Lue keskustelun säännöt.
Miksi kohtuullisia lahjatoiveita ei toteuteta?
26.06.2022 |
Kysymys otsikossa. En nyt puhu tässä siitä, kun osa toivoo Isla-Eemilille 80 euron lelulinnaa, vaan puhun kohtuullisista toiveista. Osa kysyy ihan suoraan, mitä toivotte lapselle lahjaksi tai itse oma-aloitteisesti kerromme, mitä lapsi tarvitsisi:
"Paketti jarrusukkia merkiltä X maksaa 10 euroa ja nuo olisi lapselle koossa Y tarpeen."
"Leo-Linnea toivoisi vesivärisettiä lahjaksi, Prismassa näytti olevan neljällä eurolla myynnissä."
"Jade-Julia 7 v haluaisi vaaleanpunaisen kynsilakan."
Toivottuja lahjoja ei kuitenkaan tuoda. Jarrusukkien sijaan annetaan lahjaksi talvihaalari liian isossa koossa, joten vanhemmat saavat säilöä talvihaalaria varastossa muutaman vuoden ja ostaa jarrusukat itse. Leo-Linnea saa toivomansa vesivärisetin sijaan ison puhallettavan muoviuima-altaan ja Jade-Julia saa vaaleanpunaisen kynsilakkansa sijaan 50 värin luomiväripaletin. Leo-Linnean uima-allasta on vähän vaikeaa viritellä kerrostalon pihalle ja Jade-Julia ei vielä välitä luomiväreistä eikä vanhemmatkaan anna meikata vielä kynsilakkaa enempää.
Miksi on niin vaikeaa ostaa sitä pyydettyä asiaa, jolle oikeasti olisi tarve? Sen sijaan tuodaan kalliimmalla jotain muuta, jota ei tarvita. Ymmärrän täysin, että ylikalliita lahjatoiveita ei toteuteta, mutta jos toive on oikeasti pieni, niin miksi se ei käy?
Kommentit (208)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa te tarkkoja toiveita (Kappahlin lilat legginssit tytölle koossa 74) vastustavat yksi asia: miksi se tarkka toive on niin hirveän loukkaava asia?
Koska siinä tulee lahja-automaatiksi, ja sellainen ahdistaa.
Vaikka hei se tarkka lahjatoive annetaan juuri siksi, että lahjanantaminen olisi helpompaa. Että ei tarvitsisi ahdistuneena pyöriä kaupassa "mitä ihmettä puolivuotias tyttö voi tarvita, ei mulla ole vauvaa, en minä tiedä!". Noissa tilanteissahan aina päädytään vaan nappaamaan joku 5 numeroa liian iso paita, "onpahan ainakin kasvunvaraa, parempi antaa liian iso kuin liian pieni".
Pienen lapsen äitinä lisäisin, että vaatteet on mitoitukseltaan erilaisia. Jonkun merkin vaatteet ei sovi lapselle, jos lapsi on kovin pitkä tai vaikka vatsan kohdalta "pyöreä", vaikka olisikin normaalikokoinen. Omalle +2 käyrällä kasvavalle pojalle monien merkkien vaatteet on aivan liian kapeita tai lyhyitä. Ei tätä ulkopuolinen tiedä, mutta me vanhemmat tiedetään. Samoin menee metsään, jos ostaa kokotaulukon mukaan pojallemme vaatteet - se on jo auttamatta liian pieni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
no tämä , ja miksi pitäää antaa se suurin valokuva lapsestasi kehyksissä kun joku tarrakuva riittää, ei kaikki halua laíttaa sitä esille
Tätä en ymmärrä äitinä itsekään. Isovanhemmille annan isot kuvat, kun he sellaisia toivovat. Kummeille teetän kymppikuvan, jossa kummi on kummilapsensa kanssa. En oleta, että nuo kuvat päätyisivät johonkin esille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa te tarkkoja toiveita (Kappahlin lilat legginssit tytölle koossa 74) vastustavat yksi asia: miksi se tarkka toive on niin hirveän loukkaava asia?
