Saan olla miehen mökillä kesällä viikon, muu perhe koko loman
Lyhyesti, mies totesi, että hän aikoo viettää yhden lomaviikon omistamallaan mökillä yksin, yhden lasten kanssa ja yhden viikon voimme olla kaikki yhdessä, koska jos me kaksi olemme pidempään siellä, niin alamme tapella.
Olen tosi loukkaantunut, koen ettei perheestä voi ulkoistaa yhtä ihmistä noin. Tuntuu ikävältä, että äiti saa ikäänkuin armosta olla siellä viikon ja sitten pitää lähteä, ja isä päättää, miten kauan sopii olla.
Ilmoitin siis, etten mene ollenkaan. Myönnän, että hermo kiristyy pidemmmällä tähtäimellä, kun appivanhemmat hääräävät siellä myös, enkä ihan koe olevani maailma hirvein akka, vaikken aina tanssi heidän pillinsä mukaan.
Nyt siis päätin, että kokeilkoon mökkilomaa ihan ilman minua. Varaan oman reissun ja lähden vaeltamaan, mikä on ollut tarkoitus jo pitkään. Ajatuksia?
Kommentit (538)
Vierailija kirjoitti:
Mulle alkoi anopin mies kerran valittamaan ja arvostelemaan, kun vietettiin kesää heidän tilallaan. Anoppi ei mitenkään puolustanut. En ole sen jälkeen sinne mennyt, enkä mene. Tietävät kyllä miksi. Kuvittelivat varmaan, että voivat kohdella minua miten vain ja kiltisti mieheni rinnalla aina kipitän heille kylään. Ne on ennen vanhaan naiset olleet eri asemassa kuin nykyään. Ovat tulleet lähinnä miehen elätiksi ja suvun mollattavaksi. Iäkkäät ihmiset eivät aina ole ihan ajantasalla, eivätkä osaa reflektoida arvojaan ja käyttäytymistään. Ovat jossakin ihan eri tilassa ja kun siihen menee yhteiskunnan toiminnassa mukana oleva tiedostava nainen, joka tuo perheeseen suuren osan elannosta ja hoitaa suureksi osaksi kaiken muutenkin, on sivistynyt ja arvostettu ihminen, niin törmäys voi olla aika kova ja anteeksiantamaton.
😅 Ja ihan turhasta tuli sanomista taas? Voi sua, olet muka niin tiedostava ja sit oletkin vain lapsellinen mököttäjä, joka ei kestä sitä, että sulle huomautetaan sun toiminnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulipas ihan surullinen fiilis ap:n puolesta näistä kommenteista. Huomaa, että jossain suvuissa vanha miniöidenmollausperinne kukoistaa.
"Miniä ei ole ihminen eikä tamma hevonen" sanoi vanha kansa.
Itse oon kasvanut tosi yhteisöllisessä suvussa ja varsinkin nyt aikuisena arvostan puolisoita, jotka siihen sopeutuivat. Se vaatii todella paljon viettää kesiä puolison sukulaisten keskellä, kun heillä on ne yhteiset vuosien aikana muodostuneet tavat olla yhdessä.
Eihän se nyt ole miniöiden mollausta, jos todetaan, että sen uutena mukaan tulevan pitää pystyä sopeutumaan sen alkuperäisen mökkeilijäkunnan tapoihin, eikä olettaa, että koko miehen suku muuttaa omat tapansa ja perinteensä sukumökillään miniän tapoihin sopiviksi. Miniän perheen mailla ja sukujuhlissa sitten toisin päin. Jostain syystä vävypojilta tuo talon tapoihin sopeutuminen onnisttuu mutkattomasti, mutta osa miniöistä kuvittelee, että ne oman suvun perinteet pitää saada iskostetua ihan joka paikkaan ja kaikkien muiden tulee joustaa tavoissaan.
