Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Roolit ovat järkkyneet ja tietysti sen muuttuvan osapuolen teot nähdään itsekkyytenä, kun hän pyrkii ottamaan irtioton ja lakata syyllistymästä.

Huh, Iski jonnekin todella syvälle täällä oman eron syöverissä. Tästä juuri on kysymys. Minunkin on vaikea ottaa teinien vihaa vastaan ja nyt ymmärrän, että se johtuu juuri tuosta, että eiväthän he näe minun pyristelevän pois siitä, että olen syyllinen koko ajan kaikkeen, vaikka mies on se, joka löysi uuden. 

Mietin, teenkö itselleni hallaa, kun kaikin voimin pitää yllä kulisseja, joissa ero tapahtuu sovinnollisesti, kun niinhän asia ei ole. Mietin, teenkö muillekin hallaa. On todella vaikea tietää, mikä olisi oikein!

Kiitos sinulle kuitenkin näistä sanoista. Näitä mietin pitkään.

Minusta se ero ei kuulu kellekään muulle kuin eroaville ja jollekin jonka valitsee uskotuksi. Ystävä tai terapeutti tai joku. Jos joku alkaa ottaa puolia tai kantaa, niin toki korjaisin väärinymmärrykset, mutta en muuten ymmärrä miksi sovinnollisuus ulospäin (puhumattakaan lasten suuntaan) olisi joku kulissi?

Käännetään niin päin, että mitä hyötyä siitä olisi jos kaikille tulisi tietoon mitä kaikkea kiistaa tai epäoikeudenmukaisuutta eroon liittyy?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä kommenttisi kertoo kaiken sinusta ihmisenä. 

Olet sen tyypin ihminen josta kannattaa pysytellä kaukana. Täysin ymmärtämätön. Se on onneksi vain sinun oma taakkasi kantaa.

 

Tämä tarkoitettu kommentoijalle 5710

Karkeasti sanottu kyllä. Mutta mielestäni ydin tuossa on totta, ainakin monessa kohtaamassani erotilanteessa.

Vanhemman pitää ymmärtää, siis oikeasti sisäistää, että lapsi ei ole minun. Lapsi ei ole minun. Minun mieleni ei ole lapseni mieli.

Ero aiheuttaa monenlaisia kurjia tunteita osapuolissa, mutta lapsen kokemus on hänen omansa. Lapsesta ei voi tehdä erossa uskottuaan. Lapselta ei voi odottaa myötätuntoa toista osapuolta kohtaan ja tuomitsemista toista. Lapsi ei kuulu siihen parisuhteeseen,

 

5720: oma kokemukseni on joka välissä toisteltu "ei tämä ero ollut minun valintani". Miksi tuota pitää jatkuvasti toistaa?? Tuollainen melkein harmitonkin lause alkaa ärsyttää kun oli aika selvää että sillä oli tarkoitus vaan syytellä ja leimata äitiä minun tapauksessa.

Lainaus (en saa kursivoitua):

"Lapselta ei voi odottaa myötätuntoa toista osapuolta kohtaan ja tuomitsemista toista. Lapsi ei kuulu siihen parisuhteeseen, eikä hän kuulu siihen eroon." 

Minua kirpaisi ylläoleva teksti kovasti. Kyllä sitä silloin eron jälkeen shokin ollessa pahimmillaan joutui tekemään kovasti töitä, että pojan kanssa keskustellessa kunnioitti sitä että kyseessä on pojalle tärkeä isä. Itselleni kun uutta kuraa tuli niskaan aina kun edellisestä selvisi. Suruahan en pystynyt kuitenkaan kokonaan olemaan näyttämättä. Poika kuitenkin täysin syytön eroon ja kärsi isänsä toilailuista kovasti, olisi ollut kohtuutonta kun pojan olisi vielä pitänyt kannatella minua. Onneksi minulla on poika ollut aina todella tunneälykäs. Jälkikäteen on todettava, että täydellinen en ollut, mutta me selvittiin pojan kanssa molemmat ja mikä tärkeintä isä kuuluu pojan elämään.

Kuitenkin myötätunto on myös jokaiselle vanhemmalle, joilla pitkä suhde, yhteiset lapset ja toinen osapuoli lähtee yllättäen toisen matkaan ja jättää perheen kuin vanhan roskan (omalla kohdallani ex kun vaihtoi naisen lisäksi perheeseensä viisi uutta lasta). Kun toinen tiputtaa ensin sen "pommin" ja jättää toisen selviämään surun/ison elämänmuutoksen ja niiden lapsien / arjen kanssa. Sitten vielä pitäisi olla kokoajan täydellinen lapsien edessä. 

