Helleaalto piinaa koko läntistä maailmaa meteorologi: Ei mitään näin äärimmäistä
Yhdysvalloissa on tällä hetkellä poikkeuksellisen paahtavaa, maan kansallisen sääpalvelun NWS:n meteorologi Matt Beitscher sanoo.
Eikä kyse ole vain ajankohtaan nähden epätavallisen korkeista lämpötiloista. Tällä viikolla ympäri maata mitatut lukemat olisivat poikkeuksellisia milloin tahansa, Beitscher huomauttaa.
Emme vaihda kriteerejämme vuodenajan mukaan, Beitscher toteaa.
Etenkin Yhdysvaltain lounaisosa on jäänyt käristyskupolin alle, minkä seurauksena lämpötilat ja ilmankosteus ovat nousseet lukemiin, joiden seurauksena sää on osalle väestöstä vaaraksi.
Tämä ihmismäärä ei ole mikään pieni osa Yhdysvaltain kansasta. Hellevaroitus, johon sisältyy kehotus pysyä sisätiloissa, koskee yli 125 miljoonaa ihmistä, eli reippaasti yli kolmannesta Yhdysvaltain väestöstä.
Tällä hetkellä kuumuudesta aiheutuville sairauksille alttiiden ihmisten lisäksi myös jotakuinkin kuka tahansa pitkään ulkoileva ihminen altistuu lämpösairauksille, Beitscher huomauttaa.
Lämpösairauksia ovat muun muassa ihottuma, lihaskrampit, äkillinen huimaus, auringonpistot sekä lämpöuupumus ja sitä vielä vakavampi lämpöhalvaus.
Helleaalto ei kuitenkaan piinaa ainoastaan Yhdysvaltoja. Iltalehti uutisoi alkuviikosta, kuinka iso osa Euroopasta kärvistelee poikkeuksellisessa kuumuudessa.
Useissa Yhdysvaltain kaupungeissa on viime päivinä rikottu lämpöennätyksiä.
Nevadan osavaltiossa Las Vegasissa lämpötilat ovat tällä viikolla kohonneet 109 fahrenheitasteeseen, eli 42,8 celsiusasteeseen. Tämä jakaa ennätyksen kaupungissa vuonna 1956 mitatun lukeman kanssa, mutta kansallisen sääpalvelun mukaan lämpötilat ovat yhä nousussa.
Coloradossa Denverin kaupungissa lämpötila saavutti 100 fahrenheitin (38 celsiusta) rajan aikaisemmin kuin koskaan aiemmin.
Arizonassa Phoenixin kaupungissa mittari on noussut yli 43,3 asteeseen neljänä peräkkäisenä päivänä, eivätkä lukemat ole tänä aikana laskeneet kertaakaan alle 27 celsiusasteen edes yöaikaan.
Myös keskilännessä useiden kaupunkien viranomaiset ovat pyrkineet löytämään keinoja tarjota vilvoittavia tiloja ihmisille ja etenkin riskiryhmiin kuuluville.
Illinoisn osavaltiossa Chicagossa, jossa kolme naista kuoli jo viime kuussa helleaallon aikana, on avattu keskuksia vilvoitusta kaipaaville. Lisäksi kaupungin 75 kirjaston tiloissa lämpötiloja pidetään viileinä, jotta ihmiset voivat paeta lannistavaa kuumuutta.
Joissakin kaupungeissa koulut ovat siirtyneet etäopetukseen, jotta koululaiset eivät läkähtyisi luokkahuoneissa. Esimerkiksi Minneapolisissa 14 koulua siirtyi etäopetukseen, koska näissä kouluissa ei ole ilmastointia.
Meillä oli joitakin lämpöaaltoja jo aiemmin tänä vuonna, mutta ei mitään näin äärimmäistä tai näin pitkäkestoista, NWS:n meteorologi Alex Tardy.
Nämä lukemat ovat huomattavia ja vaarallisia kenelle tahansa, jotka eivät välitä varotoimista.