Tässä tapauksessa suhteet on jo lähteneet siten vinksalleen, että ap on sopeutunut liian pitkään siihen, että lomat vietetään miehen suvun kanssa ja ehdoilla. Harvaa kiinnostaisi sopoeutua vuorokautta pidempään. Monissa suvuissa myös naisiin kohdistetaan erilaisia vaatimuksia kuin miehiin, joten vävyn osa on parempi kuin miniän.
Aika montaa kiinnostaa sopeutua sukulaisten toiveisiin, varsinkin vanhenevien sukulaisten. Millainen ihminen ei auta vanhenevia vanhempiaan vain siksi, että on omakin ydinperhe?
Auttaminen on eri asia kuin ehdoilla eläminen ja lapsuudenperheen asettaminen tärkeämmäksi kuin oma puoliso.
Ap ei ole kuvannut yhtäkään tällaista asiaa.
Se, että mies suunnittelee lomansa yksin ajatuksella, että maksimoi vanhempien kanssa käyettävän ajan, on jo sitä. Ja kehtaa olettaa, että puoliso tulee paikalle ajankohtana, jonka hän ilmoittaa.
Hän maksimoi omalla mökillä oloajan, ei vanhempiensa kanssa oloaikaa. Puolisonsa ei viihdy mökillä, olisiko ollut parempi suoraan sanoa, että pysy koko kesä poissa?
Miksi appivanhemmat ovat miehesi omistamalla mökillä? Miksi appivanhemmat "hääräävät" miehesi mökillä? Kutsuuko mies omat vanhempansa mökille vai tuppautuvatko appivanhemmat mökille kutsumatta? Laittaako miehesi omat vanhempansa etusijalle ennen vaimoa ja lapsia???
Olisi kamalaa viettää "lomaa" appivanhempien kanssa. Siitä kokemuksesta olisi loma totisesti kaukana!
Vierailija kirjoitti:
Mukava kuitenkin, että appivanhemmat saavat häärätä miehen omistamalla mökillä niin paljon kuin haluavat. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulipas ihan surullinen fiilis ap:n puolesta näistä kommenteista. Huomaa, että jossain suvuissa vanha miniöidenmollausperinne kukoistaa.
"Miniä ei ole ihminen eikä tamma hevonen" sanoi vanha kansa.
Itse oon kasvanut tosi yhteisöllisessä suvussa ja varsinkin nyt aikuisena arvostan puolisoita, jotka siihen sopeutuivat. Se vaatii todella paljon viettää kesiä puolison sukulaisten keskellä, kun heillä on ne yhteiset vuosien aikana muodostuneet tavat olla yhdessä.
Eihän se nyt ole miniöiden mollausta, jos todetaan, että sen uutena mukaan tulevan pitää pystyä sopeutumaan sen alkuperäisen mökkeilijäkunnan tapoihin, eikä olettaa, että koko miehen suku muuttaa omat tapansa ja perinteensä sukumökillään miniän tapoihin sopiviksi. Miniän perheen mailla ja sukujuhlissa sitten toisin päin. Jostain syystä vävypojilta tuo talon tapoihin sopeutuminen onnisttuu mutkattomasti, mutta osa miniöistä kuvittelee, että ne oman suvun perinteet pitää saada iskostetua ihan joka paikkaan ja kaikkien muiden tulee joustaa tavoissaan.
Tässä tapauksessa suhteet on jo lähteneet siten vinksalleen, että ap on sopeutunut liian pitkään siihen, että lomat vietetään miehen suvun kanssa ja ehdoilla. Harvaa kiinnostaisi sopoeutua vuorokautta pidempään. Monissa suvuissa myös naisiin kohdistetaan erilaisia vaatimuksia kuin miehiin, joten vävyn osa on parempi kuin miniän.
Aika montaa kiinnostaa sopeutua sukulaisten toiveisiin, varsinkin vanhenevien sukulaisten. Millainen ihminen ei auta vanhenevia vanhempiaan vain siksi, että on omakin ydinperhe?
Auttaminen on eri asia kuin ehdoilla eläminen ja lapsuudenperheen asettaminen tärkeämmäksi kuin oma puoliso.