Kyllä olen sitä mieltä, että lasta pitää suojella eron keskellä kaikelta ylimääräiseltä murheelta, lapsella on se oma kipeä kokemus jokatapauksessa.

28 v yhdessä 

Minusta se ero ei kuulu kellekään muulle kuin eroaville ja jollekin jonka valitsee uskotuksi. Ystävä tai terapeutti tai joku. Jos joku alkaa ottaa puolia tai kantaa, niin toki korjaisin väärinymmärrykset, mutta en muuten ymmärrä miksi sovinnollisuus ulospäin (puhumattakaan lasten suuntaan) olisi joku kulissi?

Käännetään niin päin, että mitä hyötyä siitä olisi jos kaikille tulisi tietoon mitä kaikkea kiistaa tai epäoikeudenmukaisuutta eroon liittyy?

En kerro enempää tai läheskään kaikkea kun olen nähnyt, mitä ryopytystä täällä saa, ellei ole täydellinen sovinnollinen eroaja.

Kerron vain, että on todella raskasta kuunnella huutoa esimerkiksi siitä, että en ole pakannut tarpeeksi nopeasti, olen pakannut vääriä tavaroita, olen ottanut tavaroita jotka on hukattu vuosia sitten, olen ylipäätään olemuksellani ajanut suhteemme siihen pisteeseen, että toisen löytyminen oli lähes välttämättömyys. 

Olen hakenut keskusteluapua ja jutellut parin ystävän kanssa, en suinkaan kertoillut kaikille kaikkia. Koen pitäväni kulissia lapsiin päin, koska edelleen yritän peitellä tunteitani ja olla kuin minulle ei juuri olisikaan huudettu ja tiuskittu ties miitä. 

Tunnen syyllisyyttä tunteista, jota täällä kuvataan, että äiti kaataa kaikki lasten niskaan, vaikka olen puhunut heillä todella vähän koko erosta mitään. 

Vikaa on aina molemmissa kun ero tulee, mutta alan ajatella, että onko tämäkin todella paikka, jossa minun täytyy olla se vahvempi, ymmärtää, että on tämä ero toisen vuoksi nyt vaikeaa ja ennen kaikkea: entäs jos minä olen sitä mieltä, että minulla ei ole mitään syytä salailla tämän eron syitä keneltäkään?

" Jos joku alkaa ottaa puolia tai kantaa, niin toki korjaisin väärinymmärrykset, mutta en muuten ymmärrä miksi sovinnollisuus ulospäin (puhumattakaan lasten suuntaan) olisi joku kulissi?"

Valheelliset tunteet ovat aina kulissi. Se, että ollaan muka-sovinnollisia tilanteessa, jossa oikeasti ole mitään sovinnollisia tunteita toista kohtaan, vaan ihmisten välillä on ilmiriita, on kulissi.

Se, että ei halua esittää kulisseja eronkaan myötä ei tarkoita, että tarvitsee riehua, rääkyä tms ylilyöntejä, Itse en suostunut esittämään mitään erokulissiteatteria, vaan totesin niin lapsille kuin muillekin, että avioliittomme päättyy, koska mieheni haluaa nyt elämältään jotain muuta. Piste. Kerroin myös, että olen päätöksestä pahoillani ja että minulla kestää hieman aikaa, ennen kuin kykenen olemaan mitään muuta kuin viileän asiallinen miestäni kohtaan.

Väärinymmärryksiä eroomme ei liittynyt, silkkoja valheita sen enemmän. Osaan otin kantaa, osaan en. 

Onneksi miehelläni ei ollut minkäänlaisia haluja alkaa vierottamaan lapsia minusta, hyvä, kun heille riitti aikaa edes joka toinen viikonloppu miten kuten. Sitä en tiedä, miten  olisin käyttäytynyt, jos hän olisi alkanut manipuloida lapsia tavaralla tai muutoin.

5724 kirjoittajalle haluan Sanoa niin, että minusta lapsien ei tarvitse kaikkea aikuisten asioita tietää, mutta muuten on minusta jokaisen asia kuinka monelle ja kuinka paljon omasta erosta kertoo. Kuulija tietää, että eroon liittyvät asiat on aina sen kertojan näkemys/kokemus. 

