Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Täälä on nyt ollut jonkinverran keskustelua loppukaneetista ja synninpäästöstä sun muusta. En ole mikään terapeutti itse. Mutta terapeutit kyllä suosittelevat että pitäisi antaa erolle ja eroavalle, myös itselleen jos on se vastapuoli, jonkinlainen synninpäästö, anteeksi antaminen, vapauttaminen, millä nimellä nyt sitä kutsutaankin. ihan oman itsensä vuoksi ja myös elämän jatkamisen helpottamiseksi. 

Jos ajatus tuntuu siltä, että se on vain sitä toista, eroavaa helpottava ja ei, ei siis missään nimessä mitään sellaista. Voisiko miettiä, että se usein saattaisi helpottaa koko sitä kokoonpanoa mikä on yhdessä ollut ja jotka nyt jatkavat elämää erilaisella elämällä ja kokoonpanolla. 

Eivät suosittele. 

"Vaikka pariskunta päätyisikin eroon, on terapiasta useimmille silti hyötyä. Terapeutin luona tilannetta voidaan käydä läpi ja työskennellä sen eteen, ettei tarvitsisi erota riitaisissa väleissä. Samalla molemmat oppivat itsestään ja saavat työkaluja asioiden käsittelyyn loppuelämää ajatellen."

https://www.mehilainen.fi/mielenterveys/psykoterapia/pariterapia

6422, etkö ymmärtänyt mitä kirjoitin? Tuo sinun lainaamasi teksti on vain hiukan eri sanoilla sanottu se sama asia, mistä minä juuri puhuin ja tarkoitin. 

Vierailija kirjoitti:

Sulla on vähän tommoinen groomaajan logiikka; ok tiesin että se on väärin, mutta koska mulla on nämä suostuttelun taidot niin kehittyneet niin miksipä en niitä käyttäisi, oma moka jos suostuu ottamaan multa poskeen kauppakeskuksen vessassa, turha jälkikäteen itkeä että otin vaan kun pelotti.

Siis mitä nyt ihmettä taas? Kun olen sitä mieltä, että jos ihmisellä on jokin niin vakaa tahtotila, että edellisestä otti jo eron sen vuoksi, mulla on groomaajan logiikka, kun olen sitä mieltä, että siitä tahtotilasta pitäisi pitää kiinni seuraavassakin suhteessa - jos se vakaa tahtotila on?

Ilmeisesti siis mies rakastui tähän naiseen niin silmittömästi, että heitti romukoppaan kaikki omat päätöksensä ja antoi tulevaisuutensa naisen käsiin kokonaan, jos sekavaa, tunnepitoista tarinaasi nyt oikein tulkitsen.

Ja sitten tarjottiin eroa ja tyydyttiin siihen, että nainen ei tartu tarjoukseen. No eihän siinä sitten mitä

Sulle on ilmiselvästi mahdotonta ajatella, että voi välittää toisen ihmisen kohtalosta ja hyvinvoinnista vaikkei enää parisuhdemielessä rakastaisi. Ja vaikka olisi tullut kohdelluksi epäreilusti.

Selvästi olet myös sitä mieltä, että kun lapsiasiassa tulee ns selvittämätön erimielisyys niin sen joka EI tahdo lapsia, tulee olla aloitteellinen erossa.

Mutta kuten sanoin; sinun mielestäsi parisuhdeväkivallan uhri on kaivanut verta nenästään kun ei lähtenyt ja jokainen pettämisen uhri on vaan kertakaikkisen hölmö ja heikko kun ei ensimmäisestä viitteestä pannut lusikoita jakoon. Luulet varmaan myös että jokainen tässä maassa syntyvä lapsi on kiihkeästi molempien osapuolien odottama ja jokainen häätilaisuus sekä sulhasen että morsiamen mielestä ehdottoman tarpeellinen tilaisuus :D Kompromisseja ei parisuhteissa tunneta, eikä kukaan koskaan vastentahtoisesti myönny mihinkään tässä maailmassa painostuksesta tai toisen mieliksi. Ja kun näin ei käy kuin totaali tomppelien ja sekoilijoiden maailmassa, niin ei silloin kellään koskaan tule joustamisessakin se seinä vastaan jolloin toteaa että nyt riittää vaatiminen ja koe että ei tämä ero nyt ihan yksin minun syytäni ole kun tuolle toiselle ei "ei" sana merkitse mitään muuta kuin harmillista hidastetta.

