Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttävä, vaikea mies
05.06.2022 |
En oikein tiedä pitäiskö ottaa vaan avioero. Ollaan oltu yli 10v yhdessä ja lapsiakin on. Mies ärsyttää minua kaikin mahdollisin tavoin. En vaan jaksa enää sitä omanapa-ensin ajattelua.
Esim eilen olimme lähdössä lasten päättäjäisiin ja itse olin menossa siitä vielä suoraan sitten töihin. Sillä aikaa kun minä autan aamulla lapsia vaatteiden kanssa, silitän vaatteet, katson että opettajien lahjat mukana, kortit kirjoitettuna jne. Sanon miehelle, että minulle tulee kauhea kiire, että ehdin laittaa itseni valmiiksi töitä varten ja pyydän miestä auttamaan lasta, joka ei löydäkään sopivia vaatteita itselleen. Mitä tekee mies? Sanoo, että kyllä lapsi pärjää ja löytää vaatteensa, että älä hermoile ja kyselee minulta samalla missä hänen vaatteensa/asusteensa on! Eli hän olettaa että siinä hässäkässä alan etsiä hänelle tavaroita, kyseessä kuitenkin lapsille tärkeät päättäjäiset, ja heidän piti vielä olla koululla ennen vanhempia!
Mies ei sitten tietenkään omasta mielestään ole ollenkaan itsekäs tai itsekeskeinen. Mutta tuollaista se on jatkuvasti hänen kanssaan. Kun tulen töistä kotiin, on jo ilta, ja ensimmäiseksi toinen lapsi tulee ovelle ja sanoo, että on ihan kauhea nälkä. Ovat syöneet lounaaksi eilisen ruoan jämät puolen päivän aikaan, eikä sen jälkeen mies ole antanut lapsille mitään ruokaa. Isompi sentään itse osaa ottaa välipalaa, mutta pienempi oli ollut sitten syömättä 6 tuntia. Tästä kun miehelle sanon, niin olen vaan hänen mielestään neuroottinen ruoka-ajoista. Oli kuulemma juuri sillä sekunnilla alkamassa miettiä mitä antaisi lapsille ruoaksi. Hän yleensäkin alkaa miettiä lasten ruokailua vasta siinä vaiheessa kun hänelle ITSELLEEN tulee nälkä. Tämä sama keskustelu on käyty about miljoona kertaa, että lapsille pitäisi antaa säännöllisesti ruokaa 3-4 tunnin välein, ei ole terveellistä että verensokeri laskee niin matalalle ja sitten vedetään kauhean isoa annos kerralla. Hoikat lapset kyseessä.
Oikeasti vaadinko liikaa? Kuulsotaako tämä ihan normaalilta? Itse mietin että onko mies oikeasti vähän vajaa vai vain tosi välinpitämätön? Ehkä molempia? En oikeasti jaksa enää..
Kommentit (313)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka ne lasten juhlavaatteet muuten osti?
Minä ostin. Rehellisesti mies on ostanut alle 10 vaatekappaletta lapsille ikinä. Minulle tulee lapsilisät, mutta käyn myös kaupassa useimmiten, joten miinukselle mennään kyllä. Käytän varmasti enemmän rahaa perheen yhteisiin menoihin, toisaalta minulla saattaa olla himpun verran parempi palkkakin, tosin aina ei ole ollut näin ja silti ole maksanut enemmän.
Viime syksynä pakotin miehen ostamaan lapsille talvikengät, koska halusin saada hänet ymmärtämään että niihin menee paljon rahaa. Se oli ensimmäinen kerta ikinä kun mies osti lapselle kengät. Kaikki harrastuskamat ym ostan myös. Mies ajattelee että esim uudet luistimet ilmestyvät vaan jostain lapsille talvisin kuten moni muukin asia. T. Ap
Siis oikeesti. Sulla on paska mies, lapsilla paska isä ja sulla paska parisuhde. Mitä sä hyödyt kun roikut tollasessa mukana? Miksi sä olet jaksanut kattoa tota noin pitkään, kun ei teillä kellään tunnu edes olevan kivaa.
