Miksi kohtuullisia lahjatoiveita ei toteuteta?

Vierailija kirjoitti:

Veljenvaimolle annoin kysyttäessä aina ympäripyöreitä edullisia vinkkejä. Aina tuli jotain muuta ja kauhea määrä. Jos toivottiin yhtä hellokittyä tuli 7 barbieta ja 2 kg karkkia päälle. Pienemmälle lapselle suoraan poistin kasasta 2/3 paketeista ja katsottiin niitä vasta joskus joulun jälkeen.

Samoin katsoi nenänvartta kun heidän lapsellen laitoin vain 1 paketti per joulu tai syntymäpäivä.

Ikävää. Mutta miksi veljenvaimo hankki lahjat eikä veli?

En ymmärrä sellaista omituista puolesta päättämistä. Meillä sukulainen on päättänyt että toisen lapsen lempiväri on sininen. Tuo aina sinistä, vaikla lapsen huoneessa esimerkiksi ei ole mitään sinistä eikä päällå ikinä sinistä.

Toinen taas saa nukkeja kun kuulemma tykkää leikkiä nukeilla. Ei ole ikinä leikkinyt.

Kerran erehdyin sanomaan että hoikalle lapselle sopii se ja se vaatemerkki mistä pahastuttiin kun se oli kuulemma tilaamista.

Liian tarkat, pienetkin lahjatoiveet on vähän inhottavia koska niitä ei ikinä löydy vaikka kiertelisi miten. Tyyliin happy socks pallosukat tai top model rock vihkonen. Sen sijaan jotkut kivat sukat tai värityskirja on ihan kivat toiveet.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut varmaan nimenomaan haluavat itse valita sen antamansa lahjan sen sijaan, että kävisivät kaupasta vain poimimassa toivotun asian. Toivotun asian ostaminen ei juurikaan eroa siitä, että lähettäisi vanhemmille rahaa, jotka sitten ostaisivat sen, kun parhaiten tietävät, mitä lapsi tarvitsee/haluaa.

Jos itse kysyy lahjatoivetta, kohtuullisen toiveen huomiotta jättäminen on epäkohteliasta. Jos ei kysy lahjatoivetta vaan esim. lapsen vanhemmat oma-aloitteisesti kertovat, mitä lapselle olisi hyvä hankkia, tilanne on eri. Voi olla, että ostaja on jo ehtinyt hankkia lahjan tms. tai sitten häntä vain ärsyttää, että lahja sanellaan, jos ei kysytä.

Itse kysyn aina lahjatoivetta ja sitä noudatan. Jos en löydä, vinkkaan vanhemmille etukäteen, etten löytänyt. Minusta asia ei kuitenkaan ole sama kuin että antaisin rahaa vanhemmille tuotetta varten. Minä tuon lahjan paketissa lapselle, jolle se voi olla yllätys sillä hetkellä, vaikka on voinut vanhemmilleen sen mainita.

Saamani lahjatoiveet eivät myöskään yleensä ole olleet aivan pikkutarkkoja vaan tyyliin "5-vuotiaalle sopiva iltasatukirja, tykkää päiväkodissa mm. siitä ja siitä". Itse valitsen niissä rajoissa, kuten vaaleanpunaisen kynsilakkatoiveen toteuttaja voi itse valita tarkan sävyn ilman pisteliäisyyttä, ettei "satu kuitenkaan mieluisa, parempi kuin ostaa itse".

Olihan se vähän raskasta aikaa,  kun siskon lapset oli leluiässä ja tuli tarkat speksit, mitä ostaa. Joulun alla sitä suosituinta ja julman kallista, jota sait kissojen ja koirien kanssa kierrellä kaupoissa hakemassa. Tuntui kyllä, että lapsille olisi kelvannut vähempikin, mutta äidille ei, hän kun vähän eli lapsuuttaan uusiksi lasten kautta.

