Lue keskustelun säännöt.
Olen väsynyt erityislapsiini ja elämään heidän kanssaan
03.06.2022 |
En voi missään avautua omalla nimellä koska haluan kuitenkin kunnioittaa lasteni yksityisyyttä. Aihe on minulle herkkä ja raskas, toi on että epäasialliset eivät nyt vaivaudu.
Lapset (2 kpl) ovat jo murrosiässä. He ovat periaatteessa fiksuja, urheilullisia ja sosiaalisia nuoria, mutta heillä on myös merkittäviä neuropsykiatrisia haasteita. On aggressiivisuutta, koulukieltäytymlstä, kaiken vastustamista, kodin tuhoamista ja minun arvostamattomuutta. Isästään olen eronnut (koska hän oli samanlainen, hänestä ei apua lasten kanssa ole). Tukea on haettu ja saatu, diagnoosit ja lääkkeet on ym. Mutta ei se kaikkea ratkaise.
Asun isossa omakotitalossa, olen päivätyössä asiantuntijana (etätyössä lasten vuoksi). Parisuhdekin on. Mutta Lapset ei auta talon kanssa, haasteita on joks päivä. Saan vai haukkuja niskaani. En jaksa enää hoitaa taloa ja jo isoja lapsia, jotka ei vaan muutu, kaikkea yksin. Mihin voisimme muuttaakaan? He vastustavat kaikkea, raivostuvat, eivät auta. Miten jaksaisin edes talon myynnin, muuton, lasten vastarinnan. Ja pidän talosta, ja taloudellisesti voin tässä olla. Jos lapsia ei olisi, pärjäisin tässä paremmin yksin.
Ei tähän mitään ratkaisua kai ole. Älkää pliis sanoko "hae apua". Ei ole olemassa apua joka meitä auttaisi.
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt että jopa katkaisisin välit kun ovat täysi-ikäisiä. Voin jo kuvitella että muuten minusta tulee äiti jonka aikuiset lapset häiriköivät elämää, tiedän että heitäkin on.
Olen uhkaillut heitä lastenkodilla tai isälleen muutolla. Ei se kovin rakentavaa ole, mutta kuka tällaista jaksaa? Sain eilen ison halkokuorman pihaan ja kun pyysin lapsia auttamaan puiden kantamisessa, sai toinen moisesta pyynnöstä sellaisen kohtauksen että rikkoi taas yhden oven. Seitsemäs ovi vajaan vuoden sisään.
Jos tämä olisi parisuhde, jokainen kehottaisi lähtemään asap. Mutta olen äiti. Ja kaikesta huolimatta rakastan heitä :( toivon ihmettä. Toivon että joku päivä he tajuavat. Että kun jaksan yrittää ja rakastaa, se kantaisi hedelmää. En vaan tiedä kauan enää jaksan siihen muutokseen uskoa.
Ap
Ei erityislapsia pyydetä kantamaan halkoja.
Muutenkin tuollainen uhkailu kertoo paljon ap:sta.
Vaadin heiltä todella vähän. Tätä halkoasiaa aloin pohjustaa jo pari viikkoa aiemmin, jotta saisivat aikaa tottua ajatukseen. Ovat fyysisiä ja toiminnallisia, ja oikeasti tarvitsin apua. Pyysin 1h työtä molemmilta ja lupasin pienen palkankin. Silti, kävi näin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljonko heillä on puhelinaikaa? Puhelimet 33ttuun jos ei ala työt maistumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt että jopa katkaisisin välit kun ovat täysi-ikäisiä. Voin jo kuvitella että muuten minusta tulee äiti jonka aikuiset lapset häiriköivät elämää, tiedän että heitäkin on.
Olen uhkaillut heitä lastenkodilla tai isälleen muutolla. Ei se kovin rakentavaa ole, mutta kuka tällaista jaksaa? Sain eilen ison halkokuorman pihaan ja kun pyysin lapsia auttamaan puiden kantamisessa, sai toinen moisesta pyynnöstä sellaisen kohtauksen että rikkoi taas yhden oven. Seitsemäs ovi vajaan vuoden sisään.
