Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut ketjua ja ihmetellyt, kuinka kaikki eronneet tuntuvat vaan saavan ystäviä jostain. Itselläni oli vain pari kaveria jäljellä kun erosin. Ei heitä ole sen kummemmin mun kuulumiseni kiinnostaneet, ihan itsekseni olen saanut olla. Uusiakaan kavereita ei ole löytynyt mistään. Olen aivan yksin, kun ei ole enää miestäkään, jonka kanssa aiemmin tein kaikenlaista. 

Ystävyyssuhteet vain jäivät opiskelujen jälkeen, eikä mulla oikeastaan koskaan ole ollut sellaista varsinaista sydänystävää. Ei ketään, kuka kutsuisi illanviettoihin tmv. Joten hieman katkeroittaa sekin, kun lukee kuinka hyvin kaikilla menee eron jälkeen. 

Mä olen aivan turha ihminen. Jos kuolisin nyt, ainoastaan työnantajaa kiinnostaisi hetken.

Tiedätkö, eron jälkeen se yksinäisyys oli pahinta. Minun tilanteessani minulla oli se sydänystäväni, joka otti kopin minusta kun kompuroin. Emme kuitenkaan asu lähekkäin vaan yli puolen tunnin ajomatkan päässä, eikä minulla ole autoa. Ystävyyssuhteeni oli myös jäänyt vuosien varrella ja iso osa ystävistäni oli eksän puolelta ja emme ole enää tekemisissä. Eksäni oli "paras ystäväni" ja todellakin se henkilö jonka kanssa tehtiin paljon yhdessä. Ilman Sydänystävääni olisin ollut todella yksin. Ymmärsin kuitenkin sen, että vaikka minun elämäni oli romahtanut niin sydänystäväni elämä jatkui ennallaan, mies, lapset, työ, harrastukset jne.

Yhtään uutta ystävää ei ole elämääni tullut eron jälkeen enkä tiedä mistä niitä aikuisena osaisi etsiä. Kuulostaa todella kurjalta, että kaverisi eivät ole olleet rinnallasi. Nimenomaan sitä kaipaisi seuraa ja muuta ajateltavaa eron jälkeen.

Et ole turha ihminen.

28v yhdessä 

Kohtalon ivaa nimimerkille haluan vielä sanoa, että olet todella kovan vaiheen käynyt elämässäsi läpi. On hyvä, että olet surrut ja käsitellyt asiaa asiantuntijankin kanssa.

On myös oikein jatkaa elämää ja katsoa avoimin mielin elämää eteenpäin. Mielenkiintoisia aikoja elät kun olet tavannut henkilön joka kiinnostaa enempi.

28v yhdessä 

Hei kaikille vakkareille ja satunnaisille kävijöille🦋

Terveiset Soankylästä

Neljännet (minulla) Keskiyön elokuvajuhlat takana, vaude mikä iloinen tapahtuma. 30 elokuvahenkistä bussissa 13h mennen tullen, voi sitä puheensorinaa. Oli mukana muutama sinkku, muutama pariskunta ja sitten meitä ilman puolisoa reissanneita. Eipä siellä keskusteltu ammateista, ei puolisoista, ei lapsista. Aiheet sivusivat koiria, kurkia, tekoälyä ja kulttuuria... moni piti kovasti tärkeänä, että puolisoilla on myös omia menoja, harrastuksia, ystäviä yms. Olipa antoisia keskusteluja ventovieraiden kanssa. Nähtiin Martti Suosalo telttoineen, Virpi Suutari, Elina Knihtilä, Laura Birn, Mika Kaurismäki, Pirkko Hämäläinen (42v vanha elokuva Arvottomat💕)

Ensi vuonna on 40. Juhlafestari

Ap, päivä päivältä keveämmin kirjoitat, tosi hienoa, että aloitit ketjun, moni lukee mielellään ja saa apuja

28, söpöä kun kerroit kirjeestä...

Mukavaa Kesää Kaikille

Tuumis 🌻 (30v - puolen vuoden tuumaustauko yhdessä)

Heippa Tuumis, kiitos terveisistä. Tässä eräänä päivänä mietinkin, milloin nuo elokuvafestarit olikaan.

Varmasti hieno tapahtuma elokuvien ystävälle.

