Helleaalto piinaa koko läntistä maailmaa meteorologi: Ei mitään näin äärimmäistä
Yhdysvalloissa on tällä hetkellä poikkeuksellisen paahtavaa, maan kansallisen sääpalvelun NWS:n meteorologi Matt Beitscher sanoo.
Eikä kyse ole vain ajankohtaan nähden epätavallisen korkeista lämpötiloista. Tällä viikolla ympäri maata mitatut lukemat olisivat poikkeuksellisia milloin tahansa, Beitscher huomauttaa.
Emme vaihda kriteerejämme vuodenajan mukaan, Beitscher toteaa.
Etenkin Yhdysvaltain lounaisosa on jäänyt käristyskupolin alle, minkä seurauksena lämpötilat ja ilmankosteus ovat nousseet lukemiin, joiden seurauksena sää on osalle väestöstä vaaraksi.
Tämä ihmismäärä ei ole mikään pieni osa Yhdysvaltain kansasta. Hellevaroitus, johon sisältyy kehotus pysyä sisätiloissa, koskee yli 125 miljoonaa ihmistä, eli reippaasti yli kolmannesta Yhdysvaltain väestöstä.
Tällä hetkellä kuumuudesta aiheutuville sairauksille alttiiden ihmisten lisäksi myös jotakuinkin kuka tahansa pitkään ulkoileva ihminen altistuu lämpösairauksille, Beitscher huomauttaa.
Lämpösairauksia ovat muun muassa ihottuma, lihaskrampit, äkillinen huimaus, auringonpistot sekä lämpöuupumus ja sitä vielä vakavampi lämpöhalvaus.
Helleaalto ei kuitenkaan piinaa ainoastaan Yhdysvaltoja. Iltalehti uutisoi alkuviikosta, kuinka iso osa Euroopasta kärvistelee poikkeuksellisessa kuumuudessa.
Useissa Yhdysvaltain kaupungeissa on viime päivinä rikottu lämpöennätyksiä.
Nevadan osavaltiossa Las Vegasissa lämpötilat ovat tällä viikolla kohonneet 109 fahrenheitasteeseen, eli 42,8 celsiusasteeseen. Tämä jakaa ennätyksen kaupungissa vuonna 1956 mitatun lukeman kanssa, mutta kansallisen sääpalvelun mukaan lämpötilat ovat yhä nousussa.
Coloradossa Denverin kaupungissa lämpötila saavutti 100 fahrenheitin (38 celsiusta) rajan aikaisemmin kuin koskaan aiemmin.
Arizonassa Phoenixin kaupungissa mittari on noussut yli 43,3 asteeseen neljänä peräkkäisenä päivänä, eivätkä lukemat ole tänä aikana laskeneet kertaakaan alle 27 celsiusasteen edes yöaikaan.
Myös keskilännessä useiden kaupunkien viranomaiset ovat pyrkineet löytämään keinoja tarjota vilvoittavia tiloja ihmisille ja etenkin riskiryhmiin kuuluville.
Illinoisn osavaltiossa Chicagossa, jossa kolme naista kuoli jo viime kuussa helleaallon aikana, on avattu keskuksia vilvoitusta kaipaaville. Lisäksi kaupungin 75 kirjaston tiloissa lämpötiloja pidetään viileinä, jotta ihmiset voivat paeta lannistavaa kuumuutta.
Joissakin kaupungeissa koulut ovat siirtyneet etäopetukseen, jotta koululaiset eivät läkähtyisi luokkahuoneissa. Esimerkiksi Minneapolisissa 14 koulua siirtyi etäopetukseen, koska näissä kouluissa ei ole ilmastointia.
Meillä oli joitakin lämpöaaltoja jo aiemmin tänä vuonna, mutta ei mitään näin äärimmäistä tai näin pitkäkestoista, NWS:n meteorologi Alex Tardy.
Nämä lukemat ovat huomattavia ja vaarallisia kenelle tahansa, jotka eivät välitä varotoimista.
Ilmastotutkijat ovat varoittaneet, että tämänkaltaiset helleaallot yleistyvät ilmastokriisin edetessä. Kohoavien lämpötilojen ohella myös maastopaloista odotetaan tämän vuoksi entistä yleisempiä.
