Lue keskustelun säännöt.
Miten löytää uusia ystäviä aikuisena, kun oikeasti yrittää ja ei vaan löydä?
Minulla on taustalla tavallinen tarina, kuten monella muullakin: aikuisena ystävyyssuhteet ovat olleet yksipuolisia ja pysyneet hengissä niin kauan, kun itse otan yhteyttä tai menin käymään. Väsyin tuohon ja annoin yksipuolisten ihmissuhteiden lopahtaa. Muuttaminen töiden perässä on tehnyt sen, että asun nytkin vieraalla paikkakunnalla, josta en tunne ketään. Lapsen saaminen näivetti osan ystävyyssuhteista, kun osa ei halunnut enää olla tekemisissä. Olen etsinyt uusia ystäviä, mutta on monesta syystä vaikeaa:
1. Todella moni sanoo, että "Mulla on jo tarpeeksi ystäviä, en kaipaa enää enempää". "Mulla on jo läheiset ystävät, niin enää ei ole aikaa muille ihmissuhteille." Eli vaikka yrittäisit tutustua, niin osa ihan suoraan tekee selväksi, ettei aikaa sinulle ole. Monilla on jo omalla paikkakunnallaan ystävät ja ulkopuolisena et pääse mukaan. Päädyt kaveriasteelle, jossa toisella on aikaa kerran vuodessa käydä kanssani kahvilla ja vastata viesteihisi parin päivän/parin viikon viiveellä, jos hän muistaa.
2. Jos tutustut jonkun kanssa, heti ei voi päästä kovin syvälliselle asteelle, vaan tutustuminen vie aikaa. Tämän ymmärrän. Tutustut uuteen ihmiseen ja kaikki vaikuttaa kivalta. Herkästi käy kuitenkin niin, että käytät aikaa ja vaivaa toiseen tutustumiseen ja yhtäkkiä toinen ghostaa sinut. Mitään syytä et saa kuulla. Tämä voi käydä melko pitkänkin tutustumisvaiheen jälkeen. Joudut taas aloittamaan tutustumisen johonkin toiseen alusta.
3. Löydät itsellesi ystävän, jonka kanssa yhteydenpito sujuu tasapuolisesti. Ystävä löytääkin itselleen uuden kumppanin ja katoaa seurustelun uumeniin. Ystävä ei enää ota yhteyttä, eikä hänellä ole sinulle aikaa, kun kaikki aika menee uuden kumppanin kanssa. Ei ole mitään takeita, että muutamassa vuodessa ystävä palautuisi itsekseen, kun rakastumisvaihe menee ohi.
4. Olen yrittänyt taaperon kautta tutustua muihin perheellisiin. Välit ovat todella pintapuolisia, eikä syvempää yhteyttä löydy. Näkeminen jää, kun joku ryhmä lakkaa kokoontumasta. Osa äideistä ei edes suostu juttelemaan, vaan pitäytyvät omassa porukassaan. Se, että meillä on suunnilleen saman ikäiset lapset ei ole riittävä yhdistävä tekijä. Kaipaisin trendilastenvaatteista keskustelun sijaan syvällisempää keskustelua ja elämässäni on muitakin mielenkiinnonkohteita kuin vanhemmuus.
Olen oikeasti yrittänyt tutustua ihmisiin. Olen pyytänyt tuntemattomia/puolituttuja ihmisiä kahville ja ollaan nähty. Nämä jäävät aina yksittäiseen kertaan, emmekä enää tapaa. Juttelen rohkeasti vieraille ihmisille, olen ystävällinen ja kiinnostunut muiden kuulumisista. Alan olla väsynyt siihen, miten vaikeaa uusien ystävyyssuhteiden löytäminen on aikuisena. Olen ihan tavallinen kolmekymppinen nainen, minulla on peruskäytöstavat kunnossa ja elän tavallista elämää (on puoliso, pieni lapsi, käyn töissä jne). En ole mikään räväkkä tai erikoinen, vaan tosi tavallinen. Arjessa ei valitettavasti ole aikaa siihen, että voisin joka päivä käyttää tuntikausia uusien ystävien etsimiseen, uusien harrastusten kokeilemiseen yms, koska aika on rajallista.
