Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

"Olen eri, ja minä olen eronnut nimenomaan ihan kivasta suhteesta. Ei tullut mieleenkään, että olisin jäänyt toiselta tiukkaamaan, että eikö hänkin koe, että eron pitää tulla. Miksi olisin ollut niin julma? Eikö se riitä, että jätän toisen, pitääkö hänen vielä kannatella minua ja minun tunteitani ja syyllisyyksiäni siinä."

Hehe, näkee, et sä et tajua mitään. Totta kai sun olisi pitänyt jäädä siihen lingeröimään ja penkomaan, että mitä vikaa siinä toisessa onkaan ja mitä vikaa suhteessa. Kun olisit siinä vuoden pari tonkimalla tonkinut aina syvemmälle mennen niin kyllä se toinenkin olisi jo sanonut, että kyllä ero on paras vaihtoehto.

Se, että rakastaa vielä kun toinen ei enää on usein, ikävä kyllä, tyypillinen tilanne. Mutta se on eri asia haluaako vielä jäädä elämään yhteistä elämää onkin eri asia. Ei ole väärin rakastaa, mutta sen varjolla ei saa vetytyä koko tilanteesta. Tai heittää piilotetusti tai suoraan, että sinähän tässä et enää rakasta. Miksi emme silti voi jatkaa kun minä vielä rakastan. Tämähän se viesti minun mielestäni on? Mutta miksi ihmeessä haluaisit jatkaa, tämän kai eroajat haluavat selventää, kun tämäliitto ei kuitekaan toimisi? 

Voihan sen "loppukaneetin" muotoilla sitten jotenkin niinkin, että minä en haluaisi erota koska tunnen rakastavani vielä sinua. Mutta en  halua sinua väkisin itseeni sitoa eikä se olisi oikein kummallekaan. Myös luulen ja tiedän, ettei yhteiselämämme olisi sujuvaa kun nyt kantasi tiedän ja rakkausoisiyksipyuolista. Tms. Eihän se ole toisen (eroavan) tunteiden kannattelua vaan juuri vastuunottoa omista tunteista ja osoittaa että  ymmärtää kokonaistilanteen omista tunteista huolimatta. 

Vierailija kirjoitti:

Se, että rakastaa vielä kun toinen ei enää on usein, ikävä kyllä, tyypillinen tilanne. Mutta se on eri asia haluaako vielä jäädä elämään yhteistä elämää onkin eri asia. Ei ole väärin rakastaa, mutta sen varjolla ei saa vetytyä koko tilanteesta. Tai heittää piilotetusti tai suoraan, että sinähän tässä et enää rakasta. Miksi emme silti voi jatkaa kun minä vielä rakastan. Tämähän se viesti minun mielestäni on? Mutta miksi ihmeessä haluaisit jatkaa, tämän kai eroajat haluavat selventää, kun tämäliitto ei kuitekaan toimisi? 

Voihan sen "loppukaneetin" muotoilla sitten jotenkin niinkin, että minä en haluaisi erota koska tunnen rakastavani vielä sinua. Mutta en  halua sinua väkisin itseeni sitoa eikä se olisi oikein kummallekaan. Myös luulen ja tiedän, ettei yhteiselämämme olisi sujuvaa kun nyt kantasi tiedän ja rakkausoisiyksipyuolista. Tms. Eihän se ole toisen (eroavan) tunteiden kannattelua vaan juuri vastuunottoa

Siis mitähän aktuualia helvettiä. Nyt pitäisi siis eroa haluavalle vielä oikein osata muotoilla loppukaneetit oikein, tai muuten ei ota vastuuta erosta.

Minä siis sanoin, että ymmärrän, haluat eron, ok. Minä olisin ollut valmis esim. pariterapiaan, mutta kun hän sanoi, että se tuskin on hyödyllistä, totesin, että ok. En pyydellyt jatkamaan, en tiukannut miksi emme jatka. En sanonut, että haluan jatkaa,koska en halunnut jatkaa. Tämän keksit omasta päästäsi tai tilanteestasi.

