Tarvitseeko mielestänne esim. lääkärin, sairaanhoitajan tai psykoterapeutin olla empaattinen?

Joo, kyllähän se auttaisi. Sitten ei olisi niitä lääkäreitä ja hoitajia, jotka tekevät potilaille kivuliaita toimenpiteitä ilman mitään kivunlievitystä tai ihan tarpeettoman kovakouraisesti ja sitten ärsyyntyvät potilaan itkemisestä ja huudosta. Tähän riittaisi normaalitason empatiakyky, ei tarvitse olla mitenkään hyperempaattinen.

Sellanen sopivasti empaattinen ja lämmin.

Vierailija kirjoitti:

Ei välttämättä, mutta toimenkuva ja potilaat (varsinkin psykoterapeutilla) voi valikoitua sen oman persoonallisuuden mukaan.

Olen itse terapeutti ja minulle on vahvuus se, että olen enemmän analyyttinen kuin empaattinen. Olen ollut tätä koko aikuisikäni myös koskien omaa ajatus- ja tunnemaailmaani, en ole koskaan niin ottanut sitä vakavasti vaan seuraillut mitä päässä kulkee kuin joku muurahaistutkija, kiinnostuneena mutta ilman mitään huolta tyyliin "ahdistusta, kauheaa, ongelma, tästä pitää päästä eroon heti!" Olen vaan miettinyt että mikä sen reaktion triggeröi ja millaisia kehon mekanismeja ja ajatusmalleja aktivoitui, jotta tuntemus syntyi.

Minulla käy asiakkaita, jotka kyseenalaistaa koko elämänsä ja olemassaolonsa merkityksenkin, ja ei, en minä hyppää sinne kuoppaan mukaan kärsimään, vaan pysyn kaiken sallivana mutta aina rauhallisena kuten vaikka vastaanottohuoneeni tila: ei sekään estä mitään ajatuksia tai tunteita esiintymistä tilassaan eikä se järkyty mistään. On myös asiakkaita, jotka haluaisivat kovasti säälihuomiota, mutta usein siihen peliin lähteminen vain vahvistaa minäkuvaa, joka ei edistä asiakkaan tavoitteita elämässään. Minun tieni on pysyä ratkaisukeskeisenä. Ei, et sinä ole huono tai läpikotaisin sopimaton tähän maailmaan, mutta sinulla on nyt näitä ongelmia, joita lähdetään purkamaan tutkituilla menetelmillä. 

Nostan hattua ja ihan kirjoituksesi perusteella näin ei-psykologiaa opiskelleen näkökulmasta tämä kuulostaa siltä, miten loogisesti ajatellen useimpien ongelmiin "pitäisi" pureutua. Toki varmasti on poikkeustapauksia (lapset, voimakkaat traumatapaukset), jotka ovat sitten oma lukunsa. Analyyttinen lähestymistapa ei ole sama asia kun tunne kylmyys, mutta uskoisin monille olevan enemmän hyötyä juuri tuosta kuvailemasi kaltaisesta lähestymistavasta sen sijaan, että terapia toteutetaan jonkinlaisena jatkuvana myötäelämisenä ja vertaistukena itsesäälissä vellomiseen.

No ylipäätään kaikkien ihmisten tulisi olla empaattisia.

Empatiakyvyttömiä ovat lähinnä narsistit ja psykopaatit, joita kiinnostaa vain oma hylty ja voivat toisinaan olla vaarallisiakin.

Miksi nuo ammatit olisivat poikkeuksia empatiakyvyn suhteen?

Osa ihmisistä tuntuu luulevan, että empatiakyky sumentaa jotenkin järjellistä ajattelua tai että se tekee ihmisestä jotenkin huonommin kestävän mutta näin narsismin uhrina voin kertoa että empatiakyvyttömyys sitä vasta sumentaakin. Ei järjenhäiventä toisinaan on jonkun ego uhattuna, niin "kestäviä" ovat siis empatiakyvyttömät persoonat.

Ne vasta rikkinäisiä ruukkuja on, jotka eivät näe toisissa säröjä - varsinkaan jos aiheuttavat niitä toisissa.

PS. En menis terapeutille jolla ei ole empatiakykyä. Vähän kuin puuseppä joka ei ole nähnyt puuta koskaan.

*Hylty = hyöty

Altruismi ja empatia - mitä ne ovat? Edes johtavat tieteilijät eivät ole yksimielisiä-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain määrin kyllä, mutta liiasta empatiasta voi olla jopa haittaa työssä jaksamisen kannalta.

Tämä on totta. Itse halusin eläinlääkäriksi, mutta en lähtenyt alalle koska olisin pillittänyt varmaan enemmän kuin ne omistajat kun näkisin pahasti kipeän eläimen.

