Lue keskustelun säännöt.
Olen väsynyt erityislapsiini ja elämään heidän kanssaan
03.06.2022 |
En voi missään avautua omalla nimellä koska haluan kuitenkin kunnioittaa lasteni yksityisyyttä. Aihe on minulle herkkä ja raskas, toi on että epäasialliset eivät nyt vaivaudu.
Lapset (2 kpl) ovat jo murrosiässä. He ovat periaatteessa fiksuja, urheilullisia ja sosiaalisia nuoria, mutta heillä on myös merkittäviä neuropsykiatrisia haasteita. On aggressiivisuutta, koulukieltäytymlstä, kaiken vastustamista, kodin tuhoamista ja minun arvostamattomuutta. Isästään olen eronnut (koska hän oli samanlainen, hänestä ei apua lasten kanssa ole). Tukea on haettu ja saatu, diagnoosit ja lääkkeet on ym. Mutta ei se kaikkea ratkaise.
Asun isossa omakotitalossa, olen päivätyössä asiantuntijana (etätyössä lasten vuoksi). Parisuhdekin on. Mutta Lapset ei auta talon kanssa, haasteita on joks päivä. Saan vai haukkuja niskaani. En jaksa enää hoitaa taloa ja jo isoja lapsia, jotka ei vaan muutu, kaikkea yksin. Mihin voisimme muuttaakaan? He vastustavat kaikkea, raivostuvat, eivät auta. Miten jaksaisin edes talon myynnin, muuton, lasten vastarinnan. Ja pidän talosta, ja taloudellisesti voin tässä olla. Jos lapsia ei olisi, pärjäisin tässä paremmin yksin.
Ei tähän mitään ratkaisua kai ole. Älkää pliis sanoko "hae apua". Ei ole olemassa apua joka meitä auttaisi.
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt että jopa katkaisisin välit kun ovat täysi-ikäisiä. Voin jo kuvitella että muuten minusta tulee äiti jonka aikuiset lapset häiriköivät elämää, tiedän että heitäkin on.
Olen uhkaillut heitä lastenkodilla tai isälleen muutolla. Ei se kovin rakentavaa ole, mutta kuka tällaista jaksaa? Sain eilen ison halkokuorman pihaan ja kun pyysin lapsia auttamaan puiden kantamisessa, sai toinen moisesta pyynnöstä sellaisen kohtauksen että rikkoi taas yhden oven. Seitsemäs ovi vajaan vuoden sisään.
Jos tämä olisi parisuhde, jokainen kehottaisi lähtemään asap. Mutta olen äiti. Ja kaikesta huolimatta rakastan heitä :( toivon ihmettä. Toivon että joku päivä he tajuavat. Että kun jaksan yrittää ja rakastaa, se kantaisi hedelmää. En vaan tiedä kauan enää jaksan siihen muutokseen uskoa.
Ap
Muistathan, että kaikki nuo hajotetut ovet lähtee lasten rahoista (lapsilisistä, jos ei ole säästöjä) ja että taloudellista apua ei tule, kun omilleen muuttavat. Lasku perästä hajotetuista tavaroista korkojen kanssa, jos yrittävät rahaa pyytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tä on niin jostain perusopuksesta simuloitu tilanne.
Ok. Miten tilanne etenee? Neuvoja?
Nyt soitto lastensuojeluun ja tee lasu itsestäsi. Näinkin voi toimia. Virkailijoiden on pakko alkaa auttamaan ja toimimaan. Hyvänenaika älä aja itseäsi ihan loppuun ettei tapahdu prutaali. Miniä toimi näin, kaksi nepsyä ja nyt kotiin tulee apua ja kivat leirit toimii. Hurjempi tyttö 12 v otettiin heti kuntoutukseen kuukaudeksi. Turku iso KIITOS, kun tulitte nopeasti hätiin. Anoppina yritin myös auttaa, mutta tyttö alkoi varastelemaan minulta. Elämänlaatu on noussut huimasti. Isänkin voimat karisi ja ero tuli.