Jos tämä olisi parisuhde, jokainen kehottaisi lähtemään asap. Mutta olen äiti. Ja kaikesta huolimatta rakastan heitä :( toivon ihmettä. Toivon että joku päivä he tajuavat. Että kun jaksan yrittää ja rakastaa, se kantaisi hedelmää. En vaan tiedä kauan enää jaksan siihen muutokseen uskoa.
Ap
Ei erityislapsia pyydetä kantamaan halkoja.
Muutenkin tuollainen uhkailu kertoo paljon ap:sta.
Kyllä. Se kertoo, että ap on ihan loppu.
Vierailija kirjoitti:
Tää vaikuttaa niin marttyyrivanhemmalta kuin vain voi. Ei ne lapset haukkumista ole itse keksineet, miten olet ap puhunut lasten isästä lapsillesi...ikinä mitään haukkunut ole? Hyvällä saat aikaan hyvää, pahalla pahaa. Katso peiliin.
Ja kyllä, olen erityislapsen vanhempi.
Mä ja puolisoni ei kiroilla. Mun lapset osaa kiroilla. Ovat oppineet kavereilta. Ei kaikkia huonoja tapoja vanhemmilta opita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt että jopa katkaisisin välit kun ovat täysi-ikäisiä. Voin jo kuvitella että muuten minusta tulee äiti jonka aikuiset lapset häiriköivät elämää, tiedän että heitäkin on.
Olen uhkaillut heitä lastenkodilla tai isälleen muutolla. Ei se kovin rakentavaa ole, mutta kuka tällaista jaksaa? Sain eilen ison halkokuorman pihaan ja kun pyysin lapsia auttamaan puiden kantamisessa, sai toinen moisesta pyynnöstä sellaisen kohtauksen että rikkoi taas yhden oven. Seitsemäs ovi vajaan vuoden sisään.
Jos tämä olisi parisuhde, jokainen kehottaisi lähtemään asap. Mutta olen äiti. Ja kaikesta huolimatta rakastan heitä :( toivon ihmettä. Toivon että joku päivä he tajuavat. Että kun jaksan yrittää ja rakastaa, se kantaisi hedelmää. En vaan tiedä kauan enää jaksan siihen muutokseen uskoa.
Ap
Ei erityislapsia pyydetä kantamaan halkoja.
Muutenkin tuollainen uhkailu kertoo paljon ap:sta.
Vaadin heiltä todella vähän. Tätä halkoasiaa aloin pohjustaa jo pari viikkoa aiemmin, jotta saisivat aikaa tottua ajatukseen. Ovat fyysisiä ja toiminnallisia, ja oikeasti tarvitsin apua. Pyysin 1h työtä molemmilta ja lupasin pienen palkankin. Silti, kävi näin.
Ap
Kysy heiltä ovatko miettineet elämäänsä muutaman vuoden päästä. Lapsille tulee tehdä selväksi ettei yksinasuessa voi toimia noin. Menee kämppä pilalle.
Tai sitten vain alat soittelemaan erilaisiin asumisyksikköihin. Niihinkin on jonoa, siksi joudut soittamaan jo ennen 18-vuotispäivää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa sanoa muuta kuin että murrosikä voi noilla olla yhtä helvettiä. Ei se lastenkotikaan aina ole hyvä ratkaisu, nepsy saattaa joutua sellaiseen missä muut on jotain päihdetaustaisia eikä siellä ole edes sitä nepsyosaamista, mitä kaivattaisiin.
Tiedän yhden, jolla oli tällainen murrosikä, missä tarvittiin poliisia ja lastensuojelua. Mutta lasussa on se jälkihuolto, auttoivat asunnon etsimisessä ja nämä lastenkodeissa täysi-ikäistyneet saa opiskeluunkin kai enemmän tukea. Vai olisikohan sittenkin vammaistuki, mitä hän saa? Pärjäilee hyvin korkeakouluopinnoissaan, kun saa opiskella mieluisia asioita. Lukiossa oli joissain aineissa vaikeuksia (niin kuin nepsyillä usein on).
