Ärsyttävä, vaikea mies

Oma isäni on juuri semmonen ettei paljon kodin- tai lastenhoitoa osaa. Mutta hänen kohdallaan kyse ei ole pahantahtoisuudesta, vaan siitä että hän on erittäin hajamielinen. Sellaista ei voi korjata tai muuttaa. Jos hän muisti mennä kauppaan, hän unohti mitä piti ostaa. Sitten hän unohti osan maksetuista ostoksista kassalle.

Moni kommentoi, että äidit ylihuolehtimisellaan estävät isiä kasvamasta rooliinsa. Joissain tapauksissa voi hyvinkin olla näin! Mutta jos kyseessä on Herra Hajamielinen, mitään oppimista ei tapahdu ja suurimpina kärsijinä ovat ne lapset. Omassa lapsuudessa isäviikoilla saimme juuri ja juuri ruokaa, mutta kaikki muu oli vinksallaan. Ei ollut hammasharjoja, sängyssä ei ollut lakananoita kun oli unohtanut pestä pyykkiä. Vei meidät syntymäpäiväjuhliin kertomatta kyseessä olevan synttärit (lapset, lähdetään mummin luo kylään!) ilmestyimme paikalle arkivaatteissa ilman lahjaa tai korttia!! Mummille tuli selvästi paha mieli ja muut vieraat ihmettelivät. Kyllä sitä lapsenakin osaa tuntea häpeää ja harmitusta.

Valitsin sitten itselleni sellaisen miehen, joka on oman isäni vastakohta. Ei valittamista! Isäni on kultainen ja rakas, ja hänen kanssaan voi käydä tuntien keskusteluja universumin rakenteesta ja tietoisuudesta, mutta kotimieheksi hänestä ei ole.

Ap, mieti, millaista elämää ja arkea haluat elää ja tee valintasi sen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Tästä aiheesta muistui mieleen isäpuoli. Kerran ei ollut buranaa ja sanoi siihen "hakee sitten kun tarvitsee". Ei helvetti, typerä ihminen!! Ei osannut/halunnut hoitaa asioitaan.

Ihan hirveää ajatella, että joku ihminen oikeasti elää hyvällä omatunnolla noin. Tyyliin se hakee, joka tarvitsee, vaikka itse olisi käyttänyt viimeiset TAI toinen muistuttaa, että voisit samalla kauppareissulla käydä siinä apteekissa. Tällainen mulkvisti saattaa myös sysätä sen vastuun pienille lapsille, jotka eivät oikeasti vielä osaa ja ymmärrä, mutta tämän itsekkyyden multihuipentuman mielestä pitäisi vaan osata, jos tarvitsee. Hyi, ihan puistattaa tuollaiset ihmiset ja kamalaa, että lapset joutuvat elämään tuollaisen ihmisen kanssa :(

Ei kait tuossa AP:lle muuta kuin että poliisin puheille vain. Kun siis on väkisin pakotettu asumaan jonkun miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Oma isäni on juuri semmonen ettei paljon kodin- tai lastenhoitoa osaa. Mutta hänen kohdallaan kyse ei ole pahantahtoisuudesta, vaan siitä että hän on erittäin hajamielinen. Sellaista ei voi korjata tai muuttaa. Jos hän muisti mennä kauppaan, hän unohti mitä piti ostaa. Sitten hän unohti osan maksetuista ostoksista kassalle.

Moni kommentoi, että äidit ylihuolehtimisellaan estävät isiä kasvamasta rooliinsa. Joissain tapauksissa voi hyvinkin olla näin! Mutta jos kyseessä on Herra Hajamielinen, mitään oppimista ei tapahdu ja suurimpina kärsijinä ovat ne lapset. Omassa lapsuudessa isäviikoilla saimme juuri ja juuri ruokaa, mutta kaikki muu oli vinksallaan. Ei ollut hammasharjoja, sängyssä ei ollut lakananoita kun oli unohtanut pestä pyykkiä. Vei meidät syntymäpäiväjuhliin kertomatta kyseessä olevan synttärit (lapset, lähdetään mummin luo kylään!) ilmestyimme paikalle arkivaatteissa ilman lahjaa tai korttia!! Mummille tuli selvästi paha mieli ja muut vieraat ihmettelivät. Kyllä sitä lapsenakin osaa tuntea häpeää ja harmitusta.

