Miten pitää suhtautua ja käyttäytyä, kun sut jätetään työporukasta pois?

Olin aikoinani ennen eläköitymistä pari vuotta työpaikassa, jossa oli oma kiinteä työporukka. Aluksi kaikki meni hyvin, kun ajattelin että "sisäänpääsyvaihe" kestää jonkin aikaa. Työni oli yksin tehtävää.

Kun olen introvertti, niin kesti monta kuukautta, ennenkuin edes huomasin, että en kuulu porukkaan. Ei se sinänsä häirinnyt minua, koska olin muita reilusti vanhempi. Toki muut ikäiseni kuuluivat porukkaan.

Paras juttu oli, kun eräs naisihminen järjesti kotonaan kynttiläkutsut. Kaikki muut oli kutsuttu paitsi minut. Tapahtumapäivänä ruokatunnilla tämä henkilö istui vieressäni ja kyseli muilta, että tulevatko he illalla. Sivulauseessa hän kääntyi minuun päin ja sanoi, että voithan sinäkin tulla. Ja jatkoi sitten muitten kanssa keskustelua. En siis mennyt, en edes tiennyt missä hän asui.

Onneksi minulla oli ja on perhe ja oikeita ystäviä ja kavereita, niin en välittänyt koko kynttiläkutsuista.

Introvertille porukkaan kuuluminen ei ole niin tärkeää kuin sosiaaliselle ihmiselle.

Muissa työpaikoissani ei tuollaista ongelmaa ollut. Naisihmisenä olen ollut lähes aina miesvaltaisessa työpaikassa, eikä mitään ongelmia ollut. Ei häirintää eikä kiusaamista.

Sanonpa vaan, että naisvaltaiset työpaikat ovat syvältä.

Minusta tässä on kaksi vaihtoehtoa:

a) Leuka rintaan ja tyytyminen asemaan.

b) Työpaikan vaihto

Avautumisella sinut vaan eristetään pahemmin tai mikä pahinta, kaikki käännetään sinua vastaan. 

Olen itse jo toista kertaa tällaisessa työpaikassa. Talo on pitkään yhdessä töitä tehneitä täynnä ja heillä on omat klikkinsä. Vielä vuoden jälkeenkin olen ihan ulkona kaikesta, vaikka olen itse mennyt mukaan mm. kerhoihin.

Viimeksi sanoin asiasta esimiehelle ja se lopulta kääntyi siihen, että kukaan ei edes puhunut minulle, koska olinhan kehdannut valittaa kiusaamisesta (ulos sulkeminen on kiusaamisen väline).

Olin kuitenkin sen verran naiivi ja seuraava määräaikainen toisessa firmassa oli niin kiva, etten menettänyt luontaista positiivisuuttani. Nyt kun se taas toistuu, aion pitää matalaa profiilia kunnes määräaikainen on lusittu ja jatkan seuraavaan firmaan. Turha aiheuttaa aaltoja.

Työpaikalla vietetään iso osa päivästä joten on raskasta kokea syrjintää. Näitä kuppikuntia on joka paikassa, jos sieltä löytyisi yksikin kaveri, se riittää. Muuten kyllä lähtisin nostelemaan ja syyksi sanoisin huonon ilmapiirin. 

Meillä oli hyvin toimiva työkaveriporukka, ennen kuin siihen tuli pari uutta henkilöä. Uudet vaikuttivat aluksi ihan mukavilta ja toinen heistä kutsui pikkujouluihinsakin. Kävin siellä. Sen jälkeen on järjestetty molempien uusien henkilöiden synttärit, mutta minua ei ole kutsuttu kumpaankaan, muut on. Ihmetyttää kyllä, miksi näin. Lieneekö syy siinä, etten juo ja olen heitä selkeästi vanhempi? Mene ja tiedä. 

Vaihdoin työpaikkaa (en tämän takia) ja aion viettää edelleen aikaa tuon vanhan työkaveriporukan kanssa, mutta en näiden kahden uuden.

Joku voisi kertoa, miksi toiset jätetään porukoiden ulkopuolelle.

Vierailija kirjoitti:

Joku voisi kertoa, miksi toiset jätetään porukoiden ulkopuolelle.