Tässä viime päivinä on mieleeni tullut ajatuksia siitä, mikä parisuhteessa meni pieleen, siis minkälainen minä itse olen parisuhteessa, mitä tein itse aikoinaan jo parinvalinnassa väärin. Jo silloin muokkauduin, tiesin mitä toinen haluaa ja koitin olla semmoinen jotta meistä tulisi pari, siinä tein todella väärin. Rakastinko koskaan täydestä sydämestäni miestäni? Koskaan en hänen seurassaan voinut olla täysin oma itseni, joskus jos rentouduin ja olin, tuli siitä palautetta. Joten, varmasti exälläni oli huono olla kanssani. Kuten minulla oli hänen kanssaan. 

Nämä pohdintani eivät ole mitään itsesäälissä rypemistä, vaan ihan vaan asian pohtimista, ilman sen suurempia tunteita. Haluan vain tunnistaa asiat itsessäni, ottaakseni niistä opikseni. Osatakseni tästä eteenpäin olla vain ja ainoastaan täysin oma itseni. Olla muokkautumatta kenekään vuoksi. Yksin on hyvä olla. Ihan oikeasti, aidosti hyvä olla. Vaikka perhe oli ja on minulle aina tärkein, taidan kuitenkin olla onnellisimmallani ilman parisuhdetta.

Lasten suhteen, tai niiden kahden jotka ovat isällään, ja täysin isänsä manipuloimia minua vastaan olen mielestään %@<# sairas. Tämmöisen viestin sain pojaltani. Tekisi mieli päästää irti. Antaa olla. Kerta ovat lain edessä tarpeeksi kypsiä päättämään, ja ovat päättäneet olla pitämättä minuun yhteyttä. Olla elämättä kanssani. Niin olkoon se niin. Tekisi mieli antaa olla. En jaksa enää yksipuolista yhteydenpitoa, saan aina torjuvan vastauksen. Pahimmillaan haukkumista. Ehkä pidän taukoa yhteydenpidosta. Olkoon. Sattuu aivan liikaa. He ovat valintansa tehneet.

Sen yhden, luonani asuvan lapsen kanssa olemme toteuttaneet vuosia muhineen haaveeni. Oli aivan mahtava reissu!! Meillä on hyvä olla ja elämä sujuu. 

Tosin, juuri nyt tuntuu, että en jaksa häntä isälleen patistella, menee kun tahtoo ja on menemättä jos ei tahdo.

Ja jotenkin nämä asiat, vaikka on isoja ja vaikeita, niin ne vaan on. Ja niistä huolimatta otan ilon irti elämästä. Pidän taukoa kaikesta paskasta. Tänä kesänä on jo ollut monta mahtavaa juttua, ja monta mahtavaa juttua vielä luvassa.

Minä en jaksa itkeä enkä surra. Tekisi mieli laittaa lasten kuvatkin sivuun ja unohtaa hetkeksi ihan kaikki.

Ymmärrän täysin niitä vieraannutettuja vanhempia jotka vaan katoaa lastensa elämästä. Samoin heitä, jotka sortuvat päihteisiin. Se olisi toisaalta itselle armollisempaa. Kipu ja suru on kuitenkin aina läsnä. Jatkuva torjunta pitää sen kokoajan tuoreena.

Ap

Ap, pitäväthän sisarukset kuitenkin toisiinsa yhteyttä?

Ehkä sinun ap onkin viisainta olla viestittelemättä isän luona asuville?

Laitat vain nimi- ja synttärionnittelut, siinä samassa muistutat että rakastat ja ikävöit heitä, muuten olet hiljaa.

Älä syyllistä tai vaikuta katkeralta.

Mukava kuulla että elämäsi muuten sujuu nyt hyvin!

Kaunista kesänjatkoa kaikille💐

Lisään vielä, se, mitä sanoin halustani pitää taukoa kaikesta tästä kuormittavasta paskasta, tarkoittaa juuri taukoa.

Rakastan lapsiani aivan valtavasti ja koen jatkuvaa kipua tästä tilanteesta. Sietäisinkö kuitenkaan keneltäkään muultakaan semmoista haukkumista? Tarvitseeko minun sietää sitä? Ymmärrän täysin, että teinit päästävät suustaan vaikka mitä. Enkä todellakaan näistä sanomisista hetkahda. On kuitenkin eri asia, kun tämä teini on tehnyt päätöksen olla olematta luonani. Vastaa toistuvasti pyyntöihini nähdä häntä kieltävästi. Haukkuu rumasti. Haukkumiseen toki vastasin asiallisella viestillä, pyytäen perustelua ja toivoen meidän joskus voivan keskustella syistä, miksi pitää minua sairaana. Jne...

