Lue keskustelun säännöt.
Perheensisäinen adoptio, biologinen isä eri mieltä
21.06.2022 |
Meillä on 11v. tytär, jonka adoptiosta on kyse. Mieheni on ollut lapsen elämässä siitä asti kun lapsi oli alle 2v. Lapsi on kutsuu miestä isäksi ja heillä on kaikin puolin sellaiset välit kuin lapsella ja vanhemmalla. Siksi adoptio tuntuu ainoalta oikealta vaihtoehdolta.
Lapsen biologista isää ei ole kiinnostanut isyys, ennen kuin nyt. Erosimme aikoinaan ilman kummempaa draamaa ja sillä sopimuksella, että huoltajuus jää yhteiseksi, mutta lapsi asuu luonani ja näkee isäänsä. Pian kävi kuitenkin ilmi, että tämän biologisen isän käsitys isyydestä oli hyvin etäinen. Ensimmäiset vuodet soitteli kuulumisia kerran kuukaudessa tai kahdessa ja muisti jouluna ja synttäreinä, yleensä. Lapsen ollessa 4v. yhteydenpito lapseen väheni ja väheni. Biologisen isän kanssa sovittiin, että saan yksinhuoltajuuden, mikä sopi hänelle paremmin kuin hyvin.
Lapselle tämä kotona oleva isä on aina ollut se, ketä lapsi kutsuu isäksi, varsinkin pikkuveljen syntymän jälkeen. Biologinen isä ei ole ollut lapsen kanssa juuri missään tekemisissä nyt viiteen vuoteen. Näki lapsen viimeksi tämän ollessa 6v. Tänä aikana on parina vuonna tullut jouluna hyvän joulun toivotukset viestillä. Yhtenä vuonna tuli synttärionnittelut, mutta vääränä päivänä.
Nyt kuitenkin tilanne muuttui biologisen isän saatua tietää adoptiosta. Hän siis vastustaa koko adoptiota ja on nyt syyttämässä minua ja meitä vieraannuttamisesta ja vaikka mistä. Vaikka mm. huoltajuudesta on varsin selvät paperit, biologisen isän näkemys tästäkin on nyt ihan erilainen kuin aikaisemmin. Hänet kuulemma painostettiin siihen ja me olemme hänen mukaansa koko ajan vaikeuttaneet yhteydenpitoa lapseen, vieraannuttaneet. Tämä ei pidä paikkaansa, vaan häntä on jopa kyselty tapaamaan lasta. Samoin kutsuttu lapsen synttäreille vuosien ajan, mutta hän ei ole vastannut näihin tai sanonut ettei käy.
Kuitenkin kaiken tämän seurauksena lapsen biologinen isä on nyt saanut sosiaalipuolen uskomaan hänen näkemyksensä ainakin osittain ja sieltä on oltu meihin yhteydessä. On myös painotettu, miten tärkeää lapselle olisi säilyttää suhde biologiseen isään. Toivon, että ymmärtäisivät kuitenkin koko kuvion.
Lapsi itse ei halua tavata biologista isää, minkä ymmärrän oikein hyvin. Totta kai lapsi saisi tavata jos haluaisi, mutta en todellakaan halua painostaa häntä siihen. Lapselle kuitenkin biologinen isä on tuntematon, joissain vauvakuvissa esiintyvä tyyppi. Hän kertoo muistavansa näkemisen silloin eskarivuonna jotenkuten, mutta ei muuta.
Onko jollain kokemusta vastaavasta tilanteesta? Mitä tapahtui?
