Lue keskustelun säännöt.
Perheensisäinen adoptio, biologinen isä eri mieltä
21.06.2022 |
Meillä on 11v. tytär, jonka adoptiosta on kyse. Mieheni on ollut lapsen elämässä siitä asti kun lapsi oli alle 2v. Lapsi on kutsuu miestä isäksi ja heillä on kaikin puolin sellaiset välit kuin lapsella ja vanhemmalla. Siksi adoptio tuntuu ainoalta oikealta vaihtoehdolta.
Lapsen biologista isää ei ole kiinnostanut isyys, ennen kuin nyt. Erosimme aikoinaan ilman kummempaa draamaa ja sillä sopimuksella, että huoltajuus jää yhteiseksi, mutta lapsi asuu luonani ja näkee isäänsä. Pian kävi kuitenkin ilmi, että tämän biologisen isän käsitys isyydestä oli hyvin etäinen. Ensimmäiset vuodet soitteli kuulumisia kerran kuukaudessa tai kahdessa ja muisti jouluna ja synttäreinä, yleensä. Lapsen ollessa 4v. yhteydenpito lapseen väheni ja väheni. Biologisen isän kanssa sovittiin, että saan yksinhuoltajuuden, mikä sopi hänelle paremmin kuin hyvin.
Lapselle tämä kotona oleva isä on aina ollut se, ketä lapsi kutsuu isäksi, varsinkin pikkuveljen syntymän jälkeen. Biologinen isä ei ole ollut lapsen kanssa juuri missään tekemisissä nyt viiteen vuoteen. Näki lapsen viimeksi tämän ollessa 6v. Tänä aikana on parina vuonna tullut jouluna hyvän joulun toivotukset viestillä. Yhtenä vuonna tuli synttärionnittelut, mutta vääränä päivänä.
Nyt kuitenkin tilanne muuttui biologisen isän saatua tietää adoptiosta. Hän siis vastustaa koko adoptiota ja on nyt syyttämässä minua ja meitä vieraannuttamisesta ja vaikka mistä. Vaikka mm. huoltajuudesta on varsin selvät paperit, biologisen isän näkemys tästäkin on nyt ihan erilainen kuin aikaisemmin. Hänet kuulemma painostettiin siihen ja me olemme hänen mukaansa koko ajan vaikeuttaneet yhteydenpitoa lapseen, vieraannuttaneet. Tämä ei pidä paikkaansa, vaan häntä on jopa kyselty tapaamaan lasta. Samoin kutsuttu lapsen synttäreille vuosien ajan, mutta hän ei ole vastannut näihin tai sanonut ettei käy.
Kuitenkin kaiken tämän seurauksena lapsen biologinen isä on nyt saanut sosiaalipuolen uskomaan hänen näkemyksensä ainakin osittain ja sieltä on oltu meihin yhteydessä. On myös painotettu, miten tärkeää lapselle olisi säilyttää suhde biologiseen isään. Toivon, että ymmärtäisivät kuitenkin koko kuvion.
Lapsi itse ei halua tavata biologista isää, minkä ymmärrän oikein hyvin. Totta kai lapsi saisi tavata jos haluaisi, mutta en todellakaan halua painostaa häntä siihen. Lapselle kuitenkin biologinen isä on tuntematon, joissain vauvakuvissa esiintyvä tyyppi. Hän kertoo muistavansa näkemisen silloin eskarivuonna jotenkuten, mutta ei muuta.
Onko jollain kokemusta vastaavasta tilanteesta? Mitä tapahtui?
Kommentit (133)
Minusta on väärin, että olette antaneet lapsen kutsua miestäsi isäksi ja antaneet hänelle vääristyneen kuvan siitä kuka hän on. Hänellä on oikeus tietoisuuteen oikeasta isästään, tämän suvusta, jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan saa tanan huonosti hoidettu tilanne.
Olette eläneet valheessa niin totta hitossa se totuus jossain kohtaan lävähtää vasten kasvoja.
Kysy sossulta, että missä on todisteet siitä, että olen kieltänyt isää olemaan yhteydessä. Keskustellaan sen jälkeen vieraannuttamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Kysy sossulta, että missä on todisteet siitä, että olen kieltänyt isää olemaan yhteydessä. Keskustellaan sen jälkeen vieraannuttamisesta.
