Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?

Ravintolaan jossa työskentelin tuli kaksi naista sopimaan hautauspalvelusta, kun kysyin siunauspäivastä

ei ollut vielä vainajaa mutta ajoissa olivat liikkeellä. Tästä voi jotain päätellä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hra 65vee kirjoitti:

Meitä on kuusi sisarusta, jokaisella puolisot. Olemme aina olleet hyvässä sovussa keskenämme. Isä kuoli ensin, sitten äiti.

Kun ryhdyimme jakamaan keskenämme viimeisiä koti-irtaimiston esineitä, pari miniää oli haukkana vaatimassa kuka mitäkin kippoa ja kynttilänjalkaa. Siinä vaiheessa miniät heitettiin ulos ja me sisarukset tei me työn kunnialla loppuun.

Olen muissakin kuolinpesissä nähnyt, että perijöiden puolisot saattavat olla niitä ahneimpia ja röyhkeimpiä jaolle tunkijoita. Kannattaa pitää sellaiset erossa näistä toimista.

Meillä oli anopille pettymys, kun emme olleet kiinnostuneet mistään talon irtaimistosta enkä ollut tulossa mukaan perinnönjakoon. Puoliso olisi aikanaan halunnut muistoksi yhden evakkomatkalta säästyneen esineen, mutta sen kuultuaan anoppi päättikin antaa sen yhdelle miniälle, joka ei sitä kuitenkaan huolinut. Ei huolinut enää sen jälkeen puolisokaan, vaikka anoppi eläessään katsoi meillä paikankin sille, johon se sopisi hyvin.

Siis mitä ei huolinut enää sen jälkeen kun yksi miniä kieltäytyi. Tehän alunperin kieltäydyitte.

Anteeksi, jos kerroin epäselvästi. Puoliso, siis anopin lapsi, ilmoitti äitinsä kuullen haluavansa erään esineen sitten joskus, sen historian vuoksi. Jonkin aikaa myöhemmin anoppi kertoi suunnittelevansa antaa se miniälleen, jota kyseinen esine ei edes kiinnostanut millään tavalla. Tämän jälkeen anoppi alkoi uudelleen tarjota sitä meille, mutta puoliso oli ottanut nokkiinsa ja kertoi, ettei huoli sitä enää. Se ei toki ollut mikään välttämättömyys, että se puolisolle tulisi. Itse en ottanut kantaa koko asiaan, koska ei se minulle kuulu.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani junailivat lahjoituksina tavaraa lemmikkilapsensa lapsille. Roskiinhan ne perintöesineet, asiakirjat, kirjat, valokuvat yms lensivät. Mitä lukutaidottomat pissikset niillä olis tehneet. Minut oikein kutsuttiin tilaisuuteen jossa asiasta ilmoitettiin. Näin koska olin ainoa joka ymmärsi lahjoitettavan tavaran historiallisen arvon.

Kun välit on poikki, ei niitä voi epäoikeudenmukaisella perinnönjaolla korjata!

Tämä on hyvin tavallista kieroutuneissa mielissä. Omaisuutta annetaan sille, jolla ei ole sille mitään arvoa aivan kuin ähätellen sille, joka arvostaisi niitä. Tiedän tapauksen, että useammankin perillisen arvostamien korujen saaja myi ne kirpputorilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin on. Testamentissa voi luvata mitä tahansa, mutta on aivan eri asia, onko niitä asioita enää jäljellä henkilön kuoltua. Sitä voi jäädä totaalisen ilman.

Tiedän perheen, jossa esim. yksi lapsi oli käynyt hakemassa hänelle hänen mielestään vanhemman kuoltua kuuluvat esineet ja rahat jo vanhemman eläessä.

Toinen tapaus, jossa lakimies oli päästänyt yhden perijän yksin hakemaan kuolleelta perimänsä tavarat ja sen jälkeen ei jäljellä ollut enää mitään jaettavaa huolimatta testamentista. Kun asiasta kysyttiin lakimieheltä, hän vain totesi, että ehkä kuollut oli lahjoittanut kaiken pois jo eläessään.

Kaikki on mahdollista, jos vain paikalla on ahne ihminen.

Esineet ja tavarat?

Muutaman perikunnan kokemuksella: irtoesineitä EI kannata kirjata perukirjaan ja ne kannattaa hävittää helpoimman kautta miten niistä vaan pienimmällä vaivalla pääsee eroon.

