Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?

Näin on. Testamentissa voi luvata mitä tahansa, mutta on aivan eri asia, onko niitä asioita enää jäljellä henkilön kuoltua. Sitä voi jäädä totaalisen ilman.

Tiedän perheen, jossa esim. yksi lapsi oli käynyt hakemassa hänelle hänen mielestään vanhemman kuoltua kuuluvat esineet ja rahat jo vanhemman eläessä.

Toinen tapaus, jossa lakimies oli päästänyt yhden perijän yksin hakemaan kuolleelta perimänsä tavarat ja sen jälkeen ei jäljellä ollut enää mitään jaettavaa huolimatta testamentista. Kun asiasta kysyttiin lakimieheltä, hän vain totesi, että ehkä kuollut oli lahjoittanut kaiken pois jo eläessään.

Kaikki on mahdollista, jos vain paikalla on ahne ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Tee poliisi-ilmoitus.Mihinkään ei saa kukaan koskea ennen perinnönjakoa.Ei sitä noin vaan voi mennä ja kerätä parhaita päältä ilman osinnonjakajaa/lakimiestä. 

Juu ei. Perinnönjakoon liittyvät epäselvyydet eivät kuulu poliisille ratkottaviksi. Poliisi tutkii rikoksia, ei perheiden sisäisiä riitoja siitä, mikä kuppi kuuluu kenellekin. Sitä varten on perinnönjakoon perehtyneet lakimiehet.

Vierailija kirjoitti:

Näin on. Testamentissa voi luvata mitä tahansa, mutta on aivan eri asia, onko niitä asioita enää jäljellä henkilön kuoltua. Sitä voi jäädä totaalisen ilman.

Tiedän perheen, jossa esim. yksi lapsi oli käynyt hakemassa hänelle hänen mielestään vanhemman kuoltua kuuluvat esineet ja rahat jo vanhemman eläessä.

Toinen tapaus, jossa lakimies oli päästänyt yhden perijän yksin hakemaan kuolleelta perimänsä tavarat ja sen jälkeen ei jäljellä ollut enää mitään jaettavaa huolimatta testamentista. Kun asiasta kysyttiin lakimieheltä, hän vain totesi, että ehkä kuollut oli lahjoittanut kaiken pois jo eläessään.

Kaikki on mahdollista, jos vain paikalla on ahne ihminen.

Esineet ja tavarat?

Muutaman perikunnan kokemuksella: irtoesineitä EI kannata kirjata perukirjaan ja ne kannattaa hävittää helpoimman kautta miten niistä vaan pienimmällä vaivalla pääsee eroon.

Jos pesässä ei ole esineitä osastolta 20000€ rannekello tai 40000€ kultainen patsas, mitä ihmeen kikkareita nämä ihmisten kuolinpesistä riitelemät esineet ovat? Jos vastaus on Aaltovaasi, Artekin jakkara ja vaarivainaan vanha huuliharppu niin lähestytään jo vahvasti debiiliyttä, että viitsii roinaa a) himoita tai b) himoita niin kovasti että hukkaa asiaan aikaansa/mielenrauhaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, onko niin törkeää, koska kaikki tiedämme asiasta, mutta meidän perheessä isäni on yrittäjä. Yritys on ihan menestynyt ja vakavarainen. Äitimme on ollut koko ikänsä edustusrouvana ja kotiäitinä. 

Koko isäni (ja myös sitä kautta äitini) omaisuus menee vanhimmalle veljelleni. Käytännössä me muut (kaksi tytärtä) jäämme ilman. Vähän asia on ehkä kaihertanut mieltäni, mutta tämä on isäni tahto. 

Ei onnistu, kun olette kaikki rintaperillisiä.

Suomessa ei täysin perinnöttömäksi voi tehdä lapsiaan kuin erittäin painavasta syystä.

Toki ennakkoperintöinä tms. voi omaisuutta siirtää.

Höpöhöötä siis ylläoleva, että yksi sisarus perisi kaiken ja kaksi jäisi ilman.