Empatiakyky ja tunteellisuus menevät tässä viestissä (kuten joissain muissakin) sekaisin.

Voi olla empaattinen mutta jämäkkä. Se että sairaan eläimen tai ihmisen näkeminen tekee sinut niin surulliseksi, ettet kykene toimimaan, ei ole empatiaa vaan tunteellisuutta, joka on oikeastaan itsekästä. Minä ja minun tunteeni.

Empaattinen ymmärtää, että toinen kärsii, ja haluaa tehdä voitavansa kärsimysten lievittämiseksi. Empatia vaatiikin välillä jämäkkyyttä, jos toinen ei ymmärrä omaa parastaan.

Kyllä. Tunnen kaksi narsistista sairaanhoitajaa, mutta onneksi ei tarvitse heidän hoitoonsa mennä. Toinen on psykiatrinen sairaanhoitaja ja toinen hoitaa vanhuksia. Molemmista on empatia kaukana. Voihan he esittää asiakkaalle hymynaamaa, mutta ajatukset mielessä aivan muuta.Sanoisin tässä yhteydessä myös ettei se salassapitovelvollisuus oikein päde, kun on meheviä juoruja kerrottavana ja haukuttavaa kylän naisen äidistä...

Ylipäänsä soisi, että ihmiset olisivat.

Tärkeintä tietysti että osaa hommansa, mutta onhan se miellyttävämpää jos saa myös vähän empatiaa. Se voi vaikuttaa jopa paranemisporosessiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös jos on liian "empaattinen", voi auttaja olla aika raskas sille auttajallekin. On vaikeaa olla toiselle hyödyksi, jos asiakkaan asiat menee auttajan liiveihin liiaksi.

Tarkoitan tällä sitä, että ylenpalttisen empaattinen auttaja ei välttämättä ole se paras ja taitavin auttaja. Voi jopa luoda riippuvuussuhteen asiakkaan ja itsensä välille, koska se tuntuisi tyydyttävän kumpaakin. Sen sijaan, että autettava tulisi oikeasti autetuksi.

Empatiahan tarkoittaa sitä, että ymmärtää toisen ihmisen tilanteen, vaikkei välttämättä siihen sympaattisesti asennoidukaan.

Miten voi mennä liiallisuuksiin empatiassa?

Se ymmärtämisprosessi sinänsä vie henkistä energiaa, lisäksi se ymmärrys vaikka toisen kärsimyksestä jää muistiin, ja sekin on raskasta ja vaatii työstämistä.

Kirurgin työssä empatia on lähinnä haitaksi (varsinaista potilaan kohtaamista lukuun ottamatta), ja empatian vuoksi ei lähiomaista voi leikata ainakaan jos vaarana on kuolema.

Ainakin psykoterapeutin pitää olla samalla tasolla asiakkaan kanssa, eikä arvioida häntä ikään kuin ylhäältä tai kaukaa katsoen.

Hoitajilta nyt ei voi vaatia edes sitä, että ne kävisivät töissä

Kyynisyys vs empatia?

Kyyninen ymmärtää, mutta ei piittaa vai miten se onkaan.

Minulle riittää asiallinen käytös, kunhan ei tiuski ja ala syytellä, niin kuin jotkut. Sellainen käytös taas ei ole asiallista.

Vierailija kirjoitti:

No ylipäätään kaikkien ihmisten tulisi olla empaattisia.

Empatiakyvyttömiä ovat lähinnä narsistit ja psykopaatit, joita kiinnostaa vain oma hylty ja voivat toisinaan olla vaarallisiakin.

Miksi nuo ammatit olisivat poikkeuksia empatiakyvyn suhteen?

Osa ihmisistä tuntuu luulevan, että empatiakyky sumentaa jotenkin järjellistä ajattelua tai että se tekee ihmisestä jotenkin huonommin kestävän mutta näin narsismin uhrina voin kertoa että empatiakyvyttömyys sitä vasta sumentaakin. Ei järjenhäiventä toisinaan on jonkun ego uhattuna, niin "kestäviä" ovat siis empatiakyvyttömät persoonat.

Ne vasta rikkinäisiä ruukkuja on, jotka eivät näe toisissa säröjä - varsinkaan jos aiheuttavat niitä toisissa.

PS. En menis terapeutille jolla ei ole empatiakykyä. Vähän kuin puuseppä joka ei ole nähnyt puuta koskaan.

