Työtön kumppanini kiukuttelee rahan puutteen takia
Minä käyn töissä, kumppanini ei.
Tänään ollut aamusta asti kuin p*rseelleen ammuttu karhu, koska rahaa ei ole juuri kuin välttämättömiin ruokatarpeisiin ennen palkkani tuloa. Eikä silloinkaan mitään ylimääräistä ostella. Loukkaa aivan hitosti, että raadan niska limassa kun toinen oleilee kotona, ja tässä on kiitos.
Eilen viimeksi puhuttu asiasta, tai yritetty. Tietää, että "rahaa olisi enemmän" jos hän kävisi töissä, mutta totesi ettei hän jaksa puhua asiasta.
Onko tässä muuta vaihtoehtoa kuin ero? Ei se yksinään minun syy ole, että laskuihin, autoon, ruokaan yms välttämättömiin menee rahaa.
Kommentit (68)
Myy hänen auto niin siinä jo iso säästö.
Työttömyys on monin eri tavoin pientä helvettiä.
Työnhaku. Siinä pitää olla aktiivinen ja jo te-toimisto vaatii sitä. Ei silti aina ole omissa käsissä.
Rahan puute. Se harmittaa ja turhauttaa.
Ulkopuolisuuden tunne. Ehkä tämä on pahin. Kaikki muut ovat töissä, itse joutuu jumittamaan kotona. Aina kotona. Ei oikein rahaa mennä minnekään.
Työkaverini (nyt jo yli 10 vuotta vakituisissa töissä) oli aikanaan vähän alle 30-vuotiaana "between jobs"; yritti etsiä mitä töitä tahansa, mutta tiukkaa teki. Hän kertoi, että ei ikinä unohda sitä, kuinka vaimo silloin syyllisti. Ja muutaman vuoden kuluttua hän lähtikin vaimon luota kävelemään. Nyt tilanteesta on jo kauan, mutta hän ei ole vieläkään päässyt yli asiasta, ja siitä, kuinka hänen ex-vaimonsa pilasi heidän parisuhteensa, ja vielä syyllisti työkaveriani, koska hän oli se, joka laittoi eropaperit menemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäyksenä vielä, että kaikki ruoat mitä olen suunnitellut, ei välttämättä edes kelpaa. Eli saatetaan syödä eri ruokia. Ennen ostin kumppanille omat sapuskat, mutta nyt olen pistänyt kapuloita rattaisiin. Siitäkös on myös riemu revennyt.
Miksi haluat kontrolloida kumppanisi syömisiä?
Alanuolen painajat perustelkaa. Miksi on ok että ennen on ostettu myös ap:n puolisolle mieleistä ruokaa ja nyt ap on ilman asiasta keskustelua päättänyt mitä ruokaa puoliso jatkossa saa? Onko tuo teistä tasavertaista ja kunnioittavaa käytöstä? Minusta noin kohdellaan koiraa.
Ap:n puoliso voi osallistua ruokakuluihin ja ostaa mieleistään ruokaa kotiin. Onhan työttömyyskorvauskin tuloa.
Sanotko tuon saman myös kotiäidille joka kitisee kun mies ei osta sitä ruokaa mitä nainen haluaa vaan ostaa halvinta mitä itse haluaa?
Minun mielestäni kotivanhempi ja vapaaehtoisesti työtön ovat täysin erimalliset ratkaisut, ja näistä ensimmäiseen puolisolla on useimmiten ollut suuri osa päätöksenteossa kun taas jälkimmäiseen puoliso ei voi paljoa vaikuttaa. En näe ristiriitaa siinä että kotiäidin tai -isän toiveet toteutetaan ruokaostoksilla, mutta vapaaehtoisesti työttömän toiveita ei.
Eli siis mielestäsi kyseessä on sukupuoli asia kun yleisemmin se on äiti joka ei halua töitä tehdä niin se pitää hyväksyä mutta jos mies ei halua töitä tehdä niin se on väärin
Suomessa on hyvin vähän täysin tulottomia kotiäitejä. Työtön saa työttömyyspäivärahaa ja hänellä on aikaa kiertää kaupat läpi etsimässä halpoja elintarvikkeita. Työttömällä on myös aikaa valmistaa mieleisiään ruokia. Pienten lasten kanssa kotona olevalla ei ole tuollaiseen aikaa, lapsettomalla on.
Eikös yhdessä asuvilla puolisoilla ole elatusvelvollisuus toisiaan kohtaan ihan laissa?
Vinkki:
Kumppani ei tosissaan kiukuttele sinulle vaan on häpeissään ja kiukuttelee itselleen. Sinä vain satut olemaan tiellä ja ottamaan kiukuttelun vastaan.
Ymmärrän miten nöyryyttävää on pyöriä työttömänä ja rahattomana! Ja vaikea saada töitä tänä päivänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano sille, että "haluan partnerin joka käy töissä ja siten osallistuu tasavertaisesti kuluihin, ymmärrätkö yskän?" Eiköhän laita vähäsen vauhtia siihen työhakuun, jos se sua haluu pitää jatkossakin.
-mies
Tähän suuntaan olen sanonut, mutta vaihtoehtoja on kolme, mikä lopputunnelma on
- ottaa asian hyvin vastaan, saattaa katellakin työpaikkailmoituksia
- ei jaksa sillä hetkellä keskustella asiasta
- suuttuu silmittömästi, ja on erolla uhkailemassa
Erolla uhkaillaan tasan kaksi kertaa ja niistäkin toinen on todellisuudessa liikaa. Mutta vanhaa sanontaa mukaellen: yksi kerta on vahinko, kaksi tapa. Eli jos yhden kerran antaa uhkailun anteeksi niin toisella kertaa on aika laittaa kantapäät vastakkain. Kenenkään ei pidä alistua elämään suhteessa, jossa heilutetaan koko ajan erouhkausta pään päällä.
Mihin ne miehen työttömyyspäivärahat menee? Kaljaan ja tupakkaanko? Nythän miehellä on aikaa hoitaa valtaosa kotitöistä ja tehdä hyvää ja edullista ruokaa, kun ei ole lapsiakaan hoidettavana.
Työttömänä pitäs edes tajuta hakea jotakin työpaikkaa kerran viikossa. Naiselle voi sit näyttää 3-4 mol.fi sivua päivässä, kannattaa siis kusettaa et noihin kaikkiin mä hain tänään... Ja kun tietää naisen kotiintuloajat niin katsoa että juuri silloin on tiskaamassa tai imuroimassa olohuonetta, sellan taktinen veto mikä saa naisen hyvälle tuulelle kun huomaa että mies sentään tekee jotain, vaikka onkin todellisuudessa istunut katsomas netflixiä suurinta osaa päiväst.
-mies
Vierailija kirjoitti:
Eikös yhdessä asuvilla puolisoilla ole elatusvelvollisuus toisiaan kohtaan ihan laissa?
Laitapa tänne se lain kohta, kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Työttömänä pitäs edes tajuta hakea jotakin työpaikkaa kerran viikossa. Naiselle voi sit näyttää 3-4 mol.fi sivua päivässä, kannattaa siis kusettaa et noihin kaikkiin mä hain tänään... Ja kun tietää naisen kotiintuloajat niin katsoa että juuri silloin on tiskaamassa tai imuroimassa olohuonetta, sellan taktinen veto mikä saa naisen hyvälle tuulelle kun huomaa että mies sentään tekee jotain, vaikka onkin todellisuudessa istunut katsomas netflixiä suurinta osaa päiväst.
-mies
Eikö kaikkein fiksuin veto olisi tehdä ruoka niin, että se on valmista, kun nainen tulee kotiin?

