Lue keskustelun säännöt.
Miten löytää uusia ystäviä aikuisena, kun oikeasti yrittää ja ei vaan löydä?
Minulla on taustalla tavallinen tarina, kuten monella muullakin: aikuisena ystävyyssuhteet ovat olleet yksipuolisia ja pysyneet hengissä niin kauan, kun itse otan yhteyttä tai menin käymään. Väsyin tuohon ja annoin yksipuolisten ihmissuhteiden lopahtaa. Muuttaminen töiden perässä on tehnyt sen, että asun nytkin vieraalla paikkakunnalla, josta en tunne ketään. Lapsen saaminen näivetti osan ystävyyssuhteista, kun osa ei halunnut enää olla tekemisissä. Olen etsinyt uusia ystäviä, mutta on monesta syystä vaikeaa:
1. Todella moni sanoo, että "Mulla on jo tarpeeksi ystäviä, en kaipaa enää enempää". "Mulla on jo läheiset ystävät, niin enää ei ole aikaa muille ihmissuhteille." Eli vaikka yrittäisit tutustua, niin osa ihan suoraan tekee selväksi, ettei aikaa sinulle ole. Monilla on jo omalla paikkakunnallaan ystävät ja ulkopuolisena et pääse mukaan. Päädyt kaveriasteelle, jossa toisella on aikaa kerran vuodessa käydä kanssani kahvilla ja vastata viesteihisi parin päivän/parin viikon viiveellä, jos hän muistaa.
2. Jos tutustut jonkun kanssa, heti ei voi päästä kovin syvälliselle asteelle, vaan tutustuminen vie aikaa. Tämän ymmärrän. Tutustut uuteen ihmiseen ja kaikki vaikuttaa kivalta. Herkästi käy kuitenkin niin, että käytät aikaa ja vaivaa toiseen tutustumiseen ja yhtäkkiä toinen ghostaa sinut. Mitään syytä et saa kuulla. Tämä voi käydä melko pitkänkin tutustumisvaiheen jälkeen. Joudut taas aloittamaan tutustumisen johonkin toiseen alusta.
3. Löydät itsellesi ystävän, jonka kanssa yhteydenpito sujuu tasapuolisesti. Ystävä löytääkin itselleen uuden kumppanin ja katoaa seurustelun uumeniin. Ystävä ei enää ota yhteyttä, eikä hänellä ole sinulle aikaa, kun kaikki aika menee uuden kumppanin kanssa. Ei ole mitään takeita, että muutamassa vuodessa ystävä palautuisi itsekseen, kun rakastumisvaihe menee ohi.
4. Olen yrittänyt taaperon kautta tutustua muihin perheellisiin. Välit ovat todella pintapuolisia, eikä syvempää yhteyttä löydy. Näkeminen jää, kun joku ryhmä lakkaa kokoontumasta. Osa äideistä ei edes suostu juttelemaan, vaan pitäytyvät omassa porukassaan. Se, että meillä on suunnilleen saman ikäiset lapset ei ole riittävä yhdistävä tekijä. Kaipaisin trendilastenvaatteista keskustelun sijaan syvällisempää keskustelua ja elämässäni on muitakin mielenkiinnonkohteita kuin vanhemmuus.
Olen oikeasti yrittänyt tutustua ihmisiin. Olen pyytänyt tuntemattomia/puolituttuja ihmisiä kahville ja ollaan nähty. Nämä jäävät aina yksittäiseen kertaan, emmekä enää tapaa. Juttelen rohkeasti vieraille ihmisille, olen ystävällinen ja kiinnostunut muiden kuulumisista. Alan olla väsynyt siihen, miten vaikeaa uusien ystävyyssuhteiden löytäminen on aikuisena. Olen ihan tavallinen kolmekymppinen nainen, minulla on peruskäytöstavat kunnossa ja elän tavallista elämää (on puoliso, pieni lapsi, käyn töissä jne). En ole mikään räväkkä tai erikoinen, vaan tosi tavallinen. Arjessa ei valitettavasti ole aikaa siihen, että voisin joka päivä käyttää tuntikausia uusien ystävien etsimiseen, uusien harrastusten kokeilemiseen yms, koska aika on rajallista.
Miten ihmeessä te muut olette löytäneet aikuisena uusia ystäviä?
Kommentit (752)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa näkyy, että suuri osa ihmisistä on niin ennakkoluuloisia, ettei muiden näkeminen ja sitä kautta millään syvemmällä tasolla tunteminen onnistu.
Mikä huvittavinta, nämä jotka tiukoin sanakääntein kuvailevat muita itsekeskeisiksi, ylitunteellisiksi tyhjänpuhujiksi, paljastavat itsestään ihan samoin omissa asenteissa ja tunteissa vellovan marttyyrin. Ei olla uteliaita kysymään,: mitä minä en vielä ymmärrä muista ja maailmasta, vaan halutaan jauhaa kastelujärjestelmistä mitkä itseä kiinnostaa ja missä voidaan loistaa omalla tietämyksellä. Oh the irony! Ei oltukaan sen jalompia kun pintaa raapaisee.
Ennakkoluulot pohjaavat kokemuksen puutteeseen tai pelkoon. Siis silloin, jos niiden antaa määrittää koko maailmankuvaansa ja automaattista suhtautumista muihin. Luulisin, että muiden väheksynnän taustalla on kuitenkin joku alemmuuden tunne, joka ei pohjaa puhtaaseen hillittyyn älyllisyyteen, kuten itselle annetaan ymmärtää.
Täällähän oli ketju siitä mitä on se kaikkien haluama "syvällinen" keskustelu. Useimmiten se tuntuu naisilla olevan omien ja toisten ongelmista jauhamista enimmäkseen.
Tämä on naistyypillisten ystävyyssuhteiden suurin ongelma. Todella monien naisten mielestä syvällistä keskustelua on se, että vääntelevät jotain itseaiheutettua ongelmaansa loputtomiin ja jos tarjoat ratkaisuehdotuksen, loukkaantuvat.
Itsekin olen nainen, enkä pysty ymmärtämään tuota, koska jos minä puhun ongelmastani, teen sen nimenomaan siksi että en keksi mitä minun kuuluisi tehdä ja toivon että toisella olisi joku idea. Ja sitten saan vastaukseksi jotain ihme lässytystä ja päänsilitystä rakentavien ratkaisujen asemesta. Vitutti käydä terapiassakin, kun menin ratkaisukeskeiselle terapeutille siksi että olen ratkaisukeskeinen ihminen, eikä sekään tehnyt muuta kuin määki. Ratkoin sitten ongelmani itse.
Miehet sen sijaan näyttävät voivan olla todella hyviä ystäviä vaikka eivät muistaisi ihan tarkkaan montako lasta toisella on ja mitä sukupuolta, nimistä puhumattakaan. Nainen loukkaantuu jos et ole kiinnostunut sen lapsista. Miehet taas voi olla vuoden olematta yhteyksissä, sitten ne soittaa että mites metsästyskausi on mennyt tai lähdetkö hiihtovaellukselle tai jeesaatko parin puun kaadossa. Ei draamaa, ei jatkuvaa velvollisuutta vastata puhelimeen ja kuunnella ruikutusta, ei kahvittelua, eikä ennen kaikkea shoppailuseuran vinkumista. Ja silti ne voivat puhua esim. mt-ongelmistaan jos sellainen paikka eteen tulee, olen omin korvin kuullut.
No, ratkaisukeskeisenä ihmisenä olen luopunut naispuolisista kavereista. En vaan jaksa sitä, että lupaavasti alkanut tuttavuus menee aina siihen että hetken päästä minulle soitetaan eläinlääkäriaseman parkkipaikalta porua vääntäen, kun Muffelta joudutaan poistamaan hampaita! Sitten sitä itsekin koiranomistajana miettii, että mitä helvettiä minun odotetaan sanovan, kun Muffen hampaat ei liikuta minua vähääkään enkä tajua mitä poraamista siinä on?
