Lue keskustelun säännöt.
Nainen! Onko sinulla isääsi hyvä suhde?
16.06.2022 |
Oletteko läheisiä ja olitteko kun asuit vielä kotona? Vai minkälainen suhde? Oletteko vieläkin läheisiä keskenänne
Kommentit (105)
Oli mahtava isä lapsi suhde. Siihen asti kun hän kuoli,olin silloin 11 vuotias tyttö ja ei muuta isää tullut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, hyvin huomaa että vika on aina isän tekemisissä/tekemättä jättämisessä, jos välit ei ole hyvät. Itse ollaan täydellisiä tyttäriä.
Tietenkin se johtuu isästä. Suhde luodaan lapsena ja tottakai se suhteen luominen on aikuisen vastuulla. Ihan kokonaan. Miten joku edes keksii etsiä syytä muualta?
Vain isät voivat olla mulkkuja. Tyttäret ei?
Lapset on todellisia uhreja kun perheessä on narsisti. Voi olla äiti tai isä tai molemmat. Juuri noissa perheissä lapset on syyllisiä kaikkeen, toiset pääsevät hengestäänkin rangaistuksena.
Koskee myös puolisoiden välistä suhdetta.
Olen aina ollut isätön, vaikka tämä ns. isä asuikin samassa asunnossa. En silti tunne häntä oikeastaan lainkaan, hän on ollut minulle kuin ventovieras tai etäinen sukulainen, on vieläkin.
Tämä ei koskaan osallistunut juuri mitenkään arkeen kun olin lapsi. Käyttäytyi itsekin kuin lapsi, hänen elämänsä pyöri omien asioidensa ympärillä. Oli lapsellinen, vastuuton ja itsekeskeinen. Ehkä vähän narsistinenkin sekä puhtaasti ilkeä. Hän uhkaili its arilla aina pienimmästäkin asiasta, myös alle kouluikäistenkin lasten kuullen. Ilmaisi myös toisinaan, että hänhän voi tap paa vaikka kaikki jis niin haluaa, että pääsee eroon koko perheestä. Tämä myös lasten kuullen. Lopetin sanomasta tätä isäksi ollessani 9 tai 10v.
Vierailija kirjoitti:
Enpä sanoisi, että meillä olisi ollut minkäänlaista suhdetta. Isä oli etäinen, ei edes jutellut ja muistan, miten kotona oli paljon kivempaa, kun isä oli pois. Vielä keski-ikäisenä minulle oli kauhistus olla kahden isän kanssa. Meillä ei ollut mitään puhuttavaa ja olo on vaivaantunut. Koen olleeni isätön. Se suhde lapseen pitää luoda vastasyntyneestä alkaen, jos haluaa lapseensa lämpimät ja läheiset välit.
Sama. Ei minkäänlaista keskustelua ikinä. Vain komentoja, haukkumista ja kiroamista. Muuten oli kuin lapsia ei olisi olemassa. Joskus lapsena menin kysymään jotain ja äijä vaan tuijotti hetken ja kääntyi pois.
Olisi se ollut valmis juttelemaan sitten kun olin parikymppinen. No eipä paljon kiinnostanut siinä vaiheessa.
Ikävä kyllä ei.
Isäni karkasi kylille ryyppäämään ja päästi juopot kotiimme, kun ei ollut selkärankaa kieltäytyä näiden rottien seurasta. Eli vajosi samalle tasolle.
Aina kun äiti oli muualla.
Elinikäiset vammat jäi tuosta ihmisestä, jota en koskaan oikeasti kiinnostanut. Minusta tuli jääkylmä tyttö, miestenvihaaja suorastaan, mutta nykyään voin jo paremmin.
Isääni tuskin tässä elämässä enää tapaan. En keksi yhtäkään syytä. Toljottakoon telkkariaan, parasta ystäväänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mielelläni käytä sanaa "isä" julkisesti missään yhteydessä. Tuntuu kuin käyttäisin jotain tosi törkeää kirosanaa.
Mun isä ei oo koskaan ollut läheinen mun tai sisarusteni kanssa, oli yrittäjä ja aina töissä, joten varmaan jäi siksi etäiseksi meille lapsille, eikä asia ole oikein korjaantunut aikuisenakaan. Tukea ja apua häneltä kyllä saa aina tarvittaessa, eikä välit ole missään nimessä huonot, jääneet vaan aika pintapuolisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, hyvin huomaa että vika on aina isän tekemisissä/tekemättä jättämisessä, jos välit ei ole hyvät. Itse ollaan täydellisiä tyttäriä.
Tietenkin se johtuu isästä. Suhde luodaan lapsena ja tottakai se suhteen luominen on aikuisen vastuulla. Ihan kokonaan. Miten joku edes keksii etsiä syytä muualta?
Vain isät voivat olla mulkkuja. Tyttäret ei?
Näin. Jotkut ovat pahoja jo syntyessään, vaikka isä ja äiti olisivat kuinka hyviä. Aikuistuessaan jotkut muuttuvat kahta kauheammiksi, myös tyttäret.
Minunkin isä on alkoholisti, erittäin räyhäävä sellainen joten nykyään tapaamisia on erittäin harvoin.
Kun olin lapsi hän ei juonut mutta oli kuten moni sanoo ketjussa- itsekäs. Ei koskaan tehnyt kanssani mitään, ei kysellyt kuulumisia. Äidin niskoille kaatui kaikki. Eli poikamieselämää perheessä. Häntä ei saanut häiritä, teki kotonakin töitä ja urheili paljon. Oli pahantuulinen usein.
