Korona: En ymmärrä! Mitä tässä tapahtuu?
Katsoin THLn sivuista tilastoja. Koronkuolemat ovat noin viisinkertaistunut viime vuoden lopusta lähtien.
Järkyttävä miltä pylväsdiagrammi näyttää.
Mistä syystä luvut ei näytetä enää päivittäin uutisissa vaikka tilastot näyttä huimasti pahemmalta kuin vuonna 2020 ja 2021.
Silloin oli kymmeniä kuolemia per viikko. Nyt satoja!!!!!
Kommentit (1207)
Vierailija kirjoitti:
Joku kysyi tällä palstalla milloin korona loppuu. Vastasin että se loppuu Ukrainan sotaan. Sain valtavasti alapeukkuja. Olin oikeassa, vai mitä?
Et ollut, koska koronaa on edelleen ihan runsaasti.
Ylikuolleisuus nousee vuoden-parin sisään ihan toisiin sfääreihin. Suurin syy on, kun hoivakodit on kriisissä. Syynä tähän on se, että vaikka tilaa olisi uusille asukkaille, ei työvoimaa yksinkertaisesti ole. Nyt jo ollaan tilanteessa, että uusia potilaita ei voida ottaa sisään. Tilanne vain pahenee kuukausi kuukaudelta. Alalle ei ole tulijoita.
Näin ollen kotihoitoon pakotetaan sellaisia vanhuksia, joiden paikka olisi ilman muuta hoivaosastoilla.
Vastuu ja hoito sysätään omaisille.
Käytännnössä siis aika moni vanhus on heitteillä ja kuolee kotiinsa.
Poliitikoilla on rajalliset mahdollisuudet tehdä asialle jotain. Yksi mitä voisi inhimillisyyden vuoksi tehdä, olisi saattaa eutanasian mahdollistava laki.
Silloin kuoleman partaalla oleva ja kärsivä vanhus saisi itse päättää missä kohtaa voisi siirtyä ikiuneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luvut eivät ole koronaan kuolleita, vaan henkilöitä, joilla on ennen kuolemaansa ollut korona.
Sairaalassa testataan kaikki potilaat ja kun tautia on valtoimenaan väestössä, on sitä myös vähän joka toisella ihan muusta syystä sairaalaan joutuneella.
Eihän tämä vastaa kysymykseen ollenkaan! Ap nimenomaan kysyi miksi tautia on nyt valtoimenaan niin paljon ja miksi nyt ollaan hiljaa, kun kuolleisuus on kuitenkin korkeimmillaan.
Tuo on just se virallinen vastaus. Poliittista kieltä, jossa kierretään asiaa vastaamatta itse kysymykseen.
Niinpä.
Oikeasti vähät välittävät siitä että viruksen on tiedetty aivan alusta asti, jo ennen kuin sitä oli maassa tavattu, olevan aerosolivälitteinen ja nopeasti muuntuva ja
-Jatkettiin lasten tartuttamista kouluissa
-Poistettiin suosituskin maskeista vaikka tarve oli hengityssuojainten käyttöön pakko laittaa jottei tauti enää jatkaisi leviämistään
-Uudet variantit tehokkaammin leviäviä
-Aloitettin mediakampanja jotta tartunnat leviäisivät tapahtumissa, ravintoloissa ja vastaavissa
-Vieläkään ei ole edes terveyskeskuksissa, hoitolaitoksissa hengityssuojainpakkoa, edes henkilökunnilla
Vierailija kirjoitti:
Ylikuolleisuus nousee vuoden-parin sisään ihan toisiin sfääreihin. Suurin syy on, kun hoivakodit on kriisissä. Syynä tähän on se, että vaikka tilaa olisi uusille asukkaille, ei työvoimaa yksinkertaisesti ole. Nyt jo ollaan tilanteessa, että uusia potilaita ei voida ottaa sisään. Tilanne vain pahenee kuukausi kuukaudelta. Alalle ei ole tulijoita.
