Miten löytää uusia ystäviä aikuisena, kun oikeasti yrittää ja ei vaan löydä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katse peiliin. Tylsät ihmiset jää yksin, ne joilla ei ole mitään kiinnostavaa koskaan. Mutta haluavat kuulijan loputtomalle tylsälke piheripulille.

Meillä on töissä tämmöinen, selostaa tv-ohjelmia, joita ei edes katso ketkään muut. Ja ihmettelee, kun ihmiset ei jaksa kuunnella.

Varmaan totta tuokin, mutta mikä pitäisi laskea kiinnostavaksi puheenaiheeksi? Koska ainakin minä saan kuulla tyyliin 95% ihmisistä sellaista peruskauraa, tylsää jorinaa - höpistään töistä, lapsista, säästä, puolisosta. Sen takia minulla varmaan onkin vain pieni kaveripiiri koska koen todella suuren osan ihmisistä todella tylsäksi enkä jaksa höpöttää jonnin joutavia. 

Kiinnostava aihe on sellainen, joka kiinnostaa myös sitä kuulijaa, ei pelkästään puhujaa. Mikä on uskomattoman monelle vaikea tajuta.

Kaverisovellus on vähän kuin tinder. Löytyy playkaupasta . Tuolta löysin kirjoittelukaverin samasta kaupungista Muutamat viestit on vaihdettu, mutta nyt hänestä ei ole kuulunut mitään viikkoon.

Tuntuu jotenkin joskus, etten edes ulkonäöllisesti sovi joidenkin oman ikäisteni porukkaan, meillä on vaan ihan eri habitus. Joku joskus totesikin vitsillä että näytän joltain pyhäkoulun opettajalta (itse pukeudun tyyliin neulemekkoihin, perus villatakkeihin ja farkkuihin.) Jos katson kuvia somesta muiden kaveriporukoista, niin en kyllä ulkoisesti sovikaan niihin yhtään, siinä missä muut ovat usein hyvin trendikkäissä, ns. ajan hermolla olevissa vaatteissa. Ei taas tunnu omalta alkaa muuttaa tyyliä vain sopiakseen paremmin joukkoon jossain 2000-luvun alun trendikuteissa.

Mutta uskon ulkoisen habituksen vaikuttavan tosi paljon alitajuntaisesti siihen kenen kanssa halutaan ystävystyä myös lähemmin. Omat pari ystävää on kaikki sellaisia maanläheisempiä jotka eivät siis seuraa yhtään muotia tai ole kiinnostuneita instajutuista ym. Kaikki pukeudutaan toki siististi mutta ilmeisesti meistä tulee aika tylsät vibat.

N27v

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut saman että monilla ystävät omassa piirissä täynnä. Ei ole kiinnostusta hankkia uusia tai tutustua. Hirveän suppea mielistä minusta.👎

Ei suppeamielistä vaan rehellistä. Useimmat ihmiset, varsinkin introvertit, ottavat ystävyyden vakavasti eli ajattelevat sen velvoittavan käyttämään aikaa ja sitoutumaan tiettyyn yhteydenpitoon. Kun elämässä on työ, harrastukset, oma perhe, suku ja ystävät, ei yksinkertaisesti aika riitä. Lasten ollessa pieniä, joutuu pakosti olemaan sosiaalisempi lasten harrastus -ja koulukavereiden vanhempien suuntaan, jotta lapset saa ystävyys verkoston. Kaiken harrastuksiin kuiskauksen ja kaikenmaailman varainkeruun ym harrastushärdellin vuoksi ei tosiaan vapaa-aikansa kaipaa mitään /ketään ylimääräistä. Itse en edes kaipaa mitään "syvällisempiä " ystäviä ,sellainen tuttavuus- taso riittää, että lapsi saa kyläilykutsuja ja hänen kutsustaan kaverit tulee meille. Vanhemmat emme kyläile keskenämme, mutta esim. Harrastuskyydeissä tehdään yhteistyötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.