Ilmastotutkijat ovat varoittaneet, että tämänkaltaiset helleaallot yleistyvät ilmastokriisin edetessä. Kohoavien lämpötilojen ohella myös maastopaloista odotetaan tämän vuoksi entistä yleisempiä.
Esimerkiksi Yhdysvaltain lounaisosissa maastopalojen määrän ennustetaan nousevan kolmanneksella vuoteen 2050 mennessä.
Kommentit (252)
Jumala alkaa lämmittää nyt ihmiskunnan olosuhteet vaikeiksi. Tuo helvetin lieskat tänne maanpäälle. Kiitos siitä kuuluu näille sotaa lietsoville kansoille.
Vierailija kirjoitti:
Golfvirta saattaa pysähtyä ilmaston lämpenemisen takia.
Tarkoittaako se sitä, että Suomi jäätyy?
Tää on kyllä niin riemukasta. Jauhetaan siitä miten maapallo on niin herkkä systeemi ja yhyy, mutta oikeasti maapallo muuttuu eikä välitä mistään lajikadosta pskanvertaa ja asiat tapahtuvat dominoefektin tavoin. Historian aikana on kadonnut varmaan satojatuhansia lajeja, ihan ilman ihmisen apua. Se nyt vaan kuuluu asiaan, ja se on ihmisenkin kohtalo.
Normaalia viileämpi jakso menossa. Kesällä yleensä hellettä piisaa lämpösissä maissa ja joskus jopa Suomessa. Uutisointi on muuttunut. Tietty agenda näkyy kaikessa. Ennen kasvit tarvitsi hiilidioksidia tuottaakseen happea. Ilman hiilidioksidia kasvit ei voi yhteyttää happea. Nykyään tuokin on poistettu koulujen biologian kirjoista. Pelottelu aloitetaan ala-asteelta lähtien.
Ihan oikein vain, että sielä kärvistelevät, ketkä yhtään mitään tee asian eteen.
Saa yhdysvallat, kiinat ja intiat palaa hornan tuutissa. Samoin venäjäkin.
Vierailija kirjoitti:
Normaalia viileämpi jakso menossa. Kesällä yleensä hellettä piisaa lämpösissä maissa ja joskus jopa Suomessa. Uutisointi on muuttunut. Tietty agenda näkyy kaikessa. Ennen kasvit tarvitsi hiilidioksidia tuottaakseen happea. Ilman hiilidioksidia kasvit ei voi yhteyttää happea. Nykyään tuokin on poistettu koulujen biologian kirjoista. Pelottelu aloitetaan ala-asteelta lähtien.
pÄÄTARKOITUS ON RAHASTUS:
Vierailija kirjoitti:
Asummeko me sitten itämaissa koska täällä ei ole helteitä näkynyt vaan on ollut poikkeuksellinen myöhäinen, kylmä ja sateinen kevät sekä kesän alku?
Mutta, paikallinen sää ei ole ilmasto, eli vaikka jossain on lämmintä, mutta meillä kylmää, niin keskiarvo on ihan normaali.
No huomattavasti idempänä kyllä, mutta ennen kaikkea pohjoisemmassa.
Sanon saman kuin ennenkin eli odota nyt sinne heinä-elokuuhun. Kyllä sitten.
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennenkin on helteitä piisannut, nyt ne ovat jotain poikkeuksellista....?!
Kolmannes Yhdysvaltain väestöstä elää alueella jossa on kesäkuun puolessa välissä kehotettu ihmisiä pysymään sisätiloissa helteen takia. Ei ihan jokavuotista, lämpötilat ovat korkeimmillaan yleensä elo-syyskuussa jolloin alkavat myös metsäpalot. Vaikuttaa moneen asiaan vaikka sinä et sitä tajua, ruoan hinta/saatavuus varmaan koskettaa myös sinua syksyllä.