Koeta nyt käsittää, että olin käynyt avaamassa oven ja sanoin, että tie on vapaa. Hän se jäi ovenkarmiin roikkumaan ja tiukkaamaan, että ei kai tämä nyt tässä ollut, ei kai suhdetta päätetä siihen, että hän ei enää rakasta, ei kai suhde pääty siihen, että hän haluaa erota. Kai minäkin nyt näen muitakin syitä kuin nämä, mitkä ovat hänen syitään.

Kysyinkin häneltä, että mitä syitä me vielä haemme. Ei osannut sanoa, mutta juuri samalla tavalla kuin sinä tässä nyt tiukkaat kai sitten haki minulta jotain täydellistä loppukaneettia. Olisi nyt sitten kertonut, mitä haluaa kuulla, niin olisinhan minä voinut sen vaikka kirjallisena allekirjoittaa. Niin hankalaa oli se aika, kun toinen ei vaan eroa, vaikka sanoo haluavansa sitä.

Tiedän, minun olisi pitänyt etsiä runokirjasta joku kiva hellä värssy, laittaa ero vireillä, hankkia hänelle asunto ja muuttaa tavarat ja kertoa somessa, miten eroamme molempien halusta, miten kaikile on parasta näin - sitten voisi eroaja lähteä paremmin mielin, eikös juu.

Luulen, että oikeasti moni eroaja ei vaan pysty elämään sen kanssa, että halusi erota. Kyllä minunkin oli monen ihan kivan vuoden jälkeen todella vaikea ottaa ensin puheeksi ja sitten toteuttaa ero. Kyllä minustakin tuntui tosi pahalta nähdä, miten satutan toista. Tunsin itseni maailman itsekkäimmäksi pskiaiseksi. Mietin moneen kertaan, onko tämä millään lailla oikein.

En todellakaan odottanut, että toinen edes antaa minulle mitään loppukaneetteja, saati sitten alkaa muotoilemaan niitä siten, että minulle jää tässä fiilis, että toinen ottaa vastuuta erostamme. Mitä vastuuta?  Missä vastuussa toinen on siitä, että minä haluan erota? 

Kyllä se oli se hyvin vaisu hei nyt sitten, joka siinä eteisen ovella vaihdettiin ja siihen itse kyllä tyydyin.

6384/6384. Itse tietenkin tiedät mitä tapahtui. Mutta lyhyesti, kun valitit, että mies vatuloi eron kanssa ja et itse olisi halunnut erota niin silloin joku selventävä loppukaneetti olisi helpompi keino saada miestä irrottamaan niistä ovenkamanoista. Ihan noin yleisestikin.

Voihan sen "loppukaneetin" muotoilla sitten jotenkin niinkin, että minä en haluaisi erota koska tunnen rakastavani vielä sinua. Mutta en  halua sinua väkisin itseeni sitoa eikä se olisi oikein kummallekaan. Myös luulen ja tiedän, ettei yhteiselämämme olisi sujuvaa kun nyt kantasi tiedän ja rakkausoisiyksipyuolista. Tms. Eihän se ole toisen (eroavan) tunteiden kannattelua vaan juuri vastuunottoa

Olen eri, sori mutta eihän tuo ole vastuunottoa vaan ainoastaan puhdas ja selkeä synninpäästö. Mutta sitähän eroajat yleensä ovatkin vailla, ei siinä.

Vierailija kirjoitti:

6384/6384. Itse tietenkin tiedät mitä tapahtui. Mutta lyhyesti, kun valitit, että mies vatuloi eron kanssa ja et itse olisi halunnut erota niin silloin joku selventävä loppukaneetti olisi helpompi keino saada miestä irrottamaan niistä ovenkamanoista. Ihan noin yleisestikin.

Tarkoitat, että sellainen selventävä loppukaneetti, jossa todetaan, että ero ei johdu siitä, että hän ei enää rakasta minua ja haluaa eron, olisi ollut tarpeen. En osannut muotoilla sellaista. Sulla on sana hallussa, mitä ehdotat?

Tässä loppukaneettihommassa luultavasti on siitä kyse, että eroa jäädään jotenkin vatvomaan eikä se etene. Jos erossa vain toinen lähtee ulos ovesta niin kun on ilmoittanut, niin ei siinä sen kummempia kaneetteja tarvita. 