Vanhemmat erosivat ollessani teini ja isä syytti äitiä vieroittamisesta kun en halunnut hänen luokse kyläilemään. Itse hän oli itsensä minusta vieroittanut itsekkyydellään ja kylmyydellään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä on juridisesti alaikäisen lapsensa huoltaja, että eiköhän se jokaiselle selväjärkiselle kerro, kenellä on vastuu pitää kenestä huolta ja kenen pitäisi tukea ketä kasvussa hyvään elämään.
Vain psykopaatti syntyy mulkkuna. Narsistikin tarvitsee vääränlaisen kasvatuksen tullakseen narsistiksi, jolloin syy voidaan taas kääntää vanhempaan. Naispsykopaatit ovat harvinaisia.
Olen katkaissut välit hänen itsekkään ja aggressiivisen (ei fyysisesti väkivaltaisen mutta uhkaavan ja vihaisen) käytöksensä vuoksi. Lapsuudesta asti hän aiheutti lähinnä ahdistusta ja pahaa mieltä. Hyvät hetket (eli hetket kun häntä onnistui miellyttämään niin ettei hän raivostunut) olivat sen verran harvinaisia etteivät ne riittäneet kompensoimaan kaikkea ikävää. Onneksi vanhempani erosivat ollessani teini joten pystyn rauhassa olemaan tekemisissä äitini kanssa ilman että joutuisin samalla isäni kanssa tekemisiin.
Ja huom, välit ovat olleet huonot niin kauan kuin kykenen muistamaan. Edes kun olin pikkulapsi ei isäni kyennyt olemaan turvallinen aikuinen vaan räjähtelevä narsisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näköjään mieluummin suomalaiseen tyyliin haukutaan kuin kehutaan...
Vierailija kirjoitti:
Isä on tunnekylmä narsisti, joten onneksi ei olla läheisiä.
Mites sinä?
Onko periytyvää?
Ikävä juttu, jos on noin kylmää.
Meilläkin etäistä. Alkoholismia, mutta isä on kuitenkin välittävä. Omalla laillaan. Ujo. Elämänsä töitä tehnyt.
Sota-ajan lapsi. Kovilla ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ohoh! Joillakin naisilla on sentään hyvä suhde isäänsä. Harvinaista palstanaisten keskuudessa.
Isäni oli minulle rakkain ihminen maailmassa mutta valitettavasti menehtyi aivan liian aikaisin.
En olisi parempaa isää voinut toivoa, ja isän mallin mukaan olen oman poikani kasvattanut.
Kolme veljeäni ovat hyvin monelta osin isän kaltaisia, onnellisessa avioliitossa rakastamansa naisten kanssa ja todella hyviä perheenisiä.
Puute hyvästä isänmallista ja isän läsnäolosta ja tuesta ja rakkaudesta näkyy niin valtavan hyvin nykyisissä aikuisissa ja ikävä kyllä mallia siirretään ahkerasti omille jälkipolville.
Vierailija kirjoitti:
Näköjään mieluummin suomalaiseen tyyliin haukutaan kuin kehutaan...
Totta kai tällaisiin ketjuihin ajautuu enemmän niitä joilla asia herättää vahvoja tunteita. Jos isä on ollut vaan ihan ok perusisä ei siitä samalla tavalla jaksa puhua tai kirjoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Näköjään mieluummin suomalaiseen tyyliin haukutaan kuin kehutaan...
Onhan ne kehuneet, joilla kehuttavaa on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isä on tunnekylmä narsisti, joten onneksi ei olla läheisiä.
Mites sinä?
Onko periytyvää?
Ikävä juttu, jos on noin kylmää.
Meilläkin etäistä. Alkoholismia, mutta isä on kuitenkin välittävä. Omalla laillaan. Ujo. Elämänsä töitä tehnyt.
Sota-ajan lapsi. Kovilla ollut.
Kasvoin siihen, että mun pitää kestää ihan kaikki. Olen ollut ylikiltti ja yliempaattinen ja jäänyt ymmärtämään miehiä liian pitkäksi aikaa, kun suhde ollut jo täysin vahingollinen. Toisaalta onat lapset jäi tekemättä, kun en löytänyt tarpeeksi luotettavaa miestä.
Olen kasvanut itsenäiseksi ja yksin pärjääväksi ja nyt viisikymppisenä alan oppia pois liiasta kiltteydestä ja yli omien voimien taipumisesta.
Vierailija kirjoitti:
Ohoh! Joillakin naisilla on sentään hyvä suhde isäänsä. Harvinaista palstanaisten keskuudessa.
En tajua kuka luonnevikainen kääntää tämänkin lapsen syyksi.
Ja arvasin, että naista aletaan syyllistämään tästä asiasta, jos ei ole hyvät välit isään. Oma isäni oli lähes alkoholisti, humalassa väkivaltainen ja ilkeä suustaan, sain nähdä useamman kerran äitini hakkaamista. Isä suuttui murrosiän kuohuistani ja hakkasi myös minua, vaikken juonut, tupakoinut, ei ollut poikaystäviä ja tein paljon koulun eteen: alkoi haukkua myös mua lehmäksi aina välillä, kun tulin murrosikään. Lapsi ei voi valita vanhempiaan, olin läheinen kyllä äitini kanssa ja äidin kuolema kosketti paljon enemmän kuin isän kuolema. Isällä oli toki omat traumansa, oli ollut sotalapsena Ruotsissa ja tämähän on jättänyt jälkensä moneen.