Helleaalto piinaa koko läntistä maailmaa meteorologi: Ei mitään näin äärimmäistä
Yhdysvalloissa on tällä hetkellä poikkeuksellisen paahtavaa, maan kansallisen sääpalvelun NWS:n meteorologi Matt Beitscher sanoo.
Eikä kyse ole vain ajankohtaan nähden epätavallisen korkeista lämpötiloista. Tällä viikolla ympäri maata mitatut lukemat olisivat poikkeuksellisia milloin tahansa, Beitscher huomauttaa.
Emme vaihda kriteerejämme vuodenajan mukaan, Beitscher toteaa.
Etenkin Yhdysvaltain lounaisosa on jäänyt käristyskupolin alle, minkä seurauksena lämpötilat ja ilmankosteus ovat nousseet lukemiin, joiden seurauksena sää on osalle väestöstä vaaraksi.
Tämä ihmismäärä ei ole mikään pieni osa Yhdysvaltain kansasta. Hellevaroitus, johon sisältyy kehotus pysyä sisätiloissa, koskee yli 125 miljoonaa ihmistä, eli reippaasti yli kolmannesta Yhdysvaltain väestöstä.
Tällä hetkellä kuumuudesta aiheutuville sairauksille alttiiden ihmisten lisäksi myös jotakuinkin kuka tahansa pitkään ulkoileva ihminen altistuu lämpösairauksille, Beitscher huomauttaa.
Lämpösairauksia ovat muun muassa ihottuma, lihaskrampit, äkillinen huimaus, auringonpistot sekä lämpöuupumus ja sitä vielä vakavampi lämpöhalvaus.
Helleaalto ei kuitenkaan piinaa ainoastaan Yhdysvaltoja. Iltalehti uutisoi alkuviikosta, kuinka iso osa Euroopasta kärvistelee poikkeuksellisessa kuumuudessa.
Useissa Yhdysvaltain kaupungeissa on viime päivinä rikottu lämpöennätyksiä.
Nevadan osavaltiossa Las Vegasissa lämpötilat ovat tällä viikolla kohonneet 109 fahrenheitasteeseen, eli 42,8 celsiusasteeseen. Tämä jakaa ennätyksen kaupungissa vuonna 1956 mitatun lukeman kanssa, mutta kansallisen sääpalvelun mukaan lämpötilat ovat yhä nousussa.
Coloradossa Denverin kaupungissa lämpötila saavutti 100 fahrenheitin (38 celsiusta) rajan aikaisemmin kuin koskaan aiemmin.
Arizonassa Phoenixin kaupungissa mittari on noussut yli 43,3 asteeseen neljänä peräkkäisenä päivänä, eivätkä lukemat ole tänä aikana laskeneet kertaakaan alle 27 celsiusasteen edes yöaikaan.
Myös keskilännessä useiden kaupunkien viranomaiset ovat pyrkineet löytämään keinoja tarjota vilvoittavia tiloja ihmisille ja etenkin riskiryhmiin kuuluville.
Illinoisn osavaltiossa Chicagossa, jossa kolme naista kuoli jo viime kuussa helleaallon aikana, on avattu keskuksia vilvoitusta kaipaaville. Lisäksi kaupungin 75 kirjaston tiloissa lämpötiloja pidetään viileinä, jotta ihmiset voivat paeta lannistavaa kuumuutta.
Joissakin kaupungeissa koulut ovat siirtyneet etäopetukseen, jotta koululaiset eivät läkähtyisi luokkahuoneissa. Esimerkiksi Minneapolisissa 14 koulua siirtyi etäopetukseen, koska näissä kouluissa ei ole ilmastointia.
Meillä oli joitakin lämpöaaltoja jo aiemmin tänä vuonna, mutta ei mitään näin äärimmäistä tai näin pitkäkestoista, NWS:n meteorologi Alex Tardy.
Nämä lukemat ovat huomattavia ja vaarallisia kenelle tahansa, jotka eivät välitä varotoimista.
Ilmastotutkijat ovat varoittaneet, että tämänkaltaiset helleaallot yleistyvät ilmastokriisin edetessä. Kohoavien lämpötilojen ohella myös maastopaloista odotetaan tämän vuoksi entistä yleisempiä.