Lakiosaan on oikeus, mutta sitä pitää vaatia.

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt niin kauhea, mutta.  Pappa 95 v kuoli. perillisiä tytär ja kuolleen tyttären lapset. Yllättäen pappa oli lahjoittanut  asuntonsa, "myynyt" mökkinsä, ja tehnyt lahjakirjoja elossa  olevallle tyttärelleen ja hänen lähipiirilleen.  Kuolleen tyttären lapset pitivät toimintaa lakiosaa loukkaavina suosiolahjoina. No, tilillä olevat rahat he saivat, noin 30 % lakiosasta  (15 % perintöosasta). Ovelammin hoidettu. kuin testamentti.  Kysymykseksi jäi, miksi pappa teki järjestelyt vasta 93 v, ja sivuutti aikaisemmin rakkaat lapsenlapsensa.

Lakiosa lasketaan siitä omaisuudesta, mikä on jäljellä, ei siitä, mikä on joskus ollut. Miksi pappa teki järjestelyt vasta 93-vuotiaana? Olisikohan tyttärellä ollut sormensa pelissä. Toisaalta niitä rakkaita lapsenlapsia ja muita sukulaisia, kaukaisiakaan alkaa löytyä, kun jää jotain perittävää. En tarkoita tätä tapausta tuolla viimeisellä, vaan yleisesti.

Vierailija kirjoitti:

Asianajajatoimisto, joka hoiti asiaa vei lähes puolet perinnöstä. Oli kaiketi hyvienasianajotapojen vastaista jne. Itse olin niin heikoilla, että en edes jaksanut tehdä ilmoitusta liittoon. Röyhkeitä törkimyksiä.

Sehän riippuu, kuinka pieni perintö oli. Kyllä asianajotoimiston lasku on helposti tuhansia euroja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tehkää niitä testamentteja niin ei jää väännöille niin paljon tilaa.

Aloitustakaan en ihan ymmärtänyt. Miten mummo ajatteli että omaisuutta menisi lapsenlapsille, jotka eivät ole edes perikunnan osakkaita?

Kai mummo nyt voi toivoa ja lahjoittaa korujansa lapsenlapsille? Ja varsinkin niille, kenen kanssa on ollut tekemisissä?

Eikä niin, että joku, ketkä ei ole elävä ihminen kiinnostanut yhtään, tulee heti haaskalle ja vie parhaat päältä!!

Mummon pitää antaa ne korut eläessään.

ElisabethB kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tee poliisi-ilmoitus.Mihinkään ei saa kukaan koskea ennen perinnönjakoa.Ei sitä noin vaan voi mennä ja kerätä parhaita päältä ilman osinnonjakajaa/lakimiestä. 

Juu ei. Perinnönjakoon liittyvät epäselvyydet eivät kuulu poliisille ratkottaviksi. Poliisi tutkii rikoksia, ei perheiden sisäisiä riitoja siitä, mikä kuppi kuuluu kenellekin. Sitä varten on perinnönjakoon perehtyneet lakimiehet.

Tavallista koti-irtaimistoa ei mihinkään kirjatakaan.  

Mitä tarkoitetaan perinnönjaolla, jota ennen ei saa mihinkään koskea?  Perintöähän on pakko jakaa jonnekin, jos asunto on tyhjennettävä johonkin määräpäivään mennessä.  Yleensä ihmisille ei niistä irtaimistoista mitään riitaa synny.  Kun vaan kaikessa sovussa jaetaan tavarat.  Peruinkirjoitushan voidaan tehdä sen määrätyn kolmen kuukauden sisällä vaikka viimeisellä viikolla, ja silloin on irtaimistot jo jonnekin siirretty, jos vuokra-asunnosta on kyse.  Eikä mitään saada noin vaan muutamassa päivässä tyhjäksi.  Kyllä sitä jakamista on tehtävä jo sitä ennen.

