Lue keskustelun säännöt.
Miksi kohtuullisia lahjatoiveita ei toteuteta?
26.06.2022 |
Kysymys otsikossa. En nyt puhu tässä siitä, kun osa toivoo Isla-Eemilille 80 euron lelulinnaa, vaan puhun kohtuullisista toiveista. Osa kysyy ihan suoraan, mitä toivotte lapselle lahjaksi tai itse oma-aloitteisesti kerromme, mitä lapsi tarvitsisi:
"Paketti jarrusukkia merkiltä X maksaa 10 euroa ja nuo olisi lapselle koossa Y tarpeen."
"Leo-Linnea toivoisi vesivärisettiä lahjaksi, Prismassa näytti olevan neljällä eurolla myynnissä."
"Jade-Julia 7 v haluaisi vaaleanpunaisen kynsilakan."
Toivottuja lahjoja ei kuitenkaan tuoda. Jarrusukkien sijaan annetaan lahjaksi talvihaalari liian isossa koossa, joten vanhemmat saavat säilöä talvihaalaria varastossa muutaman vuoden ja ostaa jarrusukat itse. Leo-Linnea saa toivomansa vesivärisetin sijaan ison puhallettavan muoviuima-altaan ja Jade-Julia saa vaaleanpunaisen kynsilakkansa sijaan 50 värin luomiväripaletin. Leo-Linnean uima-allasta on vähän vaikeaa viritellä kerrostalon pihalle ja Jade-Julia ei vielä välitä luomiväreistä eikä vanhemmatkaan anna meikata vielä kynsilakkaa enempää.
Miksi on niin vaikeaa ostaa sitä pyydettyä asiaa, jolle oikeasti olisi tarve? Sen sijaan tuodaan kalliimmalla jotain muuta, jota ei tarvita. Ymmärrän täysin, että ylikalliita lahjatoiveita ei toteuteta, mutta jos toive on oikeasti pieni, niin miksi se ei käy?
Kommentit (208)
Tarrasukat ei ole lahja lapselle. Ne eivät ilahduta lasta, vaikka olisivat tarpeen.
Täsmälliset toiveet tekevät sen, että lahja ei ole enää lahja, se on tilaus. Mummon ja kummien lahjojen on tarkoitus antaa jotakin heidän persoonastaan. Mummon kutomat sukat tai kummin valitsema kirja avaa maailmaa suuntaan, mihin vanhemmat eivät pystyisi. Siksi lapsen elämään halutaan ihmisiä, ei siksi, että saadaan tietty potkupuku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tarrasukat ei ole lahja lapselle. Ne eivät ilahduta lasta, vaikka olisivat tarpeen.
Täsmälliset toiveet tekevät sen, että lahja ei ole enää lahja, se on tilaus. Mummon ja kummien lahjojen on tarkoitus antaa jotakin heidän persoonastaan. Mummon kutomat sukat tai kummin valitsema kirja avaa maailmaa suuntaan, mihin vanhemmat eivät pystyisi. Siksi lapsen elämään halutaan ihmisiä, ei siksi, että saadaan tietty potkupuku.
Miten se sateenkaarikuvioinen, huonosti puettava yksisarvishaalari avaa sitä maailmaa lapselle? Eiköhän iso osa äideistä allekirjoita sen, että vaatteiden tulisi olla helposti puettavia.
Ja onko lahjan tarkoitus ylipäätään antaa jotain lahjan antajan persoonasta vai ilahduttaa lahjan saajaa? Jos minä haluan antaa lahjan, joka kertoo persoonastani, niin ostaisin kaikille historiaan liittyviä kirjoja. Varmasti tuo "ilahduttaisi" lahjan saajia, varsinkin heitä, jotka eivät lue ollenkaan.
Oma kokemus on, että nämä "minä ostan kohtuullisesta toiveesta huolimatta jotain, mitä itse haluan ostaa" tapaukset ajattelevat itse tietävänsä paremmin, mitä lahjansaaja tarvitsee tai mistä lahjan saaja tykkää. Ei noissa lahjoissa ole kyse antajan persoonasta, vaan halusta sanoa, että "kyllä minä tiedän".
Vierailija kirjoitti:
Tarrasukat ei ole lahja lapselle. Ne eivät ilahduta lasta, vaikka olisivat tarpeen.