Oman eron kohdalla suojelin exää pitkään, olihan sitä "masennusta" ja paljon töitä jne. Isäni esim. kysyi heti, että onko kolmatta osapuolta ja aidosti väitin, että ei tietenkään. Sala-asunto kun selvisi puolustelin jälleen jne. Sitten kun 1v3kk oli eron alusta vasta minulle selvisi, että kokoajan on ollut toinen nainen. Jossakin vaiheessa tajusin, että en minä ole tehnyt mitään väärää, ei minulla ole mitään hävettävää. En minä ole se joka esitti viimeistä viikkoa myöten, että kaikki on hyvin, rupsutellaan sohvalla ja pus pus. Minä olin se joka rakasti enkä osannut odottaa tulevaa. Kyllä se sitten jossakin vaiheessa oli kysyjille vastattava rehellisesti, että eron syynä oli toinen nainen (ja paljon valheita).

Nyt näitä asioita on helppo järkeillä kun aikaa on kulunut 2 vuotta, kaikkea hyvää toivon lapseni isälle vaikka joskus vieläkin mietin sitä miksi piti valehdella niin paljon ja pitkään. Sitä asiaa en voi kunnioittaa.

Voimia Sinulle eteenpäin, erot on niin pirun vaikeita asioita kun kohdalle tulee ja varsinkin kun on lapsia. Siitä kyllä selviää.

28 v yhdessä 

Vierailija kirjoitti:

5724 kirjoittajalle haluan Sanoa niin, että minusta lapsien ei tarvitse kaikkea aikuisten asioita tietää, mutta muuten on minusta jokaisen asia kuinka monelle ja kuinka paljon omasta erosta kertoo. Kuulija tietää, että eroon liittyvät asiat on aina sen kertojan näkemys/kokemus. 

Oman eron kohdalla suojelin exää pitkään, olihan sitä "masennusta" ja paljon töitä jne. Isäni esim. kysyi heti, että onko kolmatta osapuolta ja aidosti väitin, että ei tietenkään. Sala-asunto kun selvisi puolustelin jälleen jne. Sitten kun 1v3kk oli eron alusta vasta minulle selvisi, että kokoajan on ollut toinen nainen. Jossakin vaiheessa tajusin, että en minä ole tehnyt mitään väärää, ei minulla ole mitään hävettävää. En minä ole se joka esitti viimeistä viikkoa myöten, että kaikki on hyvin, rupsutellaan sohvalla ja pus pus. Minä olin se joka rakasti enkä osannut odottaa tulevaa. Kyllä se sitten jossakin vaiheessa oli kysyjille vastattava rehellise

Kun on tuossa valheiden pyörityksessä, on vaikeaa saada rauhaa mielelleen sen verran, että järkeilisi tilannettaan. Täytyy vain ottaa omaa rauhaa jossain, lähteä vaikka matkalle yksin tmv, siellä ajatukset selkiytyvät ja tulee ymmärrystä omasta tilanteesta. On hyvä ottaa etäisyyttä muutenkin puolisoon. Pikku hiljaa voi alkaa suunnitella lähtöä.

Tosi hyviä pohdintoja täällä! Herättää ajatuksia ja pistää miettimään.

Kiitos näistä. 

Ap

Kun on tuossa valheiden pyörityksessä, on vaikeaa saada rauhaa mielelleen sen verran, että järkeilisi tilannettaan. Täytyy vain ottaa omaa rauhaa jossain, lähteä vaikka matkalle yksin tmv, siellä ajatukset selkiytyvät ja tulee ymmärrystä omasta tilanteesta. On hyvä ottaa etäisyyttä muutenkin puolisoon. Pikku hiljaa voi alkaa suunnitella lähtöä.

Itselleni etäisyyden otto ei ollut vaikeaa kun valheet paljastuivat. Sehän siinä on, kun elää niin pitkään siinä pyörityksessä, eikä tajua olevansa missään pyorityksestä. Vaikka ymmärrän kyllä mitä tarkoitat ja pohjimmiltaan toki olet oikeassa.

Sen sijaan en aidosti ymmärrä näitä ihmisiä, joiden mielestä siinä tilanteessa, kun vuosien valheet, isot ja pienet, ja ennen kaikkea ne täysin typerät, joissa ei olisi ollut edes mitään valehtelemista tai hyötyä, paljastuu, pitäisi sen jolle on valehdeltu olla sovinnollinen ulospäin. Miksi ihmeessä?

Ketä SE hyödyttää, että ulkokultaisesti alkaa itse valehtelemaan tapahtumien kulusta? Siinähän se omakin pää sekoaa eikä enää tiedä, mitä tuntee oikeasti tai mitä edes tapahtui.

Suosittelen kaikille eron läpikäyneille ruotsalaisen kirjailijan kirjaa Ruotsalainen Avioero, löytyy nyt myös suomennettuna ja äänikirjanakin. Kertoo eron molempien osapuolien näkemyksen mielenkiintoisesti, vaikka perus tarinassa  kulkee klassinen "mies löytää toisen eikä uskalla siitä ensin kertoa" tarina. Tarinassa mukana myös teini-ikäiset lapset. Oli erittäin antoisaa luettavaa. Eräänlainen selviytymistarina myös. 

