Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttävä, vaikea mies
05.06.2022 |
En oikein tiedä pitäiskö ottaa vaan avioero. Ollaan oltu yli 10v yhdessä ja lapsiakin on. Mies ärsyttää minua kaikin mahdollisin tavoin. En vaan jaksa enää sitä omanapa-ensin ajattelua.
Esim eilen olimme lähdössä lasten päättäjäisiin ja itse olin menossa siitä vielä suoraan sitten töihin. Sillä aikaa kun minä autan aamulla lapsia vaatteiden kanssa, silitän vaatteet, katson että opettajien lahjat mukana, kortit kirjoitettuna jne. Sanon miehelle, että minulle tulee kauhea kiire, että ehdin laittaa itseni valmiiksi töitä varten ja pyydän miestä auttamaan lasta, joka ei löydäkään sopivia vaatteita itselleen. Mitä tekee mies? Sanoo, että kyllä lapsi pärjää ja löytää vaatteensa, että älä hermoile ja kyselee minulta samalla missä hänen vaatteensa/asusteensa on! Eli hän olettaa että siinä hässäkässä alan etsiä hänelle tavaroita, kyseessä kuitenkin lapsille tärkeät päättäjäiset, ja heidän piti vielä olla koululla ennen vanhempia!
Mies ei sitten tietenkään omasta mielestään ole ollenkaan itsekäs tai itsekeskeinen. Mutta tuollaista se on jatkuvasti hänen kanssaan. Kun tulen töistä kotiin, on jo ilta, ja ensimmäiseksi toinen lapsi tulee ovelle ja sanoo, että on ihan kauhea nälkä. Ovat syöneet lounaaksi eilisen ruoan jämät puolen päivän aikaan, eikä sen jälkeen mies ole antanut lapsille mitään ruokaa. Isompi sentään itse osaa ottaa välipalaa, mutta pienempi oli ollut sitten syömättä 6 tuntia. Tästä kun miehelle sanon, niin olen vaan hänen mielestään neuroottinen ruoka-ajoista. Oli kuulemma juuri sillä sekunnilla alkamassa miettiä mitä antaisi lapsille ruoaksi. Hän yleensäkin alkaa miettiä lasten ruokailua vasta siinä vaiheessa kun hänelle ITSELLEEN tulee nälkä. Tämä sama keskustelu on käyty about miljoona kertaa, että lapsille pitäisi antaa säännöllisesti ruokaa 3-4 tunnin välein, ei ole terveellistä että verensokeri laskee niin matalalle ja sitten vedetään kauhean isoa annos kerralla. Hoikat lapset kyseessä.
Oikeasti vaadinko liikaa? Kuulsotaako tämä ihan normaalilta? Itse mietin että onko mies oikeasti vähän vajaa vai vain tosi välinpitämätön? Ehkä molempia? En oikeasti jaksa enää..
Kommentit (313)
Vierailija kirjoitti:
En nyt lue kaikkia kommentteja, mutta kerron oman tarinani. Kasvatimme mieheni kanssa kolme poikaa. Mies ei hahmottanut huushollin hoitamisen tai lasten hoidon sykliä yhtään. Olin ihan raivona. Yhdellä viikolla tein muutoksen. Raivasin kämpästä kaikki ylimääräiset tavarat. Siivosin kaapit ja dymolla tekstailin hyllyjen reunoihin opasteet. Ja tein aikataululistat jääkaapin oveen must-velvoitteista. Iso kalenteri käyttöön. Homma alkoi sujua mieheltäkin ja riidat väheni. Yhä edelleen miehellä työlista jääkaapin ovessa vaikka ollaan kahdestaan. Miehet tarvitsevat visuaalisia vihjeitä usein naisia enemmän. Taustastani voi tämä ratkaisumalli johtua. Olen erityisopettaja.
Huh huh. Onko tosiaan puolison tehtävä laatia ne ohjeet ja vihjeet ja organisoida kaikki tuo, jotta toinen pystyy käyttäytymään ihmismäisesti perheessä?