Valitsin sitten itselleni sellaisen miehen, joka on oman isäni vastakohta. Ei valittamista! Isäni on kultainen ja rakas, ja hänen kanssaan voi käydä tuntien keskusteluja universumin rakenteesta ja tietoisuudesta, mutta kotimieheksi hänestä ei ole.

Ap, mieti, millaista elämää ja arkea haluat elää ja tee valintasi sen mukaan.

Ja äidillenne oli ok, että isän luona oli tuollaista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omasta lapsuudesta tuttua: olimme lähdössä juhliin, niin isä meni autoon istumaan ja kävi välillä ovella hoputtamassa. Sillä välin äiti hoisi kaiken yksin eli puki meidät lapset, muisti ottaa lahjat, kirjoittaa kortit jne. Tai kun lähdimme perheen voimin reissuun, niin äiti pakkasi kaiken, isä räyhäsi vieressä missä hänen shortsit on...

Kuulostaa niin tutulta! Juuri tuollaista meillä on. Koitan miettiä ja muistaa omat ja lasten kamppeet ja mies vaan sekoittaa minun ajatuksiani kyselemällä missä hänen tavaransa on. Ikäänkuin kiukuttelee etten etsi niitäkin hänelle siinä samassa! T. Ap

Minä en sietäisi tuollaista päivääkään omalta mieheltäni. Jotenkin pidän ihan automaationa sitä, että aikuinen ihminen pakkaa omat tavaransa ja jos/kun on lasten vanhempi, niin pakkaa myös lasten kamat, kun ne ei välttämättä itse osaa. Meillä on 2 lasta ja minä pakkaan omat ja yhden lapsen ja mies omat ja toisen lapsen. Jostain syystä ei ole kertaakaan unohtunut mitään oleellista ja meillä kaikilla on sitä mitä tarvitaan ja JOS jotain unohtui, niin yleensä se voidaan ostaa matkalla tai matkakohteessa. Aina on ollut passit, rahat, pakolliset lääkkeet ja puhelimet mukana ja ne nyt on ne tärkeimmät.

Entä jos vaimo on tuollainen?

Ei halua tehdä kotitöitä, ei halua edes yrittää. Suuttuu jos pyydän osallistumaan.

Pötköttää sohvalla ja shoppaa nettikaupoista yhteisillä rahoilla kaikkea turhaa krääsää kodin täytteeksi.

Minä siivoan, minä hoidan pyykki/tekstiilihuollon. Minä laitan ruoat, minä hoidan tiskit. Minä hoidan kaupassa käynnin - tai jos vaimo hoitaa sen, minä kirjoitan kauppalistan valmiiksi. Tiedän aina mikä on loppumassa kaapista, hän ei tiedä eikä välitä. Minä vien ja haen lapset. Olen sairaan lapsen kanssa kotona. Hoidan pihan, talon ylläpitohuollot, puulämmityksen. 

Sen verran vaimon kunniaksi sanottakoon, että hän shoppaa lapsille sentään oikeankokoisia vaatteita ja kenkiä, lukee Wilma-viestit ja tekee sen kuuluisan tarhavaatteiden nimikoinnin. Hän tekee näitä juttuja, koska niitä pystyy tekemään vaakatasossa. 

Minä en suostu enää iltaisin hänen viereensä sohvalle pötköttämään, kun lapset on saatu uneen. Pötköttäköön keskenään. Ei kiinnosta. Mieli tekisi nukkuakin eri huoneessa, mutta siitä se sota syttyisi, ja lapsetkin huomioisivat asian.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos vaimo on tuollainen?

Ei halua tehdä kotitöitä, ei halua edes yrittää. Suuttuu jos pyydän osallistumaan.

Pötköttää sohvalla ja shoppaa nettikaupoista yhteisillä rahoilla kaikkea turhaa krääsää kodin täytteeksi.