Ja kirjailijan nimi on Moa Herngren. Ja vaikka tapahtuu Ruotsissa, niin ihan sopii Suomeenkin. Mies muuttaa pois, koska tarvitsee "ajatteluaikaa".

Ketä SE hyödyttää, että ulkokultaisesti alkaa itse valehtelemaan tapahtumien kulusta? Siinähän se omakin pää sekoaa eikä enää tiedä, mitä tuntee oikeasti tai mitä edes tapahtui.

Alan ajatella näin. Se ei tarkoita, että en näkisi omaa osaani avioliitossa tai vikojani tai en ymmärtäisi, että tarinoilla on useita puolia. Mutta valheitakin ja syyllistämistä ja huutamista on ollut niin paljon, että koen, että minun täytyy oman pään takia pitää kiinni myös omasta tarinasta, eikä sovinnaisuuden tai muun takia alkaa enää nyt tässä vaiheessa teeskentelemään mitään, ainakaan tunteita.

Ehkä joku ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Menen paskalle.

Kuule mene kunnon sisätautilääkärille. Tuntuu, että sulla on suolistossa vakavaa vikaa, ties vaikka peräsuolisyöpä, kun tunnet niin pakottavaa paskantamisen tarvetta, että pidät siitä kirjaa.

Ihan uteliaisuuttani kysyisin asian vierestä 28 v:ltä, että oletko ollut vielä tekemisissä entisten appivanhempiesi kanssa? Muistaakseni joskus kerroit heidän olevan mukavia ihmisiä. Ovatko he jääneet elämästäsi pois eron myötä? Entä muut entiset perhetutut?

Tottakai saa olla erosta surullinen kun se tapahtuu. Itkeä ja olla "rikki".

Mutta kun siitä on jo 2 vuotta aikaa, niin pitäisi oikeasti mennä eteenpäin. Eikä miettiä mitä ex sanoo tai on sanomatta lapsille. 

Jos lapset ottavat etäisyyttä, ei pidä heitä tai exää siitä syyllistää, vaikka se nyt olisi jomman kumman vika.

Pyytää lapsia vaikka syömään jonnekin, jutella niitä näitä. Ei ahdistaa lapsia omalla katkeralla tunteella. Näyttää lapsille, että äiti on äiti. Ei uhriudu lasten edessä enää.

"Palasin sivulle yksi ja alun viesteihin. En saa kuvaa, että mies olisi parisuhteessa ollut se vaativa, huutava ja kovia sanoja käyttävä persoona. Aloittaja toivoi pitkään paluuta "siihen vanhaan hyvään".  En saa nyt oikein kiinni siitä, miksi hänen silloin piti olla se sovittelija miehen ja lasten välissä?"

Niinpä. Ja jos olisi ollut niin vaikeaa, niin miksi ei silloin ottanut eroa ja lapsia mukaansa? Kannattaa todella miettiä sitä, mitä on mahdollistanut ja mitä onkaan halunnut, kun ei eroakaan halunnut vaikka mies kertoi, ettei enää rakasta. Se oma osuus.

Vierailija kirjoitti:

5724 kirjoittajalle haluan Sanoa niin, että minusta lapsien ei tarvitse kaikkea aikuisten asioita tietää, mutta muuten on minusta jokaisen asia kuinka monelle ja kuinka paljon omasta erosta kertoo. Kuulija tietää, että eroon liittyvät asiat on aina sen kertojan näkemys/kokemus. 

Oman eron kohdalla suojelin exää pitkään, olihan sitä "masennusta" ja paljon töitä jne. Isäni esim. kysyi heti, että onko kolmatta osapuolta ja aidosti väitin, että ei tietenkään. Sala-asunto kun selvisi puolustelin jälleen jne. Sitten kun 1v3kk oli eron alusta vasta minulle selvisi, että kokoajan on ollut toinen nainen. Jossakin vaiheessa tajusin, että en minä ole tehnyt mitään väärää, ei minulla ole mitään hävettävää. En minä ole se joka esitti viimeistä viikkoa myöten, että kaikki on hyvin, rupsutellaan sohvalla ja pus pus. Minä olin se joka rakasti enkä osannut odottaa tulevaa. Kyllä se sitten jossakin vaiheessa oli kysyjille vastattava rehellise

Kiitos 28

Kiitos siitä, että jaksat kannustaa, huolehtia, olla mukana keskustelussa. Joku toinen olis ja kääntänyt ketjulle selkänsä, kun oma elämä on mallillaan, oma kulta kainalossa ja välit poikaan kunnossa.

