Onko muita jotka ei osaa päättää koirarotua? Haluaisimme pienehkön seurakoiran mutta kaikki seurakoirarodut tuntuvat olevan järkyttävän sairaita :( On lyttykuonoja, tappijalkoja, selkäsairauksia, polvivikoja, sisäsiisteysongelmia, pahoja allergioita ....

adoptoikaa ns.

Nykymaailmassa ei tee mieli hankkia koiraa enää ollenkaan. eläinlääkärikäyntien hinnoittelu lähtenyt lapasesta, koirienruokien hinnat samoin ja silti laatu heikkoa monilta osin. Koirat ei saa olla vapaasti okein missään ja paljon koiria joilla käytösongelmia, joten siinämielessä hyväkin asia. Kaupungissa koiran pito täysin järjetöntä, ei ole ihanteellinen elinympäristö eläimelle. Rotukoirat jalostettu pilalle ja pentutehtailua ja rescuekoirabisnestä...uudet loiset ja tartuntataudit uhkaa levitä...koiria omistaa paljon ihmiset joilla ei pitäisi olla yhtäkään ja melkein ne kaikkein elänrakkaimmat on niitä jotka jättää sen koiran kokonaan hankkimatta. Surullista että tähän on tultu.

Eläinlääkärien hinnat ovat tosiaan ihan poskettomia. Kuinkahan paljon eläimiä jää hoitamattakin noitten ihan kohtuuttomien hintojen takia? Aika moni varmaan vetkuttaa liian pitkään sairaan eläimen kanssa toivoen että "jos se nyt menisikin vaan ohi".

Jotakin kohtuutta toivoisi sinne bisnekseen.

Kyllä minäkin mietin koiran ottamista nykyään jo ihan eettiseltäkin kannalta. Ei tunnu oikealta ottaa pentua mistään rodusta missä on paljon sairauksia.

Joku mainitsi uuden eläinsuojelulain, tai eläinten hyvinvointilakihan se taitaa olla sitten nimeltään. Toivom sydämestäni että se saataisiin toimimaan käytännössäkin eikä vaan paperilla.

Tässä asiassa tiedon lisääntyminen on totta totisesti tuonut tuskaa. Eläinsuojeluaktivismissa pitää varmaan ottaa kohta kohteeksi koirat.

Vierailija kirjoitti:

Että eipä ole ihan helppo rasti ei :D

Mutta kiitollisuudella otan vastaan kaikenlaiset ehdotukset. Esimerkiksi tuota tiibetinterrieriä en ollut kauheasti ajatellutkaan aiemmin. Saattaa kyllä olla että se on rotuna hieman liian itsenäinen miun makuun (vaikkakin joka rodun sisällä on tietysto paljon erilaisia yksilöitä), mutta eihän sitä varmaksi voi tietää ennenkö tutustuu paremmin.

Ap

Muuten, tiibetinterrieri ei ole terrieri. Ei lainkaan. Se kuuluu paimenkoiriin. Se on rakenteeltaan erinomainen luonnossa liikkuja. Todella mukava koira, mutta voi olla hieman arka. Ei välttämättä viihdy toisten koirien kanssa. Ei ole vihainen, vaan vetäytyvä.

Terrieri - nimitys on siis virheellinen. Terrierin sähäkkyyttä ja valppautta siinä ei edes ole. Nimi on vain jäänyt käyttöön, vaikka oikeasti se ei kuulu terriereihin.

Ainoa kenkku puoli on tuo turkki.

Ja sitä on sanottu lyhytikäiseksi. Meidän koirat sairastui kumpikin johonkin maksavikaan ja oli lopetettava 10 ja 11 -vuotiaina. Uroksia molemmat.

Toisella myös vuoti silmät lähes jatkuvasti, johtui lääkärin mukaan siitä, että silmät oli aina peitossa pitkien karvojen takana. Yritettiin aina sitten leikata ne karvat tai sidottiin ne ylös pampuloilla, ei pysyneet oikein hyvin.

Toisella ei ongelmia. Jotkut asiantuntijat oli sitä mieltä, että niitä karvoja silmiltä ei saisi leikata, ja jotkut taas sanoi, että tietysti saa. Tiedä sitten mikä on oikein.