Koska siinä tulee lahja-automaatiksi, ja sellainen ahdistaa.
Vaikka hei se tarkka lahjatoive annetaan juuri siksi, että lahjanantaminen olisi helpompaa. Että ei tarvitsisi ahdistuneena pyöriä kaupassa "mitä ihmettä puolivuotias tyttö voi tarvita, ei mulla ole vauvaa, en minä tiedä!". Noissa tilanteissahan aina päädytään vaan nappaamaan joku 5 numeroa liian iso paita, "onpahan ainakin kasvunvaraa, parempi antaa liian iso kuin liian pieni".
Pienen lapsen äitinä lisäisin, että vaatteet on mitoitukseltaan erilaisia. Jonkun merkin vaatteet ei sovi lapselle, jos lapsi on kovin pitkä tai vaikka vatsan kohdalta "pyöreä", vaikka olisikin normaalikokoinen. Omalle +2 käyrällä kasvavalle pojalle monien merkkien vaatteet on aivan liian kapeita tai lyhyitä. Ei tätä ulkopuolinen tiedä, mutta me vanhemmat tiedetään. Samoin menee metsään, jos ostaa kokotaulukon mukaan pojallemme vaatteet - se on jo auttamatta liian pieni.
Minulla taas on hoikat, pitkäraajaiset tyttäret, joille monen merkin ulkohaalarit on purjeita päällä (koska se haalari on liian väljä) ja samaan aikaan lahkeiden pituus ei riitä.
Muutenkin on vain ihan tietyt merkit, jotka "istuu" niin, että lasten on hyvä vaatteissa liikkua ja leikkiä.
Ja sitten meille kannetaan niitä lyhytlahkeisia D-mitoituksen vaatteita ilman kuittia.
Eikä niissä auta se, että ottaa aina vaan isomman koon, koska sitten se on vain vielä purjeempi ja todella epämukava.
Eräs sukulainen haluaisi ostaa taaperollemme kengät. Olen vääntänyt tästä asiasta monta kertaa: meille ei osteta kenkiä, joita ei ole lapsen kanssa käyty liikkeessä kokeilemassa. Sukulainen ei siis halua meitä lapsen kanssa mukaan kenkäostoksille, vaan haluaisi hankkia kengät ihan itsekseen.
En koskaan osta kenkiä kokeilematta niitä. Kaikki kengät eivät istu ja tunnu mukavalta jalassa, vaikka koko olisi sama kuin muissa kengissä. Haluan myös hankkia lapselle oikeasti hyviä kenkiä, jotka eivät vahingoita jalkojen terveyttä. Sukulainen katsoo kengissä vain sitä, että ne näyttävät hänestä kivalta. Minä katson sitä, että kengät on lapsen jaloille sopivat ja ergonomiset, ulkonäöstä viis.
Täällä on varmaan jonkun mummo alapeukuttamassa 😄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä yritän aina noudattaa lahjatoivetta. Viime jouluna ehdi pehmopupua, ja löysin vissiin koko kaupungin viimeisen pupun. Maksoi kympin? Tai jotain. Sitä oli kuulemma toivottu jo kauan, siis pehmopupua joululahjaksi. Ajattelin, että jos en löydä valmiina, niin sitten vaikka ompelen itse ja kun se pupu löytyi lahjapaketista, ei muita lahjoja enää avattukaan. Se riitti kaksivuotiaalle. Ja kulkee vieläkin mukana.
Mietin vaan, kuinka ihmeissään pieni lapsi olisi ollut, kun oli moneen kertaa kysytty että mitä toivoisit joululahjaksi ja sitten sitä ainoaa toivetta ei olisi tullutkaan.
Kyllä me muutkin lahjat avattiin sitten myöhemmin ja olivat tarpeellisia/toivottuja, mutta tuo oli vaan esimerkki että jos lapsi itse tietää, mitä haluaa, niin se lahja on usein se arvokkain, vaikka olisi kuinka pieni ja halpa.
Siskon poika toivoi kuusivuotissynttäriksi taskulamppua. Vietiin lamppu ja karkkipussi.