Eri asia on jotkut oikeasti arvojutut, kalliit autot, moottoripyörät,  arvokkaat veneet jne.  Ne kirjataan perukirjaan ja sitä ennen ei mitään niistä jaeta kenellekään.  Periaatteessahan nekin on irtaimistoa, ja saa ne perilliset keskenään jakaa miten tahtovat.  Voivat viedä ne jo mennessään ennen sitä, jos sovussa ollaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin on. Testamentissa voi luvata mitä tahansa, mutta on aivan eri asia, onko niitä asioita enää jäljellä henkilön kuoltua. Sitä voi jäädä totaalisen ilman.

Tiedän perheen, jossa esim. yksi lapsi oli käynyt hakemassa hänelle hänen mielestään vanhemman kuoltua kuuluvat esineet ja rahat jo vanhemman eläessä.

Toinen tapaus, jossa lakimies oli päästänyt yhden perijän yksin hakemaan kuolleelta perimänsä tavarat ja sen jälkeen ei jäljellä ollut enää mitään jaettavaa huolimatta testamentista. Kun asiasta kysyttiin lakimieheltä, hän vain totesi, että ehkä kuollut oli lahjoittanut kaiken pois jo eläessään.

Kaikki on mahdollista, jos vain paikalla on ahne ihminen.

Esineet ja tavarat?

Muutaman perikunnan kokemuksella: irtoesineitä EI kannata kirjata perukirjaan ja ne kannattaa hävittää helpoimman kautta miten niistä vaan pienimmällä vaivalla pääsee eroon.

Jos pesässä ei ole esineitä osastolta 20000€ rannekello tai 40000€ kultainen patsas, mitä ihmeen kikkareita nämä ihmisten kuolinpesistä riitelemät esineet ovat? Jos vastaus on Aaltovaasi, Artekin jakkara ja vaarivainaan vanha huuliharppu niin lähestytään jo vahvasti debiiliyttä, että viitsii roinaa a) himoita tai b) himoita niin kovasti että hukkaa asiaan aikaansa/mielenrauhaansa.

Kukaan ei ole riidellyt mistään. Näin vain käy.

Jotkut tavarat saattavat olla tunnearvoltaan arvokkaita kuten esim. valokuvat. Olisi mukava, jos jäisi joku esine, jota katsoessaan muistaisi edesmenneen vaarin, äidin jne.

Nyt kun katselet tuntemattomia ihmisiä, joilla on näitä kirpputoreilta ostettuja sukusi tavaroita, se tuntuu pahalta.

Ahneus ja kateus. Niitä kun sopivasti sekoittaa, syntyy mainio perinnönjako. Ruumis tuskin ehtii jäähtyä, kun aletaan omimaan "luvattuja" tavaroita ja toisilta kieltämään, kun eivät olleet tehneet mitään vainajan hyväksi tämän eläessä. Mitä nyt vähän yrittäneet(lue: hoitaneet kaikki asiat epääjän "ollessa estynyt" todella tärkeän syyn takia, esim. oma napa tms. Paras hupuloida omaisuus eläessään, ettei jää perittävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, onko niin törkeää, koska kaikki tiedämme asiasta, mutta meidän perheessä isäni on yrittäjä. Yritys on ihan menestynyt ja vakavarainen. Äitimme on ollut koko ikänsä edustusrouvana ja kotiäitinä. 

Koko isäni (ja myös sitä kautta äitini) omaisuus menee vanhimmalle veljelleni. Käytännössä me muut (kaksi tytärtä) jäämme ilman. Vähän asia on ehkä kaihertanut mieltäni, mutta tämä on isäni tahto. 

Ei onnistu, kun olette kaikki rintaperillisiä.

Suomessa ei täysin perinnöttömäksi voi tehdä lapsiaan kuin erittäin painavasta syystä.

Toki ennakkoperintöinä tms. voi omaisuutta siirtää.

Höpöhöötä siis ylläoleva, että yksi sisarus perisi kaiken ja kaksi jäisi ilman.

Lakiosaan on oikeus, mutta sitä pitää vaatia.