Näin ollen kotihoitoon pakotetaan sellaisia vanhuksia, joiden paikka olisi ilman muuta hoivaosastoilla.
Vastuu ja hoito sysätään omaisille.
Käytännnössä siis aika moni vanhus on heitteillä ja kuolee kotiinsa.
Poliitikoilla on rajalliset mahdollisuudet tehdä asialle jotain. Yksi mitä voisi inhimillisyyden vuoksi tehdä, olisi saattaa eutanasian mahdollistava laki.
Silloin kuoleman partaalla oleva ja kärsivä vanhus saisi itse päättää missä kohtaa voisi siirtyä ikiuneen.
Eutanasialla ja vanhustenhoidolla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Julmaa ja sairasta ajattelua.
Vierailija kirjoitti:
Ns rokotekriittisyys eli idioottimaisuuteen sekoboltisuuteen hurahtanut salaliittoteorisointi on yksi älyttömimmistä aikuisten fantasialeikeistä mitä moderniin aikaan on.
Kuinka perustelet sen että kaikissa maissa missä rokotekattavuus huipussa on myös koronakuolemat huipussa?
Entä alle 30v miesten sydänoireet joiden vuoksi yksi rokote heiltä evättiin?
Vierailija kirjoitti:
Ns rokotekriittisyys eli idioottimaisuuteen sekoboltisuuteen hurahtanut salaliittoteorisointi on yksi älyttömimmistä aikuisten fantasialeikeistä mitä moderniin aikaan on.
Da Igor, da. Te putinistit ette välitä suomalaisen hengestä.
Vierailija kirjoitti:
Ihme jankkaamista. Kaikki on mennyt aika tarkalleen miten ennustin 1,5v sitten::
Ensin panikoidaan, sitten tulee toinen aalto, kolmas aalto ja sitten: Ymmärretään ettei Covid ole menossa mihinkään. Ikinä. On vain pakko koittaa sopeutua.Palataan panikoimisvaiheeseen jos korona alkaa tappamaan perusterveitä nelikymppisiä.
Ja sopeutuminenko sinun mielestä tarkoittaa sitä, että mitään ei tehdä taudin leviämisen estämiseksi? Näinkö Suomi toimisi myös, jos Venäjä hyökkäisi: "no taas ne tulee, koitetaan sopeutua"?
Vierailija kirjoitti:
Ylikuolleisuus nousee vuoden-parin sisään ihan toisiin sfääreihin. Suurin syy on, kun hoivakodit on kriisissä. Syynä tähän on se, että vaikka tilaa olisi uusille asukkaille, ei työvoimaa yksinkertaisesti ole. Nyt jo ollaan tilanteessa, että uusia potilaita ei voida ottaa sisään. Tilanne vain pahenee kuukausi kuukaudelta. Alalle ei ole tulijoita.
Näin ollen kotihoitoon pakotetaan sellaisia vanhuksia, joiden paikka olisi ilman muuta hoivaosastoilla.
Vastuu ja hoito sysätään omaisille.
Käytännnössä siis aika moni vanhus on heitteillä ja kuolee kotiinsa.
Poliitikoilla on rajalliset mahdollisuudet tehdä asialle jotain. Yksi mitä voisi inhimillisyyden vuoksi tehdä, olisi saattaa eutanasian mahdollistava laki.
Silloin kuoleman partaalla oleva ja kärsivä vanhus saisi itse päättää missä kohtaa voisi siirtyä ikiuneen.
Jos eutanasia laillistettaisiin, kuka takaisi sen, etteivät omaiset tai hoitolaitosten henkilökunta tavalla tai toisella painostaisi vanhuksia siihen? Kuka tosiaan takaisi, että päätös olisi aina yksilön oma?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylikuolleisuus nousee vuoden-parin sisään ihan toisiin sfääreihin. Suurin syy on, kun hoivakodit on kriisissä. Syynä tähän on se, että vaikka tilaa olisi uusille asukkaille, ei työvoimaa yksinkertaisesti ole. Nyt jo ollaan tilanteessa, että uusia potilaita ei voida ottaa sisään. Tilanne vain pahenee kuukausi kuukaudelta. Alalle ei ole tulijoita.
