kasvuun keskittyminen on keskeisen tärkeää, mm vanhempien murheet, kuten talousongelmat, päihdeongelmat tai ero voivat vaarantaa nuoren psyykkisen kasvun. Et varmastikaan tätä halua?
Nuoresi ovat kenties kokeneet surusi kuormittavaksi. Se on täysin inhimillistä! Silloin nuoren kuuluukin 'pelastaa ' itsensä ja kasvunsa. Joku hakee kiivaasti itsenäisyyttä tuossa kohtaa ja kiirehtii uuteen aikuiseen perheeseen, siis hankkii vakavan parisuhteen tai tulee jopa raskaaksi. Joku sekoilee päihteiden kanssa, jonkun kehitys taantuu. Sinun nuoresi ovat nyt valinneet ympäristön jossa ikävä asia ei ollut aina läsnä.
Yrittäisit siis itsesi ja lastesi vuoksi olla yhdistämättå heitä mielessäsi exääsi, jota kohtaan sulla ei ole oikein positiivisia tunteita. Missä he asuvat, ajattelisit, että he ovat kasvunsa parhaiten mahdollistavassa ympäristössä, ei 'sen ihmishirviön' luona.
-totuudentorvi
Ajattelen, että tilanne on vähän eri silloin kun lapset ovat pieniä. 28 v poika on jo täysi-ikäistymässä ja sen vuoksi hänen suhteensa isäänsä alkaa olla enemmän jo kahden aikuisen välinen, tuskin siihen voi edes äiti enää erityisesti vaikuttaa.
Enkeli sitä kai olisi, jos oikeasti ei edes näissä anonyymeissa kommenteissa ikinä lipsauttaisi mitään kitkerää, kun aiheesta puhutaan. Siis tilanteessa, joka todellakin on aivan eri kuin mistä Totuudentorvi puhuu, eli kyse ei ollut väljähtäneen liiton loppumisesta.
Epäilen, että 28 v ajattelee suht harvoin koko exää tai hänen kuvioitaan. Mutta itselläkin tämä ketju nostaa aina välillä vielä tosi vanhoja muistoja pintaan. On kyllä ihan mielenkiintoistakin, miten tavallaan ne muistot muuttavat muotoaan, kun niitä nyt ikään kuin vähän uudelleen ja uudesta näkökulmasta tarkastelee. Sikälikin ketju on itselleni merkityksekäs.
T: MaratonParkuja
Kiva kuulla Sinusta Ap. Ja asiaa jälleen kirjoitit.
Huomasin nyt itse vastailevani turhan kärkkäästi, ottavani ehkä mallia muutamien kirjoittajien tavasta kirjoittaa. Se ei ole oikeasti tapani ja pisti vähän miettimään.
Olen ollut ja olen edelleenkin hyvin onnellinen, minulla on kaikki hyvin.
Nyt vaan nämä pojan kaikki asiat ja tulevat muutokset stressaavat minua. Näiden takia asuntokuviot tuli ajankohtaiseksi ja tavallaan nostivat sitä myötä vanhat asiat pintaan. Täydellinen ero exään on tehnyt tosi hyvää, mutta nyt tulee väkisten asioita joita on yhdessä hoidettava, poikani asioita vanhempien roolissa ja tämä meidän ainoa yhteinen asia, eli asunto. Yhtenä rintamana ja sovussa haluan kaikki saada hoidettua. En vaan jaksaisi olla enää se kiltti, sopeutuva henkilö joka antaa kohdella miten vaan. Sitä vaan aika on saanut huomaamaan kuinka väärin toinen toimi, enkä tällä tarkoita rakastumista toiseen naiseen vaan kaikkea muuta. No, ne on menneisyyttä. Kun poika nyt muuttaa omilleen on aika se viimeinen yhteinen asia laittaa pakettiin ja sitten ei tarvitse olla missään yhteydessä.
