Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

28v yhdessä. Olet jo lähes 2 vuotta sitten miehellesi puhunut asunnon myymisestä, eikä ole näköjään onnistunut silloinkaan. Miten se muuttuu, kun poikasi muuttaa pois? Ei mitenkään,  keksit uuden tekosyyn jämähtää menneeseen.

 

No silloin poika ja tyttöystävä tulevat kylään ja voivat yöpyäkin, ei voi muuttaa pienempään. Sitten jo aletaankin odotella lapsenlapsia, ei voi myydä kun tarvitaan tilaa heille. Ja kun Mökkimieskin välillä yöpyy niin oma makuuhuone tarvitaan...

Tuskin mies siihen taloon jää, mutta jos sulla on varaa se lunastaa niin siitä vain.

Mutta kuinka pitkään ihmisen on hyvä olla jumissa? Joskus on lähimpien vaan hiukan pakko olla ystävällisesti suorasanainen ja "järkevä". Eikä liikaa olla mukana toisen jumituksessa. Varsinkaan jos toinen itse kertoo  että pitäisi osata päästää irti. Ja jos ihminen toistaa ja toistaa samaa mantraa. 

Voi kyllä myötäelää ja sanoa kannustavia sanoja toipumiseen. Ei sulje tätä puolta pois. Mutta voi myös antaa tukea, miettimisenaiheita ja vahvistaa ihmistä siihen luopumisprosessin todelliseen etenemiseen. 

Ei ole kysymys joko/tai tilanteesta. 

Eiköhän mies pane jo toista ja sinä suostut katselemaan miehen yksin päättämää avointa suhdetta sivusta.

Vierailija kirjoitti:

Mutta kuinka pitkään ihmisen on hyvä olla jumissa? Joskus on lähimpien vaan hiukan pakko olla ystävällisesti suorasanainen ja "järkevä". Eikä liikaa olla mukana toisen jumituksessa. Varsinkaan jos toinen itse kertoo  että pitäisi osata päästää irti. Ja jos ihminen toistaa ja toistaa samaa mantraa. 

Voi kyllä myötäelää ja sanoa kannustavia sanoja toipumiseen. Ei sulje tätä puolta pois. Mutta voi myös antaa tukea, miettimisenaiheita ja vahvistaa ihmistä siihen luopumisprosessin todelliseen etenemiseen. 

Ei ole kysymys joko/tai tilanteesta. 

Totta kai. Lähimpien. Mutta tällainen painostus kuin täällä ja väite, että haluaa kieriä vihassa jne. on vaan niin...turha. Senkin vuoksi, että kaikkihan täällä ovatkin päästäneet jo irti ja menneet eteenpäin ja uudet eivät saa edes ääntään kuuluviin, kun huudetaan, että ei tartte kertoa eikä kiinnosta nämä jutut enää.

Kyllä täällä samaa mantraa nyt vain hokeneet ne , jotka ilmeisesti lukee aina uudeellen ton alkukirjoituksen eikä muuta sen jälkeen. Esim. oletko sinä nyt lukenut aon viimeisimmän postauksen ja jääkö siitäkin sulle vielä se tunne, että pitäisi hokea, että älä jumita vaan mene jo eteenpäin?

Laita ihan itse eropaperit vetämään. Sitten on puoli pakko keskustella jatkosta.

Miksi ihmeessä kärsit narsistisen miehen oikkuja yhtään enempää.

Kysyn vaan kun itse olen saman läpi käynyt.

28v yhdessä. Minä en ole kirjoitellut piiiitkään aikaan, jota jankkaajaksi/jumahtaneeksi nimittelit. Täällä on muitakin, jotka eivät niele sinun selityksiä.

Aloittaja mielestäni on jäänyt jumiin ja kiinni siihen, että mies manipuloi lapsia. (ok, niin jotkut muutkin). Eikä ota kantaa sihen, että se olisi myös lapsien omaa tahtoa. Myös, kuten joku sanoikin, kun hän ei edelleenkään anna yhtään konkretiaa tänne mietityttää mikä on omien tunteiden aikaansaamaa ajatuskuviota. 