Lähipiirissä oli myös tilanne jossa yksi lapsista peri kaiken vastineeksi tiettyjen velvollisuuksien niskoilleen ottamisesta. Kuka tahansa perheen lapsista olisi saanut nämä velvollisuudet ja perinnön ottaa, lapset yhdessä sopivat kenen osaksi homma tulee.

Tämä ei tietenkään kuulu ketjuun sinänsä, koska asiassa ei ollut mitään törkeää ja kaikki tapahtui yhdessä sopien ja sopimuksista kiinni pitäen. Mutta siis joka tapauksessa tällaisia tilanteita voi erilaisista syistä tulla, ja törkeys riippuu ihan siitä miten asiassa on toimittu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eläkeikäisellä pariskunnalla oli kolme aikuista lasta. Varaton ja lapseton, naimisissa oleva tytär menehtyi. Tämän tyttären aviomies vaati anopiltaan ja appiukoltaan (hyvin agressiivisesti) osuuttaan perinnöstä. Ensin kukaan ei edes ymmärtänyt, että mistä perinnöstä tässä on kyse, sillä vainajalta ei jäänyt kodin irtaimiston lisäksi mitään. Irtain siis oli vainajan ja miehensä asunnolla ja jo valmiiksi miehen hallussa. Vävy väitti, että hänelle kuuluu appivanhempien omaisuudesta se osa, jonka tytär olisi perinyt. Siis olisi perinyt, mikäli olisi elänyt vanhempiaan pidempään.

Tämä on ahnein ja törkein perinnön vaatimistarina, jonka tiedän.

Huh, tämä oli kyllä törkeä!

Taitaa olla mun velkaisen exän sukulainen!!! :=DDDD

Olen eronnut jo 10 v sitten, exällä ja mulla 3 yhteistä lasta. Minulla on 1 sisar, ja äitimme kuoli v. 2017.

Äidiltä jäi jo silloin lähes arvoton kerrostalokaksio muuttotappiopaikkakunnalla, rahaa noin 25000 euroa josta nelisen tonnia meni hautajaiskuluihin ja hautakiveen. Siihen päälle suht arvotonta ja rikkinäistä vanhaa irtaimistoa. Testamenttia ei löytynyt, vaikka äiti hoivakodissa ollessaan joka kerta meille suuttuessaan väitti tehneensä ties minkälaisen testamentin, jossa vuoroin toinen lapsi ja vuoroin toinen oli tehty perinnöttömäksi. Meillä ei ollut siskon kanssa mitään eripuraa, kuolinpesän omaisuus jaettiin perintökaaren mukaan meille kahdelle.

Mutta sitten tämä minun exä, voi itku sentään! En kertakaikkiaan tiedä mistä ja miksi hän oli saanut päähänsä, että minä olen vienyt satojen tuhansien eurojen omaisuuden lasteni nenän edestä. Hän aloitti valtavan masinoinnin ensin lapsillemme, joista kaksi oli silloin vielä alaikäisiä eikä heillä ollut mitään ymmärrystä sille mistä isänsä puhui. Sisareni yritti selittää ja vei perukirjankin exän nähtäväksi että ei ole mitään isoa omaisuutta, vaan äidin omaisuus on tämä mikä tässä on mainittu. Ei mennyt jakeluun. Ex alkoi esiintyä lastemme puolestapuhujana ja teki varmaan tusina rikosilmoitusta minusta ja sisarestani ja yhdessä vaiheessa väitti, että minun kuuluu maksaa lapsille henkisestä vahingosta tai jostain vastaavasta. Viime vuonna vanhin lapsemme kertoi yllättäen, että ex eli hänen isänsä oli luvannut hoitaa lasten omaisuudesta moninkertaisen jos lapset lähtisivät oikeuteen väittämään, että äitinsä eli minä olen hävittänyt testamentin. Esikoinen oli hämillään mut totesi sitten, että ymmärsi kyllä ettei isän toiminta ole uskottavaa, vaikka ex oli vakuuttanut että kaikki saisivat isot korvaukset oikeudessa. Miten harhainen pitää olla, kun lähtee tuollaiseen? Jotenkin tajuaisi jos kyse olisi miljoonista, mutta asunnostakin saatiin myydessä lopulta vain vajaat 15000 euroa.