Tuo on kuin jotain koiran kouluttamista. Kaikkeen sitä suostutaankin parisuhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko miehesi käytös kodinhoidossa oleellisesti muuttunut jossain vaiheessa? Mieti vaikka suhteenne alkuaikoja. Miten hän hoisi kotinsa silloin? Jotkut miehet ovat tuollaisia ikuisia poikamiehiä, jotka ovat mieluummin syömättä päivän kuin tekisivät oikeata ruokaa. Korkeintaan mätetään einestä naamaan roskaisen kämpän sohvalla. Mutta sitten, jos tuollaisen rentun vielä kelpuuttaa isäksi, niin ei siitä tule mitään tai saa tehdä kaiken itse.
En tiedä, mistä tuo johtuu, mutta monella tuollaisella on ainakin mututuntumallani hemmotteleva ja paapova äiti, joka on antanut kaiken lautasella eteen.
Kyllä tuollaisilla miehillä yleensä on nimenomaan se paapova kaiken hoitava äiti TAI vastaavasti kylmä ja huono äiti, joten sitä aidon äidin korviketta etsitään ylikiltistä vaimosta, joka suostuu tekemään kaiken puolesta. Jos miehellä on rakastavat ja välittävät vanhemmat, jotka kuitenkin ovat tiukkoja ja johdonmukaisia kasvattajia ja halunnut opettaa kodinhoidollisia ja elämän välttämättömiä asioita, niin kyllä siltä mieheltä sujuu ne pyykit, siivoomiset ja ruuanlaitot tuosta vaan ja pitää oletuksena, että hän isänä opettaa samaa myös jälkikasvulleen. Nimenomaan tuollaisissa hyvin toimivissa perheissä kumpikin isä ja äiti ottaa yhtälailla vastuuta tasa-arvoisesti.
Hössötät omia kuvioitaisi niin paljon, etteivät lapset osaa isälleen kertoa että nyt pitäisi saada ruokaa. Jos lapsi kotiin tullessasi kertoo sinulle, että on kauhee nälkä, mitä teet? Sano lapselle, että isi hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Minkä verran te sovitte asioista etukäteen? Tuo kuulostaa siltä, että ette sovi.
Esim. Seuraavan päivän ruokailuista voi sopia jo edellisenä iltana. Jos ap tietää, että töissä menee myöhään, niin kerro siitä miehelle. Sopikaa yhdessä että ruoka klo 17 ja mies hoitaa sen. Voitte myös sopia jo valmiinsi, että mitä ruokaa se mies tekee. Jos nyt ap alat tähän mussuttaa, että ei se osaa -> sopikaa ruoka jonka se osaa valmistaa (jokainen osaa keittää makaroonia ja paistaa jotain pannulla, tai jos ei, niin kaupasta saa valmista ruokaa).
Tai jos mies sanoo, että juuri oli miettimässä ruokaa, niin anna sen tehdä loppuun. Sano vaikka, että "ihanaa, kiitos! Mä voisin käydä suihkussa, kun teet aterian. Syödäänkö sitten yhdessä?" Tms.
Myös juhlavaatteet voi katsoa valmiiksi edellisenä iltana. Ja lasten tosiaan on hyvä antaa opetella itse vaatteiden valintaa. Toki lopputuloksen voi tarkastaa ja tarvittaessa korjata. Mutta tämäkin on paljon kivempaa edellisenä iltana rauhassa. Koko homman voi tehdä yhdessä, perheenä.
Eli ap, lopeta hommien omiminen ja miehen käskyttäminen. Yhteisillä sopimuksilla pääsee paljon helpommalla.
Apua taas tätä reppanamiehen ymmärtämistä. Siis miksi nimenomaan sen naisen pitää tällaisia asioita sopia ja rohkaista toista!? Miehellä ei tarvitse olla mitään omaa päättelykykyä ja älyä miten elämässä toimitaan? Ihanaa, kiitos, tee vaan se ateria, kun ne mukulat on kärsineet nälkää koko päivän, kun sinä kädetön, et ymmärrä, että ne lapset tarvitsee eri tahtiin ruokaa, kuin sinä aikuinen mies!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt lue kaikkia kommentteja, mutta kerron oman tarinani. Kasvatimme mieheni kanssa kolme poikaa. Mies ei hahmottanut huushollin hoitamisen tai lasten hoidon sykliä yhtään. Olin ihan raivona. Yhdellä viikolla tein muutoksen. Raivasin kämpästä kaikki ylimääräiset tavarat. Siivosin kaapit ja dymolla tekstailin hyllyjen reunoihin opasteet. Ja tein aikataululistat jääkaapin oveen must-velvoitteista. Iso kalenteri käyttöön. Homma alkoi sujua mieheltäkin ja riidat väheni. Yhä edelleen miehellä työlista jääkaapin ovessa vaikka ollaan kahdestaan. Miehet tarvitsevat visuaalisia vihjeitä usein naisia enemmän. Taustastani voi tämä ratkaisumalli johtua. Olen erityisopettaja.