Sellaista ihmistä, jolle voit soittaa kun saat palkankorotuksen ja olet siitä onnellinen. Sellainen jolle voit ehdottaa matkaa ja voitte jakaa saman hotellihuoneen. Sellainen jolle voit soittaa kun koirasi on kuollut ja tarvitset lohdutusta. Sellaista ihmistä, joka tietää mille ruualla olet allerginen ja mikä on lempivärisi tai lempibändisi. Sellainen, jonka luokse voisit viedä lapsesi, jos joutuisit lähtemään sairaalaan. Sellainen, joka soittaa sinulle, jos jossain on erikoistarjous jostain tavarasta, jonka ostamisesta olevat miettinyt pitkään.

Minäkin olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja junassa, lentokoneessa tai kaupan kassalla. Mutta se ei ole saman asia kuin ystävät.

Minä kyllä käsittelen nuo ilot ja surut sisarusteni kanssa. Enkä kyllä lähtisi pelkän ystävän kanssa jakamaan hotellihuonetta tai veisi lapsiani hoitoon.

Tuossa ylempänä joku sanoi että ystävyyteen pitää olla jotain inspiroivaa ja kiinnostavaa seuraa, esim.poliitikko tai ammattimuusikko tai kreisin mökkiprojektin tekijä (=rikas). Mielestäni tuo on ihan samaa elitismiä. Voihan vaikka perhepäivähoitaja jutella kiinnostavasti politiikasta tai kaivinkoneen kuljettaja tuntea musiikkia. Tunnenkin tälläisiä tyyppejä. Pääosa ihmisistä on kuitenkin aika tavallisia ja ystävän kanssa pitäisi voida olla oma itsensä. Ei niin että sun pitää ruveta taiteilijaksi maalaamaan tauluja kreisille mökille ollaksesi muiden mielestä kiinnostava.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa ylempänä joku sanoi että ystävyyteen pitää olla jotain inspiroivaa ja kiinnostavaa seuraa, esim.poliitikko tai ammattimuusikko tai kreisin mökkiprojektin tekijä (=rikas). Mielestäni tuo on ihan samaa elitismiä. Voihan vaikka perhepäivähoitaja jutella kiinnostavasti politiikasta tai kaivinkoneen kuljettaja tuntea musiikkia. Tunnenkin tälläisiä tyyppejä. Pääosa ihmisistä on kuitenkin aika tavallisia ja ystävän kanssa pitäisi voida olla oma itsensä. Ei niin että sun pitää ruveta taiteilijaksi maalaamaan tauluja kreisille mökille ollaksesi muiden mielestä kiinnostava.

Mun siskoni ei ole rikas, mutta hän on kreisin mökkiprojektin tekijä. Rikkaalla on varaa teettää sellainen mökki kuin haluaa ja palkata vielä suunnittelijakin suunnittelemaan mökin. Tavallinen ihminen joutuu tekemään kaiken itse ja käyttämään aikaansa siihen, että löytää mieleisiään asioita lompakolleen sopivalla hinnalla. 

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu jotenkin joskus, etten edes ulkonäöllisesti sovi joidenkin oman ikäisteni porukkaan, meillä on vaan ihan eri habitus. Joku joskus totesikin vitsillä että näytän joltain pyhäkoulun opettajalta (itse pukeudun tyyliin neulemekkoihin, perus villatakkeihin ja farkkuihin.) Jos katson kuvia somesta muiden kaveriporukoista, niin en kyllä ulkoisesti sovikaan niihin yhtään, siinä missä muut ovat usein hyvin trendikkäissä, ns. ajan hermolla olevissa vaatteissa. Ei taas tunnu omalta alkaa muuttaa tyyliä vain sopiakseen paremmin joukkoon jossain 2000-luvun alun trendikuteissa.

Mutta uskon ulkoisen habituksen vaikuttavan tosi paljon alitajuntaisesti siihen kenen kanssa halutaan ystävystyä myös lähemmin. Omat pari ystävää on kaikki sellaisia maanläheisempiä jotka eivät siis seuraa yhtään muotia tai ole kiinnostuneita instajutuista ym. Kaikki pukeudutaan toki siististi mutta ilmeisesti meistä tulee aika tylsät vibat.