Näin ollen kotihoitoon pakotetaan sellaisia vanhuksia, joiden paikka olisi ilman muuta hoivaosastoilla.
Vastuu ja hoito sysätään omaisille.
Käytännnössä siis aika moni vanhus on heitteillä ja kuolee kotiinsa.
Poliitikoilla on rajalliset mahdollisuudet tehdä asialle jotain. Yksi mitä voisi inhimillisyyden vuoksi tehdä, olisi saattaa eutanasian mahdollistava laki.
Silloin kuoleman partaalla oleva ja kärsivä vanhus saisi itse päättää missä kohtaa voisi siirtyä ikiuneen.
Eutanasialla ja vanhustenhoidolla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Julmaa ja sairasta ajattelua.
Luitko tekstin? Siinähän juuri todettiin, että kun vanhusten hoitoa ei enää saa, on tarjottava vaihtoehto. Faktahan on, että moni nyt alle 60 vuotias tulee kärsimään vanhuksena paljon, kun tarjolla ei tule olemaan hoivaa. Ei edes rahalla kaikille.
Huomenta kaikille.
Keksikää jokin muu syy ylikuolleisuuteen kuin rokotteet.
En halua, että ihmiset kuolevat noihin.
Jos kuolevat, Suomesta tulee varsin autio. Hirveä tulevaisuudenkuva.
Kauhea fiilis tuli eilen kun ajattelin asiaa.
Gallup
Jos olet ottanut koronarokotteen/rokotteita, laita yläpeukku. (Määrällä ei ole väliä.)
Jos et ole ottanut yhtään koronarokotetta, laita alapeukku.
Tarkalleen sama tauti kuin alussa.
Omikroni ei yhtään kiltimpi versio
Kuolintilastot kertoo sen
Oli vaan tekosyy lopettaa hysteria
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luvut eivät ole koronaan kuolleita, vaan henkilöitä, joilla on ennen kuolemaansa ollut korona.
Sairaalassa testataan kaikki potilaat ja kun tautia on valtoimenaan väestössä, on sitä myös vähän joka toisella ihan muusta syystä sairaalaan joutuneella.
Eihän tämä vastaa kysymykseen ollenkaan! Ap nimenomaan kysyi miksi tautia on nyt valtoimenaan niin paljon ja miksi nyt ollaan hiljaa, kun kuolleisuus on kuitenkin korkeimmillaan.
Tuo on just se virallinen vastaus. Poliittista kieltä, jossa kierretään asiaa vastaamatta itse kysymykseen.
Nähdään myös, miten mediat käyttävät Suomen laajaa sananvapautta: kukaan toimittaja ei kysy eikä kyseenalaista. Yle teki korona-ajasta dokumentin, jossa Mika Salminen sai esittää omat mielipiteensä ilman vastaväitteitä ja ilman itsekritiikkiä, ja se yksinpuhelu esitettiin virallisena totuutena ja korona-ajan "tilinpäätöksenä" ikään kuin pandemia olisi jo ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylikuolleisuus nousee vuoden-parin sisään ihan toisiin sfääreihin. Suurin syy on, kun hoivakodit on kriisissä. Syynä tähän on se, että vaikka tilaa olisi uusille asukkaille, ei työvoimaa yksinkertaisesti ole. Nyt jo ollaan tilanteessa, että uusia potilaita ei voida ottaa sisään. Tilanne vain pahenee kuukausi kuukaudelta. Alalle ei ole tulijoita.
Näin ollen kotihoitoon pakotetaan sellaisia vanhuksia, joiden paikka olisi ilman muuta hoivaosastoilla.