Et ole erikoinen. Minäkin olen tuollainen. Myös läheisimmät ystäväni ovat. He ovat valtaosin naisia. Välttäisit meitä, koska olemme naisia emmekä mitenkään voi samanlaisia kuin sinä, nainen itsekin. Edes miespuoliset ystäväni tuskin tukisivat tuollaista huonosti piilotettua misogyniaa, he kun ottavat ihmiset yksilöinä kuten miehet usein tekevät. Ja naisetkin. Joustavat ihmiset yleensä.
Siinä missä minä samoilla preferensseilla olen löytänyt samanhenkisiä naisia, olet sinä luopunut etsimisestä koska uskot olevasi uniikki. Mitä kaikki toki ovatkin. Logiikka ei kuitenkaan tue sitä, että naisissa ei olisi muuta vaihtelua kuin sinä, suunnilleen ainoana poikkeuksena. Ratkaisukeskeisen vinkki: ota nyt hyvä ihminen pää pois peestä. Ole omassa seurassasi jos haluat, mutta älä viitsi uhriutua muiden naisten raskaudesta jos et kerta jonninjoutavaa nurinaa itsekään kestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa myös miettiä, haluaako ystäviä koska tarvitsee niitä oikeasti vai siksi että niitä "kuuluu olla"? Nolottaako tehdä asioita yksin tai tuntuuko että kaikilla muilla on aina hauskempaa? Kannattaa kokeilla tehdä asioita myös yksin, mennä elokuviin, rannalle, kahvilaan, shoppailemaan, telttailemaan, vaikka matkustaa yksin ulkomaille. Voi vaikka huomata, että on ihan mukavaa ilman kavereita. Ja sitten kun ystäviä ei ole "pakko löytää" hinnalla millä hyvänsä, niitä saattaa tupsahdella elämään aivan sattumalta, koska elämäsi on vain niin paljon kiinnostavampaa. Tai ainakaan et tylsisty ystäviä odotellessa!
Tämä.
Itsellä juuri tuo ongelma että en kehtaa mennä yksin kun mietin mitä muut ajattelevat? Pitävätkö outona yms.
Miten tällaisesta rajoittuneesta ajatuskulusta pääsee irti?
Esim joku viikonloppumatka yksin olisi jees
Rohkeasti vaan.
Olen esim yksin reissannut pitkin Eurooppaa. Koska aina välillä olen ollut menossa kylään jollekin ystävälle, kukapa siellä vieraassa maassa tietää, vaikka olisit menossa vaikka siskon perheen luo.
Jos olet yksin kahvilla, kuka heistä tietää, oletko vain odottamassa junaa, tai että miehesi tulee juuri jostain. Ja mistä he tietävät, vaikka asuisit siellä.Jos olet elokuvissa yksin, kuka sen huomaa, ja mitä he siitä ajattelisivat? Jos joku ajattelee, niin ehkä, että tuon mies ei varmaan ole kiinnostunut tällaisesta elokuvasta, tai että, hänellä on varmaan vapaailta lapsista, ja mies on niiden kanssa kotona.
Helpottaisiko tällainen ajatusleikki sinua? Ettei kukaan tiedä, oletko jotenkin "huono ja yksinäinen". Ehkä oletkin "vapaa", "seikkailulla", tai vain hetken tilanteiden välissä
Ei yksin jossain olemisessa ole mitään outoa.Toi on totta. Eikä muita ihmisiä kiinnosta, kukin miettii omia asioitaan. Mä en ole yksinäinen ja perhekin on, mutta mieluiten matkustelen yksin, saa tehdä mitä haluaa eikä tarvitse ottaa ketään huomioon. Ei ketään kiinnosta, oikeasti.
Mutta jos ketään ei muka kiinnosta muiden tekemiset tai tekemättä jättämiset, miksi kuitenkin monet ihmiset kokee tarpeelliseksi hehkuttaa tekemisiään netissä, laittaa jatkuvasti kuvia matkoilta tai ryyppyreissuiltaan? Jotain vartenhan tuollaista tehdään ja yritetään antaa muille super aktiivisen ihmisen kuva. Kun siis eräs tuttavani on sellainen joka lähes kokoajan postaa jotain ja tekee kaikesta mahdollisesta hirveän numeron, vaikka monissa noissa tilanteissa mukana olleena tiedän ettei siellä edes tapahtunut yhtään mitään ihmeellistä.
Heidän mukaanko sinä arvotat itsesi ja elämäsi? Vaikka et ole edes heidän tyyppinen ihminen? Kannattaa vähentää somea.
En sentään mutta mietin vain yleisesti että mistä se johtuu kun nykyään niin monet kokee tärkeäksi tehdä kaikesta tekemisestään ison numeron somessa? Mihin sillä pyritään? Ja varmasti monet kokee itsensä tylsäksi tai yksinäiseksi jos he luulevat että muut elävät sellaista super aktiivista elämää mitä instassa annetaan ymmärtää. Itsekin ennen ajattelin niin, nykyään en koska mukana olleena erilaisissa tilanteissa tiedän ettei nämä tilanteet ole mitään ihmeellisiä vaikka ne siltä ehkä näyttääkin ulospäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti minäkin kuulun siihen porukkaan, joka etääntyy, jos toinen saa lapsia. En jaksa kuunnella juttuja kakkarumbasta, oksennustaudeista, kihomadoista ja istua kahvittelemassa kun vieressä vauva kuolaa/itkee/huutaa/heittelee ruokaa ympäriinsä. Ja yleensä pyydetään vielä ilmaiseksi lapsenvahdiksi. Totta kai jokaisen oma lapsi on todella rakas ja elämä vauvan kanssa on ihanaa ja palkitsevaa, mutta lapsettomille toisen vauva-arki on aika mielenkiinnotonta. Sanoisin siis, että jos haluaa pitää vanhat, lapsettomat ystävänsä, tapaa heitä ilman lapsia ja puhu jostain muusta kuin lapsista, siis niistä asioista joista puhuitte aina ennenkin. Tai sitten vain hyväksyy että ystävät vaihtuu kun elämäntyylikin muuttuu.
Voihan pari vuotta vain kahvitella välillä. Vauva-aika menee nopeasti ohi.
Vauva-aikanahan on helppo lähteä ulos ja tapaamaan kavereita, vauva nukkuu todennäköisesti puolet ajasta. 3-7-vuotiaan kanssa taas ei mikään onnistu, kun pitäisi koko ajan viihdyttää ja leikittää tylsistyvää ja huomionhakuista lasta.
Lapsen voi kyllä jättää lapsen isälleenkin, jos tämä on elossa eikä ole vankilassa.
Niinhän sitä kuvittelisi. Totuus on kuitenkin toinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa näkyy, että suuri osa ihmisistä on niin ennakkoluuloisia, ettei muiden näkeminen ja sitä kautta millään syvemmällä tasolla tunteminen onnistu.
Mikä huvittavinta, nämä jotka tiukoin sanakääntein kuvailevat muita itsekeskeisiksi, ylitunteellisiksi tyhjänpuhujiksi, paljastavat itsestään ihan samoin omissa asenteissa ja tunteissa vellovan marttyyrin. Ei olla uteliaita kysymään,: mitä minä en vielä ymmärrä muista ja maailmasta, vaan halutaan jauhaa kastelujärjestelmistä mitkä itseä kiinnostaa ja missä voidaan loistaa omalla tietämyksellä. Oh the irony! Ei oltukaan sen jalompia kun pintaa raapaisee.
Ennakkoluulot pohjaavat kokemuksen puutteeseen tai pelkoon. Siis silloin, jos niiden antaa määrittää koko maailmankuvaansa ja automaattista suhtautumista muihin. Luulisin, että muiden väheksynnän taustalla on kuitenkin joku alemmuuden tunne, joka ei pohjaa puhtaaseen hillittyyn älyllisyyteen, kuten itselle annetaan ymmärtää.
