Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pitäisikö meidän erota
30.05.2022 |
Olemme olleet aviomieheni kanssa yhdessä 15 vuotta. Meillä ei ole lapsia eikä lapsia ole suunnitelmissa. Aloimme seurustelemaan nuorina ja olemme toistemme ensimmäiset kumppanit.
Olin seurustelumme alussa hyvin epävarma, haluanko edes olla suhteessa, mutta muutaman kuukauden jälkeen epävarmuus hälveni ja aloin rakastua. Ensimmäiset vuodet yhdessä olivat ihania. Noin 7 vuotta sitten alkoi kuitenkin alamäki. Mieheni piti minua itsestäänselvyytenä. Kommunikaatiomme on ollut todella heikkoa hänen puoleltaan. Minä olen ollut se, joka yrittää pitää yhteyttä yllä, mies taas on sulkeutunut oman päänsä sisään. On tuntunut kuin välillämme olisi muuri. Minä yritin keskustella ja mies joko ei kuunnellut tai vastaili yksittäisillä sanoilla. Emme tehneet mitään yhdessä, ainoastaan arjen juttuja. Meillä ei ollut mitään muuta läheisyyttä kuin seksiä noin kerran kuussa.
Tuntuu että itse noiden vuosien aikana yritin kaikkeni saadakseni yhteyden takaisin. Puhuin rehellisesti siitä että en tahdo tällaista suhdetta, enkä jaksa tätä ikuisesti. Mitään vaikutusta tällä ei kuitenkaan ollut. Pikkuhiljaa aloin etääntyä ja ajatella, että en saa välittää niin paljon tästä suhteesta ja yksinäisyydestäni siinä, vaan minun pitää löytää onni harrastuksista. Eroaminen kävi mielessä monta kertaa, mutta ajattelin että en koskaan tule saamaan enää ketään ja meidän kuuluu pysyä yhdessä kun olemme "aina" olleetkin.
Vuosi sitten tuli kuitenkin mitta täyteen. Jotenkin tajusin sen, että vuosien ajan elämä on vain vierinyt eteenpäin kuin sumussa, enkä ole ollut aidosti iloinen tai onnellinen. Aloin käydä ulkona, tehdä asioita mitä haluan. Sain huomiota muilta miehiltä mikä vahvisti itsetuntoani. Sanoin miehelleni että olen miettinyt että meidän pitäisi erota. En tiedä mikä tällä kertaa sai hänet heräämään todellisuuteen, mutta hän säikähti kamalasti ja on sen jälkeen tehnyt kaikkensa ollakseen parempi puoliso minulle. Hän oikeasti puhuu, kuuntelee ja on tuntunut että olen tutustunut häneen uudelleen. Päätin siis antaa vielä pitkälle parisuhteellemme mahdollisuuden.
Jatkuu
Kommentit (47)
Eroa vaan. On miehellekin lopulta helpotus, kun ei tarvitse enää esittää parisuhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eroa vaan. Miestä pelottaa, eikä pysty tekemään päätöstä. Minun ex takertui viimeiseen asti, mutta eron jälkeen hänellä oli kahdessa viikossa uusi, näin heidät sattumalta yhdessä etäältä . En ollut nähnyt hänen hymyilevän sillä lailla viimeiseen kymmeneen vuoteen niin, että minä olisin ollut paikalla näkemässä...
Kiitos teille vastauksista ja näkökulmista. Tuo asumusero saattaisi olla kyllä harkitsemisen arvoinen asia. Pariterapiasta en usko olevan hyötyä kun pystymme tällä hetkellä puhumaan asioista ihan raa'an rehellisesti, niin että molemmat saavat sanottua kaiken mitä haluavat.
Yksi ajatus josta en tunnu pääsevän yli on se, että tahtoisin kumppanin joka osaisi arvostaa minua kun asiat ovat hyvin eikä vasta sitten kun on menettämässä minut. Tämä pistää kyllä miettimään että varmasti on kyse osittain juuri yksinjäämisen pelosta ja tuttuun elämään takertumisesta eikä vain rakkaudesta miehen puolelta.
Silti eroaminen periaatteessa tällä hetkellä hyvästä suhteesta tuntuu todella vaikealta, enkä halua missään nimessä tehdä hätiköityjä päätöksiä.