Siltäkin tuntui, että täti on lahja-automaatti, mitään omaa ideaa ei saanut toteuttaa ja siten lasta lähestyä omana itsenään, itse ajatellen, mikä voisi olla mieluisaa. Mutta helpompi näin, miksi sitä riidellä.

Ystävän lapsen kanssa toinen juttu, hän on sanonut suoraan, että mielellään ostaa itse ne eniten toivotut, niin kaikki muu on sitten iloista yllätystä, mitä ollaankaan keksitty. Hintahaarukkaa ei ole, joskus on lahja löytynyt kympillä ja lapsi vaikuttanut iloiselta.

Erikoista meininkiä. Me miehen kanssa halutaan ostaa lapsille mahdollisimman mieleisiä ja tarpeellisia lahjoja. Siksi kysytään aina, onko toiveita. Aina on ollut ja ollaan ostettu sitten, mitä pyydetään.

Mitä mieltä olette siitä, kun kysyy lapsen vanhemmalta lapsen lahjatoivetta eikä saa asiaan mielipidettä tai vanhempi sanoo palaavansa asiaan mutta ei palaa asiaan ilman muistutusta? Onko kyseessä kursailu vai että ei oikeasti välitä lahjoista? Miten asiaan kannattaisi reagoida, toivooko vanhempi salaa, etten ostaisi mitään?

Olen pääasiassa keksinyt itse lahjat päästäni ja kokeillut erilaisia lahjoja: lahjakortit, lelut, kirjat, käyttötekstiilit, opettavaiset jne.

Anoppini halusi ostaa lapselle pihaan keinun 2-vuotislahjaksi. Sanoin, että hyvä idea, mutta en huoli sellaista heppoista kiikkua, vaan sellaisen joka valetaan maahan kiinni, ettei se systeemi kaadu kun lapset vähän isompia. Mitä anoppi toi? Sen kaikista pienimmän ja köykäisimmän keinun. Juuri täsmälleen sellaisen, mistä sanoin, että EI tuollaista.

Kun tätä komeutta toimitettiin meille, mies selitti pitkään ja hartaasti äidilleen, että se keinu ei meille jää. Ostettiin myöhemmin meidän vaatimukset täyttävä keinu. Anoppi kehtasi vielä väittää, että olin "tilannut" juuri sellaisen kiikkerän hökötyksen.

Anoppi tuo myös aina jäätäviä määriä karkkia lapsille. Helposti kilo / sierainpari. Enemmänkin. Tästä yritetty keskustella, mutta anoppihan tuo just mitä HÄN haluaa. Edes lapsen toiveet eivät tule kuulluksi.

https://www.vauva.fi/keskustelu/4441525/isovanhemmat-jotka-antavat-lahj…

Tällanen ketju löyty. Et ole ongelmasi kanssa yksin AP

Meillä on lisäksi ongelmana se, että annettuaan lahjan anoppi mielestään edelleen omistaa sen lahjan. On joskus ostanut jonkun vaatteen joka ei meinannutkaan mennä lapsen päälle. Olin sen vienyt kirppikselle, kun anopilla välähti, että hänpäs vie sen rievun kumminkaiman lapselle. Kun kerroin ettävaste on jo lähtenyt kiertoon, niin hyvin uhkaavasti mulle todettiin, että mulla ei ole oikeuta hävittää hänen omaisuuttaan.

Vierailija kirjoitti:

Halutaan näpäyttää.

Ikävintä mielestäni on se, että jos on toivottu vaikka mummolta sitä lapsen hartaasti toivomaa kirjaa ja jäädään odottamaan, löytyykö sitä jouluaattona paketista. Edes kysely "olethan muistanut, että lapsi toivoi lahjaksi sitä kirjaa?/löysitkö kirjan kaupasta?" ei auta, sillä mummo sanoo juujuu, mutta ei kuitenkaan osta kirjaa. Siinä sitten mietitään, että ostetaanko itse varastoon joulua varten se toivekirja, ettei vaan jää lapselta kokonaan saamatta.