Kyllä ihan "normaali" ihminenkin voi olla epäempaattinen, vaikkei sinänsä haluaisikaan muille pahaa. On esim. itsekeskeinen eikä kykene samaistumaan toisen tunteisiin ja ajatuksiin ja näkee kaikki asiat vain itsensä kannalta ja omasta näkökulmastaan.

Ehkä jopa potilaan näkökulmasta ajattelen, että varsinkin lääkärin on tärkeämpi pitäytyä faktoissa, kuin alkaa tunteilemaan. Jos lääkäri alkaisi aina myötäelää potilaan henkistä tuskaa tilanteesta, eihän siitä mitään tulisi. Potilaana toivon, että lääkäri keskittyy ratkaisemaan mun (fyysisen) ongelman.

Lääkärit myös ovat ne, ketkä joutuvat kertomaan huonot uutiset potilaalle, ja on parempi, että selkeästi ja asiapitoisesti kertoo, miten se homma nyt on. Tilanteen kamaluutta voin taivastella sitten vaikka kaupankassalla työskentelevän ystäväni kanssa.

Hoitajien osalta ehkä vähän eri tilanne, eli heille empatiaa jonkin verran soisi, muttei missään nimessä liikaa, koska hommat pitää hoitua kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain määrin kyllä, mutta liiasta empatiasta voi olla jopa haittaa työssä jaksamisen kannalta.

Tämä on totta. Itse halusin eläinlääkäriksi, mutta en lähtenyt alalle koska olisin pillittänyt varmaan enemmän kuin ne omistajat kun näkisin pahasti kipeän eläimen.

Empatiakyky ja tunteellisuus menevät tässä viestissä (kuten joissain muissakin) sekaisin.

Voi olla empaattinen mutta jämäkkä. Se että sairaan eläimen tai ihmisen näkeminen tekee sinut niin surulliseksi, ettet kykene toimimaan, ei ole empatiaa vaan tunteellisuutta, joka on oikeastaan itsekästä. Minä ja minun tunteeni.

Empaattinen ymmärtää, että toinen kärsii, ja haluaa tehdä voitavansa kärsimysten lievittämiseksi. Empatia vaatiikin välillä jämäkkyyttä, jos toinen ei ymmärrä omaa parastaan.

Mielenkiintoinen pointti. Olisko noin tuo "minä ja minun tunteeni" ja että tunteellisuus olisikin itsekästä?

Olen mies ja vähän opiskeluvaiheessa näissä tunneasioissa. Onko tämä filosofista pohdintaa vai psykologista tutkimustulosta? Vinkkiä kirjallisuuteen ottaisin kiitollisuudella vastaan.

M

Mielestäni usein lääkärillä riittää että huomaa lääkäristä että tämä ymmärtää niitä huolia mitä potilaalla on vaikka sairauteen tai toimenpiteeseen liittyen.

Ei tarvitse olla lohduttamassa tai tsemppaamassa. Mutta että ymmärtää missä tilanteessa rauhoittaa tilanne, ottaa aikaa, antaa tilaa kysymyksille. Sellainen hienovaraisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain määrin kyllä, mutta liiasta empatiasta voi olla jopa haittaa työssä jaksamisen kannalta.

Tämä on totta. Itse halusin eläinlääkäriksi, mutta en lähtenyt alalle koska olisin pillittänyt varmaan enemmän kuin ne omistajat kun näkisin pahasti kipeän eläimen.

Empatiakyky ja tunteellisuus menevät tässä viestissä (kuten joissain muissakin) sekaisin.

Voi olla empaattinen mutta jämäkkä. Se että sairaan eläimen tai ihmisen näkeminen tekee sinut niin surulliseksi, ettet kykene toimimaan, ei ole empatiaa vaan tunteellisuutta, joka on oikeastaan itsekästä. Minä ja minun tunteeni.

Empaattinen ymmärtää, että toinen kärsii, ja haluaa tehdä voitavansa kärsimysten lievittämiseksi. Empatia vaatiikin välillä jämäkkyyttä, jos toinen ei ymmärrä omaa parastaan.

No ei se nyt varsinaisesti itsekästä ole. Eihän se ihminen mitään tunnevyörylleen voi eikä välttämättä pysty edes opettelemaan se kurissa pitämistä tai itsensä rauhoittamista. Yritäpä itse pahimmassa tunnekuohussa "päättää" ettei saa olla tunteellinen. Vaikeaa varmaan on.

Jotkut ovat luonnostaan herkempiä kuin toiset eikä se varsinaisesti ole este mihinkään ammattiin ellei sitten lamaannu niistä tunteistaan niin ettei päätöksenteko onnistu. Mutta se sama yksityiselämässä herkkä ihminen voi olla työelämässä jämäkkä ja jopa työtiimin parhaimmistoa.