Huh huh. Onko tosiaan puolison tehtävä laatia ne ohjeet ja vihjeet ja organisoida kaikki tuo, jotta toinen pystyy käyttäytymään ihmismäisesti perheessä?
Tuo on kuin jotain koiran kouluttamista. Kaikkeen sitä suostutaankin parisuhteessa.
Hänhän onkin erityisopettaja, tottunut "erikoistapauksiin" töissä niin miksei sitten avioliitossa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei suomessa lapset nälkään kuole jos on vanhemmat olemassa. Muutenkin tuo ruoka-aikojen päsmääminen on naurettavaa ja verensokerista jauhaminen. Naiset stressaavat milloin mistäkin ja tuo ns. välinpitämättömyys on keino selviytyä neuroosistasi niin ettei pää räjähdä. Opeta se pienempi tekemään itselleen vaikka voileivän tai kuorimaan banaanin. Pitäisi onnistua jo lapselta joka pystyy kävelemään ja puhumaan selkeästi että on nälkä. Tai nakita se vanhempi lapsesi tekemään myös pienemmälle sisarukselleen jotain välipalaa älä luule olevasi korvaamaton.
Kuka jaksoi lukea tuon sepustuksen? En minä ainakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap ei arvosta miestään, miksi miehen pitäisi arvostaa ap:ta?
Itse elin ap:n kaltaisen ihmisen kanssa avoliitossa kolme vuotta, kunnes tajusin erota.
Kolme vuotta oli yhtä vaatimista: kaikki piti tehdä hänen toiveiden ja halujen mukaan, häntä piti kiittää ja paljoa. Vain minussa oli vikaa, hän oli itse täydellisyys. Minö taas olin itsekäs, koska en tehnyt asioita kuten hän halusi. Esim. Ruokailut olivat yksi mahdottomuus. Kysyin usein, että mitä haluaa syödä, sanoi että ei väliä. Kysyin, haluaako tehdä yhdessä kauppareissun, ei väliä. Kävin kaupassa, ilmoitin mitä ostin, kuinka moneksi päiväksi ja mitä ruokia ostoksista tulee. Edelleen ihan sama. Kun ruoka oli pöydässä, se ei sitten aina kelvannutkaan. Seuraavana päivänä saattoi alkaa hullu säätäminen ja sättiminen tyhjästä jääkaapista.
Meillä ei toki ollut lapsia siinä, onneksi!
sohvaperuna kirjoitti:
No ei suomessa lapset nälkään kuole jos on vanhemmat olemassa. Muutenkin tuo ruoka-aikojen päsmääminen on naurettavaa ja verensokerista jauhaminen. Naiset stressaavat milloin mistäkin ja tuo ns. välinpitämättömyys on keino selviytyä neuroosistasi niin ettei pää räjähdä. Opeta se pienempi tekemään itselleen vaikka voileivän tai kuorimaan banaanin. Pitäisi onnistua jo lapselta joka pystyy kävelemään ja puhumaan selkeästi että on nälkä. Tai nakita se vanhempi lapsesi tekemään myös pienemmälle sisarukselleen jotain välipalaa älä luule olevasi korvaamaton.
Toivottavasti sinulla ei ole lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
täydellisyysposeeraava ylisuorittaja ei voi ymmärtää että toisella voisi olla elämästä eri/terveempi näkemys???