Tämä minuakin kiinnostaisi. Tosi harvoin näissä keskusteluissa ne ulkopuolelle jättäjät tulee kertomaan syitä. Toki tulee näitä "no kyllä kaikki saa valita ihan itse kenet juhliinsa kutsuu" tyylisiä juttuja, mutta ei sitten niitä oikeita syitä. Ehkä nämä klikkiytyjät ei hengaille tällä palstalla, tai sitten eivät vaan kehtaa myöntää tekevänsä tätä, koska tietävät itsekin sen olevan muiden mielestä outoa eikä sitä oikein voi muille aikuisille mitenkään järkevästi selittää.

Olen kokenut työpaikalla (naisvaltainen työpaikka) tuon työpaikan ydinporukasta pois sulkemisen eikä se tietysti tuntunut mukavalta. Minä vastasin tähän huutoon sillä, että kohtelin tuota porukkaa kuin ilmaa enkä näyttänyt ulospäin, että minuun sattui. Minä ja tuon porukan jäsenet olemme nyt eläköityneet ja minut on suljettu pois myös tämän porukan yhteisistä tapaamisista eläkepäivinä mihin tiesin jo etukäteen varautuakin enkä ole tästä poissulkemisesta järin pettynyt, sillä tapailen eläkepäivinä mieluummin muiden entisten työpaikkojeni työkavereita. Menin tuohon työpaikkaan vasta reippaasti yli 40-vuotiaana ja muut siellä olivat työskennelleet työuransa alusta lähtien eikä uuden työntekijän vastaanotto ollut alun alkaenkaan kovin hyvä ja tuskin olisin jäänyt tuohon työpaikkaan jos muita mahdollisuuksia olisi silloin ollut. Porukasta työpaikalla pois sulkeminen on sekin yksi kiusaamisen laji eikä sitä pitäisi sallia.

Niin, miksi joku suljetaan ulos?

Lapseni luokalla on poika, joka kokee, että hänellä ei ole ystäviä, hänet suljetaan joukosta ym. Poikani kautta tiedän, että mitään joukkoa ei oikein ole. Luokan ilmapiiri on huono, ei ole tilannetta muut vs Miska (nimi keksitty). Luokalla on jonkinlainen muutaman pojan muodostama ryhmä, sen mukana hengaa pari poikaa, jotka ovat vähän kuin ulkokehällä, sitten on oma poikani ja hänen yksi kaverinsa ja sitten tuo yksi yksinäinen. Jollain tavalla kaikki tulevat toimeen, mutta kovin hajanainen ja huonohenkinen luokkahan tuo on. En ole moista ennen nähnyt, lapsi on kolmas lapseni, joten monenlaisia luokkia olen nähnyt.

Osasyy on varmaan se, että luokalta on muuttanut pois useampi poika, tilalle on tullut uusi. Luokkaa ei ole millään tavalla ryhmäytetty koskaan. Syyttävä sormeni kohdistuu opettajaan kyllä tässä. Kun lapset oli pienempiä, järjestin synttäreitä kaikille luokan pojille, mutta nyt pariin vuoteen ei ole enää niitä pidetty. 

Mutta siis, kun pojaltani kysyin, onko Miska jätetty yksin, hän vastasi, että Miska ei halua olla heidän kanssaan, koska Miska on niin fiksu ja hyvä koulussa ja he muut huonoja. Kerroin pojalleni sitten, miten Miska kokee asian, ja parannusta on tullut. Poikani on kiltti ja hyväsydäminen kyllä, ei vain ymmärrä kaikkea. Eli joskus nuo ulossulkijat voivat kokea, että tuo suljettu ei halua olla heidän kanssaan.

Naisista kun on kyse, taustalla voi olla ihan yksinkertainen kateus ja halu jonkinlaisen nokkimisjärjestyksen tekemiseen. Kun itse tekee sen järjestyksen, voi sijoittaa itsensä korkeammalle. Osa ihmisistä on sellaisia kiipijöitä, eli haluavat seurustella vain niiden kanssa, joista on heille jotain hyötyä ja joiden seura nostaa heidän statustaan. Lapseni yksi joukkuekaveri on juuri tuollainen, hän on ystävä itseään paremmille mutta omantasoiset tai heikommat hän sivuuttaa. Vanhempia ei tietenkään kiinnosta, mistähän on lapsi mahtanut tuon mallin oppiakaan?

Ensimmäinen ajatukseni: Millä alalla, missä työpaikassa eletään noin tiiviisti vapaa-aikaa yhdessä? 

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen ajatukseni: Millä alalla, missä työpaikassa eletään noin tiiviisti vapaa-aikaa yhdessä? 