Jos pesässä ei ole esineitä osastolta 20000€ rannekello tai 40000€ kultainen patsas, mitä ihmeen kikkareita nämä ihmisten kuolinpesistä riitelemät esineet ovat? Jos vastaus on Aaltovaasi, Artekin jakkara ja vaarivainaan vanha huuliharppu niin lähestytään jo vahvasti debiiliyttä, että viitsii roinaa a) himoita tai b) himoita niin kovasti että hukkaa asiaan aikaansa/mielenrauhaansa.

Muistoarvohan noissa on se, mitä ei voi korvata. Uuden Aalto-vaasin voi ostaa rahalla, ei paljoa maksa. Mutta jos se on se tietty esine, joka johdattaa muistot niihin koettuihin päiviin, ei sitä voi mikään korvata. Itselläni on muistoesineitä, jotka visuaalisesti herättävät aina ne yhdessä koetut hetket. Ne ovat merkityksillisiä itselle. Varmaankin ihmisiä eniten loukkaa, jos toiveita tällaisen suhteen ei huomioida, vaan tavarasta tulee ikäänkuin "arvoton", tai sen pienen rahan arvoinen ihmiselle, jolla tunnesidettä ei ole.

Tässäkin ihmiset ovat erilaisia, joillakin muistot eivät sitoudu tavaroihin, mutta jotkut vaalivat niitä koetun historian muistutuksena. Tässä ei ole yhtä oikeaa tapaa.

Vierailija kirjoitti:

Mitnehän tällainen tilanne menisi?

Keskenään naimisissa olevista vanhemmista toinen kuolee. 

Perittäväksi jää kahdelle lapselle rahaa, ja asunto. Velkaa ei ole ollenkaan.

Leski haluaa (ja saa toki) jäädä asuntoon lesken oikeudella asumaan loppuiäkseen.

Jos perintö jaetaan tuolloin ensimmäisen vanhemman kuollessa, niin joutuuko lapset maksamaan perintöveron myös tuosta asunnosta jota eivät saa itselleen koska leskellä on hallintaoikeus? Vai maksetaanko perintövero vain rahasta joka jaetaan tuolloin? 

Tuntuu todella typerältä että saatu perintöraha menisi perintöveroon siitä peritystä rahasta ja asunnosta jota ei kuitenkaan voi itse käyttää eikä sitä voi myydä. 

Eli tavallaan ei saakaan ekan vanhemman kuollessa perintöä ollenkaan, vain perintöveron.

Entä jos pesä jätetään jakamatta tuolloin, ja jaetaan vasta kun leskikin on kuollut? Joutuuko silloin maksamaan perintöveron heti?

Perintöveto maksetaan asunnosta joka jää lesken hallintaan hänen siinä asuessaan, mutta omistus siirtyy perijälle. Perijä siis saa omistukseensa asunnon jota ei voi muuttaa rahaksi.

Kun ei saa mitään, oppii tehokkaasti pois tavarasta ja tunnearvoista.

Elämä opettaa.

Mummon tavarat lähti isä uuden kumppanin matkaan. Siis rouva ei edes ole mitään sukua!

Laillista varastamista?

Ulkomailla useamman vuosikymmenen asunut henkilö ei ollut missään puheväleissä vanhempiensa kanssa näiden elinaikana eikä edes tullut näiden hautajaisiin. Silti hän oli kaikkein eniten vaatimassa kaikkea perinnönjaossa. Hän vaati itselleen osuutta kesämökistä vaikkei käy säännöllisesti Suomessa eikä ollut käynyt kyseisellä mökillä kymmeniin vuosiin. Eli sisarusten hommaksi olisi jäänyt kaikki ylläpito tässä yhteisomistuksessa. Myös äidin kaikki korut olisi pitänyt lähettää ensiksi hänelle, jotta hän voisi valita parhaat päältä, ja muut sisarukset olisivat saaneet hänen jämänsä. Kaikki riitely hoidettiin tietenkin etänä, koska tätä tyyppiä ei kiinnostanut kertaakaan tulla Suomeen hoitamaan asioita. Asuu kuitenkin ihan Euroopassa eikä missään kymmenien tuntien lentomatkan päässä toisella puolella maapalloa.

Exän täti meni kolmannen kerran naimisiin saman miehen kanssa, etteivät heidän lapsensa perisivät kaikkea jos äiti sattuisi kuolemaan. Ja mies on tietenkin myös näiden isä (juoppo tossukka).

Nainen on alkkis ja luonne on aina ollut hyökkäävyyteen taipuva. Oli kuitenkin joskus melkein ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Olen laittanut merkille, että pienistä perinnöistä riidellään eniten. Se kertoo paljon.