Ap vastailee itselleen🤣
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei tietenkään adoptoida lasta, jolla on biologinen isä hengissä eikä lasta ole annettu adoptioon. Mistä te tän olette edes saaneet päähänne?
Lapselle kuitenkin biologinen isä on tuntematon.
Näin ei saisi olla. Isää voi kantaa myös neutraalisti mukana lapsen elämässä vaikka tämä ei läsnä olisi. Entä isän muu suku, esim isovanhemmat? Aika identiteetti kriisi varmasti lapsella edessä ja tuosta voi seurata pitkä oikeus prosessi ja minkä takia? Valheen. Toivottavasti haette lapselle apua riittävän ajoissa ja mielellään heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun serkuilla on biologinen isä jota näkevät joskus ohimennen kaupungilla tms. Ei pidä yhteyttä. Sit heillä on perheessä asuva aikuinen mies, äidin puoliso, häntä kutsutaan iskäksi. Iskä on kasvattaja, tuki, turva, huoltaja ilman virallista huoltajuutta.
Ja tämä toimii oikein hyvin ilman virallista adoptiota.
Asiat on tasan niin hankalia kuin niistä tehdään.
Onko ap sun lapsi missään tekemisissä isänsä puolen suvun kanssa? Esim. Tädit, sedät, isovanhemmat jne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasta ei edes voi adoptoida ellei biologinen isä ole kuollut tai luopunut kokonaan isyydestään (eri asia kuin huoltajuus). Eli unohtakaan koko juttu ja jatkakaa elämää niin kuin tähänkin saakka.
Onhan se vieraannuttamista, että olet opettanut lapsen kutsumaan miestäsi isäksi jo silloin, kun lapsi tapasi biologista isäänsä. Suorastaan törkeää aivopesua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi miehesi tulisi adoptoida exäsi lapsi? Ja kai tuo lapsi tietää, ettei tuo mies ole hänen biologinen isä? On ihan ok, jos lapsi todella haluaa kutsua häntä isäksi ja pitää häntä isänään, mutta... Onko varma, että ette ole johdatelleet tai kasvattaneet lastasi kutsumaan nykyistä miestäsi isäksi?
Minullakin oli lapsena isäpuoli, jonka kohdalla voisi todeta, että minut yksinkertaisesti kasvatettiin pitämään häntä isänäni. Olin liian pieni ymmärtämään, että hän ei ole biologinen isäni. Isäpuolelleni ja äidilleni syntyi varsin nopeasti lapsi ja tietenkin siskoni tapa puhutella vanhempiaan vahvisti entisestään käsitystäni, että isäpuoli olisi minunkin isäni. Lopulta sitten äiti kertoi, ettei hän olekaan oikea isäni ja olin kyllä niin vanha, että aloin tajuta sen itsekin ilman kertomista.
Jälkikäteen ajateltuna tuo ei ollut kyllä ihan järkevää äidiltäni, että menetteli noin. Oli aika vaikeaa käsitellä pienenä tyttönä, että se jota pidin isänäni, ei olekaan isäni, vaan joku ihan tuntematon mies jossakin. Ja silloin sitten ekan kerran aloin pohtimaan, että kuka minä sitten olen, kuka isäni on ja miksi hän ei huolehdi minusta tai välittääkö hän edes. Aika surullista lapselle mielestäni.
Nykyään en kutsukaan isäpuoltani isäkseni. Äitini ja hän ovat eronneet aikoja sitten ja tuo ero kyllä selvensi nopeasti, että ketkä ovat hänen todellisia lapsiaan, noh, tietenkin hänen biologiset lapsensa, enkä suinkaan minä.
Vierailija kirjoitti:
Hmm, hankala tilanne. Miksi adoptio teille tärkeä? Voisiko tilanne jatkua vain, niin kuin se on ollutkin ja lapsi voi kutsua miestäsi isäksi tietenkin, vaikka virallista adoptiota ei olisikaan?
Ja pidemmän päälle kuitenkin olisi hyvä viimeiseen asti tukea myös biologisen isän ja tyttären suhdetta. Ainakin niin, ettei puhu isästä negatiivisesti tytön kuullen ja yrittäisi muistella niitä hyviä piirteitä isässä ja tyttären ja isänsä yhteisiä hetkiä. Ehkä tytär jossain vaiheessa olisi halukas tapaamiseen tai sitten ei. Mutta luulen, että viimeistään aikuistuttuaan hänellä on tarve saada vaatauksia biologiselta isältään.