Tavallisempaa kuitenkin on että irtaimiston hävittämisestä joudutaan erikseen maksamaan kun ei kukaan nuoremmasta väestä huoli oikein enää  mitään jos ei tosiaan puhuta kalliista autoista tms. Kuolinpesän tyhjentäjille joutuu keskimäärin maksamaan paikkakunnasta ja tavaran määrästä riippuen muutamista satasista n 3000 euroon, jotta vievät kaiken pois tai kirppareille. terv. kokemusta 3 kuolinpesän järjestelyistä. 

Mitä poliisi sanoi kun teitte rikosilmoituksen ryöstöstä?

Itsellä se, kun lasten mummi kuoli. Mummilla 6 lastenlasta, joista 4 tyttöä. Meidän 2 lasta ja miehen siskolla 4 lasta.

Miehen sisko ei ollut vuosiin ollut äitiinsä yhteydessä. Mieheni hoiti kaikki asiat: järjesti hoitokotipaikan ja hoiti ylipäätään kaikki käytännön asiat jo silloin, kun mummo asui vielä yksin.

Mummolla oli jotakin koruja, mitkä hän halusi jättää lapsenlapsille ja varsinkin tytöille (aikuisia hekin).

No, kun mummo kuoli, tuli miehen sisko salamana paikalle toiselta paikkakunnalta ja keräsi mukaansa kaikki korut, turkin ja vähänkin arvokkaamman kaman

Niin jäi tytöt ilman perintökoruja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille kolmelle perilliselle jää hyvin isotöinen tila jaettavaksi.

 Emme kykene sitä ylläpitämään eikä kukaan halua ostaa.

Silloin on helppo vain kieltäytyä perinnön vastaanottamisesta.

Meneekö se osuus sitten kieltäytyjän jälkeläisen huoleksi?

Valtiolle.

Olen tuo jolle jää käsiin kuolinpesästä 1/3 osaa.  Niin, pitäisikö se tosiaan lahjoittaa valtiolle. 

Pesä ei ole suinkaan  arvoton, sisältää mm. kaksi järvenrantamökkiä ja rantaa. On lähellä erästä laskettelupaikkaa ja palveluita. Jonkin verran metsääkin on. 

Pitää toivoa melkein että kuolen itse esim. viiden minuutin päästä, ettei tarvitse stressata koko asialla itseään.

 

Ei mene valtiolle. Vanhempi voi päättää olla ottamatta perintöä itselleen, mutta hän ei voi evätä perintöä omilta lapsiltaan jotka ovat perintöketjussa laillisesti seuraavana. Eli lapsenlapsille menee jos ei heidän vanhempansa ota vastaan.

No kääk. Meillä ei ole perillisiäkään.

Taitaa jäädä lapsuudenkoti  meille käsiin.

Tosin tämä ongelma koskee monia muitakin serkkujani , (50-65-vuotiaita) . Kaikille jää jokin omakotitalo..jne, joita kukaan ei halua eikä kenelläkään ole varaa ylläpitää.

Taisin lainata väärin, tarkoitukseni oli vastata tähän :

*Meneekö se osuus sitten kieltäytyjän jälkeläisen huoleksi?*

*Valtiolle.*

Eli jos kieltäytyjällä on lapsia, niin kieltäytyjä ei voi kieltäytyä lastensa puolesta perinnöstä, vaan vain itse omasta puolestaan. Eli kyllä se kieltäytyjän jälkeläisille huoleksi menee jos itse kieltäytyy.

Jos ei rintaperillisiä, niin meneekö perintökaaren mukaan isovanhemmille tai sedille ja tädeille, jos edellä mainitut kuolleet. Ja jos näitäkään ei ole elossa, niin sitten vasta valtiolle.