Täsmälliset toiveet tekevät sen, että lahja ei ole enää lahja, se on tilaus. Mummon ja kummien lahjojen on tarkoitus antaa jotakin heidän persoonastaan. Mummon kutomat sukat tai kummin valitsema kirja avaa maailmaa suuntaan, mihin vanhemmat eivät pystyisi. Siksi lapsen elämään halutaan ihmisiä, ei siksi, että saadaan tietty potkupuku.
Miksi ne liukkaat villasukat on lahja, mutta tarrasukat ei ole? Miksi lapsen toivoma kirja ei avaa maailmaa mutta kummin antama hyllyn viides sama tatu ja patu avaa?
Ja ihminenkö voi olla lapsen elämässä vain jos se ihminen saa ylikävellä vanhemmat?
Vierailija kirjoitti:
Tarrasukat ei ole lahja lapselle. Ne eivät ilahduta lasta, vaikka olisivat tarpeen.
Täsmälliset toiveet tekevät sen, että lahja ei ole enää lahja, se on tilaus. Mummon ja kummien lahjojen on tarkoitus antaa jotakin heidän persoonastaan. Mummon kutomat sukat tai kummin valitsema kirja avaa maailmaa suuntaan, mihin vanhemmat eivät pystyisi. Siksi lapsen elämään halutaan ihmisiä, ei siksi, että saadaan tietty potkupuku.
Minä kun olen aina tähän asti luullut, että lahjan on tarkoitus sopia saajan persoonaan! Siksi olen kiltisti kantanut anopillekin ruoanlaittoon ja pihanhoitoon liittyviä lahjoja. No, tästä lähin voinkin alkaa lahjoittaa norjankielistä runoutta ja Helsinki-karttoja - vaikka anoppi ei osaa mitään kieliä eikä pidä Helsingistä - mutta nuo kuvaa minua.
Ymmärrän hyvin tarkkoja lahjatoiveita. Jos pyytää tuomaan 2-vuotiaalle kirjan, niin saa miettiä:
-Mikä kirja käy tuon ikäiselle ja olisi ikätasoon sopiva. Varsinkin lapsettomana oli vaikea arvioida, mikä sopii ja voiko esim. jotain "ei alle 3-vuotiaille, sisältää pieniä osia" kirjaa viedä 2-vuotiaalle, joka ei kuitenkaan enää laita kaikkea suuhun.
-Mikä aihe kiinnostaisi lasta. Voi olla, että tyttö ei ollenkaan lämpenisi jollekin prinsessakirjalle eli ei voi olettaa jotain sukupuolen perusteella. Aika vähälle lukemiselle ovat itsellä jääneet jo lapsena kirjat, joiden aihe ei kiinnosta ollenkaan. Sen sijaan kiinnostavaa kirjaa on luettu tosi paljon.
-Kaikista vaikein asia on, onko perheellä jo tuo kirja ennestään, jota ajattelit. jos minä laitan marketista kuvan, että onko teidän Tildalla jo tämä. Ei se Tildan äiti välttämättä päivystä puhelimen ääressä ja ehdi vastaamaan viestiini juuri silloin. Jos et kysy asiasta, saatat viedä jo kirjan, joka perheellä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tarrasukat ei ole lahja lapselle. Ne eivät ilahduta lasta, vaikka olisivat tarpeen.
Täsmälliset toiveet tekevät sen, että lahja ei ole enää lahja, se on tilaus. Mummon ja kummien lahjojen on tarkoitus antaa jotakin heidän persoonastaan. Mummon kutomat sukat tai kummin valitsema kirja avaa maailmaa suuntaan, mihin vanhemmat eivät pystyisi. Siksi lapsen elämään halutaan ihmisiä, ei siksi, että saadaan tietty potkupuku.
Ja sinä siis päätät jo senkin, mitä vanhemmat haluavat lapsensa elämään ja mitä ei.
Kuulostat ihan minun äidiltäni. Hän myös päättää miten "auttaa" vai auttaako ollenkaan. Ja sekin tehdään meiltä kysymättä omin päin. Koska muutenhan se olisi tilaus - ja sehän ei tietenkään käy. Siksi hän kantaa meille ruokaa, vaikka olisimme juuri itse laittaneet ruokaa (josta pidämme) tai järjestää lapsen huoneen, vaikka me haluamme, että sen järjestys pysyy samana. Sen sijaan kun kerran pyydämme ottamaan esikoisen hoitoon, että saamme vietyä kuopuksen sairaalaan, se ei käy, koska eihän hän tilattua apua tarjoa.