Sellaisia ihania mussikoitahan ne oli ja paksusta turkista huolimatta tykkäsivät makailla kuuman saunan lauteilla, piti oikein hätistellä pois.

Bedlingtoninterrieri on rohkea, rauhallinen, ystävällinen ja älykäs. Bedlingtoninterrieri on kotioloissa miltei huomaamaton, mutta ärsytettynä siitä tulee rohkea. Bedlingtoni tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa, ja myös muiden eläinten, kunhan Bedlingtoninterrieri on kasvanut niiden kanssa. Bedlarit haukkuvat vain tarvittaessa.

Bichon frise on todellinen seurakoira, jonka voi vaikeuksitta ottaa mukaan minne tahansa. Ei hermostunut eikä hauku herkästi. Se on hyvin

sosiaalinen sekä ihmisiä että muita koiria kohtaan, myös vieraita kohtaan. Hyvin

sopeutuvainen ja omistajiinsa erittäin kiintynyt.

Coton de tuléarit ovat luonteeltaan iloisia, valppaita, hauskoja ja lapsirakkaita. Ne sopeutuvat nopeasti ja ovat erittäin seurallisia. Ne ovat helposti koulutettavia ja oppivat nopeasti. Niillä on halu viihdyttää ihmistä, minkä vuoksi niitä kutsutaan usein koiramaailman klovneiksi.

Vierailija kirjoitti:

313 kysymyksiin vastauksia

Etsin pienehköä seurakoiraa. Koko korkeintaan keskikokoa.

Koirakokemusta on useista roduista noin neljänkymmenen vuoden ajalta (rotutyyppeinä seurakoirat, noutajat ja paimenet)

Olen harrastanut koirieni kanssa mm. rallytokoa, koiratanssia ja jäljestystä. Seuraavan koira olisi tarkoitus toimia enemmänkin vaan seurakoirana, kävelylenkkikaverina ja kainaloisena sohvalla. Koiran tulisi kyetä kävelemään kanssamme 5-8 kilometrin lenkkejä. Harrastukset siis jatkossa enemmän harrastelupohjalta kuin kisamielessä.

Plussaa olisi jos koira soveltuisi kaverikoiraksi vapaaehtoistyöhön, eli luontainen hakeutuminen ihmisten seuraan ja ihmisten puuhiin osallistuminen plussaa.

Ihmis- ja koirasosiaalisuus tärkeää. Vahtivietille ei ole tarvetta. Hyvin itsenäiset koirat eivät ole meidän juttu.

Aktiivisuustaso normaali, mieluummin rauhallisempi kuin vilkkaampi. Tasapainoinen luonne ja hyvä hermorakenne tietenkin tärkeitä. Ei arkuutta, terävyyttä, aggressiivisuutta tai liiallista pehmeyttä.

Asun puolisoni kanssa kahdestaan ok-talossa taajamassa

Turkilla ei ole väliä, minulla on aikaa ja halua hoitaa kaikenlaiset turkit. Kokemusta on myös perheenjäsenten turkkirotujen hoitamisesta.

Riistaviettiä ei kaivata ollenkaan.

D

Aikuinen suomalainen kodinvaihtaja voi olla vaihtoehto, sellainen minulle on pari kertaa tullutkin kuukauden koeajalla hyvällä menestyksellä. Mutta minkäänlaiset rescuet eivät ole ollenkaan oma juttuni.

Mitäs vielä? Muistinkohan vastata suunnilleen kaikkeen kysyttyyn.

Rotuja saa ehdottaa :) Ja niin että ne terveyskriteeritkin otetaan huomioon eli ei brakyä eikä kondrodysplasista eikä muuten umpisairasta tai sisäsiisteyskyvytöntä rotua.

Miten olisi löwchen?

Vierailija kirjoitti:

Kommentoin vähän esille nostettuja rotuja ja vähän muitakin.

Tiibetinterrieri on oikeasti kriteereihisi sopiva, jos jaksat sen turkin tai leikkaat sen pois. Se on oikeasti kiva rotu. Cairnterrieriä kannattaa myös oikeasti harkita. Voisi sopia. Australianterrierit myös, tosin terveyttä en niin tunne. Entäs parson? Terveystilannetta en siltäkään tunne, mutta rakenteeltaan ja luonteeltaan kivempi kuin jackrusseli.

