Miten pitää suhtautua ja käyttäytyä, kun sut jätetään työporukasta pois?

Saman kokenut. Miten voisikaan kivettää itsensä ja päästä kaiken tuollaisen yläpuolelle. Oon liian tunteellinen, kun toivon pääseväni mukaan, mutta en pääse. En koskaan.

Se on se sama tunne, kun lapsena ei kutsuttu synttäreille, mihin muut meni. Itsestäänhän sitä vikaa lähtee etsimään, kun ei muuten sitä ymmärrä. Sitten näkee vikoja itsessään koko elämänsä. Ja masentuu. Onnellisten maa.

Tuttua. Ignooraa. Etsi parempia tyyppejä.

Minulle työkaverit ovat jokseenkin yhdentekeviä. Kaikkiin on asialliset välit ja aamuisin moikataan, mutta vapaa-aikani on minun. Jos vaihtaisin työpaikkaa, tuskin muistaisin ketään parin viikon jälkeen.

Miksi joku haluaisi kaveerata työkavereiden kanssa? Olen ollut monella alalla töissä ja tietääkseni yleensä työntekijöillä on ollut ollut vain työkaveri-suhde, vapaa-ajalla ei pidetä yhteyttä. Taidat olla vammaisella alalla ap?

Kovin on outoa menoa aikuisilta ihmisiltä. Naisvaltainen työpaikka?

Meillä ei vapaa-aikaa vietetä työkavereiden kanssa.

Ei mitään teinimeininkiä bff ystävien kanssa.

"Olen työssäni tosi hyvä ja pidän siitä" Siinä se vastaus. Sä et ehkä valita pomoista, et kiukuttele kiirettä etkä hauku paikkaasi. Tämä on usein se yhdistävä tekijä niillä muilla. Valtetaan enemmän kuin saadaan aikaan ja yksi joka tekee paljon, ei saa päästä jyvälle siitä, että muut eivät osaa ja tekevät vähemmän.  

Voi että, muistan elävästi entisen työpaikan ja sen driimtiimin. Paljon yhteistä ajanviettoa työajan ulkopuolella, biletystä ja saunailtoja jonkun kotona. Minäkin luulin olevani osa porukkaa kunnes tajusin, etten ollut. Porukkaan kuuluva "vaikuttaja" valikoi illanviettoihin osallistujat eikä kaikkia suinkaan kutsuttu mukaan. Illanvietossa kun tuli puhetta että eikö Pekka tai Lissu päässeet tulemaan tää henkilö selitti ettei halunnut niitä mukaan. Syitä oli milloin mitäkin alkaen väärän värisestä paidasta tai jostain kommentista yms. Älyttömintä toki oli miten aikuiset ihmiset lähti mukaan pelleilyyn ja suoranaiseen työpaikkakiusaamiseen.  Olin  niin tyytyväinen kun vaihdoin itse jossain vaiheessa työpaikkaa eikä tarvinnut enää katsella sitä porukkaa.

Olin kerran pienessä tuotantoyrityksessä, jossa kaikki muut lähtivät firman maksamalle lounaalle talon ulkopuolelle, mutta minulle ei ollut kukaan informoinut eikä pyytänyt mukaan. Jäin yksin toimistolle istumaan kyyneleet silmissä.

Sitten pikkuhiljaa tuli kaikenlaisia ihmeellisiä palavereita, joissa minua syytettiin liian byrokraattiseksi sekä joustamattomaksi, kun en suostunut työskentelemään palkatta joka viikko yhtä ylimääräistä tuntia.

Vaihdoin työpaikkaa ja sain paremman paikan huomattavasti paremmalla palkalla ja kivassa tiimissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi työkaveri valitti kerran samaa. Mukava ihminen sinänsä, mutta jollain tavalla liian mukava. Ei mitään särmää, ei mitään (negatiivisia) mielipiteitä, ei kovin ahkera. Itse suosin työkavereita, jotka sanovat napakasti esim. kaikista epäkohdista.

Onko se silti reilua jättää yksi yksin?

Mietin ihan samaa.

Vierailija kirjoitti:

Mulle on käynyt noin tasan kerran. Syy oli se, että olin liian tekevä siinä laiskureden porukassa. Muualla on tykätty siitä, että saan aikaan ja keksin toimivia tehokkaampia menetelmiä, pikkujuttuja vain mutta laiskat halusi näyttää kiireiseltä.