Tapauksia on niin monenlaisia, ei tietenkään samat asiat kaikille sovi. 

6388, olen jo parissakin viestissä "muotuillut",  ei tule nyt äkkiä muuta mieleeni. Tosin en kyllä ymmärtänyt tuosta kommentistasi oikein mitä itse nyt ajoit takaa, oli niin monimutkainen lause. 

Vierailija kirjoitti:

6388, olen jo parissakin viestissä "muotuillut",  ei tule nyt äkkiä muuta mieleeni. Tosin en kyllä ymmärtänyt tuosta kommentistasi oikein mitä itse nyt ajoit takaa, oli niin monimutkainen lause. 

Ajoin takaa sitä, että mies olisi halunnut, että minullakin on syitä erota, ei vain hänellä. Ilmeisesti koska hänellä oli sama ajatus kuin sinulla, että minun pitäisi jotenkin ottaa vastuu siitä, että eroamme, olla yhtä mieltä, että suhde on huono. Aina niin vaan ei ole. Mutta hän ei voinut sitä hyväksyä, kuten et sinäkään, vaan tarvitsette jotain kummallisia loppukaneetteja, synninpäästöjä, käden päälle laittamisia ennen kuin voitte vaan mennä.

Minusta se on jätettyä kohtaan väärin ja ilkeä vaatimus.

6391/6390. Nyt tulikin se toinen ja totinen totuus. Ja todella vaikea joillekin tunnustaa. Harvoin, todella harvoin jos koskaan, on olemassa sellaista liittoa, että vain toisella on kaikki syy ja osuus eron tullessa. Miksi on niin paha tai vaikea asia sitä toiselle tunustaa? Sehän voisi olla sitten vaikka se synninpäästökin, mitä haittaa? Jos kummankin on sen jälkeen helpompi jatkaa elämää. Sehän kai on myös aika tärkeä asia, vai kuinka? Vai onko niin, että kärvisteköön nyt vaan kun on kerran mennyt ja ottanut eron. Mitään en suostu sanomaan. 

Itse kun erosimme mieheni kanssa sanoin, että meitä on tässä suhteessa ollut kaksi. Senverran haluan, että yksin en koko syytä eroon ota, vaikka olin se aktiiisempi puoli. Itse en ole ollut mikään täydellinen vaimo, paljon olen virheitä tehnyt, mutta kummatkin olemme tehneet virheitä ja parempiakin olisimme voineet olla. Mutta kun ihmisiä vaan olemme niin parhaamme mukaan kai yritimme kuitenkin. 

Edelleen, kyse ei ollut eron syistä, vaan tavasta.

Minulle todellakin oli ymmärrettävää, että jos rakkaus on loppunut, se on hyvä syy. Lisäksi oli tietysti selvää, että suhteessa on kaksi ja minussakin on ollut syytä.  Ensinnäkin olin hänelle varmaan vääränlainen, mikä ei ole kenenkään, ei hänen etenkään syy ja toisekseen, niin normiparisuhde. Aina niissä vikoja on. Tosin rakkauden loppumiselle ei tarvita aina sellaisia syitä, että se loppui kun sinä xyz. Voi se vain lopahtaa ja se on oikein hyvä ero syy.

Hän ei koskaan antanut mitään muuta syytä, siis esim. kertonut, että ei tule kuulluksi tms. Minä en oikeasti tiedä, mitä minun olisi pitänyt miehelle sanoa, jos en valehtelemaan alkanut, jos se ei riitä, että ymmärrän tilanteesi, mene rauhassa, god speed. 

Se on selvää, että sinua painaa syyllisyys, kun toistuvasti toistat, että et suostu ottamaan yksin syytä. Voin sanoa, että älä suotta murehdi, eroja tulee ja niitä on aina ok ottaa. Mutta mun pointti onkin ollut, että kun sen eron aika on, otetaan se reippaasti eikä jäädä miettimään, miten se toinenkin on ihan yhtä lailla vastuussa.