Propagamda käy ylikierroksilla. Aivan tavallisia kesälämpöjä noilla leveysasteilla. Katsokaapa karttapallolta niin huomaatte noiden osavaltioiden olevan etelämpänä kuin Välimeri. Ne ovat samoilla asteilla Saharan kanssa ja Yhdysvaltojen eteläraja kuuluu jo trooppiseen vyöhykkeeseen. 40 astetta ei estä ulkona tehtävää työtä. Vai luuleeko joku ettei taloja rakenneta ja maata viljellä alueilla joilla on joka vuosi 40 asteen lämpötiloja. Muuten esim Israelissa on joka vuosi 40 astetta niin kuin nytkin on ollut ja yhteiskunta toimii täysin normaalisti koko ajan. Onhan tuollainen helle tietysti kova jos ei ole koskaan tottunut tekemään ruumiillista työtä korkeissa lämpötiloissa. Suomen viime kesän 30 asteen lämmöt ovat tuolla aivan tavallista kesää.
Persuilla kaikki on hyvin niin kauan kunnes ilmastopakolaiset lähtevät valumaan pohjoiseen. Sitten alkaa taas syyttely ja valitus, miksei joku muu tehnyt jotain.
Niinpä, niin kauan tämä on ilmastohumppaa tai jotain huijausta kun omalla pitäjällä on tavallinen ilma. Sitten kun kakki on jo housussa alkaa itku. Niin perus.
Tähän maahan ei vyöry ilmastopakolaisia jos niitä ei haluta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennenkin on helteitä piisannut, nyt ne ovat jotain poikkeuksellista....?!
Kolmannes Yhdysvaltain väestöstä elää alueella jossa on kesäkuun puolessa välissä kehotettu ihmisiä pysymään sisätiloissa helteen takia. Ei ihan jokavuotista, lämpötilat ovat korkeimmillaan yleensä elo-syyskuussa jolloin alkavat myös metsäpalot. Vaikuttaa moneen asiaan vaikka sinä et sitä tajua, ruoan hinta/saatavuus varmaan koskettaa myös sinua syksyllä.
Propagamda käy ylikierroksilla. Aivan tavallisia kesälämpöjä noilla leveysasteilla. Katsokaapa karttapallolta niin huomaatte noiden osavaltioiden olevan etelämpänä kuin Välimeri. Ne ovat samoilla asteilla Saharan kanssa ja Yhdysvaltojen eteläraja kuuluu jo trooppiseen vyöhykkeeseen. 40 astetta ei estä ulkona tehtävää työtä. Vai luuleeko joku ettei taloja rakenneta ja maata viljellä alueilla joilla on joka vuosi 40 asteen lämpötiloja. Muuten esim Israelissa on joka vuosi 40 astetta niin kuin nytkin on ollut ja yhteiskunta toimii täysin normaalisti koko ajan. Onhan tuollainen helle tietysti kova jos ei ole koskaan tottunut tekemään ruumiillista työtä korkeissa lämpötiloissa. Suomen viime kesän 30 asteen lämmöt ovat tuolla aivan tavallista kesää.
Persuilla kaikki on hyvin niin kauan kunnes ilmastopakolaiset lähtevät valumaan pohjoiseen. Sitten alkaa taas syyttely ja valitus, miksei joku muu tehnyt jotain.
Lapsellisia kuvitelmia. Luuletko todella etelässä syntyneilla näiden helteiden olevan mitään ihmeellistä. Tuolta tuleville suomalainen heinäkuukin on kylmä talvikuukausi. Noissa maissa on totuttu kuumempaan kuin suomalainen tai edes eurooppalainen osaa kuvitellakaan. Eikä siellä 99% ole ilmastointia asunnoissa eikä autoissa. Ongelmien juurisyyt liittyvät väestönkasvuun jonka perässä alkeellinen maatalous ei pysy ja yhteiskuntien yleiseen kehittymättömyyteen. Nämä ilmastopakolaismassat ovat radikalisoituneiden
todellisuuden tajunsa kadottaneiden tutkijoiden fantasioita.
Ranskassa kuoli 3 viikon ennätyshelteissä vuonna 2003 arviolta n. 3000 ihmistä nimenomaan helteiden vaikutuksesta (perustuu Ranskan terveysviranomaisten arvioon).