Jaat osaavia kommentteja, neuvojakin, yleisellä tasolla. Joka ero on tietenkin omanlaisensa.

Kiva lukea myönteisiä viestejä, erosta voi selvitä, entistä ehompana. Mikä se eho sitten lieneekään... ehjä? Mielenkiintoinen on kielemme.

Täällä on kaksi ketjua, mitä seuraan ahkerasti: tämä ja Mitä Sinulle tänään kuuluu? Ovat ketjujen parhautta. Molemmat on opettaneet minulle Elämää isolla eellä. Monenlaisia kohtaloita/kuulumisia, iloa, surua, pettymystä, yksinäisyyttä, luontoa, biisejä, ystäviä, rakkautta, eroja, katkeruutta, Elämää koko kirjossaan.

Näillä miettein

Tuumis🌻

Ap:lle ekstra iso etähalaus

Olet vahva, olet heikko, olet selviytyjä🌹

Vierailija kirjoitti:

"Palasin sivulle yksi ja alun viesteihin. En saa kuvaa, että mies olisi parisuhteessa ollut se vaativa, huutava ja kovia sanoja käyttävä persoona. Aloittaja toivoi pitkään paluuta "siihen vanhaan hyvään".  En saa nyt oikein kiinni siitä, miksi hänen silloin piti olla se sovittelija miehen ja lasten välissä?"

Niinpä. Ja jos olisi ollut niin vaikeaa, niin miksi ei silloin ottanut eroa ja lapsia mukaansa? Kannattaa todella miettiä sitä, mitä on mahdollistanut ja mitä onkaan halunnut, kun ei eroakaan halunnut vaikka mies kertoi, ettei enää rakasta. Se oma osuus.

Jossittelu on niin helppoa, niin hyödytöntä. Menee voimia siihen - usein täysin turhaan. Jälkiviisaus on helppoa, toimiminen siinä hetkessä vaikeaa, kun seinät kaatuu päälle, yllättäen.

Kaikkihan me jossittelemme. Eron hetkellä voi olla katumustakin, yhteiset vuodet ei kuitenkaan ole harhaa. Ero ei ole epäonnistumista, ihmiset muuttuu, toiset kasvaa yhteen toiset erilleen. Miten voisi olla virhe ne onnelliset vuodet, kokemukset, muistot, lapset. Joskus vaan käy niin. Noin puolet kai liitoista päätyy eroon.

No kirjoitanpas minä nyt ahkeraan

Mietin vain tuttujen eroja. Yksikin pari oli pitkään tosi onnellinen. Kyläilin heillä ahkeraan. Löhösivät sohvalla, mies hieroi vaimon jalkoja. Laittoivat yhdessä ruokaa, oli kaksi ihanaa poikaa... pikkuhiljaa ajatukset erosivat, nainen kulki polkujaan, juhlia riitti, työreissuja... mies hoiti kodin, pojat... ero tuli. MUTTA: Ne ihanat pojat on aikuisia, toinen sai juuri tyttären... että miten voisi tuokaan liitto olla virhe...

Tuumis🌻

Eho = hyvä, oiva, mainio, kaunis, luja...

Kielikellon mukaan🤔🙂😉

Tuumis🌻

Vierailija kirjoitti:

Tottakai saa olla erosta surullinen kun se tapahtuu. Itkeä ja olla "rikki".

Mutta kun siitä on jo 2 vuotta aikaa, niin pitäisi oikeasti mennä eteenpäin. Eikä miettiä mitä ex sanoo tai on sanomatta lapsille. 

Jos lapset ottavat etäisyyttä, ei pidä heitä tai exää siitä syyllistää, vaikka se nyt olisi jomman kumman vika.

Pyytää lapsia vaikka syömään jonnekin, jutella niitä näitä. Ei ahdistaa lapsia omalla katkeralla tunteella. Näyttää lapsille, että äiti on äiti. Ei uhriudu lasten edessä enää.

Hei tunnistan tämän tyylin, tämä tyyppi ei provoa vain tällä palstalla, vaan monella foorumilla. On yhdellä itse kerskunut, miten voi vedättää ketjuja satasivuisiksi tulemalla aina tuomaan sen saman, jo moneen kertaan keskustellun mielipiteen muka uutena ja muka omana ajatuksenaan. Saa sairasta iloa siitä, että toiset yrittävät oikeasti keskustella ja argumentoida hänen kanssaan. 

Ei kannata alkaa keskustelemaan.