On se niistä eron syistä, mutta jos hän ei niistä huolimatta olisi eroa halunnut, kyllä se eropäätös meni sun piikkiin.

Heh, vähän ohis, mutta hyvä tuo irtisanoutumisvertaus. Nimittäin olen itse saanut työtarjouksen, jossa olisi isohko palkankorotus ja tuskailen, että lähdenkö ihanasta työpaikasta ja miten sanon mahtavalle pomolle jos lähden. Mielessä vilahti, että pitäiskö alkaa lorvaileen jos he sit irtisanois:-) mutta sitten ajattelin, että siinähän kyllä voi saada työmarkkinoilla huonon maineen.

Varmaan moni omista syistään eroa haluava ajattelee ja tuntee samoin. OLis kiva kun jotenkin vois perustella paremmin sitä, että ruoho on vihreämpää aidan toisella poulella ja palkkiot paremmat. 

En sanonutkaan, ettei mennyt minun piikkiin. Tottakai olin tehnyt parinkymmenen vuoden liittossa virheitä. Tyhmähän ja todella typerä olisin jos muuta sanoisin. Mutta niinhän oli mieskin, tietenkin. Puhtaita Pulmusia siinä emme olleet kumpikaan. En puhu nyt pettämisestä tms. 

Mutta sehän vasta onkin itsekästä ajattelua, että se joka eroa haluaa olisi syntipukki kaikkeen mitä suhteen aikana on tapahtunut. Että toisella joka olisi (huonoonkin) suhteeseen jäänyt ei olisi mitään osuutta koko pieleen menneeseen helahoitoon. Eli nyt taas tullaan siihen lopputulemaan, että joka ottaa eron puheeksi saa sitten tyytyä, että eron ottaja on ikäänkuin väärässä.  Että ottakoot syyt niskoilleen. Jos toisen mielestä suhde ei ollut huono vaan päinvastoin hyvä niin se on silloin se "oikea" totuus. Hän saa pitää sädekehän päässään. Vaikka on vain toinen puoli ja näkemys asiasta. 

Eipä ole ihme, että ihmiset viimeiseen saakka vitkuttelevat eropäätöstään. Kun näköjään niin moni osapuoli putsaa omantuntonsa sillä hetkellä kun toinen nämä kohtalokkaat sanat lausuu. 

Voin sanoa, että minua ei paina syyllisyys, ero oli ainoa oikea vaihtoehto. Olisimme rikkoneet toisemme. Erosta on jo sitäpaitsi parikymmentä vuotta. Mutta se ei poista sitä, edelleen, että kun on kaksi ihmistä pitkässä suhteessa se ei vain voi mennä niin, että vain toinen on jotenkin syyllinen tai yksin joskus toiminut väärin. Molemmilla on lusikkansa sopassa, näin se vain menee. Vaikka eron ottaja on se jolla on rohkeutta ottaa asia puheeksi. Toinen ei muutu silti pyhimykseksi. 

Mutta sehän vasta onkin itsekästä ajattelua, että se joka eroa haluaa olisi syntipukki kaikkeen mitä suhteen aikana on tapahtunut. 

Miksi jankkaat tätä, kun kukaan ei ole näin sanonut? On sanottu, että siinä vaiheessa kun eropäätös on tehty, on kohtuullista ottaa ero ja lähteä. Ei jäädä vänkäämään siihen liittoon, kuka tässä on syypukki ja  mitä kaikkea on suhteen aikana tapahtunut. Vaatia toiselta synninpäästöjä ja hyvittelyjä ja selittelyjä. Mitä niillä edes enää tekee? 

Nämähän on siinä vaiheessa sivuseikka, ota erosi ja mene. 

Voin sanoa, että minua ei paina syyllisyys, ero oli ainoa oikea vaihtoehto. Olisimme rikkoneet toisemme. Erosta on jo sitäpaitsi parikymmentä vuotta. Mutta se ei poista sitä, edelleen, että kun on kaksi ihmistä pitkässä suhteessa se ei vain voi mennä niin, että vain toinen on jotenkin syyllinen tai yksin joskus toiminut väärin. Molemmilla on lusikkansa sopassa, näin se vain menee. Vaikka eron ottaja on se jolla on rohkeutta ottaa asia puheeksi. Toinen ei muutu silti pyhimykseksi. 