Ja se toinen lapsi ei vaan taas vastaa mihinkään viesteihini. Pyyntöön käydä/nähdä/tulla tänne välillä vastaus on e.

Tarvitseeko minun sietää sitä kuinka kauan? Ja toisaalta, luonani asuva lapsi sanoi, että niitä ärsyttää kun sä kyselet. Joten, ehkä on parempi antaa olla. Pitää tauko. Olla viestittämättä. Kunnioittaa heidän toivettaan. Ja suojata itseään jatkuvalta pettymykseltä. 

Kuten aiemmin sanoin, kerta ovat lain edessä kelvollisia esittämään oman tahtonsa. On minun varmaan vaan tyydyttävä tähän heidän tahtoonsa ja pidettävä itsestäni huoli. Elettävä omaa elämää. 

Ja tämä ei ole mitään itseni säälittelyä, tämä on vaan todellisuus. Ja tämän hetkinen tuntoni. Kyllä ne lapset tietää, että minä olen täällä ja rakastan heitä aina. Sen olen heille monesti tehnyt selväksi. Nyt taitaa vaan olla aika päästää heistä hetkeksi irti. Enkä tarkoita, että katkaisen heihin täysin välit. En todellakaan. Viestitän sitten taas jossain vaiheessa. Nyt on vaan sietoraja tullut täyteen. 

Kuulostaa varmaan karulle. Ja sitä se onkin. Aiemmin olisin itse varmaan pöyristynyt kuullessani vastaavasta. Vaan elämä on. Asiat ei todellakaan mene niin kuin itse haluaisi. 

Lapsista mulla on ihan jatkuva huoli, mietin heitä aina ensimmäisenä aamulla kun herään. En vaan pysty vaikuttamaan mihinkään mitenkään. Olen täysin kädetön, keinoton. Kaikki keinot ilmaista huoleni on käytetty. Siksi ei jää enää jäljelle muuta kun pelastaa itseni.

Ap

Oli tullut viestejä kun kirjoitin omaani.

Sisarukset ovat viestein yhteydessä ja tapaavat toisiaan silloin kun luonani asuva lapsi käy isällään. Se on yksi iso syy, miksi olen tätä luonani asuvaa isälleen patistellut. 

Ap

Aloittaja näin teinien äitinä toimisin varmaan näin.

Laittaisin hyvää yötä, äiti rakastaa viestin joka ilta,

En odottaisi vastausta enkä vaatisi mitään.

Koska teinihän on vähän kuin aivovammapotilas ja palautuu sitten joskus. En siis laittaisi taukoa, mutta laittaisin vain tuollaisia neutraaleja viestejä, joihin en odottaisi vastausta. Teinillä olisi olo ettei äiti ole hylännyt ( tiedän ettet ole, mutta teinit on teinejä) ja varmasti heillä on äitiä ikävä, sitä en nyt vaan voi myöntää missään tapauksessa.

Joten en siis häviäisi mutta olisin taustalla ja antaisin teinien olla kuten ilmeisesti nyt luulevat haluavansa.

Ja halauksia ja tsemppiä, kun ei ole helppoa olla teinien äiti muutenkaan.

Meillä menee toisinpäin isä on hävinnyt ja valittaa kun teinit ei käy. Mutta ei tajua että hän on aikuinen jonka pitää ylläpitää suhdetta.

Minä siis se erämiehen tavannut taustailija.

Kiitos sinulle. Juuri kuvaamallasi tavalla olen toiminut pitkän aikaa. Neutraaleja viestejä joista välittyy se, että välitän ja olen olemassa.

Toki olen kysellyt heitä tänne. Muistuttanut hammaslääkäreistä sun muista muistettavista asioista.

Ymmärrän teinien sielunmaisemaa ja käytöstä, ja sen että ovat teinejä joiden aivot on myllerryksessä.

Jotenkin vaan olen nyt ihan loppu siihen, minkälaisena he minua nykyisin pitävät. En tajua miten minusta on saatu luotua joku hirviö. Materia, vapaus se merkitsee teineille paljon. 

Varmasti palaan noihin neutraaleihin viesteihin, kenties piankin. Ymmärrän myös sen, että minulla on aikuisena vastuu suhteen ylläpitämisestä. Nyt juuri vaan minusta itsestä tuntuu niin pahalle se jatkuva torjunta. En halua joka yö herätä itkemään asiaa. Siksi suojaan itseäni ottamalla etäisyyttä. Niin valtavan pahalle kun se tuntuukin. Itseni tuntien, en usko tämän kestävän kauan, en voi lapsiani "unohtaa" pitkäksi aikaa. 