Varmasti ihan millä tahansa alalla ja missä tahansa työpaikassa, jos hyvä tuuri käy. Itsellä kohta 20v työkokemus ja vasta nyt olen sellaisessa työpaikassa, jossa tällaista tapahtuu. Jos ihmisten kanssa synkkaa, miksei vietettäisi vapaa-aikaakin yhdessä? Meillä työkaveriporukan mukana on usein puolisot ja lapsetkin 

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut työpaikalla (naisvaltainen työpaikka) tuon työpaikan ydinporukasta pois sulkemisen eikä se tietysti tuntunut mukavalta. Minä vastasin tähän huutoon sillä, että kohtelin tuota porukkaa kuin ilmaa enkä näyttänyt ulospäin, että minuun sattui. Minä ja tuon porukan jäsenet olemme nyt eläköityneet ja minut on suljettu pois myös tämän porukan yhteisistä tapaamisista eläkepäivinä mihin tiesin jo etukäteen varautuakin enkä ole tästä poissulkemisesta järin pettynyt, sillä tapailen eläkepäivinä mieluummin muiden entisten työpaikkojeni työkavereita. Menin tuohon työpaikkaan vasta reippaasti yli 40-vuotiaana ja muut siellä olivat työskennelleet työuransa alusta lähtien eikä uuden työntekijän vastaanotto ollut alun alkaenkaan kovin hyvä ja tuskin olisin jäänyt tuohon työpaikkaan jos muita mahdollisuuksia olisi silloin ollut. Porukasta työpaikalla pois sulkeminen on sekin yksi kiusaamisen laji eikä sitä pitäisi sallia.

"kohtelin tuota porukkaa kuin ilmaa"

No, tuota... Entäs jos olisit niellyt ylpeytesi, laskenut nenääsi alemmas ja alkanut ottaa kontaktia tuohon muuhun porukkaan tutustumismielessä?

Ihan ymmärrettävää, ettei toisensa pitkään tunteneiden porukkaan pääse noin vaan sisään. Kyllä he ovat varmasti tarkkailleet sinua, että mikä olet naisiasi, ja kannattaako tutustua. Oletko sen väärti, että kannattaa laskea hyvin toimivaan yhteisöön mukaan. Sitten samaan aikaan sinä vedit omat tulkintasi, ettet kelpaa, ja aloit kulkea nenä pystyssä. Josta nämä toiset tulkitsi, että tuosta taitaa seurata vain hankaluuksia, on niin etäisen ja koppavan oloinen. Eli väärinymmärryksiä puolin ja toisin! 

Noh, menneet on menneitä, mutta jollekin toiselle vinkiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut työpaikalla (naisvaltainen työpaikka) tuon työpaikan ydinporukasta pois sulkemisen eikä se tietysti tuntunut mukavalta. Minä vastasin tähän huutoon sillä, että kohtelin tuota porukkaa kuin ilmaa enkä näyttänyt ulospäin, että minuun sattui. Minä ja tuon porukan jäsenet olemme nyt eläköityneet ja minut on suljettu pois myös tämän porukan yhteisistä tapaamisista eläkepäivinä mihin tiesin jo etukäteen varautuakin enkä ole tästä poissulkemisesta järin pettynyt, sillä tapailen eläkepäivinä mieluummin muiden entisten työpaikkojeni työkavereita. Menin tuohon työpaikkaan vasta reippaasti yli 40-vuotiaana ja muut siellä olivat työskennelleet työuransa alusta lähtien eikä uuden työntekijän vastaanotto ollut alun alkaenkaan kovin hyvä ja tuskin olisin jäänyt tuohon työpaikkaan jos muita mahdollisuuksia olisi silloin ollut. Porukasta työpaikalla pois sulkeminen on sekin yksi kiusaami

Jos ei ole sekvästi tervetullut johonkin porukkaan ja sinut jätetään tieten tahtoen toituvasti jostain ulkopuolelle niin vaikea sitä on ruveta väen väsinkään siihen porukkaan änkeämään. Kaveruutra ei tarvitse kenenkään kerjätä eikä ostaa esimerkiksi mielistelemällä.