Niin kauan kun hän pitää kiinni siitä, että mies on yksin syyllinen lasten tilanteeseen ja yhteydenpitoon on hän kiinni miehessä ja jumissa. 

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja mielestäni on jäänyt jumiin ja kiinni siihen, että mies manipuloi lapsia. (ok, niin jotkut muutkin). Eikä ota kantaa sihen, että se olisi myös lapsien omaa tahtoa. Myös, kuten joku sanoikin, kun hän ei edelleenkään anna yhtään konkretiaa tänne mietityttää mikä on omien tunteiden aikaansaamaa ajatuskuviota. 

Niin kauan kun hän pitää kiinni siitä, että mies on yksin syyllinen lasten tilanteeseen ja yhteydenpitoon on hän kiinni miehessä ja jumissa. 

Siis oikeastiko täällä pitäisi alkaa antaa yksityiskohtia omasta yksityiselämästä, jotta kanssakirjoittajat voisivat uskoa, mitä täällä sanotaan? Vaiko keksimään vastaavia yksityiskohtia, joista sitten päästäisiin kiekumaan, että ei nyt täsmää, nyt ei täsmää, kun löydettäisiin jokin pikkuosa?

Ap ei hetkeäkään ole sanonut miehen olevan yksin syyllinen. Silti omasta kokemuksestani (josta en myös ala sinulle yksityiskohtia antamaan) tiedän, että sellainen ilmiö kuin vieraannuttaminen ja manipulointi on mahdollinen kuvio. Siksi minun on helppp uskoa tähän pelkästään apn sanan voimalla, vaatimatta tilintekoa sen kummemmin.

Vaikea tietää, mitä kommenttia tarkoitetaan, kun ei käytetä "lainausta"...😠

Jotkut todellakin lukee vain aloituksen... sen kommentointi on pahan kerran myöhäistä, paljon on tapahtunut sen jälkeen.

Kiva, Ap, kun päivitit kuulumisia

Leppoisaa elokuuta Kaikille

Tuumis🌻

Vierailija kirjoitti:

28v yhdessä. Minä en ole kirjoitellut piiiitkään aikaan, jota jankkaajaksi/jumahtaneeksi nimittelit. Täällä on muitakin, jotka eivät niele sinun selityksiä.

Minua huvittaa kun miltei aina alkaa "huolestunut" kysely onko kaikki hyvin, nyt täytyy ihmisellä ola paha olla, omassa elämässä on varmaan sitä tai tätä jne. jos kommentoi siihen suuntaan, ett onkohan vain näin tai kommentti ei ole muuten mieluinen. 

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisi aina tehdä se välitilinpäätös ja siinä kohtaa valita seuraavan etapin askelmerkit: miten pelastan mitä pelastettavissa vielä on, miten rakennan tämän p*skaläjän päälle ennenpitkää kukoistavan puutarhan. Ei se käy niin että vuosia jumitetaan ja märehditään tilannetta jossa aluksi moni asia ei mennyt oman tahdon mukaan, koska sillä tavalla toimien ei lopulta mene mikään.

Mutta tiedätkö, kun kyse on ihmisten tunteista ja täälläkin monta kertaa juuri sen tunteen vallassa vuodattamisesta, ei kannata sanoa, että nyt kyllä kannattaisi. Se on kuin masentuneelle hokisi, että reipastu.

Jokaisella on oma aikansa, milloin alkaa kykenemään tekemään sitä, mikä kannattaisi. Sen yleensä tietääkin, että nyt kannattaisi, mutta kun sen aika ei ole vielä, ei jaksa, ei vielä pysty.

