Nainen! Onko sinulla isääsi hyvä suhde?

Tuo no muuten tärkeä kysymys. Jos naisen isäsuhde ei ole kunnossa, niin parisuhteesta tulee vaikea tai mahdoton. Itse olen jostain syystä ollut mageneetti, joka vetää puoleensa näitä huonojen/puuttuneiden isien tyttäriä ja kaava on aina sama. Alussa on hienoa ja mahtavaa, mutta jossain kohti tulee jotain hankalasti määriteltävää ongelmaa ja nainen lähtee lätkimään. Ilmeisesti en sitten lopulta onnistu paikkaamaan sitä isätraumaa oikealla tavalla, vaikken toki tietoisesti yritäkään eikä se minun tehtäväni pitäisi ollakaan.

Isä oli kypsymätön ja tarvitseva. Olin pieni kun vanhempani erosivat. Isä ja äitikin tappelivat keskenään ja minä olin siinä kahden tulen välissä. Molemmat manipuloivat toisiaan ja minua. Jos toinen kielsi jotain (yleensä äiti), isä oli tietenkin aivan eri mieltä äidin kanssa ja kumosi kiellon. Palvelin hänen narsismiaan siten, että hän pyrki hemmottelemaan minua ja kumoamaan kaikki äidin säännöt (ja niitähän riitti) Mutta tarkoituksena olikin vain ostaa isälle irtopisteitä "kivana" vanhempana. Minulla ei ole läheistä suhdetta myöskään äitiini, joka hänkin on aina suhtautunut minuun kylmästi - koska muistutan liikaa ulkoisesti isääni, joten äidille olen egoistisen isäni jatke - en itsellinen yksilö. Äiti kuitenkin oli edes fyysisesti läsnä. Isä halusi pitää vapautensa ja hän pysyi poissa elämästäni välillä vuosiakin. 

Olen onnellinen siitä, että olen jotakuinkin selvinnyt aikuisikään selväpäisenä. Minulla on oma elämä ja toimiva ihmissuhde, ura jne. Kiitos siitä ei kuitenkaan kuulu kummallekaan vanhemmistani, vaan hyville ystävilleni, joista on muodostunut minulle läheisempi "oikea perhe".

Mulla ei ole isää, se on minulle kuollut. Lapsena pelkäsin sitä, oli väkivaltainen, epävakaa juoppo. Onneksi ei ollut paljoa kotona, mutt silloin kun oli, yritin olla ulkona tai muualla, poissa sen kiukunpuuskien tieltä. Muutin kotoa, kun tulin täysi-ikäiseksi, sen jälkeen en ole juuri tekemisissä ollut. Vissiin elossa on jossain ja edelleen tekee hidasta itsem*rhaa viinalla. Varmaan silkkaa veemäisyyttään sitkuttaa hengissä. Mikäs se pahan tappais.

Etäinen ja epämääräinen suhde. Luulen, että isä on vihannut minua aina: ollessani pieni hän sai käsittämättömiä raivareita tyhjästä, myöhemmin taas härnäsi ja ärsytti minua tahallaan sekä teki kiusaa tavoilla, joita voisi kutsua seksuaaliseksi ahdisteluksi.

Tunnen surua ja inhoa enkä luota miehiin yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heh, hyvin huomaa että vika on aina isän tekemisissä/tekemättä jättämisessä, jos välit ei ole hyvät. Itse ollaan täydellisiä tyttäriä.

Juuri noin n ajattelee.

Siksi ei jaksakaan tätä mikä sinäkin oikein luulet olevasi- maailmaa.

Toisen on oltava paskaa, kun itse ollaan. Muu ei sovi.

Ei se ole yhtään sen helpompaa pojallakaan, jos isä on juopotteleva, toistuvasti syyllistävä ja väkivaltainen idiootti. Miehisyyden malli tulee ihmiseltä, jolle et koskaan kelvannut.

Kyllä se on ihan vanhemman syy, on lapsi sitten tyttö tai poika.