Tähän on helppo ratkaisu. Ostat sen kirjan itse lahjaksi ja sanot mummolle, että ostaa mitä haluaa. Silloin olet varma ainakin siitä kirjalahjasta. Mummo kun tuo aina joka tapauksessa mitä haluaa lopulta kuten tähänkin asti. Eikä ole mitään syytä olettaa muutosta asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Anoppini halusi ostaa lapselle pihaan keinun 2-vuotislahjaksi. Sanoin, että hyvä idea, mutta en huoli sellaista heppoista kiikkua, vaan sellaisen joka valetaan maahan kiinni, ettei se systeemi kaadu kun lapset vähän isompia. Mitä anoppi toi? Sen kaikista pienimmän ja köykäisimmän keinun. Juuri täsmälleen sellaisen, mistä sanoin, että EI tuollaista.

Kun tätä komeutta toimitettiin meille, mies selitti pitkään ja hartaasti äidilleen, että se keinu ei meille jää. Ostettiin myöhemmin meidän vaatimukset täyttävä keinu. Anoppi kehtasi vielä väittää, että olin "tilannut" juuri sellaisen kiikkerän hökötyksen.

Anoppi tuo myös aina jäätäviä määriä karkkia lapsille. Helposti kilo / sierainpari. Enemmänkin. Tästä yritetty keskustella, mutta anoppihan tuo just mitä HÄN haluaa. Edes lapsen toiveet eivät tule kuulluksi.

Luulisi, että tuolin kokemus opettaa, että se mikä on tärkeää, niin sen ostaa itse. Korkeintaan sanoo, kun keinu on pihassa, että voi antaa rahaa, jos haluaa maksaa osuuden siitä. Muuten ostaa mitä haluaa, mutta et voi taata, että sille tulee käyttöä.

Monet eivät tykkää siitä, että heille sanotaan, mitä pitäisi tuoda.

Kohtuullisten toiveiden noudattaminen olisi mielestäni silti ihan asiallista.

Tuttavani kutsuttiin häihin ja hääpari oli esittänyt lahjatoiveeksi rahaa, eikä tavaroita. Heillä oli jo kaikkea tarvittavaa tavaraa. Rahaa sai tietenkin antaa sen summan minkä halusi tai pystyi, mitään summatoiveita ei esitetty, eikä häät olleet mitkään rikkaiden seurapiirihäät, joissa olisi odotettu huomattavaa rahalahjaa.

Tuttavani suivaantui tästä lahjatoiveesta kun rahaa pyydetään ja ompeli itse vohvelikankaisia pyyhkeitä hääparille.

Toivottavasti lahja ilahdutti. Tulihan siinä muutama pyyhe kaappiin lisää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jotkut kokee, ettei liian halvan lahjan kanssa kehtaa mennä juhliin

Mulla on tämä. En millään kehtaisi viedä lahjaksi vain 4 € vesiväripakettia, vaan ostaisin siihen lisäksi jotain (puuhakirja, karkkipussi, saippuakuplasetti,...). Itse tehtyä kehtaan viedä halvempaakin, esim. lapsen neulepuseron langat saa muutamalla eurolla, ja lahjaa on jo kutomisen vaivannäkökin (ja kyllä, varmistan aina ennakkoon lapsen äidiltä, mitä tarvittaisiin)

Meidän juhliin saa tulla kyllä vaikka pelkän kortin kanssa, jos jollain on rahasta tiukkaa niin toivon että käyttää rahansa perheeseensä eikä toisten lahjoihin. Eräs 5-henkinen perhe tapasi tuoda lapsen synttärijuhliin max. kympin lahjan, mutta se valinta oli aina osuva, lapsi tykkäsi kovasti ja leikki lelulla kauan, minusta oli hyvin valitut lahjat aina.

Ja meilläkin lapsella on kymmenkunta puuhakirjaa, joista täytetty pari sivua, ja ties monta saippuakuplasettiä, jne. Ja silti ostan niitä lahjan lisukkeeksi toisille...