N27v

Liikut jossain pissispiireissä? Itse olen akateemisella työpaikalla ja täällä on kyllä kaikki ihan taviksia/ei trendit kiinnosta/ihmisillä klassinen tyyli tai rento.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, ketkä sanotte, että harrastuksista löytää hyvin seuraa. Mulle pienen lapsen äitinä yksi asia on iso ongelma: aika. Mulla ei ole jaksamista ja mahdollisuutta siihen, että ryhtyisin käymään viikoittain jossain harrastuksessa, josta _ehkä_ saattaisi löytyä ystävä. Tällä hetkellä ei ole aikaa eikä jaksamista aloittaa jotain uutta, kun energia menee jo muiden tarpeiden täyttämiseen (lapsesta huolehtiminen ja työelämä). Tulee myös olo, että pitäisi nähdä kaksinkertaisesti "vaivaa" saadakseen ystäviä: pitäisi aloittaa espanjankielen opinnot/tanssikurssi tms ja siihen vielä uuden asian opettelun lisäksi nähdä vaivaa sen ystävän etsimisen eteen. Yksinkertaisesti ei riitä aika eikä jaksaminen. Eri asia, jos varmasti tietäisi saavansa ystävän, mutta todennäköisemmin menisi niin, että kävisin vuoden jossain sambatunnilla ja sitten seuraavana syksynä pitäisi aloittaa joku toinen harrastus, kun kurssilta ei löytynyt ystävää.

Ei harrastuksista saa "hyvin" ystäviä. Espanjankurssit ja tanssikurssit on vähän hassu paikka ystävän löytämiseen, kun kurssit jatkuu vaan tietyn lyhyen ajan ja muutamasta muutakin syystä näin miehen mielestä huvittava ajatus. Harrastuksissa voi mahdollisesti tutustua, ja tuttavan kanssa voi mahdollisesti ystävystyä. Vauhtia uusi ystävä per vuosi ei taida ystävystyminen tapahtua kenellekään, jollei liity uskonnolliseen yhteisöön ja sieltä saa ns "ystäviä". Pikkulapsen kiireiselle ja väsyneelle äidille ei hyviä neuvoja ole. Aikaisemmista ystävyyksistä olisi ollut hyvä pitää kiinni, jos aiemminkin oli yksinäistä niin ei taida ruuhkavuosina helpottaa. Työelämässä ystävystymisestä ei kai tarvitse mainita, kysyn kumminkin että mikä siellä mättää ettei työkavereiden kanssa löydy yhteistä vapaa-aikaa?

Muuten olen samaa mieltä kanssasi, mutten siitä, että työkavereihin pitäisi käyttää vapaa-aikaa. Miksi? Vapaa-aika on juuri sitä varten ,että silloin ei mietitä töitä ja työkavereita. Minusta on paljon järkevämpää pysyä asiallisella työkaverilta linjalla kuin ryhtyä sen syvällisemmin kaveeraamaan joidenkin kanssa . Oma henkilökohtainen elämä ei kuulu työkavereille

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut saman että monilla ystävät omassa piirissä täynnä. Ei ole kiinnostusta hankkia uusia tai tutustua. Hirveän suppea mielistä minusta.👎

Ei suppeamielistä vaan rehellistä. Useimmat ihmiset, varsinkin introvertit, ottavat ystävyyden vakavasti eli ajattelevat sen velvoittavan käyttämään aikaa ja sitoutumaan tiettyyn yhteydenpitoon. Kun elämässä on työ, harrastukset, oma perhe, suku ja ystävät, ei yksinkertaisesti aika riitä. Lasten ollessa pieniä, joutuu pakosti olemaan sosiaalisempi lasten harrastus -ja koulukavereiden vanhempien suuntaan, jotta lapset saa ystävyys verkoston. Kaiken harrastuksiin kuiskauksen ja kaikenmaailman varainkeruun ym harrastushärdellin vuoksi ei tosiaan vapaa-aikansa kaipaa mitään /ketään ylimääräistä. Itse en edes kaipaa mitään "syvällisempiä " ystäviä ,sellainen tuttavuus- taso riittää, että lapsi saa kyläilykutsuja ja hänen kutsustaan kaverit tulee meille. Vanhemmat emme kyläile keskenämme, mutta esim. Harrastuskyydeissä tehdään yhteistyötä.