Ja koko ajan pitäisi olla kiitollisuudesta solmussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarrasukat ei ole lahja lapselle. Ne eivät ilahduta lasta, vaikka olisivat tarpeen.
Täsmälliset toiveet tekevät sen, että lahja ei ole enää lahja, se on tilaus. Mummon ja kummien lahjojen on tarkoitus antaa jotakin heidän persoonastaan. Mummon kutomat sukat tai kummin valitsema kirja avaa maailmaa suuntaan, mihin vanhemmat eivät pystyisi. Siksi lapsen elämään halutaan ihmisiä, ei siksi, että saadaan tietty potkupuku.
Minä kun olen aina tähän asti luullut, että lahjan on tarkoitus sopia saajan persoonaan! Siksi olen kiltisti kantanut anopillekin ruoanlaittoon ja pihanhoitoon liittyviä lahjoja. No, tästä lähin voinkin alkaa lahjoittaa norjankielistä runoutta ja Helsinki-karttoja - vaikka anoppi ei osaa mitään kieliä eikä pidä Helsingistä - mutta nuo kuvaa minua.
Oletko sinä anoppisi kummi jonka tehtävä on tukea anopin kasvatusta? Jos et, älä sotke asioita.
Kummi on luvannut tukea vanhempien kasvatustyötä. Se tapahtuu niin, että kummi käyttää omia lahjojaan, ja miettii, mikä on lapselle parasta. Näin lapsi saa monipuolisemman lapsuuden kuin vain vanhempien aivoituksilla. Siksi kummiksi pyydetään.
Muutenhan kummeilta pyydetään vain rahaa, jos kummi ei saa edes lahjaa valita. Ja eiköhän tuo olisi kaikkien mielestä aika sivistymätöntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarrasukat ei ole lahja lapselle. Ne eivät ilahduta lasta, vaikka olisivat tarpeen.
Täsmälliset toiveet tekevät sen, että lahja ei ole enää lahja, se on tilaus. Mummon ja kummien lahjojen on tarkoitus antaa jotakin heidän persoonastaan. Mummon kutomat sukat tai kummin valitsema kirja avaa maailmaa suuntaan, mihin vanhemmat eivät pystyisi. Siksi lapsen elämään halutaan ihmisiä, ei siksi, että saadaan tietty potkupuku.
Minä kun olen aina tähän asti luullut, että lahjan on tarkoitus sopia saajan persoonaan! Siksi olen kiltisti kantanut anopillekin ruoanlaittoon ja pihanhoitoon liittyviä lahjoja. No, tästä lähin voinkin alkaa lahjoittaa norjankielistä runoutta ja Helsinki-karttoja - vaikka anoppi ei osaa mitään kieliä eikä pidä Helsingistä - mutta nuo kuvaa minua.
Oletko sinä anoppisi kummi jonka tehtävä on tukea anopin kasvatusta? Jos et, älä sotke asioita.
Kummi on luvannut tukea vanhempien kasvatustyötä. Se tapahtuu niin, että kummi käyttää omia lahjojaan, ja miettii, mikä on lapselle parasta. Näin lapsi saa monipuolisemman lapsuuden kuin vain vanhempien aivoituksilla. Siksi kummiksi pyydetään.
Muutenhan kummeilta pyydetään vain rahaa, jos kummi ei saa edes lahjaa valita. Ja eiköhän tuo olisi kaikkien mielestä aika sivistymätöntä.
Kummin tehtävä on kuule kasvattaa kristinuskoa. Ei mitään muuta.
Kasvatustyön tukeminen taas ei ole sitä muutenkaan että sooloilee vanhempien ohi mitä haluaa. Katsopa sana tukea sanakirjasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarrasukat ei ole lahja lapselle. Ne eivät ilahduta lasta, vaikka olisivat tarpeen.
Täsmälliset toiveet tekevät sen, että lahja ei ole enää lahja, se on tilaus. Mummon ja kummien lahjojen on tarkoitus antaa jotakin heidän persoonastaan. Mummon kutomat sukat tai kummin valitsema kirja avaa maailmaa suuntaan, mihin vanhemmat eivät pystyisi. Siksi lapsen elämään halutaan ihmisiä, ei siksi, että saadaan tietty potkupuku.