Kommentit (133)
En ymmärrä miksi adoptio on ap:lle niin tärkeä. Isäpuoli voi halutessaan testamentata puolet omaisuudestaan ap:n esikoiselle. Kaikki muu hoituu oheishuoltajuudella. Jos isä vastustaa adoptiota, pitää mennä oikeuteen, enkä jaksa uskoa, että tuollaiset pitkittyneet julkiset riidat ovat sitä mitä lapsi juuri nyt kaipaa. Täytyy myös muistaa että olemme kuulleet asiassa vain ap:tä, eli vieraannuttaminen on voinut olla myös ihan todellista, mutta sitä ei meille kerrota. Kuulostaa joka tapauksessa siltä, että ap ja eksänsä ovat eläneet jokseenkin holtitonta elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis ihanko oikeasti tällainen tilanne on päässyt syntymään? Tietenkin biologinen isä, jonka isyys on tunnustettu ja on ollut huoltajakin on myös juridinen isä. Eihän tuossa pelleilyllä ole mitään järkeä. Miehelle riittää tieto, että on lapsia ja hänellä valitettavasti on siihen oikeus.
Kokeile tarjota vaikka semmonen 100000€ korvaukseksi menetetystä lapsesta, niin eiköhän ala adoptio luistamaan.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi adoptio on ap:lle niin tärkeä. Isäpuoli voi halutessaan testamentata puolet omaisuudestaan ap:n esikoiselle. Kaikki muu hoituu oheishuoltajuudella. Jos isä vastustaa adoptiota, pitää mennä oikeuteen, enkä jaksa uskoa, että tuollaiset pitkittyneet julkiset riidat ovat sitä mitä lapsi juuri nyt kaipaa. Täytyy myös muistaa että olemme kuulleet asiassa vain ap:tä, eli vieraannuttaminen on voinut olla myös ihan todellista, mutta sitä ei meille kerrota. Kuulostaa joka tapauksessa siltä, että ap ja eksänsä ovat eläneet jokseenkin holtitonta elämää.
Huoltajuus ei ole sama kuin vanhemmuus. Miksi yleensä kenenkään pitäisi olla myös paperilla vanhempi, jos kerran huoltajuus tai oheishuoltajuus on ihan riittävä?
Mistä pitkittyneistä julkisista riidoista oikein puhut? Adoptioasiat etenee lähinnä papereilla ja mahdolliset oikeudet tapahtuu ihan pienellä porukalla keitä asia koskee ja suljetuin ovin.
Mikäli luit aloitusviestin, niin aloittaja ei ole häipynyt kokonaan lapsensa elämästä vuosiksi, käytännössä hylännyt jo taaperoikäisenä. Aloittaja on myös yrittänyt kannustaa yhteydenpitoon, vaikka toista ei ole ilmeisesti vähempää kiinnostanut. Mutta jos teoriassa mietitään, niin emmehän me voi tietää, vaikka lapsen biologinen isä olisi todellisuudessa väkivaltainen rikollinen, joka nyt yrittää piinata perhettä lapsen kautta. Sekin voisi yhtälailla olla mahdollista.
Ei kai tuo ole mikään mielipidekysymys. Ei huonoltakaan isältä voi lasta viedä kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kai tuo ole mikään mielipidekysymys. Ei huonoltakaan isältä voi lasta viedä kokonaan.
Kyllä voi, onneksi.
Tosin, eipä näitä kai yleensä iseiksi kutsutakaan.
Isäni adoptoi minut ollessani teini. Biologinen isäni oli tuolloin vankilassa henkirikoksen takia ja hän yritti kyllä estää adoptiota kuultuaan siitä, mutta adoption katsottiin olevan minun parhaakseni.
Lapsen biologinen isä on tehnyt omat valintansa jo kymmenen vuotta sitten. Eläköön sitten vaan niiden kanssa vastedeskin. Turha se on tässä vaiheessa marmattaa ja ihmetellä, että mihinkäs se lapsi meni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei tietenkään adoptoida lasta, jolla on biologinen isä hengissä eikä lasta ole annettu adoptioon. Mistä te tän olette edes saaneet päähänne?