Onhan sekin fiksua. Kaikki edellämainitut ovat pelitapoja joilla työtönkin mies voi varmistaa pillúnsaannin jatkuvuuden.
Onko tämä puoliso ollut aina työtön ja koittaa kiukuttelullaan saada sinut antamaan rahaa johonkin kesärientoon kavereiden kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttömänä pitäs edes tajuta hakea jotakin työpaikkaa kerran viikossa. Naiselle voi sit näyttää 3-4 mol.fi sivua päivässä, kannattaa siis kusettaa et noihin kaikkiin mä hain tänään... Ja kun tietää naisen kotiintuloajat niin katsoa että juuri silloin on tiskaamassa tai imuroimassa olohuonetta, sellan taktinen veto mikä saa naisen hyvälle tuulelle kun huomaa että mies sentään tekee jotain, vaikka onkin todellisuudessa istunut katsomas netflixiä suurinta osaa päiväst.
-mies
Eikö kaikkein fiksuin veto olisi tehdä ruoka niin, että se on valmista, kun nainen tulee kotiin?
Onhan sekin fiksua. Kaikki edellämainitut ovat pelitapoja joilla työtönkin mies voi varmistaa pillúnsaannin jatkuvuuden.
Mikäköhän siinä on, että työttömille miehille se täysi joutilaisuus tuntuu olevan niin tärkeää, etteivät p*n vuoksi edes 10 minuuttia päivässä käytä kotitöihin?
eroa suosiolla, jos ei ole omistukämppä etsi itsellesi uusi ja ilmoitat milloin vanhasta kuuluu häipyä..
eikös juuri ylellä ollut juttu, että nykyään on sovelluksia josta pystyy "napsimaan" päivän- parin työkeikkoja, näillähän pääsisi hyvin töihin käsiksi sen sijaan että märisee kotona ja valittaa vielä ruuastakin.
Aiemmin joku kirjoitti että sun pitäisi nostaa kumppani vaikeuksista, ei pidä jos hän ei ole itse halukas tekemään mitään. Muuten olet vielä parin vuoden päästä samassa suossa tämän maailman uhrin kanssa.
On tosiaan ihmisiä, joille työn tekeminen on myrkkyä. Ei tähän tunnu auttavan edes hyvä palkka. Hetken saattaa tehdä sillä töitä, mutta siinäkin äkkiä riitautuu työnantajan kanssa.
Sukulaismies on tämmöinen. On ehkä jonkinlainen ongelma auktoriteettien kanssa. Ei siedä, että joku käskee tekemään jotain.
Tavallaan tuollainen tyyppi on omalla tavallaan työkyvytön. Oman yrityksen pitäminenkään ei auta, kun sitten suuttuu asiakkaalle, jos se käskee.

niin, onko työkyvytön tai sitten vain hemmetin joustamaton luonne, joka ei ole tajunnut että maailmassa toimimiseksi pitää osata vähän sosiaalista peliäkin eli joistakin asioista joutuu joustamaan. Toki meillähän on hyvä sosiaaliturva, joka mahdollistaa tälläisten kotona hengailun.

Ehkä ihan hyvä, että mahdollistaa, kun tyypillä on muuten taipumusta keksiä arveluttavia bisneksiä, jos rahat loppuu. Ei nyt ihan huumekauppaa, mutta kaikenlaista tavaran trokaamista vaikkapa Virosta. Tai autojen jobbaamista.
työvoimapula. Eikun lorvi töihin.