Pitäisikö meidän erota

Valitettavasti mitä enemmän aikaa kuluu, tunteeni siitä että meidän ei pitäisi olla yhdessä vahvistuu. Olen tämän uudelleen tutustumisen myötä huomannut että olemme todella erilaisia ihmisiä, lähes vastakohtia toisistamme. Minä puhelias extrovertti, hän hiljainen introvertti, minä spontaani ja hän hyvin hidas liikkeissään ja harkitsevainen. Hän on hyvin korrekti ja jäykkä, minä taas aika huoleton ja rento. Meidän huumorintajut eivät kohtaa eikä mieheni saa minua nauramaan. Oikeastaan minua ahdistaa olla hänen kanssaan kaksin, varsinkin käydä jossain missä meidän pitäisi jutella. Yhteisiä puheenaiheita ei oikein ole. Jotenkin nämä eroavaisuudet on jääneet piiloon kommunikaatio-ongelmien taakse. Tai ehkä meistä on vaan ajan myötä kasvanut näin erilaisia.

Hyviä asioita parisuhteessamme on toimiva arki. Mies on tosi ahkera ja tunnollinen ja se koskee myös kotitöiden tekemistä. Hän kokkaa mielellään ja tekee kaikkensa minun eteeni. Mies rakastaa minua yli kaiken ja olen (valitettavasti) hänen elämänsä keskipiste. Hänellä ei juuri ole kavereita.

Vaikka olemme tämän vuoden ajan yrittäneet yhdessä saada asiat toimimaan niin tiedostan koko ajan selvemmin että rakkaus on minun puoleltani enemmänkin kaverillista. Miehen läheisyydenosoitukset ahdistavat ja tuntuvat väärältä. En kuitenkaan haluaisi missään nimessä satuttaa miestä. Hän ei halua erota, vaikka tietää tunteistani. Tuntuu, että olen vastuussa hänestä ja hänen henkisestä hyvinvoinnistaan, hän tuntuu jotenkin hauraalta ja pelkään että miten hän selviäisi erosta. Toki omakin yksinelo pelottaa, kun olemme olleet koko aikuisikämme yhdessä.

Samoin pelottaa myös se, että jos teen virheen jos jätän hänet. Hän on oikeasti hyvä puoliso, tosi kiltti mies enkä usko että hän enää koskaan pitää ketään itsestäänselvyytenä niin kuin piti minua. Hänenlaisensa kunnolliset miehet ovat harvassa. Mutta minulle ei myöskään riitä mikään "järkiavioliitto". Voiko romanttisen rakkauden tunnetta saada enää takaisin kun on takana näin monta vuotta paskaa yhteiselämää ja vahva tunne erilaisuudesta? Herääkö kenelläkään mitään ajatuksia?

Eihän tota jaksa kukaan lukea......

Lässyn lässyn :(

Olet ihminen joka haluaa elää parisuhteessa, etkä osaa olla ilman. Sillä taustalla en itse eroasi jos arki sujuu. Olen itse eronnut mies, mutta viihdyn paremmin sinkkuna. En usko että lyhyttä romanssia varten kannattaa erota. Mieti mitä haluat tehdä ja millaisen elämän haluat. Jos siihen elämään mahtuu nykyinen mies, niin pidä se. Jos ei, niin on aika lähteä. 

M53

Anna sun mies mulle, ok?

Voisitteko mennä pariterapiaan? Sieltä saisi ulkopuolista ammattilaisen näkökulmaa asioihin ja ehkä käytännön vinkkejäkin, miten suhdetta voisi saada elvytettyä ja miten voisitte yrittää lähentyä. 

En lukenut aloitusta, mutta olet oikeassa.

Ihan hyvin voitte erota, kun teillä ei ole lapsiakaan.

Vierailija kirjoitti:

Eihän tota jaksa kukaan lukea......

Jotkut lukevat ihan romaanejakin...

Teidän ero loppujen lopuksi koskettaa vain teitä kahta. Kun ei ole lapsia. Eli varsin rajalliset vaikutukset, teit niin tai näin. Siksi voit hyvin miettiä vain itseäsi, ja sinun pitäisikin. Koska vaikka eroat, se ei ole keneltäkään pois.

Kuulostat läheisriippuvalta. Et ole onnellinen, ja silti roikut. (googleta, suosittelen).