Täällähän oli ketju siitä mitä on se kaikkien haluama "syvällinen" keskustelu. Useimmiten se tuntuu naisilla olevan omien ja toisten ongelmista jauhamista enimmäkseen.
Minäkin mietin mitä nämä syvälliset keskustelut käsittelee. Jotenkin kuulostaa todella raskaalta tuo vaatimus. Kyllä minulla on ongelmia tarpeeksi muutenkin.
Syvällinen keskustelu voi olla vaikkapa keskustelua elämän taroituksesta, kuolemasta, Venezuelan taloustilanteesta tai mistä vaan. Mun mielestä syvällinen keskustelu edellyttää, että kumpikin on perehtynyt aiheeseen hyvin, osaa katsoa aihetta monesta eri näkökulmasta ja osaa ilmaista itseään niin hyvin, ettei toinen vedä hernettä nenään.
Minusta taas noista jauhaminen on aivan turhaa. Elämän tarkoitus on 42 .Kuolemasta emme mitään tiedä ja on aivan sama mitä Venezuelan tilanteesta täällä puhutaan. Se ei maan katastrofaalista taloustilannetta paranna. Joten evvk.
Vierailija kirjoitti:
En sentään mutta mietin vain yleisesti että mistä se johtuu kun nykyään niin monet kokee tärkeäksi tehdä kaikesta tekemisestään ison numeron somessa? Mihin sillä pyritään? Ja varmasti monet kokee itsensä tylsäksi tai yksinäiseksi jos he luulevat että muut elävät sellaista super aktiivista elämää mitä instassa annetaan ymmärtää. Itsekin ennen ajattelin niin, nykyään en koska mukana olleena erilaisissa tilanteissa tiedän ettei nämä tilanteet ole mitään ihmeellisiä vaikka ne siltä ehkä näyttääkin ulospäin.
Jossain määrin ehkä täälläkin omaksuttu "amerikkalainen" mahtaileva tapa ilmaista itseä. Tai sitten toiset vain tuntevat voimakkaammin asioista, joissa ei toisille ole mitään ihmeellistä. Ja yrittävätkö muut "antaa itsestään superaktiivisen ihmisen kuvan" vai ovatko he vain luonnostaan superaktiivisia, mikä sitten luontaisesti välittyy heidän somesisällössäänkin? Itse seuraan erästä, josta usein mietin, miten ihmeessä hän jaksaa vaativan työn lisäksi olla myös vapaa-ajalla koko ajan menossa. Näyttää siltä, että hän aidosti nauttii asioista, joita tekee, ja ehkä juuri siksi energiaa riittää. Olen itse luonnostani täysi vastakohta, "matalan energian ihminen" enkä ajattele, että mun pitäisi muuta ollakaan. Eikä hänen. Ihanaa, kun pääsee hänen kauttaan tutustumaan mielenkiintoisiin aiheisiin.
Jos someen suhtautuu niin, että minun pitäisi olla kuten nämä jotkut ihmiset täällä, kannattaa tutkiskella itseään, mistä tuollainen olettamus kumpuaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa näkyy, että suuri osa ihmisistä on niin ennakkoluuloisia, ettei muiden näkeminen ja sitä kautta millään syvemmällä tasolla tunteminen onnistu.
Mikä huvittavinta, nämä jotka tiukoin sanakääntein kuvailevat muita itsekeskeisiksi, ylitunteellisiksi tyhjänpuhujiksi, paljastavat itsestään ihan samoin omissa asenteissa ja tunteissa vellovan marttyyrin. Ei olla uteliaita kysymään,: mitä minä en vielä ymmärrä muista ja maailmasta, vaan halutaan jauhaa kastelujärjestelmistä mitkä itseä kiinnostaa ja missä voidaan loistaa omalla tietämyksellä. Oh the irony! Ei oltukaan sen jalompia kun pintaa raapaisee.
Ennakkoluulot pohjaavat kokemuksen puutteeseen tai pelkoon. Siis silloin, jos niiden antaa määrittää koko maailmankuvaansa ja automaattista suhtautumista muihin. Luulisin, että muiden väheksynnän taustalla on kuitenkin joku alemmuuden tunne, joka ei pohjaa puhtaaseen hillittyyn älyllisyyteen, kuten itselle annetaan ymmärtää.
Täällähän oli ketju siitä mitä on se kaikkien haluama "syvällinen" keskustelu. Useimmiten se tuntuu naisilla olevan omien ja toisten ongelmista jauhamista enimmäkseen.
Tämä on naistyypillisten ystävyyssuhteiden suurin ongelma. Todella monien naisten mielestä syvällistä keskustelua on se, että vääntelevät jotain itseaiheutettua ongelmaansa loputtomiin ja jos tarjoat ratkaisuehdotuksen, loukkaantuvat.
Itsekin olen nainen, enkä pysty ymmärtämään tuota, koska jos minä puhun ongelmastani, teen sen nimenomaan siksi että en keksi mitä minun kuuluisi tehdä ja toivon että toisella olisi joku idea. Ja sitten saan vastaukseksi jotain ihme lässytystä ja päänsilitystä rakentavien ratkaisujen asemesta. Vitutti käydä terapiassakin, kun menin ratkaisukeskeiselle terapeutille siksi että olen ratkaisukeskeinen ihminen, eikä sekään tehnyt muuta kuin määki. Ratkoin sitten ongelmani itse.
Miehet sen sijaan näyttävät voivan olla todella hyviä ystäviä vaikka eivät muistaisi ihan tarkkaan montako lasta toisella on ja mitä sukupuolta, nimistä puhumattakaan. Nainen loukkaantuu jos et ole kiinnostunut sen lapsista. Miehet taas voi olla vuoden olematta yhteyksissä, sitten ne soittaa että mites metsästyskausi on mennyt tai lähdetkö hiihtovaellukselle tai jeesaatko parin puun kaadossa. Ei draamaa, ei jatkuvaa velvollisuutta vastata puhelimeen ja kuunnella ruikutusta, ei kahvittelua, eikä ennen kaikkea shoppailuseuran vinkumista. Ja silti ne voivat puhua esim. mt-ongelmistaan jos sellainen paikka eteen tulee, olen omin korvin kuullut.
No, ratkaisukeskeisenä ihmisenä olen luopunut naispuolisista kavereista. En vaan jaksa sitä, että lupaavasti alkanut tuttavuus menee aina siihen että hetken päästä minulle soitetaan eläinlääkäriaseman parkkipaikalta porua vääntäen, kun Muffelta joudutaan poistamaan hampaita! Sitten sitä itsekin koiranomistajana miettii, että mitä helvettiä minun odotetaan sanovan, kun Muffen hampaat ei liikuta minua vähääkään enkä tajua mitä poraamista siinä on?
Sanotko myös ystävällesi kun hän avautuu mut-ongelmastaan ettei hänen mielenterveytensä liikuta sinua pätkääkään?
Ohjaan hänet tietenkin ammattiavun piiriin. Minä en ole mikään terapeutti enkä jaksa kuunnella jauhamista ongelmasta, jota ei edes kiinnosta ratkaista .
Maailmassa on niin usea asia päin mäntyä ja Suomen älyköt vielä heikentävät tilannetta.
Sanoisin, että yksi hyvä ystävä on ok ja muut voi oikeastaan unohtaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut lojaali ja luotettava ystävä, mutta valitettavasti ystävyyssuhteet ovat kariutuneet kun ystävät ovat saaneet lapsia. Lapsien saamisen jälkeen heistä ei yksinkertaisesti juuri enää kuulu, ei viestiä, ei soittoa, ei tapaamisehdotuksia. Yksipuolisesti olen tsempattua ja yrittänyt pitää ystävyyttä yllä aktiivisesti, turhaan, en ole saanut vastakaikua. Nyt olen hyväksynyt, että ei kannata edes yrittää ylläpitää.