Minä siivoan, minä hoidan pyykki/tekstiilihuollon. Minä laitan ruoat, minä hoidan tiskit. Minä hoidan kaupassa käynnin - tai jos vaimo hoitaa sen, minä kirjoitan kauppalistan valmiiksi. Tiedän aina mikä on loppumassa kaapista, hän ei tiedä eikä välitä. Minä vien ja haen lapset. Olen sairaan lapsen kanssa kotona. Hoidan pihan, talon ylläpitohuollot, puulämmityksen. 

Sen verran vaimon kunniaksi sanottakoon, että hän shoppaa lapsille sentään oikeankokoisia vaatteita ja kenkiä, lukee Wilma-viestit ja tekee sen kuuluisan tarhavaatteiden nimikoinnin. Hän tekee näitä juttuja, koska niitä pystyy tekemään vaakatasossa. 

Minä en suostu enää iltaisin hänen viereensä sohvalle pötköttämään, kun lapset on saatu uneen. Pötköttäköön keskenään. Ei kiinnosta. Mieli tekisi nukkuakin eri huoneessa, mutta siitä se sota syttyisi, ja lapsetkin huomioisivat asian.

Niin mitä entä jos? Vaimosi on ihan samaa sarjaa näiden itsekkäiden ja välinpitämättömien miesten kanssa. Ei sukupuoli mitään määritä, mutta monesti nimenomaan miehet on näitä, mutta kyllä niitä on naisiakin. Itse en tuollaista sietäisi mieheltäni ja kyllä ero olisi aika varteen otettava vaihtoehto. Helpommin pärjää ilman yhtä ylimääräistä aikuista lasta ja tämä aikuinen lapsi pärjää varmasti paremmin itsekseen, kun ei tarvitse miettiä muuta, kuin niitä omia tölkkilihapullia. Tosin valitettavasti lasten täytyy varmaan aina silloin tällöin päästää sinne tapaamaan toista vanhempaa ja sopii toivoa sormet ristissä, että lapset saa asianmukaista hoitoa ja hoivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma isäni on juuri semmonen ettei paljon kodin- tai lastenhoitoa osaa. Mutta hänen kohdallaan kyse ei ole pahantahtoisuudesta, vaan siitä että hän on erittäin hajamielinen. Sellaista ei voi korjata tai muuttaa. Jos hän muisti mennä kauppaan, hän unohti mitä piti ostaa. Sitten hän unohti osan maksetuista ostoksista kassalle.

Moni kommentoi, että äidit ylihuolehtimisellaan estävät isiä kasvamasta rooliinsa. Joissain tapauksissa voi hyvinkin olla näin! Mutta jos kyseessä on Herra Hajamielinen, mitään oppimista ei tapahdu ja suurimpina kärsijinä ovat ne lapset. Omassa lapsuudessa isäviikoilla saimme juuri ja juuri ruokaa, mutta kaikki muu oli vinksallaan. Ei ollut hammasharjoja, sängyssä ei ollut lakananoita kun oli unohtanut pestä pyykkiä. Vei meidät syntymäpäiväjuhliin kertomatta kyseessä olevan synttärit (lapset, lähdetään mummin luo kylään!) ilmestyimme paikalle arkivaatteissa ilman lahjaa tai korttia!! Mummille tuli selvästi paha mieli ja muut vieraat ihmettelivät. Kyllä sitä lapsenakin osaa tuntea häpeää ja harmitusta.

Valitsin sitten itselleni sellaisen miehen, joka on oman isäni vastakohta. Ei valittamista! Isäni on kultainen ja rakas, ja hänen kanssaan voi käydä tuntien keskusteluja universumin rakenteesta ja tietoisuudesta, mutta kotimieheksi hänestä ei ole.

Ap, mieti, millaista elämää ja arkea haluat elää ja tee valintasi sen mukaan.

Ja äidillenne oli ok, että isän luona oli tuollaista?