Adoptio helpottaisi asioita juridisesti ja myös takaisi, että lapsi on pikkuveljen kanssa samassa asemassa. Lasta itseään myös hämmentää, kun isä ei voikaan hoitaa hänen asioitaan samanlailla kuin pikkuveljen. Mm. näistä syistä adoptio on tärkeä. Lapsen kanssa on puhuttu adoptiosta ja hän tietää mitä se tarkoittaa. Nykytilanne tuntuu aikalailla joltain välitilalta, kun biologista isää ei ole ollut ja isä ei ole isä lain näkökulmasta.
Oikein mielelläni olisin alunperinkin tukenut lapsen ja biologisen isänsä suhdetta. Yritinkin, jopa yksin, kun biologisesta isästä ei kuulunut. Minusta se vanhemmuus kun olisi alusta alkaen ollut hänen hommaansa hoitaa ja ylläpitää suhdetta. Mutta kun ei. Minusta en olisi voinut tehdä enempää ja tukea mitenkään enemmän, koska tunnen yrittäneeni kaikkea.
Lapsen kuullen ei kukaan tietenkään puhu biologisesta isästä negatiivisesti, mutta ei sen ikäiselle voi asioita enää rajattomasti kaunistellekaan tai selittää jotenkin positiivisemmaksi.
Lapsi toki meidän puolesta saa tavata tätä biologista isää myös mahdollisen adoption jälkeen, mikäli itse niin haluaa. Mikään ei siis muuttuisi silläkään saralla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm, hankala tilanne. Miksi adoptio teille tärkeä? Voisiko tilanne jatkua vain, niin kuin se on ollutkin ja lapsi voi kutsua miestäsi isäksi tietenkin, vaikka virallista adoptiota ei olisikaan?
Ja pidemmän päälle kuitenkin olisi hyvä viimeiseen asti tukea myös biologisen isän ja tyttären suhdetta. Ainakin niin, ettei puhu isästä negatiivisesti tytön kuullen ja yrittäisi muistella niitä hyviä piirteitä isässä ja tyttären ja isänsä yhteisiä hetkiä. Ehkä tytär jossain vaiheessa olisi halukas tapaamiseen tai sitten ei. Mutta luulen, että viimeistään aikuistuttuaan hänellä on tarve saada vaatauksia biologiselta isältään.Adoptio helpottaisi asioita juridisesti ja myös takaisi, että lapsi on pikkuveljen kanssa samassa asemassa. Lasta itseään myös hämmentää, kun isä ei voikaan hoitaa hänen asioitaan samanlailla kuin pikkuveljen. Mm. näistä syistä adoptio on tärkeä. Lapsen kanssa on puhuttu adoptiosta ja hän tietää mitä se tarkoittaa. Nykytilanne tuntuu aikalailla joltain välitilalta, kun biologista isää ei ole ollut ja isä ei ole isä lain näkökulmasta.
Oikein mielelläni olisin alunperinkin tukenut lapsen ja biologisen isänsä suhdetta. Yritinkin, jopa yksin, kun biologisesta isästä ei kuulunut. Minusta se vanhemmuus kun olisi alusta alkaen ollut hänen hommaansa hoitaa ja ylläpitää suhdetta. Mutta kun ei. Minusta en olisi voinut tehdä enempää ja tukea mitenkään enemmän, koska tunnen yrittäneeni kaikkea.
Lapsen kuullen ei kukaan tietenkään puhu biologisesta isästä negatiivisesti, mutta ei sen ikäiselle voi asioita enää rajattomasti kaunistellekaan tai selittää jotenkin positiivisemmaksi.
Lapsi toki meidän puolesta saa tavata tätä biologista isää myös mahdollisen adoption jälkeen, mikäli itse niin haluaa. Mikään ei siis muuttuisi silläkään saralla.