Perintö menee aina rintaperillisille.  Ja näitä ovat siis kaikki ns. ylenevässä ja alenevassa polvessa.  Eli ensin tulee lapset ja heidän jälkeensä lapsenlapset jne.

Jos omia jälkeläisiä ei ole, silloin perivät vanhemmat, jos ovat elossa.  Jos eivät ole elossa, niin sitten vielä isovanhemmat ovat perimysjärjestyksessä.  Jos ovat elossa.

Jos tässä suorassa linjassa ei ole ketään perijää, niin silloin perivät sisarukset tai heidän lapsensa.  Jos ei ole sisaruksia eikä heidän jälkeläisiään, silloin ovat perimisvuorossa sedät, enot ja tädit.  Ja siihen se sitten tyssää.  Serkut eivät peri.

Mikä sekin on kaksipiippuinen juttu, sillä jos vaikka elossa on yksi täti, joka sitten perii tämän jo kuolleen sisaruksensa kuolleen lapsen, ja tätikin sitten myöhemmin kuolee, niin tädin lapsihan, eli se serkku, sitten kuitenkin sen omaisuuden perii, jos se sattuu olemaan vaikka sellaista laatua, että säilyy ja säilytetään myymättä minnekään ja pysyy arvossaan.  Ajatellaan nyt vaikka joku iso maatila tai kartano.  Kyllä se sille serkulle sitten jossain vaiheessa kutenkin päätyy, eli serkku perii sen sitten äidiltään.

Mutta johonkin kohtaanhan tällainen perimysjärjestelmä on pysäytettävä, muuten menisi ihan mahdottomaksi selvitellä näitä perintöjä, jos sattuu olemaan iso suku ja vaikka eri puolilla maailmaa.

Sitten jos ei ole elossa ketään, joka olisi oikeutettu perimään, perintö menee valtiolle, joka menettelee sen kanssa sitten miten menettelee.  Jos kyseessä on kiinteistö, niin valtio voi luovuttaa sen kunnalle.

Tästä on jo paljon aikaa, mutta yhden tutun omaisuus meni valtiolle. Kyseessä oli veljeni vaimon äidin monikymmenvuotisen avopuolison perintö. Ei ollut tyyppi tajunnut tehdä testamenttia sille jo silloin iäkkään puoleiselle avopuolisolle.  Omaisuutta oli velaton osakehuoneisto, iso määrä oblikaatioita ja rahaa pankissa, varoja siis ihan kohtalaisesti.

Mitä tapahtui? Heti kuoleman jälkeen valtionkonttori otti avoleskeen yhteyttä ja määräsi vainajalle pidettäväksi vain hyvin vaatimattomat hautajaiset vaatimattomalla arkulla. Muistotilaisuuskin kiellettiin vainajan varoista. Avopuoliso sai välittömästi asunnosta häädön. Näin kävi siis hautajaisille, vaikka vainajan tilillä olisi ollut rahaa pitää vaikka kuinka komeat hautajaiset.

En tiedä onko nykyään kyyti yhtä kylmää, mutta tuollaisissa tilanteissa pitää aina muistaa tehdä se testamentti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille kolmelle perilliselle jää hyvin isotöinen tila jaettavaksi.

 Emme kykene sitä ylläpitämään eikä kukaan halua ostaa.

Silloin on helppo vain kieltäytyä perinnön vastaanottamisesta.

Meneekö se osuus sitten kieltäytyjän jälkeläisen huoleksi?

Valtiolle.

Olen tuo jolle jää käsiin kuolinpesästä 1/3 osaa.  Niin, pitäisikö se tosiaan lahjoittaa valtiolle. 

Pesä ei ole suinkaan  arvoton, sisältää mm. kaksi järvenrantamökkiä ja rantaa. On lähellä erästä laskettelupaikkaa ja palveluita. Jonkin verran metsääkin on. 