Ap ei ole kuvannut yhtäkään tällaista asiaa.
Se, että mies suunnittelee lomansa yksin ajatuksella, että maksimoi vanhempien kanssa käyettävän ajan, on jo sitä. Ja kehtaa olettaa, että puoliso tulee paikalle ajankohtana, jonka hän ilmoittaa.
Hän maksimoi omalla mökillä oloajan, ei vanhempiensa kanssa oloaikaa. Puolisonsa ei viihdy mökillä, olisiko ollut parempi suoraan sanoa, että pysy koko kesä poissa?
Parisuhteeseen kuuluu usein se, että huomioidaan puolison tarpeet Mitä ap on tähän saakka tehnyt, ylipäänsä menemällä sinne mökille. Varmasti tässä kohtaa onkin viisasta, että ap ei enää myöskään huomio kesää suunnitellessaan miestä, vaan miettii vain, missä tahtoo olla. Eikä se paikka ole miehen mökki.
Arvostan kotirauhaa. En voisi kuvitella, että oma koti tai vapaa-ajan asunto olisi appivanhempien kodin tai mökin naapurissa. Meillä ei olisi kotirauhaa koskaan. Jatkuvaa kyselyä, utelua, kyttäämistä ja yllätyskylässä ramppaamista. EI kiitos!
Miksi aikuisten lasten vanhempien pitäisi valmistaa ruoat aikuisen poikansa tai tyttärensä perheelle? Aikuiset ihmiset osaavat ja jaksavat valmistaa itse ruokansa.
En haluaisi viettää oman perheen vapaa-aikaa ja lomia appivanhempien kanssa. Loma on lepoa ja palautumista varten.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on mökki appivanhempiemme kodin naapurissa ja ei ole mitään ihanampaa kuin se että ruokaa ei tarvitse tehdä aina itse vaan voi mennä valmiiseen pöytään. Omalle mökille ei tarvinnut rakentaa kuin perus rantasauna, savusaunaan pääsee appivanhemmille. Grillikatostakaan tarvinnut tehdä omaa, se kun löytyy naapurista. Kun meille tulee kesävieraita, voivat yöpyä appivanhempien aitassa jne. jne.
Aina sillointällöin olemme erimieltä mieheni kanssa vanhempiemme käytöksestä tai toiveista, se on vain elämää. Jos mieheni kertoisi, että äitinsä toivoisi enemmän kehuja ruoasta, en mä sitä pahalla ottaisi vaan kehuisin enemmän.
Apn tilanne kuulostaa vuosien varrella rakennetulta katkeruuden kehältä ja kuulostaa enemmän kuin järkevältä rajata aika tuohon vkoon.
Tässä taitaa olla miehellä paljon ongelmia ratkaistavana. Hyvä, että ap jo suuntautuu itsenäiseen elämään.

No ei tietenkään tarvitse valmistaa ruokia, mutta mikä vika siinä on, jos valmistaa? Aika monella on mutkattomat ja hyvät välit appivanhempiinsa, ei tossa ole mitään erikoista.
Vierailija kirjoitti:
Tässä taitaa olla miehellä paljon ongelmia ratkaistavana. Hyvä, että ap jo suuntautuu itsenäiseen elämään.
Ja apllako ei ole ongelmia? Hän mäkättää miehensä mökistä ja mökkinaapureista vaikka hän ei edes halua siellä olla.
Tuo suhde on kuollut jo kauan sitten, ap nyt vain sai sit kirkkaamman kruunun kuin miehensä uhriutuessaan ja syyttäessään miestään. Toivottavasti heillä on avioehto.

No kykenisi kuitenkin olemaan miehensä kanssa mökillä, vaikka suhteessa on ongelmia.
Ap pärjää vielä hyvin ilman miestään. Ei lisättävää.

Varmasti pärjää, miksei pärjäisi?