Juu ihan oikeassa olet. Ja nyt olenkin kertonut miehelleni rehellisesti ajatuksistani ja eroaikeistani. Olen katsellut asuntoja lähistöltä, jonne voisin muuttaa lasten kanssa, yhteen olen jo jonossakin. Mies taas selittää samaa mitä ennenkin, pyytää minulta kärsivällisyyttä, että hän on kuulemma valmis tekemään töitä sen eteen että muuttuisi. Näin on ollut aiemminkin, kun olen sanonut että nyt riittää, en vaan yksinkertaisesti jaksa enää, pääsen helpommalla jos asuisin yksin lasten kanssa. Mutta en usko, että mies oikeasti tarkoittaa puheitaan. Kyllä hänellä on ollut aikaa muuttua vaikka kuinka paljon ja joka päivä uusi mahdollisuus osoittaa kuinka yrittää.
Eilen taas illalla lapset olivat jo väsyneitä ja yritettiin nopeasti siinä hoitaa iltatoimet, itse laitoin tiskejä iltapalan jäljiltä ja mies käy kääntymässä lastenhuoneessa ja toteamassa, että kappas, täällä ei olekaan lakanoita sängyssä ja palaa sohvalle istumaan! Olin tosiaan ottanut lakanat pesuun sängyistä, mutta en ollut ehtinyt laittaa vielä uusia lakanoita sänkyyn. Mutta eikö ole uskomatonta, että kun nuorin lapsi jo itkee väsymystään ja muutenkin pitäisi saada lapset nopeasti nukkumaan, niin miehelle ei tule mieleen että alkaisi lakanoita laittaa sänkyyn siinä vaiheessa kun kello oli jo klo22 illalla, kun itse teen siinä muita hommia? Taas olisi ollut erinomainen tilaisuus osoittaa, että haluaa oikeasti muuttua, mutta valitsi jälleen kerran oman mukavuuden ja jäi odottamaan että minä laitan ne lakanat jahka olen muutkin hommat hoitanut.
Ja kun asiasta huomautin, että et sit viitsinyt niitä itse sinne laittaa, ei pahoitellut asiaa, vaan alkoi taas väännellä ja käännellä asiaa, kuinka hän mukamas luuli että ei lapsilla ollut vielä kiire nukkumaan, kun ei ole aikaista herätystä (miten se muuttaa sitä tosiasiaa että ne lakanat täytyy jonkun kuitenkin sinne sänkyyn laittaa??) ja että äskenhän siellä oli ne lakanat, että eihän hän niitä sieltä ottanut edes pois. Vastaan, että aivan, täytyyhän jonkun ne lakanat joskus vaihtaa, niin hän vaan jatkaa että kyllä hän niitä myös vaihtaa, juu tosiaan kerran kahdessa vuodessa. Mutta siis tällaista on keskustelu tosiaan miehen kanssa, ihan hullua! Ja sitten minä olen se hankala, jos jostain kumman syystä hermostun. T. Ap
En edes näe mitään parisuhdetta enää mieheni kanssa,
Tuosta tulee mieleen yksi työkaveri jota opastin työhön. Työ oli yksinkertaista mutta hän tarvitsi paljon neuvoja. Paljon. Olen luonteeltani hyvin kärsivällinen, joten jaksoin neuvoa. Ja neuvoa. Ja neuvoa. Seisoimme ja keskustelimme ainakin 20 minuuttia vaikka muille asia oli selvä yleensä parilla lauseella. Hän kyseli kaiken mahdollisen tehtävän suorittamisesta, lopulta suunnillen annoin ohjeita miten roskisten tyhjennyksessä menetellään jos sen aikana sattuu palohälytys.
Lopulta ymmärsin että hän todellakin aikoo puhua vaikka aamuun asti jos sillä voi välttää työn tekemisen ja lopetin keskustelun.
En ole nähnyt ikinä niin nopeita potkuja koeajalla kuin tuo henkilö sai.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi samanlaisen miehen vaimo. Liiton alkuvuosina en oikein edes ymmärtänyt tätä kuviota, koska aina kun yritin puhua asiasta, leimasi hän minut jotenkin häiriintyneeksi, takertuvaksi tai liian vaativaksi. Lapsuuteni on ollut vaikea ja minulla on huono itseluottamus, joten uskoin siihen. Hän myös mm unohti antaa lapsille ruokaa (alle kouluikäiset lapset, eivät osanneet edes puhua), vaikka söi itse. Tämä toistuu vielä tänäkin päivänä, kun hän saattaa itsekkäästi lapata lautasen täyteen ruokaa niin ettei meille muille oikein jää mitään. Ongelmia on siis paljon muitakin, tämä nyt vain esimerkkinä. Narsisti on ja luultavasti myös ADHD / bipo.
Kai ruokaa nyt sen verran tehdään teilläkin, ettei yhdestä lautasellisesta pääse loppumaan? Nuorempana raskaassa työssä ollessani vedin rutiininomaisesti useamman kuin kaksi lautasellista mitä tahansa ruokaa joka aterialla.