Juuri näin. Mua hieman ihmetyttää ajattelutapa, että aina pitäisi tutustua uusiin ihmisiin ja ystävystyä heidän kanssaan. Tämähän tarkoittaa käytännössä sitä, että olemassa olevia ystäviä sitten dumpataan uusien ystävien tieltä. Kuinka moni ystävää kaipaava haluaa olla se, joka dumpataan? Vähän luulen, että aika moni olisi harmissaan, kun ystävä pitäisikin yhteyttä aiempaa harvemmin ja ehtisi tapaamaan aiempaa harvemmin. Ja mitä enemmän ystävä haalisi uusia ystäviä, sitä vähemmän olisi aikaa aiemmille ystävilleen. Jokaisen vuorokaudessa kun on kuitenkin vain ne 24 tuntia. 

Vierailija kirjoitti:

Tuossa ylempänä joku sanoi että ystävyyteen pitää olla jotain inspiroivaa ja kiinnostavaa seuraa, esim.poliitikko tai ammattimuusikko tai kreisin mökkiprojektin tekijä (=rikas). Mielestäni tuo on ihan samaa elitismiä. Voihan vaikka perhepäivähoitaja jutella kiinnostavasti politiikasta tai kaivinkoneen kuljettaja tuntea musiikkia. Tunnenkin tälläisiä tyyppejä. Pääosa ihmisistä on kuitenkin aika tavallisia ja ystävän kanssa pitäisi voida olla oma itsensä. Ei niin että sun pitää ruveta taiteilijaksi maalaamaan tauluja kreisille mökille ollaksesi muiden mielestä kiinnostava.

Samaa mieltä, mutta mikäs siinä, kyllä kaikki saa valita omat ystävänsä pinnallistenkin juttujen perusteella.

Itse en edes halua olla sellaisen kaveri jolle en kelpaa.

Tuntuu etten edes kaipaa kavereita enää niin paljon. Ainoa mikä joskus nolottaa on jos se tulee ilmi että minulla ei ole kauheasti kavereita, mutta en välitä kauhean sosiaalisesti aktiivisesta elämästä niin olen ihan tyytyväinen. Olen nyt päälle 30. Kyllä silloin alle 25v muistan että kaipasin ystäviä ja sellaista kaveriporukkaa. Ihan varmasti se että olen nyt hyvässä parisuhteessa on auttanut, saan sitä kautta vihdoin sitä hyväksyntää ja välittämistä mikä on aiemmissa kaverisuhteissa ollut yleensä vähän niin ja näin.

Kun aikaa on vähän, varsinkin sitä omaa aikaa, sen haluaa käyttää harkiten. Siitä pitää saada jotain. Itse olen huomannut, että minulla ei ole uudella paikkakunnalla ystäviä, koska ihmisen täytyisi olla kiinnostava ihmisenä, jotta haluaisin viettää hänen kanssaan aikaa. Paljon on mukavia naisia ja sellaisia, joiden kanssa viihdyn ja on hauskaa, mutta heidän elämänsä ei kuitenkaan loppujen lopuksi taida minua aidosti kiinnostaa niin paljon, että suhde voisi syventyä ystävyydeksi. Eli seura kelpaisi, mutta todellista kiinnostusta ei ole. Ne on ne lapsuuden ja nuoruuden ja varhaisaikuisuuden ihmiset, joiden asiat jostakin syystä tuntuvat tärkeiltä. Harmi vai, että ovat ihan toisaalla ja yhteydenpito on hiipunut heihinkin, koska nähdään välimatkan ja perhe- ja muiden velvoitteiden vuoksi hyvin harvoin.

Vierailija kirjoitti:

Nämä, ketkä sanovat, että pitäisi avoimin mielin tutustua kaikkiin: kaikkien kanssa nyt vaan ei ole yhteistä.