Ei pidä paikkaansa. Isoista perinnöistä riidellään ihan yhtä rajusti, mutta useammin lakituvassa, kun on varaa maksaa juristeille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitnehän tällainen tilanne menisi?

Keskenään naimisissa olevista vanhemmista toinen kuolee. 

Perittäväksi jää kahdelle lapselle rahaa, ja asunto. Velkaa ei ole ollenkaan.

Leski haluaa (ja saa toki) jäädä asuntoon lesken oikeudella asumaan loppuiäkseen.

Jos perintö jaetaan tuolloin ensimmäisen vanhemman kuollessa, niin joutuuko lapset maksamaan perintöveron myös tuosta asunnosta jota eivät saa itselleen koska leskellä on hallintaoikeus? Vai maksetaanko perintövero vain rahasta joka jaetaan tuolloin? 

Tuntuu todella typerältä että saatu perintöraha menisi perintöveroon siitä peritystä rahasta ja asunnosta jota ei kuitenkaan voi itse käyttää eikä sitä voi myydä. 

Eli tavallaan ei saakaan ekan vanhemman kuollessa perintöä ollenkaan, vain perintöveron.

Entä jos pesä jätetään jakamatta tuolloin, ja jaetaan vasta kun leskikin on kuollut? Joutuuko silloin maksamaan perintöveron heti?

Perintöveto maksetaan asunnosta joka jää lesken hallintaan hänen siinä asuessaan, mutta omistus siirtyy perijälle. Perijä siis saa omistukseensa asunnon jota ei voi muuttaa rahaksi.

Ei se yleensä niin mene. Jos asunto on pariskunnan nimissä, edelleen se elossa oleva leski omistaa puolet. Ei se perillisille siirry. Jos on kaksi rintaperillistä eikä testamenttia, asunnosta 50% omistaa leski, 25% toinen lapsi ja 25% toinen lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Ravintolaan jossa työskentelin tuli kaksi naista sopimaan hautauspalvelusta, kun kysyin siunauspäivastä

ei ollut vielä vainajaa mutta ajoissa olivat liikkeellä. Tästä voi jotain päätellä

Miten tuo on mahdollista? Eihän siunauspäiväö yleensä voi tietää vai oliko ne saaneet varattua jonkin kappelin ennen kuolemaa. Kirkolla ainakin näkyy kuolinpäivä, eikä ennakkoon pysty varaamaan. Kun olin 2000-luvun alkupuolella töissä kirkkoherranvirastossa, oma hurjin kokemukseni oli nainen, joka olisi halunnut varata itselleen hautajaiset. Meillä tuli oikein kappalainen siihen viereen ihmettelemään, että rouva hyvä kun te selkeästi olette vielä hengissä. Sen rouvan kohdalla tosin taisi olla kyse mielenterveyden haasteita, koska ei hän näyttänyt kuolemansairaalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt parin vuoden  aikana joutunut parikin lähiomaisen asuntoa tyhjentämään. Ei ole kyllä   kelvannut kipot ja kupit kellekään meidän suvussa , ei edes  hyväkuntoiset huonekalut, ei kirjat, ei levyt, ei maljakot. Kaatikselle mennyt suurin osa, vaatteet UFFIlle, loput kuolinpesän ammattityhjentäjälle ja tyhjennyksestä vielä maksettu erikseen. Ihmisillä on niin paljon tavaraa omasta takaakin, ettei ole kyllä tullut "perintöriitoja" irtaimistoista. Mitään face-kirppis touhua ei meistä kukaan alkanut, koska kaikki suvussa työssäkäyviä ja  kiireisiä ihmisiä. Riittävästi hommaa tuossa joka tapauksessa oli. Laajasti kerrottiin  sukulaisille ja muulle lähipiirille että ottakaa mikä ikinä vaan kelpaa, mutta eipä vaan kelvannut. Eikä kyseessä ollut mikään haiseva vanha irtaimisto tai saastainen asunto. Siksi on todella vaikea ymmärtää että jossain tapellaan jostain vanhoista matoista tai whatever.

Muutamaa perinnönjakoa seuranneena olen aikalailla samaa mieltä. Äidilläni on oikeastaan yksi asia jonka toivoisin saavani, se on hänen ikivanha kokkikirjansa jossa on paljon lappuja ja muistiinpanoja välissä. Kodissaan on arvokastakin tavaraa; käsin solmittuja silkkimattoja täydellisessä kunnossa, suomalaista tunnettua vanhaa lasitaidetta, arvohuonekaluja, pari vanhaa arvokasta kattovalaisinta, tauluja ja muuta taidetta jne... Tavara lopulta on vain tavaraa.