Älä ap välitä näistä katkerista ihmisistä jotka täällä jaksavat sinua syyllistää. Ulkopuolisena tuo tilanne kuulostaa ihan järkyttävän epäreilulta: parisuhteessa toista ei noin vaan KIELLETÄ tulemasta yhteisiin paikkoihin missä aikaisemmin on käyty. Kieltäminen on vallankäyttöä ja ihan tosi epäkunnioittavaa.
Meillä menee tilanne toisin päin, minulla on kolmekymppisenä edelleenkin läheiset suhteet (jossakin määrin) rajattomaan vanhempaani ja yhteydessä ollaan paljon. Miehen tultua kuvioihin tuli luonnollisesti otettua enemmän etäisyyttä vanhempaan ja mies sai myös minut huomaamaan että oma suhde vanhempaani ei aina ole ollut ihan terve ja olen oppinut vetämään rajojakin (josta seurasi myös riitoja mutta se on toinen tarina). Summa summarum: aikuinen ihminen ymmärtää että tasapainosessa parisuhteessa appivanhempien kanssa voi olla tekemisissä paljonkin, mutta terve parisuhde vaatii myös rajanvetoa ja kompromissausta. Ap:n miehen toiminta ei kuulosta siltä että olisi oppinut kompromissaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä siis saat olla mökillä viikon, lapset kaksi viikkoa.
Keitä ovat ne "muu perhe", jotka saavat olla mökillä koko loman?
Lyhyesti, mies, lapset ja appivanhemmat samassa pihapiirissä sekä miehen siskon perhe vierailevat. Appivanhempien säännöillä mennään, ja niihin olen yrittänyt sopeutua, mutta paha sisu ottaa joskus vallan :D ap
Meillä sama kombinaatio, en näe tässä pienintäkään ongelmaa, että saan olla yksin lomalla. Meillä ei tulisi edes mitään riitoja tuolla, mutta lapsuudenperheen dynamiikka on sellainen, että en tunne oloani kotoisaksi siellä. Vaikka olenkin tervetullut.
Vierailija kirjoitti:
Älä ap välitä näistä katkerista ihmisistä jotka täällä jaksavat sinua syyllistää. Ulkopuolisena tuo tilanne kuulostaa ihan järkyttävän epäreilulta: parisuhteessa toista ei noin vaan KIELLETÄ tulemasta yhteisiin paikkoihin missä aikaisemmin on käyty. Kieltäminen on vallankäyttöä ja ihan tosi epäkunnioittavaa.
Meillä menee tilanne toisin päin, minulla on kolmekymppisenä edelleenkin läheiset suhteet (jossakin määrin) rajattomaan vanhempaani ja yhteydessä ollaan paljon. Miehen tultua kuvioihin tuli luonnollisesti otettua enemmän etäisyyttä vanhempaan ja mies sai myös minut huomaamaan että oma suhde vanhempaani ei aina ole ollut ihan terve ja olen oppinut vetämään rajojakin (josta seurasi myös riitoja mutta se on toinen tarina). Summa summarum: aikuinen ihminen ymmärtää että tasapainosessa parisuhteessa appivanhempien kanssa voi olla tekemisissä paljonkin, mutta terve parisuhde vaatii myös rajanvetoa ja kompromissausta. Ap:n miehen toiminta ei kuulosta siltä että olisi oppinut kompromissaamaan.
No eikös tuo hänen ehdotuksensa ollut kompromisseista ja rajanvedosta paras?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ap välitä näistä katkerista ihmisistä jotka täällä jaksavat sinua syyllistää. Ulkopuolisena tuo tilanne kuulostaa ihan järkyttävän epäreilulta: parisuhteessa toista ei noin vaan KIELLETÄ tulemasta yhteisiin paikkoihin missä aikaisemmin on käyty. Kieltäminen on vallankäyttöä ja ihan tosi epäkunnioittavaa.
