Nainen! Onko sinulla isääsi hyvä suhde?

Läheiset ja samalla etäiset, isä on ollut läsnä aina ja auttanut asioissa, auttaa edelleen jos tarvitsee ja kyydin saa aina jos tarvitsee, mutta en tunne että häntä kiinnostaa minun asiani kauheasti eikä hän soittele minulle juuri ollenkaan. Tuntuu ettei häntä kiinnosta minun mielipiteeni asioista.

Ja jos minä soitan, soitan yleensä huonolla hetkellä koska hän on aina tekemässä jotain hommia.

etäinen, isä alkoholisti (nyt ollut kuivilla)

Täydellinen. Pari metriä multaa isipapan päällä.

Minkä ikäisenä ymmärsitte että teillä oli huono isä? Itse ymmärsin teini-ikäisenä että vihaan sitä äijää, mutta olin jo 3-kymppinen kun ensi kertaa edes mietin miten epäonnistunut se oli isänä.

Olen aina ollut isän tyttö. Meillä on todella läheiset. Jos jotain tärkeää tai miksei ei edes tärkeää tapahtuu, soitan isälleni ja toisinpäin. Olen 54-vuotias ja

isäni 87v. Asumme nykyään 250 kilometrin päässä, joten emme näe kovin usein, mutta soittelemme vähintään pari kertaa viikossa.

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäisenä ymmärsitte että teillä oli huono isä? Itse ymmärsin teini-ikäisenä että vihaan sitä äijää, mutta olin jo 3-kymppinen kun ensi kertaa edes mietin miten epäonnistunut se oli isänä.

Kyllä minä tajusin sen jo alle kouluikäisenä, kun pelkäsin isää ja huomasin, miten kotona oli paljon rennompi tunnelma, kun isä oli yön yli työreissulla.

Olin ala-asteella 70-luvulla ja muistan, miten me luokan tyttöjen kanssa ihmeteltiin, kun yksi tyttö kertoi, mitä oli touhunnut isänsä kanssa. He olivat menneet yhdessä potkimaan palloa kentälle, käyneet pyöräilemässä ja syöttämässä sorsia. Ei silloin kovinkaan monella ollut osallistuvaa isää.

Kiltti ja luotettava mutta henkisesti etäinen. Epäilen haluaisiko hän lapsia jos olisi nuori nyt kun lasten hankkiminen ei ole enää tapa jota pidetään itsestään selvänä. Oli kunnollinen ja turvallinen vanhempi, mutta vietti aikaa meidän kanssa lähinnä sen mitkä oli tavallaan kalenteriin merkitty eikä koskaan esim. kysellyt miten päivä meni saati mitään syvällisempää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonoista perheistä lähtöisin olevia on palstalla eniten.

On alkoholismia, väkivaltaa sun muuta.

Tälläisillä naisilla myös oma avioliitto päätyy riitaisaan eroon.

Tällöiset naisia on myös eniten yksimhuoltajina, kouluttamattomina, työttöminä ja pahasti mt-ongelmaisina.

Kellään ei ole ollut älyä eikä sisua kasvattaa itsestään aikuisena normaalia ihmistä.

Jeps, tämä on tällä palstalla joka päiväinen ilmiö.

Luuserit täyttää kaikki muutkin palstat, sillä vain heillä on aikaa roikkua eri areenoilla 20 tuntia joka päivä.

Ihmeen paljon heillä on tosiaankin aikaa viettää parjaamassa. Yleensä miehiä.

Yhteenveto: moni suomalainen isä on alkoholiongelmainen. Siinä ei perhe ja vaimo merkitse mitään, viinan ehdoilla isit menee.

Silloin kun oli selvin päin ja paikalla, eli jokusen kerran vuodessa, oli ihan hauska kun olin vielä aika pieni lapsi. Yleensä hän ei lupauksista huolimatta ollut paikalla ja vähän isompana lapsena aloin todella kyseenalaistaa miksi minun täytyisi aina vain "antaa anteeksi" se että hän ei osaa olla aikuinen. Oli vaikeampi esittää olevansa läheinen ihmisen kanssa jota ei paljon näy.

Sitten jossain vaiheessa kun aivot olivat suurimmilta osin liuenneet alkoholiin, alkoi puhua sekavia enkä enää kokenut että sitä aiempaa ihmistä on olemassa. Sitten hän kuoli.

Vierailija kirjoitti:

Yhteenveto: moni suomalainen isä on alkoholiongelmainen. Siinä ei perhe ja vaimo merkitse mitään, viinan ehdoilla isit menee.

Minun isäni oli pelottava ja väkivaltainen. Henkisesti ja fyysisesti. Ja nautti siitä. Ei ollut koskaan humalassa. Olisi ehkä helpompi jos voisi syyttää alkoholia. Tai ainakin tuossa olisi enemmän järkeä. Nyt en keksi muuta kuin että vihasi meitä lapsia.