Sanot että lapset ovat murrosikäisiä. No se on rankka ikävaihe lähes kaikkien lasten kohdalla - oli sitten "erityisyyttä" tai ei. Omalla erkkalapsella murrosikäinen käyttäytyminen tuli viiveellä, vasta 18-vuotiaana, jolloin vanhemmalla on myös sikäli haastava tilanne, että vastassa on oireileva täysi-ikäisen fysiikalla varustettu kiukuttelija. Tällaisissa tilanteissa olet myös yhteiskunnassa väliinputoaja, koska lähes jokaisessa instanssissa lastasi pidetään kirjaimellisesti aikuistuneena vastuullisena yksilönä, kun taas todellisuus on jotain muuta. Nuori ei ehkä täysin ymmärrä tekojensa seurauksia tai vastuullisuutta tilanteissa, häntä voidaan helposti taloudellisesti tai esim. työnantajien puolesta hyväksikäyttää (kaiken maailman loputtomat työkokeilut ym perustuen siihen, että ihminen on stigmatisoitu yhteiskunnan taholta "erityiseksi" tai vajaakuntoiseksi.) Kuitenkin teoriassa pitäisi olettaa, että jokaisella yksilöllä kyvyistään huolimatta on oikeus toimeentuloon ja siihen, että pystyy itsensä elättämään?
Voimia aloittajalle. Matkanne on vasta aluillaan. Ei tämä paljon ehkä lohduta, mutta et todellakaan ole ainoa.
Millä he elävät? Et kai vaan anna rahaa tuollaisille vätyksille? Tästä lähtien mahdollista viikkorahaa vain työtä vastaan. Muuten et anna mitään. Toki siis elättää pitää mutta kaikki huvitukset saavat maksaa ite. Voi alkaa työt maistua siinä vaiheessa kuin säästöt loppuu. Et myöskään kuskaa mihinkään, saavat kävellä. Rikotut ovet joutuvat aina korvaamaan. Otat vain rahat suoraan heidän tililtään. Jos siellä ei ole rahaa niin sitten ei ole teinillä ovea eli ota rikkinäinen pois. Meillä teini oppi kerrasta kun suutuspäissään särki ovensa ja joutui ostaa uuden. Lisäksi älä pyydä vaan käske. Meillä adhd teini ja kaikki asiat pitää sanoa selvästi. Esim. kerran kun kysyi isältään lupaa johonkin ja tämä sanoi "ei mielellään" se ei ollut teinille kielto. Huomasin että hän tarvitsee erittäin tarkat ohjeet koska jos jää vähänkään tulkinnan varaa, hän tulkitsee niitä itsensä eduksi. En tiedä lastesi ikää mutta murrosikäiset ovat muutenkin todella haastavia. Meillä ysiluokalla helpotti. Sitä ennen mietimme jopa sijoitusta. Tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen erityislapsen sisko, isoveljeni oli erityislapsi (diagnooseja ei tuohon aikaan ollut kuten nykyään eli veli teki ns. tavalliset nuorten asiat kuten opiskelu ja armeija). Raskasta aikaa oli veljeni teini-ikä koko perheelle. Ei siinä auttanut muu kuin jaksaa, koko perhe kyllä odotettiin veljen pois muuttoa. Asuimme pikkukaupungissa, jossa kaikki asuivat kotona siihen asti, että valmistuivat lukiosta/ammattikoulusta. Veli meni lukion jälkeen armeijaan ja sen jälkeen oli vanhemmilla pakko sanoa, että nyt on muutettava omaan kotiin. Isä järjesti muuton ja veli ei palannut enää armeijan jälkeen kotiin asumaan, vaikka kotikaupunkiin jäikin. Muutaman vuoden sisällä muutti reilun tunnin matkan päähän lapsuuskodista. Asuu yhä tuossa uudessa kaupungissa ja onneksi on välimatkaa vanhempien luo, niin ei ole jatkuvasti kyläilemässä.
Anteeks nyt vaan mutta erityislapsia ovat myös esimerkiksi ne joilla on vaikka add/adhd tai asperger. Tällaiset lapset ovat ihan yhtä kykeneväisiä kotitöihin/auttamiseen kuin "normaalitkin" lapset. Oma adhd sai raivarit aina kun pyysi tekemään jonkun kotityön, kunnes sai lääkkeet. Sen jälkeen on alkanut oma-aloitteisesti tekemään kotitöitä, myös kantamaan niitä halkoja, toki se ei yleensä ole kovin pitkäkestoinen työmää hänen kohdalla kun kyllästyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisään vielä, täällä kun noita kasvatusvinkkejä vilisee, että luuletteko ettei lapsia ole yritetty kasvattaa. Että ne sen takia saa raivareita, hillitsemättömiä, niin että rikkovat tavaroita.
Tuskinpa se siitä johtuu.