Lasta ei hämmennä mikään, kun aikuiset eivät johdattele häntä uskomaan asioita, jotka eivät ole totta. Ap:n lapselle olisi pitänyt tietenkin pienestä saakka opettaa, että pikkusisaruksen isä ei ole hänen isänsä. Kaksi eri isää, kaksi eri tapaa toimia. Nyt kun lapselle on valehdeltu, että ap:n uusi mies on lapsen isä, lapsi on syystäkin hämillään biologisen isän tultua kuvioihin. Ja se on vain ja ainoastaan ap:n vika eikä adoptio ole ratkaisu. Varsinkaan, kun biologinen isä ei ole siihen suostumassa. Eikä häntä voi siihen pakottaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehesi tulisi adoptoida exäsi lapsi? Ja kai tuo lapsi tietää, ettei tuo mies ole hänen biologinen isä? On ihan ok, jos lapsi todella haluaa kutsua häntä isäksi ja pitää häntä isänään, mutta... Onko varma, että ette ole johdatelleet tai kasvattaneet lastasi kutsumaan nykyistä miestäsi isäksi?
Minullakin oli lapsena isäpuoli, jonka kohdalla voisi todeta, että minut yksinkertaisesti kasvatettiin pitämään häntä isänäni. Olin liian pieni ymmärtämään, että hän ei ole biologinen isäni. Isäpuolelleni ja äidilleni syntyi varsin nopeasti lapsi ja tietenkin siskoni tapa puhutella vanhempiaan vahvisti entisestään käsitystäni, että isäpuoli olisi minunkin isäni. Lopulta sitten äiti kertoi, ettei hän olekaan oikea isäni ja olin kyllä niin vanha, että aloin tajuta sen itsekin ilman kertomista.
Jälkikäteen ajateltuna tuo ei ollut kyllä ihan järkevää äidiltäni, että menetteli noin. Oli aika vaikeaa käsitellä pienenä tyttönä, että se jota pidin isänäni, ei olekaan isäni, vaan joku ihan tuntematon mies jossakin. Ja silloin sitten ekan kerran aloin pohtimaan, että kuka minä sitten olen, kuka isäni on ja miksi hän ei huolehdi minusta tai välittääkö hän edes. Aika surullista lapselle mielestäni.
Nykyään en kutsukaan isäpuoltani isäkseni. Äitini ja hän ovat eronneet aikoja sitten ja tuo ero kyllä selvensi nopeasti, että ketkä ovat hänen todellisia lapsiaan, noh, tietenkin hänen biologiset lapsensa, enkä suinkaan minä.
Eiköhän tuo tiedä, jos lapsi on ollut lähes 2v. ensitapaamisella.
Isäksi kutsuminen alkoi, kun lapsi oli päiväkodissa ja siellä kuuli, miten muut kutsuu äidiksi ja isäksi. Ja kuten kerrottu, veljen syntymän jälkeen isäksi kutsuminen oli hyvin luonnollista, koska toinenkin kutsui. Lapsi totta kai tietää, että isä ei ole biologinen isä ja asiasta on käyty silloin tällöin keskusteluja, miksi näin.
Sääliksi käy lasta, joka äidin valheiden takia joutuu pelinappulaksi.
Järkevää.. Olis myös silloin perinnön suhteen samassa asemassa veljen kans.
Eihän se estä tapaamasta siittäjää. Isäksi semmosta ei voi sanoa, joka ei ole ollut missään tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm, hankala tilanne. Miksi adoptio teille tärkeä? Voisiko tilanne jatkua vain, niin kuin se on ollutkin ja lapsi voi kutsua miestäsi isäksi tietenkin, vaikka virallista adoptiota ei olisikaan?
Ja pidemmän päälle kuitenkin olisi hyvä viimeiseen asti tukea myös biologisen isän ja tyttären suhdetta. Ainakin niin, ettei puhu isästä negatiivisesti tytön kuullen ja yrittäisi muistella niitä hyviä piirteitä isässä ja tyttären ja isänsä yhteisiä hetkiä. Ehkä tytär jossain vaiheessa olisi halukas tapaamiseen tai sitten ei. Mutta luulen, että viimeistään aikuistuttuaan hänellä on tarve saada vaatauksia biologiselta isältään.Adoptio helpottaisi asioita juridisesti ja myös takaisi, että lapsi on pikkuveljen kanssa samassa asemassa. Lasta itseään myös hämmentää, kun isä ei voikaan hoitaa hänen asioitaan samanlailla kuin pikkuveljen. Mm. näistä syistä adoptio on tärkeä. Lapsen kanssa on puhuttu adoptiosta ja hän tietää mitä se tarkoittaa. Nykytilanne tuntuu aikalailla joltain välitilalta, kun biologista isää ei ole ollut ja isä ei ole isä lain näkökulmasta.