Aika jännä tajuta, kuinka alkuun ajattelin että haluaisin pysyä ystävänä lapseni isän kanssa, mutta enää en koe niin. Syy on se kunnioituksen puute, ihminen muuttui jatkuvien valheiden takia silmissäni täysin, on selvinnyt niin paljon asioita eron jälkeen ja tiedän myös, että uudessa suhteessa sama jatkuu ja se minua jopa surettaa. Tulee se päivä kun uusikin saa asioita tietää. Ei kuulu minulle.
Nyt taas keskityn nykyiseen elämääni ja lopetan vanhan jauhamisen.
28v yhdessä
Yrittäisit siis itsesi ja lastesi vuoksi olla yhdistämättå heitä mielessäsi exääsi, jota kohtaan sulla ei ole oikein positiivisia tunteita. Missä he asuvat, ajattelisit, että he ovat kasvunsa parhaiten mahdollistavassa ympäristössä, ei 'sen ihmishirviön' luona.
Tämä mua nyt vähän ihmetyttää. Siis että mistä on sulla peräisin se tieto, että lapset ovat nyt kasvunsa parhaiten mahdollistavassa ympäristössä??
Entäs, jos tuo ei pidä yhtään paikkaansa, vaan lapset ovat nyt kasvunsa tuhoavassa ympäristössä? Neuvotko sittenkin vain sokeasti teeskentelmään itselleenkin, että näin ei ole? Että voi heittää lapset mielestään, koska helpompaahan se tietysti on, olla ajattelematta, mitä oikeasti koko ajan tapahtuu, uskotella, että isän kasvatusmenetelmät on ihan ok.
Vierailija kirjoitti:
Hei Liekki,
Kiva kun kirjoitit! Hassu sattuma, luin eilen kampaajalla lehdestä, olisiko ollut joku hyvinvointilehti, henkisestä traumasta, joka syntyy kun vanhemmat ovat etäisiä, alkohollisteja tms. Juttu oli hyvin mielenkiintoinen ja siinä sanottiin, että pitöä miettiä terapian tarvetta tarkoin, eli minkälainen terapia on hyväksi ja edistää toipumista. Korostettiin, että terapian pitää olla erilaista kuin PTSD tyyppisen trauman hoidossa.
Harmi kun lueskelin puolihuolimattomasti eikä jäänyt edes lehti mieleen:-( mutta nousi niin voimakkaasti kuitenkin mieleeni kun luin kirjoituksesi.
Toivottavasti sinulla on ystäviä, joiden kanssa voisi asiaa pohtia ja vaikka pyytää heiltä apua omien rajojen tunnistamisessa. Ihan niissä konkreettisissa tilanteissa siis, kertoa, mitä vaikka on tapahtunut ja sitten puida, miten toimi ja miksi.
Se, että kuitenkin asiaa jo noin hyvin analysoit ja kirjoititkin on kuitenkin jo mahtava alku
Kiitos ajatuksista! Olen hieman häkeltynyt siitä, miten paljon ja nopeasti aloitukseni sai vastineita. Yritän pureskella ja omaksua niitä, ja vastata sitä mukaa kuin aika ja mieli antavat myöten.
Terapiaa on tosiaan joka lähtöön, ja oman kokemukseni mukaan myös terapeutteja. Ainakin omalla kohdallani kävi valitettavasti kahdestikin niin, että (koko) ongelmaa ei tunnistettu terapian alussa. Tämä ei sikäli ole ihme, että oman käsitykseni mukaan potilaatkaan harvoin tunnistavat toimintansa taustalla olevia syitä, ja terapian edetessä voi paljastua yhtä sun toista padottua traumaa, johon terapeutin valmiudet eivät sitten välttämättä riitäkään.