Mulla on ollut kaksi kaveria jotka saivat lapsen. Toisesta tuli juuri tuollainen. Ei häntä enää kiinnostanut nähdä tai pitää yhteyksiä. Hurahti myös lasten merkkivaatteisiin yms. Tapaamiset perui. Annoin olla.
Toinen ei ole muuttunut kaverina lainkaan. Ihan samanlaista on kun ennenkin. No, lapsi on joskus mukana mutta se on ihan ok ja ymmärrettävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En sentään mutta mietin vain yleisesti että mistä se johtuu kun nykyään niin monet kokee tärkeäksi tehdä kaikesta tekemisestään ison numeron somessa? Mihin sillä pyritään? Ja varmasti monet kokee itsensä tylsäksi tai yksinäiseksi jos he luulevat että muut elävät sellaista super aktiivista elämää mitä instassa annetaan ymmärtää. Itsekin ennen ajattelin niin, nykyään en koska mukana olleena erilaisissa tilanteissa tiedän ettei nämä tilanteet ole mitään ihmeellisiä vaikka ne siltä ehkä näyttääkin ulospäin.
Jossain määrin ehkä täälläkin omaksuttu "amerikkalainen" mahtaileva tapa ilmaista itseä. Tai sitten toiset vain tuntevat voimakkaammin asioista, joissa ei toisille ole mitään ihmeellistä. Ja yrittävätkö muut "antaa itsestään superaktiivisen ihmisen kuvan" vai ovatko he vain luonnostaan superaktiivisia, mikä sitten luontaisesti välittyy heidän somesisällössäänkin? Itse seuraan erästä, josta usein mietin, miten ihmeessä hän jaksaa vaativan työn lisäksi olla myös vapaa-ajalla koko ajan menossa. Näyttää siltä, että hän aidosti nauttii asioista, joita tekee, ja ehkä juuri siksi energiaa riittää. Olen itse luonnostani täysi vastakohta, "matalan energian ihminen" enkä ajattele, että mun pitäisi muuta ollakaan. Eikä hänen. Ihanaa, kun pääsee hänen kauttaan tutustumaan mielenkiintoisiin aiheisiin.
Jos someen suhtautuu niin, että minun pitäisi olla kuten nämä jotkut ihmiset täällä, kannattaa tutkiskella itseään, mistä tuollainen olettamus kumpuaa.
Totta tuokin. Mutta onhan esim nuorten tyttöjen ulkonäköön liittyvät ongelmat myös selvästi pahentuneet somen takia - kun näkee pelkästään täydellisen näköisiä nukke-ihmisiä minkä saavuttaminen todellisuudessa on mahdotonta. Tietty aikuisten pitäisi olla fiksumpia ja pystyä erottamaan itsensä somen maailmasta, mutta varmaan aikuisillekin tulee paineita eri asioiden suhteen jos niitä lätkitään naaman eteen jatkuvasti.
Mutta sinulla vaikuttaisi olevan tosi hyvä itsetunto, tosi hyvä juttu, olen kateellinen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa näkyy, että suuri osa ihmisistä on niin ennakkoluuloisia, ettei muiden näkeminen ja sitä kautta millään syvemmällä tasolla tunteminen onnistu.
Mikä huvittavinta, nämä jotka tiukoin sanakääntein kuvailevat muita itsekeskeisiksi, ylitunteellisiksi tyhjänpuhujiksi, paljastavat itsestään ihan samoin omissa asenteissa ja tunteissa vellovan marttyyrin. Ei olla uteliaita kysymään,: mitä minä en vielä ymmärrä muista ja maailmasta, vaan halutaan jauhaa kastelujärjestelmistä mitkä itseä kiinnostaa ja missä voidaan loistaa omalla tietämyksellä. Oh the irony! Ei oltukaan sen jalompia kun pintaa raapaisee.
Ennakkoluulot pohjaavat kokemuksen puutteeseen tai pelkoon. Siis silloin, jos niiden antaa määrittää koko maailmankuvaansa ja automaattista suhtautumista muihin. Luulisin, että muiden väheksynnän taustalla on kuitenkin joku alemmuuden tunne, joka ei pohjaa puhtaaseen hillittyyn älyllisyyteen, kuten itselle annetaan ymmärtää.
Täällähän oli ketju siitä mitä on se kaikkien haluama "syvällinen" keskustelu. Useimmiten se tuntuu naisilla olevan omien ja toisten ongelmista jauhamista enimmäkseen.
Minäkin mietin mitä nämä syvälliset keskustelut käsittelee. Jotenkin kuulostaa todella raskaalta tuo vaatimus. Kyllä minulla on ongelmia tarpeeksi muutenkin.
Syvällinen keskustelu voi olla vaikkapa keskustelua elämän taroituksesta, kuolemasta, Venezuelan taloustilanteesta tai mistä vaan. Mun mielestä syvällinen keskustelu edellyttää, että kumpikin on perehtynyt aiheeseen hyvin, osaa katsoa aihetta monesta eri näkökulmasta ja osaa ilmaista itseään niin hyvin, ettei toinen vedä hernettä nenään.
Minusta taas noista jauhaminen on aivan turhaa. Elämän tarkoitus on 42 .Kuolemasta emme mitään tiedä ja on aivan sama mitä Venezuelan tilanteesta täällä puhutaan. Se ei maan katastrofaalista taloustilannetta paranna. Joten evvk.
Kiitos nauruista - hyvässä mielessä siis :D itse olen sellanen hemmetinmoinen pohdiskelija mutta on ihanaa kun tietyt kaverini palauttaa minut aina välillä maanpinnalle samanlaisilla kommenteilla.
Vierailija kirjoitti:
Entä jos harrastukset on luokkaa piirtäminen ja lukeminen? Onhan kaikkia lukupiirejäkin kyllä mutta en tiedä onko ne ihan sellaisia harrastuksia missä varsinaisesti tutustuu kehenkään, toisin kuin vaikka mammakerhoissa on vähän pakko tutustua ja keskustella muustakin kuin pelkästä kirjan sisällöstä.
Mä osallistuin kerran luovan kirjoittamisen kurssille, ja heti ensimmäisen tapaamisen jälkeen tuli toinen kurssilainen ratikkapysäkillä juttelemaan ja tutustumaan paremmin. Kerran menin keikalle, jonka alkua odotellessa aulan penkillä istuin ja kirjoittelin kirjaseeni. Keikan jälkeen eräs otti somessa yhteyttä, että oli nähnyt mun siellä kirjoittelevan, millaisia tekstejä tykkäsin yleensä kirjoittaa ja kiinnostaisiko mua ehkä tehdä yhteistyötä käsikirjoitusten parissa, hän kun opiskeli videokuvausta, ja asuttiin viereisissä kaupungeissa.
Jos joku haluaa (ja uskaltaa) tutustua, tekee vaikka tikusta asiaa. Näkee vierestä tai olkasi yli piirrustuksesi, kommentoi sitä ja keskusteluhanat on auki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa myös miettiä, haluaako ystäviä koska tarvitsee niitä oikeasti vai siksi että niitä "kuuluu olla"? Nolottaako tehdä asioita yksin tai tuntuuko että kaikilla muilla on aina hauskempaa? Kannattaa kokeilla tehdä asioita myös yksin, mennä elokuviin, rannalle, kahvilaan, shoppailemaan, telttailemaan, vaikka matkustaa yksin ulkomaille. Voi vaikka huomata, että on ihan mukavaa ilman kavereita. Ja sitten kun ystäviä ei ole "pakko löytää" hinnalla millä hyvänsä, niitä saattaa tupsahdella elämään aivan sattumalta, koska elämäsi on vain niin paljon kiinnostavampaa. Tai ainakaan et tylsisty ystäviä odotellessa!
Tämä.