Silloin saattaa, huom. saattaa olla se ratkaiseva apu, että joku kertoo, että sitten kun sen aika tulee, kun olet valmis, onnist

niitä kommentteja lukee moni muukin. Jos minä olen hölmöyttäni tunteen vallassa tehnyt lapsesta osapuolen isänsä ja mun välisessä vänkäyksessä, niin tarvitseeko kaikkien muidenkin toimia samalla tavalla. Itseasiassa tässä kun moni kertoo erotarinaansa, niin olisihan se hienoa jos samalla kertoisi mitä oppi omista virheistään, tuskin kukaan virheetön on, eikä siitäkään ole muille oikein apua jos kysyessä konahtaa vain, että kyllä minäkin olen virheitä tehnyt, en ole väittänytkään olevani täydellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta kuinka pitkään ihmisen on hyvä olla jumissa? Joskus on lähimpien vaan hiukan pakko olla ystävällisesti suorasanainen ja "järkevä". Eikä liikaa olla mukana toisen jumituksessa. Varsinkaan jos toinen itse kertoo  että pitäisi osata päästää irti. Ja jos ihminen toistaa ja toistaa samaa mantraa. 

Voi kyllä myötäelää ja sanoa kannustavia sanoja toipumiseen. Ei sulje tätä puolta pois. Mutta voi myös antaa tukea, miettimisenaiheita ja vahvistaa ihmistä siihen luopumisprosessin todelliseen etenemiseen. 

Ei ole kysymys joko/tai tilanteesta. 

Totta kai. Lähimpien. Mutta tällainen painostus kuin täällä ja väite, että haluaa kieriä vihassa jne. on vaan niin...turha. Senkin vuoksi, että kaikkihan täällä ovatkin päästäneet jo irti ja menneet eteenpäin ja uudet eivät saa edes ääntään kuuluviin, kun huudetaan, että ei tartte kertoa

Niin, eli nytkin taas ihan yleinen ja asiallinen kommentointi eroon liittyvästä vihaisuudesta tai vihan tunteista ei siis ollutkaan asiallinen eikä ketjuun sopiva. Että/Mutta eihän se nyt pidä lainkaan paikkaansa ja on tällainen painostus täällä ja on turha. 

Sanoin tosiaan "lähimpien". Unohdin laajentaa. Mutta sama kertomani asia pitänee paikkaansa myös täällä keskusteluissa. 

Oletteko koskaan nähneet erokeskustelua, tai riita ystävien välillä -keskustelua, tai riita lapsen kanssa -keskustelua, tai erimielisyys työpaikalla -keskustelua.. jossa olisi paikalla ne ketkä kertovat toimineensa asiassa x tai y ajattelemattomasti ja ottavansa opikseen?

Kun näitä lukee niin luulisi ettei mitään riitoja koskaan syntyisikään kun ei kukaan koskaan muista elämässään virhettä tehneensäkään..

Jännä että tilanteet on aina niin mustavalkoisia, että niissä on yksi pahantekijä ja toinen jonka ainoaksi virheeksi voi mainita, jos aivan pakko, luottamisen väärään ihmiseen.

Tuo on niin totta. Voisi jotenkin hiukan yksilöidä, että sen virheen olen tehnyt ja otin oppia ja yritän välttää. Tuntuu ikäänkuin ulkoa opetellulta aloittajan kommentit, niissä on samat asia sanottu moneenkin kertaan jo. Mutta silti jää joka että että mitähän tuossa nyt oikein oli sisältöä ja haluttiin antaa lukijoille mietittävää.  Minut ainakin jättää jotenkin tunteen, että on vain kirjoitettu mitä pitää tänne kirjoittaa. Sanomatta mitään konkreettista. 

Vierailija kirjoitti:

Oletteko koskaan nähneet erokeskustelua, tai riita ystävien välillä -keskustelua, tai riita lapsen kanssa -keskustelua, tai erimielisyys työpaikalla -keskustelua.. jossa olisi paikalla ne ketkä kertovat toimineensa asiassa x tai y ajattelemattomasti ja ottavansa opikseen?

Kun näitä lukee niin luulisi ettei mitään riitoja koskaan syntyisikään kun ei kukaan koskaan muista elämässään virhettä tehneensäkään..

Jännä että tilanteet on aina niin mustavalkoisia, että niissä on yksi pahantekijä ja toinen jonka ainoaksi virheeksi voi mainita, jos aivan pakko, luottamisen väärään ihmiseen.