Esimerkiksi Yhdysvaltain lounaisosissa maastopalojen määrän ennustetaan nousevan kolmanneksella vuoteen 2050 mennessä.
Kommentit (252)
Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla. . Jos jotakin on, josta sanotaan: "Katso, tämä on uutta", niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä.
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennenkin on helteitä piisannut, nyt ne ovat jotain poikkeuksellista....?!
Kolmannes Yhdysvaltain väestöstä elää alueella jossa on kesäkuun puolessa välissä kehotettu ihmisiä pysymään sisätiloissa helteen takia. Ei ihan jokavuotista, lämpötilat ovat korkeimmillaan yleensä elo-syyskuussa jolloin alkavat myös metsäpalot. Vaikuttaa moneen asiaan vaikka sinä et sitä tajua, ruoan hinta/saatavuus varmaan koskettaa myös sinua syksyllä.
Propagamda käy ylikierroksilla. Aivan tavallisia kesälämpöjä noilla leveysasteilla. Katsokaapa karttapallolta niin huomaatte noiden osavaltioiden olevan etelämpänä kuin Välimeri. Ne ovat samoilla asteilla Saharan kanssa ja Yhdysvaltojen eteläraja kuuluu jo trooppiseen vyöhykkeeseen. 40 astetta ei estä ulkona tehtävää työtä. Vai luuleeko joku ettei taloja rakenneta ja maata viljellä alueilla joilla on joka vuosi 40 asteen lämpötiloja. Muuten esim Israelissa on joka vuosi 40 astetta niin kuin nytkin on ollut ja yhteiskunta toimii täysin normaalisti koko ajan. Onhan tuollainen helle tietysti kova jos ei ole koskaan tottunut tekemään ruumiillista työtä korkeissa lämpötiloissa. Suomen viime kesän 30 asteen lämmöt ovat tuolla aivan tavallista kesää.
Persuilla kaikki on hyvin niin kauan kunnes ilmastopakolaiset lähtevät valumaan pohjoiseen. Sitten alkaa taas syyttely ja valitus, miksei joku muu tehnyt jotain.
Niinpä, niin kauan tämä on ilmastohumppaa tai jotain huijausta kun omalla pitäjällä on tavallinen ilma. Sitten kun kakki on jo housussa alkaa itku. Niin perus.
Vierailija kirjoitti:
Ei hätiä mitiä. Keski-euroopan taivaalla on nähty valaisevia yöpilviä jotka ovat hyvin harvinaisia jo nyt kesäkuussa (jäätä yläilmakehässä). Kohta sataa ja tulvii keski ja etelä euroopassa.
Kun sitten sataa ja tulvii Keski-euroopassa, kaivetaan esiin sama levy jossa toitetaan ei ole koskaan ollut näin äärimmäistä. Vaikka keski- euroopan tulvat toistuvat aika säännöllisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se jännä miten serkun tutun kaima jossain puolella maailmaa tietää ilmaston tilan katsomalla lämpömittariaan paremmin kuin asiantuntijat, joilla on seurantadata koko maailmasta.
No, kun on lusikalla annettu.
Mikäli asia olisi vakava, miksi länsimaat tekevät poliittisia päätöksiä, jotka pönkittävät isojen EU-maiden taloutta ja samalla kasvattaa Co2 päästöjä? Kaikki nämä ilmastomuutoksen nimissä.
No miksiköhän luulet? Johtaako tätä maailmaa tieto ja asiantuntijat vai raha, poliittiset intressit ja globaalit yhtiöt?
Ongelma on kun asiantuntijoiden lausunnot muuttuvat ainoastaan politiikkaa tukevaksi? Myös ilmastoasioissa ja toimenpiteiden perusteluissa on käytetty tätä mallia.
Ongelma lopulta on, että ihmiset eivät halua muuttaa elintavoissaan mitään eivätkä luopua mistään. Radikaalit toimenpide-ehdotukset, joita tarvittaisiin, kaatuvat omaan mahdottomuuteensa. Turha tästä on tieteentekijöitä syyttää. Tietoa meiltä ei puutu, toimintahalua kyllä.