Pienemmät rodut seisojista, ajokeista ja spanieleista? Walesin springer? Pienimünsterinseisoja? Beagle? Näidenkään terveyttä en tunne, mutta tietoa varmaan löytyy. Harmi, että cavalierit on niin sairaita. Luonteen ja koon puolesta olisi oivallinen. Sama koskee tolleria. Ihan liian sisäsiittoinen rotu, vaikka muuten mutkaton ja mukava, ja nartut vielä suht pieniä. Bretoneissa ainakin uros voi olla jo melkoisen kookas enkä nyt muutenkaan oikein tiedä.

Villakoiralle peukkua myös, samoin muita vesikoiria kannattaa tutkia.

Lagottojen terveyttä en tunne, mutta hyväluonteiset yksilöt on kivoja, huonot hirveitä.

Pystykorvat yleisesti suht terveitä, mutta aika itsenäisiä ja itsepäisiä. Pohjanpystykorva voisi toimia. Samoin norjanharmaa, mutta se on jo isompi ja niilläkin on jo aika monenlaista vaivaa, kun on jalostettu pelkkä metsästys mielessä ja määrät on suuria. Suomenpystykorva sen sijaan on edellisiä paljon pahempi haukkumaan ja ainakin epilepsia ja polviviat riesana. Kaikki pystykorvat karkailevat helposti riistalle, mutta ei ole välttämättä kaupungissa ongelma.

Lapinkoira myös on jo isompi ja ihmisillä on rodusta usein ihan vääriä käsityksiä niin hyvässä kuin pahassakin. Nartut kuitenkin keskimäärin reilusti pienempiä kuin urokset. Hajonta niissä on niin suurta, että parin koiran perusteella ei voi tehdä päätelmiä, varsinkin kun paljon on hihnan toisesta päästä kiinni. Tunnen karmeita räksyttäjiä ja täysin hiljaisia yksilöitä. Siihen todellakin voi vaikuttaa. Riistavietti, sukuvietti ja itsenäisyys voi yllättää. Ruotsinlapinkoirat räksyttää yleisesti enemmän, mutta eiköhän siihen päde ihan sama juttu.

Mittelit ihan jees, mutta polvivikoja, sisäsiisteysongelmia, valtava turkki monella. Sen pienempään pystykorvaan en lähtisi. Göötti ja schipperke ihan kivoja.

Karvattomat huonoja Suomen oloissa. Niillä on aina kylmä, vaikka miten pukisi.

Paimenryhmässä taitaa olla uusiakin, ihan kivoja rotuja. En tunne niitä vielä niin hyvin. Vanhoista uskoisin, että shelteissä on vielä hyviäkin, jos löytää oikean suvun. Corgit erittäin kasvuhäiriöisiä rotuja, joskin perusterveys kaiketi ihan ok, kuten luonteetkin. Voin olla väärässäkin, mutta käsittääkseni cardeilla parempi terveys kuin bemuilla. Tosin nämähän eivät oikeastaan ole pieniä koiria, vaan keskikokoisia, mutta tappijaloilla. Lancashire heeleriä ei kai ole vielä mainittu? Terveystilanne käsittääkseni maltillinen ja luonne kelvollinen.

Kaikki varsinaiset kääpiökoirat jättäisin pois laskuista. Tai mikähän on apsojen tilanne?

Mitään pientä vinttikoiraa en ottaisi, mutta keskikokoisia voisi miettiä.

Ja ne pihakoirat on kai ihan hyviä myös.

T. Kehäsihteeri ja aktiiviharrastaja

Ihanaa, et täällä mainittiin pienmunsterinseisoja. Aika harvoin tulee vastaan. Meillä oli. Aivan syötävän ihana tyyppi, todellinen persoona ja lisäksi älykäs. Luonne kyl itsepäinen ja aika haastava koulutuksen suhteen. Ja metsästysvietti kova, eli metsälle olis hyvä päästä. Itsenäinen. Suosittelen kaikille, jotka jaksavat nähdä vaivaa paljon. Tulos on ihana, mut helpolla ei pääse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että eipä ole ihan helppo rasti ei :D

Mutta kiitollisuudella otan vastaan kaikenlaiset ehdotukset. Esimerkiksi tuota tiibetinterrieriä en ollut kauheasti ajatellutkaan aiemmin. Saattaa kyllä olla että se on rotuna hieman liian itsenäinen miun makuun (vaikkakin joka rodun sisällä on tietysto paljon erilaisia yksilöitä), mutta eihän sitä varmaksi voi tietää ennenkö tutustuu paremmin.