Itsellä juuri tuo ongelma että en kehtaa mennä yksin kun mietin mitä muut ajattelevat? Pitävätkö outona yms.
Miten tällaisesta rajoittuneesta ajatuskulusta pääsee irti?
Esim joku viikonloppumatka yksin olisi jees
Rohkeasti vaan.
Olen esim yksin reissannut pitkin Eurooppaa. Koska aina välillä olen ollut menossa kylään jollekin ystävälle, kukapa siellä vieraassa maassa tietää, vaikka olisit menossa vaikka siskon perheen luo.
Jos olet yksin kahvilla, kuka heistä tietää, oletko vain odottamassa junaa, tai että miehesi tulee juuri jostain. Ja mistä he tietävät, vaikka asuisit siellä.Jos olet elokuvissa yksin, kuka sen huomaa, ja mitä he siitä ajattelisivat? Jos joku ajattelee, niin ehkä, että tuon mies ei varmaan ole kiinnostunut tällaisesta elokuvasta, tai että, hänellä on varmaan vapaailta lapsista, ja mies on niiden kanssa kotona.
Helpottaisiko tällainen ajatusleikki sinua? Ettei kukaan tiedä, oletko jotenkin "huono ja yksinäinen". Ehkä oletkin "vapaa", "seikkailulla", tai vain hetken tilanteiden välissä
Ei yksin jossain olemisessa ole mitään outoa.Toi on totta. Eikä muita ihmisiä kiinnosta, kukin miettii omia asioitaan. Mä en ole yksinäinen ja perhekin on, mutta mieluiten matkustelen yksin, saa tehdä mitä haluaa eikä tarvitse ottaa ketään huomioon. Ei ketään kiinnosta, oikeasti.
Mutta jos ketään ei muka kiinnosta muiden tekemiset tai tekemättä jättämiset, miksi kuitenkin monet ihmiset kokee tarpeelliseksi hehkuttaa tekemisiään netissä, laittaa jatkuvasti kuvia matkoilta tai ryyppyreissuiltaan? Jotain vartenhan tuollaista tehdään ja yritetään antaa muille super aktiivisen ihmisen kuva. Kun siis eräs tuttavani on sellainen joka lähes kokoajan postaa jotain ja tekee kaikesta mahdollisesta hirveän numeron, vaikka monissa noissa tilanteissa mukana olleena tiedän ettei siellä edes tapahtunut yhtään mitään ihmeellistä.
Koska kukin on kiinnostunut omista asioistaan, ei muiden. Tyypillisellä yksinäisellä on kova tarve puhua omista asioistaan, ei kuunnella muita. Hyvä kuuntelija hukkuu ihmisiin, jotka tahtovat ystäväksi.
Sitten netissä esittäminen on vielä erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En sentään mutta mietin vain yleisesti että mistä se johtuu kun nykyään niin monet kokee tärkeäksi tehdä kaikesta tekemisestään ison numeron somessa? Mihin sillä pyritään? Ja varmasti monet kokee itsensä tylsäksi tai yksinäiseksi jos he luulevat että muut elävät sellaista super aktiivista elämää mitä instassa annetaan ymmärtää. Itsekin ennen ajattelin niin, nykyään en koska mukana olleena erilaisissa tilanteissa tiedän ettei nämä tilanteet ole mitään ihmeellisiä vaikka ne siltä ehkä näyttääkin ulospäin.
Jossain määrin ehkä täälläkin omaksuttu "amerikkalainen" mahtaileva tapa ilmaista itseä. Tai sitten toiset vain tuntevat voimakkaammin asioista, joissa ei toisille ole mitään ihmeellistä. Ja yrittävätkö muut "antaa itsestään superaktiivisen ihmisen kuvan" vai ovatko he vain luonnostaan superaktiivisia, mikä sitten luontaisesti välittyy heidän somesisällössäänkin? Itse seuraan erästä, josta usein mietin, miten ihmeessä hän jaksaa vaativan työn lisäksi olla myös vapaa-ajalla koko ajan menossa. Näyttää siltä, että hän aidosti nauttii asioista, joita tekee, ja ehkä juuri siksi energiaa riittää. Olen itse luonnostani täysi vastakohta, "matalan energian ihminen" enkä ajattele, että mun pitäisi muuta ollakaan. Eikä hänen. Ihanaa, kun pääsee hänen kauttaan tutustumaan mielenkiintoisiin aiheisiin.
Jos someen suhtautuu niin, että minun pitäisi olla kuten nämä jotkut ihmiset täällä, kannattaa tutkiskella itseään, mistä tuollainen olettamus kumpuaa.
Totta tuokin. Mutta onhan esim nuorten tyttöjen ulkonäköön liittyvät ongelmat myös selvästi pahentuneet somen takia - kun näkee pelkästään täydellisen näköisiä nukke-ihmisiä minkä saavuttaminen todellisuudessa on mahdotonta. Tietty aikuisten pitäisi olla fiksumpia ja pystyä erottamaan itsensä somen maailmasta, mutta varmaan aikuisillekin tulee paineita eri asioiden suhteen jos niitä lätkitään naaman eteen jatkuvasti.
Mutta sinulla vaikuttaisi olevan tosi hyvä itsetunto, tosi hyvä juttu, olen kateellinen!
Mulla oli ennen kertakaikkiaan surkea itsetunto ja päädyinkin silloin pitämään monta pitkää sometaukoa, kun en osannut suhtautua siihen terveellä tavalla. Näin päin asian näkisin, että jokainen keskittyy selvittämään omat ongelmansa sen sijaan, että pyrkisi kontrolloimaan esim. toisten somesisältöä tai peräti sulkemaan koko somen, joka monille on kuitenkin pääasiassa positiivinen resurssi. Nuoria toki täytyy opastaa somen käytössä, mikä ei varmasti ole aina helppo tehtävä, nuoret kun eivät välttämättä kovin vastaanottavaisia toisten asiaan puuttumiselle ole.
Itse olen jo iät ajat törmännyt somessa näihin, kun esim. entiset fitness-harrastajat esittelevät, miten kuvissa voi huijata ja paljastavat rehellisesti vatsamakkaransa ja selluliittinsä. Näiden äärelle kannattaa "täydellisyydestä" ahdistuva ohjata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huisii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Sellaista ihmistä, jolle voit soittaa kun saat palkankorotuksen ja olet siitä onnellinen. Sellainen jolle voit ehdottaa matkaa ja voitte jakaa saman hotellihuoneen. Sellainen jolle voit soittaa kun koirasi on kuollut ja tarvitset lohdutusta. Sellaista ihmistä, joka tietää mille ruualla olet allerginen ja mikä on lempivärisi tai lempibändisi. Sellainen, jonka luokse voisit viedä lapsesi, jos joutuisit lähtemään sairaalaan. Sellainen, joka soittaa sinulle, jos jossain on erikoistarjous jostain tavarasta, jonka ostamisesta olevat miettinyt pitkään.
Minäkin olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja junassa, lentokoneessa tai kaupan kassalla. Mutta se ei ole saman asia kuin ystävät.
Tuollainen ystävyyssuhde kuulostaa ainakin minun korvaani helvetin esikartanolta. Haluat siis, että joku silittää päätäsi koko ajan ja voit kaataa kaikki asiasi sen toisen niskaan?
Puoliso on tuollaisia asioita varten ja muu perhe. Et voi raskauttaa ystäviäsi ihan kaikella.
Vai että oikein tarjouksista pitäisi soitella pikku sihteerin sinulle.
Mullekin tuli mieleen, että tuossa nyt haetaan joko puolisoa tai äitiä. Ei ystävää.
Luulen että kyseinen kirjottaja on vähän lapsekas luonteeltaan - jotkut on vaa sellaisia että vaikka ikää olisi miten paljon, niin aina pitää olla hirveä lössi kehumassa ja paijaamassa tai muuten iskee masennus. Itseluottamuksen ja itsenäisyyden puutetta siis.