Kuka sen ison ruokamäärän laittaa? Vaimo vai tämä syöpöttelijä itse?
Itse teen yleensä arkiruuat, rouva tekee hienommat ateriat. Tänään tein kanakeittoa, noin 1,5 kg Lidlin halvimpia pakastekasviksia, 1 kg Lidlin halvinta broilerifilettä, suolaa ja vettä. Keitin painekattilassa ja paineen laskettua rikoin fileitä kapustalla. Juuri söin 2 lautasellista ja kohta otan kolmannen ennenkuin lähden ulkotöihin. Kyllä sitä joutuukin syömään runsaasti, kun siinä ei oikein ole mitään rasvaa. Valmisteluun ei mene kuin muutama minuutti. Painekattila viheltää ajallaan niin ei tarvitse muuta kuin kytkeä levy pois päältä ja vartin päästä pääsee syömään.
Ei kukaan tarvitse litratolkulla ruokaa, lautasellinen keittoa ja leipä seuraksi riittää ja paino pysyy kurissa.
Paino-ongelma on se, että se meinaa laskea liikaa, kylkiluut kyllä häämöttää, sixpack vähemmän. Sitten täytyykin lisätä ruokaan kermaa ja oliiviöljyä ym kunnes painon lasku asettuu. Kaikki ei istu vaan konttoreissa, ja pärjää minimikaloreilla. No joka tapauksessa edullista ruokaa tehdään reippaasti ja se ei lopu sinä päivänä. Makaronia tehdään myös niin että riittää, kaalipataa pata täyteen, hernekeitto kuuden litran kattilassa. Perunavelli on Espoon paikallisruoka. Lidlin halpa kalapuikkopaketti menee kerralla, mutta ei sitä myöskään osteta yksi kerrallaan. Puurot syntyvät uunissa melkein itsekseen.
Kun näitä palstamiesten juttuja lukee, voisi kuvitella että puolikkaan lehmän napostelu iltapalaksi on aivan välttämätöntä että ei pyörry työmaalle heti kättelyssä.
Helposti menee välillä tilapäisesti yli 4000 kilokaloria päivässä. Ei ihan lehmää mutta puolikas sian ruho (taisi kumminkin olla porsas) on kerran otettu äijäporukan evääksi. Ja siitäkin meinasi tulla kinaa kun kävi vähiin. Ei välttämättä ymmärrä niitä pikkuihmisten pienimuotoisempia tarpeita.
En epäile etteikö menisi. Näkyyhän se ylipainotilastoista että suomalaiset miehet osaavat kyllä syödä. Kyse olikin siitä mikä on tarpeen.
Sama kieltämättä naisilla, jotka lihottavat vielä yleensä itsensä syömällä jotain lasten juttuja kuten jäätelöä, karkkia, sipsiä ja suklaata.
Miesten itsensä lihottaminen on tietenkin parempaa itsensä lihottamista kun se tehdään lihaa mättämällä :D
Asutteko ap maalla? Meillä nimittäin talon isäntää palveltiin kuin kuningasta. Äitini vei ruuat nenän alle ja heti kun siskoni ja minä kasvoimme tarpeeksi, me aloimme palvella äijää. Odotimme keittiössä kun se söi ja vasta sen jälkeen otimme ruokaa ja hiivimme pöytään. Kukaan ei käskenyt odottaa mutta jotenkin kaikki ymmärsimme että kun kuningas aterioi, palvelusväki pysyy keittiössä. Veljeni luonnollisesti ei tehnyt ruokaa. Näin maaseudulla 90-luvulla. Ei siitä kovin kauaa ole.
Kun muutin kaupunkiin, nolasin itseni monta kertaa kun otin sielläkin automaattisesti tuon palveluasenteen miehiä kohtaan. No, nyt olen päässyt siitä eroon niin hyvin että jopa kieltäydyin keittämästä kahvia toimitusjohtajalle töissä.
Vierailija kirjoitti:
Asutteko ap maalla? Meillä nimittäin talon isäntää palveltiin kuin kuningasta. Äitini vei ruuat nenän alle ja heti kun siskoni ja minä kasvoimme tarpeeksi, me aloimme palvella äijää. Odotimme keittiössä kun se söi ja vasta sen jälkeen otimme ruokaa ja hiivimme pöytään. Kukaan ei käskenyt odottaa mutta jotenkin kaikki ymmärsimme että kun kuningas aterioi, palvelusväki pysyy keittiössä. Veljeni luonnollisesti ei tehnyt ruokaa. Näin maaseudulla 90-luvulla. Ei siitä kovin kauaa ole.