Meillä menee tilanne toisin päin, minulla on kolmekymppisenä edelleenkin läheiset suhteet (jossakin määrin) rajattomaan vanhempaani ja yhteydessä ollaan paljon. Miehen tultua kuvioihin tuli luonnollisesti otettua enemmän etäisyyttä vanhempaan ja mies sai myös minut huomaamaan että oma suhde vanhempaani ei aina ole ollut ihan terve ja olen oppinut vetämään rajojakin (josta seurasi myös riitoja mutta se on toinen tarina). Summa summarum: aikuinen ihminen ymmärtää että tasapainosessa parisuhteessa appivanhempien kanssa voi olla tekemisissä paljonkin, mutta terve parisuhde vaatii myös rajanvetoa ja kompromissausta. Ap:n miehen toiminta ei kuulosta siltä että olisi oppinut kompromissaamaan.Ja sekö on terveen parisuhteen merkki, että niitä kompromisseja tehdään vain toisen vuoksi? Mites ap on yrittänyt kohentaa tilannetta itse?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä taitaa olla miehellä paljon ongelmia ratkaistavana. Hyvä, että ap jo suuntautuu itsenäiseen elämään.
Ja apllako ei ole ongelmia? Hän mäkättää miehensä mökistä ja mökkinaapureista vaikka hän ei edes halua siellä olla.
Tuo suhde on kuollut jo kauan sitten, ap nyt vain sai sit kirkkaamman kruunun kuin miehensä uhriutuessaan ja syyttäessään miestään. Toivottavasti heillä on avioehto.
No kykenisi kuitenkin olemaan miehensä kanssa mökillä, vaikka suhteessa on ongelmia.
Ap pärjää vielä hyvin ilman miestään. Ei lisättävää.
Kykenisikö? Miehensä on nimenomaan sanonut ettei kykene.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulipas ihan surullinen fiilis ap:n puolesta näistä kommenteista. Huomaa, että jossain suvuissa vanha miniöidenmollausperinne kukoistaa.
"Miniä ei ole ihminen eikä tamma hevonen" sanoi vanha kansa.
Itse oon kasvanut tosi yhteisöllisessä suvussa ja varsinkin nyt aikuisena arvostan puolisoita, jotka siihen sopeutuivat. Se vaatii todella paljon viettää kesiä puolison sukulaisten keskellä, kun heillä on ne yhteiset vuosien aikana muodostuneet tavat olla yhdessä.
Eihän se nyt ole miniöiden mollausta, jos todetaan, että sen uutena mukaan tulevan pitää pystyä sopeutumaan sen alkuperäisen mökkeilijäkunnan tapoihin, eikä olettaa, että koko miehen suku muuttaa omat tapansa ja perinteensä sukumökillään miniän tapoihin sopiviksi. Miniän perheen mailla ja sukujuhlissa sitten toisin päin. Jostain syystä vävypojilta tuo talon tapoihin sopeutuminen onnisttuu mutkattomasti, mutta osa miniöistä kuvittelee, että ne oman suvun perinteet pitää saada iskostetua ihan joka paikkaan ja kaikkien muiden tulee joustaa tavoissaan.
Tässä tapauksessa suhteet on jo lähteneet siten vinksalleen, että ap on sopeutunut liian pitkään siihen, että lomat vietetään miehen suvun kanssa ja ehdoilla. Harvaa kiinnostaisi sopoeutua vuorokautta pidempään. Monissa suvuissa myös naisiin kohdistetaan erilaisia vaatimuksia kuin miehiin, joten vävyn osa on parempi kuin miniän.
Aika montaa kiinnostaa sopeutua sukulaisten toiveisiin, varsinkin vanhenevien sukulaisten. Millainen ihminen ei auta vanhenevia vanhempiaan vain siksi, että on omakin ydinperhe?
Auttaminen on eri asia kuin ehdoilla eläminen ja lapsuudenperheen asettaminen tärkeämmäksi kuin oma puoliso.
Ap ei ole kuvannut yhtäkään tällaista asiaa.
Se, että mies suunnittelee lomansa yksin ajatuksella, että maksimoi vanhempien kanssa käyettävän ajan, on jo sitä. Ja kehtaa olettaa, että puoliso tulee paikalle ajankohtana, jonka hän ilmoittaa.
