Onko muita jotka ei osaa päättää koirarotua? Haluaisimme pienehkön seurakoiran mutta kaikki seurakoirarodut tuntuvat olevan järkyttävän sairaita :( On lyttykuonoja, tappijalkoja, selkäsairauksia, polvivikoja, sisäsiisteysongelmia, pahoja allergioita ....

Mun suosikit pienissä roduissa sopivaksi perhe- ja seurakoiraksi:

- Tanskalais-ruotsalainen pihakoira

- Amerikankääpiökettuterrieri

- Kääpiövillakoira

Nämä suht terveestä päästä, joilla järkevä turkki (villakoiralla trimmattuna). Hajontaa tietysti löytyy, mutta yleensä eivät räksyttäjiä ja ovat suht sosiaalisia, eikä pahaa metsästysviettiä. Kaikki seurallisia perheisiin sopivia rotuja, joilla liikkuminen ja mukana touhuaminen luonnistuu.

Tuntuu, että jokaisella rodulla löytyy joitain perinnöllisiä sairauksia. Pienillä koirilla myös tuntuu olevan patella luksaatiota rodusta huolimatta. Kuitenkin mielellään pienikin rotu saisi olla mittasuhteiltaan tasapainoinen, myös kuonon pituudelta. Ihan pienimmän kokoiset jättäisin myös pois laskuista, sekä pahimmat turkkirodut, jos ei ole varma että jaksaa sen turkin hoitaa.

Osasin kyllä päättää, mutta aikaa se vei. Tutkin ja selvitin eri koirien ominaisuuksia, sekä käytiin muutamalla kasvattajalla tutustumassa rotuihin. Myös koiranäyttelyissä oli hyvä seurata eri rotujen käyttäytymistä.

Minulla oli se ongelma, että monessa rodussa tuntui olevan jotain ongelmaa meidän etsimiin ominaisuuksiin nähden. Lisäksi joissakin roduissa nähtiin varmaan tuurilla niitä muutamia hankalimpia yksilöitä, jotka muokkasivat mielikuvaa koko rodusta.

Kyllä se rotu, tai muutama erikin löytyi, mutta niiden sisällä vielä meni yrittäessä löytää sopivaa yksilöä, jota siis haarukoin lähinnä vanhempien ja suvun tietojen ja näkemisen perusteella. Silti se on pieni yllätys minkälainen yksilö loppujen lopuksi on.

Ja jotenkin olen viehättynyt joihinkin isoihin vinttikoiriin niiden luonteen ja tietyn helppouden perusteella, mutta pieniä vinttikoiria ei sitten olekaan kuin italianvinttikoira, joka ei minusta enää niin kiva. Ja ulkoisesti taas tykkäisin pienistä terriereistä, mutta hyvin pehmeistä yksilöistä. Jos jostain saisi terrierin näköisen vinttikoiran luonteen omaavan yksilön, niin sopisi minulle 😁

Mikä ihme tämä nykyinen koiravillitys on? En ymmärrä ollenkaan.

Entä cockapoo? Cockerspanielin ja villakoiran risteytys. Kuvauksen perusteella vaikuttaa ihanalta. Tai mini labradoodle?

Itselläni on työlinjainen labbis. Sisällä erittäin rauhallinen, ulkona aktiivinen. Aivan ihana koira. Koulutan sitä pelastuskoiraksi.

Kaikki koirat pitää kouluttaa ainakin perustottelevaisiksi. Vaivannäkö kannattaa, koska silloin koiran kanssa on helppoa ja rentoa olla.

Kannattaa ehdottomasti ottaa kääpiövillakoira. Jos haluat koiran, joka on allerginen jopa normaaleille puruluille ja todella nirso kaikelle mitä saa syödä. Mikäli tykkäät räksyttävästä ja ihmisille murisevista koirista, niin villis on juuri sulle sit hyvä. Kannatta vielä ottaa valkoisena, niin kaikki kosteudelle alttiit kohdat on punaiset tai pissinkeltaiset, haju tulee kaupan päälle. Viihtyvät tosi hyvin myös itsekseen. Tosin eivät sitä hiljaa tee, eli vallankin kerrostalo raikuu kun kiljuvat.

Vierailija kirjoitti:

Kommentoin vähän esille nostettuja rotuja ja vähän muitakin.

Tiibetinterrieri on oikeasti kriteereihisi sopiva, jos jaksat sen turkin tai leikkaat sen pois. Se on oikeasti kiva rotu. Cairnterrieriä kannattaa myös oikeasti harkita. Voisi sopia. Australianterrierit myös, tosin terveyttä en niin tunne. Entäs parson? Terveystilannetta en siltäkään tunne, mutta rakenteeltaan ja luonteeltaan kivempi kuin jackrusseli.