Sinun pitää nyt asettaa itsesi kerrankin edelle. Et voi käyttää elämääsi ollaksesi jonkun yhden ihmisen tuki- ja turvahenkilö. Tokihan hän haluaa pitää henkilökohtaisen seurusteluavustajan, kun ei hänellä ketään muutakaan ole. Mutta sekö nyt on sinun elämän tavoite.

Tunnut tietävän itsekkin että pitää erota, ihan tekee pahaa lukea kertomustasi. Itse olen löytänyt aikuisena oikean kumppanin ja se on kaikkea muuta mitä kuvailit, harrastamme yhdessä ja läheisyyttä ja hellyyttä on päivittäin, keskustellaan myös päivittäin ja myös sitä seksiä on melkein päivittäin. Olemme olleet yhdessä noin 10 vuotta ja kumpikin tuntee rakkautta ja kunnioittaa toista edelleen niinkuin suhteen alussa, se oikea on jossain sinullekkin eli älä tuhlaa enää päivääkään. Pahaltahan se aikoinaan tuntui kun erosi tuommoisesta suhteesta mutta tilalle tuli 1000 kertaa parempi suhde.

Älä eroa tuskin löydät tinderistä parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Tunnut tietävän itsekkin että pitää erota, ihan tekee pahaa lukea kertomustasi. Itse olen löytänyt aikuisena oikean kumppanin ja se on kaikkea muuta mitä kuvailit, harrastamme yhdessä ja läheisyyttä ja hellyyttä on päivittäin, keskustellaan myös päivittäin ja myös sitä seksiä on melkein päivittäin. Olemme olleet yhdessä noin 10 vuotta ja kumpikin tuntee rakkautta ja kunnioittaa toista edelleen niinkuin suhteen alussa, se oikea on jossain sinullekkin eli älä tuhlaa enää päivääkään. Pahaltahan se aikoinaan tuntui kun erosi tuommoisesta suhteesta mutta tilalle tuli 1000 kertaa parempi suhde.

Minäkin erosin 46-vuotiaana pitkän tuskittelun jälkeen. Nyt olen hyvässä parisuhteessa, jossa menemme nukkumaan yhdessä, kävelemme jopa ruokakaupassa käsi kädessä, päivittäin höpöttelemme kaikenlaista maan ja taivaan väliltä. Seksi on ihanaa ja hellää pari kertaa viikossa pitkässäkin suhteessa.

Ei huonossa suhteessa pidä pysyä. Jopa yksin on kevyempi olla. Ja ainakin antaa itselleen edes mahdollisuuden hyvään suhteeseen. Jos et eroa, tiedät, ettet koskaan elämässäsi enää tule olemaan hyvässä parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Älä eroa tuskin löydät tinderistä parempaa.

Anteeksi nyt mutta löysin jopa nelikymppisenä ja jopa matchista paremman.

Ap, muuta omaan asuntoon väliaikaisesti aluksi. Katsokaa mitä siitä seuraa.

Menkää terapiaan, tai mene yksin.

Kerro puolisollesi rehellisesti, mistä kenkä puristaa, sillä uskon miehesi vaistoavan tilanteen. PUHUKAA, puhukaa, puhukaa! Ei asiat muuten ratkea.

Onko arvomaailmanne yhä samankaltainen? Haluatteko elämältä samanlaista tulevaisuutta? Luonne-eroilla tai harrastuksilla ei ole pitkässä parisuhteessa juurikaan väliä. Vetovoimankaan kannalta se ei ole ratkaisevaa, vetoa voi tuntea niin samanhenkiseen kuin hyvin erilaiseenkin ihmiseen. Mikäli teillä on suuria arvoeroja, tai eroja vaikkapa tulevaisuudensuunnitelmien suhteen, ero on selvä ratkaisu. Mikäli nämä ovat kunnossa, ei kukaan voi luvata, että tulet onnellisemmaksi, jos jätät nykyisen miehesi. Kukaan ei voi myöskään luvata, että teille tulee sellainen uusi huuman kausi, joka monille vanhoille pareille yleensä tulee (tyypillisesti, kun lapset ovat kasvaneet itsenäisemmiksi, mutta tämä ei tietenkään koske teitä). Tässä ei auta muu kuin syvä itsetutkiskelu. Onko kyse vanhaan kyllästymisestä, vaihtelunhalusta, kun mies ei enää sytytä, vaikka on alkanut panostaa suhteeseen ja kohtelee sinua hyvin - eli onko sama edessä 10-15 vuoden kuluttua, jos eroat nyt ja löydät pian uuden kumppanin? Onko sinulla taipumusta tällaiseen, mahdollisesti työstämistä itsesi kanssa tällä saralla, vai onko vika siinä, kenen rinnalla nyt olet? Romantiikannälän ja intohimon perässä juokseminen on aina vähän riskaabelia, siinä voi käydä kuinka vaan, toki välillä hyvinkin. Kuinka realistisena itse pidät sitä ajatusta, että joku muu mies kiinnostaisi ja viehättäisi sinua enemmän vaikkapa 20 vuoden parisuhteen jälkeen? (Sain käsityksen, ettet haluaisi jäädä sinkuksi, siksi pohdin asiaa uuden parisuhteen kautta.)

