Jos perheeseen syntyy pelkkiä erityislapsia ja kumpikn vanhempi ns normaali, mitä voidaan syyttää?
Siis kummallakin vanhemmilla mennyt peruskoulu hyvin, siirtyneet koulusta lukioon, ei mitään oppimisvaikeuksia tai ylivilkautta tms.
Sitten syntyy sanotaan vaikka neljä lasta joille ropisee yksitellen diagnoosia, on autismia ja adhd.ta.
Kommentit (147)
Yksinäisyys ja stressi? Tämä on vain arvaus.
Vierailija kirjoitti:
Nykypäivän vanhempien omassa lapsuudessa ei vielä juurikaan ollut erityislapsia. Esimerkiksi vuosituhannen vaihteessa harva oli kuullutkaan moista käsitettä. Suhtautuminen oli siihen aikaan aivan eri, esimerkiksi uhmakasta lasta lähtökohtaisesti kuritettiin jotta saatiin uhma pois eikä suinkaan viety lasta lääkäriin diagnosoitavaksi uhmakkuushäiriön tai adhd:n varalta niin kuin nykyisin tehdään.
Joo, hakkaamallahan se autismi tai adhd lapsesta lähtee.
Vierailija kirjoitti:
Neljännen ongelmalapsen kohdalla olisin kyllä jo huolissani vanhempien harkintakyvystä. Miksi toistaa samaa "virhettä" useammin kuin kerran? Jos ensimmäinen lapsi on ongelmainen ymmärrän toisen tekemisen. mutta kolmas peräkkäin on jo kohtalon uhmaamista. Neljännestä puhumattakaan.
Mieheni on vähän semmonen "Hosuli" mutta kävi silti lukion ja on pärjännyt hyvin elämässä. Enemmän mnulla on ollut vaikeaa lukihäiriöni kanssa, joka ei siis periydy. Kun poikakolmikkomme sai peräkanaa diagnoosit ( ADHD, ADHD ja kehitysviivästymä, ADD) mies meni itsekin tutkittavaksi ja hänellä todettiin ADD.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on adhd ja miehellä autismi, ja toisella lapsellamme on selkeästi autismi, mutta kyse onkin siitä että mitä kaikkea lähdetään diagnosoimaan. Jos pärjää jotenkuten niin mitä sillä diagnoosilla tekee. Ja miten sitten pärjää. Yksi tapa on se että hyväksyy itsensä ja lapsensa sellaisena kuin on eikä vaadi sitä että on ihan samanlainen kuin naapuri.
Diagnoosilla tekee sen, että lasta tuetaan herkemmin tarvittaessa. Pärjää jotenkuten on merkki siitä, ettei saa kaikkea tarvitsemaansa tukea. Meidän lasta on pienempänä tuettu enemmän ja on nyt hyvä itsetuntoinen nuori, joka on pärjännyt koulussa hienosti ja tuen määrää on pienennetty pikkuhiljaa elämäntaitojen opettaen.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on adhd ja miehellä autismi, ja toisella lapsellamme on selkeästi autismi, mutta kyse onkin siitä että mitä kaikkea lähdetään diagnosoimaan. Jos pärjää jotenkuten niin mitä sillä diagnoosilla tekee. Ja miten sitten pärjää. Yksi tapa on se että hyväksyy itsensä ja lapsensa sellaisena kuin on eikä vaadi sitä että on ihan samanlainen kuin naapuri.
Miksi ihmeessä olette lisääntyneet?
Vierailija kirjoitti:
Erityislapset pitäis lopettaa, ne on vain rasite yhteiskunnalle.
Sinähän olet empaattinen ja hyväsydäminen ihminen....
M31
Jos KAIKILLA lapsilla on jotain häikkää, ja vanhemmat tiettävästi täysin normaaleja (koulut pystyneet hoitamaan ja sosiaaliset suhteet kunnossa), epäilen että vika ei olekaan lapsissa vaan perheen sisäisissä suhteissa ja tavassa kasvattaa lapsia. Huono/ olematon vanhemmuus siis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityislapset pitäis lopettaa, ne on vain rasite yhteiskunnalle.
Sinähän olet empaattinen ja hyväsydäminen ihminen....
M31
Hän on erityinen, puuttuu kyky empatiaan.......
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat ovat todennäköisesti iäkkäämpiä jolloin kaikenlaisia ongelmia alkaa ilmestyä lasten hankinnassa.
Ei ole todellista nämä tietäjät täällä.
Pitäiskö pikkusen lukea jotain bilsaa enempi tai syvemmin kuin tuo ikäkriisi.
Surkeeta, jos tämä on todella suomalaisen taso ottaa selvää asioista. 😳
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neljännen ongelmalapsen kohdalla olisin kyllä jo huolissani vanhempien harkintakyvystä. Miksi toistaa samaa "virhettä" useammin kuin kerran? Jos ensimmäinen lapsi on ongelmainen ymmärrän toisen tekemisen. mutta kolmas peräkkäin on jo kohtalon uhmaamista. Neljännestä puhumattakaan.