Kun muutin kaupunkiin, nolasin itseni monta kertaa kun otin sielläkin automaattisesti tuon palveluasenteen miehiä kohtaan. No, nyt olen päässyt siitä eroon niin hyvin että jopa kieltäydyin keittämästä kahvia toimitusjohtajalle töissä.
... niin nämä muistelut siis liittyivät siihen että miksi miehet eivät anna lapsilleen ruokaa. No kun niiden mielestä lasten pitäisi palvella heitä eikä päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Asutteko ap maalla? Meillä nimittäin talon isäntää palveltiin kuin kuningasta. Äitini vei ruuat nenän alle ja heti kun siskoni ja minä kasvoimme tarpeeksi, me aloimme palvella äijää. Odotimme keittiössä kun se söi ja vasta sen jälkeen otimme ruokaa ja hiivimme pöytään. Kukaan ei käskenyt odottaa mutta jotenkin kaikki ymmärsimme että kun kuningas aterioi, palvelusväki pysyy keittiössä. Veljeni luonnollisesti ei tehnyt ruokaa. Näin maaseudulla 90-luvulla. Ei siitä kovin kauaa ole.
Kun muutin kaupunkiin, nolasin itseni monta kertaa kun otin sielläkin automaattisesti tuon palveluasenteen miehiä kohtaan. No, nyt olen päässyt siitä eroon niin hyvin että jopa kieltäydyin keittämästä kahvia toimitusjohtajalle töissä.
Emme asu maalla. Mies on kaupunkilainen ties kuinka monennessa polvessa. Ja kyllä, tuollaistahan se on joskus 50-luvulla ollut varmasti yleisestikin, mutta että vielä 90-luvulla 😳 Tuli vaan mieleen, että mitenköhän veljesi on pärjännyt parisuhteissaan, kun meilläkin tosiaan kaksi poikaa..
Se täytyy kyllä vielä sanoa, että vaikka miehen perhe on erikoinen monella tapaa, niin hänen isänsä on oikeastaan aika huolehtivainen ja tekee myös paljon kotitöitä, vaikka ruokahuollon onkin äiti pääasiassa huolehtinut, ja heillä niin, että muut eivät varmaan edes saisi laittaa ruokaa. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asutteko ap maalla? Meillä nimittäin talon isäntää palveltiin kuin kuningasta. Äitini vei ruuat nenän alle ja heti kun siskoni ja minä kasvoimme tarpeeksi, me aloimme palvella äijää. Odotimme keittiössä kun se söi ja vasta sen jälkeen otimme ruokaa ja hiivimme pöytään. Kukaan ei käskenyt odottaa mutta jotenkin kaikki ymmärsimme että kun kuningas aterioi, palvelusväki pysyy keittiössä. Veljeni luonnollisesti ei tehnyt ruokaa. Näin maaseudulla 90-luvulla. Ei siitä kovin kauaa ole.
Kun muutin kaupunkiin, nolasin itseni monta kertaa kun otin sielläkin automaattisesti tuon palveluasenteen miehiä kohtaan. No, nyt olen päässyt siitä eroon niin hyvin että jopa kieltäydyin keittämästä kahvia toimitusjohtajalle töissä.
Emme asu maalla. Mies on kaupunkilainen ties kuinka monennessa polvessa. Ja kyllä, tuollaistahan se on joskus 50-luvulla ollut varmasti yleisestikin, mutta että vielä 90-luvulla 😳 Tuli vaan mieleen, että mitenköhän veljesi on pärjännyt parisuhteissaan, kun meilläkin tosiaan kaksi poikaa..
Se täytyy kyllä vielä sanoa, että vaikka miehen perhe on erikoinen monella tapaa, niin hänen isänsä on oikeastaan aika huolehtivainen ja tekee myös paljon kotitöitä, vaikka ruokahuollon onkin äiti pääasiassa huolehtinut, ja heillä niin, että muut eivät varmaan edes saisi laittaa ruokaa. T. Ap
Kumma kyllä veljestäni ei tullut sellaista sovinistijunttia jota hänestä yritettiin tehdä. Mikä taitaa olla isäni elämän suurin pettymys. Mutta kauan veljelläni kesti ottaa oman kodin hoito haltuun.