Olivat kuulemma kaikkein kivoimmat lahjat ikinä.
Se taskulamppu piti ottaa sänkyynkin mukaan, kun oli niin kiva!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä yritän aina noudattaa lahjatoivetta. Viime jouluna ehdi pehmopupua, ja löysin vissiin koko kaupungin viimeisen pupun. Maksoi kympin? Tai jotain. Sitä oli kuulemma toivottu jo kauan, siis pehmopupua joululahjaksi. Ajattelin, että jos en löydä valmiina, niin sitten vaikka ompelen itse ja kun se pupu löytyi lahjapaketista, ei muita lahjoja enää avattukaan. Se riitti kaksivuotiaalle. Ja kulkee vieläkin mukana.
Mietin vaan, kuinka ihmeissään pieni lapsi olisi ollut, kun oli moneen kertaa kysytty että mitä toivoisit joululahjaksi ja sitten sitä ainoaa toivetta ei olisi tullutkaan.
Kyllä me muutkin lahjat avattiin sitten myöhemmin ja olivat tarpeellisia/toivottuja, mutta tuo oli vaan esimerkki että jos lapsi itse tietää, mitä haluaa, niin se lahja on usein se arvokkain, vaikka olisi kuinka pieni ja halpa.Siskon poika toivoi kuusivuotissynttäriksi taskulamppua. Vietiin lamppu ja karkkipussi.
Olivat kuulemma kaikkein kivoimmat lahjat ikinä.
Se taskulamppu piti ottaa sänkyynkin mukaan, kun oli niin kiva!
Tämä! Se aikuisesta vähäpätöinen lahja voi olla lapsesta kaikkein ihanin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ollaan oltu lapsiperhe vasta melko vähän aikaa, mutta lahjojen suhteen näyttäisi olevan kolmenlaista porukkaa:
1) He, ketkä eivät lahjatoiveita kysy tai kaipaa. Ostavat jotain mielestään sopivaa ja kivoja lahjoja on ollut. Vielä ei ole osunut kohdalle esim. kahta samaa kirjaa.
2) He, ketkä kysyvät lahjatoiveita ja ostavat nämä kohtuuhintaiset toivelahjat.
3) He, ketkä kysyvät lahjatoiveita tai keskustelun lomassa sanovat, että haluavat hankkia toivotun asian lahjaksi, mutta eivät hankikaan. Pettymystä ei välttämättä aiheuta heidän ostamansa lahja, vaan se, että se toivottu lahja on jäänyt ostamatta. Yleensä tästä seuraa se, että vanhemmat lähtevät vielä erikseen ostoksille hankkimaan sen puuttuvan lahjan. Vahinkoa ei tietenkään pysty korjaamaan siinä synttäripöydässä tai jouluaattoiltana, mutta jälkikäteen kuitenkin.
Olimme appivanhemmille sanoneet moneen kertaan, että meidän lapsille ei tarvitse enää ostaa leluja, että ostakaa pitkiä kalsareita kokoa se ja se (lasten oma toive!!!) tai vaikka huppari, mutta ei leluja.
No, mitäpä löytyi lahjakassista? Iso lelupaketti. Joo. Siellä oli... sähköautoradan jatkopaloja. Siis sellainen täydennyssarja. Anoppi luuli ostaneensa junaradan. Niin, siis meidän 12v ei enää leikkinyt junaradalla, eikä meillä ole ollut autorataa pitkään aikaan, kun noi lapset ei vaan tykänneet sillä ajella. "Kun pitihän sitä nyt lelu vielä ostaa". Joo.
Ihan oikeasti, nyt tuli kaikille paha mieli (kun se yksi lapsi sai siis lahjaksi sen autoradan palasia, eikä muuta, muut saivat niitä toivottuja pitkiä kalsareita (no sai tämäkin lapsi pitkät kalsarit, kun olin sellaiset pakettiin laittanut). Lapselle tuli paha mieli, kun se lahja oli kertakaikkiaan käyttkelvoton, anopille ja appiukolle tuli paha mieli, kun olivat niin odottaneet innokasta vastaanottoa, ja minulle tuli paha mieli, kun näin kaikkien pahan mielen... No, joulun jälkeen se lahja käytiin vaihtamassa (onneksi oli kuitti tallella!!!) Harry Potter-legoihin, jotka vielä jaksoivat kiinnostaa.