Ap

Muuten, tiibetinterrieri ei ole terrieri. Ei lainkaan. Se kuuluu paimenkoiriin. Se on rakenteeltaan erinomainen luonnossa liikkuja. Todella mukava koira, mutta voi olla hieman arka. Ei välttämättä viihdy toisten koirien kanssa. Ei ole vihainen, vaan vetäytyvä.

Terrieri - nimitys on siis virheellinen. Terrierin sähäkkyyttä ja valppautta siinä ei edes ole. Nimi on vain jäänyt käyttöön, vaikka oikeasti se ei kuulu terriereihin.

Ainoa kenkku puoli on tuo turkki.

Ja sitä on sanottu lyhytikäiseksi. Meidän koirat sairastui kumpikin johonkin maksavikaan ja oli lopetettava 10 ja 11 -vuotiaina. Uroksia molemmat.

Toisella myös vuoti silmät lähes jatkuvasti, johtui lääkärin mukaan siitä, että silmät oli aina peitossa pitkien karvojen takana. Yritettiin aina sitten leikata ne karvat tai sidottiin ne ylös pampuloilla, ei pysyneet oikein hyvin.

Toisella ei ongelmia. Jotkut asiantuntijat oli sitä mieltä, että niitä karvoja silmiltä ei saisi leikata, ja jotkut taas sanoi, että tietysti saa. Tiedä sitten mikä on oikein.

Sellaisia ihania mussikoitahan ne oli ja paksusta turkista huolimatta tykkäsivät makailla kuuman saunan lauteilla, piti oikein hätistellä pois.

Jossain oli juttu siitä, ettei terrieri tarkoita välttis yhtään mitään. Se on annettu liitteenä yleensä pienille koirille. Me ymmärrämme sen tietynlaisena luonteena, joka siis hämää toisten rotujen kohdalla.

Terrieri-nimen alla on tosiaan hirmu monenluonteista koiraa. Mutta eivätkö ne seurakoiramaisemmiksi jalostetut terrierit pohjaudu kuitenkin niihin ärripurrijahtaanpurenjatapan-terriereihin? Eivätkö nuo piirteet pilkahtele niissä näkyviin enemmän tai vähemmän? Vai ovatko ne jo niin pitkälle jalostettuja (miten?) että niillä ei ole enää jäljellä kummoisempia viettejä ja ne soveltuvat seurakoiriksi vaikka aloittelijalle?

Vierailija kirjoitti:

Terrieri-nimen alla on tosiaan hirmu monenluonteista koiraa. Mutta eivätkö ne seurakoiramaisemmiksi jalostetut terrierit pohjaudu kuitenkin niihin ärripurrijahtaanpurenjatapan-terriereihin? Eivätkö nuo piirteet pilkahtele niissä näkyviin enemmän tai vähemmän? Vai ovatko ne jo niin pitkälle jalostettuja (miten?) että niillä ei ole enää jäljellä kummoisempia viettejä ja ne soveltuvat seurakoiriksi vaikka aloittelijalle?

Tiibetinterrieri ei ole koskaan ollut jahtaaja eli se ei ole Tiibetin luostareissa metsästänyt rottia vaan se on ollut vahti sekä lampaiden paimen ja sen luonnetta on arvostettu seurakoirana. Se myöskin kuulu kansainvälisessa luokituksessa seurakoiraryhmään (FCI9) eikä terriereihin (FCI3). 

Entä cairn, norfolkki, westie, silkki, yorkki? Millaisia ne ovat? Soveltuvatko lapsiperheeseen?

Suurkiitos edelleen jokaiselle vastaajalle ajatuksista ja ehdotuksista

On ollut myös mukavaa huomata etten ole mietteitteni kanssa yksin. Vertaisajatusten lukeminen on tuonut suorastaan lohdutusta.

