Nainen! Onko sinulla isääsi hyvä suhde?

Isä on ollut kuollut jo tovin. Oltiin aika läheisiä. Ei kuitenkaan koskaan oikein puhuttu tunteista. Kaikesta muusta kyllä silloin kun tavattiin. 

Mulla on isääni lämpimät välit, ja kunnioitan ja arvostan häntä todella :) Hän ei todellakaan ole aina ollut täydellinen vanhempi, mutta hän on yrittänyt parhaansa.

Vierailija kirjoitti:

Oma isäni tuskin olisi hankkinut lapsia, jos olisi nykyajan kolmekymppinen. Silloin se vain kuului asiaan. Lapsista lähtevä melu raivostutti häntä ja hän saattoi tukistaa minua ja sisarustani aivan mitättömistä asioista.

Hän myös haastoi riitaa alakoululaisten lastensa kanssa ja sitten heittäytyi marttyyriksi, kun viimein joltain meni hermot. Saattoi silloin myös lähteä ulos moneksi tunniksi ilman, että kertoi kenellekään minne meni. Useimmiten myötäilin häntä, kuten äitinikin, koska en kestänyt hänen vihaisuuttaan. Miellyttäjäluonteesta on ollut ihan hel***** vaikeaa päästä eroon aikuisena.

Isälläni on pahoja mielenterveysongelmia, mutta ei etsinyt niihin koskaan apua ollessani lapsi, vaikka äiti siihen yritti kannustaa. Omista traumoistaan kyllä jaksaa mesota ja olla katkera, mutta ei näe, mitä traumoja on itse meille aiheuttanut.

Myöhemmin isä on yrittänyt vaikuttaa elämän valintoihin ja miettinyt minulle urapolkuja, jotka hyödyttäisivät jotenkin häntä. Isä on erittäin itsekeskeinen, enkä usko hänen rakastavan minua sellaisella tavalla, että aidosti toivoisi minulle hyvää ja onnea.

Isäni ahdistaa ja raivostuttaa minua, ja haluan olla tekemisissä niin vähän kuin mahdollista.

Ootko lukenut ketjun Narsistin keskustelutyyli? Suosittelen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heh, hyvin huomaa että vika on aina isän tekemisissä/tekemättä jättämisessä, jos välit ei ole hyvät. Itse ollaan täydellisiä tyttäriä.

Tietenkin se johtuu isästä. Suhde luodaan lapsena ja tottakai se suhteen luominen on aikuisen vastuulla. Ihan kokonaan. Miten joku edes keksii etsiä syytä muualta?

Vain isät voivat olla mulkkuja. Tyttäret ei?

Lapset on todellisia uhreja kun perheessä on narsisti. Voi olla äiti tai isä tai molemmat. Juuri noissa perheissä lapset on syyllisiä kaikkeen, toiset pääsevät hengestäänkin rangaistuksena.

Koskee myös puolisoiden välistä suhdetta.

Suhteessa tosi paljon näitä narsisteja tämän palstan mammojen miehissä ja näköjään isissäkin. Olisi kyllä jonkun tutkimuksen paikka vai onko lienee ihan itsediagnosoituja tapauksia? 

Etäinen suhde. Ei ole koskaan ollut mitään riitoja, mutta ollaan vaan etäisiä. Kun olin lapsi, niin isä teki monta vuotta reissutöitä, oli pari viikkoa aina reissussa ja tuli viikonlopuksi kotiin. Ei esimerkiksi soitella ikinä. Joskus, ehkä kerran vuodessa laitetaan jotain viestiä. Nähdään kyllä aina välillä, mutta on jotenkin vaikea keksiä puhuttavaa. Enemmän hänellä riittää juttua mieheni kanssa, minulle hän ei jotenkin osaa jutella, enkä minä hänelle.

On. Kuoli jo.

Biologinen isäni tappoi pikkusisarukseni ja vaimonsa kun olin yläasteikäinen. Sen jälkeen en ole onneksi nähnyt häntä tai ollut missään tekemisissä. Oikeastaan meidän välit oli tosi etäiset jo paljon aiemmin. Lapsena näin häntä vaihtelevasti kuukauden tai parin välein, joskus pari kertaa kuukaudessa ja joskus en puoleen vuoteen. Hän ei siis ollut millään tavalla osa arkeani.