Juuri näin uutisen, jonka mukaan ilmastotutkijat sanovat, että maapallon lämpötilan nousun rajoittaminen alle kahteen asteeseen ei enää onnistu, ollaan vahvasti kolmen asteen (tai enemmän) ennusteessa.
Olin ja olen varma, että pieleen menee, suunta olisi oikeasti pitänyt kääntää jo 80-luvulla, niin hitaasti muutokset oikeasti tapahtuvat. Nyt olisi kiire keskittyä myös sopeutustoimiin. Ne vasta maksavatkin, mutta siinä vaiheessa kun kriisi on päällä, eli joillain alueilla jo nyt, niiden perään kyselevät kohta kaikki.
Pidin kesälomani kesäkuun alussa, joka on epätyypillinen kesäloman ajankohta varsinkin täällä Keski-Euroopassa, jossa asun. Silti lämpötilat olivat mm. Italiassa yli 30-astetta. Matkustin junalla, jos joku sitä miettii. Lentäminen, josta henkilökohtaisesti en pidä, tosin on vain 2-4% kasvihuonepäästöistä ja siihen on mielestäni keskitytty liikaa muiden, paljon isompien ongelmakohtien kustannuksella.
Lähivuosina on ollut etenevässä määrin tällaista eikä yksittäisiä poikkeuskesiä lukuunottamatta muutosta ole näkyvissä. Jatkossa pidän kesälomani huhti-toukokuussa varsinkin, jos olen menossa esim. Välimeren alueelle. Minun kesälomani ajankohdalla ei toki ole sen suurempaa merkitystä kenellekään, mutta onhan se toisaalta ainakin itselleni aika konkreettinen osoitus nopeasta muutoksesta.
Käyn itse säännöllisesti Japanissa ja siellä varsinkin vanhempi väestö kertoo, että kuuma kausi alkaa joka vuosi vain aiemmin ja aiemmin, ja myös kestää pidempään kuin normaalisti.
Huonomuistisia kirjoitti:

Ainahan tulvat ovat samanlaisia, jos tulva vie kylän mennessään voi vain todeta että oli sitä ennenkin tulvia. On helppoo olla juntti.

Kun ihminen vanhenee kylmän ja kuuman sietökyky alenee, ja tuntuu kun asuu paperitalossa. Vanhat ihmiset valittavat vedosta jota nuoret eivät edes huomaa.
Vanhuksilla kirjoitti:

Hyvä että kaikkeen löytyy looginen selitys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskassa on just nyt jopa +40. Kesätapahtumat ja festarit peruttu tältä viikonlopulta, helteen takia, että ei tämä nyt ihan normaalia ole...tai jos ilmastonmuutos on jonkun mielestä normaalia, niin sittenhän tämä on ihan normitilanne
Välimeren rannoilla kuuluukin olla keskikesällä helteitä eikä +40 astetta ole mikään ihmeellinen lämpötila. Yöksi kuitenkin aina viilenee koska siellä on pimeät yöt.
Siellä on se "keskikesä" ja kuumimmat säät yleensä elokuussa, ei vielä kesäkuussa niin kuin tänä vuonna.
Tämä vuosi on sää, ei trendi.
Lopettakaa vauhkoaminen, säähän kuuluu vaihtelu.
Onneksi Suomi on vielä ihmillinen paikka kesällä, en kyllä täältä olis ihan helpolla etelään lähdössä.
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennenkin on helteitä piisannut, nyt ne ovat jotain poikkeuksellista....?!
Kolmannes Yhdysvaltain väestöstä elää alueella jossa on kesäkuun puolessa välissä kehotettu ihmisiä pysymään sisätiloissa helteen takia. Ei ihan jokavuotista, lämpötilat ovat korkeimmillaan yleensä elo-syyskuussa jolloin alkavat myös metsäpalot. Vaikuttaa moneen asiaan vaikka sinä et sitä tajua, ruoan hinta/saatavuus varmaan koskettaa myös sinua syksyllä.