Yksi toinen on oireillut niin, että on katkaissut välit perheeseensä. En tiedä onko tuokaan kiva kuvio. Ei ole minkään lastensuojelun piirissä, mutta ei pidä mitään yhteyttä vanhempiinsa eikä sisaruksiinsa. Asuu koululla ja lomilla poikaystävän luona. Jos omalle kohdalle pitäisi valita, niin ehkä mieluummin että se nuori raivoaa kotona kuin että nuori elää omaa elämäänsä perheestä eristyksissä eikä edes viestittele?
Omalla lapsellani ei ollut vaikeaa murrosikää. Mitä nyt masentui. Mutta emme toisaalta myöskään tienneet hänen olevan nepsy. Häntä hoidettiin masentuneena ainakin kaksi vuotta, ennen kuin hoitava taho heräsi miettimään, että voisikohan olla muutakin. Lukio meni vielä ok, korkeakouluopinnoissa alkoi tulla vaikeuksia. Ja kämppä ihan järkyttävä läävä. Hän sai ADHD-diagnoosin (tarkkaamaton) kolmannen opiskeluvuoden keväällä, oli silloin 20,5-vuotias. (Ja sain oman diagnoosini samaan aikaan, kun lapsen ADHD-epäilyn myötä tajusin itsekin, että hetkinen...!!!) Viime talvena käytiin autismin häiriön diagnostisissa tutkimuksissa (me molemmat siis) ja tuloksia vielä odotellaan.
Äitinä koen tietenkin syyllisyyttä siitä, että olen moittinut lasta asioista, joille hän ei mahda mitään. Lisäksi harmittaa, että diagnoosi tuli niin myöhään - vaikka toki on parempi saada se parikymppisenä kuin viisikymppisenä. Ap:n kohdalla on iso plussa, että ainakin tiedetään mistä ongelmat johtuvat ja niihin on apuakin. Näiden nepsykuvioiden kohdalla se on aina plussaa! Kun usein näistä tulee ajan myötä ahdistusta tai masennusta tai molempia, mutta usein se hoitokin on vain sitä masennuksen ja/tai ahdistuksen hoitoa, eikä tajuta että siellä taustalla on nepsyongelmaa. Joidenkin kohdalla epäillään jopa kaksisuuntaista o_O
Vankiloissa ja huumeidenkäyttäjissä näitä nepsyjä on käsittääkseni paljon, sekä diagnoosilla että ilman. Se diagnoosi on iso plussa ja vielä isompi plussa on, jos selviää murrosiästä hengissä ja ilman huumeita!
Kaikki sympatiani täältä ap:lle. Minullaon yksi vaikealapsi. Nyt jo aikuinen ja asuu tuetussa asuntolassa. Näin jälkeenpäin ihmettelen, miten ikinä jaksoin ne vuodet. Vaikka hän ei ollut pahimmasta päästä.
Minusta jotenkin tuntuu, että olet antanut lapsillesi yliotteen sinusta. Perustelet tuolla rakastamisella. Teet asioita koska rakastat. Jätät tekemättä asioita, koska rakastat. Olisi kauhean tärkeää pystyä osoittamaan, että sinä olet pomo ja heillä ei ole sinuun mitään valtaa.
Tiedän kykkä: vaikeaa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritä olla sanomatta ääneen noita lastenkotiuhkailuja, ne pahentavat tilannetta. Järjestyisikö mistään sulle paria vapaapäivää lapsista.
Jos tilanne on se, että ovia menee palasiksi, niin onko lapsi/lapset väkivaltaisia?
Tsemppiä, todella rankalta kuulostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäväni esikoinen on varmaan nykytermein ADHD, aikanaan hänellä diagnosoitiin MBD...
Poika pinnaili koulusta ne, oli vähän aikaa sijoitettuna sijaisperheeseen, mutta sijoitus purettiin kaiketi säästösyistä ja poika perseili ysiluokan.
Perseily jatkui ja 18 täytettyään poika heitettiin ulos kotoa, ystäväni jopa irtisanoutui hulttiopojastaan täysin.