En välttämättä ymmärrä tuota etteikö muka hyvää tavaraa saa menemään kuin maksamalla jollekulle tyhjentäjälle. Laitat vaan lehteen ilmoituksen, että silloin ja siellä annetaan ilmaista hyvää tavaraa tai sanot. että huoneiston tyhjentäjä saa viedä kaiken. Jos ei ole kyse mistään sekopään hamstraajan kodista, niin melko varmasti ilmestyy kiinnostuneita ihan ilmaiseksi viemään tavaraa pois. Täytyy vaan jonkun olla paikalla valvomassa, ettei lähde keittiön hanatkin matkaan.

Noihin ei pidä luottaa, äärimmäisen epäluotettavia tyyppejä. Isäni irtainta omaisuutta oli kutsuttu hakemaan juuri tällainen porukka, jotka lupasivat tyhjentää asunnon ja ottaa kaiken mukaansa. Ei näkynyt sovittuun aikaan. Soittelin. Illalla, hakija ilmoitti, että pakettiauto hajosi, mutta he korjaavat, sovitaan uusi aika. Kun uusi aika tuli, olikin työeste heillä.

Kun lopulta tulivat, kaksi naista tuli sisään ja inhoten katsoivat ympärilleen. Ei me mitään vanhoja sohvia oteta kyytiin, ilmoittivat kuskina olleelle miehelle. Minä lupasin, että voin sille sohvalle etsiä toisen kyydin kaatopaikalle, jos vievät muut tavarat. Jouduin lähtemään asioille ja kun palasin, oli heitelty kaikki kirjat keskelle olohuonetta. Olivat ottaneet kirjahyllyn ja heittäneet kirjat siitä lattialle. Sohva oli pengottu, ilmeisesti etsitty, jos jokin kolikko olisi sinne väliin jäänyt. Suihkuverho oli revitty alas ja jätetty kylppärin lattialle, siitä oli oikein repeytynyt reuna, ja muuta vastaavaa älytöntä pientä kiusaa.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen näissä jutuissa sitä, että joku meni ja tyhjensi kaiken arvokkaan pesästä kun toiset olivat perunkirjoituksessa....

Eikös se tyhjentäminen ole kavallusta! Ja varsinkin jos nyt vaikka jotkut jonkin rahan arvoiset korut vie....

Ei näitä juttuja voi kuin ihmetellä, mutta tarinoitahan tuo aloittaja pyysikin kirjoittamaan...

Irtaimistollakin on perunkirjoituksessa jokin rahallinen arvo!

Meidän suvussa kävi niin, että eräs osakas oli vienyt edesmenneen kaikki korut, ei hirveän arvokkaita, muutamia kultakoruja ja suurin osa pukukoruja. Muussa irtaimistossa ei ollut mitään arvokasta, mutta kukanenkin osakas sai käydä hakemassa haluamiaan huonekaluja yms. tavaroita ja muistoja. Kuitenkin hirveä valitus siitä, että yhteisesti sovittuna siivouspäivänä pari osakasta tyhjensi asunnosta varaamattomat tavarat roskiin/kierrätykseen. Ja itse ei edes vaivauduttu paikalle. Saatikka pidetty yhteyttä edesmenneeseen hänen elinaikanaan.

Miten onkin, että niitä muistoesineitä halutaan kuoleman jälkeen, mutta ennen sitä ei edes käydä kylässä vuosikausiin?

Vierailija kirjoitti:

Ravintolaan jossa työskentelin tuli kaksi naista sopimaan hautauspalvelusta, kun kysyin siunauspäivastä

ei ollut vielä vainajaa mutta ajoissa olivat liikkeellä. Tästä voi jotain päätellä

Olen töissä sairaanhuollon alueella, jossa ihmisten kuolema tulee kun elämää ylläpitävät laitteet kytketään pois päältä. Aika usein on tilanteita jolloin perhettä tulee kaukaakin hyvästelemään omaisensa ennen kuin annetaan kuoleman tulla. Voisin hyvin kuvitella, että tällaisissa tilanteissa omaiset puhuvat keskenään myös hautajaisjärjestelyistä, jos joku heistä (joskus jopa kaikki) ovat tulleet pitkän matkan takaa jättämään jäähyväisiä vaikka henkilö vielä on periaatteessa elossa. Se on osa suruprosessia ja asian hyväksymistä. 