Ei me pahimpia juttuja äidille edes kerrottu. Niistä mistä se kuuli, se antoi isän kuulla kunniansa, mutta kuten jo sanoin, hajamielisyys on isällä luonteenpiirre, eikä mikään huuto, koulutus tai anelu sitä muuksi muuttanut. Ja selvennykseksi vielä siis, vanhempani olivat eronneet ja kumpikin asui erillään. Ei äiti tullut isän luo tekemään mitään tupatarkastuksia.

Hyi, mun siskon mies on samanlainen. Vaikeaa katsella sen tumput suorana -meininkiä ärsyyntymättä. Kaikkein eniten ehkä ärsyttää juuri se, että tämä on myös "komea ja hauska", eli muiden ihmisten silmissä varsin hyvää ja leppoisaa seuraa, jonka vierellä ahertava siskoni näyttää ylikireältä nalkuttajalta. Hepä eivät näe miestä kotioloissa, joissa lähinnä makaa sohvalla kettuuntuneen näköisenä, ja jos jotain pitää tehdä, aloittaa ehkä puolen tunnin patistelun jälkeen, ja silloinkin niin että kulkee siskoni perässä kyselemässä miten homma pitää tehdä. Sitä ruikuttavaa ja lapsille tiuskivaa puolta eivät muut näe, voin sanoa etteivät varmaan tunnistaisi jos näkisi. Minä olen niin tuttua seuraa, että minulle ei enää esitä. Perusrutiinien hoitaminen itsenäisesti näyttää olevan mahdotonta, ja sitten muille vaan vitsailee, että eihän se niin tarkkaa ole, ja muut naureskelee mukana, että on se niin leppoisa.

Vierailija kirjoitti:

Mutta mikä näitä tällaisia miehiä sitten vaivaa? Mikä on se suurin ongelma tässäkin? Kun kaikki jotenkin vähän tökkii, ja jos sanon että en vaan jaksa enää, että nyt riittää, etsin oman asunnon jne, niin sitten mies sanoo että yrittää muuttua, että minun pitäisi vaan olla kärsivällinen... Mutta en usko että mies koskaan muuttuu tarpeeksi, on vaan niin totaalisen ärsyttävä kaikin mahdollisin tavoin. On vittumainen, hankala, jääräpää, ilkeä, häneltä puuttuu sellainen käytännön järki/viitseliäisyys mitä tulee lapsiperhearjen hoitamiseen. Välillä tuntuu siltä, että olen joku tukihenkilö ja hän vaan vie kaiken energiani. En pysty luottaa siihen, että hän hoitaa jotain jos en itse jaksa. Mutta hänen jälkiänsä joudun jatkuvasti paikkailemaan.

Hän ei todellakaan saa minusta niitä parhaita puolia esille. Olen alkanut huomata että minulla on tosi vapautunut olo aina jos hän on jossain poissa. Ehkä ero on tosiaan ainoa vaihtoehto, vaikka olen aina ajatellut niin että jos kaksi ihmistä tarpeeksi haluaa jotain, niin sitä kuljetaan läpi vaikka harmaan kiven. En ole ihan hövelisti vaan mennyt aikoinani naimisiin. Mutta en osaa tai jaksakaan tehdä asioille enää yhtään mitään. En näe että tilanne muuttuisi paremmaksi jollain tavalla. Mieheen ei ainakaan voi luottaa siinä, että hän tekisi jotain töitä suhteemme eteen, joten huonommaksihan tämä kokoajan pakosti vaan menee. T. Ap

Ylimielisyys ja sisäistetty naisviha niitä vaivaa. Kun katsos vika on aina niissä naisen tunteissa. Sun mies kuulostaa kyllä myös oikeasti hyvin yksinkertaiselta tapaukselta. Eihän tollasesta puolisosta ole mitään iloa.