Sen jälkeen miehen vanhemmat uskoivat, ja lopettivat lelujen oston. Sovittiin, että antavat mieleisensä summan rahaa kaikille joulukortin kanssa, ja kaikilla on hyvä mieli.
Minun vanhempani - he (=äitini) ostavat juuri sen, mitä ehdotan: yhtenä jouluna kaikki lapset saivat OMAT sähköhammasharjat, ja niitä käytiin testailemassa useampaan kertaan illan aikana. Sähköhammasharjoja. Mies mökötti, että olisivat nyt jotain kivempaa hankkineet, niin käskin katsoa vessaan, siellä oli kaksi lasta kilpaa pesemässä hampaitaan iloisina. Ne LAPSET itse halusivat sähköhammasharjat, ja olivat iloisia sellaiset saadessaan. (joku kolmenkympin joulunalussetti tarjouksessa, eli ei ollut kallista).
(noi oli eri joulut, että ei tullut draamaa siitä, että oli väärät lahjat ja oikeat lahjat...)
Minä ostan itse aina sen tärkeimmän lahjan, olipa se sitten imuri (kyllä, meidän 15v halusi IMURIN syntymäpäivälahjaksi) tai hassunhauska reppu nettikaupasta. Siskolleni, joka oli pitkään työttömänä, peruspäivärahalla siis, annan aina useamman vaihtoehdon (tyyliin sukkia kokoa 45, lyhythihainen t-paita kirkkaan vihreänä tai oranssina, muistilehtiö kokoa A5 tai suurempi jne) joista sitten hankkii sen, jonka haluaa hankkia. (koska haluaa kuitenkin hankkia lahjoja minun lapsilleni, minäkin hankin lahjoja hänen lapsilleen).
Kaikilla on hyvä mieli, kaikki saavat sellaisia lahjoja, joita ovat toivoneet, ja lahjanantajalle jää myös hyvä mieli, kun lahja on mieluinen ja siitä kiitetään.
Ehkä minulla on sitten kauhean huono mielikuvitus, kun en pysty itse ideoimaan, mitähän Kiira-Valdemar, jota tapaan vain muutamia kertoja vuodessa, vaikka äitinsä kanssa tapaamme lähes viikottain käkikellonrakennuskurssilla, haluaisi joululahjaksi. On paljon helpompaa tottakai keksiä lahja siskoni lapsille, joita näen useamman kerran viikossa. Vanhempi tykkää hämähäkkimiehestä ja nuorempi haluaa samaa mitä vanhempi haluaa. Yksinkertaista.
Mutta mä olen se inhottava täti-ihminen, joka tykkää antaa lahjoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olihan se vähän raskasta aikaa, kun siskon lapset oli leluiässä ja tuli tarkat speksit, mitä ostaa. Joulun alla sitä suosituinta ja julman kallista, jota sait kissojen ja koirien kanssa kierrellä kaupoissa hakemassa. Tuntui kyllä, että lapsille olisi kelvannut vähempikin, mutta äidille ei, hän kun vähän eli lapsuuttaan uusiksi lasten kautta.
Siltäkin tuntui, että täti on lahja-automaatti, mitään omaa ideaa ei saanut toteuttaa ja siten lasta lähestyä omana itsenään, itse ajatellen, mikä voisi olla mieluisaa. Mutta helpompi näin, miksi sitä riidellä.
Ystävän lapsen kanssa toinen juttu, hän on sanonut suoraan, että mielellään ostaa itse ne eniten toivotut, niin kaikki muu on sitten iloista yllätystä, mitä ollaankaan keksitty. Hintahaarukkaa ei ole, joskus on lahja löytynyt kympillä ja lapsi vaikuttanut iloiselta.