Ja sinä siis päätät jo senkin, mitä vanhemmat haluavat lapsensa elämään ja mitä ei.
Kuulostat ihan minun äidiltäni. Hän myös päättää miten "auttaa" vai auttaako ollenkaan. Ja sekin tehdään meiltä kysymättä omin päin. Koska muutenhan se olisi tilaus - ja sehän ei tietenkään käy. Siksi hän kantaa meille ruokaa, vaikka olisimme juuri itse laittaneet ruokaa (josta pidämme) tai järjestää lapsen huoneen, vaikka me haluamme, että sen järjestys pysyy samana. Sen sijaan kun kerran pyydämme ottamaan esikoisen hoitoon, että saamme vietyä kuopuksen sairaalaan, se ei käy, koska eihän hän tilattua apua tarjoa.
Ja koko ajan pitäisi olla kiitollisuudesta solmussa.
Tottakai mummo päättää miten auttaa ja auttaako ollenkaan. Se on itsestäänselvää. Toki moni auttaa jos pystyy hätätilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarrasukat ei ole lahja lapselle. Ne eivät ilahduta lasta, vaikka olisivat tarpeen.
Täsmälliset toiveet tekevät sen, että lahja ei ole enää lahja, se on tilaus. Mummon ja kummien lahjojen on tarkoitus antaa jotakin heidän persoonastaan. Mummon kutomat sukat tai kummin valitsema kirja avaa maailmaa suuntaan, mihin vanhemmat eivät pystyisi. Siksi lapsen elämään halutaan ihmisiä, ei siksi, että saadaan tietty potkupuku.
Minä kun olen aina tähän asti luullut, että lahjan on tarkoitus sopia saajan persoonaan! Siksi olen kiltisti kantanut anopillekin ruoanlaittoon ja pihanhoitoon liittyviä lahjoja. No, tästä lähin voinkin alkaa lahjoittaa norjankielistä runoutta ja Helsinki-karttoja - vaikka anoppi ei osaa mitään kieliä eikä pidä Helsingistä - mutta nuo kuvaa minua.
Oletko sinä anoppisi kummi jonka tehtävä on tukea anopin kasvatusta? Jos et, älä sotke asioita.
Kummi on luvannut tukea vanhempien kasvatustyötä. Se tapahtuu niin, että kummi käyttää omia lahjojaan, ja miettii, mikä on lapselle parasta. Näin lapsi saa monipuolisemman lapsuuden kuin vain vanhempien aivoituksilla. Siksi kummiksi pyydetään.
Muutenhan kummeilta pyydetään vain rahaa, jos kummi ei saa edes lahjaa valita. Ja eiköhän tuo olisi kaikkien mielestä aika sivistymätöntä.
Kummin tehtävä on kuule kasvattaa kristinuskoa. Ei mitään muuta.
Kasvatustyön tukeminen taas ei ole sitä muutenkaan että sooloilee vanhempien ohi mitä haluaa. Katsopa sana tukea sanakirjasta.
Niinpä. Siihen ei kuulu tarrasukkien osto. Kristillisen lastenkirjan antaminen voi hyvinkin kuulua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarrasukat ei ole lahja lapselle. Ne eivät ilahduta lasta, vaikka olisivat tarpeen.
Täsmälliset toiveet tekevät sen, että lahja ei ole enää lahja, se on tilaus. Mummon ja kummien lahjojen on tarkoitus antaa jotakin heidän persoonastaan. Mummon kutomat sukat tai kummin valitsema kirja avaa maailmaa suuntaan, mihin vanhemmat eivät pystyisi. Siksi lapsen elämään halutaan ihmisiä, ei siksi, että saadaan tietty potkupuku.
Minä kun olen aina tähän asti luullut, että lahjan on tarkoitus sopia saajan persoonaan! Siksi olen kiltisti kantanut anopillekin ruoanlaittoon ja pihanhoitoon liittyviä lahjoja. No, tästä lähin voinkin alkaa lahjoittaa norjankielistä runoutta ja Helsinki-karttoja - vaikka anoppi ei osaa mitään kieliä eikä pidä Helsingistä - mutta nuo kuvaa minua.
Oletko sinä anoppisi kummi jonka tehtävä on tukea anopin kasvatusta? Jos et, älä sotke asioita.
