Hs: Suomessa helpotetaan abortin saamista
Suomessa ollaan vihdoinkin poistamassa vaatimusta kahden lääkärin lausunnosta aborttilähetettä tehdessä.
Jees, vähän lähemmäksi nykyaikaa!
Kommentit (1871)
Vierailija kirjoitti:
Voitasko nyt puhua asiasta muutenkin kuin raamattua siteeraten?
Minä olen sitä mieltä, että sikiön tappaminen on väärin kun sille ei löydy tiettyjä hyviä perusteita, siinä missä minkä tahansa viattoman ihmisen tappaminen.
Olen tullut tähän johtopäätökseen ihan omilla aivoillani, en ole muodostanut mielipidettäni raamatun saati minkään muunkaan kirjan pohjalta, kuin biologian.
No senkus puhut!
Minulle tehtiin raskaudenkeskeytys, kun olin 27v. Raskaus oli toivottu ja iloinen asia, kunnes kävi ilmi, että alkio oli kiinnittynyt kohdun ja munanjohtimen välille, kuitenkin munanjohtimen puolelle siten, että raskauden jatkuminen olisi ollut vaarallista kaikin puolin.
Surin silloin menetettyä mahdollisuutta tulla äidiksi. En niinkään surrut tätä väärään paikkaan kiinnittynyttä alkiota, koska raskaus oli silloin vielä niin alussa. En ollut edes kunnolla ehtinyt sopeutua ajatukseen raskaudesta, saati että olisin ajatellut alkion vauvana.
Helppoahan se on abortin saaminen. Sitä ennen ehkäisy kuntoon.
Täällä haukuttiin kivisydämisksi ja sitten että "ei saa tuomita". Voi luoja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähtökohtana pitäisi olla aina, että myös sikiöllä on oikeus elämään, jos siis toinen haluaa abortin ja toinen ei, jälkimmäisen tulisi voittaa, ja lapsen antaa kehittyä ja syntyä, oli kummalle kannalle tahansa asettunut isä tai äiti.
Eli pitäisi olla mielestäni lait säädetty siten, että naiset ei voi yksipuolisesti päättää tapetaanko sikiö vaiko ei, sen enempää kuin miehetkään ei voi sitä yksipuolisesti päättää nytkään, sen tulisi tapahtua aina molempien vanhempien yhteisestä päätöksestä.
Vaikka olen mies, en keksi mitään loogista tapaa päätyä tulokseen, jossa abortista päättäminen olisi millään tavalla jonkun muun kuin raskaana olevan naisen päätös. Nainen on se, joka kärsii raskauden riskit (jopa kuolema on mahdollinen). On kuitenkin perusteltua vaatia naista tekemään aborttipäätös mahdollisimman nopeasti esimerkiksi 12 tai 20 ensimmäisen raskausviikon aikana.
1) Jos nainen haluaa lapsen, ei häntä voi millään hyväksyttävällä tavalla pakottaa tekemään aborttia, koska se olisi naisen ruumiiseen kohdistettua väkivaltaa. Mies ei siis voi vaatia tehtäväksi aborttia vastoin naisen tahtoa.
2) Jos nainen ei halua lasta, millä oikeudella hänet pakotetaan ottamaan hengenvaarallinen riski ja kärsimään mahdollisesti vakavista raskauteen liittyvistä haitoista? Koska abortti on mahdollista tehdä ja sitä voidaan pitää hyväksyttävänä ainakin siihen asti, että sikiö olisi elinkelpoinen kohdun ulkopuolella, ei ole mitenkään hyväksyttävissä, että mies voisi vaatia naista riskeeraamaan henkensä ja terveytensä vastoin omaa tahtoaan. Mies ei siis voi vaatia naista olemaan tekemättä aborttia.
Koska kummassakaan vaihtoehdossa ei ole hyväksyttävää perustetta toimia vastoin naisen tahtoa, miehen mielipidettä ei aborttipäätöksessä tarvita. Olisi tietysti hyvä, että hänkin saa sanoa mielipiteensä ja nainen ottaa sen huomioon päätöstä tehdessään, mutta lopullinen päätös on siitä huolimatta vain ja ainoastaan naisen, koska hän on viime kädessä se, joka päätöksen seurauksista vastaa.