Joten tätä vasten en osaa kuvitella yllämainitun tilanteen olevan mitään perinnönkärkkymistä. Toki se voi olla sitäkin, mutta pidän todennäköisempänä että läheiset haluavat kasvotuksin puhua käytännön järjestelyistä kun tiedetään kuoleman olevan hyvin lähellä ja mahdollista tapaamista ennen hautajaisia ei sitten olekaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omassa perheessä meni vanhempien perintö tasan kolmen sisaruksemme kesken ja ok. Miehen puolelta äitinsä ja isänsä testamenttasi mökkinsä (arvo noin 80 000) toiselle pojalleen ja tämän kolmelle pojalle. Anoppi paljasti vielä, että oli etukäteen sopimut miehen veljen kanssa tästä eikä miehelleni sanottu mitään. No nyt on isä jo kuollut ja leski hallinnoi iäkkäänä mökkiä ja miehen veli huseeraa jo siellä isäntänä. Ymmärrettävästi mieheni ja veljensä välit ovat jäässä. Aikoinaan hänen isänsä pisti välit poikki omaan veljeensä 1960-luvulla kokonaan, kun veli oli myynyt metsää 800 markan arvosta. Nyt sama ukko teki testamentin vaimonsa kanssa, jossa mieheni ja meidän lapsemme jäi ilman 80000 e mökin osuutta. Karmeaa porukkaa. Onneksi minulla on osuuteni kesämökistä, koska miehen puolen mökkiin ei käytännössä ole enää mitään asiaa. Ymmärrän jonkun selityksen sukumökkien hallinnan vaikeudesta mutta selän takana sumpliminen oli yksiselitteisesti v..maista miestäni kohtaan. Mies on auttanut vanhempiaan ja ollut korrekti. Luultavasti koko muu suku on vain tuytyväisiä, kun saavat nöyryyttää yhtä mustalammasta. Mökin ylläpito ei ole vierasta: olemme hoitaneet mökkityöt minun puolen kesämökillämme kymmenien vuosien ajan. Mökin olisi voinut myös myydä.

Miten omasta omaisuudestaan muka voi "selän takana sumplia"? Ei testamentti kuulu kenellekään muulle kuin tekijälleen, allekirjoitus siitä todistetaan, ei sisältöä. Jos haluaa antaa mökin yhdelle lapsista, niin siten saa tehdä eikä se ole pois kuin katkeralta miniältä.

Anoppi paljasti vähän aikaa sitten itse, että oli jo aikoja sitten testamentin teon aikoihin 2008 kysynyt mieheni veljeltä, myydäänkö mökki, kun heistä aika jättää vai ottaako mieheni veli mökin. Perunkirjoitus oli viime syksynä ja mieheni sai silloin tietää tästä mökin testamenttauksesta yksin veljelleen ja tämän kolmelle lapselle. Tätä tietoa pantattiin omalta pojalta siis 13 vuotta.

Miksi se olisi pitänyt hänelle kertoa? Oletko niitä, joiden mielestä appivanhempien pitää tehdä tiliä kaikista hankinnoistaan ja omaisuudestaan? Tuossa oli 13 vuotta, joiden aikana miehesi tuskin kamalasti kärsi siitä, että ei tiennyt testamentista vai saiko hän tietämättömyytensä takia syövän tms.?

Ei tämän mielestä, kun täällä ihannoidaan omien lasten asettamista eriarvoiseen asemaan narsististen vanhempien toimesta. No, en olisi voinut kuvitella, jotkut vanhemmat kohtelevat koko elämänsä ajan omaa lastaan niin halveksuen ja huonosti kuin miestäni on kohdeltu mutta totta se vain on, kun yli 30 vuotta olen sitä sivusta seurannut. Vanhuus ei tuo viisautta eikä ymmärrystä kun v..maisuus jatkuu kuolemaan asti.

Vaikka sinä olisit mitä mieltä tahansa, niin oikeustoimikelpoisten appivanhempiesi omaisuus oli heidän omaisuuttaan, ei sinun. Siksi sinulla ei ole mitään sananvaltaa siihen, kuka sai ja miten paljon. Miehesi voi aina vaatia lakiosaansa, siihen hän on oikeutettu. Lisäksi kannattaa muistaa, että perinnönjaossa jaetaan omaisuuden arvo, ei jotain tiettyjä asioita, joita voi itselleen vaatia, vaikka ei pesään kuuluisi. "Mummi lupasi minulle" on todella usein kuultu valhe.