Pienemmät rodut seisojista, ajokeista ja spanieleista? Walesin springer? Pienimünsterinseisoja? Beagle? Näidenkään terveyttä en tunne, mutta tietoa varmaan löytyy. Harmi, että cavalierit on niin sairaita. Luonteen ja koon puolesta olisi oivallinen. Sama koskee tolleria. Ihan liian sisäsiittoinen rotu, vaikka muuten mutkaton ja mukava, ja nartut vielä suht pieniä. Bretoneissa ainakin uros voi olla jo melkoisen kookas enkä nyt muutenkaan oikein tiedä.

Villakoiralle peukkua myös, samoin muita vesikoiria kannattaa tutkia.

Lagottojen terveyttä en tunne, mutta hyväluonteiset yksilöt on kivoja, huonot hirveitä.

Pystykorvat yleisesti suht terveitä, mutta aika itsenäisiä ja itsepäisiä. Pohjanpystykorva voisi toimia. Samoin norjanharmaa, mutta se on jo isompi ja niilläkin on jo aika monenlaista vaivaa, kun on jalostettu pelkkä metsästys mielessä ja määrät on suuria. Suomenpystykorva sen sijaan on edellisiä paljon pahempi haukkumaan ja ainakin epilepsia ja polviviat riesana. Kaikki pystykorvat karkailevat helposti riistalle, mutta ei ole välttämättä kaupungissa ongelma.

Lapinkoira myös on jo isompi ja ihmisillä on rodusta usein ihan vääriä käsityksiä niin hyvässä kuin pahassakin. Nartut kuitenkin keskimäärin reilusti pienempiä kuin urokset. Hajonta niissä on niin suurta, että parin koiran perusteella ei voi tehdä päätelmiä, varsinkin kun paljon on hihnan toisesta päästä kiinni. Tunnen karmeita räksyttäjiä ja täysin hiljaisia yksilöitä. Siihen todellakin voi vaikuttaa. Riistavietti, sukuvietti ja itsenäisyys voi yllättää. Ruotsinlapinkoirat räksyttää yleisesti enemmän, mutta eiköhän siihen päde ihan sama juttu.

Mittelit ihan jees, mutta polvivikoja, sisäsiisteysongelmia, valtava turkki monella. Sen pienempään pystykorvaan en lähtisi. Göötti ja schipperke ihan kivoja.

Karvattomat huonoja Suomen oloissa. Niillä on aina kylmä, vaikka miten pukisi.

Paimenryhmässä taitaa olla uusiakin, ihan kivoja rotuja. En tunne niitä vielä niin hyvin. Vanhoista uskoisin, että shelteissä on vielä hyviäkin, jos löytää oikean suvun. Corgit erittäin kasvuhäiriöisiä rotuja, joskin perusterveys kaiketi ihan ok, kuten luonteetkin. Voin olla väärässäkin, mutta käsittääkseni cardeilla parempi terveys kuin bemuilla. Tosin nämähän eivät oikeastaan ole pieniä koiria, vaan keskikokoisia, mutta tappijaloilla. Lancashire heeleriä ei kai ole vielä mainittu? Terveystilanne käsittääkseni maltillinen ja luonne kelvollinen.

Kaikki varsinaiset kääpiökoirat jättäisin pois laskuista. Tai mikähän on apsojen tilanne?

Mitään pientä vinttikoiraa en ottaisi, mutta keskikokoisia voisi miettiä.

Ja ne pihakoirat on kai ihan hyviä myös.

T. Kehäsihteeri ja aktiiviharrastaja

Mistä syystä ajokoirat sopivat ap:lle?

Vierailija kirjoitti:

Minä myös kannatan virallisia roturisteytysprojekteja! Niissä koirien terveydet tutkitaan erittän huolellisesti. Myös pennun ottajat sitoutuvat tutkituttamaan koiran terveyttä perusteellisesti.

Mielestäni nämä viralliset rotuyhdistysten roturisteytysprojektit ovat ainoa keino millä koiria saadaan oikeasti terveemmiksi.

Iso peukku tälle ja kovasti toivoisi näitä projekteja lisää!

Täysin samaa mieltä!

Itse menisin vielä pidemmälle ja sulauttaisin rotuja kokonaan yhteen. Tiedän, että on utopistinen ajatus, mutta kun katsoo rotulistaa, niin siellä on paljon samanlaisia rotuja.

Esimerkiksi on olemassa punainen irlanninsetteri ja punavalkoinen irlanninsetteri. Sileäkarvaista noutajaa ja kultaistanoutajaa on risteytetty keskenään vielä 60-luvulla. Ja kuinka monta eri versiota me tarvitaan jack russelista ja parsonrussellterrieristä? Meillä on jo brasilianterrieri, amerikanrottaterrieri, amerikankääpiökettuterrieri, tenterfieldinterrieri, japaninterrieri, andalusianrottakoira...jne

Phalenen ja papillonin erottaa vain korvien asento. Samoin norfolkinterrierin ja norwichintinterrierin.