Adhd-lapsen (oletan nyt edelleen että kyseessä vaikea adhd) tunne-elämä ja syy-seuraamus-oppiminen ovat jäljessä ikätasoa, kun käytös on mitä on. Ei pääse oppimaan, kun aivot eivät tasaannu oppimistilanteeseen. Impulssikontrolli"alue" sijaitsee otsalohkossa ja sen alueen rakenne periytyy. Adhd myöskin periytyy, etenkin isältä pojalle, ihan yhtä selvästi kuin pituuskasvu.
Kasvatuskeinot valuu kuin vesi hanhen selästä, kun henkilöllä ei ole impulssikontrollia nimeksikään ja keskittymiskyky olematon. Näihin liittyen lapsille helposti kehittyy käytöshäiriöitä. Sellaista lasta on järjettömän vaikea opettaa.
Ap kertoi jo että lasten isä on ihan samanlainen ja hänestä ei apua siksi ole.
Niinpä. Lapset on saaneet tällaiset palikat ja sen kanssa pitäisi pärjätä. Ennen ei pärjättykään ja tällaiset valitettavasti syrjäytyivät ihan järjestään. Nykyään on lääkkeitä, onneksi.
nro 57
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää vaikuttaa niin marttyyrivanhemmalta kuin vain voi. Ei ne lapset haukkumista ole itse keksineet, miten olet ap puhunut lasten isästä lapsillesi...ikinä mitään haukkunut ole? Hyvällä saat aikaan hyvää, pahalla pahaa. Katso peiliin.
Ja kyllä, olen erityislapsen vanhempi.
Olet ehkä kiltin ja hitaan keva-lapsen vanhempi. Aggressiivinen nepsy on aivan eri asia. Älä tule pätemään.
Sivusta: ei nepsy välttämättä ole aggressiivinen.
Totta.
Jotkut ovat ja jotkut eivät.
Niillä aggressiivisillakin käytös tasaantuu jos kuormitusta saadaan purettua. Sen olen saanut huomata oman lapseni kanssa. (Hän on autisti)
Tämä aika vuodesta on vaikea kuormituksen suhteen, sillä kuormitusta on kerääntynyt koko lukuvuoden ajan. Se pitäisi saada pois ennenkuin alkaa esittämään mitään vaatimuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt että jopa katkaisisin välit kun ovat täysi-ikäisiä. Voin jo kuvitella että muuten minusta tulee äiti jonka aikuiset lapset häiriköivät elämää, tiedän että heitäkin on.
Olen uhkaillut heitä lastenkodilla tai isälleen muutolla. Ei se kovin rakentavaa ole, mutta kuka tällaista jaksaa? Sain eilen ison halkokuorman pihaan ja kun pyysin lapsia auttamaan puiden kantamisessa, sai toinen moisesta pyynnöstä sellaisen kohtauksen että rikkoi taas yhden oven. Seitsemäs ovi vajaan vuoden sisään.
Jos tämä olisi parisuhde, jokainen kehottaisi lähtemään asap. Mutta olen äiti. Ja kaikesta huolimatta rakastan heitä :( toivon ihmettä. Toivon että joku päivä he tajuavat. Että kun jaksan yrittää ja rakastaa, se kantaisi hedelmää. En vaan tiedä kauan enää jaksan siihen muutokseen uskoa.
Ap
Ei erityislapsia pyydetä kantamaan halkoja.
Muutenkin tuollainen uhkailu kertoo paljon ap:sta.
Anteeks nyt vaan mutta erityislapsia ovat myös esimerkiksi ne joilla on vaikka add/adhd tai asperger. Tällaiset lapset ovat ihan yhtä kykeneväisiä kotitöihin/auttamiseen kuin "normaalitkin" lapset. Oma adhd sai raivarit aina kun pyysi tekemään jonkun kotityön, kunnes sai lääkkeet. Sen jälkeen on alkanut oma-aloitteisesti tekemään kotitöitä, myös kantamaan niitä halkoja, toki se ei yleensä ole kovin pitkäkestoinen työmaa hänen kohdalla kun kyllästyy.
Tuosta lääkityksestä.
Toisella on adhd-lääkitys joka toimii ihan ok, mutta olen itsekin miettinyt onko riittävä. Ensi viikolla on psykiatriaika, pitää ottaa puheeksi. Harmi vaan kun lapsi ei itse suostu ajoille tulemaan niin kaiken eteenpäin vieminen on haastavaa.