(Itse sain lapsena perheettömältä sukulaissedältä synttärilahjaksi aina suklaalevyn ja rahaa säästöpossuun laitettavaksi. Tämä oli mielestäni myös oikein  hyvä lahja, kunhan rahasumma ei ole liian iso tuojan tuloihin nähden. Opetti säästämään, ja äidin kanssa yhdessä katsoimme mitä säästöillä ostetaan, ostin mm. ensimmäisen vaihdepyöräni säästöilläni.)

Vesivärejäkin on monenlaisia ja monen hintaisia. Itse en kehtaisi antaa niitä kaikkein halvimpia ja surkeimpia värejä, mistä ei edes kunnolla saa väriä. Vesivärien kaveriksi hankkisin lehtiön tai pari kunnollista paperia, sitä nimittäin kuluu paljon, jos lapsi saa vesivärit.

Vierailija kirjoitti:

Olihan se vähän raskasta aikaa,  kun siskon lapset oli leluiässä ja tuli tarkat speksit, mitä ostaa. Joulun alla sitä suosituinta ja julman kallista, jota sait kissojen ja koirien kanssa kierrellä kaupoissa hakemassa. Tuntui kyllä, että lapsille olisi kelvannut vähempikin, mutta äidille ei, hän kun vähän eli lapsuuttaan uusiksi lasten kautta.

Siltäkin tuntui, että täti on lahja-automaatti, mitään omaa ideaa ei saanut toteuttaa ja siten lasta lähestyä omana itsenään, itse ajatellen, mikä voisi olla mieluisaa. Mutta helpompi näin, miksi sitä riidellä.

Ystävän lapsen kanssa toinen juttu, hän on sanonut suoraan, että mielellään ostaa itse ne eniten toivotut, niin kaikki muu on sitten iloista yllätystä, mitä ollaankaan keksitty. Hintahaarukkaa ei ole, joskus on lahja löytynyt kympillä ja lapsi vaikuttanut iloiselta.

Vähän tuntui samalta aikanaan, mutta ajattelin, että kuitenkin niin pieni juttu, että parempi tehdä, kuten äiti sanoo. Isä ei koskaan lahja-asioihin puuttunut.

Ajattelin, ja niin se menikin, että rakennan itse sitten omaa suhdetta lapsiin nimenomaan ajan kautta, eli vien heitä paikkoihin. Kyllä siinäkin vastaan hangoiteltiin ja ehdoteltiin käyntejä siellä ja tuolla, mutta pidin pintani ja tein lasten kanssa semmoista, mikä on taatusti kaikille kivaa. Siten, että minäkin olin aivan mukana koko ajan, enkä hengannut taustalla puhelin kädessä pitkästyneenä.

Anna kun arvaan: kyse on isovanhemmista. He käyttävät valtaansa kakkaamalla toiveiden päälle.

Vierailija kirjoitti:

Monet eivät tykkää siitä, että heille sanotaan, mitä pitäisi tuoda.

Kohtuullisten toiveiden noudattaminen olisi mielestäni silti ihan asiallista.

Tuttavani kutsuttiin häihin ja hääpari oli esittänyt lahjatoiveeksi rahaa, eikä tavaroita. Heillä oli jo kaikkea tarvittavaa tavaraa. Rahaa sai tietenkin antaa sen summan minkä halusi tai pystyi, mitään summatoiveita ei esitetty, eikä häät olleet mitkään rikkaiden seurapiirihäät, joissa olisi odotettu huomattavaa rahalahjaa.

Tuttavani suivaantui tästä lahjatoiveesta kun rahaa pyydetään ja ompeli itse vohvelikankaisia pyyhkeitä hääparille.

Toivottavasti lahja ilahdutti. Tulihan siinä muutama pyyhe kaappiin lisää.