Näin käyttäytyvän miehen älyssä tai osaamisessa sinänsä tuskin on vikaa, vika on motivaatiossa ja siinä kuinka korkealle hänen arvoasteikossaan lapset ja perhe asettuu. Jos jotain asiaa arvostaa ja sen hoitaminen käy omaan järkeen, sitä kyllä motivoituu ottamaan ihan itse selvää miten hommaa pyöritetään. Jos asia ei kosketa omassa mielessä itseä niin mikään määrä toivomista, pakottamista tai anelua ei muuta asiaa.
Esim minusta horoskoopit ovat hömppää, ne eivät kosketa minua enkä ole motivoitunut tutkimaan tähtitaivaan kuvioita. Jos puolisolleni horoskoopit olisivat vaikka hyvin tärkeitä ja hän hössöttäisi asiasta minulle, anelisiettä skarppaa hei, tämä on tärkeää ja antaisi minulle listoja tehtävistä mitä minun tulisi suorittaa, niin en kyllä tekisi mitään tai oppisi mitään. Jos perheonni tuntuisi kertakaikkiiaan olevan vaakalaudalla, voisin hetkeksi koittaa oikein panostaa, mutta varmaan sitten unohtaisin taas koko asian. Koska se ei kosketa minua ja en ymmärrä miksi asia on tärkeä.
Horoskoopit ja lasten ruokkiminen ovat toki eri kaliiberin asioita. Mutta ihmisimieli toimii näin, tekninen älykkyys tai pärjäävyys ei SINÄNSÄ riitä, pitää vielä olla se oma motivaatio, ja sisäinen kokemus siitä että joku asia on huolehtimisen arvoinen. AP:n (ja monen muun) mieheltä puuttuu juuri tämä palikka, ja se onkin sitten isompi ongelma kuin se että mies ei muista jotain yksittäisiä asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin käyttäytyvän miehen älyssä tai osaamisessa sinänsä tuskin on vikaa, vika on motivaatiossa ja siinä kuinka korkealle hänen arvoasteikossaan lapset ja perhe asettuu. Jos jotain asiaa arvostaa ja sen hoitaminen käy omaan järkeen, sitä kyllä motivoituu ottamaan ihan itse selvää miten hommaa pyöritetään. Jos asia ei kosketa omassa mielessä itseä niin mikään määrä toivomista, pakottamista tai anelua ei muuta asiaa.
Esim minusta horoskoopit ovat hömppää, ne eivät kosketa minua enkä ole motivoitunut tutkimaan tähtitaivaan kuvioita. Jos puolisolleni horoskoopit olisivat vaikka hyvin tärkeitä ja hän hössöttäisi asiasta minulle, anelisiettä skarppaa hei, tämä on tärkeää ja antaisi minulle listoja tehtävistä mitä minun tulisi suorittaa, niin en kyllä tekisi mitään tai oppisi mitään. Jos perheonni tuntuisi kertakaikkiiaan olevan vaakalaudalla, voisin hetkeksi koittaa oikein panostaa, mutta varmaan sitten unohtaisin taas koko asian. Koska se ei kosketa minua ja en ymmärrä miksi asia on tärkeä.
Horoskoopit ja lasten ruokkiminen ovat toki eri kaliiberin asioita. Mutta ihmisimieli toimii näin, tekninen älykkyys tai pärjäävyys ei SINÄNSÄ riitä, pitää vielä olla se oma motivaatio, ja sisäinen kokemus siitä että joku asia on huolehtimisen arvoinen. AP:n (ja monen muun) mieheltä puuttuu juuri tämä palikka, ja se onkin sitten isompi ongelma kuin se että mies ei muista jotain yksittäisiä asioita.
Sehän on sitten aika huolestuttavaa jos ei löydy automaattisesti motivaatiota huolehtia omien lasten ruokkimisesta. Ihmisessä on jotain todella pahasti vialla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka ne lasten juhlavaatteet muuten osti?
Minä ostin. Rehellisesti mies on ostanut alle 10 vaatekappaletta lapsille ikinä. Minulle tulee lapsilisät, mutta käyn myös kaupassa useimmiten, joten miinukselle mennään kyllä. Käytän varmasti enemmän rahaa perheen yhteisiin menoihin, toisaalta minulla saattaa olla himpun verran parempi palkkakin, tosin aina ei ole ollut näin ja silti ole maksanut enemmän.