Miten ihmeessä te muut olette löytäneet aikuisena uusia ystäviä?
Kommentit (752)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
''Uusien ystävien löytäminen aikuisena on vaikeeta, kun ei ole rohkea ja ulospäinsuuntautunut. Halu olisi kuitenkin löytää joku samanhenkinen, mukava, kuunteleva tyyppi.
Itse olen päälle 30 ja kaksi lasta löytyy. Arjenhan saa kyllä hyvin kulumaan lasten asioita hoidellessa, mutta kyllä kuitenkin on kaipuu että olisi joku oma samanhenkinen kaveri, jonka kanssa tehdä/jutella aikuisten juttuja. Mieskin löytyy, mutta sekään ei tätä ystävän paikkaa täytä sillä tavalla. Muita?''
Haluaisitko sinä tutustua? Oon kans 30v ja yhden lapsen äiti (toinen tuloillaan) Ollaan aikalailla samassa tilanteessa. Ois kiva kirjotella! Asun itse keski-suomessa.
Unohdin koko keskustelun, seuraatkohan sinä tätä enää? Voisin mielelläni tutustua. Onko sulla jotain anonyymia sähköpostiosoitetta minkä voisit tässä antaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ystäviä ei kyllä etsimällä löydä. Ystävyys on niin paljon erityinen lahja että se syntyy jos on syntyäkseen.
Kavereita ja pinnallisia tuttavia kyllä saa jos on yhtään sosiaalinen ja uskaltaa mennä ihmisten joukkoon.
On kuitenkin kilometrien kuilu tuttavien ja kavereitten ja ystävän välillä.
Jotta ystävyys on henkistä kasvua ja hyvinvointia tukevaa, tulisi sen perustua myös sallivuuteen. Aitoon ystävyyteen kuuluu, että hyväksytään toisen vaillinaisuudet, epäonnistumiset sekä kipeät ja aratkin asiat. Ystävyys on henkilökohtainen luottamussuhde, jossa voi kokea olevansa täysin oma itsensä
Tuttaville ja kavereille en mene uskoutumaan sydämeni syvimmistä asioista, mutta ystävälleni voin se turvallisesti tehdä. Olemme tunteneet 16-vuotiaista ja ystävyys on lujittunut murtamattomaksi. Ystävyytemme alkoi siitä että inhosimme toisiamme. Kuitenkin jokin toisessa kiinnosti ja niin vain kävi että ajauduimme tutustumaan kunnolla ja ystävyys oli solmittu.
Tuttavia on tullut ja mennyt sekä kavereita. Ihan mukavia sellaisia mutta ystävyydeksi se ei ole syventynyt.
yksiselitteistä vastausta ei ole .... löysin ns: vahingossa.... Minä voin olla ystäväsi jos sellaista vielä kaipaat. asun pääkaupunki seudulla ja toivon että omaat empatiaa ja olet kiltti luonteeltasi .olkoon nimimerkkini päivänsäde
vaikuttaa siltä että tämä äänekäs työkaverisi on epävarma ja huomion kipeä. nämä naiset eivät ole luotu sinulle.
Ei jaksa kiinnostua jostain yksittäisestä ihmisestä ystävyysmielessä. Sen pitää olla kiinnostavaa ja siitä suhteesta pitää saada jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on pari niin huonoa kokemusta "ystävistä" että annan olla. Katkaisin suhteet, jotka olivat turhia. Hyväksikäyttöä, siis emotionaalista. Ei sellaista jaksa.
Olis pitänyt kuunnella ja auttaa muita, mutta näillä taas ei ollutkaan vastaavaa palvelua mulle päin. Kerrankin kun mulla oli iso tarve saada kuulija yhdessä työongelmassa, sanottiin että joo mulla on sulle 15 minuuttia. Se löi. En yleensä ottanut yhteyksiä valittaakseni.
Toinen tapaus oli sellainen jolle maistui viina. Ei häntä haitannut mitä kello oli, kun tuli mieleen soittaa mulle.