Olisin vaan iloinen. Pyrin jättäytymään kaikesta työajan ulkopuolisesta pois mutta silloin tällöin on pakko hoitaa joku tyhypäivä tai muuta yhtä typerää. En käy töissä tutustuakseni ihmisiin vaan saadakseni rahaa. Painajainen olisi joku kunnon naistyöpaikka mutta työskentelen pääosin etänä. Työkaverini ovat fiksuja tyyppejä mutta sosiaalinen elämäni on muualla.

Joku on löytänyt näemmä kaksi vuotta vanhan ketjuni. 😊 

Sen verran voin päivittää, että olen edelleen samassa työpaikassa. Ja, että kerroin yhdelle työkaverille, että tuo kutsumatta jättäminen tuntui pahalta. Hän sanoi, ettei tiedä, miksi minua ei kutsuttu, eikä tullut ajatelleeksi koko asiaa silloin.

No summa summarum. Otin etäisyyttä heihin ja olen pitänyt sitä edelleen. Koen, että olen jotenkin erilainen kuitenkin kuin he. Olen syvällinen, herkkä, älykäs ja pohtiva. En saa mitään kovin pinnallisista asioista. Katson ihan eri tv-ohjelmiakin kuin he. Olivat esimerkiksi täysin innoissaan ensitreffit alttarilla -ohjelmasta, jota en voi sietää. Eli tavallaan en enää surkuttele asiaa, se on mennyttä. Työt hoidetaan asiallisesti, muuten tehkööt mitä haluavat. 😊

Vierailija kirjoitti:

Joku on löytänyt näemmä kaksi vuotta vanhan ketjuni. 😊 

Sen verran voin päivittää, että olen edelleen samassa työpaikassa. Ja, että kerroin yhdelle työkaverille, että tuo kutsumatta jättäminen tuntui pahalta. Hän sanoi, ettei tiedä, miksi minua ei kutsuttu, eikä tullut ajatelleeksi koko asiaa silloin.

No summa summarum. Otin etäisyyttä heihin ja olen pitänyt sitä edelleen. Koen, että olen jotenkin erilainen kuitenkin kuin he. Olen syvällinen, herkkä, älykäs ja pohtiva. En saa mitään kovin pinnallisista asioista. Katson ihan eri tv-ohjelmiakin kuin he. Olivat esimerkiksi täysin innoissaan ensitreffit alttarilla -ohjelmasta, jota en voi sietää. Eli tavallaan en enää surkuttele asiaa, se on mennyttä. Työt hoidetaan asiallisesti, muuten tehkööt mitä haluavat. 😊

Kiva aina kuulla että asiat lutviutuvat! Naiset kerhoontuvat herkästi eikä sinne yleensä yhtään erilaisempi sovi joukkoon. Kyse ei ole siitä että sinussa olisi mitään vikaa. Luultavasti et menetä yhtään mitään, ainakaan älyllistä, jäämällä ulkopuolelle.

Kokemustasi vähättelemättä, tuo työporukka kuulostaa erittäin raskailta tyypeiltä. Jos olisin sinä, ymmärtäisin olevani eri tasolla henkisesti ja kiitollinen siitä, että on ole osa tuota sirkusta. Veikkaan, että tuosta tulee vielä joku työpaikkadraama lopulta, jossa et halua olla mukana. 

Vierailija kirjoitti:

Olin aikoinani ennen eläköitymistä pari vuotta työpaikassa, jossa oli oma kiinteä työporukka. Aluksi kaikki meni hyvin, kun ajattelin että "sisäänpääsyvaihe" kestää jonkin aikaa. Työni oli yksin tehtävää.

Kun olen introvertti, niin kesti monta kuukautta, ennenkuin edes huomasin, että en kuulu porukkaan. Ei se sinänsä häirinnyt minua, koska olin muita reilusti vanhempi. Toki muut ikäiseni kuuluivat porukkaan.

Paras juttu oli, kun eräs naisihminen järjesti kotonaan kynttiläkutsut. Kaikki muut oli kutsuttu paitsi minut. Tapahtumapäivänä ruokatunnilla tämä henkilö istui vieressäni ja kyseli muilta, että tulevatko he illalla. Sivulauseessa hän kääntyi minuun päin ja sanoi, että voithan sinäkin tulla. Ja jatkoi sitten muitten kanssa keskustelua. En siis mennyt, en edes tiennyt missä hän asui.

Onneksi minulla oli ja on perhe ja oikeita ystäviä ja kavereita, niin en välittänyt koko kynttiläkutsuista.

Introvertille porukkaan kuuluminen ei ole niin tärkeää kuin sosiaaliselle ihmiselle.