Bilogisesti lopussa olleita monisairaita vanhuksia. Jos ihminen kuolee helteen vuoksi on terveyden tila jo niin heikko että se on täysin luonnollista kuolleisuutta. Luonto on julma mutta ihminen joka ei kestä pientä hellejaksoa ei ole enää elinkelpoinen. Jos sääkin pitäisi muokata sen mukaa että joku sydänsairas vanhus pysyy hengissä 100v ollaan jo hakoteillä. Liian paljon jo kiinnitetään huomiota vanhusten eliniän maksimoimiseen vaikka näiden kuuluukin kuolla pois.
Vierailija kirjoitti:
Otsikko tältä keväältä: Hirmuhelle koettelee Intiaa ja Pakistania, lämmintä ollut jopa 46 astetta – "Jos jo nyt on näin kuuma, mitä tapahtuu myöhemmin kesällä?"
Tätä tapahtuu kesällä Intiassa
Kaakkois-Aasia ja Intia ovat keväällä kuumimmillaan. Alkukesällä alkava monsuunikausi tuo helpotusta kuumuuteen.
Kevät tarkoittaa Suomen leveysasteilla yleensä viileää ja raikasta säätä. Kaakkois-Aasiassa ja Intiassa puolestaan paistatellaan päivää maalis-toukokuun tienoilla jopa yli 45 asteen lämpötilassa. Kesäkuun alkupuolella alkava monsuunikausi estää lämpötilojen nousun vieläkin korkeammaksi.
– Monsuunisateet saavat alkunsa yleensä kesäkuun alussa Intian lounaisrannikolla, Mumbain edustalla, ja jatkavat matkaansa noin kuuden viikon ajan saapuen Pohjois-Intiaan ja Nepaliin
Sinun päättelyn mukaan varmaankin myöhemmin on vähintään 20 astetta kuumempaa kuin nyt? Samaahan voi päätellä varhaisesta lumentulosta.
Golfvirran pysähtymisteoria tulee jääkauden jälkeisen järven, Agazisin , purkautumisesta joka ilmeisesti pysäytti hetkeksi Golf-virran.. Ei ole olemassa sellaista järveä joka pysäyttäisi Golf-virran.
Vierailija kirjoitti:
Otsikko tältä keväältä: Hirmuhelle koettelee Intiaa ja Pakistania, lämmintä ollut jopa 46 astetta – "Jos jo nyt on näin kuuma, mitä tapahtuu myöhemmin kesällä?"
Tätä tapahtuu kesällä Intiassa
Kaakkois-Aasia ja Intia ovat keväällä kuumimmillaan. Alkukesällä alkava monsuunikausi tuo helpotusta kuumuuteen.
Kevät tarkoittaa Suomen leveysasteilla yleensä viileää ja raikasta säätä. Kaakkois-Aasiassa ja Intiassa puolestaan paistatellaan päivää maalis-toukokuun tienoilla jopa yli 45 asteen lämpötilassa. Kesäkuun alkupuolella alkava monsuunikausi estää lämpötilojen nousun vieläkin korkeammaksi.
– Monsuunisateet saavat alkunsa yleensä kesäkuun alussa Intian lounaisrannikolla, Mumbain edustalla, ja jatkavat matkaansa noin kuuden viikon ajan saapuen Pohjois-Intiaan ja Nepaliin
Eihän tuolla ole talvellakaan niin kylmä kuin Suomessa kesällä. Eivät lämpötilat tuolla sen korkeammaksi nouse ilman monsuuniakaan mutta se on tärkeä veden vuoksi. Persianlahdella ja Saharassa ei ole monsuunia mutta ei siellä sen korkeampia päivälämpötiloja kesällä ole.
Normaaleja kesähelteitä. Toimittajat vain repii juttuja; ihan vakio joka vuosi, josta ne saa leipänsä. Ei mitään nähtävää: Wiki ja kaupunki, ja siitä säätietojen keskiarvot.
Vierailija kirjoitti:
Huvittavinta ilmastoaktivisteja pilkkaavissa on se, että sitten kun sonta osuu tuulettimeen Suomessa kunnolla niin he tulevat olemaan ensimmäisinä kysymässä miksei kukaan tee mitään ja vaatimassa valtiolta apua.