Tämä on heidän voimakkaasti esittämä tahtonsa.

Mä oon loppu tähän kaikkeen. En jaksa taistella yksin. Tarvitsen hengähdystauon. Jatkan sitten taas järkevänä, neutraalina vanhempana. Koskaan en ikinä olisi kuvitellut näin toimivani. Mutta toisaalta, koskaan, en ikinä olisi kuvitellut tällä tavalla joutuvani lapsistani eroon. Nyt en vaan jaksa. En jaksa sitä jatkuvaa kipua, surua minkä ne inhottavat viestit tai vastaamattomuus tekee. En jaksa itkeä ja surra. Haluan siitä tauon. 

Ja vaikka elämä on hyvää ja viestini aina vaan elämänmyönteisiä, on tämä lapsia koskeva asia semmoinen mikä on mukanani kokoajan. Ihan jokaisessa hetkessä. Valtavan suuri kipu ja menetys. Suru. 

Ap

Toisaalta kun noista haukkumisista huolimatta pidät yhteyttä, niin annat tavallaan oikeuden haukkua itseäsi sairaaksi. Voiko se vaikuttaa siihen, että isän luona olevista lapsista tulee samanlaisia kuin isästään? Joku raja se pitää olla teininkin käytöksellä.

Itse ottaisin etäisyyttä, en laittaisi viestin viestiä enkä yhtään mitään, ennen kuin sieltä suunnalta tulisi yhteydenotto. Silloin antaisit heille mahdollisuuden ottaa ensin etäisyyttä, ajatella asioita itsekseen, ikävöidä ja sitten ottaa yhteyttä kun heistä siltä tuntuu. Saisit myös itse hengähdystauon.

Samaa mieltä edellisen kanssa. kyllä teinillä sentään aivot on, vaikkakin vielä keskeneräiset, mutta heidänkin on aika oppia  tuntemaan jonkinlaista empatiaa, että ei ihmisiä voi kohdella  (äitikin on ihminen) täysin kylmästi ja halventavasti.

Ei sillä tavalla pärjää yhteiskunnassa.  Lasten isän manipuloinnilla on tietenkin vaikutuksensa, ja lienee tuossa muutenkin teini-iän aiheuttamassa  myllerryksessä nyt parempi antaa asioiden olla tauolla ja ap on taukonsa ansainnut. Vedä nyt henkeä ja pidä totaalitaukoa viestittelyssä. Kyllä teinit sitten myöhemmin aikuisiällä ymmärtävät miten tuli käyttäydyttyä, jos siis kasvavat  "normaaleiksi" yksilöiksi.  Monelle erolapselle on käynyt niin ,ennemmin tai myöhemmin. Olen tällaista lähi-piirissä seurannut ja siinä vaiheessa kun lapset ovat muuttaneet kotoa ja lähteneet opiskelemaan yms., asioita pystyy katselemaan vähän kauempaa ja monelle on tässä kohtaa järki palautunut. Vedäpäs ap nyt henkeä, ja nauti kesästä. Ei mitään viestittelyjä nyt vähään aikaan. 

Voi Ap,

niin kivuliaalta kuin se ehkä tuntuukin, taitaa tosiaan olla hyvä ajatus pitää nyt taukoa viestittelyssäsi.

Niin kauan kuin lähettelet noita neutraaleja viestejä, ne kaksi teiniä jatkavat pakoilemistaan ja dissaamistasi ja toisaalta pitävät sinua ja olemassaoloasi itsestäänselvyytenä. Eiväthän he kerkiä edes miettimään, millaista elämä olisi jos sinua ei olisi. Helppoa porskuttaa menemään ja jatkaa huonoa käytöstä kun tietävät varmasti, että siellä sinä jossain kiltisti odotat ja olet valmiina täyttämään heidän toiveensa sitten kun se heille sopii. Tällä tavoin he myös oppivat siihen, että sinua voi kohdella miten sattuu. Mutta eihän sellainen vetele. Toisia ihmisiä tulee kohdella kunnioittavasti, oli sitten samaa mieltä heidän kanssaan tai ei. Sinäkin olet ihminen, ja sinullakin on tunteet.

Mietin myös, mitä sinulle, itsetunnollesi ja hyvinvoinnillesi tekee saada kahdelta lapseltasi jatkuvasti pakit, märkä rätti päin naamaa. Ei varmasti tee hyvää?