No jaa. Itse olen introvertti, mutta muistelen haikeudella edelleen melkein 20 vuotta sitten ollutta aikaa, jolloin hetken tunsin kuuluvani porukkaan. Oltiin kaikki samassa paikassa kesätöissä, ja vietettiin paljon aikaa vapaa-ajalla yhdessä. Oli eka kerta ikinä, kun minulta kyseltiin jo hyvissä ajoin, että tuleehan mukaan kun mennään viikonloppuna paikkaan x. Ja jos olin myöhässä noista vapaa-ajan riennoista, tuli jo viestiä että olenhan varmasti tulossa. Ainut kerta ikinä, kun minulla oikeasti oli sosiaalinen elämä. 

Se oli ainut kerta koskaan, ja sellaiseksi taitaa jäädä. Sen jälkeen ollut vain työpaikkoja, joissa jään sivuun, vaikka kuinka alussa yrittäisin päästä porukkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Joku voisi kertoa, miksi toiset jätetään porukoiden ulkopuolelle.

Tää on ns. kiusaamiskokemus, joka syntyy omassa päässä. Siis se olo, joka tulee, kun kuulee, että muualla oli mukavaa enkä ollut mukana ja ryhtyy pienessä mielessään päättelemään, että kaikki muut oli kutsuttu paitsi minua. Jos hetken istuisi pohtimassa tilannetta, niin on siellä muitakin, jotka eivät olleet mukana, mutta koska on keskittynyt itseensä, ei tätä huomaa.

Työpaikka ei ole päiväkoti, jossa kaikki on pakko kutsua synttäreille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin aikoinani ennen eläköitymistä pari vuotta työpaikassa, jossa oli oma kiinteä työporukka. Aluksi kaikki meni hyvin, kun ajattelin että "sisäänpääsyvaihe" kestää jonkin aikaa. Työni oli yksin tehtävää.

Kun olen introvertti, niin kesti monta kuukautta, ennenkuin edes huomasin, että en kuulu porukkaan. Ei se sinänsä häirinnyt minua, koska olin muita reilusti vanhempi. Toki muut ikäiseni kuuluivat porukkaan.

Paras juttu oli, kun eräs naisihminen järjesti kotonaan kynttiläkutsut. Kaikki muut oli kutsuttu paitsi minut. Tapahtumapäivänä ruokatunnilla tämä henkilö istui vieressäni ja kyseli muilta, että tulevatko he illalla. Sivulauseessa hän kääntyi minuun päin ja sanoi, että voithan sinäkin tulla. Ja jatkoi sitten muitten kanssa keskustelua. En siis mennyt, en edes tiennyt missä hän asui.

Onneksi minulla oli ja on perhe ja oikeita ystäviä ja kavereita, niin en v

MInä olen työpaikalla töissä, en etsimässä vertaistukiryhmää. Kauhistuttaa ajatuskin siitä, että elämässä ei olisi muuta kuin työt ja työporukka, jonka kanssa tehdään kaikki ja jos ei pääse mukaan, niin syyllistetään, että etkö tulekaan mukaan.

Olin vuosia sitten ammatillisessa kuntoutuksessa, jossa yksi luennoijista kertoi mm. eräästä tutkimuksesta. Siinä oli vertailtu, miten suomalainen yhteisö vertautuu ruotsinsuomalaiseen yhteisöön. Asiaa oli muistaakseni seurattu tilanteessa, jossa piti kouluttaa uutta metsästyskoiraa. Jos koira oli luonteeltaan vaikeasti koulutettava, niin ruotsinsuomalaiset osallistuivat yhdessä saadakseen siitä kelpo koiran. Suomalaisessa seurueessa taas ajateltiin, että koska koira kuuluu tietylle ihmiselle, niin tuo ihminen on itse yksin vastuussa sen kouluttamisesta. Hänen koiransa, hänen päänsärkynsä ikään kuin.

Näyttää siltä, ettei meillä aina ole ajatusta siitä, että uusi tulija otettaisiin mukaan porukkaan. On omiakin kokemuksia. Vaikka olisi monta vuotta ollut samassa työpaikassa, niin jos saa siirron ryhmään, jossa sinua ei tunneta ennestään, ei koskaan tiedä, millaista kohtelua siellä saa. Uuteen ryhmän jäseneen voidaan suhtautua hyvinkin epäluuloisesti.