Vastuu ja hoito sysätään omaisille.
Käytännnössä siis aika moni vanhus on heitteillä ja kuolee kotiinsa.
Poliitikoilla on rajalliset mahdollisuudet tehdä asialle jotain. Yksi mitä voisi inhimillisyyden vuoksi tehdä, olisi saattaa eutanasian mahdollistava laki.
Silloin kuoleman partaalla oleva ja kärsivä vanhus saisi itse päättää missä kohtaa voisi siirtyä ikiuneen.
Eutanasialla ja vanhustenhoidolla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Julmaa ja sairasta ajattelua.
Luitko tekstin? Siinähän juuri todettiin, että kun vanhusten hoitoa ei enää saa, on tarjottava vaihtoehto. Faktahan on, että moni nyt alle 60 vuotias tulee kärsimään vanhuksena paljon, kun tarjolla ei tule olemaan hoivaa. Ei edes rahalla kaikille.
Eikö siis järkevämpää ja inhimillisempää olisi panostaa siihen vanhustenhuoltoon? Sen sijaan että käytettäisiin "eutanasiaa" karsimaan yksi ihmisryhmä pois. Ajattelumallisi on suoraan nat'seilta, et vain itse tajua sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luvut eivät ole koronaan kuolleita, vaan henkilöitä, joilla on ennen kuolemaansa ollut korona.
Sairaalassa testataan kaikki potilaat ja kun tautia on valtoimenaan väestössä, on sitä myös vähän joka toisella ihan muusta syystä sairaalaan joutuneella.
Eihän tämä vastaa kysymykseen ollenkaan! Ap nimenomaan kysyi miksi tautia on nyt valtoimenaan niin paljon ja miksi nyt ollaan hiljaa, kun kuolleisuus on kuitenkin korkeimmillaan.
Tuo on just se virallinen vastaus. Poliittista kieltä, jossa kierretään asiaa vastaamatta itse kysymykseen.
Nähdään myös, miten mediat käyttävät Suomen laajaa sananvapautta: kukaan toimittaja ei kysy eikä kyseenalaista. Yle teki korona-ajasta dokumentin, jossa Mika Salminen sai esittää omat mielipiteensä ilman vastaväitteitä ja ilman itsekritiikkiä, ja se yksinpuhelu esitettiin virallisena totuutena ja korona-ajan "tilinpäätöksenä" ikään kuin pandemia olisi jo ohi.
Tämä! Ja tästä syystä minä oikeasti _nautin_, jos syksyllä koronan kanssa rysähtää oikein urakalla. Se on aivan itse aiheutettua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylikuolleisuus nousee vuoden-parin sisään ihan toisiin sfääreihin. Suurin syy on, kun hoivakodit on kriisissä. Syynä tähän on se, että vaikka tilaa olisi uusille asukkaille, ei työvoimaa yksinkertaisesti ole. Nyt jo ollaan tilanteessa, että uusia potilaita ei voida ottaa sisään. Tilanne vain pahenee kuukausi kuukaudelta. Alalle ei ole tulijoita.
Näin ollen kotihoitoon pakotetaan sellaisia vanhuksia, joiden paikka olisi ilman muuta hoivaosastoilla.
Vastuu ja hoito sysätään omaisille.
Käytännnössä siis aika moni vanhus on heitteillä ja kuolee kotiinsa.
Poliitikoilla on rajalliset mahdollisuudet tehdä asialle jotain. Yksi mitä voisi inhimillisyyden vuoksi tehdä, olisi saattaa eutanasian mahdollistava laki.
Silloin kuoleman partaalla oleva ja kärsivä vanhus saisi itse päättää missä kohtaa voisi siirtyä ikiuneen.
Eutanasialla ja vanhustenhoidolla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Julmaa ja sairasta ajattelua.