Sama mulla, lisäksi en osallistunut juoruiluun ja sekös monia harmitti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle on käynyt noin tasan kerran. Syy oli se, että olin liian tekevä siinä laiskureden porukassa. Muualla on tykätty siitä, että saan aikaan ja keksin toimivia tehokkaampia menetelmiä, pikkujuttuja vain mutta laiskat halusi näyttää kiireiseltä.

Sama mulla, lisäksi en osallistunut juoruiluun ja sekös monia harmitti.

Jatkan vielä.

Sanoin itseni irti ja pomo kysyi, mihin menen töihin ja sanoin, että en mihinkään vaan aion nauttia luksuselämästä.

Oli muuten näkemisen arvoisia naamoja ympärillä.🤗

Mulla on sellainen tilanne, etten edes haluaisi ja jaksaisi osallistua mihinkään rientoihin ja illanviettoihin, eikä mua edes kutsuta mukaan. Olen ihan tyytyväinen ja teen pääasiassa etätöitä. En kertakaikkiaan jaksa mitään intensiivistä työyhteisöä, olen saanut tarpeekseni sellaisista. Ei kiinnosta työkavereiden ihmissuhdepelit.

Ihme valitusta. Tekee työnsä ja menee kotiin, ja antaa niiden muoden olla.

Minä olen itse jättänyt itseni työporukoista pois. Tietenkin taustalla oli jo peruskoulusta se, että tiesin valmiiksi, etten ole mikään suosittu ihminen missään. Mutta työelämässä alkuun oli sitten ihan se, että olin kaikkia muita nuorempi.

Muistan vieläkin, kuinka hämmästyin, kun oli työkavereilla ollut mökkibileet ja yksi heidän ikäluokkaansa oleva työkaveri, joka myös oli jätetty kutsumatta, yritti saada minua puolelleen, kun minuakaan ei ollut kutsuttu. Ei oikeasti olisi tullut mieleenkään, että olisin kuulunut porukkaan, vaikka olin ollut jo muutaman vuoden. Joten ei hetkauttanut.

Silloin ja myöhemminkin niitä kaikkia juoruamisia ja selkäänpuukottamisia eri paikoissa katsoessani olen tehnyt yhden hyvän ratkaisun: En ikinä koskaan ryhdy työkavereiden kanssa missään sosiaalisessa mediassa miksikään frendiksi tai seuraajaksi. Joskus on kyselty perään ja olen tyynesti ilmoittanut, että tämä on periaatteeni.

Eli olen jättänyt itse itseni ulkopuolelle, koska niin on parempi. Ei tarvitse pahastua mistään, kunhan vain käy työnsä tekemässä. En enää myöskään kerro mitään yksityisasioistani, koska siitäkin on huonoja kokemuksia.

Jännä. Itse en joidenkin tyhypäivien lisäksi vietä mitään vapaa-aikaa työkaverien kanssa, ja minusta se on ihan ok. Näkee niitä samoja naamoja siellä töissä enemmän kuin näkee omaa miestään, niin alkaa riittää. Eikä työkavereissani ole sinänsä mielestäni mitään vikaa.

Miksi viettäisin vapaa-aikaani tai pyrkisin sellaisten ihmisten seuraan, joista en pidä?

Minä olen myös ulkopuolinen työporukassa, mutta se ei minua häiritse kun työt kuitenkin sujuu hyvin. Mulla on työn ulkopuolella kaveriporukka ja perhe, joiden kanssa vietän vapaa-aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä ikäeroa? Mä jäin ulos kun vanhenin. Hyväksyin asian, vaikka ensin en ihan tajunnut mistä oli kyse.

Mitäs niille muille tapahtui? Eivätkö he vanhentuneet? Vai eivätkö hyväksyneet vanhenemistaan, kuten sinä teit? 

Mullekin on tehty samaa, jätetty huomiotta työpäivän ajan, kiusattu pomon aloitteesta, sairastuin keskivaikeaan masennukseen. Yritin jopa päästä pois, mutta en onnistunut, kaksi kertaa yritin, sitten pääsin terapiaan. Kamala pelko oli joka aamu lähteä töihin, itkien kävelin bussille.

Lopulta irtisanouduin, en enää uskaltanut olla siellä, kaikki olivat samaa mieltä, etteivät halua mua mukaan mihinkään. Team building- kurssi oli ihan per****, ei se mitään tiimiä rakentanut.

Mulla oli kyllä työn ulkopuolinen kaveripiiri, mutta työkavereilta todella paha veto.