Viime syksynä pakotin miehen ostamaan lapsille talvikengät, koska halusin saada hänet ymmärtämään että niihin menee paljon rahaa. Se oli ensimmäinen kerta ikinä kun mies osti lapselle kengät. Kaikki harrastuskamat ym ostan myös. Mies ajattelee että esim uudet luistimet ilmestyvät vaan jostain lapsille talvisin kuten moni muukin asia. T. Ap
Siis oikeesti. Sulla on paska mies, lapsilla paska isä ja sulla paska parisuhde. Mitä sä hyödyt kun roikut tollasessa mukana? Miksi sä olet jaksanut kattoa tota noin pitkään, kun ei teillä kellään tunnu edes olevan kivaa.
Juu ihan oikeassa olet. Ja nyt olenkin kertonut miehelleni rehellisesti ajatuksistani ja eroaikeistani. Olen katsellut asuntoja lähistöltä, jonne voisin muuttaa lasten kanssa, yhteen olen jo jonossakin. Mies taas selittää samaa mitä ennenkin, pyytää minulta kärsivällisyyttä, että hän on kuulemma valmis tekemään töitä sen eteen että muuttuisi. Näin on ollut aiemminkin, kun olen sanonut että nyt riittää, en vaan yksinkertaisesti jaksa enää, pääsen helpommalla jos asuisin yksin lasten kanssa. Mutta en usko, että mies oikeasti tarkoittaa puheitaan. Kyllä hänellä on ollut aikaa muuttua vaikka kuinka paljon ja joka päivä uusi mahdollisuus osoittaa kuinka yrittää.
Eilen taas illalla lapset olivat jo väsyneitä ja yritettiin nopeasti siinä hoitaa iltatoimet, itse laitoin tiskejä iltapalan jäljiltä ja mies käy kääntymässä lastenhuoneessa ja toteamassa, että kappas, täällä ei olekaan lakanoita sängyssä ja palaa sohvalle istumaan! Olin tosiaan ottanut lakanat pesuun sängyistä, mutta en ollut ehtinyt laittaa vielä uusia lakanoita sänkyyn. Mutta eikö ole uskomatonta, että kun nuorin lapsi jo itkee väsymystään ja muutenkin pitäisi saada lapset nopeasti nukkumaan, niin miehelle ei tule mieleen että alkaisi lakanoita laittaa sänkyyn siinä vaiheessa kun kello oli jo klo22 illalla, kun itse teen siinä muita hommia? Taas olisi ollut erinomainen tilaisuus osoittaa, että haluaa oikeasti muuttua, mutta valitsi jälleen kerran oman mukavuuden ja jäi odottamaan että minä laitan ne lakanat jahka olen muutkin hommat hoitanut.
Ja kun asiasta huomautin, että et sit viitsinyt niitä itse sinne laittaa, ei pahoitellut asiaa, vaan alkoi taas väännellä ja käännellä asiaa, kuinka hän mukamas luuli että ei lapsilla ollut vielä kiire nukkumaan, kun ei ole aikaista herätystä (miten se muuttaa sitä tosiasiaa että ne lakanat täytyy jonkun kuitenkin sinne sänkyyn laittaa??) ja että äskenhän siellä oli ne lakanat, että eihän hän niitä sieltä ottanut edes pois. Vastaan, että aivan, täytyyhän jonkun ne lakanat joskus vaihtaa, niin hän vaan jatkaa että kyllä hän niitä myös vaihtaa, juu tosiaan kerran kahdessa vuodessa. Mutta siis tällaista on keskustelu tosiaan miehen kanssa, ihan hullua! Ja sitten minä olen se hankala, jos jostain kumman syystä hermostun. T. Ap
En edes näe mitään parisuhdetta enää mieheni kanssa,
Niin, että en tosiaan ole nähnyt mitään parisuhdetta mieheni kanssa enää vuosiin. Olen ajatellut, että ei se mitään jos arki jotenkin sujuisi, mutta kun ei suju! Mitä sitten jää enää jäljelle? Edes miehen perheen kanssa en enää halua olla tekemisissä, koska ne on samanlaisia mustan valkoiseksi selittäjiä, ihan mahdotonta tulla toimeen tulematta itse hulluksi. T. Ap
Tämä ei ole edes sitä, ettei odotukset kohtaa. Ap:llä on odotukset joita toinen puoli ei edes kiistä, vaan lähinnä valheellisesti lupailee kun ei kerran seiso sanojensa takana. Ei ansaitse tulla viitatuksi sanalla "mies".
Mies sanoo mitä tekee ja mies tekee mitä sanoo.
Ap: sinulla ei valitettavasti ole miestä taloudessasi.
M
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka ne lasten juhlavaatteet muuten osti?