Ap
Suosittelisin ennemminkin pariterapiaa kuin eroa tuossa tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erilaiset luonteet, siis vastakohdat, vetävät toisiaan puoleensa. Jos haluat samanlaisen kuin sinä itse, siinä ei ole vetovoimaa senkään vertaa kuin teillä on ollut. Erilaisuus on parisuhteen rikkaus. Miksi miehesi pitäisi saada sinut nauramaan? Saatko sinä hänet?
Aviolupaus, myötä- ja vastoinkäymisissä, miksi se oikein annetaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee itse päätökset. Ei kuulosta siltä että sovitte yhteen. Ei taida olla pelkkä väsymys hänellä että olisi siksi "tylsä" arjessa, vaan luonteet ja toiveet jne eivät vain pelaa yhteen. Hän varmaan selviää erosta joku päivä, mutta ensin vaikeaa, onko tukijoita tai kriisipuhelin. Luulisi silti että eroavaisuudet huomaisi jo alussa vai tekeekö 10v tehtävänsä.
Vierailija kirjoitti:
Suosittelisin ennemminkin pariterapiaa kuin eroa tuossa tilanteessa.
Joku suosittelee taas eroa, koska tylsän ja harmaan kanssa on kamalaa olla parisuhteessa. Ahdistavaa. Kaikki suhteet eivät vain toimi. Osa miehistä mokaa ihan itse ne. Ehkä kaikilla ei ole aikaa parisuhteelle ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä, mitä kirjoitat, että tahtoisit kumppanin joka osaisi arvostaa sinua kun asiat ovat hyvin eikä vasta sitten kun on menettämässä minut.
Mulle tulee mieleen, että ei se välttämättä ole niin paljon kuitenkaan kyse yksinjäämisen pelosta ja tuttuun elämään takertumisesta, vaan on tosissaankin saattanut vahingossa vuosien kuluessa päästä huomaamatta käymään niin, että pitää toista itsestäänselvyytenä, vaikka oikeasti rakastaa ja arvostaa.
Itselleni kävi varsin tuoreessa hyvässä avioliitossa aivan vahingossa noin, kun olin niin omissa huolissani kiinni, etten muistanut huolehtia mieheni huomioimisesta jne samalla lailla. Sain herätyksen, kun mieheni oli ihastunut toiseen (ei ollut minua jättämässä), ja olen sen jälkeen taas muistanut aktiivisesti panostaa hänen huomioimiseensa. Missään vaiheessa en todellisuudessa lakannut arvostamasta tai rakastamasta häntä.
Olisikohan tuo asumusero sellainen, joka voisi selkiyttää ajatuksiasi ja tunteitasi? Olisitte parisuhteessa mutta asuisitte erillänne?
Tsemppiä! <3
T. Nainen 36v
Vierailija kirjoitti:
Kiitos teille vastauksista ja näkökulmista. Tuo asumusero saattaisi olla kyllä harkitsemisen arvoinen asia. Pariterapiasta en usko olevan hyötyä kun pystymme tällä hetkellä puhumaan asioista ihan raa'an rehellisesti, niin että molemmat saavat sanottua kaiken mitä haluavat.
Yksi ajatus josta en tunnu pääsevän yli on se, että tahtoisin kumppanin joka osaisi arvostaa minua kun asiat ovat hyvin eikä vasta sitten kun on menettämässä minut. Tämä pistää kyllä miettimään että varmasti on kyse osittain juuri yksinjäämisen pelosta ja tuttuun elämään takertumisesta eikä vain rakkaudesta miehen puolelta.
Silti eroaminen periaatteessa tällä hetkellä hyvästä suhteesta tuntuu todella vaikealta, enkä halua missään nimessä tehdä hätiköityjä päätöksiä.
Ap
"Tällä hetkellä hyvästä suhteesta", miten ihmeessä, kuin teillä ei ole mitään yhteistä, seksiä tai läheisyyttä. Eihän se ole hyvä suhde
Hyvässä suhteessa puhutaan, arvostetaan ja kuunnellaan toista, on halua ja himoa ja kosketusta. On yhteisiä suunnitelmia ja päämääriä ja projekteja. Jopa joku yhteinen harrastus, ihan vain koska on hauskaa puuhata yhdessä.