Minulla on isääni loistavat välit ja hän on muutenkin kovin tykätty ihmisenä. Rakkautta on riittänyt myös muille. Hänen parhaan kaverinsa mies kuoli ja lapsista toinen pitää mun isää kuin omana isänään. On auttanut lasta kun oli vaikeaa ja nyt aikuisena vieläkin pitävät paljon yhteyttä. :)

Minulle isä on ihminen, johon voin aina luottaa. Meillä on aina ollut lämpimät välit, mutta aiemmin on ollut ehkä sellaista ettei tiedä mistä puhuisi jos jäisi huoneeseen kahden hänen kanssaan. Soittelen usein äidin kanssa ja isä on yleensä sitä kautta tietysti saanut tietää mun kuulumiset, mutta viime vuosina ollaan opeteltu soittelemaan myös iskän kanssa toisillemme ja keskusteluyhteys on parantunut, mistä olen tosi iloinen.

On hyvä suhde. Mulla on läheiset välit kumpaankin vanhempaani. Isäni on kyllä välillä todella raivostuttava ihminen ja edelleen välillä riidellään.

On. Minulla on aina ollut isäni kanssa paremmat välit kuin äitini kanssa. Olemme isäni kanssa enemmän samalla aaltopituudella. Lisäksi hän on aina ollut hyvä isä minulle. Leikkinyt, opettanut, tukenut, auttanut ja sopivasti syöttänyt minulle rohkeutta ja itsetuntoa. 

Lisäksi isäni on aidosti kiinnostunut minun asioistani ja jaksaa kuunnella ja olla läsnä. 

Äitini kanssa en ole koskaan päässyt lähellekään samanlaista suhdetta. Äitini on minulle paljon etäisempi.

Mulla on maailman paras isä. Parempaa en voisi kuvitella, on aina mun tukena ja turvana.

Oma isäni tuskin olisi hankkinut lapsia, jos olisi nykyajan kolmekymppinen. Silloin se vain kuului asiaan. Lapsista lähtevä melu raivostutti häntä ja hän saattoi tukistaa minua ja sisarustani aivan mitättömistä asioista.

Hän myös haastoi riitaa alakoululaisten lastensa kanssa ja sitten heittäytyi marttyyriksi, kun viimein joltain meni hermot. Saattoi silloin myös lähteä ulos moneksi tunniksi ilman, että kertoi kenellekään minne meni. Useimmiten myötäilin häntä, kuten äitinikin, koska en kestänyt hänen vihaisuuttaan. Miellyttäjäluonteesta on ollut ihan hel***** vaikeaa päästä eroon aikuisena.

Isälläni on pahoja mielenterveysongelmia, mutta ei etsinyt niihin koskaan apua ollessani lapsi, vaikka äiti siihen yritti kannustaa. Omista traumoistaan kyllä jaksaa mesota ja olla katkera, mutta ei näe, mitä traumoja on itse meille aiheuttanut.

Myöhemmin isä on yrittänyt vaikuttaa elämän valintoihin ja miettinyt minulle urapolkuja, jotka hyödyttäisivät jotenkin häntä. Isä on erittäin itsekeskeinen, enkä usko hänen rakastavan minua sellaisella tavalla, että aidosti toivoisi minulle hyvää ja onnea.

Isäni ahdistaa ja raivostuttaa minua, ja haluan olla tekemisissä niin vähän kuin mahdollista.

Ei läheisiä. Perusti uuden perheen ja heille hyvä isä. Unohti vanhemmat lapset kokonaan.

Olisi ollut paljon helpompaa tosiaan, jos olisi ollut syynä esimerkiksi alkoholi isän raivoon ja vihaan ja välinpitämättömyyteen.

Mutta ei, hänhän oikein kerskaili sillä että hän ei istu baareissa kaljalla. Samalla haukkui kaikkia muita alkoholisteiksi ketkä kävi vaikka perjantaina oluella, siis ihan normaalisti eikä mitään kännejä vetämässä. Koki olevansa heitä parempi ihminen siis. Itse hän sitten kotona haukkui ja kohteli väkivaltaisesti lapsiaan ja eli kuin muut olisi olleet palvelijoita häntä varten.

Ihan hyvät, muttei kovin läheiset välit. Olemme kyllä säännöllisesti yhteydessä (usein äidin välityksellä), mutta jotenkin luontevaa keskusteluyhteyttä ei ole päässyt muodostumaan. Isäni tuntui jotenkin ankaralta ja jyrkältä nuoruudessani ja kävi muutamia juttuja, joita en ole voinut antaa hänelle kunnolla anteeksi, vaikka ymmärrän että hänkin vain yritti parhaansa niissä tilanteissa. Koen, että olemme isäni kanssa ehkä aika samanlaisia, kenties liiankin, ja emme siksi niin hyvin tule juttuun arkisissa tilanteissa. Harmi sinänsä, koska meillä on myös useita yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja suhde olisi voinut olla lämpimämpikin.