Olen kanssasi eri mieltä, koska minun ajatuksissani lapsi menee automaattisesti äidin edelle.
Kun abortit olisi kielletty tai molempien osapuolten suostumusta vaativa toimenpide, pakotettaisiin niin naiset kuin miehetkin toimimaan vastuullisemmin tämän aiheen tiimoilla jo ennen ensimmäistäkään panoa.
Tuota mieltä olevan pitäisi loogisesti ajatellen vaatia ilmaista elinikäistä ehkäisyä, perusteellista ehkäisyn ja ihmisen lisääntymisen opettamista kouluissa, ilmaista päivähoitoa kaikille lapsille ja lapsista syntyvien taloudellisten kustannusten korvaamista täysimääräisesti lasten vanhemmille. Nykyinen lapsilisä ei kata lapsesta syntyviä kuluja likimainkaan. Lisäksi pitäisi myös velvoittaa lapsen isä vastaavaan lapsen kasvatuksesta, jos äiti ei halua lasta, vaikka isä haluaa.
Jossain sanottiin, että yhden lapsen kasvattaminen aikuiseksi maksaa vanhemmille noin 100000 euroa (luku taitaa olla jo noin 10 vuotta vanha, eli summa on nykyään suurempi). Lapsilisää maksetaan yhteensä noin 25000€, joten lapsilisä pitäisi noin nelinkertaistaa ja/tai muuttaa maksullisia palveluita ilmaisiksi. Eikä tuossa summassa ole vielä mukana kuin suorat kulut. Siinä ei näy mitenkään se, miten sitovaa lapsen kasvatus on. Nyt lasten hankkiminen on vanhempien oma valinta, mutta jos vahinkoraskauksia ei saisi keskeyttää, yhteiskunta olisi yksikäsitteisesti velvollinen korvaamaan kaikki vanhemmille syntyvät lisäkulut ja hyvittämään jollain tavoin myös vanhempien menetetyn vapauden. Nyt sentään vanhempien voi väittää itse päättäneen asiasta ja siksi kuluja ei haluta korvata täysimääräisesti.
En vaadi, koska en kannata kommunismia.
Ainoastaan vapaaehtoinen jakaminen on mielestäni hyveellistä.
Miksi ehkäisyn pettämisestä syytetään usein, kuten tässäkin keskustelussa, vain naista?
Tosin, oletetaanhan naisten usein käyttävän myös hormonaalista ehkäisyäkin, mikä on ihan yhtä typerä oletus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitasko nyt puhua asiasta muutenkin kuin raamattua siteeraten?
Minä olen sitä mieltä, että sikiön tappaminen on väärin kun sille ei löydy tiettyjä hyviä perusteita, siinä missä minkä tahansa viattoman ihmisen tappaminen.
Olen tullut tähän johtopäätökseen ihan omilla aivoillani, en ole muodostanut mielipidettäni raamatun saati minkään muunkaan kirjan pohjalta, kuin biologian.
No senkus puhut!
Kokoajan olen puhunutkin, mutta ketju täyttyy nyt kovaa vauhtia raamatun sisällöstä jauhamiseen joka kaiketi ei ole edes ketjun aiheena.
Vierailija kirjoitti:
Helppoahan se on abortin saaminen. Sitä ennen ehkäisy kuntoon.
Mitäs, jos raskaus on tapahtunut ehkäisystä huolimatta? Tai vaikka tuplaehkäisystä?
Vierailija kirjoitti:
Tämä maailma ei tarvitse yhtään enempää ihmisiä. Jokainen abortti on hyvä asia.
Tämä maailma ei tarvitse yhtään enempää ihmisiä. Jokainen murha on hyvä asia
Miksi elää raamatun mukaan? Onhan myös Koraani!
Minun sydämeni on niin jäässä että sitä ei Jumala sulata. Piste.