Ei sinulla ole hyvä suhde
Jos riittää mikä tahansa suhde, missä ei ole henkistä väkivaltaa, niin sitten on rima liian matalalla. Ja sitäpaitsi mykkäkoulu, välttely ja seksin kieltäminen on henkistä väkivaltaa, että sinun kohdalla pitää sanoa "jos ei ole fyysistä väkivaltaa".
Pettämisestä en sano mitään, koska hänellä on kaikki oireet jotka viittaa sivusuhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikset laittanut äänestystä pystyyn? Sen verran tärkeä asia kuitenkin ja lopputulos olisi helpommin ratkaistavissa.
Eini on eronnut.
Kuvitelkaa.
Ihan pöyristyttävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on suurinta osaa arkea, joten sen sietäminen parisuhteessa tekee siitä kestävän.
Tilaa molemmille tarpeeksi harrastaa ja mennä, kompromisseja.
Suosittelen pariterapiaa silti, vaikka osaisitte nytkin puhua. Ammattilainen pystyy kuitenkin ohjaamaan keskustelua ja tuomaan uusia ajatuksia, joita ette itse olisi tulleet keksineeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos teille vastauksista ja näkökulmista. Tuo asumusero saattaisi olla kyllä harkitsemisen arvoinen asia. Pariterapiasta en usko olevan hyötyä kun pystymme tällä hetkellä puhumaan asioista ihan raa'an rehellisesti, niin että molemmat saavat sanottua kaiken mitä haluavat.
Yksi ajatus josta en tunnu pääsevän yli on se, että tahtoisin kumppanin joka osaisi arvostaa minua kun asiat ovat hyvin eikä vasta sitten kun on menettämässä minut. Tämä pistää kyllä miettimään että varmasti on kyse osittain juuri yksinjäämisen pelosta ja tuttuun elämään takertumisesta eikä vain rakkaudesta miehen puolelta.
Silti eroaminen periaatteessa tällä hetkellä hyvästä suhteesta tuntuu todella vaikealta, enkä halua missään nimessä tehdä hätiköityjä päätöksiä.
Ap
"Tällä hetkellä hyvästä suhteesta", miten ihmeessä, kuin teillä ei ole mitään yhteistä, seksiä tai läheisyyttä. Eihän se ole hyvä suhde
Hyvässä suhteessa puhutaan, arvostetaan ja kuunnellaan toista, on halua ja himoa ja kosketusta. On yhteisiä suunnitelmia ja päämääriä ja projekteja. Jopa joku yhteinen harrastus, ihan vain koska on hauskaa puuhata yhdessä.
Ei sinulla ole hyvä suhde
Jos riittää mikä tahansa suhde, missä ei ole henkistä väkivaltaa, niin sitten on rima liian matalalla. Ja sitäpaitsi mykkäkoulu, välttely ja seksin kieltäminen on henkistä väkivaltaa, että sinun kohdalla pitää sanoa "jos ei ole fyysistä väkivaltaa".
Pettämisestä en sano mitään, koska hänellä on kaikki oireet jotka viittaa sivusuhteeseen.
Eiköhän jokainen määrittele itse, onko suhde hyvä vai ei.
Tekstistäsi paistaa kyllä se, että haluat erota ja jatkaa uutta elämääsi. Vaikka mies on hyvä tyyppi, se ei tarkoita että suhde on hyvä ja sinä siinä olisit onnellinen. Kuulostaa, että olet päätöksen jo oikeasti tehnyt, joten sanoisin että kannattaa erota.
Avioliittoon ei tulisi mennä sillä asenteella, mitä minä tästä saan, vaan mitä voin antaa, että toinen tuntisi itsensä rakastetuksi.
Rakastettu ihminen haluaa huolehtia myös toisesta ja silloin se on vastavuoroista.
Vierailija kirjoitti:
Avioliittoon ei tulisi mennä sillä asenteella, mitä minä tästä saan, vaan mitä voin antaa, että toinen tuntisi itsensä rakastetuksi.
Rakastettu ihminen haluaa huolehtia myös toisesta ja silloin se on vastavuoroista.
Eipä se aina ihan noinkaan toimi, vaikka kuinka rakastaisi niin aina ei vastakaikua saa puolisolta...
Alue: Aihe vapaa
Kukaan täällä ei voi päättää sinun elämästäsi. Tee omat ratkaisu ja pidä ne omana asianasi. Turha toisilta kysellä, kun kukaan ei elä elämääsi eikä tunne sinua eikä miestäsi.