Minä ostin. Rehellisesti mies on ostanut alle 10 vaatekappaletta lapsille ikinä. Minulle tulee lapsilisät, mutta käyn myös kaupassa useimmiten, joten miinukselle mennään kyllä. Käytän varmasti enemmän rahaa perheen yhteisiin menoihin, toisaalta minulla saattaa olla himpun verran parempi palkkakin, tosin aina ei ole ollut näin ja silti ole maksanut enemmän.
Viime syksynä pakotin miehen ostamaan lapsille talvikengät, koska halusin saada hänet ymmärtämään että niihin menee paljon rahaa. Se oli ensimmäinen kerta ikinä kun mies osti lapselle kengät. Kaikki harrastuskamat ym ostan myös. Mies ajattelee että esim uudet luistimet ilmestyvät vaan jostain lapsille talvisin kuten moni muukin asia. T. Ap
Siis oikeesti. Sulla on paska mies, lapsilla paska isä ja sulla paska parisuhde. Mitä sä hyödyt kun roikut tollasessa mukana? Miksi sä olet jaksanut kattoa tota noin pitkään, kun ei teillä kellään tunnu edes olevan kivaa.
Juu ihan oikeassa olet. Ja nyt olenkin kertonut miehelleni rehellisesti ajatuksistani ja eroaikeistani. Olen katsellut asuntoja lähistöltä, jonne voisin muuttaa lasten kanssa, yhteen olen jo jonossakin. Mies taas selittää samaa mitä ennenkin, pyytää minulta kärsivällisyyttä, että hän on kuulemma valmis tekemään töitä sen eteen että muuttuisi. Näin on ollut aiemminkin, kun olen sanonut että nyt riittää, en vaan yksinkertaisesti jaksa enää, pääsen helpommalla jos asuisin yksin lasten kanssa. Mutta en usko, että mies oikeasti tarkoittaa puheitaan. Kyllä hänellä on ollut aikaa muuttua vaikka kuinka paljon ja joka päivä uusi mahdollisuus osoittaa kuinka yrittää.
Eilen taas illalla lapset olivat jo väsyneitä ja yritettiin nopeasti siinä hoitaa iltatoimet, itse laitoin tiskejä iltapalan jäljiltä ja mies käy kääntymässä lastenhuoneessa ja toteamassa, että kappas, täällä ei olekaan lakanoita sängyssä ja palaa sohvalle istumaan! Olin tosiaan ottanut lakanat pesuun sängyistä, mutta en ollut ehtinyt laittaa vielä uusia lakanoita sänkyyn. Mutta eikö ole uskomatonta, että kun nuorin lapsi jo itkee väsymystään ja muutenkin pitäisi saada lapset nopeasti nukkumaan, niin miehelle ei tule mieleen että alkaisi lakanoita laittaa sänkyyn siinä vaiheessa kun kello oli jo klo22 illalla, kun itse teen siinä muita hommia? Taas olisi ollut erinomainen tilaisuus osoittaa, että haluaa oikeasti muuttua, mutta valitsi jälleen kerran oman mukavuuden ja jäi odottamaan että minä laitan ne lakanat jahka olen muutkin hommat hoitanut.
Ja kun asiasta huomautin, että et sit viitsinyt niitä itse sinne laittaa, ei pahoitellut asiaa, vaan alkoi taas väännellä ja käännellä asiaa, kuinka hän mukamas luuli että ei lapsilla ollut vielä kiire nukkumaan, kun ei ole aikaista herätystä (miten se muuttaa sitä tosiasiaa että ne lakanat täytyy jonkun kuitenkin sinne sänkyyn laittaa??) ja että äskenhän siellä oli ne lakanat, että eihän hän niitä sieltä ottanut edes pois. Vastaan, että aivan, täytyyhän jonkun ne lakanat joskus vaihtaa, niin hän vaan jatkaa että kyllä hän niitä myös vaihtaa, juu tosiaan kerran kahdessa vuodessa. Mutta siis tällaista on keskustelu tosiaan miehen kanssa, ihan hullua! Ja sitten minä olen se hankala, jos jostain kumman syystä hermostun. T. Ap
En edes näe mitään parisuhdetta enää mieheni kanssa,
Niin, että en tosiaan ole nähnyt mitään parisuhdetta mieheni kanssa enää vuosiin. Olen ajatellut, että ei se mitään jos arki jotenkin sujuisi, mutta kun ei suju! Mitä sitten jää enää jäljelle? Edes miehen perheen kanssa en enää halua olla tekemisissä, koska ne on samanlaisia mustan valkoiseksi selittäjiä, ihan mahdotonta tulla toimeen tulematta itse hulluksi. T. Ap
Tuo mustan valkoiseksi selittäminen on narsistinen käyttäytymistapa. Kaasuvalottamista joka saattaa toisen hulluuden rajalle epäilemään todellisuutta. Miten paljon hänellä mahtaa olla muita narsistisia ominaisuuksia - ei sillä tiedolla paljoa muuta tee kuin surra sitä, että todennäköisyys käyttäytymisen muutokseen on yleensä hyvin pieni tai olematon. Narsistit osaavat alkuun olla hyvinkin viehättäviä ja tuo kaksijakoisuus, että hoitaa työnsä lähinnä ylitunnolliselta vaikuttaen ei kuulosta lupaavalta.