Vierailija kirjoitti:

6422, etkö ymmärtänyt mitä kirjoitin? Tuo sinun lainaamasi teksti on vain hiukan eri sanoilla sanottu se sama asia, mistä minä juuri puhuin ja tarkoitin. 

Ei ole sama asia. Prosessihan jatkuu. Ja ei siinä terapeutti mitään suosittele. Olisi epäammatillista ja epäeettistä suositella jotain anteeksiantamista tms.

Ja lisään että sillä ex-vaimolla oli normaalin terve pää hartoiden välissä ja hän itse totesi, ettei tule tässä liitossaan sitä lasta koskaan saamaan ja otti eron. Ei jäänyt vinkumaan, että ei se niin voi olla, vaan miehenhän pitää nyt muuttaa mielensä tai masennun täysin, menen työkyvyttömäksi, epilepsianikin alkaa oireilla, olen yksin koko loppuelämäni, kuolen yksin, tarvitsen lääkkityksen jonka vuoksi lihon muodottomaksi, eikä mies tule koskaan ketään löytämään kun on tuollainen itsekäs p*a ja kaikki muutkin on sitä mieltä, äitikin sanoi ja kerron kyllä kaikille mitä olet tehnyt jajajajajajajajajajajajajajaja no tapan itseni sitten lopuksi jos mikään muu ei enää auta.

Toisen ihmisen tahdon voi murtaa monella tapaa, mutta eihän sitä toki sinun piireissäsi tapahdu, ainakaan niin että sinulle olisi asiasta avauduttu. Wonder why.

Asioita toki voi "korjata", mutta itsestään ja ilman työtä ne eivät vain "korjaannu". Itse tiedän tämän kokemuksen kautta, enkä ollut sen tarinan ritari kiiltävässä haarniskassaan... Keskusteluyhteys avattava vaikka väkisin, tai sitten arabiat jakoon jälkivahinkojen välttämiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä mökkimiehelle kuuluu? Millainen seksielämä? 

Onko Viagra käytössä?

Tykkääkö myös miehistä?

 

 

Vierailija kirjoitti:

Siitä kun mietit vielä miksi mies edes suostui ensin antamaan pikkusormen että kokeillaan, sitten toisenkin että testataan ja kolmannen joka oli jo lapsettomuushoito, niin ehkä aukeaa sekin miksi naisen henkisellä tilalla eron jälkeen oli merkitystä miehelle. 

Kuule hyvin usein näitä mietinkin. Että miksi ihminen, jolla on jokin hyvin selkeä tahtotila, kuten vaikkapa, että ei halua lasta ja yksi erokin jo asian päältä tullut, alkaa antamaan pikkusormia ja toisia ja testailuja ja menee yhä kauemmas siitä omasta tahtotilastaan, joka oli niin vakaa. 

Tämänkin tapauksen voisi nähdä muuten tietysti myös toisin päin. Mies ensin sanoo, että ei halua lasta, mutta kuitenkin alkaa sitä kaikin keinoin tekemään. Kunnes yht'äkkiä kesken tekemisen toteaa, että eikä, mähän otan tästä eron. Eikö mies ole vedättänyt naista tässä härskisti, toisella on sentään vaakakupissa iso asia, toive lapsesta?

Ja kummall

Täällä sivussa mietiskelen jotta olisiko se jätetyn omaksi eduksi koettaa päästä uhrin roolista.

Vierailija kirjoitti:

Siitä kun mietit vielä miksi mies edes suostui ensin antamaan pikkusormen että kokeillaan, sitten toisenkin että testataan ja kolmannen joka oli jo lapsettomuushoito, niin ehkä aukeaa sekin miksi naisen henkisellä tilalla eron jälkeen oli merkitystä miehelle. 