Vierailija kirjoitti:
Täytyy kysyä, että miten taloudellisesti tiukka paikka? Kyllä aikuinen ihminen yksin pärjää taloudellisesti, vaikka olisi työtön tai opiskelija. Tosin lemmikit vie rahaa ja ne on niitä asioita, joita pitää sitten miettiä, mutta noin muuten ei pitäisi olla mitään ongelmia sen enempää, kuin yhdessäkään. Vai maksoiko mies suurimman osan asioistanne?
Puoliksi oli kaikki laitettu, vaikka miehellä brutto melkein tuplaten minuun nähden. Lisäksi vielä maksoin nuo taloustavarat pitkästi, koska hän taas teki fyysisemmät remontti- ja pihahommat, joihin itse en pystynyt. Mutta vaikka työt olivat aika pitkälti puoliksi niin ne minun tekemät eivät saaneet mitään arvostusta, eikä kotihommista olisi saanut olla edes väsynyt jne puppua aliarvioimista.
Tiukka paikka siksi, että rahat olivat kiinni siinä yhteisessä talossa, ja vaikka hän lunasti puolikkaani niin lainaneuvotteluissa jne meni aikaa. Takkiin tuli kovasti kun oltiin tehty remontteja ja puutarhaa, nämä ei tietenkään suoraan siinä lunastushinnassa näkyneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. vaati siis kymmenen vuotta, että huomasit millaisen miehen kanssa elät. Johan nyt parivuotias tietää, missä hänen vaatteensa ovat ja osaa ne myös ylleen pukea. Lapsista isompi laittaa itselleen ruokaa, eikö nyt tajua laittaa, tai antaa ruokaa myös pienemmälle. Pihvien paisto toki sopisi isin hommaksi. Kuinka joku menee vihille ihmisen kanssa, joka ei löydä edes omia vaatteitaan. Ei edes kymmenen vuoden aikana ole niitä löytänyt. Miksi valitat, tiedät miten toimia, kerro yksi hyvä asia miehessä, miksi asutte saman katon alla.
Onko se raha.
Vierailija kirjoitti:
Ap ei arvosta miestään, miksi miehen pitäisi arvostaa ap:ta?
Itse elin ap:n kaltaisen ihmisen kanssa avoliitossa kolme vuotta, kunnes tajusin erota.
Kolme vuotta oli yhtä vaatimista: kaikki piti tehdä hänen toiveiden ja halujen mukaan, häntä piti kiittää ja paljoa. Vain minussa oli vikaa, hän oli itse täydellisyys. Minö taas olin itsekäs, koska en tehnyt asioita kuten hän halusi. Esim. Ruokailut olivat yksi mahdottomuus. Kysyin usein, että mitä haluaa syödä, sanoi että ei väliä. Kysyin, haluaako tehdä yhdessä kauppareissun, ei väliä. Kävin kaupassa, ilmoitin mitä ostin, kuinka moneksi päiväksi ja mitä ruokia ostoksista tulee. Edelleen ihan sama. Kun ruoka oli pöydässä, se ei sitten aina kelvannutkaan. Seuraavana päivänä saattoi alkaa hullu säätäminen ja sättiminen tyhjästä jääkaapista.
Meillä ei toki ollut lapsia siinä, onneksi!
Eli sinulle on ok pienten lasten vanhempana mennä kauppaan ja ostaa vaan tyyliin paketti HK:n sinistä, leipäpussi ja 1 purkki maitoa, KUN SINÄ NIIN HALUAT? Viis siitä, että se 2v. lapsi ei oikein pärjää pelkällä leivällä ja makkaralla, kun kaapista oli puurohiutaleetkin loppu, perseen voi pyyhkiä sormiin, kun vessapaperia ei nyt huomannut tulla ostetuksi... Tässä ap:n jutussa oli kyse nimenomaan siitä, että mies ajattelee vain ja ainoastaan itseään eikä ymmärrä omien lasten tarpeita ja olettaa, että se nainen hoitaa kuitenkin kaiken, niin saa itse löysäillä ja tehdä vaan kuten itse haluaa muista viis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on naapurissa tuollainen mies. Vaimo on vuorotöissä ja iltaisin, kun miehen pitäisi hoitaa lapsia, mies keskittyy omiin projekteihinsa pihalla. Lapset valittavat, että on nälkä (kuuluu hyvin meidän pihalle), mies vastaa, että nyt on homma kesken, syödään sitten tukevampi iltapala. Lapset tulee leikkimään meidän lasten kanssa ja valittavat, että on nälkä, joten olen ratkaissut asian ruokkimalla myös naapurin lapset. Pidän miestä itsekeskeisenä idioottina enkä voi rangaista lapsia jättämällä heitä nälkäisiksi, kun omat lapset syövät.