Mä olen varmaan hirveä vanhempi mielestäsi: annan ihan tarkan lahjatoiveen, tyyliin lelusetti X. Laitan lelusetistä kuvan ja varmistan etukäteen, että sitä saa juuri sen kummin lähiprismasta tai vastaavasta, josta kummin on helppo hakea lahja. Ja aina katson, että lahja on kohtuullisen hintainen, n. 10-15 euroa. Jos lapselle olisi joku tietty kirja mieluinen ja se on alennuksessa liikkeessä Y, niin vinkkaan siitä kummille. Siksi esitän tarkan lahjatoiveen, että tulee jotain oikeasti tarpeellista, joka on lapselle mieleen ja menee käyttöön. Ollaan toivottu leluja, jotka kestävät käytössä useamman vuoden. Tämä on siksikin kiva, että voi aina lapsen kanssa muistella, että tämä lelu on siltä Mari-kummilta saatu. Itse voidaan sitten ostaa ne kalliit asiat/käytössä nopeammin kuluvat asiat.
Mari-kummi puolestaan ei muista tuollaista lahjaa antaneenss, kun ei ole saanut yhtään omaa ajatustaan sen hankkimiseen uhrata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olihan se vähän raskasta aikaa, kun siskon lapset oli leluiässä ja tuli tarkat speksit, mitä ostaa. Joulun alla sitä suosituinta ja julman kallista, jota sait kissojen ja koirien kanssa kierrellä kaupoissa hakemassa. Tuntui kyllä, että lapsille olisi kelvannut vähempikin, mutta äidille ei, hän kun vähän eli lapsuuttaan uusiksi lasten kautta.
Siltäkin tuntui, että täti on lahja-automaatti, mitään omaa ideaa ei saanut toteuttaa ja siten lasta lähestyä omana itsenään, itse ajatellen, mikä voisi olla mieluisaa. Mutta helpompi näin, miksi sitä riidellä.
Ystävän lapsen kanssa toinen juttu, hän on sanonut suoraan, että mielellään ostaa itse ne eniten toivotut, niin kaikki muu on sitten iloista yllätystä, mitä ollaankaan keksitty. Hintahaarukkaa ei ole, joskus on lahja löytynyt kympillä ja lapsi vaikuttanut iloiselta.
Mä olen varmaan hirveä vanhempi mielestäsi: annan ihan tarkan lahjatoiveen, tyyliin lelusetti X. Laitan lelusetistä kuvan ja varmistan etukäteen, että sitä saa juuri sen kummin lähiprismasta tai vastaavasta, josta kummin on helppo hakea lahja. Ja aina katson, että lahja on kohtuullisen hintainen, n. 10-15 euroa. Jos lapselle olisi joku tietty kirja mieluinen ja se on alennuksessa liikkeessä Y, niin vinkkaan siitä kummille. Siksi esitän tarkan lahjatoiveen, että tulee jotain oikeasti tarpeellista, joka on lapselle mieleen ja menee käyttöön. Ollaan toivottu leluja, jotka kestävät käytössä useamman vuoden. Tämä on siksikin kiva, että voi aina lapsen kanssa muistella, että tämä lelu on siltä Mari-kummilta saatu. Itse voidaan sitten ostaa ne kalliit asiat/käytössä nopeammin kuluvat asiat.
Mari-kummi puolestaan ei muista tuollaista lahjaa antaneenss, kun ei ole saanut yhtään omaa ajatustaan sen hankkimiseen uhrata.
Minä kyllä muistan ne toivelahjat, joita olen kummitytölleni ostanut. Käyttöön ovat menneet. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omien vanhempieni tapa muistaa lastenlastaan on mielestäni paras mahdollinen. Vanhempani suoraan sanovat, että te vanhemmat tiedätte, mitä lapsi oikeasti tarvitsee/haluaa. Saadaan lapsen synttärien ja joulun alla 50 euroa, jolla sitten ostetaan lapselle tarpeellista. Tuolla summalla saa hurjasti, viimeksikin ostettiin yöpuku, housut ja ensiaterinsetti. Kaikki ovat olleet kovalla käytöllä.