Esimerkiksi Yhdysvaltain lounaisosissa maastopalojen määrän ennustetaan nousevan kolmanneksella vuoteen 2050 mennessä.
Kommentit (252)
Sinnekö meille kuuluva ihana lämpö on karannut. Sale vois laittaa nootin ja vaatia takaisin ja heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennenkin on helteitä piisannut, nyt ne ovat jotain poikkeuksellista....?!
Kolmannes Yhdysvaltain väestöstä elää alueella jossa on kesäkuun puolessa välissä kehotettu ihmisiä pysymään sisätiloissa helteen takia. Ei ihan jokavuotista, lämpötilat ovat korkeimmillaan yleensä elo-syyskuussa jolloin alkavat myös metsäpalot. Vaikuttaa moneen asiaan vaikka sinä et sitä tajua, ruoan hinta/saatavuus varmaan koskettaa myös sinua syksyllä.
Propagamda käy ylikierroksilla. Aivan tavallisia kesälämpöjä noilla leveysasteilla. Katsokaapa karttapallolta niin huomaatte noiden osavaltioiden olevan etelämpänä kuin Välimeri. Ne ovat samoilla asteilla Saharan kanssa ja Yhdysvaltojen eteläraja kuuluu jo trooppiseen vyöhykkeeseen. 40 astetta ei estä ulkona tehtävää työtä. Vai luuleeko joku ettei taloja rakenneta ja maata viljellä alueilla joilla on joka vuosi 40 asteen lämpötiloja. Muuten esim Israelissa on joka vuosi 40 astetta niin kuin nytkin on ollut ja yhteiskunta toimii täysin normaalisti koko ajan. Onhan tuollainen helle tietysti kova jos ei ole koskaan tottunut tekemään ruumiillista työtä korkeissa lämpötiloissa. Suomen viime kesän 30 asteen lämmöt ovat tuolla aivan tavallista kesää.
Persuilla kaikki on hyvin niin kauan kunnes ilmastopakolaiset lähtevät valumaan pohjoiseen. Sitten alkaa taas syyttely ja valitus, miksei joku muu tehnyt jotain.
Ja Etelä-Afrikassa jossa pitäisi talvea pidellä, oli joku päivä sitten oikein mainio kesälämpötila.
En ole siellä. Siksi eilen meillä oli ihana ilta, kerrassaan täydellinen sää.
Vierailija kirjoitti:
30 asteen ylityksiä, paikoin 40 astetta lähellä
Toukokuinen helleaalto on saamassa alkunsa Atlantilla majailevan staattisen ja voimakkaan matalapaineen seurauksena, joka työntää voimalla lämpöä Afrikan mantereelta kohti Eurooppaa. Keskiseen Eurooppaan muodostuva korkeapaineen alue kaappaa helleilman ympärilleen ja tuo varaslähdön kesään Länsi- ja Etelä-Euroopassa.Ennustekartoilla näkyykin nyt sellaisia lämpötilalukemia, jotka eivät alkuunkaan ole tyypillisiä mantereellemme toukokuussa. Jo alkavalla viikolla 30 asteen raja tulee rikkoutumaan esimerkiksi Iberian niemimaalla, Ranskassa, osassa Italiaa ja Balkanin niemimaalla.
Viikon edetessä helleilma on leviämässä pohjoisemmas siten, että laajalti keskisessäkin Euroopassa, kuten esimerkiksi Benelux-maissa ja Saksassa, kolkutellaan 30 asteen rajapyykkiä. Samaan aikaan kuumuus voi korventaa Espanjan sisämaata jo lähes 40 asteen voimin.
40 asteen ylitys ei ole Iberian niemimaalla täysin poissuljettu skenaario 16. toukokuuta alkavan viikon loppupuolella. Näin korkeat lukemat olisivat vuodenaikaan nähden poikkeuksellisia, eli niiden esiintyvyys on enintään kerran tai pari vuosisadassa.