Pitää toivoa melkein että kuolen itse esim. viiden minuutin päästä, ettei tarvitse stressata koko asialla itseään.

 

Ei mene valtiolle. Vanhempi voi päättää olla ottamatta perintöä itselleen, mutta hän ei voi evätä perintöä omilta lapsiltaan jotka ovat perintöketjussa laillisesti seuraavana. Eli lapsenlapsille menee jos ei heidän vanhempansa ota vastaan.

No kääk. Meillä ei ole perillisiäkään.

Taitaa jäädä lapsuudenkoti  meille käsiin.

Tosin tämä ongelma koskee monia muitakin serkkujani , (50-65-vuotiaita) . Kaikille jää jokin omakotitalo..jne, joita kukaan ei halua eikä kenelläkään ole varaa ylläpitää.

Taisin lainata väärin, tarkoitukseni oli vastata tähän :

*Meneekö se osuus sitten kieltäytyjän jälkeläisen huoleksi?*

*Valtiolle.*

Eli jos kieltäytyjällä on lapsia, niin kieltäytyjä ei voi kieltäytyä lastensa puolesta perinnöstä, vaan vain itse omasta puolestaan. Eli kyllä se kieltäytyjän jälkeläisille huoleksi menee jos itse kieltäytyy.

Jos ei rintaperillisiä, niin meneekö perintökaaren mukaan isovanhemmille tai sedille ja tädeille, jos edellä mainitut kuolleet. Ja jos näitäkään ei ole elossa, niin sitten vasta valtiolle.

Perintö menee aina rintaperillisille.  Ja näitä ovat siis kaikki ns. ylenevässä ja alenevassa polvessa.  Eli ensin tulee lapset ja heidän jälkeensä lapsenlapset jne.

Jos omia jälkeläisiä ei ole, silloin perivät vanhemmat, jos ovat elossa.  Jos eivät ole elossa, niin sitten vielä isovanhemmat ovat perimysjärjestyksessä.  Jos ovat elossa.

Jos tässä suorassa linjassa ei ole ketään perijää, niin silloin perivät sisarukset tai heidän lapsensa.  Jos ei ole sisaruksia eikä heidän jälkeläisiään, silloin ovat perimisvuorossa sedät, enot ja tädit.  Ja siihen se sitten tyssää.  Serkut eivät peri.

Mikä sekin on kaksipiippuinen juttu, sillä jos vaikka elossa on yksi täti, joka sitten perii tämän jo kuolleen sisaruksensa kuolleen lapsen, ja tätikin sitten myöhemmin kuolee, niin tädin lapsihan, eli se serkku, sitten kuitenkin sen omaisuuden perii, jos se sattuu olemaan vaikka sellaista laatua, että säilyy ja säilytetään myymättä minnekään ja pysyy arvossaan.  Ajatellaan nyt vaikka joku iso maatila tai kartano.  Kyllä se sille serkulle sitten jossain vaiheessa kutenkin päätyy, eli serkku perii sen sitten äidiltään.

Mutta johonkin kohtaanhan tällainen perimysjärjestelmä on pysäytettävä, muuten menisi ihan mahdottomaksi selvitellä näitä perintöjä, jos sattuu olemaan iso suku ja vaikka eri puolilla maailmaa.

Sitten jos ei ole elossa ketään, joka olisi oikeutettu perimään, perintö menee valtiolle, joka menettelee sen kanssa sitten miten menettelee.  Jos kyseessä on kiinteistö, niin valtio voi luovuttaa sen kunnalle.

Tästä on jo paljon aikaa, mutta yhden tutun omaisuus meni valtiolle. Kyseessä oli veljeni vaimon äidin monikymmenvuotisen avopuolison perintö. Ei ollut tyyppi tajunnut tehdä testamenttia sille jo silloin iäkkään puoleiselle avopuolisolle.  Omaisuutta oli velaton osakehuoneisto, iso määrä oblikaatioita ja rahaa pankissa, varoja siis ihan kohtalaisesti.