En nyt lue kaikkia kommentteja, mutta kerron oman tarinani. Kasvatimme mieheni kanssa kolme poikaa. Mies ei hahmottanut huushollin hoitamisen tai lasten hoidon sykliä yhtään. Olin ihan raivona. Yhdellä viikolla tein muutoksen. Raivasin kämpästä kaikki ylimääräiset tavarat. Siivosin kaapit ja dymolla tekstailin hyllyjen reunoihin opasteet. Ja tein aikataululistat jääkaapin oveen must-velvoitteista. Iso kalenteri käyttöön. Homma alkoi sujua mieheltäkin ja riidat väheni. Yhä edelleen miehellä työlista jääkaapin ovessa vaikka ollaan kahdestaan. Miehet tarvitsevat visuaalisia vihjeitä usein naisia enemmän. Taustastani voi tämä ratkaisumalli johtua. Olen erityisopettaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut miehet ovat tuollaisia. Ehkä äiti passannut pilalle. Ei olla kotona vaadittu mitään. Tai sitten kotona ei ole ollut mitään ruoka-aikoja koskaan, jos lapset vaikka ollut heitteillä.

Eikö aikuinen ihminen kuitenkin voi halutessaan muuttaa toimintatapojaan? Eihän sitä aina vaan voi olla lapsuudenperheen tapojen orja? Etenkin jos ne tavat on todettu huonoiksi.

Kyllä voi, mutta muutoksen tulee lähteä itsestä, omasta halusta muuttua. Meillä oli melko ongelmainen lapsuudenperhe ja olen tietoisesti jo nuoresta asti opetellut ns. "normaaleille tavoille". Veljeäni taas ei kiinnosta miten hänen käytöksensä vaikuttaa muihin, koska hän on itsekäs ja tekee mitä huvittaa. Hänen exänsä yritti muuttaa häntä koko heidän suhteensa ajan, mutta eihän siitä tullut mitään.

Veljeni käyttää myös kasvatustamme tekosyynä huonolle ja itsekkäälle käytökselleen. Näin hän voi siirtää syyn aina jonkun muun niskoille. Mielestäni se on laiskuutta, itsetietoisuuden puutetta ja välinpitämättömyyttä kanssaihmisiä kohtaan, että ei oteta vastuuta omasta käytöksestään vaikka huomataan että se aiheuttaa muissa kärsimystä.

Joku interventio? 

Aapeenkin mies lusmuilee ehkä enemmän siksi, että häneltä ei odotetakaan oikeastaan enää mitään positiivista. Ap yrittää tyytyä siihen, että mies olisi mahdollisimman vähän haitaksi, ja sekään ei järjesty. Mutta kun jokainen pettyy vuorollaan, siinä välissä on helpompi laiskan luovia kuin jos kaikki nostavat kissan yhdessä pöydälle yhtaikaa. 

"Aapeenkin mies lusmuilee ehkä enemmän siksi, että häneltä ei odotetakaan oikeastaan enää mitään positiivista."

Voi jeesus, jos isä ei anna lapsilleen ruokaa jostain tuollaisesta syystä... Mistä teitä ymmärtelijöitä oikein sikiää. Älkää vaan kasvattako omista lapsistanne tuollaisia kuin ap:n mies.

Onnea hyvin menneestä miesvalinnasta. Oliko pituus, raittius ja santanderin bemari, vai mikä sinua siinä aluksi kiihotti, etä kostuit tuollaiselle vässykälle? :D

Vierailija kirjoitti:

Joo, tiedätkä että parisuhteet perustuu vapaaehtoisuuteen, sä voit erota ihan ilman, että tarvii vauvapalstalla märistä.

Ihan tässä sivuhuomautuksena, että EIKÖ tämä palsta ole juurikin sitä varten , että voi myös märistä ihan mistä vaan ? ! Tai olla märisemättä.  Kai sitä saa hakea vertaistukea asiaan kuin asiaan ja ihmetellä juttuja ilman, että heti pitää ensin ottaa suu supussa avioero, etteivät kaltaisesi nokkavat  pahastu.

Tää palsta on just tarkoitettu kaikkeen tuollaiseen !!! Hei, AIHE VAPAA ! Ja juu, en ole ap.