Toukokuinen 40 asteen ylitys ei kuitenkaan olisi täysin ennennäkemätön ilmiö Manner-Euroopassa. Euroopan kuumimmassa kolkassa Espanjan Sevillassa on mitattu äärimmillään 40,8 astetta jo toukokuun puolella, ja näitä alueita korkeimmat lämpötilat tulevat todennäköisesti tälläkin erää korventamaan.
Samoilla leveysasteilla Israelissa käydään joka vuosi 40 asteessa kesällä. Silti yhteiskunta toimii ja maanviljelys on tuottavaa. Mitä ihmeellistä on jos ilmamassat liikkuvat muutaman sata kilometriä Gibralttarinsalmen yli tuoden Saharasta kuuman helteen. Kaiken huippu on kuinka Saksassa 30 astetta on toukokuussa jo poikkeuksellista vaikka tuolloin siellä on jo aivan täysi kesä. Sen sijaan Suomessa on puoli vuotta lunta ja pakkasta. Mieluummin kesällä 40 asteen helleaaltoja. Kuin tämä Suomen jokavuotinen jäinen noin 5 kuukatta kestävä helvetti. Noiden helteiden ongelmat eivät ole mitään verrattuna talven tuomiin ongelmiin. Luuleeko joku ihan oikeasti että joku etelästä kotoisin oleva haluaa jos on elintason suhteen muita vaihtoehtoja tai syynä ei ole rakkaus muuttaa Suomeen vapaaehtoisesti. Maahan missä etelämmässä normaalina pidetty arki elämä on mahdotonta talvella kylmyyden vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
NASAn tutkijat varoittivat juuri, että tilanne on parhaillaan johtamassa ruoka- ja vesisysteemien romahtamiseen, ja siten sivilisaation tuhoon. Mutta joo, puhutaan vaan "ilmastovouhotuksesta".
Eikö yleensä puhuta "ilmastohumpasta"?

Mielummin ei kesää ollenkaan kuin 40 asteen hellejaksoja, jos multa kysytään.

Meillä on sisällä talvella ihan mukava lämpötila. Ja kun menen ulos, niin pukeudun sitten sen mukaisesti. Löytyy kyllä sellaiset tekniset talvikamppeet, että en tosiaankaan säikähdä mitään pikkupakkasia.
Persut himoitsee Suomeen Afrikan ilmastoa.
Tässä kiinnostava BBC:n dokumentti muinaisesta kuivuusjaksosta, joka romahdutti sen sivilisaation, joka rakensi pyramidit - ruokapula aiheutti väkivaltaisuuksia ja kannibalismia ja hajotti mahtavan valtion vuosisadoiksi:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennenkin on helteitä piisannut, nyt ne ovat jotain poikkeuksellista....?!
Kolmannes Yhdysvaltain väestöstä elää alueella jossa on kesäkuun puolessa välissä kehotettu ihmisiä pysymään sisätiloissa helteen takia. Ei ihan jokavuotista, lämpötilat ovat korkeimmillaan yleensä elo-syyskuussa jolloin alkavat myös metsäpalot. Vaikuttaa moneen asiaan vaikka sinä et sitä tajua, ruoan hinta/saatavuus varmaan koskettaa myös sinua syksyllä.
Propagamda käy ylikierroksilla. Aivan tavallisia kesälämpöjä noilla leveysasteilla. Katsokaapa karttapallolta niin huomaatte noiden osavaltioiden olevan etelämpänä kuin Välimeri. Ne ovat samoilla asteilla Saharan kanssa ja Yhdysvaltojen eteläraja kuuluu jo trooppiseen vyöhykkeeseen. 40 astetta ei estä ulkona tehtävää työtä. Vai luuleeko joku ettei taloja rakenneta ja maata viljellä alueilla joilla on joka vuosi 40 asteen lämpötiloja. Muuten esim Israelissa on joka vuosi 40 astetta niin kuin nytkin on ollut ja yhteiskunta toimii täysin normaalisti koko ajan. Onhan tuollainen helle tietysti kova jos ei ole koskaan tottunut tekemään ruumiillista työtä korkeissa lämpötiloissa. Suomen viime kesän 30 asteen lämmöt ovat tuolla aivan tavallista kesää.