Onko tämä jotenkin yleinenkin ajatus, että on aivan fine kohdella lapsiaan eriarvoisesti? Joo, vanhemmilla on laillinen oikeus jakaa omaisuuttaan testamentilla miten tahtoo, mutta onhan tuo nyt toisen lapsen kannalta todella epäreilua, että selän takana tehdään noin. Miksi siltä toiselta lapselta ei olisi voinut kysyä, että haluaako hän mökkiä? Ja mä tosiaan ymmärsin tuon niin, että muu omaisuus meni tasan veljesten kesken, mutta tuo mökki meni vain toiselle. Eli toinen sai rahallisesti enemmän perintöä.

Nuorin veli sanoi viisaasti ettei halua riitoja. Pikkuperintöjutut meni sitten ihan sovussa arpaa heittäen.

Kun mummoni kuoli (äidin äiti), äiti ja hänen veljensä jakoivat perinnön. Äiti oli liian kiltti, eikä halunnut tapella mistään. Niinpä eno (äidin veli, joka oli rikas bisnesmies) sai kaiken käteisen ja vähänkään arvokkaan (ei sitä paljoa ollut), ja äidille jäi mummon mökki (lautakasa syrjäisellä seudulla).

Jonkun ajan kuluttua äidin veljenpojat olisivat halunneet tämänkin mökin itselleen ilmaiseksi. Siinä vaiheessa onneksi jo löytyi äidiltäkin sen verran selkärankaa, ettei antanut sitä rikkaille lellipennuille ilmaiseksi. Jotkut osaavat olla niin hävyttömän ahneita ettei mitään rajaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitnehän tällainen tilanne menisi?

Keskenään naimisissa olevista vanhemmista toinen kuolee. 

Perittäväksi jää kahdelle lapselle rahaa, ja asunto. Velkaa ei ole ollenkaan.

Leski haluaa (ja saa toki) jäädä asuntoon lesken oikeudella asumaan loppuiäkseen.

Jos perintö jaetaan tuolloin ensimmäisen vanhemman kuollessa, niin joutuuko lapset maksamaan perintöveron myös tuosta asunnosta jota eivät saa itselleen koska leskellä on hallintaoikeus? Vai maksetaanko perintövero vain rahasta joka jaetaan tuolloin? 

Tuntuu todella typerältä että saatu perintöraha menisi perintöveroon siitä peritystä rahasta ja asunnosta jota ei kuitenkaan voi itse käyttää eikä sitä voi myydä. 

Eli tavallaan ei saakaan ekan vanhemman kuollessa perintöä ollenkaan, vain perintöveron.

Entä jos pesä jätetään jakamatta tuolloin, ja jaetaan vasta kun leskikin on kuollut? Joutuuko silloin maksamaan perintöveron heti?

Perintöveto maksetaan asunnosta joka jää lesken hallintaan hänen siinä asuessaan, mutta omistus siirtyy perijälle. Perijä siis saa omistukseensa asunnon jota ei voi muuttaa rahaksi.

Ei se yleensä niin mene. Jos asunto on pariskunnan nimissä, edelleen se elossa oleva leski omistaa puolet. Ei se perillisille siirry. Jos on kaksi rintaperillistä eikä testamenttia, asunnosta 50% omistaa leski, 25% toinen lapsi ja 25% toinen lapsi.

Alkukommentin pointti oli kumminkin se, että omasta osuudesta perittävään asuntoon on maksettava perintövero, vaikka sitä osuuttaan ei saa käytttöönsä saati myydä/hallita. Eli juuri niin kuin kysyjä uumoili: mahdollinen rahaperintö voi huveta (myös) asunto-osuuden veroihin. Toki leski voi myydä yhteisen asunnon ja muuttaa pois. Meillä äiti osti myyntirahoilla kumminkin uuden asunnon ja muutti sinne.

Me lapset emme tohtineet silloinkaan vaatia osuuttamme, vaan odotimme kiltisti äidin kuolemaa. 😏

Vierailija kirjoitti:

Exän täti meni kolmannen kerran naimisiin saman miehen kanssa, etteivät heidän lapsensa perisivät kaikkea jos äiti sattuisi kuolemaan. Ja mies on tietenkin myös näiden isä (juoppo tossukka).

Nainen on alkkis ja luonne on aina ollut hyökkäävyyteen taipuva. Oli kuitenkin joskus melkein ihminen.

Nyt en aivan ymmärrä....?