Kuule hyvin usein näitä mietinkin. Että miksi ihminen, jolla on jokin hyvin selkeä tahtotila, kuten vaikkapa, että ei halua lasta ja yksi erokin jo asian päältä tullut, alkaa antamaan pikkusormia ja toisia ja testailuja ja menee yhä kauemmas siitä omasta tahtotilastaan, joka oli niin vakaa. 

Tämänkin tapauksen voisi nähdä muuten tietysti myös toisin päin. Mies ensin sanoo, että ei halua lasta, mutta kuitenkin alkaa sitä kaikin keinoin tekemään. Kunnes yht'äkkiä kesken tekemisen toteaa, että eikä, mähän otan tästä eron. Eikö mies ole vedättänyt naista tässä härskisti, toisella on sentään vaakakupissa iso asia, toive lapsesta?

Ja kummall

Hetkinen.. eli jos tyyppi on myöntynyt kokeilemaan luomusti lasta naisen mieliksi niin silloin ei saa kieltäytyä enää myöskään lapsettomuushoitorumbasta. Mites tämä suostumuslaki: jos vien naisen hotelliin harrastaa seksiä niin kuin pitkään hänen pitää sitä mun kanssani jatkaa kun kerran suostui ja pitääkö kertasuostumus sisällään myös b-rapun jos sattuisin haluamaan? Härskiä vedätystä jos kesken peräännytään :p

Onpas piristävää, että täällä on muitakin jänkkääjiä kuin minä. Tuohon nyt kuumana käyvään lapsenhankintajuttuun en nyt lusikkaani pistä. Mutta hyvä, että on keskustelua. 

Selvästi olet myös sitä mieltä, että kun lapsiasiassa tulee ns selvittämätön erimielisyys niin sen joka EI tahdo lapsia, tulee olla aloitteellinen erossa.

No todellakaan en ole, mutta ymmärsin, että sen ratkaisun ko. mies oli tehnyt. SIis se oli hänen valintansa. Jostain syystä sinä olet aivan raivopäänä miehen puolesta vaatimassa jotain naiselta, en tiedä enää, edes mitä. Alun perinhän vaadit vastuunottoa ja vikojensa myöntämistä.

Mielenkiintoista keskustelua täällä, monelta kantilta asiaa.

Taitaa olla vähän niin, että teki sitten niin tai näin, niin aina se menee jonkun mielestä väärin. 

Ihannehan se olisi kaikille, että erosta, erohaluista pystyttäisiin keskustelemaan avoimesti yhdessä. Ero voitaisiin käsitellä kypsästi ja vaikka hakea pariterapiasta apua hyvään eroon.

Ainahan se ei näin mene. Taitaa mennä aika harvoin.

Vaikka on ymmärrettävää, että kuihtuneessa suhteessa se tyytymätön löytää toisen, onko se oikein kuitenkaan? Onko oikein sekään, että tyytyväinen ei päästä tyytymätöntä otteestaan, jos niin voi sanoa.

Olipa ero hyvä tai huono tai todella huono. Elämää on myös eron jälkeen. Hyvää, todella hyvää elämää. Vaikka ero ja eronkäsittely on todella iso kriisi ihmisen elämässä. Noin niinku useinmiten. Parhaimmillaan se on karu, raaka, rehellinen oppimatka oman itsen sisimpään ja sen myötä parempaan itsetuntemukseen ja kaikintavoin parempaan elämään. 

28 v yhdessä ja sikana (Eppu Normaali)

Minusta jotenkin outo kyllä tämä syyllisyyskeskustelu. Itse olen ajatellut, että ne eron syyt keskustelaan ennen eroa ja eron jälkeen se on myöhäistä. Jos keskusteluyhteys ei ole avautunut eroa tehdessä, miten se ilmaantuisi ja mista sen jälkeen?