Jos tapaan vaikka jossain suunnilleen ikäiseni naisen, jolla on pieni lapsi, kuten minullakin on. Tuo nainen haluaa sisustaa kotia kauniiksi, somettaa ahkerasti sekä seuraa trendejä sisustuksen ja muodin saralla. Pitää huolta ulkonäöstään. Lapsen kanssa kiinnostaa se, että voi pukea lapsen tyylikkäästi, hankkia kalliit lelut ja matkustella koko perheellä, mieluiten ulkomaille. Naiselle kuukauden kohokohta on, jos pääsee tyttökaverien kanssa baarikierrokselle ja seuraavana aamuna saa parannella darraa rauhassa. Meillä taas ei ole sisustettua kotia erityisemmin ja trendien sijaan käytetään samoja vaatteita niin kauan, kunnes kuluvat rikki. Sisustamisen sijaan ammattialaan liittyvät asiat, tiede, uutisten lukeminen ja yhteiskunnallisten ilmiöiden seuraaminen kiinnostavat. Ulkonäöstä huolehtiminen on suihkussa käymistä ja kevyt meikki harvakseltaan. Lapsella on mukavat vaatteet, kalliiden lelujen ja matkojen sijaan arvostetaan yhteistä aikaa ja arkista tekemistä. Baareissa ei tule käytyä nykyään oikeastaan koskaan, ruoan kanssa voi nauttia joskus lasin viiniä. Miten tällaisessa tilanteessa voisi syntyä syvää ystävyyttä? Mielenkiinnonkohteet ovat niin erilaiset, että yhteistä jutunjuurta tuskin on kovin pitkälle asti. 

Kyllä sitä monella tavalla voi asettautua toisten yläpuolelle. Ei ihme ettei ystäviä löydy.

Vierailija kirjoitti:

Kun joku sanoi, että ei saisi väheksyä tuttavuuksia ja ei saisi ärsyttää, jos jokin ihmissuhde ei syvene ystävyydeksi. Kyllä se nyt vaan harmittaa, jos käy näin:

Päätät mennä mukaan ranskankielen kurssille. Ajattelet saavasi sieltä jonkun samanhenkisen ystävän, joka kenties tykkäisi matkustella ja pitäisi hyvästä ruoasta ja olisi kiinnostunut kulttuurista. Kurssin alussa hakeudut mukavalta vaikuttavan Lauran pariksi. Käytte yhdessä Lauran kanssa keskusteluharjoitukset ranskaksi ja tulette hyvin juttuun. Jutunjuurta riittää ja viihdytte kurssilla toistenne seurassa. Kurssin lähestyessä loppuaan Laura kertoo, ettei jatka ranskan opintoja eikä hän ehdi pitää kanssasi yhteyttä kurssin jälkeen, kun ehdotat asiaa. Olet vuoden käyttänyt tutustumiseen Lauran kanssa "ihan turhaan", kun et saanut Laurasta itsellesi ystävää. Muut kurssilla ovat teidän tutustumisen aikana löytäneet omat kaverinsa eikä muodostuneisiin porukoihin enää pääse, joten jäät yksin. Huono tuuri, kun valitsit yrittää ystävyyttä Lauran kanssa. Sen sijaan ryhmässä olisi ollut Jenna, joka olisi etsinyt ystävää ja Jenna ystävystyikin kurssilla Tiinan kanssa.

Etsit ystävänhakupalstalta itsellesi ystävää ja jätät palstalle ilmoituksen. Anna vastaa ilmoitukseesi heti. Anna kertoo, että teillä on paljon yhteistä ja hänkin kaipaa ystävää. Viestittelette Annan kanssa useamman kerran viikossa. Anna vaikuttaa todella mukavalta ja teillä on yhteisiä mielenkiinnonkohteita. Ilahdut, kun löysit Annan, jonka kanssa viestittely sujuu tasapuolisesti, molemmat ottavat yhteyttä ja olette kiinnostuneita toistenne kuulumisista. Käytät paljon aikaa Annan kanssa viestittelyyn ja suunnittelette tapaamista, haluat satsata Annaan tutustumiseen ja saada hänestä ystävän. Erään kerran laitat tuttuun tapaan Annalle viestiä, mutta Anna ei vastaa. Ajattelet Annan olevan kiireinen ja laitat viestiä uudemman kerran joidenkin päivien päästä ja uudestaan vielä muutaman viikon päästä, kun Anna ei ole vastannunt. Annasta ei kuulu enää mitään ja mietit, että et kehtaa enää laittaa viestiä, kun toisesta ei kuulu mitään. Jäät miettimään, miksi Anna yhtäkkiä ghostasi sinut.

Tottakai se harmittaa, että "väärään ihmiseen" käytetty tutustumisaika on pois johonkuhun toiseen satsaamisesta. Ystävyyden muodostaminen ei ole kuin joku deittailu, että yksienkin treffien jälkeen toteat, että homma ei toimi. Ystävyyttä voi joutua pohjustamaan pitkäänkin ennen kuin näkee, tuleeko tästä mitään.