Oikein mielelläni olisin alunperinkin tukenut lapsen ja biologisen isänsä suhdetta. Yritinkin, jopa yksin, kun biologisesta isästä ei kuulunut. Minusta se vanhemmuus kun olisi alusta alkaen ollut hänen hommaansa hoitaa ja ylläpitää suhdetta. Mutta kun ei. Minusta en olisi voinut tehdä enempää ja tukea mitenkään enemmän, koska tunnen yrittäneeni kaikkea.
Lapsen kuullen ei kukaan tietenkään puhu biologisesta isästä negatiivisesti, mutta ei sen ikäiselle voi asioita enää rajattomasti kaunistellekaan tai selittää jotenkin positiivisemmaksi.
Lapsi toki meidän puolesta saa tavata tätä biologista isää myös mahdollisen adoption jälkeen, mikäli itse niin haluaa. Mikään ei siis muuttuisi silläkään saralla.
Mitä asioita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm, hankala tilanne. Miksi adoptio teille tärkeä? Voisiko tilanne jatkua vain, niin kuin se on ollutkin ja lapsi voi kutsua miestäsi isäksi tietenkin, vaikka virallista adoptiota ei olisikaan?
Ja pidemmän päälle kuitenkin olisi hyvä viimeiseen asti tukea myös biologisen isän ja tyttären suhdetta. Ainakin niin, ettei puhu isästä negatiivisesti tytön kuullen ja yrittäisi muistella niitä hyviä piirteitä isässä ja tyttären ja isänsä yhteisiä hetkiä. Ehkä tytär jossain vaiheessa olisi halukas tapaamiseen tai sitten ei. Mutta luulen, että viimeistään aikuistuttuaan hänellä on tarve saada vaatauksia biologiselta isältään.Adoptio helpottaisi asioita juridisesti ja myös takaisi, että lapsi on pikkuveljen kanssa samassa asemassa. Lasta itseään myös hämmentää, kun isä ei voikaan hoitaa hänen asioitaan samanlailla kuin pikkuveljen. Mm. näistä syistä adoptio on tärkeä. Lapsen kanssa on puhuttu adoptiosta ja hän tietää mitä se tarkoittaa. Nykytilanne tuntuu aikalailla joltain välitilalta, kun biologista isää ei ole ollut ja isä ei ole isä lain näkökulmasta.
Oikein mielelläni olisin alunperinkin tukenut lapsen ja biologisen isänsä suhdetta. Yritinkin, jopa yksin, kun biologisesta isästä ei kuulunut. Minusta se vanhemmuus kun olisi alusta alkaen ollut hänen hommaansa hoitaa ja ylläpitää suhdetta. Mutta kun ei. Minusta en olisi voinut tehdä enempää ja tukea mitenkään enemmän, koska tunnen yrittäneeni kaikkea.
Lapsen kuullen ei kukaan tietenkään puhu biologisesta isästä negatiivisesti, mutta ei sen ikäiselle voi asioita enää rajattomasti kaunistellekaan tai selittää jotenkin positiivisemmaksi.
Lapsi toki meidän puolesta saa tavata tätä biologista isää myös mahdollisen adoption jälkeen, mikäli itse niin haluaa. Mikään ei siis muuttuisi silläkään saralla.
Mitä se muka helpottaa? Ja tuo asema on nyt kyllä ihan teidän rakentamisen varassa.
Hmm, hankala tilanne. Miksi adoptio teille tärkeä? Voisiko tilanne jatkua vain, niin kuin se on ollutkin ja lapsi voi kutsua miestäsi isäksi tietenkin, vaikka virallista adoptiota ei olisikaan?
Ja pidemmän päälle kuitenkin olisi hyvä viimeiseen asti tukea myös biologisen isän ja tyttären suhdetta. Ainakin niin, ettei puhu isästä negatiivisesti tytön kuullen ja yrittäisi muistella niitä hyviä piirteitä isässä ja tyttären ja isänsä yhteisiä hetkiä. Ehkä tytär jossain vaiheessa olisi halukas tapaamiseen tai sitten ei. Mutta luulen, että viimeistään aikuistuttuaan hänellä on tarve saada vaatauksia biologiselta isältään.