Toisella on oireet niin epätyypillisiä että lääkityksen löytäminen on ollut haastavaa. Adhd-lääkkeestä tuli maniatyyppistä sivuvaikutusta. Aripipratsolista taas parkisonismi ja pakko-oireita. Nyt hänellä ei ole mitään lääkettä, mutta olen kyllä sitä mieltä että tarvitsisi. Ehkä joku ns. aikuisten mielialalääke voisi toimia mutta eivät kirjoita kun ei ole vielä 16v. Lapsilla vaihtoehtoja on niin vähän.
Kiitos kaikille hyvistä neuvoista ja tuesta. Olen lukenut kaikki viestit tarkasti. Kriittiset sattuu, mutta joistain niistäkin saan uutta, hyödyllistä näkökulmaa. Osaa pidä tosin epäasiallisina.
Itku tulee siitä kun joku ymmärtää mitä tämä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä saa naisen tekemään kakaroita. Onko se niin vaikeaa pitää ne haarat yhdessä. Turha vinkua omia mokiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsempit aloittajalle. Meillä myös teini-ikäinen ADHD, varmaan myös autismikirjon piirteitä. Viime vuosi oli hirveä, nyt on hiljalleen menty vähän parempaan suuntaan. Koulupoissaoloja on kuitenkin valtavasti, ei vaan yksinkertaisesti lähde aamulla kouluun. Nyt muutamasta aineesta ei tule pääsemään läpi, mutta on vielä yläastetta jäljellä. Kognitiivisesti on lahjakas, esim matikka hänelle tosi helppoa.
Neurotyypillisten vanhemmat eivät tajua, ettei se kovistelu näihin tehoa, saa asiat vain enemmän umpisolmuun.
Meillä eniten auttoi se, että vanhempina päästettiin irti ja lopetettiin väkisin yrittäminen. Tehtiin koulun kanssa lasu ja saatiin nepsykuntoutuspäätös. Aloitettiin mielialalääke, ADHD-lääkkeitä ei ole oikein suostunut syömään.
Ollaan yritetty luoda rauhallista ja hyvää suhdetta sen sijaan, että oltaisiin koko ajan napit vastakkain esim. koulusta. Tunnelma kotona on parempi ja lapsen mieliala myös.
Vastuu avun vastaanottamisesta on lapsella, emme me voi sitä väkisin hänelle puskea. Täysi-ikäistyttyään hän muuttaa jossain vaiheessa pois kotoa, meille ei todellakaan ole vaihtoehto jäädä nurkkiin pyörimään. Tätä myös hänelle lempeästi ollaan jo sanoitettu.
Seuraukset kouluppoissaoloista tulevat kertautumaan jossain vaiheessa, nyt vielä lapsella asenne on, että pää pensaaseen enkä mieti näitä. Tätäkin ollaan myös sanoitettu, että jossain kohtaa tekemättömät aineet tulevat vastaan, viimeistään, kun muut lopettelevat yläastettaan.
Nepsylasten vanhempien on niin tärkeää pitää huoli omasta jaksamisestaan. Itse en enää lapsen tietä siloittele, toki olen leijonaemon lailla etsinyt tukitoimet ja puskenut ne läpi. Mutta ei niin, että uuvuttaa itseni yrittämällä jotain, jota toinen jatkuvasti vastustaa.
Voimia sinne. Lopeta ylimääräinen tekeminen ja pohdi, mikä olisi itsesi kannalta paras ratkaisu. Sinä olet aikuinen ja päätät, asutteko omakotitalossa vai jossain vaivattomammassa paikassa.
tässä on hyvä opetustarina niille itsekkäille, jotka vain itseään ajatellen haluavat väkisin lisääntyä tähän ylikansoitettuun maailmaan
Vierailija kirjoitti:
Tuosta lääkityksestä.
Toisella on adhd-lääkitys joka toimii ihan ok, mutta olen itsekin miettinyt onko riittävä. Ensi viikolla on psykiatriaika, pitää ottaa puheeksi. Harmi vaan kun lapsi ei itse suostu ajoille tulemaan niin kaiken eteenpäin vieminen on haastavaa.Toisella on oireet niin epätyypillisiä että lääkityksen löytäminen on ollut haastavaa. Adhd-lääkkeestä tuli maniatyyppistä sivuvaikutusta. Aripipratsolista taas parkisonismi ja pakko-oireita. Nyt hänellä ei ole mitään lääkettä, mutta olen kyllä sitä mieltä että tarvitsisi. Ehkä joku ns. aikuisten mielialalääke voisi toimia mutta eivät kirjoita kun ei ole vielä 16v. Lapsilla vaihtoehtoja on niin vähän.