Olen miettinyt paljon, miksi jouduin usein roskakoriksi. Olen ollut liian kiltti ja saatavilla ja mua sai kohdella väärin jos halusi. Ilmeisesti pohja tulee hallitsevasta äidistäni, joka mielestään päätti mun asiat vielä aikuisenakin. Ei kunnioitusta puolin eikä toisin enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen miettinyt paljon, miksi meillä aikuisilla ihmisillä on niin kova tarve löytää sydänystäviä, joille uskoutua kaikesta.
On ihanaa, kun on ystävä, joka oikeasti välittää. Se on upea tunne. Tosiystävyys on kuitenkin harvinainen lahja, jonka löytyminen on osin sattumasta kiinni. On helppoa ajatella, että on onnellinen sitten, kun saa ystävän tai saavuttaa sen ja tuon tavoitteen. Onnen ei kuitenkaan pitäisi antaa riippua siitä, haluaako joku meidät elämäänsä vai ei.
Uskon, että ihmisen olisi hyvä tulla sinuiksi itsensä kanssa ja oppia nojaamaan itseensä. Jos ihminen ei viihdy omassa seurassaan eikä löydä keinoja käsitellä omia tunteitaan, saa kärsiä loputonta tarvetta löytää edes joku, joka huomaa - ei sen niin väliä, arvostaako hän sinua vai ei. Silloin saattaa päätyä tekemisiin ihan vääränlaisen ihmisten kanssa. Kysyisin itseltäni: Miksi et voisi viihtyä omassa seurassasi? Mikä omassa seurassa olisi niin ikävää? Aluksi voi tuntua todella mälsältä ja masentavalta olla itsekseen, jos on tottunut pitämään itseään ihan nollana ja perustamaan arvonsa toisten läsnäololle. Omasta seurasta nauttiminen vaatii opettelua, mutta on todellakin vaivan arvoista. Se on kaunein lahja, jonka voit itsellesi antaa.
Jos haluaa syvällistä keskustelua, sitä voi löytää muualtakin kuin ystävän sohvalta. Esimerkiksi lukupiirissä tai luovan kirjoittamisen kerhossa voi tyydyttää tarvetta pohtia elämää syvällisesti. Jos taas haluaa tehdä mukavia asioita toisten kanssa, voi valita jonkin kivan ryhmäharrastuksen. Tai jos kaipaa tunnetta siitä, että on arvokas, voi ryhtyä vapaaehtoiseksi ja tehdä jotain merkityksellistä. Joku yksinäinen vanhus tai lapsi todella arvostaisi aikaasi.
Lisäksi harva meistä on lopulta aivan yksin. Tärkeä ihmissuhde voi olla joku muukin kuin syvällinen ystävä. Myös eläin voi olla tärkeä osa ihmisen elämää ja ihan oikea ystävä. Jos sinulla on perhe tai muita sukulaisia, joita rakastat, se on vielä sata kertaa arvokkaampaa kuin ystävät. Jos sinulla on ihana työyhteisö ja työ, josta pidät, sekin on upeaa.
Ihmissuhteet voivat parhaimmillaan olla elämää kannatteleva voima. Kuitenkin loppuviimein meidän aikuisten odotetaan ottavan vastuu itsestämme. Jos et ota itse vastuuta omasta onnellisuudestasi etkä viihdy itsesi kanssa, kukaan ei voi tehdä sitä puolestasi. Jos ei pidä itsestään, ei tule onnelliseksi vaikka olisi kuinka paljon sydänystäviä ympärillä. Lopulta kotona sinua katsoo peilistä se yksi ja sama ihminen, joka odottaa edelleen malttamattomana, että hyväksyt hänet sellaisena kuin hän on.
En nyt oikein tajua tätä viesti systeemiä kun ne on 3 vuotta vanhoja olen juonut reippaana olutta mutta näin 57v. Miehenä olisi Kiva tehtailla jonkun naikkosen kanssa.567
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ystäviä ei kyllä etsimällä löydä. Ystävyys on niin paljon erityinen lahja että se syntyy jos on syntyäkseen.
Kavereita ja pinnallisia tuttavia kyllä saa jos on yhtään sosiaalinen ja uskaltaa mennä ihmisten joukkoon.
On kuitenkin kilometrien kuilu tuttavien ja kavereitten ja ystävän välillä.