No kyllä minun mielestäni on omituista jos jossain harrastuksessa, vaikkapa kielikurssilla roikutaan yhdessä uudessa ihmisessä niin tiiviisti ,että jää kaikkiin muihin tutustumatta. Kaikkiin tutustutaan ja tuttavuus joko syvenee ystävyydeksi tai sitten ei. Ei niitä ihmissuhteita synny siten, että panostetaan kaikki yhteen ihmiseen ja kuvitellaan, että vastavuoroisesti hänestä tulee ikuinen ystävä.

Vierailija kirjoitti:

Ikävä sanoa suoraan, mutta aika moni skippaa ystävälistalta ihmiset, joilla on pieniä lapsia.

Kaikki eivät kaipaa lapsista puhumista tai lasten seuraa. Huomasin itse aikanaan, että raskaudesta kertominen etäännytti jo osan kavereista. Monien kanssa emme enää nähneet lainkaan, kun sain lapsen. Eivät tulleet kylään, eivätkä enää ehdottaneet näkemistä. 

Etsi muita perheellisiä esim. facebookryhmistä.

Niin, ihan luonnollista että halutaan sen ystävän seuraa, ei hänen kiljuvien kakaroiden jotka keskeyttää jokaisen lauseen mitä yrität keskustella ystäväsi kanssa. Lapsivapaata saavat tyyliin kerran vuodessa koska mies ei ehdi viettää aikaa omien lastensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, ketkä sanotte, että harrastuksista löytää hyvin seuraa. Mulle pienen lapsen äitinä yksi asia on iso ongelma: aika. Mulla ei ole jaksamista ja mahdollisuutta siihen, että ryhtyisin käymään viikoittain jossain harrastuksessa, josta _ehkä_ saattaisi löytyä ystävä. Tällä hetkellä ei ole aikaa eikä jaksamista aloittaa jotain uutta, kun energia menee jo muiden tarpeiden täyttämiseen (lapsesta huolehtiminen ja työelämä). Tulee myös olo, että pitäisi nähdä kaksinkertaisesti "vaivaa" saadakseen ystäviä: pitäisi aloittaa espanjankielen opinnot/tanssikurssi tms ja siihen vielä uuden asian opettelun lisäksi nähdä vaivaa sen ystävän etsimisen eteen. Yksinkertaisesti ei riitä aika eikä jaksaminen. Eri asia, jos varmasti tietäisi saavansa ystävän, mutta todennäköisemmin menisi niin, että kävisin vuoden jossain sambatunnilla ja sitten seuraavana syksynä pitäisi aloittaa joku toinen harrastus, kun kurssilta ei löytynyt ystävää.

Ei harrastuksista saa "hyvin" ystäviä. Espanjankurssit ja tanssikurssit on vähän hassu paikka ystävän löytämiseen, kun kurssit jatkuu vaan tietyn lyhyen ajan ja muutamasta muutakin syystä näin miehen mielestä huvittava ajatus. Harrastuksissa voi mahdollisesti tutustua, ja tuttavan kanssa voi mahdollisesti ystävystyä. Vauhtia uusi ystävä per vuosi ei taida ystävystyminen tapahtua kenellekään, jollei liity uskonnolliseen yhteisöön ja sieltä saa ns "ystäviä". Pikkulapsen kiireiselle ja väsyneelle äidille ei hyviä neuvoja ole. Aikaisemmista ystävyyksistä olisi ollut hyvä pitää kiinni, jos aiemminkin oli yksinäistä niin ei taida ruuhkavuosina helpottaa. Työelämässä ystävystymisestä ei kai tarvitse mainita, kysyn kumminkin että mikä siellä mättää ettei työkavereiden kanssa löydy yhteistä vapaa-aikaa?