Lisäksi vaatimus siitä, että eron jälkeen jätetty on velkaa palautekeskusteluja jättäjälle tuntuu oudolta. Miten pitkään jättäjän reklamaatio-oikeus on voimassa?

Vierailija kirjoitti:

Minusta jotenkin outo kyllä tämä syyllisyyskeskustelu. Itse olen ajatellut, että ne eron syyt keskustelaan ennen eroa ja eron jälkeen se on myöhäistä. Jos keskusteluyhteys ei ole avautunut eroa tehdessä, miten se ilmaantuisi ja mista sen jälkeen?

Lisäksi vaatimus siitä, että eron jälkeen jätetty on velkaa palautekeskusteluja jättäjälle tuntuu oudolta. Miten pitkään jättäjän reklamaatio-oikeus on voimassa?

Minusta palautekeskusteu ja keskusteu yleensäkin on hyväksi monissa muissakin elämän eri tilanteissa kuin erotapauksissa. Nämä, jotka innokkaasti peräänkuuluttavat, että mitään ei pitäisi keskustella eikä pohtia omaa osuuttaan ovat ilmeisesti juuri niitä, jotka parisuhteessakin ovat pantanneet puhumista ja kommunikointia. Näissä törmätään ihmisten luonne-eroihin, mitkä sitten aiheuttavat myös sen eron parisuhteesta. 

Jos on tottunut lakaisemaan asioita maton alle ja niitä ei oteta ennen eroa eikä erossakaan esille niin sama kaava jatkuu edelleen mahdollisessa uudessa suhteessa. Mistä ei puhuta eikä ajatella niin niitä asioita eiole olemassa. Tietysti silloin jos uusi kumppai on saantyyppinen, ettei asioista eikä omasta osuudesta tarvitse eikä haluta puhua niin mikäs siinä sitten. Tulee vain mieleen miten paljon tavaraa sinne maton alle mahtuu. 

Minusta palautekeskusteu ja keskusteu yleensäkin on hyväksi monissa muissakin elämän eri tilanteissa kuin erotapauksissa. Nämä, jotka innokkaasti peräänkuuluttavat, että mitään ei pitäisi keskustella eikä pohtia omaa osuuttaan ovat ilmeisesti juuri niitä, jotka parisuhteessakin ovat pantanneet puhumista ja kommunikointia. Näissä törmätään ihmisten luonne-eroihin, mitkä sitten aiheuttavat myös sen eron parisuhteesta. 

Enpä nyt usko, että monikaan peräänkuuluttaa, että mitään ei pitäisi keskustella. Mutta jos toinen on sen luontoinen, että häneltä ei keskustelu suju, mitäpä se hyödyttää eron jälkeen jäädä peräänkuuluttelemaan keskusteluja? Tätä en siis ymmärrä.

Jos liiton aikana, eikä edes siinä vaiheessa, kun eroa tehdään, onnistuta keskustelemaan, niin eihän se sitten onnistu ja siihen pitäisi ehkä sen jättäjänkin vain tyytyä, eikä jäädä uhriutumaan, miten ei saanut loppukeskusteluja.

Olen minäkin ollut vastaavassa tilanteessa, jossa eron jälkeen nainen pyyteli koko ajan, että tavataan ja keskustellaan. Minusta meillä ei ollut syytä tapailla, ei yhteisiä lapsia tms. joiden asioita hoitaa, taloudelliset asiat oli sovittu, joten en ymmärrä, miksi olisi jollain kahveilla pitänyt rampata.

Tulee vain mieleen miten paljon tavaraa sinne maton alle mahtuu. 

Joskus kyse voi olla siitäkin, että siellä maton alla ei ole enää mitään tavaraa toiselle antaa. Omasta mielestä suhteessa ja erossa on jo sanottu kaikki, mitä sanottavaa on, eli ei ole mitään pengottavaa enää, keskustelu kiertää kehää, mutta toinen vain haluaa sitä uudelleen ja uudelleen käydä. Joko ei usko, mitä toinen sanoo tai uskoo, että tonkimalla vielä voisi saada jotain irti toisesta. Sitten suututaan, kun näin ei käy ja keskustelu jatkuu riitana.