Myös koiranäyttelyt voisi lopettaa tai ainakin vähentää niiden vaikutus jalostusvalintoihin. Sitä kasvatetaan, mitä tuomarit palkitsee. Ei koirien tarvitse olla klooneja toisistaan.

Erottamalla koiria koko ajan erillisiksi populaatioista vaikka värin mukaan kaventaa geenipohjaa.

Vierailija kirjoitti:

Kääpiöpinseri tai Jack russel terrieri.

Nämä ovat minustakin kivannäköisiä ja oletettavasti suht terveitä rotuja, mutta luonteeltaan usein kaikkea muuta kuin helppoja. Ovat todella aktiivisia, haukkuvat ja voivat olla aika kovaluonteisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap unohda ainakin metsästysrodut (onneksi vaikuttaa että näin olet tehnytkin), vaikka yleisesti ottaen liioittelemattomien ulkonäköjen vuoksi ovatkin melko terveitä. En ymmärrä näiden ehdottamista "tavallisiin" metsästystä harrastamattomiin kotiin. Eihän hintelälle mummollekaan ehdoteta malinoisia, joten miksi metsästysrotuja tyrkytetään seurakoiriksi?

Mielestäni on enemmänkin kerrottu, että metsästyskoirarodut ovat aikuisina kodinvaihtajina hyviä ehdokkaita. Koska koira on todennäköisesti terve, vain vähän perinnöllisiä sairauksia ja samalla saa tarjota hyvän kodin. Kaikki metsästyskoirarodut eivät ole myöskään isoja kuten esimerkiksi bretoni, pohjanpystykorva tai suomenpystykorva.

Esimerkki jostain myynti-ilmoituksesta:

'Käytetty hirvimetsällä, mutta ei ole siellä oikein toiminut. Viime syksynä koiralle ammuttu hirvi.

Tykkää olla ihmisten kanssa ja on hyväluontoinen, joten tästä saa myös hyvän seurakoiran itselle. Metsästävä koti ei siis ole pakollinen.

Tärkeintä on, että koira saa uuden kodin, jossa sille olisi antaa enemmän aikaa."

Eli koira ei ole mikään riistatykki, voi sitä kokeilla, mutta ei kärsi myöskään sohvanreunalla olemisesta. Riistavietin puuttuminen koirasta on ihan aito juttu ja tällöin koira on vähän "turha" aktiivimetsästäjälle. Eikä niitä koiria voi ihan päämäärättömästi hankkia tontille, koska koirat ansaitsevat kumminkin aikaa ja panostusta omistajilta. Tällöin metsästykseen kelpaamaton, mutta muuten luonteeltaan ja terveydeltään kunnollinen yksilö annetaan eteenpäin.

Joku mainitsikin suomenpystykorvan, jonka metsästys perustuu haukkumiseen. Jos koira ei hauku riistaa, voi olla että se ei hauku muutenkaan mitään. Tällöin koira voi olla kelpo yksilö myös sinne kerrostaloon.

Toivottavasti nyt ymmärrät, miksi näitä on ehdotettu.

Aikuinen riistavietitön on perhekoirana ok ja moni metsästyskoira harrastaa muutakin kuin metsästystä, mutta ei se sen perusluonne ja - vaatimukset häviä mihinkään, vaan vaativat jopa enemmän, sillä esim riistavietitön ajokoira vaatii ihan jumalattomasti liikuntaa ihan yhtä lailla kuin metsästyskäytössä oleva.

Ja toisekseen esim pystykorva joka ei ole haukkunut hirvelle saattaa ja todennäköisesti tulee haukkumaan silti hiiret, oravat ja ehkä linnutkin. Meillä on aina ollut ajokoiria ja pystykorvia, myös vietittömiä sitten muihin harrastuksiin, ja aina on se vietitönkin pystykorva kyllä ollut todella äänekäs vaikkei riistaviettiä olekaan. Siksi riistavietitön metsästysrotu ei tule olla mikään ensimmäinen vaihtoehto, vaikka toki ajokoiran kuuluukin olla hiljainen muualla kuin ajossa.

Vierailija kirjoitti:

Täällä sama tilanna kuin aloittajalla.

Aikaisemmin ollut isoja sekarotuisia ja nyt haluaisin pienen koiran, mutta pienissä roduissa ei löydy mitään sopivaa. On älyttömästi turkkia, haukkuherkkyyttä, hentoja luita, sisäsiittoisuutta, valtavasti terveysongelmia, lyhyitä kuonoja ja töppöjalkoja.