Tangoon tarvitaan aina kaksi. Jos sinä muutat nyt omia askelkuviotasi ja lakkaat ainakin toistaiseksi ottamasta yhteyttä, he varmasti havahtuvat ennemmin tai myöhemmin siihen, etteivät he enää viekään tässä tanssissa ja miettivät, mitä on tapahtunut ja mitä se tarkoittaa. Heidänkin on pakko muuttaa omaa käytöstään, jotenkin.

Älä ole lapsillesi itsestäänselvyys, vaikka äiti oletkin ja vaikka rakastatkin heitä aina ja ikuisesti. Salli heidän kasvaa omalla tavallaan, omalla ajallaan, mutta älä niele mitä hyvänsä. Anna lastesi maistaa myös oman toimintansa seurauksia. Vaikka ajatus kirpaiseekin, ota toistaiseksi etäisyyttä ja anna heidän ottaa seuraava askel, sinua kohti. Siihen voi mennä aikaa, mutta kyllä he sieltä tulevat.

Kaikkea hyvää kesääsi, nauti kaikesta siitä mistä voit!

ISO HALI <3 <3

Kiitos viesteistänne, ja ymmärryksestä! 

Noin itsekkin ajattelen, että en minä sietäisi moista käytöstä muiltakaan ihmisiltä. Toki vastasin haukkumaviestiin asiallisesti ja toivoin asiaan saavani joskus selityksen. Laitoin, että jutellaan asiat joskus selväksi, viimeistään aikuisena.

Mutta ajattelen myös, että kyllä teinin täytyy oppia se, että teoilla on seuraukset. Tämä ei ole normaali teinin kuohumis, riidan aikana törkeyksien huutamis tilanne. Vaan aivan muuta. 

Juuri se, että teinit joutuu menemään itseensä ja miettimään että miten tämä homma nyt menikään. Ja tätäkö todella haluan? Ottakoon itse yhteyttä kun haluavat. Kuten aiemmin kirjoitin, ovat lain edessä kypsiä päättämään asumisestaan ynnä muusta, niin pitää heidän olla myös jollain asteella kypsiä miettimään käytöstään.

Exän äiti aina, edelleen, pomppaa heti poikansa toiveesta. Ei uskalla hänelle yhtä vastakkaista sanaa sanoa, vaikka aihetta olisi. Ettei vaan suutu ja katko välejä. En todellakaan halua pojistani samanlaisia. Ja riskit siihen, että heistä isänsä kaltaisia miehiä kasvaa on suuret. Jos olen opetellut tässä rajan vetoa, pitämään omista rajoistani kiinni. Niin pitää se olla raja siinäkin miten lapseni voivat minua kohtaan toimia. 

Ehkä he alkavat ajattelemaan että mitäs nyt, tai sitten ovat tyytyväisiä että äiti hiljeni. 

Ehkä meille joskus, kun ovat aikuisia, tulee mahdollisuus puhua tämä kaikki läpi. Ehkä ei. 

Ap

Olet Ap tehnyt kaikkesi lapsiesi eteen ja olen kyllä samaa mieltä, että nyt on parasta rauhoittaa viestiliikenne. Kipeätä se tekee, mutta et voi elää noin. Suojele itseäsi nyt. Minun on vaikea ymmärtää teinin haukkumista, sitä miten omaa äitiänsä kohtelee. Kun rakastaa niin kuin sinä rakastat lapsiasi niin se on käsittämättömän julmaa / raskasta. Kaksi lapsistasi on nyt valinnut miten haluavat elää. Anna ajan nyt kulua, anna lapsien huomata, että teoilla on seuraukset. Uskon kyllä, että havahtuvat jossakin vaiheessa.

Halaus 28v yhdessä nimimerkiltä.

Ketjun aloituksen 2 v päiväkin meni.

Ajatella, reilu kaksi vuotta on ketju pyörinyt, olisitko Ap aloittaessasi arvannut? Ja silloinen sinä, ja nykyinen sinä - huima ero.

Kaikille meille on sattunut kaikenlaista, mutta tärkeintä on huomata muutos elämän vieriessä... uusia syntyy sukuun, vanhoja poistuu... ja nuoriakin poistuu. Just sain suruviestin, ystäväni 30 vuoden takaa nukkui pois... 67 vuotiaana, kesken? Olemmeko valmiita?

Tuumis🌻

Enpä olisi arvannut ketjua aloittaessani, tämän toimivan näin kauan ja näin hyvänä "terapiaketjuna" ja yllättävän monelle ihmiselle.

Kiitos siitä kaikille osallistujille. 