Oletteko koskaan nähneet keskustelua, jossa ihminen kykenisi erittelemään täysin objektiivisesti kaikki omat ja toisen motiivit, kertomaan puolueettoman, täysin faktapohjaisen selosteen tapahtumista,  joissa on osallinen ja sen päälle vielä analysoimaan kaikki omat ajatuksensa/tekonsa ja niiden vaikutukset kaikkiin mahdollisiin kohteisiin?

En minäkään ja tästä syystä moni meistä vajavaisista tyytyykin kertomaan asioista vain omalta kantiltaan, omasta näkökulmastaan luottaen, että toiset kyllä ovat tarpeeksi fiksuja ymmärtääkseen, että tämä on vajavainen näkökulma. Jotkuthan suorastaan ovatkin sitä mieltä, että sen toisen motiiveista EI SAA kertoa mitään, koska se on pelkkää aavistelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja mielestäni on jäänyt jumiin ja kiinni siihen, että mies manipuloi lapsia. (ok, niin jotkut muutkin). Eikä ota kantaa sihen, että se olisi myös lapsien omaa tahtoa. Myös, kuten joku sanoikin, kun hän ei edelleenkään anna yhtään konkretiaa tänne mietityttää mikä on omien tunteiden aikaansaamaa ajatuskuviota. 

Niin kauan kun hän pitää kiinni siitä, että mies on yksin syyllinen lasten tilanteeseen ja yhteydenpitoon on hän kiinni miehessä ja jumissa. 

Siis oikeastiko täällä pitäisi alkaa antaa yksityiskohtia omasta yksityiselämästä, jotta kanssakirjoittajat voisivat uskoa, mitä täällä sanotaan? Vaiko keksimään vastaavia yksityiskohtia, joista sitten päästäisiin kiekumaan, että ei nyt täsmää, nyt ei täsmää, kun löydettäisiin jokin pikkuosa?

Ap ei hetkeäkään ole sanonut miehen olevan yksin syyllinen. Silti omasta kokemukses

No, minä sanon nyt ihan suoraan, että koska olen lukenut Ap kirjoitukset ensimmäisestä kirjoituksesta lähtien, en niele tuota manipulointia purematta. Tai siis kyllä, jos sillä tarkoitetaan sitä että isä mielistelee lapsiaan. Kyllä, varsin yleistä eron jälkeen hyvitellä ja tarjota sen kymmenen hyvää lapsille kun vähän syyllisyys painaa ja huolikin omasta asemasta lasten elämässä. Mutta että motiivi olisi aloittajan kiduttaminen -epäuskottavaa eikä siitä ole tarjota mitään näyttöä. Miksi se mies niin tekisi? Sehän rimpuili eronsa kanssa ensin ja yritti olla mieliksi kahteen päätyyn, kierteli, selitteli ja pehmenteli. Sitten kun sai kasvatettua selkärangan ja vietyä eron loppuun hoivasi syyllisyyttään syyttelemällä aloittajaa erosta, eli siis käytännössä omasta selkärangattomasta käytöksestään. Mutta nythän hän on vapaa! Hän on saanut talon, hän on saanut uuden naisen, lapsetkin viihtyy uudessa perheviritelmässä. En missään tapauksessa usko, että tuossa tilanteessa mies antaa puolikasta ajatustakaan exälleen. Saati että alkaisi omaa elämää vaikeuttamaan jotta saa entistä naista, joka on ihan hiljaa ja näkymättömänä ja hajuttomana omassa kodissaan, kiusattua. Miksi ihmeessä niin tekisi? Tuossa ei vain ole mitään logiikkaa. Ehkä on vain niin, että häntä ei kiinnosta kasvatushommat eli kurinpito, kiinnostaa vaan nautiskelu - ja teini-ikäiset haluavat olla osa sellaista elämää. Sitten siitä tulee äidille mielenpahoitus, lapsille syyllisyyden tunne ja suoran puheen puute vielä viimeistelee solmutilanteen.

-näitä on nähty ja koettu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja mielestäni on jäänyt jumiin ja kiinni siihen, että mies manipuloi lapsia. (ok, niin jotkut muutkin). Eikä ota kantaa sihen, että se olisi myös lapsien omaa tahtoa. Myös, kuten joku sanoikin, kun hän ei edelleenkään anna yhtään konkretiaa tänne mietityttää mikä on omien tunteiden aikaansaamaa ajatuskuviota. 