Ainoat järkevän näköiset koirat on terrieri-ryhmässä, mutta terrieriä en halua.

Pienet sekarotuiset ovat järjestään kaikki pentutehtailun tuotoksia, vaikka myyjä kirkkain silmin muuta väittäisi.

Niissä pienissä terriereissä on eroja, joukossa myös helpompiakin rotuja. Esim. Norwichin terrieri tai amerikankääpiöterrieri. Kannattaa tutustua, niin voi yllättyä. Eivät kaikki terrierit ole samanlaisia tai edes samaan käyttötarkoitukseen rotuna jalostettuja. Aivan sama kuin noutajissa, paimenkoirissa ja vinttikoirissa on roduissa roturyhmien sisälläkin eroja.

Minulla on ollut alun perin paimenia, myöhemmin tuli myös sekarotuinen terrieri. Lisäksi olen ollut sellainen sosiaalisen piirini yleismiesjantunen, joka lenkittelee, harjailee ja tekee kynsihoitoja muiden koirille.

Ydinasia koirissa on se, että kaikki tyytyväiset koirat ovat samanlaisia. Pitää etsiä se joukko rotuja, jotka pystyy tekemään onnelliseksi.

Jokainen tyytymätön koira on tyytymätön omalla tavallaan. Joku alkaa äänekkääksi, toinen aggressiiviseksi. Kolmas alkaa järsiä itseään, neljäs sohvaa ja viides kehittää ihmisen vaikeaa masennusta vastaavan mielialan.

Ja kolmas asia. Se koira on kuitenkin koira. Aina. Jos koulutus ei mene ihan nappiin, niin millaisen kitkan olet valmis sietämään arjessa? Jos pinnan alta pirskahteleva paimenvietti ei haittaa, niin sheltti voi olla kiva. Jos pikkiriikkisen koiran saalisvietti ei haittaa, niin Parson. Jos isomman koiran saalisvietti ei haittaa, niin whippet. Jokainen koira on joka tapauksessa yksilö, ja ihan jokaisessa rodussa yksilöiden luonteissa on isoja eroja. On tärkeämpää valita mieluisa KASVATTAJA, rodusta riippumatta, ja häneltä sopiva PENTU.

Ei se koira tiedä, onko se maltankoira vai bolognese tai onko se russeli tai parson tai kettari. Lisäksi osa roturajoista on täysin keinotekoisia - ne riippuvat esimerkiksi maiden rajoista, ei suinkaan koirien eroista. Sen sijaan kasvattajien näkemykset ja tavoitteet vaihtelevat tosi paljon; huonolta kasvattajalta voi saada hermoheikon ja aggressiivisen lapinkoiran, ikääntyneeltä kasvattajalta todella sympaattisia ja rauhallisia shelttejä, ja aktiiviurheilijalta aivan huippuunsa viritettyjä kisavietereitä.

Eli lyhyesti; älä lukittaudu mihinkään tiettyyn rotuun. Etsi ihanteellinen kasvattaja kaikkien suunnilleen sopivien rotujen joukosta. Tärkeintä onkin sopivan ihmisen löytäminen...

Ap:n kannattaa myös varautua siihen, että sitten kun hän on valinnut sen rodun, niin moni kasvattaja haastattelee ostajakandidaatin. Tässä vaiheessa jotkut kasvattajat pudottavat ostajakanditaateista pois perheet, joissa pieniä lapsia.

En ihan joka viestiä käynyt läpi, mutta jäi hieman epäselväksi tärkeimmät asiat, joten 

AP - olisi kysymyksiä ennen rotuehdotuksia!

- Mitä ominaisuuksia haluaisit koiralta - koko, turkin vaativuus, aktiivisuus ja liikunnan tarve? 

- Mitä voit/haluat tarjota koiralle - pitkiä vaelluksia, käppäilyä kaupungin kortteleissa, koirapuistoilua, harrastamista (mitä lajia/lajeja?) ja aivotyöskentelyä, arkihöntsäilyä?

- Kuinka paljon sinulla/perheelläsi on koirakokemusta? 

- Missä ja miten asut - okt taajamassa vai taajaman ulkopuolella, rt, kt ?

- Perheesi koko ?

- Entäs koiran luonne ja ns. arkiominaisuudet: tomerasti kaikessa mukana oleva sosiaalinen koko perheen ystävä, vahtiviettinen ja itsenäisesti toimiva laumanvartija, riistaviettinen metsästyskoira jolta saattaa tulla ääntä kotonakin, monipuolinen ja aktiivisuutta kaipaava paimen?