Mä naureskelen aina näille protestihäälahjoille: hääjuhlissa on rahakuorille joku vati ja sitten lahjapöydälle on tuotu joku yksinäinen pyyhesetti/kirja nököttämään. :D

Vierailija kirjoitti:

Olihan se vähän raskasta aikaa,  kun siskon lapset oli leluiässä ja tuli tarkat speksit, mitä ostaa. Joulun alla sitä suosituinta ja julman kallista, jota sait kissojen ja koirien kanssa kierrellä kaupoissa hakemassa. Tuntui kyllä, että lapsille olisi kelvannut vähempikin, mutta äidille ei, hän kun vähän eli lapsuuttaan uusiksi lasten kautta.

Siltäkin tuntui, että täti on lahja-automaatti, mitään omaa ideaa ei saanut toteuttaa ja siten lasta lähestyä omana itsenään, itse ajatellen, mikä voisi olla mieluisaa. Mutta helpompi näin, miksi sitä riidellä.

Ystävän lapsen kanssa toinen juttu, hän on sanonut suoraan, että mielellään ostaa itse ne eniten toivotut, niin kaikki muu on sitten iloista yllätystä, mitä ollaankaan keksitty. Hintahaarukkaa ei ole, joskus on lahja löytynyt kympillä ja lapsi vaikuttanut iloiselta.

Mä olen varmaan hirveä vanhempi mielestäsi: annan ihan tarkan lahjatoiveen, tyyliin lelusetti X. Laitan lelusetistä kuvan ja varmistan etukäteen, että sitä saa juuri sen kummin lähiprismasta tai vastaavasta, josta kummin on helppo hakea lahja. Ja aina katson, että lahja on kohtuullisen hintainen, n. 10-15 euroa. Jos lapselle olisi joku tietty kirja mieluinen ja se on alennuksessa liikkeessä Y, niin vinkkaan siitä kummille. Siksi esitän tarkan lahjatoiveen, että tulee jotain oikeasti tarpeellista, joka on lapselle mieleen ja menee käyttöön. Ollaan toivottu leluja, jotka kestävät käytössä useamman vuoden. Tämä on siksikin kiva, että voi aina lapsen kanssa muistella, että tämä lelu on siltä Mari-kummilta saatu. Itse voidaan sitten ostaa ne kalliit asiat/käytössä nopeammin kuluvat asiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet eivät tykkää siitä, että heille sanotaan, mitä pitäisi tuoda.

Kohtuullisten toiveiden noudattaminen olisi mielestäni silti ihan asiallista.

Tuttavani kutsuttiin häihin ja hääpari oli esittänyt lahjatoiveeksi rahaa, eikä tavaroita. Heillä oli jo kaikkea tarvittavaa tavaraa. Rahaa sai tietenkin antaa sen summan minkä halusi tai pystyi, mitään summatoiveita ei esitetty, eikä häät olleet mitkään rikkaiden seurapiirihäät, joissa olisi odotettu huomattavaa rahalahjaa.

Tuttavani suivaantui tästä lahjatoiveesta kun rahaa pyydetään ja ompeli itse vohvelikankaisia pyyhkeitä hääparille.

Toivottavasti lahja ilahdutti. Tulihan siinä muutama pyyhe kaappiin lisää.

Mä naureskelen aina näille protestihäälahjoille: hääjuhlissa on rahakuorille joku vati ja sitten lahjapöydälle on tuotu joku yksinäinen pyyhesetti/kirja nököttämään. :D

Aivan. Tässäkin oli kyse protestista, jossa oma mielipide oli tärkeämpi tuoda esille kuin noudattaa hääparin toivetta.

Monet ajattelevat olevansa hyviä ostamaan lahjoja. Osa onkin, mutta suurimmalla osalla ei ole lahjojen suhteen silmää. Ostetaan jotain omasta mielestä kivaa, mutta ei ollenkaan ajatella, onko lahja lapsesta kiva tai käytännöllinen. Me saatiin vauvavuonna lahjaksi vaikka kuinka monet 30 asteen käsipesua kestävät söpöt puvut. Oli väsyneenä kiva nyrkkipyykätä noita, kun itse suosittiin 60 asteen konepesua kestäviä vaatteita, kun vauva pulautteli paljon.