Jotta ystävyys on henkistä kasvua ja hyvinvointia tukevaa, tulisi sen perustua myös sallivuuteen. Aitoon ystävyyteen kuuluu, että hyväksytään toisen vaillinaisuudet, epäonnistumiset sekä kipeät ja aratkin asiat. Ystävyys on henkilökohtainen luottamussuhde, jossa voi kokea olevansa täysin oma itsensä
Tuttaville ja kavereille en mene uskoutumaan sydämeni syvimmistä asioista, mutta ystävälleni voin se turvallisesti tehdä. Olemme tunteneet 16-vuotiaista ja ystävyys on lujittunut murtamattomaksi. Ystävyytemme alkoi siitä että inhosimme toisiamme. Kuitenkin jokin toisessa kiinnosti ja niin vain kä
Eikö sellainen kevyempi ystävyys riitä? Itselle riittäisi hyvin että soitettaisiin tai joskus käytäisiin kahvilla tai tapahtumissa.
Jos sulla on joskus ollut ystäviä, kokeile ottaa yhteyttä niihin. Heillä voi olla elämäntilanne muuttunut ja nyt onkin taas aikaa ja energiaa panostaa ihmissuhteisiin. Tämä on helpompaa kuin täysin uusien löytäminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koira on hyvä väline jossain muualla kuin pk-seudulla kun sen alueen koirat ovat kaupunkilaistuneet. Eivät tervehdi toisiaan
Vierailija kirjoitti:
En näin aikuisiällä enää kaipaa ystävää sellaisessa merkityksessä, että olisi joku "syvällinen ystävyys". Minulla on yksi kaukana asuva pitkäaikainen ystävä, jota en tapaa edes vuosittain etäisyyden takia, mutta jolle voin kertoa ihan kaiken. Se riittää. Pidämme yhteyttä välillä tiheämmin, välillä harvakseltaan.
Lisäksi on työkaverit ja muut tuttavat. Sellaisiksi kavereiksi/tuttaviksi on Tullut/jäänyt ihmisiä edellisiltä työpaikoilta, politiikasta, yhdistystoiminnasta, opinnoista ja töihin liittyvistä verkostoista. Ei olisi ihan oikeasti aikaa tavata ihmisiä. Päivät kuluvat töissä, illat luottamustehtävissä ja opinnoissa, viikonloppuisin haluan näin kesällä laittaa puutarhaa ja matkustella. Puolisonkin kanssa haluan välillä ehtiä tehdä jotain yhdessä.
Sama. Ei ole oikeastaan tarvetta syvälliselle ystävyysmeiningille. Parisuhde on se jolla on merkitystä. Toki olisi kivaa, jos olisi kivoja tuttuja joiden kanssa harrastaa ja viettää aikaa niin halutessaan. Useimmiten he joiden kanssa yritetään ystävystyttää, ovat hyvin kaukana heistä, joiden seurassa hiihtyisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina ihmetellyt, että miten ihmiset saavat ystäviä. On facebookkavereita jne. Itse jos menen edes jutteleen jonkun kanssa, kerskutaan itsellään tai ollaan piikikkäitä jne. Tai lähetän kaveripyynnön tms. se hylätään. Jos joku entinen työkaveri tulee vastaan jossakin, ei ole tuntevinaan jne. En ole koskaan ymmärtänyt, että miten ihmiset saavat kavereita. Minulla on muuten asiat ihan kivasti. En kyllä enää osaisikaan olla ihmisten kanssa. Nautin erakkoudesta. Aikoinaan se oli kipeä asia.
Vierailija kirjoitti:
Satsaa etsiminen heihin, joilla ei ole ennestään juuri kavereita. Todennäköisemmin heillä on aikaa ja kiinnostusta, jos siis kavereita itsekin kaipaavat.
Kuka nyt semmoiseen kanssa haluaa olla, jolla ei ole kavereita?
"Lisäksi harva meistä on lopulta aivan yksin."
Minä olen. Ei ystäviä, työkavereina kaksi aivan eri ikäistä miestä.Vanhemmat kuolleet, ei lapsia eikä sisaruksia. En tiedä kuka olisi lähiomaiseni, sellaista ei ole. 😢
Jos ei lapsenakaan niistä riippuvainen ollut niin ei edes tarvitse.