Muuten olen samaa mieltä kanssasi, mutten siitä, että työkavereihin pitäisi käyttää vapaa-aikaa. Miksi? Vapaa-aika on juuri sitä varten ,että silloin ei mietitä töitä ja työkavereita. Minusta on paljon järkevämpää pysyä asiallisella työkaverilta linjalla kuin ryhtyä sen syvällisemmin kaveeraamaan joidenkin kanssa . Oma henkilökohtainen elämä ei kuulu työkavereille

Työkaverikin voi olla ystävä. Noin ehdottoman tapauksen kuin sinä kanssa en tosin kaveeraisi.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa ylempänä joku sanoi että ystävyyteen pitää olla jotain inspiroivaa ja kiinnostavaa seuraa, esim.poliitikko tai ammattimuusikko tai kreisin mökkiprojektin tekijä (=rikas). Mielestäni tuo on ihan samaa elitismiä. Voihan vaikka perhepäivähoitaja jutella kiinnostavasti politiikasta tai kaivinkoneen kuljettaja tuntea musiikkia. Tunnenkin tälläisiä tyyppejä. Pääosa ihmisistä on kuitenkin aika tavallisia ja ystävän kanssa pitäisi voida olla oma itsensä. Ei niin että sun pitää ruveta taiteilijaksi maalaamaan tauluja kreisille mökille ollaksesi muiden mielestä kiinnostava.

Hyvä pointti, ja kirjoitin tuon kommentin ja siitä ehkä sai vaikutelman että pitäisi olla rikas. Voi olla että oma elämäntyylini on siihen suuntaan kallellaan, en kiistä sitä ja sen eteen onkin tehty paljo töitä ja tehdään edelleen, joten en sitä myöskään häpeä. On ihan ok ajaa sillä uudella kiiltävällä Porschella. Kuitenkaan ei ole mitään väliä muiden tulotasoilla ollenkaan, joku voi vaikka kerätä jotain hienoja ja halpoja esineitä tai joku voi tehdä vaikka hyvää kotiviiniä tai osata neuloa hienoja vaatteita. Siis ihan mitä tahansa kiinnostavaa ja persoonallista. Mua ei kiinnosta tippaakaan onko kaverilla se 20 vuotta vanha Kia vai tuliterä sähköaudi, asuuko hän yksiössä vai 300 neliön miljoonalukaalissa. Mutta ei kiinnosta myöskään kertomukset päiväkodin flunssakierteistä tai työpaikan ärsyttävästä uudesta työntekijästä, jos se juttelu on vain tuota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyyksiin näyttää täällä olevan liikaa odotuksia ja valmiita käsikirjoituksia. Ranskankurssin Laurankin kanssa nro 176 sai olla kokonaisen vuoden rattoisasti ja nyt on nyreissään ja pitää sitä hukkaan heitettynä. Minusta kannattaa satsata harrastuksiin ja nauttia kulloisestakin seurasta juuri sillä hetkellä.

Syvällisten asioiden käsittely lisääntyy sillä, että valitsee syvälliset harrastukset. Kannattaa itse olla kiinnostava ja saa toisista esiin heidän moniuloitteisuutensa.

Itse asiassa nämä ystävää kaipaavat kuulostavat hyvin samalta kuin tietyt palstamiehet naisenkaipuussaan. Niille pitäisi heti ruveta ystäväksi jos pari sanaa vaihtaa ja ihmetellään kun ei kelvata -eikä ymmärretä, että itselläkin pitäisi olla jotain annettavaa sille toiselle. Ei se riitä ystävyyden perustaksi, että MINÄMINÄMINÄ haluaa jonkun jolle kertoa palkankorotuksesta ja koiran kuolemasta.

Minä olen tuollainen Laura. Olen ihmisille kohtelias ja koska en ole erityisen kiinnostunut puhumaan omista asioistani, homma menee siihen että se toinen satunnainen tuttava puhuu omistaan. Kohteliaasti kuuntelen, koska keskustelun ohjaaminen johonkin minulle mielekkäämpään aiheeseen ei yleensä onnistu, niin suuri on vimma päästä kertomaan itsestään puolitutuille.

Eipä aikakaan kun satunnainen tuttava luulee meidän olevan ystäviä ja loukkaantuu kun käy ilmi, että minä olen ollut paikalla ihan muista syistä kuin ystävystyäkseni(esimerkiksi oppimassa ranskaa, yllättävää ranskan kurssilla) ja olen kuunnellut häntä siksi, että a) minulla on käytöstavat, b) hän ei ole suostunut puhumaan mistään järjellisestä.

Oikeasti en tiedä, miten epäkohtelias ihmisille pitäisi olla että noista pääsisi eroon.