Sukulaisella oli vastaavanlainen tilanne, että esikoisen isä ei ollut lapsen kanssa missään tekemisissä, ei edes vauvavuotena, joten toisen lapsen isä adoptoi ensimmäisen. En tosin tiedä, oliko isyyttä edes tunnustettu, mutta kun erosivat myöhemmin tämän miehen kanssa, jäin miettimään pitikö yhä lasta omanaan vai vain sitä omaa. Mitkä on vanhemman oikeudet ja velvollisuudet tällaisessa tilanteessa? Onko ap miettinyt, jos teillä menisikin nykyisen miehen kanssa sukset ristiin, kohtelisiko lastasi edelleen niin kuin omaansa erotessa ja kummalle isälle ne tapaamisoikeudet sun muut sitten kuuluvat? On meinaan lapselle rankkaa, jos se isänä pidetty mies ei enää haluakaan olla tekemisissä, koska ei oikeasti ole se isä.
Sille tuttavan esikoiselle tuli ainakin mielenterveysongelmia, mutta voi johtua perhetilanteesta muutenkin, kun äidillä oli lopulta lapsia neljän eri miehen kanssa. Toivoin jo sen kolmannen kohdalla (jota äiti saa tavata vain pari kertaa kuussa), ettei enää neljättä hankkisi noihin olosuhteisiin, mutta jos nyt viimeistään tulisi edes ikä vastaan, ettei tarvitse lasten elää tuollaisessa suhdesopassa. Vähemmästäkin pääkoppa kärsii.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi adoptio on ap:lle niin tärkeä. Isäpuoli voi halutessaan testamentata puolet omaisuudestaan ap:n esikoiselle. Kaikki muu hoituu oheishuoltajuudella. Jos isä vastustaa adoptiota, pitää mennä oikeuteen, enkä jaksa uskoa, että tuollaiset pitkittyneet julkiset riidat ovat sitä mitä lapsi juuri nyt kaipaa. Täytyy myös muistaa että olemme kuulleet asiassa vain ap:tä, eli vieraannuttaminen on voinut olla myös ihan todellista, mutta sitä ei meille kerrota. Kuulostaa joka tapauksessa siltä, että ap ja eksänsä ovat eläneet jokseenkin holtitonta elämää.
Holtitonta elämää? Millaista elämän pitäisi olla jotta se ei ole holtitonta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai tuo ole mikään mielipidekysymys. Ei huonoltakaan isältä voi lasta viedä kokonaan.
Kyllä voi, onneksi.
Tosin, eipä näitä kai yleensä iseiksi kutsutakaan.
Isäni adoptoi minut ollessani teini. Biologinen isäni oli tuolloin vankilassa henkirikoksen takia ja hän yritti kyllä estää adoptiota kuultuaan siitä, mutta adoption katsottiin olevan minun parhaakseni.
Taitaa muutenkin sukusi olla aika sekopäinen. :D
Isä vankilassa, äiti hutsu ja mitä vielä :D
Mikä oli?
Käsittääkseni lapsi ei ole vastuussa aikuisten tekemisistä. Ikävää, jos sinulle on sellaista toitotettu ja uskoit sen.
Vierailija kirjoitti:
Mun serkuilla on biologinen isä jota näkevät joskus ohimennen kaupungilla tms. Ei pidä yhteyttä. Sit heillä on perheessä asuva aikuinen mies, äidin puoliso, häntä kutsutaan iskäksi. Iskä on kasvattaja, tuki, turva, huoltaja ilman virallista huoltajuutta.
Ja tämä toimii oikein hyvin ilman virallista adoptiota.
Asiat on tasan niin hankalia kuin niistä tehdään.