Isään sen sijaan on hyvät ja läheiset välit. Hän on aina ollut läsnä kuin se on ollut mahdollista, auttanut ja tukenut kaikin tavoin. Nykyään soitellaan tai viestitellään muutaman kerran viikossa ja nähdään muutaman viikon välein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohoh! Joillakin naisilla on sentään hyvä suhde isäänsä. Harvinaista palstanaisten keskuudessa.

En tajua kuka luonnevikainen kääntää tämänkin lapsen syyksi.

Ja nimenomaan tyttölapsen syyksi, mukamas pitäisi vauvasta asti olla vastuussa suhteen luomisesta isään, kun on naispuoleinen, paremmat tunnetaidot ja sitä rataa. Isä on vastuusta vapautettu, saa olla miten epäkypsä ja itsekäs tahansa, koska on miespuoleinen.

Oma isä oli aika etäinen lapsena. Alkoholin kanssa vähän vaikeuksia, nykyisin ei enää. Ollaan nykyisin hyvissä väleissä ja olen huomannut, että hän on aika helposti liikuttuva, auttaa aina ja ratkoo mun ongelmia mielellään, jos vaan kysyn. Olen alkanut arvostaa häntä enemmän ja enemmän vuosien kuluessa.

Vierailija kirjoitti:

Olisi ollut paljon helpompaa tosiaan, jos olisi ollut syynä esimerkiksi alkoholi isän raivoon ja vihaan ja välinpitämättömyyteen.

Mutta ei, hänhän oikein kerskaili sillä että hän ei istu baareissa kaljalla. Samalla haukkui kaikkia muita alkoholisteiksi ketkä kävi vaikka perjantaina oluella, siis ihan normaalisti eikä mitään kännejä vetämässä. Koki olevansa heitä parempi ihminen siis. Itse hän sitten kotona haukkui ja kohteli väkivaltaisesti lapsiaan ja eli kuin muut olisi olleet palvelijoita häntä varten.

Alkoholistin lapsilla on varmasti vaikeaa myös. Mutta se helpottaa että aiheesta puhutaan niin paljon. Löytyy sanat joilla puhua, itselle ja muille. Kun vanhempi onkin ollut julma ja jopa sadistinen, sitä onkin vaikeampi tunnistaa ja siitä on vaikeampi puhua.

Isäni ei ollut kiinnostunut minusta lainkaan ollessani lapsi. Vierastin isääni, kun hän oli aina vain töissä tai harrastuksissa. Sukujuhlissa yritti sitten muiden edessä halailla, mikä oli ahdistavaa. Ihan vieras mies. Kotona ollessaan ärhäkkä, vihainen ja vaativa. 9,8 keskiarvoni ei ollut tarpeeksi hyvä ja niin edelleen. Isä pisti välit poikki moneksi vuodeksi, kun kuudesta Laudaturista huolimatta opiskelin vain opettajaksi. Pidän alasta ja olen hyvä siinä, mutta isä ei voi leuhkia muille opettajatyttärellä. Mieheni on valkoinen britti, joten sekin on isälle miinus, pitäisi olla suomalainen. Ja niin edelleen. En pidä itse häneen mitään yhteyttä eikä hän pidä minuun. Ei harmita.

N31

On ihan asialliset ja hyvät välit. Voin puhua isälleni ihan mistä tahansa samoin kuin äidilleni. Molemmat ovat hyviä kuuntelemaan ja ovat antaneet käytännön apua, silloin kun olen sitä tarvinnut. 

Isälläni on myös hyvä huumorintaju ja tilennekomiikka. Muistan kuinka teininä ystäväni aina kehuivat, että isäni on tosi hyvä tyyppi. Niinhän hän olikin ja on yhä. 

Ollaan me huonoja!

Vierailija kirjoitti:

Täällä on joku miesvihaaja joka suoltaa jokatoisen tekstin. Ei varmasti noin 75% suomalaisten tyttöjen isistä ole narsistijuoppoja jotka eivät puhuneet ikinä tytöilleen.

Onneksi muutama aitokin kirjoitus näyttää olevan taustalla.

Tuntuuko se sinusta paremmalta, kun kerron, että isäni poika, veljeni siis, sai samanlaista kohtelua osakseen kuin minä?

Meidän isä ei muuten ollut juoppo, en nähnyt häntä koskaan humalassa eikä hän juonut juuri ollenkaan. Isän isä oli taas juoppohullu, joka ajoi perhettään takaa kirveen kanssa hulluuskohtauksissaan.