Mieheni on vähän semmonen "Hosuli" mutta kävi silti lukion ja on pärjännyt hyvin elämässä. Enemmän mnulla on ollut vaikeaa lukihäiriöni kanssa, joka ei siis periydy. Kun poikakolmikkomme sai peräkanaa diagnoosit ( ADHD, ADHD ja kehitysviivästymä, ADD) mies meni itsekin tutkittavaksi ja hänellä todettiin ADD.
Todellakin voi lukijäiriö periytyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityislapset pitäis lopettaa, ne on vain rasite yhteiskunnalle.
Sinähän olet empaattinen ja hyväsydäminen ihminen....
M31Hän on erityinen, puuttuu kyky empatiaan.......
Tutkitusti nettitrollit ovat usein psykopaatteja.
Vierailija kirjoitti:
Jos KAIKILLA lapsilla on jotain häikkää, ja vanhemmat tiettävästi täysin normaaleja (koulut pystyneet hoitamaan ja sosiaaliset suhteet kunnossa), epäilen että vika ei olekaan lapsissa vaan perheen sisäisissä suhteissa ja tavassa kasvattaa lapsia. Huono/ olematon vanhemmuus siis.
Oikeesti.
😳
Näin pinnallistako on tietosi.
Lue muutakin kuin juorupalstojen juttuja.
Sut kee ta.
Vierailija kirjoitti:
Jos yhdellä lapsella on, onko todennäköisesti sisaruksilla joilla ei ole todettu asperger ja/tai adhd?
Jos kerta voimakkaasti periytyviä. Eli vanhemmilla tai toisella vähintään oltava asperger ja/tai adhd?
Ulospäin huono kasvatus ja huonot olosuhteet kotona (lasten kaltoinkohtelu psyykkisesti ja/tai fyysisesti) näyttää ulospäin ihan samalta kuin hoitamaton adhd.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on adhd ja miehellä autismi, ja toisella lapsellamme on selkeästi autismi, mutta kyse onkin siitä että mitä kaikkea lähdetään diagnosoimaan. Jos pärjää jotenkuten niin mitä sillä diagnoosilla tekee. Ja miten sitten pärjää. Yksi tapa on se että hyväksyy itsensä ja lapsensa sellaisena kuin on eikä vaadi sitä että on ihan samanlainen kuin naapuri.
Miksi ihmeessä olette lisääntyneet?
Varmaan siksi kun sinä et ole täällä Suomessa sellainen tyranni, joka olisi päässyt toteuttamaan ajatuksiaan rotuhygieniasta ja pakkosterilisaatiosta ja niinpä sitten täällä voi kaikenlainen väki lisääntyä ihan oman tahtonsa mukaan. Harmin paikka. Rakastamme lapsiamme ja olemme näistä sinua ärsyttävistä piirteistämme huolimatta ihan hyviä kansalaisia ja veronmaksajia, että menepä vetämään v päähäsi.
Vierailija kirjoitti:
Erityislapset pitäis lopettaa, ne on vain rasite yhteiskunnalle.
Kuten sinä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos KAIKILLA lapsilla on jotain häikkää, ja vanhemmat tiettävästi täysin normaaleja (koulut pystyneet hoitamaan ja sosiaaliset suhteet kunnossa), epäilen että vika ei olekaan lapsissa vaan perheen sisäisissä suhteissa ja tavassa kasvattaa lapsia. Huono/ olematon vanhemmuus siis.
Oikeesti.
😳
Näin pinnallistako on tietosi.Lue muutakin kuin juorupalstojen juttuja.
Sut kee ta.
Miltä ajattelit että kaltoinkohdellunnlapsen käytös vaikuttaa? Mistä näet eron onko kyseessä neurospsykiatrinen ongelma vai laiminlyönti tai suoranainen kaltoinkohtelu? Jos lapset joutuvat kasvamaan omassa varassaan ilman riittävää aikuisen tukea, ohjausta ja huolenpitoa, on ihan selvää ettei tuloksena ole normaalisti käyttäytyviä, pärjääviä lapsia.
Suomalaisilla on mahdollisuus ottaa selvää asioista ja lukea tutkimuksia ja nää kommentit täällä ettekö te lue tutkimuksia? Mihin te perustatte noita olettamianne on joukossa niin hurjan tyhmiä kommentteja, että a-vot!
Anteeks ny vaan... Ja me olleen täällä Pisan huipulla.
🤧
Vierailija kirjoitti:
Ulospäin huono kasvatus ja huonot olosuhteet kotona (lasten kaltoinkohtelu psyykkisesti ja/tai fyysisesti) näyttää ulospäin ihan samalta kuin hoitamaton adhd.
Monella ADHD diagnosoidaan vasta lukiossa tai yliopistossa.
Käytös 9 ja ka 9,5. Älykäs ADHD pystyy kompensoimaan oireita pitkälle, kunnes kuormitus kasvaa liian suureksi.
Tuttavaperheen esikoinen syntyi kehitysvammaisena. Asiaa tutkittiin ja lääkärien mukaan kyse ei ollut perimästä, mahdollisuus syntyä toinen kehitysvammainen oli yksi miljoonasta luokkaa. Toinen syntyvä lapsi oli kehitysvammainen, mutta kehitysvamma oli eri tyyppiä, ja kaikki raskausaikaiset seulonnat kertoivat lapsen olevan terve. Kolmas lapsi syntyi terveenä.