Kun tuota rescueta ja seropia nyt ehdotellaan suhteellisen usein, niin kysyn vielä lisäkysymyksenä:

Löytyykö sinulla motivaatiota kitkeä mahdolliset käytösongelmat (rescuen kanssa voi olla tämä tilanne edessä, koska tarhalla käytös on erilaista kuin kotona), vai haluatko ennemmin jotakuinkin alusta loppuun tasaisen luonteen omaavan tai vähintäänkin ennakoitavissa olevat luonneominaisuudet (seropissa voi olla se riski, että rodut ei ole sitä mitä on sanottu olevan) ? 

Vierailija kirjoitti:

Hanki sekarotuinen koira. "Kasvattaja" on usein täysjärkinen ihminen joka ei tuputa näyttelyitä tai rahasta koirasta tuhansia euroja.

Just oli rekkaamattomia chihuja hintaan 2OOOe kappale. Eikä ekat pennut sillä emällä. Virosta myös trokataan koiria huolella, varsinkin Mäntyharjun heppu, josa varoitellaan Virossakinm, ja joka trokaamisen lisäksi kasvattaa hyskeja välillä paperillisinakin ja sit toiset pennut paperittomana. Samoin Pörröpallo Ou:t ja muut pellet. Pentuja lapataan satoja Suomeen idiooteille vuosittain.

Ehkä tuleva pakkorekkaaminen kitkee pahimmat trokarit.

Vierailija kirjoitti:

En ihan joka viestiä käynyt läpi, mutta jäi hieman epäselväksi tärkeimmät asiat, joten 

AP - olisi kysymyksiä ennen rotuehdotuksia!

- Mitä ominaisuuksia haluaisit koiralta - koko, turkin vaativuus, aktiivisuus ja liikunnan tarve? 

- Mitä voit/haluat tarjota koiralle - pitkiä vaelluksia, käppäilyä kaupungin kortteleissa, koirapuistoilua, harrastamista (mitä lajia/lajeja?) ja aivotyöskentelyä, arkihöntsäilyä?

- Kuinka paljon sinulla/perheelläsi on koirakokemusta? 

- Missä ja miten asut - okt taajamassa vai taajaman ulkopuolella, rt, kt ?

- Perheesi koko ?

- Entäs koiran luonne ja ns. arkiominaisuudet: tomerasti kaikessa mukana oleva sosiaalinen koko perheen ystävä, vahtiviettinen ja itsenäisesti toimiva laumanvartija, riistaviettinen metsästyskoira jolta saattaa tulla ääntä kotonakin, monipuolinen ja aktiivisuutta kaipaava paimen?

Kun tuota rescueta ja seropia nyt ehdotellaan suhteellisen usein, niin kysyn vielä lisäkysymyksenä:

Löytyykö sinulla motivaatiota kitkeä mahdolliset käytösongelmat (rescuen kanssa voi olla tämä tilanne edessä, koska tarhalla käytös on erilaista kuin kotona), vai haluatko ennemmin jotakuinkin alusta loppuun tasaisen luonteen omaavan tai vähintäänkin ennakoitavissa olevat luonneominaisuudet (seropissa voi olla se riski, että rodut ei ole sitä mitä on sanottu olevan) ? 

>

haluatko ennemmin jotakuinkin alusta loppuun tasaisen luonteen omaavan tai vähintäänkin ennakoitavissa olevat luonneominaisuudet (seropissa voi olla se riski, että rodut ei ole sitä mitä on sanottu olevan)

Koira on koira on koira. Mitä enemmän on koirien kanssa, sitä vähemmän rotuja mystifioi.

Jos etsii helppoa koiraa, niin valitsee haukkumattoman yksilön, joka ei säntää pikku vilahduksien perään. Jos haluaa vielä helpomman, niin valitsee koiran jolla on mieletön palo joko leikkimiseen tai ruokaan.

Rotujen luonne-erojakin oli tutkittu. Tuloksena oli, että ympäristö tekee koiran - ei perimä. Siksi minulle on tullut pannastaan toisten uroksen kimppuun karannut uros, jonka aggreilu loppui ihan vaan nakinpaloilla ja lenkittämällä. Tai se saksanmetsästysterrieri, joka melkein tappoi itsensä sännättyään maasturin renkaaseen. Nykyään se lenkitetään rauhallisemmilla reiteillä. Silloin harvoin, kun ohi ajaa auto, se ei enää hyppääkään perään. Rauhallinen hauska tessu tuli siitä, kun sai vähän hermolepoa tuhmilta maastureilta.

Vierailija kirjoitti:

Naapurinkoira kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pientä koiraa ei kannata ottaa ainakaan kerrostaloon tai rivitaloon. Vain omakotitaloon. Ne ovat kovia räksyttämään, ja sellaista eivät naapurit yleensä kuuntele suosiolla. Eikä tarvitsekaan.

Isot koirat ovat lempeämpiä ja rauhallisempia..