Propagamda käy ylikierroksilla. Aivan tavallisia kesälämpöjä noilla leveysasteilla. Katsokaapa karttapallolta niin huomaatte noiden osavaltioiden olevan etelämpänä kuin Välimeri. Ne ovat samoilla asteilla Saharan kanssa ja Yhdysvaltojen eteläraja kuuluu jo trooppiseen vyöhykkeeseen. 40 astetta ei estä ulkona tehtävää työtä. Vai luuleeko joku ettei taloja rakenneta ja maata viljellä alueilla joilla on joka vuosi 40 asteen lämpötiloja. Muuten esim Israelissa on joka vuosi 40 astetta niin kuin nytkin on ollut ja yhteiskunta toimii täysin normaalisti koko ajan. Onhan tuollainen helle tietysti kova jos ei ole koskaan tottunut tekemään ruumiillista työtä korkeissa lämpötiloissa. Suomen viime kesän 30 asteen lämmöt ovat tuolla aivan tavallista kesää.
Persuilla kaikki on hyvin niin kauan kunnes ilmastopakolaiset lähtevät valumaan pohjoiseen. Sitten alkaa taas syyttely ja valitus, miksei joku muu tehnyt jotain.
Lapsellisia kuvitelmia. Luuletko todella etelässä syntyneilla näiden helteiden olevan mitään ihmeellistä. Tuolta tuleville suomalainen heinäkuukin on kylmä talvikuukausi. Noissa maissa on totuttu kuumempaan kuin suomalainen tai edes eurooppalainen osaa kuvitellakaan. Eikä siellä 99% ole ilmastointia asunnoissa eikä autoissa. Ongelmien juurisyyt liittyvät väestönkasvuun jonka perässä alkeellinen maatalous ei pysy ja yhteiskuntien yleiseen kehittymättömyyteen. Nämä ilmastopakolaismassat ovat radikalisoituneiden
todellisuuden tajunsa kadottaneiden tutkijoiden fantasioita.
Ranskassa kuoli 3 viikon ennätyshelteissä vuonna 2003 arviolta n. 3000 ihmistä nimenomaan helteiden vaikutuksesta (perustuu Ranskan terveysviranomaisten arvioon).
Vierailija kirjoitti:
Tällä viikolla oli ylen uutisissa juttu Pakistanin helleaallosta. Siellä ihmiset kirjaimellisesti kuolevat kuumuuteen, eikä heillä ole mitään viilennystä eikä edes riittävästi vettä käytössä. Jutussa kuvattu kurjuus on todellisuutta köyhissä maissa, ei siellä ole mitään ilmastoituja kirjastoja, joihin mennä vilvoittelemaan. Ja joo, tilanne johtuu kyllä ilmastonmuutoksesta, mutta noilla ihmisillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin kärsiä.
Tilanne johtuu väestönkasvusta, kun ihminen on lisääntynyt liikaa ja syö kaiken edeltään kuin heinäsirkka. Pakistanin väestönkasvu on valtavaa, he pärjäisivät paremmin jos lisääntyisivät vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennenkin on helteitä piisannut, nyt ne ovat jotain poikkeuksellista....?!
Kolmannes Yhdysvaltain väestöstä elää alueella jossa on kesäkuun puolessa välissä kehotettu ihmisiä pysymään sisätiloissa helteen takia. Ei ihan jokavuotista, lämpötilat ovat korkeimmillaan yleensä elo-syyskuussa jolloin alkavat myös metsäpalot. Vaikuttaa moneen asiaan vaikka sinä et sitä tajua, ruoan hinta/saatavuus varmaan koskettaa myös sinua syksyllä.
Propagamda käy ylikierroksilla. Aivan tavallisia kesälämpöjä noilla leveysasteilla. Katsokaapa karttapallolta niin huomaatte noiden osavaltioiden olevan etelämpänä kuin Välimeri. Ne ovat samoilla asteilla Saharan kanssa ja Yhdysvaltojen eteläraja kuuluu jo trooppiseen vyöhykkeeseen. 40 astetta ei estä ulkona tehtävää työtä. Vai luuleeko joku ettei taloja rakenneta ja maata viljellä alueilla joilla on joka vuosi 40 asteen lämpötiloja. Muuten esim Israelissa on joka vuosi 40 astetta niin kuin nytkin on ollut ja yhteiskunta toimii täysin normaalisti koko ajan. Onhan tuollainen helle tietysti kova jos ei ole koskaan tottunut tekemään ruumiillista työtä korkeissa lämpötiloissa. Suomen viime kesän 30 asteen lämmöt ovat tuolla aivan tavallista kesää.