Vierailija kirjoitti:

Välillä kyllä mietin, että ylireagoinko, vaadinko liikaa, onko totuus se, että kaikki miehet ovat tuollaisia? Onko elämä toisen ihmisen kanssa vaan ylipäänsä vaikeaa aina, ellei jopa mahdotonta? En tiedä, kun ei ole kokemusta muusta. Mutta en voi kyllä sanoa olevani onnellinen mieheni kanssa, tai arvostavani häntä. En voi oikeastaan sietää ihmisiä, jotka ajattelevat kaiken oman navan kautta, jotka eivät osaa asettua toisen ihmisen asemaan. Mies pitää minua myös aika itsestäänselvyytenä. Minusta tuntuu siltä, ettei hän arvosta minua tai hyviä puoliani, esim sitä että minulla on oikeasti korkea moraali tai hoidan perheen ja kodin hyvin. En ole kuullut niistä pahemmin koskaan mitään kiitoksen sanaa tai kehua. T. Ap

Itsellä tällainen homma ajautui eroon, tosin lopulta miehen aloitteesta ja itselle tuli aika tiukka paikka henkisesti ja  taloudellisesti kun ei oikein ollut sitä b-suunnitelmaa ajateltuna vielä. Lapsia ei onneksi ollut, mutta yhdessä otetut lemmikit jäivät minulle kun ei toisella ollut mitään intoa niistäkään huolehtia. Hälytysmerkkeinä juuri nuo miltä toisen kanssa tuntuu ja että onko arvostusta enää ollenkaan. Taloudenpidosta, huushollauksesta ja kaupassakäynnistä ei tullut mitään arvostusta, eikä noita tietenkään erossakaan mitenkään korvata toisin kuin fyysistä omaisuutta tmv, jotka oli puoliksi maksettu.

Eli, jos et toista enää kunnioita/arvosta niin et pysty myöskään enää rakastamaan. Ja jos siihen päälle et pysty arkiasioissa pitämään puoliasi, niin se ero saattaa olla parempi vaihtoehto. Tämä pitää kaikkien kuitenkin itse miettiä, onhan niitäkin kun pystyvät esim. pelkkien taloudellisten syiden takia olemaan yhdessä mieluummin kuin erikseen.

Vierailija kirjoitti:

En nyt lue kaikkia kommentteja, mutta kerron oman tarinani. Kasvatimme mieheni kanssa kolme poikaa. Mies ei hahmottanut huushollin hoitamisen tai lasten hoidon sykliä yhtään. Olin ihan raivona. Yhdellä viikolla tein muutoksen. Raivasin kämpästä kaikki ylimääräiset tavarat. Siivosin kaapit ja dymolla tekstailin hyllyjen reunoihin opasteet. Ja tein aikataululistat jääkaapin oveen must-velvoitteista. Iso kalenteri käyttöön. Homma alkoi sujua mieheltäkin ja riidat väheni. Yhä edelleen miehellä työlista jääkaapin ovessa vaikka ollaan kahdestaan. Miehet tarvitsevat visuaalisia vihjeitä usein naisia enemmän. Taustastani voi tämä ratkaisumalli johtua. Olen erityisopettaja.

Jotenkin kiihotuit lapsenomaisesta miehestä? Hyi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välillä kyllä mietin, että ylireagoinko, vaadinko liikaa, onko totuus se, että kaikki miehet ovat tuollaisia? Onko elämä toisen ihmisen kanssa vaan ylipäänsä vaikeaa aina, ellei jopa mahdotonta? En tiedä, kun ei ole kokemusta muusta. Mutta en voi kyllä sanoa olevani onnellinen mieheni kanssa, tai arvostavani häntä. En voi oikeastaan sietää ihmisiä, jotka ajattelevat kaiken oman navan kautta, jotka eivät osaa asettua toisen ihmisen asemaan. Mies pitää minua myös aika itsestäänselvyytenä. Minusta tuntuu siltä, ettei hän arvosta minua tai hyviä puoliani, esim sitä että minulla on oikeasti korkea moraali tai hoidan perheen ja kodin hyvin. En ole kuullut niistä pahemmin koskaan mitään kiitoksen sanaa tai kehua. T. Ap

Itsellä tällainen homma ajautui eroon, tosin lopulta miehen aloitteesta ja itselle tuli aika tiukka paikka henkisesti ja  taloudellisesti kun ei oikein ollut sitä b-suunnitelmaa ajateltuna vielä. Lapsia ei onneksi ollut, mutta yhdessä otetut lemmikit jäivät minulle kun ei toisella ollut mitään intoa niistäkään huolehtia. Hälytysmerkkeinä juuri nuo miltä toisen kanssa tuntuu ja että onko arvostusta enää ollenkaan. Taloudenpidosta, huushollauksesta ja kaupassakäynnistä ei tullut mitään arvostusta, eikä noita tietenkään erossakaan mitenkään korvata toisin kuin fyysistä omaisuutta tmv, jotka oli puoliksi maksettu.