Niin kauan kun hän pitää kiinni siitä, että mies on yksin syyllinen lasten tilanteeseen ja yhteydenpitoon on hän kiinni miehessä ja jumissa. 

Siis oikeastiko täällä pitäisi alkaa antaa yksityiskohtia omasta yksityiselämästä, jotta kanssakirjoittajat voisivat uskoa, mitä täällä sanotaan? Vaiko keksimään vastaavia yksityiskohtia, joista sitten päästäisiin kiekumaan, että ei nyt täsmää, nyt ei täsmää, kun löydettäisiin jokin pikkuosa?

Ap ei hetkeäkään ole sanonut mi

6017: älä nyt vaan mene ehdottamaan että niiden lasten kanssa voisi suoraan puhua mitä toivoo ja miltä tilanne tuntuu. Eipysty. Ei pystynyt vuosi sitten, eikä pysty nyt. Piste.

En aio avata täällä, julkisella palstalla konkreettisia esimerkkejä manipuloinnista. Siksi, että tämä on julkinen palsta jota voi lukea kuka vaan. Ja konkretia tekee tilanteesta ja siihen liittyvistä ihmisistä tunnistettavia. Tätä en halua kenellekkään. 

Jos asia jää vaivaamaan tämän johdosta, olen pahoillani siitä. Voin vain sanoa, että kyse ei ole pelkästään tunteistani, vaan oikeista teoista. Teoista jotka ikävä kyllä jatkuvat edelleen, näin kauan eron jälkeen. Viimeisin konkreettinen teko on eiliseltä. Ja edelleen, en aio täällä näitä tekoja tarkemmin avata. Ymmärrän kuitenkin täysin epäilyn asiasta. Joskus epäilen itsekkin itseäni, jospa vaan kuvittelen, jospa olenkin täysin itse aiheuttanut tilanteen, jospa jospa ja jospa. Sitten tapahtuu jotain, mikä jälleen konkretisoi asian. Minulle myös säännöllisesti sanoitetaan tätä tilannetta, tarjotaan peiliä mistä peilata ja nähdä totuus. Ja kun se teiltä täällä puuttuu, ymmärrän sen, että helposti asia kääntyy minua vastaan. 

Tuo tunne oivallus oli hyvä. Tunteita ne on negatiivisetkin tunteet. Ja siitä vihasta minä olen tietoisesti pyristellyt irti. Vihaan ja katkeruuteen olisi niin kovin helppo jäädä kiinni. Mutta se kääntyy lopulta vain ihmistä itseään vastaan. Vihaa tarvitaan, sille on paikkansa ja aikansa, mutta siitä on myös osattava irtautua, annettava vihan mennä. En vihaa exääni, vaikka aihetta olisi. Hän on minulle nykyisin täysin arvoton, tekojensa myötä on menettänyt silmissäni kaiken ihmisarvon, ja miksi edes vihata jotain täysin mitätöntä. On jo tehnyt niin paljon pahaa, että on ihan sama mitä enää tekee, pahempaa ei saa aikaan. 

Monesti huomaan rauhoittelevani muita ihmisiä, joilla viha kuohahtaa heidän kuullessaan asioita joita tässä on tapahtunut ja tapahtuu. Ei vihaisella vastaiskulla saa yhtään mitään aikaan. Ei sillä saavuta mitään hyvää. Paras on vaan antaa olla. (Tässä meidän tilanteessa)

Ap

Olen lukemassa kohdassa sivu 62. Paljon on tullut aivan tunnistettavia yksityiskohtia miehestä, perheestä, työstä, talosta, isovanhemmista sekä mm juhannuksen vietosta. Lasten manipuloinnista tähän mennessä hoplopit, isän hyväntuulisuus, rahan antaminen ja aloittajan mustamaalaaminen (täsmentämättä mitä on mustamaalattu).

Miksi lihavat saa syödä muita enemmän ja laiskotella muita enemmän?