M
M
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asutteko ap maalla? Meillä nimittäin talon isäntää palveltiin kuin kuningasta. Äitini vei ruuat nenän alle ja heti kun siskoni ja minä kasvoimme tarpeeksi, me aloimme palvella äijää. Odotimme keittiössä kun se söi ja vasta sen jälkeen otimme ruokaa ja hiivimme pöytään. Kukaan ei käskenyt odottaa mutta jotenkin kaikki ymmärsimme että kun kuningas aterioi, palvelusväki pysyy keittiössä. Veljeni luonnollisesti ei tehnyt ruokaa. Näin maaseudulla 90-luvulla. Ei siitä kovin kauaa ole.
Kun muutin kaupunkiin, nolasin itseni monta kertaa kun otin sielläkin automaattisesti tuon palveluasenteen miehiä kohtaan. No, nyt olen päässyt siitä eroon niin hyvin että jopa kieltäydyin keittämästä kahvia toimitusjohtajalle töissä.
... niin nämä muistelut siis liittyivät siihen että miksi miehet eivät anna lapsilleen ruokaa. No kun niiden mielestä lasten pitäisi palvella heitä eikä päinvastoin.
Olisi varmaan hyvä lähtökohta, että ketään ei "palveltaisi" vaan lapsetkin opetettaisiin itsenäiseksi mahdollisimman nopeasti. Niin että esim. 10-vuotias osaisi voidella leipänsä itse ja lämmittää ruokansa mikrossa, jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asutteko ap maalla? Meillä nimittäin talon isäntää palveltiin kuin kuningasta. Äitini vei ruuat nenän alle ja heti kun siskoni ja minä kasvoimme tarpeeksi, me aloimme palvella äijää. Odotimme keittiössä kun se söi ja vasta sen jälkeen otimme ruokaa ja hiivimme pöytään. Kukaan ei käskenyt odottaa mutta jotenkin kaikki ymmärsimme että kun kuningas aterioi, palvelusväki pysyy keittiössä. Veljeni luonnollisesti ei tehnyt ruokaa. Näin maaseudulla 90-luvulla. Ei siitä kovin kauaa ole.
Kun muutin kaupunkiin, nolasin itseni monta kertaa kun otin sielläkin automaattisesti tuon palveluasenteen miehiä kohtaan. No, nyt olen päässyt siitä eroon niin hyvin että jopa kieltäydyin keittämästä kahvia toimitusjohtajalle töissä.
... niin nämä muistelut siis liittyivät siihen että miksi miehet eivät anna lapsilleen ruokaa. No kun niiden mielestä lasten pitäisi palvella heitä eikä päinvastoin.
Olisi varmaan hyvä lähtökohta, että ketään ei "palveltaisi" vaan lapsetkin opetettaisiin itsenäiseksi mahdollisimman nopeasti. Niin että esim. 10-vuotias osaisi voidella leipänsä itse ja lämmittää ruokansa mikrossa, jne.
Joo, olisi tosiaan hyvä lähtökohta että kaikki hoidettaisiin mallikelpoisesti. Keskustelu koskee tilanteita kun näin ei tapahdu.
Vaikka ratkaiset ongelman jotenkin se ei tarkoita että ratkaisu olisi hyvä. Päinvastoin tuo ratkaisusu tuo vain uusia ongelmia. Tuo koirankoulutus ja älyvapaa selittely siitä miten "miehet tarvitsevat enemmän visuaalisia vihjeitä" (mitä ihmettä tuokin tarkoittaa!!?) ei tosiaan edistä tasa-arvoa. Sinähän vain siirsit miehen lusmuilun uuteen kohteeseen.
On tuossa miehen mallia kerrakseen niille pojille. Kohta heidän vaimonsa ovat täällä ihmettelemässä kun eivät tee kotona mitään.