Itse tykkäsin lapsena, ja tykkään oikeastaan edelleen, eniten yllätyslahjoista. Olihan ne omat toivelahjat tosi kivaa saada silloin, kun sattui saamaan, mutta parhaita lahjoja olivat sellaiset, joita en etukäteen osannut arvata. Eivät ne lahjaostokset aina ihan putkeen kaikilta sukulaisilta ja muilta menneet, mutta useimmiten menivät, ja juhlien jälkeen oli jotain uutta, mihin tutustua.
En itse siis oikein välitä tästä meiningistä, että lahjoja tilaillaan antajilta. Toki kiltisti ostan sukulaislapsille sen, mitä vanhemmat pyytävät, jos se on heidän linjansa, mutta paljon kivempaa olisi ostaa lahja niin, että saa itse miettiä, mitä haluaisi antaa. Minä en myöskään tahtoisi kertoa mitään omia tarkkoja lahjatoiveitani vaikkapa vanhemmilleni tai miehelleni, jos he ovat minulle vaikka joululahjaa hankkimassa - ihan tylsää, kun tietää jo mitä on saamassa ja olisi ihan sama ostaa se tavara sitten itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olihan se vähän raskasta aikaa, kun siskon lapset oli leluiässä ja tuli tarkat speksit, mitä ostaa. Joulun alla sitä suosituinta ja julman kallista, jota sait kissojen ja koirien kanssa kierrellä kaupoissa hakemassa. Tuntui kyllä, että lapsille olisi kelvannut vähempikin, mutta äidille ei, hän kun vähän eli lapsuuttaan uusiksi lasten kautta.
Siltäkin tuntui, että täti on lahja-automaatti, mitään omaa ideaa ei saanut toteuttaa ja siten lasta lähestyä omana itsenään, itse ajatellen, mikä voisi olla mieluisaa. Mutta helpompi näin, miksi sitä riidellä.
Ystävän lapsen kanssa toinen juttu, hän on sanonut suoraan, että mielellään ostaa itse ne eniten toivotut, niin kaikki muu on sitten iloista yllätystä, mitä ollaankaan keksitty. Hintahaarukkaa ei ole, joskus on lahja löytynyt kympillä ja lapsi vaikuttanut iloiselta.
Mä olen varmaan hirveä vanhempi mielestäsi: annan ihan tarkan lahjatoiveen, tyyliin lelusetti X. Laitan lelusetistä kuvan ja varmistan etukäteen, että sitä saa juuri sen kummin lähiprismasta tai vastaavasta, josta kummin on helppo hakea lahja. Ja aina katson, että lahja on kohtuullisen hintainen, n. 10-15 euroa. Jos lapselle olisi joku tietty kirja mieluinen ja se on alennuksessa liikkeessä Y, niin vinkkaan siitä kummille. Siksi esitän tarkan lahjatoiveen, että tulee jotain oikeasti tarpeellista, joka on lapselle mieleen ja menee käyttöön. Ollaan toivottu leluja, jotka kestävät käytössä useamman vuoden. Tämä on siksikin kiva, että voi aina lapsen kanssa muistella, että tämä lelu on siltä Mari-kummilta saatu. Itse voidaan sitten ostaa ne kalliit asiat/käytössä nopeammin kuluvat asiat.
Mari-kummi puolestaan ei muista tuollaista lahjaa antaneenss, kun ei ole saanut yhtään omaa ajatustaan sen hankkimiseen uhrata.
Minä kyllä muistan ne toivelahjat, joita olen kummitytölleni ostanut. Käyttöön ovat menneet. :)
Minä en muista yhtään sen paremmin kuin sitä, mitä ostin viime marraskuussa ruokakaupasta.
Vierailija kirjoitti:
Ilmastotekoja, nyt!
Pois lahjarumba.