Vierailija kirjoitti:

Ollaan me huonoja!

Ole tietoisesti hyvä isä lapsillesi. Tiedäthän, käytä heihin paljon aikaa, huolehdi perustarpeista, leiki heidän kanssaan ja opeta kaikenlaista. Pistät omat menot kakkoseksi lasten tarpeisiin nähden.

Minulla on hyvät välit isäni kanssa ja niin on aina ollut.

T: Isin tyttö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heh, hyvin huomaa että vika on aina isän tekemisissä/tekemättä jättämisessä, jos välit ei ole hyvät. Itse ollaan täydellisiä tyttäriä.

Tietenkin se johtuu isästä. Suhde luodaan lapsena ja tottakai se suhteen luominen on aikuisen vastuulla. Ihan kokonaan. Miten joku edes keksii etsiä syytä muualta?

Vain isät voivat olla mulkkuja. Tyttäret ei?

Lapset on todellisia uhreja kun perheessä on narsisti. Voi olla äiti tai isä tai molemmat. Juuri noissa perheissä lapset on syyllisiä kaikkeen, toiset pääsevät hengestäänkin rangaistuksena.

Koskee myös puolisoiden välistä suhdetta.

Suhteessa tosi paljon näitä narsisteja tämän palstan mammojen miehissä ja näköjään isissäkin. Olisi kyllä jonkun tutkimuksen paikka vai onko lienee ihan itsediagnosoituja tapauksia? 

Mikä minä olen ketään pakolla lääkäriin raahaamaan, kun hän on vain uhri ja kaikkensa muiden eteen tekevä pyhimys - omasta mielestään. Sensijaan todellisuus on sitä että olen elänyt väkivallassa ja väkivallan uhassa, naapurit ovat omassa kotonaan saaneet tuon silmilleen, kanssa-autoilijat ovat saaneet tuon silmilleen väkivallalla uhaten, naapureita on muuttanut pois hänen takiaan, kiinteistövälittäjät kieltäytyvät ottamasta asuntoja myyntiin meidän taloyhtiöstä hänen takiaan, välit menevät ihan jokaiseen joka ei tanssi hänen pillinsä mukaan ja yleensä se tapahtuu väkivallan uhalla. Mutta jatka vaan selittämistä että tuollainen on ihan normaalia ihmisen käyttäytymistä ja minä ihan suotta mustamaalaan pahoinpitelijääni. Kun diagnoosia ei ole, niin hänhän on ihan hyvä ja ihana ihminen.

P.S. älä koskaan astu hänen varpailleen

Vierailija kirjoitti:

Ja arvasin, että naista aletaan syyllistämään tästä asiasta, jos ei ole hyvät välit isään. Oma isäni oli lähes alkoholisti, humalassa väkivaltainen ja ilkeä suustaan, sain nähdä useamman kerran äitini hakkaamista. Isä suuttui murrosiän kuohuistani ja hakkasi myös minua, vaikken juonut, tupakoinut, ei ollut poikaystäviä ja tein paljon koulun eteen: alkoi haukkua myös mua lehmäksi aina välillä, kun tulin murrosikään. Lapsi ei voi valita vanhempiaan, olin läheinen kyllä äitini kanssa ja äidin kuolema kosketti paljon enemmän kuin isän kuolema. Isällä oli toki omat traumansa, oli ollut sotalapsena Ruotsissa ja tämähän on jättänyt jälkensä moneen.

Olisin toki halunnut, että välit olisivat olleet paremmat ja isä ei olisi ollut tuollainen. Isäni isään, sodan käyneeseen evakkoon, mulla oli paljon paremmat välit kuin isääni.

On, vien kukkia haudalleen kesäksi.

En ole koskaan asunut samassa taloudessa isäni kanssa. Olen kahden nuoren vahinkolapsi. Isä pakeni säikähtäneenä. Kipakka äitini päätti, että kun kerran lähdit, takaisin ei ole tulemista. No oli kuitenkin tullut, koska olisi halunnut selvittää välinsä äitini kanssa, mutta sai vain katsoa nukkuvaa lastaan hetken ja sitten heitettiin pihalle. Eli on niitä sellaisiakin tapauksia, joissa isä ei ole syyllinen eikä tytärkään. Isäpuolen kanssa suhde oli neutraali. Isän tiedot sain selvitettyä myöhemmin, mutta emme ehtineet koskaan tavata, sillä hän oli siinä vaiheessa jo edesmennyt.