Persuilla kaikki on hyvin niin kauan kunnes ilmastopakolaiset lähtevät valumaan pohjoiseen. Sitten alkaa taas syyttely ja valitus, miksei joku muu tehnyt jotain.
Lapsellisia kuvitelmia. Luuletko todella etelässä syntyneilla näiden helteiden olevan mitään ihmeellistä. Tuolta tuleville suomalainen heinäkuukin on kylmä talvikuukausi. Noissa maissa on totuttu kuumempaan kuin suomalainen tai edes eurooppalainen osaa kuvitellakaan. Eikä siellä 99% ole ilmastointia asunnoissa eikä autoissa. Ongelmien juurisyyt liittyvät väestönkasvuun jonka perässä alkeellinen maatalous ei pysy ja yhteiskuntien yleiseen kehittymättömyyteen. Nämä ilmastopakolaismassat ovat radikalisoituneiden
todellisuuden tajunsa kadottaneiden tutkijoiden fantasioita.
Ranskassa kuoli 3 viikon ennätyshelteissä vuonna 2003 arviolta n. 3000 ihmistä nimenomaan helteiden vaikutuksesta (perustuu Ranskan terveysviranomaisten arvioon).
Ja mitä uutta tässä on? Vanhuksia kuolee Suomessa helteisiin kun ei ole ilmastointia hoitokodeissa tai kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se jännä miten serkun tutun kaima jossain puolella maailmaa tietää ilmaston tilan katsomalla lämpömittariaan paremmin kuin asiantuntijat, joilla on seurantadata koko maailmasta.
No, kun on lusikalla annettu.
Mikäli asia olisi vakava, miksi länsimaat tekevät poliittisia päätöksiä, jotka pönkittävät isojen EU-maiden taloutta ja samalla kasvattaa Co2 päästöjä? Kaikki nämä ilmastomuutoksen nimissä.
No miksiköhän luulet? Johtaako tätä maailmaa tieto ja asiantuntijat vai raha, poliittiset intressit ja globaalit yhtiöt?
Ongelma on kun asiantuntijoiden lausunnot muuttuvat ainoastaan politiikkaa tukevaksi? Myös ilmastoasioissa ja toimenpiteiden perusteluissa on käytetty tätä mallia.
Ongelma lopulta on, että ihmiset eivät halua muuttaa elintavoissaan mitään eivätkä luopua mistään. Radikaalit toimenpide-ehdotukset, joita tarvittaisiin, kaatuvat omaan mahdottomuuteensa. Turha tästä on tieteentekijöitä syyttää. Tietoa meiltä ei puutu, toimintahalua kyllä.
Juuri näin uutisen, jonka mukaan ilmastotutkijat sanovat, että maapallon lämpötilan nousun rajoittaminen alle kahteen asteeseen ei enää onnistu, ollaan vahvasti kolmen asteen (tai enemmän) ennusteessa.
Olin ja olen varma, että pieleen menee, suunta olisi oikeasti pitänyt kääntää jo 80-luvulla, niin hitaasti muutokset oikeasti tapahtuvat. Nyt olisi kiire keskittyä myös sopeutustoimiin. Ne vasta maksavatkin, mutta siinä vaiheessa kun kriisi on päällä, eli joillain alueilla jo nyt, niiden perään kyselevät kohta kaikki.
Pidin kesälomani kesäkuun alussa, joka on epätyypillinen kesäloman ajankohta varsinkin täällä Keski-Euroopassa, jossa asun. Silti lämpötilat olivat mm. Italiassa yli 30-astetta. Matkustin junalla, jos joku sitä miettii. Lentäminen, josta henkilökohtaisesti en pidä, tosin on vain 2-4% kasvihuonepäästöistä ja siihen on mielestäni keskitytty liikaa muiden, paljon isompien ongelmakohtien kustannuksella.