No joku katkeruus taitaa silti painaa. Minä tosiaan otin eron ihan kivasta suhteesta ja kyllä mua painoi,oli niin kurjaa satuttaa toista niin. En ollut suhteessa pyhimys, ei ollut se toinenkaan, molemmilla oli lusikka sopassa. Silti toinen olisi vielä lusikan sopassa halunnut pitää, minä nostin omani pois.

Oli mulla syyni, osa liittyi häneen, osa ei, mutta ei se, että hän ei ollut pyhimys, teki virheitä, oli välillä ihan vttuimainenkin niin kuin ihmiset on, muuta sitä, että minä tein eropäätöksen. En kadu, enkä enää tunne syyllisyyttä, tiedän minäkin, että ero oli hyvä ratkaisu. Toisaalta näkijä ja meedio en ole, joten en voi tietää, oliko paras. 

Se on sanottava, että päivääkään en ole pohtinut, mitä muut sanovat erostamme, kuka pitää ketä syyllisenä tai pyhimyksenä. Ei kiinnostele.

Vaikka puoliso olisikin ehdottanut eroa, onko hän vääjäämättä myös se, joka ensimmäisenä alkoi luopua puolisostaan erinäisin luotaantyöntämisstrategioin? Vai olisiko sittenkin saattanut käydä niin, että se, jonka tarpeet ja toiveet hylättiin usein eri tavoin matkan varrella, olisikin kärsinyt vuosien aikana niin, ettei lopulta enää nähnyt muuta keinoa kuin erota?

Miksi myös noin negatiivinen, että mitä siinä jänkkäämään, ota erosi ja mene? Eikö sekin tunnu jotenkin katkeralta. Kuultaahan tässäkin selkeästi, että ikäänkuin ero koskettaisi vain toista, ero olisi sinun erosi. Taas tullaan siihen: sinä halusit erota, pidä hyvänäsi. Sanoudutaan irti koko jutusta. Ei se voi niinkään mennä kun yhdessä on kuitenkin eletty. Ero koskettaa kumpaakin, miten siitä on niin vaikea keskustella ja sitten päästää irti.

Vierailija kirjoitti:

Miksi myös noin negatiivinen, että mitä siinä jänkkäämään, ota erosi ja mene? Eikö sekin tunnu jotenkin katkeralta. Kuultaahan tässäkin selkeästi, että ikäänkuin ero koskettaisi vain toista, ero olisi sinun erosi. Taas tullaan siihen: sinä halusit erota, pidä hyvänäsi. Sanoudutaan irti koko jutusta. Ei se voi niinkään mennä kun yhdessä on kuitenkin eletty. Ero koskettaa kumpaakin, miten siitä on niin vaikea keskustella ja sitten päästää irti.

Sulla on nyt vaikea ymmärtää tätä konseptia. Kyse on siis tilanteesta, jossa keskustelut on jo käyty ja toinen eroilmoituksen tehnyt. Mutta jostain syystä hän ei sitten saakaan sitä itse eroa aikaiseksi. Olet saanut osin minua ymmärtämään tätä: taitaa olla todella vaikea itselle ja ilmeisesti muille myöntää, että todellakin minä olen se, joka haluaa eron.

Sinä olet ihan sanoittanut, miten ero pitää käsikirjoittaa. Viis sen toisen tunteista, sinä roikut liitossa niin kauan, että roolit on loppuun näytelty. Olen nähnyt tätäkin, en ole siis tuo jonka kanssa olet keskustellut, mutta hyvän ystävän ero naisestaan oli juuri tuota. Paitsi, että koko liitto oli tarkoin speksattu, niin oli erokin.

Kun nainen viimein muutti pois, venkuroituaan hänkin lähes vuoden kiukuttelemassa, lähtiessään hän sanoi, että kyllähän me oltaisiin voitu erota riitelemättä kuten sivistyneet ihmiset. Mies kyllä totesi siihen, että niin oltaisiin, vuosi sitten.