Itselläni ei ole kokemusta, mutta eräs lähipiirin vanha pariskunta kävi pariterapiassa ja jossain parisuhdeleirillä ja löysi siellä kipinän. Voihan senkin kortin vielä tietysti kääntää.

En viitsinyt sepustustasi lukea, mutta vastaan, että pitää erota, ei pitäisi.

Vierailija kirjoitti:

Onko arvomaailmanne yhä samankaltainen? Haluatteko elämältä samanlaista tulevaisuutta? Luonne-eroilla tai harrastuksilla ei ole pitkässä parisuhteessa juurikaan väliä. Vetovoimankaan kannalta se ei ole ratkaisevaa, vetoa voi tuntea niin samanhenkiseen kuin hyvin erilaiseenkin ihmiseen. Mikäli teillä on suuria arvoeroja, tai eroja vaikkapa tulevaisuudensuunnitelmien suhteen, ero on selvä ratkaisu. Mikäli nämä ovat kunnossa, ei kukaan voi luvata, että tulet onnellisemmaksi, jos jätät nykyisen miehesi. Kukaan ei voi myöskään luvata, että teille tulee sellainen uusi huuman kausi, joka monille vanhoille pareille yleensä tulee (tyypillisesti, kun lapset ovat kasvaneet itsenäisemmiksi, mutta tämä ei tietenkään koske teitä). Tässä ei auta muu kuin syvä itsetutkiskelu. Onko kyse vanhaan kyllästymisestä, vaihtelunhalusta, kun mies ei enää sytytä, vaikka on alkanut panostaa suhteeseen ja kohtelee sinua hyvin - eli onko sama edessä 10-15 vuoden kuluttua, jos eroat nyt ja löydät pian uuden kumppanin? Onko sinulla taipumusta tällaiseen, mahdollisesti työstämistä itsesi kanssa tällä saralla, vai onko vika siinä, kenen rinnalla nyt olet? Romantiikannälän ja intohimon perässä juokseminen on aina vähän riskaabelia, siinä voi käydä kuinka vaan, toki välillä hyvinkin. Kuinka realistisena itse pidät sitä ajatusta, että joku muu mies kiinnostaisi ja viehättäisi sinua enemmän vaikkapa 20 vuoden parisuhteen jälkeen? (Sain käsityksen, ettet haluaisi jäädä sinkuksi, siksi pohdin asiaa uuden parisuhteen kautta.)

Itselläni ei ole kokemusta, mutta eräs lähipiirin vanha pariskunta kävi pariterapiassa ja jossain parisuhdeleirillä ja löysi siellä kipinän. Voihan senkin kortin vielä tietysti kääntää.

Tuolla vanhalla parilla lienee ollut paljon enemmän pelissä, kuten lapset, lapsenlapset, talot ja mökit, ja ehkä 40v yhteistä historiaa.

Lisäksi heillä on voinut olla hyvääkin joskus, mitä lähteä elvyttämään.

Ap lienee vielä nuorempi, ja hän voi saada vielä ihan hyvän elämän, vaikka eroaa. Tuolla menolla heillä ei ole kohta senkään vertaa yhteistä, ja silti on ankea elämä ja suhde.

Vuokraa oma kämppä ja katso miten arki alkaa sujumaan. Onko vapaa olo?

Varaudu: tuleeko mies oven taa kukkapuskan kanssa, että asiat muuttuu (ei ne oikeesti muutu), vai onko ihan hoomoilasena mitä häh, miks toi lähti. Mitä teet kummassakin tapauksessa? 

Pasille nimppari onnittelut :)