Tämä toimii hyvin nyt, mutta mitäs sitten jos lasten äiti kuolee ja huoltajuus menee sille tyypille, jota nähdään ohimennen kaupungilla? Tukeen ja turvaan ei ole edes tapaamisoikeutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi adoptio on ap:lle niin tärkeä. Isäpuoli voi halutessaan testamentata puolet omaisuudestaan ap:n esikoiselle. Kaikki muu hoituu oheishuoltajuudella. Jos isä vastustaa adoptiota, pitää mennä oikeuteen, enkä jaksa uskoa, että tuollaiset pitkittyneet julkiset riidat ovat sitä mitä lapsi juuri nyt kaipaa. Täytyy myös muistaa että olemme kuulleet asiassa vain ap:tä, eli vieraannuttaminen on voinut olla myös ihan todellista, mutta sitä ei meille kerrota. Kuulostaa joka tapauksessa siltä, että ap ja eksänsä ovat eläneet jokseenkin holtitonta elämää.
Rintaperillisen perintövero on ihan toista luokkaa kuin testamentilla saadun ilman rintaperillisyyttä. Eli testamentti ei aseta lapsia samaan asemaan. Ja mistä ihmeestä sä tuon tempaisit että "kuulostaa että ap ja eksänsä ovat eläneet holtitonta elämää"? Siis wtf?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei tietenkään adoptoida lasta, jolla on biologinen isä hengissä eikä lasta ole annettu adoptioon. Mistä te tän olette edes saaneet päähänne?
Sukulaisella oli vastaavanlainen tilanne, että esikoisen isä ei ollut lapsen kanssa missään tekemisissä, ei edes vauvavuotena, joten toisen lapsen isä adoptoi ensimmäisen. En tosin tiedä, oliko isyyttä edes tunnustettu, mutta kun erosivat myöhemmin tämän miehen kanssa, jäin miettimään pitikö yhä lasta omanaan vai vain sitä omaa. Mitkä on vanhemman oikeudet ja velvollisuudet tällaisessa tilanteessa? Onko ap miettinyt, jos teillä menisikin nykyisen miehen kanssa sukset ristiin, kohtelisiko lastasi edelleen niin kuin omaansa erotessa ja kummalle isälle ne tapaamisoikeudet sun muut sitten kuuluvat? On meinaan lapselle rankkaa, jos se isänä pidetty mies ei enää haluakaan olla tekemisissä, koska ei oikeasti ole se isä.
Sille tuttavan esikoiselle tuli ainakin mielenterveysongelmia, mutta voi johtua perhetilanteesta muutenkin, kun äidillä oli lopulta lapsia neljän eri miehen kanssa. Toivoin jo sen kolmannen kohdalla (jota äiti saa tavata vain pari kertaa kuussa), ettei enää neljättä hankkisi noihin olosuhteisiin, mutta jos nyt viimeistään tulisi edes ikä vastaan, ettei tarvitse lasten elää tuollaisessa suhdesopassa. Vähemmästäkin pääkoppa kärsii.
Eiköhän jokainen adoptiota harkitsevakaan ole käynyt erilaiset skenaariot läpi mielessään. Lapsen tämänhetkinen isä vaikuttaa olevan sitoutuvaa sorttia, kun on ollut isänä lapselle jo melkein 10 vuoden ajan,. Adoptio tarkoittaa lapsen omaksi ottamista, joten tietysti adoptio säilyy myös eron jälkeen. Ja tietysti ihan samat oikeudet ja velvollisuudet on vanhemmuuden suhteen. Vai meinaatko, että esimerkiksi Kiinasta adoptoidut lapset lähetetään takaisin Kiinaan vanhempien erotessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä mietittiin sitä että isäpuoli adoptoisi meidät. Ei lasta kiinnosta sellainen isä joka hylkää vaan se joka on läsnä. Muistan kyllä hyvin isäni mutta halveksin tuollaista hylkäämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei tietenkään adoptoida lasta, jolla on biologinen isä hengissä eikä lasta ole annettu adoptioon. Mistä te tän olette edes saaneet päähänne?