Niinpä. Joku persu on silloin telkkarissa pöyristymässä, kun rajoittaa kuuluu asylym. 😂😂
Vierailija kirjoitti:
Suomi tuhoaa maapallon! Tajuuttekste! Me voidaan estää ilmastonmuutos eikä muiden maiden tarvi tehdä mitään!!!
Väärin meni. Yhteinen ongelma, ratkaisukaan ei ole vain yhden valtion varassa.
Ääri-ilmiöt tulevat ikävä kyllä yleistymään tulevaisuudessa, kuivuus, kuumuus, metsäpalot. Ikiroudan sulaessa taudit leviävät, sekä superbakteerit. Mutta hakataan toki kaikki metsät, syödään lihaa, lennetään paljon ja kerskakulutetaan muualta tuotua (afrikkalaista lohtahan suomalaisen tulee syödä), ei arvosteta luontoa ja ekosysteemiä.. Seuraus on tulevaisuudessa laidunmaata vaan lisää karjalle, saastutusta ei saada hillittyä, Amazonin sademetsää ja muita hiilinieluja säilytettyä ja ihmiset ei täällä enää tule pärjäämään. Sen jälkeen tämä planeetta ja luonto selviää, ilman ihmistä. Kaikelle olisi mahdollista tehdä jokaisen jotain ja nyt, mutta ihmiset on itsekkäitä ja tuhoavat itsensä ja jälkeläistensä elämän.
Ilmastohumppa on yksi vitsi.
Toki luonnosta pitää pitää huolta eikä yletön kuluttaminenkaan ole hyväksi mutta muuten yksittäisen taviksen mahdollisuudet vaikuttaa mihinkään ovat vähäiset.
Ja maapallon ekosysteemi pyörii omaa latuaan ihmisestä huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Golfvirta saattaa pysähtyä ilmaston lämpenemisen takia.
Tarkoittaako se sitä, että Suomi jäätyy?
Ei välttämättä, mutta kylmempään suuntaan se vaikuttaisi.
Suurin vaikutus on Brittein saarilla ja myös Pohjoismaissa, mukaanluettuna Suomi. Myrskyjä tulee enemmän, mutta saataisiin ainakin ne kylmät talvet takaisin.
Kyllä ilmastonmuutos on totta ja liikumme kohden lämpimämpää ja kuivempaa ajanjaksoa, jota elämäntapamme kiihdyttää.
Onkin suorastaan irvokasta, että heti kun Korona matkailu rajoitukset höllentyivät, tungeksii suomalaisetkin jälleen lentelemään kuka mihinkin päin maailmaa. Todella ajattelematonta ja itsekästä!
Monin paikoin kuivuus lisääntyy ja vähentää mahdollisuuksia viljellä tuottavasti, myös juomavedestä tulee pulaa. Tämä vähentää vuotuisia viljasatoja ja lisää ilmasto pakolaisuutta parempien ilmasto olojen maihin.
Kova kuumuus lisää energian kulutusta, jota ikävä kyllä isossa kuvassa tuotetaan vielä pääosin kivihiilellä yms (vrt Intia ja Kiina yms)
Joistain alueista tulee niin pätsejä, ettei niillä enää ihminen suostu asumaan kun sietämättömät sääolot kestävät kuukausia vuodesta (tyyliin yli 50 päiväaikaan ja yli 40 yöaikaan, nyt jo ollaan lähellä tuota oltu tänä vuonna esim osissa Intiaa, Pakistania, Irania, Algeriaa jne).
Itse veikkaan, että 50 vuoden kuluttua Espanja, Portugali, Ranska, Italia, Kreikka jne eteläinen Eurooppa on enää paikoin asuinkelpoinen monien makuun, koska läpi koko pitkän kesäkauden (4-6kk) alkaa olla tukalan kuumaa ja kuivaa jatkuvien matsäpaloineen (yli 40 astetta koko ajan ja hiljalleen metsät palavat poroksi).