Minulla on hyvin itseriittoinen luonne, mikä tuntuu vetävän näitä needyjä puoleensa kuin hunaja kärpäsiä.

Koirapuistot ovat muuten erityisen vaarallisia paikkoja. Erityisesti jos menette sinne keskellä päivää, silloin siellä ovat kaikki ongelmatapaukset ja epätoivoiset kotiäidit.

Olen myös huomannut, että ihmisten käsitys "syvällisestä keskustelusta" on se, että he kertovat koko elämäntarinansa ja kuvitellut traumansa sinulle. Ei suinkaan se, että pohdiskeltaisiin hydroponista viljelyä Antarktikalla tai Mooseksen seitsemännen kirjan perimmäistä sanomaa tai edes yleisiä teemoja Barbara Cartlandin romaaneissa.

Yleiset teemat Barbara Cartlandin romaaneissa olisin n mielenkiintoisempaa kuin kuunella jonkun syvällistä jorinaa omasta navastaan. Yleensä se syvällisyys onkin juuri sitä omaa avautumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, ketkä sanotte, että harrastuksista löytää hyvin seuraa. Mulle pienen lapsen äitinä yksi asia on iso ongelma: aika. Mulla ei ole jaksamista ja mahdollisuutta siihen, että ryhtyisin käymään viikoittain jossain harrastuksessa, josta _ehkä_ saattaisi löytyä ystävä. Tällä hetkellä ei ole aikaa eikä jaksamista aloittaa jotain uutta, kun energia menee jo muiden tarpeiden täyttämiseen (lapsesta huolehtiminen ja työelämä). Tulee myös olo, että pitäisi nähdä kaksinkertaisesti "vaivaa" saadakseen ystäviä: pitäisi aloittaa espanjankielen opinnot/tanssikurssi tms ja siihen vielä uuden asian opettelun lisäksi nähdä vaivaa sen ystävän etsimisen eteen. Yksinkertaisesti ei riitä aika eikä jaksaminen. Eri asia, jos varmasti tietäisi saavansa ystävän, mutta todennäköisemmin menisi niin, että kävisin vuoden jossain sambatunnilla ja sitten seuraavana syksynä pitäisi aloittaa joku toinen harrastus, kun kurssilta ei löytynyt ystävää.

Ei harrastuksista saa "hyvin" ystäviä. Espanjankurssit ja tanssikurssit on vähän hassu paikka ystävän löytämiseen, kun kurssit jatkuu vaan tietyn lyhyen ajan ja muutamasta muutakin syystä näin miehen mielestä huvittava ajatus. Harrastuksissa voi mahdollisesti tutustua, ja tuttavan kanssa voi mahdollisesti ystävystyä. Vauhtia uusi ystävä per vuosi ei taida ystävystyminen tapahtua kenellekään, jollei liity uskonnolliseen yhteisöön ja sieltä saa ns "ystäviä". Pikkulapsen kiireiselle ja väsyneelle äidille ei hyviä neuvoja ole. Aikaisemmista ystävyyksistä olisi ollut hyvä pitää kiinni, jos aiemminkin oli yksinäistä niin ei taida ruuhkavuosina helpottaa. Työelämässä ystävystymisestä ei kai tarvitse mainita, kysyn kumminkin että mikä siellä mättää ettei työkavereiden kanssa löydy yhteistä vapaa-aikaa?

Muuten olen samaa mieltä kanssasi, mutten siitä, että työkavereihin pitäisi käyttää vapaa-aikaa. Miksi? Vapaa-aika on juuri sitä varten ,että silloin ei mietitä töitä ja työkavereita. Minusta on paljon järkevämpää pysyä asiallisella työkaverilta linjalla kuin ryhtyä sen syvällisemmin kaveeraamaan joidenkin kanssa . Oma henkilökohtainen elämä ei kuulu työkavereille

Työkaverikin voi olla ystävä. Noin ehdottoman tapauksen kuin sinä kanssa en tosin kaveeraisi.

En sitä odottaisikaan. Töissä olen ystävällinen kaikille, autan tarvittaessa, syön ja kahvittelen missä porukassa tahansa. En sekaannu henkilökohtaisiin asioihin enkä puhu pahaa tai syrji ketään. Haluan että homma toimii ja työt sujuu. Tässä tulee rajani vastaan.