Persuilla kaikki on hyvin niin kauan kunnes ilmastopakolaiset lähtevät valumaan pohjoiseen. Sitten alkaa taas syyttely ja valitus, miksei joku muu tehnyt jotain.
Lapsellisia kuvitelmia. Luuletko todella etelässä syntyneilla näiden helteiden olevan mitään ihmeellistä. Tuolta tuleville suomalainen heinäkuukin on kylmä talvikuukausi. Noissa maissa on totuttu kuumempaan kuin suomalainen tai edes eurooppalainen osaa kuvitellakaan. Eikä siellä 99% ole ilmastointia asunnoissa eikä autoissa. Ongelmien juurisyyt liittyvät väestönkasvuun jonka perässä alkeellinen maatalous ei pysy ja yhteiskuntien yleiseen kehittymättömyyteen. Nämä ilmastopakolaismassat ovat radikalisoituneiden todellisuuden tajunsa kadottaneiden tutkijoiden fantasioita.
Suomi tuhoaa maapallon! Tajuuttekste! Me voidaan estää ilmastonmuutos eikä muiden maiden tarvi tehdä mitään!!!
Ihana kesä kirjoitti:
Itse voi kasvattaa kukkapurkissa ruohosipulia ,tilliä ja persiljaa.Voit tehdä parvekkeella mansikkaa ja tomaattia.Paprikaa.Jopa porkkanaa vaatii vähän hiekkaa mullan sekaan.Sipulia voi nopeasti kasvattaa maassa ja purkissa.Avomaan kurkkuja.Sitten voi opetella kuivattamaan tilliä ja säilömään ne kurkut.Lasipurkkeja kannella löytää lasinkeräys roskista.Ne pitää pestä hyvin ja kuumentaa hetki uunissa bakteerit kuolee.Sitten niihin voi säilöä.Myös korkki kuumennetaan.Kuumalla ilmalla pidetään ikkunat kiinni ja viilennys päällä.Pakastettu jääpala,tuoremehu pala,jogurtti pala viilentää hyvin ja jääpala viilentää myös ihoa jos vähän pyyhkii sillä ihoa.Turvotusta poistaa iki ihana ananas.Ananas juoma sopii drinkkeihin ja myös jääpaloina mehu.
Hyviä vinkkejä! Kiitos ja ihanaa kesää!
Vierailija kirjoitti:
Tässä kiinnostava BBC:n dokumentti muinaisesta kuivuusjaksosta, joka romahdutti sen sivilisaation, joka rakensi pyramidit - ruokapula aiheutti väkivaltaisuuksia ja kannibalismia ja hajotti mahtavan valtion vuosisadoiksi:
Egyptin historiassa on ollut kuivuusjaksoja paljonkin. Kuten muuten muistaakseni Raamatussakin mainitaan. Pyramidit olivat vain lyhyt ajanjakso sen historiassa. Ei tämä ole dokumentti vaan pelkkää propagandaa. Nyky Egyptin väkiluku on kasvanut kauan sitten yli sen mitä maan pellot pystyvät tuottamaan ravintoa.
Mistähän lännestä nyt puhutaan? Täällä ainakin sataa ja on varsin viileää.

Kuivuusjaksoja on tosiaan ollut maailman historiassa paljonkin, aina isojen ongelmien kera.
Vierailija kirjoitti:
Mistähän lännestä nyt puhutaan? Täällä ainakin sataa ja on varsin viileää.
Niin täälläkin. Stadissa.

No onpa helpottavaa tietää, että ilmastonmuutosta ei näköjään tapahdukaan, koska tänään sataa.

Hyvä, lähdenkin tästä polttamaan turvetta ja jätän vanhan paskan diesel-autoni tyhjäkäynnille savuttamaan.
Ei hätiä mitiä. Keski-euroopan taivaalla on nähty valaisevia yöpilviä jotka ovat hyvin harvinaisia jo nyt kesäkuussa (jäätä yläilmakehässä). Kohta sataa ja tulvii keski ja etelä euroopassa.
Sen päättelen, että sulla meni tämän päivän rillaukset ja kännäykset pilalle sateen vuoksi