Meidän naapurissa asuu lapinkoira (kerrostalo), joka räksyttää koko ajan, jos naapuri avaa oven, posti tulee...naapuri sanoo että he harjoittelevat vasta, mutta en tiedä saako sitä edes harjoittelulla pois. Haukkuu myös pihalla aina, kun joku kävelee ohi. Lapinkoiraa ei kannata ottaa kerrostaloon, jos ei ole siihen pennusta asti tottunut. Todella kovaa vielä se haukkuminen.

Jos haukkuherkkyys on geeneissä, niin kyllä sitä on mahdoton opettaa ainakaan kokonaan pois. En ymmärrä miksi haukkuherkkiä koiria otetaan kerrostaloon.

Mä en ymmärrä miksi isoja koiria otetaan kerrostaloon! Iloisempia ovat koirat jolla on oma piha. Mitä isompi sen enemmän tarvitsee tilaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ihan joka viestiä käynyt läpi, mutta jäi hieman epäselväksi tärkeimmät asiat, joten 

AP - olisi kysymyksiä ennen rotuehdotuksia!

- Mitä ominaisuuksia haluaisit koiralta - koko, turkin vaativuus, aktiivisuus ja liikunnan tarve? 

- Mitä voit/haluat tarjota koiralle - pitkiä vaelluksia, käppäilyä kaupungin kortteleissa, koirapuistoilua, harrastamista (mitä lajia/lajeja?) ja aivotyöskentelyä, arkihöntsäilyä?

- Kuinka paljon sinulla/perheelläsi on koirakokemusta? 

- Missä ja miten asut - okt taajamassa vai taajaman ulkopuolella, rt, kt ?

- Perheesi koko ?

- Entäs koiran luonne ja ns. arkiominaisuudet: tomerasti kaikessa mukana oleva sosiaalinen koko perheen ystävä, vahtiviettinen ja itsenäisesti toimiva laumanvartija, riistaviettinen metsästyskoira jolta saattaa tulla ääntä kotonakin, monipuolinen ja aktiivisuutta kaipaava paimen?

Kun tuota rescueta ja seropia nyt ehdotellaan suhteellisen usein, niin kysyn vielä lisäkysymyksenä:

Löytyykö sinulla motivaatiota kitkeä mahdolliset käytösongelmat (rescuen kanssa voi olla tämä tilanne edessä, koska tarhalla käytös on erilaista kuin kotona), vai haluatko ennemmin jotakuinkin alusta loppuun tasaisen luonteen omaavan tai vähintäänkin ennakoitavissa olevat luonneominaisuudet (seropissa voi olla se riski, että rodut ei ole sitä mitä on sanottu olevan) ? 

>

haluatko ennemmin jotakuinkin alusta loppuun tasaisen luonteen omaavan tai vähintäänkin ennakoitavissa olevat luonneominaisuudet (seropissa voi olla se riski, että rodut ei ole sitä mitä on sanottu olevan) 

Koira on koira on koira. Mitä enemmän on koirien kanssa, sitä vähemmän rotuja mystifioi.

Jos etsii helppoa koiraa, niin valitsee haukkumattoman yksilön, joka ei säntää pikku vilahduksien perään. Jos haluaa vielä helpomman, niin valitsee koiran jolla on mieletön palo joko leikkimiseen tai ruokaan.

Rotujen luonne-erojakin oli tutkittu. Tuloksena oli, että ympäristö tekee koiran - ei perimä. Siksi minulle on tullut pannastaan toisten uroksen kimppuun karannut uros, jonka aggreilu loppui ihan vaan nakinpaloilla ja lenkittämällä. Tai se saksanmetsästysterrieri, joka melkein tappoi itsensä sännättyään maasturin renkaaseen. Nykyään se lenkitetään rauhallisemmilla reiteillä. Silloin harvoin, kun ohi ajaa auto, se ei enää hyppääkään perään. Rauhallinen hauska tessu tuli siitä, kun sai vähän hermolepoa tuhmilta maastureilta.

Höps. Oikea sosiaalistaminen ja hyvät kasvuolosuhteet vaikuttavat paljon koiran kehitykseen. Koiraa voidaan muokata paljon sen kasvuaikana. Hermorakenne on kuitenkin asia, joka on hyvin geneettinen ominaisuus. Hermorakenne on periytyvä ominaisuus, mihin ei voida koiran kasvatuksella oleellisesti vaikuttaa. Koiran perimä ja vanhemmat määräävät paljolti jo koiran syntymässä pennun heikko- tai vahvahermoisuuden.

