Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?
Itsellä se, kun lasten mummi kuoli. Mummilla 6 lastenlasta, joista 4 tyttöä. Meidän 2 lasta ja miehen siskolla 4 lasta.
Miehen sisko ei ollut vuosiin ollut äitiinsä yhteydessä. Mieheni hoiti kaikki asiat: järjesti hoitokotipaikan ja hoiti ylipäätään kaikki käytännön asiat jo silloin, kun mummo asui vielä yksin.
Mummolla oli jotakin koruja, mitkä hän halusi jättää lapsenlapsille ja varsinkin tytöille (aikuisia hekin).
No, kun mummo kuoli, tuli miehen sisko salamana paikalle toiselta paikkakunnalta ja keräsi mukaansa kaikki korut, turkin ja vähänkin arvokkaamman kaman
Niin jäi tytöt ilman perintökoruja.
Kommentit (1715)
Meitä on kuusi sisarusta, jokaisella puolisot. Olemme aina olleet hyvässä sovussa keskenämme. Isä kuoli ensin, sitten äiti.
Kun ryhdyimme jakamaan keskenämme viimeisiä koti-irtaimiston esineitä, pari miniää oli haukkana vaatimassa kuka mitäkin kippoa ja kynttilänjalkaa. Siinä vaiheessa miniät heitettiin ulos ja me sisarukset tei me työn kunnialla loppuun.
Olen muissakin kuolinpesissä nähnyt, että perijöiden puolisot saattavat olla niitä ahneimpia ja röyhkeimpiä jaolle tunkijoita. Kannattaa pitää sellaiset erossa näistä toimista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina luullut, että se on joku vitsi, kun sanotaan, että joku vie tuhkatkin pesästä tai tapetit seiniltä.
Puolisoni kertoi, että kun heillä oli pidetty vanhempien perinnönjakotilaisuus, oli sisaren mies katsellut makuuhuoneen uusia tapetteja sanoen:
-Olisi hienoa tapettia, mutta ei sitä varmaan saa millään ehjänä irrotettua.
Oma kokemukseni on, että mummuni oli vasta sairaalassa kuolemassa, kun tätini ohjeisti minua pikkutyttöä:
-Ota minulle käydessäsi mummun käsilaukusta ainakin valokuvat ja katso, onko siellä mummun rannekello.
En todellakaan alkanut kaivella mummun käsilaukkua, vaan kerroin äidilleni tädin suunnitelmista. Taisi jäädä kello ja valokuvat saamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asianajajatoimisto, joka hoiti asiaa vei lähes puolet perinnöstä. Oli kaiketi hyvienasianajotapojen vastaista jne. Itse olin niin heikoilla, että en edes jaksanut tehdä ilmoitusta liittoon. Röyhkeitä törkimyksiä.
Sehän riippuu, kuinka pieni perintö oli. Kyllä asianajotoimiston lasku on helposti tuhansia euroja.
Näin on. Asianajajat rikastuvat perintoriidoissa. Mutta valitettavasti on näitä ahneita narsisteja, jotka lähtevät tappelemaan pienestäkin perinnöstä ja tuhlaavat kuolinpesän varoja ja jopa oman perintöosansa vuosien oikeustaisteluihin ihan vain kiusanteon vuoksi.
Perintöriidoissa pitäisi olla pakollisena sovittelijana psykiatri, joka puhuisi järkeä riidanhaluiselle narsistille.
Kakkahattutäti kirjoitti:
StoneStoe kirjoitti:
Varakkaampi sukulainen sai tuttavansa kautta pankin lakimiehen nuolemaan ahteriaan perunkirjoituksia tehtäessä. Kuolleen leski pelkää nyt joutuvansa hoitolaitokseen, koska tämä varakkaampi sukulainen junaili lesken asunnon ennakkoperintönä itselleen. Leskellä vain asumisoikeus, vaikka on todellakin itse aikoinaan asuntonsa maksanut viimeistä penniä myöten. Lesken elämän vaikeuttaminen varakkaan sukulaisen suunnasta selkeästi nähtävissä. Ainakaan mitään apua vanhus ei sieltä suunnalta saa. Irtaimistoa on kyllä käyty mittailemassa ja noukkimassa leskeltä parempaan talteen.
Joku tässä ei täsmää. Jos tämä leski omistaa itse oman asuntonsa ja on sen maksanut itse viimeistä penniä myöten kuten sanoit, hän päättää kyllä itse kenelle sen jättää.
Tai sitten se varakkaampi sukulainen on ihan rahalla ostanut sen talon ja antanut leskelle asumisoikeuden ( mikä on täysin vapaaehtoista siinä vaiheessa kun kiinteistö on MYYTY ).
Kas kun voi olla tilanne jossa leskellä ei omistamisesta huolimatta olisi ollut enää varaa asua siellä koska talon omistaminen vaan ei todellakaan ole ilmaista vaikka itse talo olisikin maksettu.
No, nyt on koti siinä "omassa" talossa koska leski asuu omistamassani kiinteistössä, ilmaiseksi. Tästä tulee vuosittain minulle tuhansien eurojen kulut ja siihen päälle sukulaiset puhuvat selän takana paskaa talon huijaamisesta :( että näin. Viimeinen kerta ikinä kun autan yhtään ketään.