Mitä tapahtui? Heti kuoleman jälkeen valtionkonttori otti avoleskeen yhteyttä ja määräsi vainajalle pidettäväksi vain hyvin vaatimattomat hautajaiset vaatimattomalla arkulla. Muistotilaisuuskin kiellettiin vainajan varoista. Avopuoliso sai välittömästi asunnosta häädön. Näin kävi siis hautajaisille, vaikka vainajan tilillä olisi ollut rahaa pitää vaikka kuinka komeat hautajaiset.

En tiedä onko nykyään kyyti yhtä kylmää, mutta tuollaisissa tilanteissa pitää aina muistaa tehdä se testamentti.

Tai mennä naimisiin. Tällöin leski olisi perinyt kaiken ja maksanut paljon pienemmät perintöverot kuin siinä tapauksessa, että olisi ollut testamentti avopuolison hyväksi.

Lapseton täti testamenttasi omaisuutensa sisarustensa lapsille siten, että muuta saivat 10000€ ja yksi loput, kerrostaloasunnon pääkaupunkiseudulta ja kaiken irtaimiston. Tämä oli tietenkin ok, mutta sitten tämä pääasiallinen perijä alkoi valittaa, kun hänen yksin piti maksaa asunnon tyhjennyksestä, vaikka oli perinyt asunnon irtaimistoineen. Toki hän oli kerännyt sieltä ensin kaiken myyntikelpoista. Mikä tässä oli härskiä?

Sisareni mies oli äitimme kaikissa perinnönjakoon liittyvissä asioissa mukana. Vaikka ilmoitin, ettei hä kuulu perikuntaan, ei poistunut. Olisiko poliisi pitänyt hankkia? Ahneita ovat, ottakoot. En tarvitse , ja hyvin ovat pystyneet ahneuden kanssa elämään.

ElisabethB kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tee poliisi-ilmoitus.Mihinkään ei saa kukaan koskea ennen perinnönjakoa.Ei sitä noin vaan voi mennä ja kerätä parhaita päältä ilman osinnonjakajaa/lakimiestä. 

Juu ei. Perinnönjakoon liittyvät epäselvyydet eivät kuulu poliisille ratkottaviksi. Poliisi tutkii rikoksia, ei perheiden sisäisiä riitoja siitä, mikä kuppi kuuluu kenellekin. Sitä varten on perinnönjakoon perehtyneet lakimiehet.

Kun  ihminen kuolee, pitää ensiksi järjestää hautajaiset ja sitten tehdä perunkirjoitus. Lakihan edellyttää että se tehdään kolmen kuukauden kuluessa kuolinpäivästä laskien. Kuolinpesästä ei saa viedä mitään tavaraa pois, ei myydä mitään, eikä pankkitilillä olleita rahoja saa nostaa.

Vasta sitten kun perunkirjoitus on tehty, voidaan alkaa kuolinpesän omaisuutta realisoimaan perillisille perintökaaren ja mahdollisten testamenttien mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tehkää niitä testamentteja niin ei jää väännöille niin paljon tilaa.

Aloitustakaan en ihan ymmärtänyt. Miten mummo ajatteli että omaisuutta menisi lapsenlapsille, jotka eivät ole edes perikunnan osakkaita?

Kai mummo nyt voi toivoa ja lahjoittaa korujansa lapsenlapsille? Ja varsinkin niille, kenen kanssa on ollut tekemisissä?

Eikä niin, että joku, ketkä ei ole elävä ihminen kiinnostanut yhtään, tulee heti haaskalle ja vie parhaat päältä!!

Mummon pitää antaa ne korut eläessään.

Toisaalta monesti mummolle on jostain syystä rakkain lapsi tai lapsenlapsi hän, joka ei juurikaan pidä yhteyttä. Ei hänen kanssaan ainakaan riidellä. *Ei ole Jaskan kanssa ollut koskaan erimielisyyksiä*, eipä kai, koska yhteydenpito rajoittuu joulukorttien ja äitienpäiväkorttiin.