Ja kiitos ymmärryksestä tämän hetkiseen tilanteeseen, tekemääni päätökseen. Kipeä se on, mutta juuri itseni, itsetuntoni, hyvinvointini vuoksi minun on se pakko nyt tehdä. Olen tehnyt pitkän ja kivisen matkan ymmärtääkseni ja oppiakseni sen, että oma hyvinvointi on tärkeää. On ollut todella vaikeaa oppia laittamaan itsensä edelle. 

Elämä on yllättävää, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Kaikki ei ole omissa käsissä. Eikä kaikkeen voi valmistautua. Ikävää Tuumis ystäväsi kuolema. Osanottoni sinulle.

Onneksi minä en kaksi vuotta sitten tiennyt mikä tilanne on nyt. En olisi mitenkään selvinnyt eteenpäin. Se olo mikä oli silloin oli jotain aivan kamalaa. Olen paljon enemmän oma itseni nykyisin, elämässä on iloa ja hyviä asioita. On ihana kun voi tehdä mitä haluaa. Suunnitella ja toteuttaa haluamiaan asioita. Tehdä unelmia todeksi.

Ap

Mukavuuden halu, sopeutuvuus ja riippuvuus tekee ongelmalliseksi irtautua mistään asiasta.

Oikeastaan helpoin tapa on irtautua jättämällä kaikki ja ryhtymällä erakoksi.

Silloin ei tarvitse mitään josta ei voisi luopua tai tehdä ongelmaa.

Suomeen pitäisi perustaa uusi erakoille tarkoitettu keskus. Luostarit on olleet sellaisia ennen mutta niitä ei ole juurikaan enää. Kaikki ei ole uskovaisia vaan muuten pettyneitä yhteiskuntaan joka ei arvosta heitä. Siellä olisi tekemistä ja aikaa itselle hiljentyä ja nauttia elämästä kuten buddhalaiset tekevät. Tällaisia paikkoja tarvitaan jotta ihmiset voivat irrottautua helpommin ahdistavat yhteiskunnasta ja nauttia elämästä joka on muuten kiduttavaa ja ihmisoikeuksia loukkaavaa ym

Kannattaa jättää nyt kaikki ylimääräiset viestittelyt noille kahdelle lapselle. Minusta tässä tilanteessa nuo jonkun ehdottamat jokailtaiset hyvänyöntoivotuksetkin ovat liikaa. Kuten ap:n luona oleva lapsi sanoi, että niitä ärsyttää kyselemiset. Ei mitään  hammaslääkärimuistutuksia yms. Hoitakoon itse kun siellä isänsä luona asuvat. Miten muuten ap edes tietää näiden kahden lapsen  hammaslääkäriajat? 

Tärkeintä on, että lapset tapaavat keskenään ja ovat yhteydessä toisiinsa. 

Vierailija kirjoitti:

Heippa Tuumis, kiitos terveisistä. Tässä eräänä päivänä mietinkin, milloin nuo elokuvafestarit olikaan.

Varmasti hieno tapahtuma elokuvien ystävälle.

Tässä viime päivinä on mieleeni tullut ajatuksia siitä, mikä parisuhteessa meni pieleen, siis minkälainen minä itse olen parisuhteessa, mitä tein itse aikoinaan jo parinvalinnassa väärin. Jo silloin muokkauduin, tiesin mitä toinen haluaa ja koitin olla semmoinen jotta meistä tulisi pari, siinä tein todella väärin. Rakastinko koskaan täydestä sydämestäni miestäni? Koskaan en hänen seurassaan voinut olla täysin oma itseni, joskus jos rentouduin ja olin, tuli siitä palautetta. Joten, varmasti exälläni oli huono olla kanssani. Kuten minulla oli hänen kanssaan. 

Nämä pohdintani eivät ole mitään itsesäälissä rypemistä, vaan ihan vaan asian pohtimista, ilman sen suurempia tunteita. Haluan vain tunnistaa asiat itsessäni, ottaakseni niistä opikseni. Osatakseni t

Rationaalisena ihmisenä en ymmärtä tätä; Lastenvalvojan luona voidaan sopia säännölliset tapaamiset. Ydinperheessä asuva teinikin voi arvostella kovinkin sanoin vanhempaansa ja ei siitä syytetä puolisoa. Miksi syyttää exää lapsen/teinin kehitysvaiheesta. Mitä kauemmaksi omat lapset päästää omasta elämästään sen vaikeampaa on luoda suhdetta myöhemmin.