Mutta en minä ilman koiraa osaa enkä haluaisi olla jatkossakaan. Mikäli vaan mahdollista, jonkinlainen nelijalkainen tänne torppaan jossakin vaiheessa toivon mukaan taas muuttaa :)

Jään edelleen seuraamaan ketjua. :)

Ap

Viime kädessä koiran ottaminen on aina tuuripeliä. Vaikka etsisit parhaan mahdollisen kasvattajan, parhaat mahdolliset koiravanhemmat parhaine sukuineen, saisit valita parhaan pennun - niin silti sillä koiralla saattaa puhjeta 3-vuotiaana epilepsia tai sokeritauti tai jotakin muuta. Selkä voi olla sökö, kasvuajan kokemukset saattavat muovata hieman pehmeän pennun ikävän araksi jne.

Elämästä ei koskaa tiedä.

Mutta kyllä, kannustan silti jokaista harkitsemaan rotuja tarkasti, kyselemään kasvattajalta sukujen terveydestä ja luonteista ja vaatimaan mustaa valkoiselle terveystutkimuksista - sekä teettämään pevisan mukaiset tutkimukset omalle kotikoiralleen, ja vähintäänkin ilmoittamaan kasvattajalle koiransa sairaudet.

Lisäksi toivon paljon myötätuulta virallisille roturisteytysprojekteille.

Ei tästä suosta muuten selvitä.

Kaikki pikkukoirat on järkyttävän sairaita, varsinkin ääripienet, lyttykuonot, lyhytjalkaiset ja hyvin karvaiset koirat. Luustosairaita, hengityssairaita, ruoka-allergisia, monisairaita koiran irvikuvia. Monikaan ei kykene edes liikkumaan koiralle luontaisella tavalla tai hengittämään normaalisti.

Hirvittävää ja äärettömän surullista. Tuskin otan enää ikinä pientä seurakoiraa, ei vaan pysty. :(

Vierailija kirjoitti:

Entä cairn, norfolkki, westie, silkki, yorkki? Millaisia ne ovat? Soveltuvatko lapsiperheeseen?

Noista cairn ja westie on vähän isompia, muut on turhankin pieniä. Westiet on vähän jälympiä luonteeltaan, varsinkin pojat.

Cairn ja westie on rakenteeltaan enemmän koiramaisia, ei sellaisia hipsuttajia. Cairnia suosittelen lapsiperheeseen, on kova leikkimään ja aina valmis touhuamaan, yleensä tykkää lapsista.

Cairnista on sanottu, että se on suuri koira pienessä paketissa, ja se pitää paikkansa. Meidän cairnilla on iso ego. Se ei pelkää mitään. Helposti koulutettava koira, agilityssä erityisen hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Terrieri-nimen alla on tosiaan hirmu monenluonteista koiraa. Mutta eivätkö ne seurakoiramaisemmiksi jalostetut terrierit pohjaudu kuitenkin niihin ärripurrijahtaanpurenjatapan-terriereihin? Eivätkö nuo piirteet pilkahtele niissä näkyviin enemmän tai vähemmän? Vai ovatko ne jo niin pitkälle jalostettuja (miten?) että niillä ei ole enää jäljellä kummoisempia viettejä ja ne soveltuvat seurakoiriksi vaikka aloittelijalle?

Niitä on usein risteytetty muiden rotujen kanssa ja terrieriä niissä joissain roduissa on lähinnä nimeksi. Varsinkin brittien ulkopuolella omiksi nk. Terrieriroduiksi jalostetut ovat aika erilaisia kuin perinteiset brittirodut. Rodun käyttötarkoituskin kertoo rodusta aika paljon, esim. Pihapiirin pienjyrsijöistä puhtaana pitävä pieni koira on ihan eri kaliiperia kuin esim. luolakoiraksi jalostetut terrierirodut.

Mulla on toinen Australianterrierityttö steriloitu vuoden vanhana ensimmäinen eli 14.5 vuotiaaksi. Muinoin en edes ajatellut, että ottaisin terrierin. Nyt tämä toinen on ollut kohta 8 vuotta mulla ja rotua en kyllä vaihda. Äärettömän kiltti ja pitää ihan täysillä kaikista ihmisistä ja eritoten lapsista.

Ei hauku oikeastaan ollenkaan tosi harvoin kuullut ja viihtyy yksin kotona ihan hiljaa naapurit eivät ole koskaan valittaneet kun olen kysynyt. Pieni koira jolla iso ego ja tulee aivan kaikkien koirien kanssa toimeen on iso taikka pieni, tyttö tai poika. Olen rotuni löytänyt!