Kummi on luvannut tukea vanhempien kasvatustyötä. Se tapahtuu niin, että kummi käyttää omia lahjojaan, ja miettii, mikä on lapselle parasta. Näin lapsi saa monipuolisemman lapsuuden kuin vain vanhempien aivoituksilla. Siksi kummiksi pyydetään.
Muutenhan kummeilta pyydetään vain rahaa, jos kummi ei saa edes lahjaa valita. Ja eiköhän tuo olisi kaikkien mielestä aika sivistymätöntä.
Kummin tehtävä on kuule kasvattaa kristinuskoa. Ei mitään muuta.
Kasvatustyön tukeminen taas ei ole sitä muutenkaan että sooloilee vanhempien ohi mitä haluaa. Katsopa sana tukea sanakirjasta.
Niinpä. Siihen ei kuulu tarrasukkien osto. Kristillisen lastenkirjan antaminen voi hyvinkin kuulua.
Mutta miksi ostaa viides sama kirja hyllyyn kun vanhemmilta kysymällä sen välttäisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarrasukat ei ole lahja lapselle. Ne eivät ilahduta lasta, vaikka olisivat tarpeen.
Täsmälliset toiveet tekevät sen, että lahja ei ole enää lahja, se on tilaus. Mummon ja kummien lahjojen on tarkoitus antaa jotakin heidän persoonastaan. Mummon kutomat sukat tai kummin valitsema kirja avaa maailmaa suuntaan, mihin vanhemmat eivät pystyisi. Siksi lapsen elämään halutaan ihmisiä, ei siksi, että saadaan tietty potkupuku.
Ja sinä siis päätät jo senkin, mitä vanhemmat haluavat lapsensa elämään ja mitä ei.
Kuulostat ihan minun äidiltäni. Hän myös päättää miten "auttaa" vai auttaako ollenkaan. Ja sekin tehdään meiltä kysymättä omin päin. Koska muutenhan se olisi tilaus - ja sehän ei tietenkään käy. Siksi hän kantaa meille ruokaa, vaikka olisimme juuri itse laittaneet ruokaa (josta pidämme) tai järjestää lapsen huoneen, vaikka me haluamme, että sen järjestys pysyy samana. Sen sijaan kun kerran pyydämme ottamaan esikoisen hoitoon, että saamme vietyä kuopuksen sairaalaan, se ei käy, koska eihän hän tilattua apua tarjoa.
Ja koko ajan pitäisi olla kiitollisuudesta solmussa.
Tottakai mummo päättää miten auttaa ja auttaako ollenkaan. Se on itsestäänselvää. Toki moni auttaa jos pystyy hätätilanteessa.
Ei päätä. Se on kotirauhan rikkomista. Ei väkisin sekaantuminen ja perheen häirintä ole auttamista. Ylipäätään ei voi oäättää auttaa niin ettei edes kerro siitä ns autettavalle jolle ko avusta on vain lisävaivaa.
Musta on täysin ok ostaa lahjatoiveiden ulkopuolelta jotain pientä (pieni lelu, kirja, käyttötavara). Sitä en tajua, miksi ostetaan lahjatoiveiden ulkopuolelta jotain isoa (ulkovaate, lasten sänky, pallomeri). Kuinka moni aikuinen tykkäisi, jos saisi joltakin hyvää hyvyyttä lahjaksi vaikka ulkotakin, jonka suhteen ei ole saanut esittää ainuttakaan toivetta? On todella iso todennäköisyys, että takki on väärää kokoa tai ei tunnu mukavalta päällä, vaikka olisi kuinka merkkitakki. Tai miltä tuntuisi, että joku valitsisi sinulle vaikka sängyn, etkä saisi itse vaikuttaa asiaan ollenkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Musta on täysin ok ostaa lahjatoiveiden ulkopuolelta jotain pientä (pieni lelu, kirja, käyttötavara). Sitä en tajua, miksi ostetaan lahjatoiveiden ulkopuolelta jotain isoa (ulkovaate, lasten sänky, pallomeri). Kuinka moni aikuinen tykkäisi, jos saisi joltakin hyvää hyvyyttä lahjaksi vaikka ulkotakin, jonka suhteen ei ole saanut esittää ainuttakaan toivetta? On todella iso todennäköisyys, että takki on väärää kokoa tai ei tunnu mukavalta päällä, vaikka olisi kuinka merkkitakki. Tai miltä tuntuisi, että joku valitsisi sinulle vaikka sängyn, etkä saisi itse vaikuttaa asiaan ollenkaan?