Eli, jos et toista enää kunnioita/arvosta niin et pysty myöskään enää rakastamaan. Ja jos siihen päälle et pysty arkiasioissa pitämään puoliasi, niin se ero saattaa olla parempi vaihtoehto. Tämä pitää kaikkien kuitenkin itse miettiä, onhan niitäkin kun pystyvät esim. pelkkien taloudellisten syiden takia olemaan yhdessä mieluummin kuin erikseen.

Täytyy kysyä, että miten taloudellisesti tiukka paikka? Kyllä aikuinen ihminen yksin pärjää taloudellisesti, vaikka olisi työtön tai opiskelija. Tosin lemmikit vie rahaa ja ne on niitä asioita, joita pitää sitten miettiä, mutta noin muuten ei pitäisi olla mitään ongelmia sen enempää, kuin yhdessäkään. Vai maksoiko mies suurimman osan asioistanne?

Onko miehesi käytös kodinhoidossa oleellisesti muuttunut jossain vaiheessa? Mieti vaikka suhteenne alkuaikoja. Miten hän hoisi kotinsa silloin? Jotkut miehet ovat tuollaisia ikuisia poikamiehiä, jotka ovat mieluummin syömättä päivän kuin tekisivät oikeata ruokaa. Korkeintaan mätetään einestä naamaan roskaisen kämpän sohvalla. Mutta sitten, jos tuollaisen rentun vielä kelpuuttaa isäksi, niin ei siitä tule mitään tai saa tehdä kaiken itse.

En tiedä, mistä tuo johtuu, mutta monella tuollaisella on ainakin mututuntumallani hemmotteleva ja paapova äiti, joka on antanut kaiken lautasella eteen.

Mun oma isä oli tuollainen, eikä siitä mitään hyvää seurannut. Vaikka isä sinällään oli hyväsydäminen, aiheutti hän ihan helvetillisiä henkisiä ongelmia ainakin minulle.

Luulen että isällä on diagnosoimaton adhd.

Minkä verran te sovitte asioista etukäteen? Tuo kuulostaa siltä, että ette sovi.

Esim. Seuraavan päivän ruokailuista voi sopia jo edellisenä iltana. Jos ap tietää, että töissä menee myöhään, niin kerro siitä miehelle. Sopikaa yhdessä että ruoka klo 17 ja mies hoitaa sen. Voitte myös sopia jo valmiinsi, että mitä ruokaa se mies tekee. Jos nyt ap alat tähän mussuttaa, että ei se osaa -> sopikaa ruoka jonka se osaa valmistaa (jokainen osaa keittää makaroonia ja paistaa jotain pannulla, tai jos ei, niin kaupasta saa valmista ruokaa).

Tai jos mies sanoo, että juuri oli miettimässä ruokaa, niin anna sen tehdä loppuun. Sano vaikka, että "ihanaa, kiitos! Mä voisin käydä suihkussa, kun teet aterian. Syödäänkö sitten yhdessä?" Tms.

Myös juhlavaatteet voi katsoa valmiiksi edellisenä iltana. Ja lasten tosiaan on hyvä antaa opetella itse vaatteiden valintaa. Toki lopputuloksen voi tarkastaa ja tarvittaessa korjata. Mutta tämäkin on paljon kivempaa edellisenä iltana rauhassa. Koko homman voi tehdä yhdessä, perheenä.

Eli ap, lopeta hommien omiminen ja miehen käskyttäminen. Yhteisillä sopimuksilla pääsee paljon helpommalla.