Lähivuosina on ollut etenevässä määrin tällaista eikä yksittäisiä poikkeuskesiä lukuunottamatta muutosta ole näkyvissä. Jatkossa pidän kesälomani huhti-toukokuussa varsinkin, jos olen menossa esim. Välimeren alueelle. Minun kesälomani ajankohdalla ei toki ole sen suurempaa merkitystä kenellekään, mutta onhan se toisaalta ainakin itselleni aika konkreettinen osoitus nopeasta muutoksesta.
Lentämisen Co2 päästöt näkyvät tilastoissa pieninä, koska kansanvälisten lentojen Co2 päästöjä ei lasketa mukaan. Jokainen voi miettiä syitä, miksi tällaiseen tilastointimalliin on päädytty. Itse veikkaisin samaa syytä, miksi myöskään lentämistä ei veroteta. Ehkä syynä on se että suuret EU-maat ovat riippuvaisia kansainvälisestä turismista.
No mitä se auttaa jos EU lopettaa lentämisen? Kiinaan rakennetaan satoja uusia lentokenttiä vuosittain.
Älkää oliko noin typeriä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään uutta. Tuommosta on ollut ennenkin noilla leveysasteilla.
No kyllä on uutta ettei ennen tällaiset helteet tulleet alkukesästä. Viimeisen neljän vuoden aikana hellelukemat ovat vaan nousseet ja nousseet.
Neljä vuotta ei ole mikään merkki pysyvästä trendistä. Se on säänvaihtelua.
Te ajatte lapset ja nuoret hulluiksi tällä pelottelulla.
Vielä.
Tuulettimia vaikka nakuna vuoteen viereen, jos ei muut keinot auta.
Tää on musta kyllä tosi surullista miten porukka kieltää ilmastonmuutoksen. En keksi sille muuta syytä kuin että teitä pelottaa. Niin pelottaa minuakin mutta ei ilmastonmuutos katoa pois kieltämällä kaiken. Kuunelkaa meterologeja, tiedemiehiä ja tutkioita eikä mitään facebookin höpöhöpö salaliittoteorioita
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskassa on just nyt jopa +40. Kesätapahtumat ja festarit peruttu tältä viikonlopulta, helteen takia, että ei tämä nyt ihan normaalia ole...tai jos ilmastonmuutos on jonkun mielestä normaalia, niin sittenhän tämä on ihan normitilanne
Välimeren rannoilla kuuluukin olla keskikesällä helteitä eikä +40 astetta ole mikään ihmeellinen lämpötila. Yöksi kuitenkin aina viilenee koska siellä on pimeät yöt.
Siellä on se "keskikesä" ja kuumimmat säät yleensä elokuussa, ei vielä kesäkuussa niin kuin tänä vuonna.
Tämä vuosi on sää, ei trendi.
Lopettakaa vauhkoaminen, säähän kuuluu vaihtelu.
Ei kuulu normaaliin säänvaihteluun että ikirouta sulaa. Pää pois pensaasta!
Samaan aikaan täällä kotosuomessa on pitkästä aikaa hyvin tavallinen kesä sateineen ja lämpöasteineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskassa on just nyt jopa +40. Kesätapahtumat ja festarit peruttu tältä viikonlopulta, helteen takia, että ei tämä nyt ihan normaalia ole...tai jos ilmastonmuutos on jonkun mielestä normaalia, niin sittenhän tämä on ihan normitilanne
Välimeren rannoilla kuuluukin olla keskikesällä helteitä eikä +40 astetta ole mikään ihmeellinen lämpötila. Yöksi kuitenkin aina viilenee koska siellä on pimeät yöt.
Siellä on se "keskikesä" ja kuumimmat säät yleensä elokuussa, ei vielä kesäkuussa niin kuin tänä vuonna.
Tämä vuosi on sää, ei trendi.
Lopettakaa vauhkoaminen, säähän kuuluu vaihtelu.
Ei kuulu normaaliin säänvaihteluun että ikirouta sulaa. Pää pois pensaasta!
Et sinä sitä tiedä vaikka kuuluisikin.
Tulvat ja metsäpalot varmaan melkoiset tänä vuonna.