Minä en halua
- pientä turhaa lelua, kun koti muutenkin tursuaa niitä, eri asia on jokin täysin spesifi lapsen kanssa sovittu ehjänä pysyvä yksittäinen aarre joskus
- käyttötavaraa josta ei ensin tarkisteta, että onko sellaisia jo ja onko koko oikea
- kirjaa josta ei kysytä onko sellainen jo tai onko sellainen tulossa
Kaikkein eniten inhoan sitä että esikoiselle kannetaan tavaraa, vaatetta ja sisustusta selkä vääränä ja aina kun sitä toppuuttelee, sössötetään, että kyllä se pienempi sitten käyttää/tarvitsee jne.
Eli meidän koti on jonkinlainen varasto vuosia, joka tursuaa tavaraa jota pienempi joskus ehkä tarvitsee.
Ja se pienempi ei ole edes ihminen vaan jonkinlainen jätesanko jonka harteille lykätään ostoholikon sukulaisen ongelma.
Tää yks "lahja avaa maailmaa lapselle ja sitä lahjanantajan persoonaa".
Miksi se lahjanantaja ei avaa lapselle maailmaa niin, että tutustuttaa lapsia omiin mielenkiinnonkohteisiinsa tekemisen kautta? Jos lahjanantaja tykkää kalastaa, miksi ei vie lasta onkimaan/pilkille? Jos lahjanantaja tykkää puutarhanhoidosta, miksi ei ota lasta mukaan puutarhan laittoon? Miksi pitää antaa lahjaksi jotain tavaraa, jota lapsi ei tarvitse arjessaan? Paljon enemmän se lapsi saa elämystä siitä onkireissusta kuin jostain viehekokoelmasta, jota ei koskaan pääse vanhempien kanssa käyttämään, kun vanhemmat eivät ehdi kalastamaan.
Vierailija kirjoitti:
Tää yks "lahja avaa maailmaa lapselle ja sitä lahjanantajan persoonaa".
Miksi se lahjanantaja ei avaa lapselle maailmaa niin, että tutustuttaa lapsia omiin mielenkiinnonkohteisiinsa tekemisen kautta? Jos lahjanantaja tykkää kalastaa, miksi ei vie lasta onkimaan/pilkille? Jos lahjanantaja tykkää puutarhanhoidosta, miksi ei ota lasta mukaan puutarhan laittoon? Miksi pitää antaa lahjaksi jotain tavaraa, jota lapsi ei tarvitse arjessaan? Paljon enemmän se lapsi saa elämystä siitä onkireissusta kuin jostain viehekokoelmasta, jota ei koskaan pääse vanhempien kanssa käyttämään, kun vanhemmat eivät ehdi kalastamaan.
Ja miksi ylipäätään lapsen pitäisi just olla kiinnostunut lohikalastamisesta, vaikka se lahjan antaja kuinka kokisi sen intohimokseen.
Ei lapsi ole sen lahjan antajan jatkumo, vaan erillinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa te tarkkoja toiveita (Kappahlin lilat legginssit tytölle koossa 74) vastustavat yksi asia: miksi se tarkka toive on niin hirveän loukkaava asia?
Koska siinä tulee lahja-automaatiksi, ja sellainen ahdistaa.
Vaikka hei se tarkka lahjatoive annetaan juuri siksi, että lahjanantaminen olisi helpompaa. Että ei tarvitsisi ahdistuneena pyöriä kaupassa "mitä ihmettä puolivuotias tyttö voi tarvita, ei mulla ole vauvaa, en minä tiedä!". Noissa tilanteissahan aina päädytään vaan nappaamaan joku 5 numeroa liian iso paita, "onpahan ainakin kasvunvaraa, parempi antaa liian iso kuin liian pieni".
no tämä , ja miksi pitäää antaa se suurin valokuva lapsestasi kehyksissä kun joku tarrakuva riittää, ei kaikki halua laíttaa sitä esille
Kertokaa te tarkkoja toiveita (Kappahlin lilat legginssit tytölle koossa 74) vastustavat yksi asia: miksi se tarkka toive on niin hirveän loukkaava asia?