Minusta voitais aloittaa tuliaisista. Mikään ei ole niin turhauttavaa kuin ne kynttilät ja servietit, joita löytyy sellofaaniin pakattuina myynnissä joka kirpparilta. Tai sitten ne kiertää kyläpaikasta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa te tarkkoja toiveita (Kappahlin lilat legginssit tytölle koossa 74) vastustavat yksi asia: miksi se tarkka toive on niin hirveän loukkaava asia?
Koska siinä tulee lahja-automaatiksi, ja sellainen ahdistaa.
Vaikka hei se tarkka lahjatoive annetaan juuri siksi, että lahjanantaminen olisi helpompaa. Että ei tarvitsisi ahdistuneena pyöriä kaupassa "mitä ihmettä puolivuotias tyttö voi tarvita, ei mulla ole vauvaa, en minä tiedä!". Noissa tilanteissahan aina päädytään vaan nappaamaan joku 5 numeroa liian iso paita, "onpahan ainakin kasvunvaraa, parempi antaa liian iso kuin liian pieni".
Mikä on lahja-automaatti? Jos kerran vuodessa on synttärit niin onko ylivoimaista ostaa jotain jota tarvitaan ja joka on mieleen ja josta ilahdutaan? Eikä niitä synttäreitäkään edes juhlita kuin pieninä. Esiteinille ja teinille voi antaa pienen summan rahaa.
Ei voi olla ylivoimaista! Eikä ahdista.
Juu jos on vain se yksi ainoa kummilapsi, ei ole mikään ongelma. Kun heitä onkin 6 puhutaan vuositasolla jo aika suuresta summasta joka pitäisi tietysti aina antaa rahana. Jokaisen kummilapsen äiti siunailee että eihän se 50€ nyt paljon ole kerran pari vuodessa. Ei se olekaan jos lahjoo vain yhtä lasta ja on mies joka maksaa oikeat laskut ja pikkurouva voi shoppailua oman palkkansa mihin haluaa. Minä olin pätkätyöläinen yh matalapalkka-alalla. Ei ollut varaa omallekaan lapselle ostella joka kuukausi 50€ lahjoja. Miksi ostaisin toisten lapsille enemmän kuin omalleni?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa te tarkkoja toiveita (Kappahlin lilat legginssit tytölle koossa 74) vastustavat yksi asia: miksi se tarkka toive on niin hirveän loukkaava asia?
Koska siinä tulee lahja-automaatiksi, ja sellainen ahdistaa.
Vaikka hei se tarkka lahjatoive annetaan juuri siksi, että lahjanantaminen olisi helpompaa. Että ei tarvitsisi ahdistuneena pyöriä kaupassa "mitä ihmettä puolivuotias tyttö voi tarvita, ei mulla ole vauvaa, en minä tiedä!". Noissa tilanteissahan aina päädytään vaan nappaamaan joku 5 numeroa liian iso paita, "onpahan ainakin kasvunvaraa, parempi antaa liian iso kuin liian pieni".
Mikä on lahja-automaatti? Jos kerran vuodessa on synttärit niin onko ylivoimaista ostaa jotain jota tarvitaan ja joka on mieleen ja josta ilahdutaan? Eikä niitä synttäreitäkään edes juhlita kuin pieninä. Esiteinille ja teinille voi antaa pienen summan rahaa.
Ei voi olla ylivoimaista! Eikä ahdista.
Juu jos on vain se yksi ainoa kummilapsi, ei ole mikään ongelma. Kun heitä onkin 6 puhutaan vuositasolla jo aika suuresta summasta joka pitäisi tietysti aina antaa rahana. Jokaisen kummilapsen äiti siunailee että eihän se 50€ nyt paljon ole kerran pari vuodessa. Ei se olekaan jos lahjoo vain yhtä lasta ja on mies joka maksaa oikeat laskut ja pikkurouva voi shoppailua oman palkkansa mihin haluaa. Minä olin pätkätyöläinen yh matalapalkka-alalla. Ei ollut varaa omallekaan lapselle ostella joka kuukausi 50€ lahjoja. Miksi ostaisin toisten lapsille enemmän kuin omalleni?