Poika sai jonkin amiksen mitenkuten käytyä ja työllistyi, nykyään hän jopa toimii yrittäjänä.
Välit vanhempiinkin ovat korjautuneet.
Joskus vaikeat lapset vaativat kovia toimia vanhemmilta.
Sinuna luopuisin ajatuksesta, että nuorten täytyy auttaa. Sinulla on velvollisuuksia heitä kohtaan - heillä ei ole [juridisesti] mitään velvollisuuksia Sinua kohtaan.
Tiedän, että tämä kuulostaa hullulta, onhan kyseessä perhe ja ihanteellisesti jokainen auttaa toista; olette yhtä. Käytännössä kuitenkin huomaat, että yhtenäistä ei voi olla pakottamalla. Eihän rakastajasikaan tue Sinua perheenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kyllä puut kannetaan yhdessä, se erityisuus ole mikään peruste itsessään jättää työt tekemättä. Jokainen kykyjensä mukaan! Itse olisin sanonut että vielä kerran kun rikot oven niin soitan poliisit ja saat korvata oven. Ja ihan oikeasti sinun pitää alkaa toteuttaa uhkauksesi. Tämä tilanne ei tule parantumaan kun he ovat täysi-ikäisiä, vaan pahenee. Nyt mahdollistat häiriökäyttäytymisen omilla toimillasi eikä heille tule mitään seuraamuksia. Sitten aikuisena seuruksia todellakin tulee ja silloin ollaan suurissa ongelmissa. Lastensuojelu tai vammaispalvelu kehiin ja tarvittaessa lyhytaikainen sijoitus muualle. Se on heidänkin parhaakseen.
Poliisista en nyt tiedä, kai heillä on tärkeämpiäkin hälytystehtäviä. Mutta jos hajottaa oven, niin varmaan sieltä kotoa voisi ottaa niitä hajotettavia ovia pois? Jos on jo seitsemän ovea hajottanut, kuinka monta siellä on jäljellä? Ovia hajottelevan nuoren huoneen oven voisi ainakin ensimmäisenä ottaa pois. Ja äidin huoneeseen voisi laittaa puisen umpioven, joka ei mene raivoamisesta rikki. Kylppärissä ja vessassakaan ei tarvitse olla ovea, jos ollaan kerran oman perheen kesken.
Ehkä lähivanhemmuus sopisi paremmin nuorten isälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väkivaltaa uhmaten henkilöiltä vaaditaan palveluja, mutta se ei oleheitä kohtaan oikein. Heillä on oikeus kotiinsa ilman ehtoja. Muu on laitonta uhkailua.
Ymmärrän. Minäkin olen väsynyt erityislapsiin. Tekisikö sun lapsille hyvää olla jossain laitoksessa jonkun aikaa?
Siis nuorilta maanitellaan palveluita, tietäen, että se johtaa "nurkkaan ajetuksi tulemisen" ja aggressiota. Tämä jos mikä on laitonta uhkaamista. Omassa kodissa.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Minäkin olen väsynyt erityislapsiin. Tekisikö sun lapsille hyvää olla jossain laitoksessa jonkun aikaa?
Tai mitä jos ap olisi. Jäisi kotikin perheen muiden osapuolien vastuulle, ja ehkä hoitaisivat patemmin, kuin hiostava kotihirmu.
Sä tarviit huomattavasti tiukemman otteen lapsiisi. Kuulostaa, ettei sulla ole yhtään auktoriteettia. Suomalaiset yh:t monesti unohtaa sen, että heidän täytyy olla sekä "isä että äiti". Eli sekä hoivaaja että pomo.
Pitää lakata johdattekemasta henkilöitä toivottomiin tekoihin; omaa aggressiota ei saa projisoida nuorten teoiksi.
Tää vaikuttaa niin marttyyrivanhemmalta kuin vain voi. Ei ne lapset haukkumista ole itse keksineet, miten olet ap puhunut lasten isästä lapsillesi...ikinä mitään haukkunut ole? Hyvällä saat aikaan hyvää, pahalla pahaa. Katso peiliin.
Ja kyllä, olen erityislapsen vanhempi.