Hermorakenne tarkoittaa nimenomaan koiran synnynäistä heikko- tai vahvahermoisuutta

Hermorakenteen lujuus tulee ilmi koiran joutuessa voimakkaisiin ja vaihteleviin sisäisiin järkytystiloihin. Kyseessä on siis koiran kyky hallita jännitystiloja. Ominaisuus on tärkeä, koska koirat joutuvat ennemmin tai myöhemmin kohtaamaan elämässään ulkoisia stressitilanteita. Pahimmillaan koira reagoi jännitystiloihin hysteerisesti. Värinä, läähätys, kuolaaminen, vinkuminen, uupuminen tai stressivatsa voivat olla myös selviä merkkejä hermojen pettämisestä uusissa tilanteissa. Geneettisesti vahvahermoinenkin koira voidaan pilata heikolla koiran pidolla. Geneettisesti taas hyvin heikko hermoisesta koirasta on vaikea saada vahvahermoista ja luotettavaa koskaan.

Vahvahermoinen pentu ei ole juuri moksiskaan äänistä, autosta tai täysin yllättävästä vieraasta tilanteesta. Hermorakenteeltaan heikon pennun jännitystilan hallinta taas ilmenee selvästi hitaana palautumisena, ulostamisena, tärinänä, läähättämisenä, pakona jne. Vahvahermoiset pennut eivät ole moksiskaan erilaisista tilanteista muutaman minuutin kuluttua tapahtuneesta, kun taas heikkohermoinen pentu istuu epäluuloisena vieläkin huoneen nurkassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ihan joka viestiä käynyt läpi, mutta jäi hieman epäselväksi tärkeimmät asiat, joten 

AP - olisi kysymyksiä ennen rotuehdotuksia!

- Mitä ominaisuuksia haluaisit koiralta - koko, turkin vaativuus, aktiivisuus ja liikunnan tarve? 

- Mitä voit/haluat tarjota koiralle - pitkiä vaelluksia, käppäilyä kaupungin kortteleissa, koirapuistoilua, harrastamista (mitä lajia/lajeja?) ja aivotyöskentelyä, arkihöntsäilyä?

- Kuinka paljon sinulla/perheelläsi on koirakokemusta? 

- Missä ja miten asut - okt taajamassa vai taajaman ulkopuolella, rt, kt ?

- Perheesi koko ?

- Entäs koiran luonne ja ns. arkiominaisuudet: tomerasti kaikessa mukana oleva sosiaalinen koko perheen ystävä, vahtiviettinen ja itsenäisesti toimiva laumanvartija, riistaviettinen metsästyskoira jolta saattaa tulla ääntä kotonakin, monipuolinen ja aktiivisuutta kaipaava paimen?

Kun tuota rescueta ja seropia nyt ehdotellaan suhteellisen usein, niin kysyn vielä lisäkysymyksenä:

Löytyykö sinulla motivaatiota kitkeä mahdolliset käytösongelmat (rescuen kanssa voi olla tämä tilanne edessä, koska tarhalla käytös on erilaista kuin kotona), vai haluatko ennemmin jotakuinkin alusta loppuun tasaisen luonteen omaavan tai vähintäänkin ennakoitavissa olevat luonneominaisuudet (seropissa voi olla se riski, että rodut ei ole sitä mitä on sanottu olevan) ? 

>

haluatko ennemmin jotakuinkin alusta loppuun tasaisen luonteen omaavan tai vähintäänkin ennakoitavissa olevat luonneominaisuudet (seropissa voi olla se riski, että rodut ei ole sitä mitä on sanottu olevan) 

Koira on koira on koira. Mitä enemmän on koirien kanssa, sitä vähemmän rotuja mystifioi.

Jos etsii helppoa koiraa, niin valitsee haukkumattoman yksilön, joka ei säntää pikku vilahduksien perään. Jos haluaa vielä helpomman, niin valitsee koiran jolla on mieletön palo joko leikkimiseen tai ruokaan.

Rotujen luonne-erojakin oli tutkittu. Tuloksena oli, että ympäristö tekee koiran - ei perimä. Siksi minulle on tullut pannastaan toisten uroksen kimppuun karannut uros, jonka aggreilu loppui ihan vaan nakinpaloilla ja lenkittämällä. Tai se saksanmetsästysterrieri, joka melkein tappoi itsensä sännättyään maasturin renkaaseen. Nykyään se lenkitetään rauhallisemmilla reiteillä. Silloin harvoin, kun ohi ajaa auto, se ei enää hyppääkään perään. Rauhallinen hauska tessu tuli siitä, kun sai vähän hermolepoa tuhmilta maastureilta.

Höps. Oikea sosiaalistaminen ja hyvät kasvuolosuhteet vaikuttavat paljon koiran kehitykseen. Koiraa voidaan muokata paljon sen kasvuaikana. Hermorakenne on kuitenkin asia, joka on hyvin geneettinen ominaisuus. Hermorakenne on periytyvä ominaisuus, mihin ei voida koiran kasvatuksella oleellisesti vaikuttaa. Koiran perimä ja vanhemmat määräävät paljolti jo koiran syntymässä pennun heikko- tai vahvahermoisuuden.