Niinpä. Kun on neljä omaa ja kuusi kummilasta, ja tietysti sisarukset odottavat, että heidän lapsiaankin huomioidaan, niin todellakaan ei puhuta mistään kerran vuodessa -tilanteesta.
Tottakai joskus toiveita voi kysyä, mutta minusta oma-aloitteinen toiveiden kertominen on aina huonoa käytöstä.
Meillä kyllä lapset ovat aina ilahtuneet saamistaan lahjoista. Aina. Joten minun on hieman vaikea ymmärtää, millainen on tilanne, missä lapsi on näkyvästi pettynyt lahjoihinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa te tarkkoja toiveita (Kappahlin lilat legginssit tytölle koossa 74) vastustavat yksi asia: miksi se tarkka toive on niin hirveän loukkaava asia?
Koska siinä tulee lahja-automaatiksi, ja sellainen ahdistaa.
Vaikka hei se tarkka lahjatoive annetaan juuri siksi, että lahjanantaminen olisi helpompaa. Että ei tarvitsisi ahdistuneena pyöriä kaupassa "mitä ihmettä puolivuotias tyttö voi tarvita, ei mulla ole vauvaa, en minä tiedä!". Noissa tilanteissahan aina päädytään vaan nappaamaan joku 5 numeroa liian iso paita, "onpahan ainakin kasvunvaraa, parempi antaa liian iso kuin liian pieni".
Mikä on lahja-automaatti? Jos kerran vuodessa on synttärit niin onko ylivoimaista ostaa jotain jota tarvitaan ja joka on mieleen ja josta ilahdutaan? Eikä niitä synttäreitäkään edes juhlita kuin pieninä. Esiteinille ja teinille voi antaa pienen summan rahaa.
Ei voi olla ylivoimaista! Eikä ahdista.
Juu jos on vain se yksi ainoa kummilapsi, ei ole mikään ongelma. Kun heitä onkin 6 puhutaan vuositasolla jo aika suuresta summasta joka pitäisi tietysti aina antaa rahana. Jokaisen kummilapsen äiti siunailee että eihän se 50€ nyt paljon ole kerran pari vuodessa. Ei se olekaan jos lahjoo vain yhtä lasta ja on mies joka maksaa oikeat laskut ja pikkurouva voi shoppailua oman palkkansa mihin haluaa. Minä olin pätkätyöläinen yh matalapalkka-alalla. Ei ollut varaa omallekaan lapselle ostella joka kuukausi 50€ lahjoja. Miksi ostaisin toisten lapsille enemmän kuin omalleni?
Niinpä. Kun on neljä omaa ja kuusi kummilasta, ja tietysti sisarukset odottavat, että heidän lapsiaankin huomioidaan, niin todellakaan ei puhuta mistään kerran vuodessa -tilanteesta.
Tottakai joskus toiveita voi kysyä, mutta minusta oma-aloitteinen toiveiden kertominen on aina huonoa käytöstä.
Meillä kyllä lapset ovat aina ilahtuneet saamistaan lahjoista. Aina. Joten minun on hieman vaikea ymmärtää, millainen on tilanne, missä lapsi on näkyvästi pettynyt lahjoihinsa.
No täällähän se on kerrottu jo kymmeniä, ellei satoja kertoja.
Koitan kysyä ajoissa mitä toivotaan koska minulla ei ole intressejä juosta kokoajan kaupoilla. Aika usein vastaus tulee juuri synttäri tai jouluviikolla kun olen kysynyt jo kuukausi sitten. Siinä vaiheessa olen jo ostanut lahjan ja laittanut matkaan postiin. Että saavat sitten mitä tulee kun ei yhtään huomioida ettei kaikki ehdi tai halua kokoajan olla kaupoilla. Huoh.
Mikä on lahja-automaatti? Jos kerran vuodessa on synttärit niin onko ylivoimaista ostaa jotain jota tarvitaan ja joka on mieleen ja josta ilahdutaan? Eikä niitä synttäreitäkään edes juhlita kuin pieninä. Esiteinille ja teinille voi antaa pienen summan rahaa.
Ei voi olla ylivoimaista! Eikä ahdista.