Ei ole mitään ystäviä. Jotain kavereita, tuttuja, joille moikkaillaan kun nähdään ja siinä kaikki. Ei käydä kylässä, eikä olla tekemisissä. Joku soittaa tai tulee kolistelemaan ovelle vain, jos on rahaa tai jotain palvelusta, apua vailla. Työkavereista melkein 100% on sellaisia, joita nähdään vain työpaikalla. Työajan ulkopuolella ei hengailla yhdessä, eikä olla tekemisissä. Ei ole mitään yhteisiä harrastuksia kenenkään kanssa. Ne harvat, muutamat, jotka ovat tehneet poikkeuksen ja niistä on tullut muutakin kuin vain työkavereita, ovat sitten olleet sellaisia, että olisi ollut parempi kun ei olisi ikinä oltu edes työkavereita. Kaikenlaisia omituisia hiippareita on niistä sitten kuoriutunut. Saattanut lähteä sellaisesta, kun olet mennyt jonnekin töihin ja ostanut sitten auton, niin ei kahta päivää, kun joku tulee kyselemään, että lähdetkö viikonloppuisin kuskiksi, että päästään kavereiden kanssa kämpiltä baariin ja sitten toiseen baariin ja siitä toiseen ja jossain kohtaa kämpille tai yöksi johonkin. Sitten kun tähän hölmöyteen erehtyy lähtemään, niin se sitten poikii semmoisen kivan lisän, että saat kyseenalaisen kunnian tutustua johonkin ihan pimeeseen tyyppiin, josta koituu sitten kaikenlaista harmia. Tämän yhden kyytejä pyydelleen tyypin kautta sitten tutustut uusiin tyyppeihin ja saat niistä sitten jonkun perkeleen riippakiven vaivoiksesi. Näin on käynyt reilut 20 vuotta sitten.
Mieti ja muistele, mitä kaavaa on noudattanut asioiden kulku ihmissuhteiden saralla tähän asti, niin aika pieni on todennäköisyys sille, että tulevaisuus olisi sen osalta erilainen, parempi.
Terapeuttinen tämä ketju. On lohdullista huomata, etten ole ainoa tämän ongelman kanssa.
Itselläni nuorena katkesi välit kaveriporukkaan ja sen jälkeen on erinäisten syiden takia ollut yksinäistä. Näitä vanhoja kavereita olen joskus aikuisena pyytänyt kahville tms. mutta se on kovin yksipuolista, kun he eivät pyydä ollenkaan.
Työkavereista ja sukulaisista olen saanut joitakin ystäviä. Harmi vaan, että lasten kasvaessa, muuttojen takia ja työpaikan vaihtuessa nämäkin ovat jääneet ja muuttuneet yksipuolisiksi. Vaikka aina on mukavaa, kun nähdään.
Olen silti yrittänyt sitkeästi aina pyytää milloin ketäkin kahville/kävelemään, vaikka se onkin yksipuolista, koska yleensä he lähtevät ja on mukavaa. Ehkä ihmisillä on vaan niin kiire ja ruuhkavuodet, etteivät muista pyytää. Yritän olla ottamatta sitä henkilökohtaisesti, vaikka se harmittaakin... koska sitten ainakin saan olla yksin, jos alan murjottamaan.
Ei sitä nyt niin tiiviitä ystävyyssuhteita edes kaipaa, mutta olisihan se mukavaa, kun asioista voi syvällisesti jutella jollekulle muullekin kuin puolisolle tai perheelle. Itselleni perhe on se tärkein sosiaalinen konteksti ja erityisesti vanhempani ovat tärkeitä.
Joskus nuorempana yritin "etsiä" kavereita ja ystäviä, mutta se ei kyllä toimi ollenkaan. Niitä sitten vaan tulee jostain, jos on tullakseen. Yritä miettiä, ketä työkavereita/sukulaisia/tuttavia on elämän varrella ollut, jotka ovat olleet kivoja, ja ota heihin yhteyttä. Ehkä vanhoista tutuista löytyy paremmin ystävyyttä kuin kokonaan uusista ihmisisitä.
Kuinka aikuisena. Kerro ikä.
25
30
35
40
45
50
55
60
65
70
75
80
85
90
95
100
105 jne