Hermorakenne tarkoittaa nimenomaan koiran synnynäistä heikko- tai vahvahermoisuutta

Hermorakenteen lujuus tulee ilmi koiran joutuessa voimakkaisiin ja vaihteleviin sisäisiin järkytystiloihin. Kyseessä on siis koiran kyky hallita jännitystiloja. Ominaisuus on tärkeä, koska koirat joutuvat ennemmin tai myöhemmin kohtaamaan elämässään ulkoisia stressitilanteita. Pahimmillaan koira reagoi jännitystiloihin hysteerisesti. Värinä, läähätys, kuolaaminen, vinkuminen, uupuminen tai stressivatsa voivat olla myös selviä merkkejä hermojen pettämisestä uusissa tilanteissa. Geneettisesti vahvahermoinenkin koira voidaan pilata heikolla koiran pidolla. Geneettisesti taas hyvin heikko hermoisesta koirasta on vaikea saada vahvahermoista ja luotettavaa koskaan.

Vahvahermoinen pentu ei ole juuri moksiskaan äänistä, autosta tai täysin yllättävästä vieraasta tilanteesta. Hermorakenteeltaan heikon pennun jännitystilan hallinta taas ilmenee selvästi hitaana palautumisena, ulostamisena, tärinänä, läähättämisenä, pakona jne. Vahvahermoiset pennut eivät ole moksiskaan erilaisista tilanteista muutaman minuutin kuluttua tapahtuneesta, kun taas heikkohermoinen pentu istuu epäluuloisena vieläkin huoneen nurkassa.

Korjasin - tai ainakin yritin - koodia, että saa selkeämmin selville kommentit ja kommentoijat.

313 kysymyksiin vastauksia

Etsin pienehköä seurakoiraa. Koko korkeintaan keskikokoa.

Koirakokemusta on useista roduista noin neljänkymmenen vuoden ajalta (rotutyyppeinä seurakoirat, noutajat ja paimenet)

Olen harrastanut koirieni kanssa mm. rallytokoa, koiratanssia ja jäljestystä. Seuraavan koira olisi tarkoitus toimia enemmänkin vaan seurakoirana, kävelylenkkikaverina ja kainaloisena sohvalla. Koiran tulisi kyetä kävelemään kanssamme 5-8 kilometrin lenkkejä. Harrastukset siis jatkossa enemmän harrastelupohjalta kuin kisamielessä.

Plussaa olisi jos koira soveltuisi kaverikoiraksi vapaaehtoistyöhön, eli luontainen hakeutuminen ihmisten seuraan ja ihmisten puuhiin osallistuminen plussaa.

Ihmis- ja koirasosiaalisuus tärkeää. Vahtivietille ei ole tarvetta. Hyvin itsenäiset koirat eivät ole meidän juttu.

Aktiivisuustaso normaali, mieluummin rauhallisempi kuin vilkkaampi. Tasapainoinen luonne ja hyvä hermorakenne tietenkin tärkeitä. Ei arkuutta, terävyyttä, aggressiivisuutta tai liiallista pehmeyttä.

Asun puolisoni kanssa kahdestaan ok-talossa taajamassa

Turkilla ei ole väliä, minulla on aikaa ja halua hoitaa kaikenlaiset turkit. Kokemusta on myös perheenjäsenten turkkirotujen hoitamisesta.

Riistaviettiä ei kaivata ollenkaan.

D

Aikuinen suomalainen kodinvaihtaja voi olla vaihtoehto, sellainen minulle on pari kertaa tullutkin kuukauden koeajalla hyvällä menestyksellä. Mutta minkäänlaiset rescuet eivät ole ollenkaan oma juttuni.

Mitäs vielä? Muistinkohan vastata suunnilleen kaikkeen kysyttyyn.

Rotuja saa ehdottaa :) Ja niin että ne terveyskriteeritkin otetaan huomioon eli ei brakyä eikä kondrodysplasista eikä muuten umpisairasta tai sisäsiisteyskyvytöntä rotua.

Että eipä ole ihan helppo rasti ei :D

Mutta kiitollisuudella otan vastaan kaikenlaiset ehdotukset. Esimerkiksi tuota tiibetinterrieriä en ollut kauheasti ajatellutkaan aiemmin. Saattaa kyllä olla että se on rotuna hieman liian itsenäinen miun makuun (vaikkakin joka rodun sisällä on tietysto paljon erilaisia yksilöitä), mutta eihän sitä varmaksi voi tietää ennenkö tutustuu paremmin.

Ap