Luulen, että sä olet vähän umpimielinen tosikko, päiviräsäsmäinen nillittäjä.
Mun mielestä ainakin on ystävyyssuhteissa parasta, kun voi puolin ja toisin jutella kaikesta maan ja taivaan välillä ja jakaa ilot ja surut.
Vai oletkohan kade, kun ei itselläsi ole tai koskaan ollut aitoa ystävyyssuhdetta, jos se mielestäsi on lapsekasta?! Tiedä häntä, mutta vaikutat köppäiseltä vanhalta tosikolta.
Eri
Eli kaikki jotka on mun kanssani ollut tässä keskustelussa samoilla linjoilla on vaan kateellisia? Ehkä nykymaailman mittapuulla "minulla ei ole ystäviä", koska sanoisin että näitä paljon puhuttuja oikeita ystäviä minulla on vain kaksi. Jos perhe lasketaan mukaan niin sitten läheisiä ihmisiä on elämässäni 7. Enkä ole tarvinnut lisää ihmisiä lähelleni. Mutta jos itsenäisyys ja pienen lähipiirin omaaminen tarkoittaa umpimielisyyttä niin selvä, ollaan sitten.
Mä olen sun kanssasi samoilla linjoilla. Mulle ystävät on eri asia kuin perhe. Ja perheellä tarkoitan muitakin lähisukulaisiani kuin vain saman katon alla asuvia eli mun vanhemmat (vielä elossa), sisarukset, omat lapseni perheiineen sekä sisarusteli lapset. Ystäviä mullakin on kaksi, mutta vaikka ihania ystäviä ovatkin, ei mulla ole heihin samanlaista suhdetta kuin perheeseeni. Viihdyn mainiosti yksinkin ja mulle riitää pieni lähipiiri.
Jos sanon ettei minulla ole lähipiiriäkään, ymmärrätkö sitten?
Kaikilla täällä läheisiä kaverisuhteita dissaavilla on siis oma perhe tai läheinen lapsuudenperhe ja pitävät lapsellisina ja epäitsenäisinä meitä jotka kaipaamme jotain sen kaltaista, mutta kavereiden kanssa.No tässä threadissa joku kirjoittikin, että osa tuntuu hakevan ystävyydestä sellaista, mikä yleensä saadaan puolisolta tai perheeltä. Vaikkapa äidiltä. Ja silloin ei kelpaa sellainen ystävyyssuhde, mitä ehkä olisi tarjolla.
Se on varmaan se kuka minkäkinlaiseksi ystävyyden määrittää.
Miten sinä näet ystävyyden?
Oma näkemys:
Tuttu: Joku jota moikataan, ja voidaan jäädä juttusille. Yleensä joku yhdistävä kevyt tekijä, kuten naapuruus, entinen työkaveri jne.
Kaveri: Sellainen jonka kanssa harrastetaan, ollaan töissä samassa paikassa, tms. ja jonka kanssa voidaan nähdä myös vapaa-ajalla vaikka kahvilla tai illanvietossa.
Ystävä: Sellainen joka tuntee minut, ja minä hänet. Sellainen jonka kanssa ollaan samalla aaltopituudella, josta välitetään kuten läheisestä ihmisestä. Pidetään yhteyttä koska halautaan olla tekemisissä. Jaetaan elämää luottamuksellisesti. Eli läheinen siinä missä muutkin läheiseksi koetut ihmiset, kuten vaikka oma puoliso, tai perheenjäsen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa näkyy, että suuri osa ihmisistä on niin ennakkoluuloisia, ettei muiden näkeminen ja sitä kautta millään syvemmällä tasolla tunteminen onnistu.
Mikä huvittavinta, nämä jotka tiukoin sanakääntein kuvailevat muita itsekeskeisiksi, ylitunteellisiksi tyhjänpuhujiksi, paljastavat itsestään ihan samoin omissa asenteissa ja tunteissa vellovan marttyyrin. Ei olla uteliaita kysymään,: mitä minä en vielä ymmärrä muista ja maailmasta, vaan halutaan jauhaa kastelujärjestelmistä mitkä itseä kiinnostaa ja missä voidaan loistaa omalla tietämyksellä. Oh the irony! Ei oltukaan sen jalompia kun pintaa raapaisee.
Ennakkoluulot pohjaavat kokemuksen puutteeseen tai pelkoon. Siis silloin, jos niiden antaa määrittää koko maailmankuvaansa ja automaattista suhtautumista muihin. Luulisin, että muiden väheksynnän taustalla on kuitenkin joku alemmuuden tunne, joka ei pohjaa puhtaaseen hillittyyn älyllisyyteen, kuten itselle annetaan ymmärtää.
Täällähän oli ketju siitä mitä on se kaikkien haluama "syvällinen" keskustelu. Useimmiten se tuntuu naisilla olevan omien ja toisten ongelmista jauhamista enimmäkseen.
Minäkin mietin mitä nämä syvälliset keskustelut käsittelee. Jotenkin kuulostaa todella raskaalta tuo vaatimus. Kyllä minulla on ongelmia tarpeeksi muutenkin.
No ehkä sä et sitten halua niitä uusia ystäviä? Tai haluat max jonkun juttelemaan uusista hiustyyleistä tms?
Ap halusi syvällisempää keskustelua. Ei se tarkoita ongelmien jakamista pelkästään. Itse olen tosi avoin ja liiankin usein tilanteessa, että puhutaan syvällisiä. Vihaan sanontaa "ystäviä ei voi koskaan olla liikaa". Kyllä voi. Kun herään on puhelin täynnä soittoja ja viestejä. Vinkkinä sanoisin heille jotka haluaa tutustua, että olkaa itse sosiaalisia ja puhukaa avoimesti asianne. Älkää odottako mitään bestissuhdetta työkaveriin jos ette ole itse kertonut "kaikkea". Yleensä ihmiset puhuu kun heille puhutaan. Ja joo, kyllä ihmettelen, että on muka tehty kaikki, mutta ei löydy ystävää? :D Ei se kahville pyytäminen riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskaltaudun keskusteluun mukaan. Olen 45 - vuotias mies, jonka frendit on vienyt maailma, perhe ja hauta.
Mietin pääni puhki, miten tutustuisin tähän asuinpaikkaani? En oikeasti jaksa mennä tutustumaan baariin ( se on potentiaalisesti vaarallistakin ja aamulla vaativaan duuniin ) tuntemattomiin ihmisiin, miehiin, naisiin, lbgtjj - enää.
Ehkä minusta on tullut tällainen keski - ikäinen virkamies? Oikeasti nautin siitä, että saan lukea kirjoja ja kuunnella musiikkia kaikki illat.
Mutta oikeasti. Tarvitsisin naisen aika nopeastikin. Tarvitsen myös naisseuralaisen ja mielellään jonkun ystävänkin , jonka kanssa keskustella ja nauttia elämästä. Nämä eivät siis tietty ole toisiaan poissulkevia.
Olen ihan tyytyväinen elämääni, mutta koko ajan on sellainen olo, että fyysinen/psyykkinen ruokalautanen ei ole kohdallaan. Todennäköisesti kaipaan vain ihmisiä. En siis pysty, en siis mitenkään pysty käyttämään esim. Tinderiä. Olen ihan kivannäköinen, joten saisin ehkä joskus jonkun tykkäyksen, mutta NoCanDo.
Ehkä mä sitten menen sinne baariin juttelemaan ihmisten kanssa. Varsinkin miehenä mieheen ( ystävänä ) vaatii aikamoista tunnetta, aikaa, rahaa, kaljaa, tuntien tunnepitoista keskustelua etc.
Pitikö taas aloittaa alusta? Nyt ei millään jaksaisi.
Onko siellä interwebissä muita deittipalstoja, kuin Tinder?