Luitko tekstin? Siinähän juuri todettiin, että kun vanhusten hoitoa ei enää saa, on tarjottava vaihtoehto. Faktahan on, että moni nyt alle 60 vuotias tulee kärsimään vanhuksena paljon, kun tarjolla ei tule olemaan hoivaa. Ei edes rahalla kaikille.
Jos Suomi on menossa tuohon, niin miksi pitäisi enää maksaa näin paljon veroja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luvut eivät ole koronaan kuolleita, vaan henkilöitä, joilla on ennen kuolemaansa ollut korona.
Sairaalassa testataan kaikki potilaat ja kun tautia on valtoimenaan väestössä, on sitä myös vähän joka toisella ihan muusta syystä sairaalaan joutuneella.
Eihän tämä vastaa kysymykseen ollenkaan! Ap nimenomaan kysyi miksi tautia on nyt valtoimenaan niin paljon ja miksi nyt ollaan hiljaa, kun kuolleisuus on kuitenkin korkeimmillaan.
Tuo on just se virallinen vastaus. Poliittista kieltä, jossa kierretään asiaa vastaamatta itse kysymykseen.
Nähdään myös, miten mediat käyttävät Suomen laajaa sananvapautta: kukaan toimittaja ei kysy eikä kyseenalaista. Yle teki korona-ajasta dokumentin, jossa Mika Salminen sai esittää omat mielipiteensä ilman vastaväitteitä ja ilman itsekritiikkiä, ja se yksinpuhelu esitettiin virallisena totuutena ja korona-ajan "tilinpäätöksenä" ikään kuin pandemia olisi jo ohi.
Mulla on käsitys, että YLE:lle poliitikot määräävät mitä saa puhua ja mitä ei.
Tietenkin käsky käynyt miten saa haastatella.
Vierailija kirjoitti:
Ns rokotekriittisyys eli idioottimaisuuteen sekoboltisuuteen hurahtanut salaliittoteorisointi on yksi älyttömimmistä aikuisten fantasialeikeistä mitä moderniin aikaan on.
Älytöntä? Kyllä. Toteutunutta? Kyllä. Fantasialeikkiä? Ei todellakaan.
Anteeksi, että yritimme pelastaa sinut numerolta tilastoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luvut eivät ole koronaan kuolleita, vaan henkilöitä, joilla on ennen kuolemaansa ollut korona.
Sairaalassa testataan kaikki potilaat ja kun tautia on valtoimenaan väestössä, on sitä myös vähän joka toisella ihan muusta syystä sairaalaan joutuneella.
Eihän tämä vastaa kysymykseen ollenkaan! Ap nimenomaan kysyi miksi tautia on nyt valtoimenaan niin paljon ja miksi nyt ollaan hiljaa, kun kuolleisuus on kuitenkin korkeimmillaan.
Tuo on just se virallinen vastaus. Poliittista kieltä, jossa kierretään asiaa vastaamatta itse kysymykseen.
Nähdään myös, miten mediat käyttävät Suomen laajaa sananvapautta: kukaan toimittaja ei kysy eikä kyseenalaista. Yle teki korona-ajasta dokumentin, jossa Mika Salminen sai esittää omat mielipiteensä ilman vastaväitteitä ja ilman itsekritiikkiä, ja se yksinpuhelu esitettiin virallisena totuutena ja korona-ajan "tilinpäätöksenä" ikään kuin pandemia olisi jo ohi.
Samaiset siitä "sananvapaudestakin" kertoneet. Eiköhän myös P-Koreassa ole sikäläisen median mielestä laajalti sananvapautta. Täällä vaan osaavat ostaa tutkimuksia myös ulkomailta asiaa "todistamaan", ehkä sielläkin.
Voi myös muuttaa takaisin heti kun on saanut rokotteen, laittaa muuttopäiväksi vaikka seuraavan päivän siitä kun edellisen kerran muuttanut tai sitä aiemmankin jos tulikin tehtyä virhe.