Hän maksimoi omalla mökillä oloajan, ei vanhempiensa kanssa oloaikaa. Puolisonsa ei viihdy mökillä, olisiko ollut parempi suoraan sanoa, että pysy koko kesä poissa?
Parisuhteeseen kuuluu usein se, että huomioidaan puolison tarpeet Mitä ap on tähän saakka tehnyt, ylipäänsä menemällä sinne mökille. Varmasti tässä kohtaa onkin viisasta, että ap ei enää myöskään huomio kesää suunnitellessaan miestä, vaan miettii vain, missä tahtoo olla. Eikä se paikka ole miehen mökki.
Jo otsikko kertoo että ap haluaisi olla mäkillä enemmän, huomaatko? Ei häntä sinne ole pkotettu tähänkään asti, jiten ei se todellakaan ole mikään uhraus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä haluaisi olla kokonaista viikkoa jossain appivanhempien sirkuksessa. Mutta minusta mies ei voi noin sanella lomaa. Yhdessä keskustellaan. Miksi aikuinen mies viettää koko loman yhdessä vanhempiensa kanssa? Outoa.
No hän viettää loman nyt mieluiten heidän kanssaan ja minustakin se on outoa. Valitsee vanhemmat eikä vaimoa, sitähän tämä on. Nyt minä hyppään tästä sirkuksesta vain kokonaan pois, eikä mies sanele lomaani. Voi tutkiskella itsekseen kesän, oliko syy sittenkään minun... ap
Onko lapset teidän yhteisiä lapsia?
Mikäli näin on niin silloin sinulla on kyllä sananvaltaa siihen, että lapsesi saavat viettää lomaa myös sinun kanssasi mökillä ja katsoisin, että mökki on silloin myös sinun mökki (perheen kautta). Minun mieheni ei kyllä "ulkoistaisi" minua mökiltään ja lasteni lomasta.
Mikäli lapset on miehen ed. suhteesta ja mökki ollut aina miehen suvussa niin silloin sinun on tyytyminen siihen mitä saat.
Oletpa huono vaimo ja vaikean kuuloinen luonne muutenkin AP: Miehesi omistaa mökin, ilmeisesti maksanut sen itse ja maksaa kaikki kulut kiinteistöverosta sähköön. Tottakai mies kaipaa yksinoloa ja rentoutumista välillä ilman huutavia kakaroita ja vaimoa jota näkee 51/52 viikosta muutenkin vuodessa.
Mikset suo miehellesi tuota viikkoa yksin? Miksi pitää olla niin "minä minä minä ja minun tarpeet" -edellä koko ajan? Ei ihme, että avioerot lisääntyneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä haluaisi olla kokonaista viikkoa jossain appivanhempien sirkuksessa. Mutta minusta mies ei voi noin sanella lomaa. Yhdessä keskustellaan. Miksi aikuinen mies viettää koko loman yhdessä vanhempiensa kanssa? Outoa.
No hän viettää loman nyt mieluiten heidän kanssaan ja minustakin se on outoa. Valitsee vanhemmat eikä vaimoa, sitähän tämä on. Nyt minä hyppään tästä sirkuksesta vain kokonaan pois, eikä mies sanele lomaani. Voi tutkiskella itsekseen kesän, oliko syy sittenkään minun... ap
Onko lapset teidän yhteisiä lapsia?
Mikäli näin on niin silloin sinulla on kyllä sananvaltaa siihen, että lapsesi saavat viettää lomaa myös sinun kanssasi mökillä ja katsoisin, että mökki on silloin myös sinun mökki (perheen kautta). Minun mieheni ei kyllä "ulkoistaisi" minua mökiltään ja lasteni lomasta.
Mikäli lapset on miehen ed. suhteesta ja mökki ollut aina miehen suvussa niin silloin sinun on tyytyminen siihen mitä saat.
Kyllä meillä on yhteiset lapset. Katsotaan, mutä tapahtuu, kun mies ei pysty mökillä olemisella nyt pompottamaan minua. Ap