Terapeutin ja terapiasuuntauksen valitseminen on aikamoinen temppurata. On aika rankkaa käydä kertomassa tarinaansa eri ammattilaisille, eikä niitä hyviä terapeutteja ole myöskään tarjolla kaikille. Suuntauksen lisäksi aivan olennaista on se, että ns. kemiat natsaavat. Kuinka moni jaksaa kartoittaa suuntauksia ja terapeutteja kovinkaan perusteellisesti, kun mieli on jo valmiiksi lujilla? Itse valitsin ensimmäisen suunnilleen sopivalta tuntuvan, ja luulen monen tekevän samaa...Toivoisin tähän muutosta, koska sillä on iso merkitys terapian onnistumisen kannalta.
Lisäksi: mitä nyt olen sivusta seurannut, niin aika moni terapeutti näyttää olevan enemmän sekaisin kuin potilaansa. Tiedän valitettavasti ainakin kaksi tapausta, joissa terapeutti on joko pyrkinyt tai onnistunut päätymään seksuaaliseen kanssakäymiseen potilaansa kanssa. Hurjaa touhua tämä elämä.
Onneksi itselläni ongelmat rajoittuvat parisuhderintamalle, ja ystävien suhteen olen tosiaan onnekas. Kun oma järki jättää, käytän muutamaa luottoystävää happotestinä tilanteen arvioimiseen. Olen myös samalla tavoin kuin sinä pyrkinyt lisäämään avoimuuttani parisuhteessa, mutta haavoittuvuuden näyttäminen on hirrrrmuisen hankalaa... ja valitettavasti myös vastapuolen kyky vastaanottaa sitä vaihtelee kovasti. Mutta mahtava kuulla, että samoilla askelmerkeillä on päädytty myös onnistuneisiin lopputuloksiin!
-Liekki
Vierailija kirjoitti:
Yrittäisit siis itsesi ja lastesi vuoksi olla yhdistämättå heitä mielessäsi exääsi, jota kohtaan sulla ei ole oikein positiivisia tunteita. Missä he asuvat, ajattelisit, että he ovat kasvunsa parhaiten mahdollistavassa ympäristössä, ei 'sen ihmishirviön' luona.
Tämä mua nyt vähän ihmetyttää. Siis että mistä on sulla peräisin se tieto, että lapset ovat nyt kasvunsa parhaiten mahdollistavassa ympäristössä??
Entäs, jos tuo ei pidä yhtään paikkaansa, vaan lapset ovat nyt kasvunsa tuhoavassa ympäristössä? Neuvotko sittenkin vain sokeasti teeskentelmään itselleenkin, että näin ei ole? Että voi heittää lapset mielestään, koska helpompaahan se tietysti on, olla ajattelematta, mitä oikeasti koko ajan tapahtuu, uskotella, että isän kasvatusmenetelmät on ihan ok.
Lapsilla on ollut mahdollisuus valita. He ovat tehneet valintansa omien tarpeidensa pohjalta.
Kysytään toisin päin; mitä hyvää saavutamme jos ajattelemme että nuoret ihmiset on lahjottu tai viekkaudella suostuteltua isälleen jossa he voivat huonosti vaikkeivat itse sitä ymmärtäisi? Konkreettisesti mitä hyvää tähän ajatukseen tarrautuminen saisi aikaan? Ja mihin toimenpiteisiin tulisi ryhtyä, mitä niistä sitten seuraisi?
On varmasti hyvin tavallista, että lapsi kokee mieluisammaksi asuinpaikan jossa enemmän vapauksia tai leveämpi elämä. Muuttaminenkin kehtuuttaa. Mutta että siihen mieluisampaan kotiin jäädään 24/7. Se kertoo toisenlaista kieltä. Teinikin kaipaa ja rakastaa vanhempaansa.
Mitä hyvää saavuttaa ajattelemalla että tässä on nyt lapsi, jonka kauan tuntemani mies, josta 2 vuotta olen ajatellut todella synkkää, on aivopessyt minua vastaan?
Hylkäämisen pelko vahvistuu niin kauan kun et paranna/ käsittele sitä alkusyytä miksi tunnet niin. Puhun kokemuksesta,