Sukulaisella oli vastaavanlainen tilanne, että esikoisen isä ei ollut lapsen kanssa missään tekemisissä, ei edes vauvavuotena, joten toisen lapsen isä adoptoi ensimmäisen. En tosin tiedä, oliko isyyttä edes tunnustettu, mutta kun erosivat myöhemmin tämän miehen kanssa, jäin miettimään pitikö yhä lasta omanaan vai vain sitä omaa. Mitkä on vanhemman oikeudet ja velvollisuudet tällaisessa tilanteessa? Onko ap miettinyt, jos teillä menisikin nykyisen miehen kanssa sukset ristiin, kohtelisiko lastasi edelleen niin kuin omaansa erotessa ja kummalle isälle ne tapaamisoikeudet sun muut sitten kuuluvat? On meinaan lapselle rankkaa, jos se isänä pidetty mies ei enää haluakaan olla tekemisissä, koska ei oikeasti ole se isä.
Sille tuttavan esikoiselle tuli ainakin mielenterveysongelmia, mutta voi johtua perhetilanteesta muutenkin, kun äidillä oli lopulta lapsia neljän eri miehen kanssa. Toivoin jo sen kolmannen kohdalla (jota äiti saa tavata vain pari kertaa kuussa), ettei enää neljättä hankkisi noihin olosuhteisiin, mutta jos nyt viimeistään tulisi edes ikä vastaan, ettei tarvitse lasten elää tuollaisessa suhdesopassa. Vähemmästäkin pääkoppa kärsii.
No se adoptio on lapseksi ottamista. Adoptoitu lapsi on ihan oikea lapsi sille adoptio vanhemmalle. Ei adoptiovanhempi voi yhtäkkiä päättää että koska parisuhde päättyi, niin enpä olekaan enää tuolle vanhempi. Sillä tavoin adoptio tosiaan turvaa sen suhteen siihen lapseen. Myos siinä tapauksessa että se biologinen lähivanhempi kuolee.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on väärin, että olette antaneet lapsen kutsua miestäsi isäksi ja antaneet hänelle vääristyneen kuvan siitä kuka hän on. Hänellä on oikeus tietoisuuteen oikeasta isästään, tämän suvusta, jne.
Kenellä on sydäntä sanoa lapselle, jonka biologinen vanhempi on hylännyt ja tullut torjutuksi, jos lapsi kysyy, voitko olla minun äiti/isä ja saanko sanoa sinua äidiksi/isäksi.
Yleensä hylätyllä ja vanhempien torjutulla lapsella on valtava kaipuu äidin/isän syliin ja saada kutsua äidiksi/isäksi.
Myös aikuisen voi adoptoida, uskomatonta mutta totta. Eli prosessi käyntiin heti kun lapsi on 18.
Kannattaa miettiä totakin hommaa siltä kantilta, että kummalta mieheltä on jäämässä lapselle isompi perintö. Just yks naapuri kertoi, että hänen biologinen isänsä kuoli ja tältä jäi mittava omaisuus. Koska naapurini oli adoptoitu toiseen perheeseen, niin ei saanut tietenkään bioisänsä perintöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, mites ne suhteet sinne isänpuoleiseen sukuun olikaan hoidettu?
Miksi tämäkin on äidin asia? En ymmärrä ollenkaan näitä ihmisiä tässä ketjussa.
Lapselle ei ole valehdeltu vaan bioisä on vaan jättäytynyt pois lapsen elämästä.
Onkohan bioäiti muuttanut ihastuksen perässä toiselle puolelle Suomea ja tehnyt isälle lähes mahdottomaksi lapsensa näkemisen..
Millähän meriiteillä bioisä luulee estävänsä adoption? Kertookohan, miten ihanaa elämää on elänyt kymmenen vuotta ilman mitään vanhemmuushuolia ja -vastuita, tai että miten huojentavaa oli saada huoltajuuskin pois harteilta painamasta?
Hän voi olla bioisä, mutta lapsen todellinen isä on jo kauan ollut joku ihan muu ihminen.