Hyvä juttu että helpotetaan. Suomen täytyy näyttää läntisen humanismin ja liberaalin sekularismin mallia näille taantuville maille.
Jo elossa olevan ihmisen oikeuden omaan kehoonsa täytyy olla jatkossakin jakamaton. Jo elossa oleva ihminen ja hänen olemassa oleva elämänsä menee aina solumöykyn, alkion tai sikiön edelle. Abortin saamisen mahdollisuuteen ei saa vaikuttaa lääkäri, puoliso tai kukaan muu.
Vähän kylmää lukea tämänkin keskustelun tiettyjä kommentteja, kun fiilispohjalta heitellään abortinvastaisia kommentteja. Aborttioikeutta tulee puolustaa viimeiseen asti myös Suomessa.
Tietenkin se on ihmiselämän murha. Suomessa kaikki arvot päälaellaan ja siksi emme elää siunauksen maassa ellemme käämny kansakuntana.
Periaatteellisesti hyvä ratkaisu. Tosin muistan abortin vuosia sitten tehneenä, että tuo oli jo silloin pelkkä muodollisuus. Haki nimen paperiin jostain naapurihuoneesta. Yhden vaan tapasin.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä juttu että helpotetaan. Suomen täytyy näyttää läntisen humanismin ja liberaalin sekularismin mallia näille taantuville maille.
Jo elossa olevan ihmisen oikeuden omaan kehoonsa täytyy olla jatkossakin jakamaton. Jo elossa oleva ihminen ja hänen olemassa oleva elämänsä menee aina solumöykyn, alkion tai sikiön edelle. Abortin saamisen mahdollisuuteen ei saa vaikuttaa lääkäri, puoliso tai kukaan muu.
Vähän kylmää lukea tämänkin keskustelun tiettyjä kommentteja, kun fiilispohjalta heitellään abortinvastaisia kommentteja. Aborttioikeutta tulee puolustaa viimeiseen asti myös Suomessa.
Fiilispohjaltahan sitä myös puolustetaan.
Vierailija kirjoitti:
Helppoahan se on abortin saaminen. Sitä ennen ehkäisy kuntoon.
Ehdottomasti. Molemmilla osapuolilla.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ehkäisyn pettämisestä syytetään usein, kuten tässäkin keskustelussa, vain naista?
Tosin, oletetaanhan naisten usein käyttävän myös hormonaalista ehkäisyäkin, mikä on ihan yhtä typerä oletus.
Ai no miksiköhän syytetään naista? Eihän mies välttämättä edes tiedä koko elämänsä aikana onko ehkäisy pettänyt vai ei.
Onko teidän älykkyysosamääräänne koskaan mitattu?
Kuka heittää ensimmäisen kiven.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä.
Eräs viisas mies sanoi, että kansakunta joka murhaa omat lapsensa, ei voi menestyä.
Tietenkin vakavat komplikaatiot yms. ovat aina tapauskohtaisia.
Elämää tulisi suojella.Kerro esimerkkejä, miten suojelet elämää. Viisi esimerkkiä. Pitää olla konkreettisia tekoja. Abortin vastustusta ei lasketa.
Lyhyt vastaus on:
Pyrkimällä siihen mikä hyvää on.
Tämä ei ole konkreettinen teko. Kerro viisi konkreettista esimerkkiä mitä teet auttaaksesi pahoinvoivia ei-toivottuja lapsia.
Tällä hetkellä Suomessa on lapsia joista kukaan ei välitä. Ympäri maailman äärimmäisessä köyhyydessä eläviä kodittomia orpolapsia. Jotkut hymistelevät että Jumalalla on näiden lasten elämälle suunnitelma ja toiset aurinkotuoleistaan että elämä on ihanaa, kaikille pitää antaa mahdollisuus elää.
Ennen kuin kerrotte, miten autatte ihmisiä jotka ovat jo olemassa, pidän abortinvastaisuuttanne pelkkänä haluna hallita ja rangaista toisia ihmisiä.