Silloin on ihan tervettä vetää omat rajat ja sanoa, että omalta puolelta ero on nyt käsitelty ja keskustelu ei enää jatku. Toinen voi etsiä muita kanavia purkaa omia tunnelmiaan erosta, mutta ei etenkään sitä jätettyä pitäisi enää näillä vaatimuksilla kuormittaa.

En nyt mitään kahvilla remppaamista tai jotain ylenmääräistä penkomista tarkoittanutkaan. Se on niin mukavaa torpata kun heittää esille hankaliksi tai överiksi menneitä tilanteita. Tietenkin rajat pitää vetää ja ei mihinkään kehäänkän pidä jäädä pyörimään. Mutta tästä tuskin on tarkoituskaan olla kyse vaan asiallisesta toiminnasta.

Usein ne, jotka ei eivät pysty tai halua keskustella tai kokevat olevansa itse "viattomia" eroon haluavat lakaista maton alle. Ja sitten kokevat penkomiseksi jos toinen haluaa edes hiukan keskustella tai kyseenalaistaa onko nyt ihan yksin "viallinen" ollut suhteessa. Missä se raja menee. Näkemykset voivat olla kovin erilaiset kumman kantilta katsotaan. Vaikka aivan samasta asiasta on kyse. 

Usein ne, jotka ei eivät pysty tai halua keskustella tai kokevat olevansa itse "viattomia" eroon haluavat lakaista maton alle. Ja sitten kokevat penkomiseksi jos toinen haluaa edes hiukan keskustella tai kyseenalaistaa onko nyt ihan yksin "viallinen" ollut suhteessa. Missä se raja menee. Näkemykset voivat olla kovin erilaiset kumman kantilta katsotaan. Vaikka aivan samasta asiasta on kyse. 

Eihän se toiminta asiallista ole, jos se toisesta ei asialliselta tunnu. Eli raja menee siinä, mitä se toinen sanoo, mihin keskusteluun tahtoo osallistua. Etenkin ne erot, joissa vaan oikeasti rakkaus loppuu on semmoisia, että ei ne puhumalla jälkeen päin yleensä miksikään muutu. Elämä kulkee eteenpäin, se jätettykin katsoo jo tulevaan, niin turha sitä on miettiä, miksi minä en ollut sulle enää se oikea, asettaa toista miettimään, mitä vikaa hänessä oli, kun ei suhdetta enää haluttu jatkaa. 

Oikeasti, kun jätin miehen sen vuoksi, että suhde oli ihan kiva, mutta halusin elämältä jotain muuta, ei tullut mieleenkään, että olisin vaatinut häntä edes hiukan keskustelemaan, olinko nyt ihan yksin viallinen ja kertoilemaan omaa näkemystään, jotta mulla olisi parempi olo ja voisin vakuuttua, että oikeinpa tein.

Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, mitä sun mielestä on tuossa tilanteessa kohtuullista odottaa, minkälaista loppukeskustelua? Esim. saada esimerkkejä kysymyksistä, joita toiselle esittäisit?

Itse olen tuolla jo aiemmin antanut parikin esimerkkiä mitä voisi sanoa. Minusta jos kymmeniäkin vuosia on oltu yhdessä jonkinlainen "tilinpäätös" olisi hyvä tehdä. Onhan sekin  jotenkin kummallista, että vaan kävellään ulos ovesta. Itse siis olin se kävelijä joka halusi erota. 

Itse sanoin esimerkiksi miehelle, että hän on ollut ihan kunnollinen mies ja hyvä isä ja en aio mitenkään puuttua hänen ja lapsen (oli jo isompi) tapaamisiin ja väleihin. Sanoin myös, että emme vain ole sopivat toisillemme ja hänellä on mahdollisuus löytää itselleen sopivampi kumppani. Yms. Olisihan se mukavaa kun toinenkin sanoisi jotain vastaavaa tai ainakin sanoisi, että ymmärtää päätöksen.