Kiitos kaikille hyvistä neuvoista ja tuesta. Olen lukenut kaikki viestit tarkasti. Kriittiset sattuu, mutta joistain niistäkin saan uutta, hyödyllistä näkökulmaa. Osaa pidä tosin epäasiallisina.
Itku tulee siitä kun joku ymmärtää mitä tämä on.
Kyllähän lapsilla käytetään samoja mielialalääkkeitä, kuin aikuisilla? Muutaman vuoden nuorisopsykiatrialla työskennelleenä tätä mietin. Ihan SSRI-lääkkeet, kuten muillakin.
kannattiko lisääntyä nepsyisän kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Tuosta lääkityksestä.
Toisella on adhd-lääkitys joka toimii ihan ok, mutta olen itsekin miettinyt onko riittävä. Ensi viikolla on psykiatriaika, pitää ottaa puheeksi. Harmi vaan kun lapsi ei itse suostu ajoille tulemaan niin kaiken eteenpäin vieminen on haastavaa.Toisella on oireet niin epätyypillisiä että lääkityksen löytäminen on ollut haastavaa. Adhd-lääkkeestä tuli maniatyyppistä sivuvaikutusta. Aripipratsolista taas parkisonismi ja pakko-oireita. Nyt hänellä ei ole mitään lääkettä, mutta olen kyllä sitä mieltä että tarvitsisi. Ehkä joku ns. aikuisten mielialalääke voisi toimia mutta eivät kirjoita kun ei ole vielä 16v. Lapsilla vaihtoehtoja on niin vähän.
Kiitos kaikille hyvistä neuvoista ja tuesta. Olen lukenut kaikki viestit tarkasti. Kriittiset sattuu, mutta joistain niistäkin saan uutta, hyödyllistä näkökulmaa. Osaa pidä tosin epäasiallisina.
Itku tulee siitä kun joku ymmärtää mitä tämä on.
Jos Aripipratsol ei ole sopinut, ehkä Risperdal? Se on ns aikuisten mutta määrätään lapsille pienemmällä annoksella, jos painaa alle 50kg. (muistaakseni.) Murrosikäinen oletettavasti kyllä painaa yli sen.
Ihan tuntuu olevan lääkäristä kiinni, löytyykö sopiva apu. Tsemppiä.
Ap:n tilanne vaikuttaa pahalta umpikujalta. Ap:lla voimat ja keinot ovat lopussa lasten suhteen, lisäksi oma jaksaminen pahasti vaarassa. Lapset oireilevat eikä heidän tilanteensa ole tasapainossa, silti täysi-ikäisyys kaikkine vastuineen lähestyy kovaa vauhtia. Tähän tarvitaan nyt ulkopuolista apua, sillä perheellä ei ole voimavaroja ja keinoja yksin selvitä tästä. Ap, tee itsestäsi lastensuojeluilmoitus. Sano rehellisesti, että voimat loppu ja tarvitset apua. Se ei toki ole helppoa, vaan todella kova paikka. Tee se silti, itsesi ja lastesi tähden. Lisäksi mielestäni ketjussa muiden nepsy-vanhempien huomio lääkityksestä aggressiivisiin raivokohtauksiin vaikuttaa varteenotettavalta.
Mielenkiintoista on, että noin ketjussa on suunnilleen yhtä paljon kommentoijia, jotka pitävät ap:ta liian lepsuna ja liian ankarana. Omasta mielestä vaikuttaa, että ap:lta lähinnä puuttuu keinot lasten kanssa. Nepsyjen kanssa on välillä niin, että tavalliset kasvatuskeinot ja tavanomainen panostus lapsiin ei tuota tulosta. Ap:n viestistä käy kuitenkin ilmi, että hän ei lasten diagnooseista huolimatta ole saanut riittävää apua, jotta sopivat keinot juuri näiden nepsy-yksilöiden kasvattamiseen löytyisivät. Itselläni ei ainakaan tällaisessa tilanteessa riitä kanttia eikä osaamista osoittaa mitään tiettyä virhettä ap:n toiminnasta.
Tä on niin jostain perusopuksesta simuloitu tilanne.