Etkö harrasta mitään? Minun mieheni aloittaa aina parin vuoden välein jonkun uuden harrastuksen, ja saa joka kerta uusia ystäviä. Harrastukseksi lasketaan myös se, että suoritat vaikka jonkun perustutkinnon iltaopiskeluna, sellainenkin on tosi hauskaa. Jotain ihan erilaista kuin oma työsi, joltain alalta mikä kiinnostaa.
Harrastuksissa on usein sekä miehiä, että naisia.
Kansalaisopistojen erilaiset kädentaitoryhmät ovat myös hyviä. Tunnen erään naisen, jolla on "taito ja talvi" -periaate, eli opettelee joka talvi jonkin uuden kädentaidon. Pysyy mieli virkeänä, oppii uusia potentiaalisesti hyödyllisiä asioita ja tapaa ihmisiä.
Esitin nämä esimerkit siksi, että ihmiset eivät aina tunnu ajattelevan että harrastus voi olla muutakin kuin liikuntaa tai kielten opiskelua. Toisaalta kieliryhmät ovat yleensä naispainotteisia, joten...
Jos taas eräily kiinnostaa, hakeudu niihin piireihin. Ampumaradalle, rhy:n toimintaan, tai Suomen Ladun paikallisosastoon -järjestävät myös kaikenlaisia yhteisretkiä, ja edelleen tutustut sekä miehiin, että naisiin. Ja yhdistysaktiiveja tarvitaan aina. Ja sitten on kalastajia, lintuharrastajia, you name it.
Se on varmaa, että kotoa sinua ei kukaan tule hakemaan. Ja toisaalta tinderissä yms. on aina pieni epätoivon ja yliyrittämisen maku. Parempi, että teet jotain mikä joka tapauksessa parantaa elämänlaatuasi, ja sitten jos tutustut ihmisiin, se on bonusta.
Tottakai harrastan. Käyn juoksemassa ja uimassa 4 kertaa/viikossa.
Minulla on 2 maisterintutkintoa, joten kansanopistojen tasoa ei oikein jaksaisi.
Soitan kitaraa. Bändiviritelmä hajosi 24 - vuotiaana.
Mainitsinkin jo, että luen paljon kauno -ja tietokirjallisuutta. Mielestäni tuossa on tarpeeksi harrastuksia vapaa -ajalle.
Kiitos kaikille hyvistä neuvoista ja kiitos osallistumisesta keskusteluun, mutta edelleen näen, että nopein keino tavata ihmisiä on baari uudella paikkakunnalla. Näin se vaan on. Olen en niin vapaaehtoisesti lapseton ja vanhat frendit asuvat ulkomailla, sukulaiset kuolleet.
Mä olen vain näin vanhemmiten niin totaalisen kyllästynyt "hurmaamaan" ihmisiä - miehiä, naisia, ketä vain.
Haluaisin skipata koko vaiheen ja omata luotettavan kumppanin, yhden ystävän ja yhden kaverin.
Siis kyllähän ihmiset parhaimmillaan ovat hyvin stimuloivia ja itsekin usein "flow" - tilassa sosiaalisessa kanssakäymisessä.
Todettiin juuri anemia ( 32 vuotta vegaani ) ja muutenkin puhki töiden jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskaltaudun keskusteluun mukaan. Olen 45 - vuotias mies, jonka frendit on vienyt maailma, perhe ja hauta.
Mietin pääni puhki, miten tutustuisin tähän asuinpaikkaani? En oikeasti jaksa mennä tutustumaan baariin ( se on potentiaalisesti vaarallistakin ja aamulla vaativaan duuniin ) tuntemattomiin ihmisiin, miehiin, naisiin, lbgtjj - enää.
Ehkä minusta on tullut tällainen keski - ikäinen virkamies? Oikeasti nautin siitä, että saan lukea kirjoja ja kuunnella musiikkia kaikki illat.
Mutta oikeasti. Tarvitsisin naisen aika nopeastikin. Tarvitsen myös naisseuralaisen ja mielellään jonkun ystävänkin , jonka kanssa keskustella ja nauttia elämästä. Nämä eivät siis tietty ole toisiaan poissulkevia.
Olen ihan tyytyväinen elämääni, mutta koko ajan on sellainen olo, että fyysinen/psyykkinen ruokalautanen ei ole kohdallaan. Todennäköisesti kaipaan vain ihmisiä. En siis pysty, en siis mitenkään pysty käyttämään esim. Tinderiä. Olen ihan kivannäköinen, joten saisin ehkä joskus jonkun tykkäyksen, mutta NoCanDo.
Ehkä mä sitten menen sinne baariin juttelemaan ihmisten kanssa. Varsinkin miehenä mieheen ( ystävänä ) vaatii aikamoista tunnetta, aikaa, rahaa, kaljaa, tuntien tunnepitoista keskustelua etc.
Pitikö taas aloittaa alusta? Nyt ei millään jaksaisi.
Onko siellä interwebissä muita deittipalstoja, kuin Tinder?
Etkö harrasta mitään? Minun mieheni aloittaa aina parin vuoden välein jonkun uuden harrastuksen, ja saa joka kerta uusia ystäviä. Harrastukseksi lasketaan myös se, että suoritat vaikka jonkun perustutkinnon iltaopiskeluna, sellainenkin on tosi hauskaa. Jotain ihan erilaista kuin oma työsi, joltain alalta mikä kiinnostaa.
Harrastuksissa on usein sekä miehiä, että naisia.
Kansalaisopistojen erilaiset kädentaitoryhmät ovat myös hyviä. Tunnen erään naisen, jolla on "taito ja talvi" -periaate, eli opettelee joka talvi jonkin uuden kädentaidon. Pysyy mieli virkeänä, oppii uusia potentiaalisesti hyödyllisiä asioita ja tapaa ihmisiä.
Esitin nämä esimerkit siksi, että ihmiset eivät aina tunnu ajattelevan että harrastus voi olla muutakin kuin liikuntaa tai kielten opiskelua. Toisaalta kieliryhmät ovat yleensä naispainotteisia, joten...
Jos taas eräily kiinnostaa, hakeudu niihin piireihin. Ampumaradalle, rhy:n toimintaan, tai Suomen Ladun paikallisosastoon -järjestävät myös kaikenlaisia yhteisretkiä, ja edelleen tutustut sekä miehiin, että naisiin. Ja yhdistysaktiiveja tarvitaan aina. Ja sitten on kalastajia, lintuharrastajia, you name it.
Se on varmaa, että kotoa sinua ei kukaan tule hakemaan. Ja toisaalta tinderissä yms. on aina pieni epätoivon ja yliyrittämisen maku. Parempi, että teet jotain mikä joka tapauksessa parantaa elämänlaatuasi, ja sitten jos tutustut ihmisiin, se on bonusta.
Tottakai harrastan. Käyn juoksemassa ja uimassa 4 kertaa/viikossa.
Minulla on 2 maisterintutkintoa, joten kansanopistojen tasoa ei oikein jaksaisi.
Soitan kitaraa. Bändiviritelmä hajosi 24 - vuotiaana.
Mainitsinkin jo, että luen paljon kauno -ja tietokirjallisuutta. Mielestäni tuossa on tarpeeksi harrastuksia vapaa -ajalle.
Kiitos kaikille hyvistä neuvoista ja kiitos osallistumisesta keskusteluun, mutta edelleen näen, että nopein keino tavata ihmisiä on baari uudella paikkakunnalla. Näin se vaan on. Olen en niin vapaaehtoisesti lapseton ja vanhat frendit asuvat ulkomailla, sukulaiset kuolleet.
Mä olen vain näin vanhemmiten niin totaalisen kyllästynyt "hurmaamaan" ihmisiä - miehiä, naisia, ketä vain.
Haluaisin skipata koko vaiheen ja omata luotettavan kumppanin, yhden ystävän ja yhden kaverin.