sohvaperuna kirjoitti:
No ei suomessa lapset nälkään kuole jos on vanhemmat olemassa. Muutenkin tuo ruoka-aikojen päsmääminen on naurettavaa ja verensokerista jauhaminen. Naiset stressaavat milloin mistäkin ja tuo ns. välinpitämättömyys on keino selviytyä neuroosistasi niin ettei pää räjähdä. Opeta se pienempi tekemään itselleen vaikka voileivän tai kuorimaan banaanin. Pitäisi onnistua jo lapselta joka pystyy kävelemään ja puhumaan selkeästi että on nälkä. Tai nakita se vanhempi lapsesi tekemään myös pienemmälle sisarukselleen jotain välipalaa älä luule olevasi korvaamaton.
Onko se mielestäsi riittävän hyvää vanhemmuutta, kun kukaan jälkikasvusta ei kuole nälkään?
Vierailija kirjoitti:
Ap ei arvosta miestään, miksi miehen pitäisi arvostaa ap:ta?
Itse elin ap:n kaltaisen ihmisen kanssa avoliitossa kolme vuotta, kunnes tajusin erota.
Kolme vuotta oli yhtä vaatimista: kaikki piti tehdä hänen toiveiden ja halujen mukaan, häntä piti kiittää ja paljoa. Vain minussa oli vikaa, hän oli itse täydellisyys. Minö taas olin itsekäs, koska en tehnyt asioita kuten hän halusi. Esim. Ruokailut olivat yksi mahdottomuus. Kysyin usein, että mitä haluaa syödä, sanoi että ei väliä. Kysyin, haluaako tehdä yhdessä kauppareissun, ei väliä. Kävin kaupassa, ilmoitin mitä ostin, kuinka moneksi päiväksi ja mitä ruokia ostoksista tulee. Edelleen ihan sama. Kun ruoka oli pöydässä, se ei sitten aina kelvannutkaan. Seuraavana päivänä saattoi alkaa hullu säätäminen ja sättiminen tyhjästä jääkaapista.
Meillä ei toki ollut lapsia siinä, onneksi!
Kertoisitko vielä mitä asioita ap:n pitäisi miehessään arvostaa?
Vaikuttaa siltä, että palstan uliseva ja ulahteleva kilttimies löysi viimein ketjun.
Vierailija kirjoitti:
Ap. vaati siis kymmenen vuotta, että huomasit millaisen miehen kanssa elät. Johan nyt parivuotias tietää, missä hänen vaatteensa ovat ja osaa ne myös ylleen pukea. Lapsista isompi laittaa itselleen ruokaa, eikö nyt tajua laittaa, tai antaa ruokaa myös pienemmälle. Pihvien paisto toki sopisi isin hommaksi. Kuinka joku menee vihille ihmisen kanssa, joka ei löydä edes omia vaatteitaan. Ei edes kymmenen vuoden aikana ole niitä löytänyt. Miksi valitat, tiedät miten toimia, kerro yksi hyvä asia miehessä, miksi asutte saman katon alla.
Onko se raha.
Edellisessähän se vastaus jo onkin, siis raha. Mitään ei saa ilmaiseksi.
Eiköhän lapset osaa ilmaista, kun on nälkä. Narsistilta kuulostaa, jos joku laatii viikkolistan kellon tarkkuudella. Arvaten lasten vaatteetkin on tarkkaan valittu edellisenä iltana.
Ap. oletko muuten varma, ettei miehesi harrasta työpaikallaankin samaa? Ei ihminen muutu niin paljoa, vaan voi olla hyvin mahdollista, että kollegat ovat kokeneet samaa, ovat hoitamaan jonkun homman joka alunperin miehesi piti hoitaa, missä vaiheessa miehesi oli että "just olinkin sitä hoitamassa". Oma-aloitteisuus ja hoksaavaisuus siitä, mitä pitäisi hoitaa, puuttuu.