Siis kyllähän ihmiset parhaimmillaan ovat hyvin stimuloivia ja itsekin usein "flow" - tilassa sosiaalisessa kanssakäymisessä.
Todettiin juuri anemia ( 32 vuotta vegaani ) ja muutenkin puhki töiden jälkeen.
Liha voisi auttaa tuohon anemiaan. Suosittelen kokeilemaan!
Ennen oli sama ongelma mutta olen nyt löytänyt ratkaisun: kaverihaku.net. Sinne voi laittaa ilmoituksen itsestään (mieluummin raatorehellinen kuin kaunisteleva) ja selata muiden ilmoituksia. Olen löytänyt sitä kautta 5 hyvää ystävää joiden kanssa luottamus pelaa ja ollaan samalla aaltopituudella. Jos tekee ilmoituksen niin listaa sinne vaikka ranskalaisilla viivoilla mitä kaikkea harrastaa tai mistä musiikista tykkää. Ja myös sen minkälaista ystävää itselleen etsii ja mitä heidän kanssaan tekisi. Mulle ainakin oli pelastus enkä tunne itseäni enää yksinäiseksi. Suosittelen kaikille! Vaikka ite ois valtavirrasta poikkeava niin aina löytyy muitakin joilla on samoja intressejä. Se vaatii tietysti sen että aktiivisesti laittaa viestiä ja käy oikeasti paikan päällä treffaamassa tuntemattomia ihmisiä. Mut mitäs menetettävää siinä on, ei voi kuin voittaa! Jos jonkun kanssa ei klikkaa niin sitten ei, lopulta voi kuitenkin löytyä tyyppejä joiden kanssa homma toimii samantien. Kannattaa vain olla rohkea ja oma-aloitteinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskaltaudun keskusteluun mukaan. Olen 45 - vuotias mies, jonka frendit on vienyt maailma, perhe ja hauta.
Mietin pääni puhki, miten tutustuisin tähän asuinpaikkaani? En oikeasti jaksa mennä tutustumaan baariin ( se on potentiaalisesti vaarallistakin ja aamulla vaativaan duuniin ) tuntemattomiin ihmisiin, miehiin, naisiin, lbgtjj - enää.
Ehkä minusta on tullut tällainen keski - ikäinen virkamies? Oikeasti nautin siitä, että saan lukea kirjoja ja kuunnella musiikkia kaikki illat.
Mutta oikeasti. Tarvitsisin naisen aika nopeastikin. Tarvitsen myös naisseuralaisen ja mielellään jonkun ystävänkin , jonka kanssa keskustella ja nauttia elämästä. Nämä eivät siis tietty ole toisiaan poissulkevia.
Olen ihan tyytyväinen elämääni, mutta koko ajan on sellainen olo, että fyysinen/psyykkinen ruokalautanen ei ole kohdallaan. Todennäköisesti kaipaan vain ihmisiä. En siis pysty, en siis mitenkään pysty käyttämään esim. Tinderiä. Olen ihan kivannäköinen, joten saisin ehkä joskus jonkun tykkäyksen, mutta NoCanDo.
Ehkä mä sitten menen sinne baariin juttelemaan ihmisten kanssa. Varsinkin miehenä mieheen ( ystävänä ) vaatii aikamoista tunnetta, aikaa, rahaa, kaljaa, tuntien tunnepitoista keskustelua etc.
Pitikö taas aloittaa alusta? Nyt ei millään jaksaisi.
Onko siellä interwebissä muita deittipalstoja, kuin Tinder?
Etkö harrasta mitään? Minun mieheni aloittaa aina parin vuoden välein jonkun uuden harrastuksen, ja saa joka kerta uusia ystäviä. Harrastukseksi lasketaan myös se, että suoritat vaikka jonkun perustutkinnon iltaopiskeluna, sellainenkin on tosi hauskaa. Jotain ihan erilaista kuin oma työsi, joltain alalta mikä kiinnostaa.
Harrastuksissa on usein sekä miehiä, että naisia.
Kansalaisopistojen erilaiset kädentaitoryhmät ovat myös hyviä. Tunnen erään naisen, jolla on "taito ja talvi" -periaate, eli opettelee joka talvi jonkin uuden kädentaidon. Pysyy mieli virkeänä, oppii uusia potentiaalisesti hyödyllisiä asioita ja tapaa ihmisiä.
Esitin nämä esimerkit siksi, että ihmiset eivät aina tunnu ajattelevan että harrastus voi olla muutakin kuin liikuntaa tai kielten opiskelua. Toisaalta kieliryhmät ovat yleensä naispainotteisia, joten...
Jos taas eräily kiinnostaa, hakeudu niihin piireihin. Ampumaradalle, rhy:n toimintaan, tai Suomen Ladun paikallisosastoon -järjestävät myös kaikenlaisia yhteisretkiä, ja edelleen tutustut sekä miehiin, että naisiin. Ja yhdistysaktiiveja tarvitaan aina. Ja sitten on kalastajia, lintuharrastajia, you name it.
Se on varmaa, että kotoa sinua ei kukaan tule hakemaan. Ja toisaalta tinderissä yms. on aina pieni epätoivon ja yliyrittämisen maku. Parempi, että teet jotain mikä joka tapauksessa parantaa elämänlaatuasi, ja sitten jos tutustut ihmisiin, se on bonusta.
Tottakai harrastan. Käyn juoksemassa ja uimassa 4 kertaa/viikossa.
Minulla on 2 maisterintutkintoa, joten kansanopistojen tasoa ei oikein jaksaisi.
Soitan kitaraa. Bändiviritelmä hajosi 24 - vuotiaana.
Mainitsinkin jo, että luen paljon kauno -ja tietokirjallisuutta. Mielestäni tuossa on tarpeeksi harrastuksia vapaa -ajalle.
Kiitos kaikille hyvistä neuvoista ja kiitos osallistumisesta keskusteluun, mutta edelleen näen, että nopein keino tavata ihmisiä on baari uudella paikkakunnalla. Näin se vaan on. Olen en niin vapaaehtoisesti lapseton ja vanhat frendit asuvat ulkomailla, sukulaiset kuolleet.
Mä olen vain näin vanhemmiten niin totaalisen kyllästynyt "hurmaamaan" ihmisiä - miehiä, naisia, ketä vain.
Haluaisin skipata koko vaiheen ja omata luotettavan kumppanin, yhden ystävän ja yhden kaverin.
Siis kyllähän ihmiset parhaimmillaan ovat hyvin stimuloivia ja itsekin usein "flow" - tilassa sosiaalisessa kanssakäymisessä.
Todettiin juuri anemia ( 32 vuotta vegaani ) ja muutenkin puhki töiden jälkeen.
Liha voisi auttaa tuohon anemiaan. Suosittelen kokeilemaan!
Onhan syy - yhteys ihan ilmeinen, siksi mainitsinkin. Varmasti voisin fyysisesti paremmin, jos söisin viikottain maksaa ja kalaa, mutta olen valmis mielummin uhraamaan terveyteni vakaumukseni takia. Syön vaikka rautatabletteja lopun ikäni.
Mutta siis - puhun ihan vakavasta anemiasta. Sain pari pussia verta useampana päivänä, olin tipuksessa liuoksineen ja sain vielä rautaa injektiona. Täytyy vähän tarkastella ruokavaliotani tarkemmin.
Hb. 68
Ferritiini 3
Olen ollut lojaali ja luotettava ystävä, mutta valitettavasti ystävyyssuhteet ovat kariutuneet kun ystävät ovat saaneet lapsia. Lapsien saamisen jälkeen heistä ei yksinkertaisesti juuri enää kuulu, ei viestiä, ei soittoa, ei tapaamisehdotuksia. Yksipuolisesti olen tsempattua ja yrittänyt pitää ystävyyttä yllä aktiivisesti, turhaan, en ole saanut vastakaikua. Nyt olen hyväksynyt, että ei kannata edes yrittää ylläpitää.