Hra 65vee kirjoitti:
Meitä on kuusi sisarusta, jokaisella puolisot. Olemme aina olleet hyvässä sovussa keskenämme. Isä kuoli ensin, sitten äiti.
Kun ryhdyimme jakamaan keskenämme viimeisiä koti-irtaimiston esineitä, pari miniää oli haukkana vaatimassa kuka mitäkin kippoa ja kynttilänjalkaa. Siinä vaiheessa miniät heitettiin ulos ja me sisarukset tei me työn kunnialla loppuun.
Olen muissakin kuolinpesissä nähnyt, että perijöiden puolisot saattavat olla niitä ahneimpia ja röyhkeimpiä jaolle tunkijoita. Kannattaa pitää sellaiset erossa näistä toimista.
Meillä oli anopille pettymys, kun emme olleet kiinnostuneet mistään talon irtaimistosta enkä ollut tulossa mukaan perinnönjakoon. Puoliso olisi aikanaan halunnut muistoksi yhden evakkomatkalta säästyneen esineen, mutta sen kuultuaan anoppi päättikin antaa sen yhdelle miniälle, joka ei sitä kuitenkaan huolinut. Ei huolinut enää sen jälkeen puolisokaan, vaikka anoppi eläessään katsoi meillä paikankin sille, johon se sopisi hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asianajajatoimisto, joka hoiti asiaa vei lähes puolet perinnöstä. Oli kaiketi hyvienasianajotapojen vastaista jne. Itse olin niin heikoilla, että en edes jaksanut tehdä ilmoitusta liittoon. Röyhkeitä törkimyksiä.
Sehän riippuu, kuinka pieni perintö oli. Kyllä asianajotoimiston lasku on helposti tuhansia euroja.
Näin on. Asianajajat rikastuvat perintoriidoissa. Mutta valitettavasti on näitä ahneita narsisteja, jotka lähtevät tappelemaan pienestäkin perinnöstä ja tuhlaavat kuolinpesän varoja ja jopa oman perintöosansa vuosien oikeustaisteluihin ihan vain kiusanteon vuoksi.
Perintöriidoissa pitäisi olla pakollisena sovittelijana psykiatri, joka puhuisi järkeä riidanhaluiselle narsistille.
Näin on, monesti asianajajan palkkaaja kuvittelee, että asianajajasta tulee hänen ystävänsä, joka saa keploteltua tälle palkkaajalle kaiken mahdollisen. Ihmiset eivät tajua, että asianajo on bisnestä ja tuntiveloitus lähtee satasesta ja kaikki mahdollinen laskutetaan.
Isoäiti oli vasta laitettu hoivakotiin kun serkku jo otti arvotavaroita ja myi irtaimistoa vähin äänin. Paljastui meille ihan vahingossa. Isoäiti oli luvannut parista arabian astiastosta molemmille oman kun hänestä joskus aika jättää. No serkku otti itselleen toisen ja myi toisen. Perunkirjoituksissa vielä vaati useampaa tonnia itselleen enemmän äitini osuudesta. Äitini oli isoäidin tytär ja hän lapsenlapsi kuten minäkin. Itselle ei olisi tullut mielenkään vaatia mitään kunhan äitini saa oman osuutensa. Harmittaa kyllä kun serkku otti omin luvin vaikka mitä.. Ja mitä niihin tonneihin tulee niin ei taivuttu. Perinnönjako oli riitaisaa ja siinä kesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hra 65vee kirjoitti:
Meitä on kuusi sisarusta, jokaisella puolisot. Olemme aina olleet hyvässä sovussa keskenämme. Isä kuoli ensin, sitten äiti.
Kun ryhdyimme jakamaan keskenämme viimeisiä koti-irtaimiston esineitä, pari miniää oli haukkana vaatimassa kuka mitäkin kippoa ja kynttilänjalkaa. Siinä vaiheessa miniät heitettiin ulos ja me sisarukset tei me työn kunnialla loppuun.
Olen muissakin kuolinpesissä nähnyt, että perijöiden puolisot saattavat olla niitä ahneimpia ja röyhkeimpiä jaolle tunkijoita. Kannattaa pitää sellaiset erossa näistä toimista.
Meillä oli anopille pettymys, kun emme olleet kiinnostuneet mistään talon irtaimistosta enkä ollut tulossa mukaan perinnönjakoon. Puoliso olisi aikanaan halunnut muistoksi yhden evakkomatkalta säästyneen esineen, mutta sen kuultuaan anoppi päättikin antaa sen yhdelle miniälle, joka ei sitä kuitenkaan huolinut. Ei huolinut enää sen jälkeen puolisokaan, vaikka anoppi eläessään katsoi meillä paikankin sille, johon se sopisi hyvin.
Siis mitä ei huolinut enää sen jälkeen kun yksi miniä kieltäytyi. Tehän alunperin kieltäydyitte.
Vanhempani junailivat lahjoituksina tavaraa lemmikkilapsensa lapsille. Roskiinhan ne perintöesineet, asiakirjat, kirjat, valokuvat yms lensivät. Mitä lukutaidottomat pissikset niillä olis tehneet. Minut oikein kutsuttiin tilaisuuteen jossa asiasta ilmoitettiin. Näin koska olin ainoa joka ymmärsi lahjoitettavan tavaran historiallisen arvon.
Kun välit on poikki, ei niitä voi epäoikeudenmukaisella perinnönjaolla korjata!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kaksi lasta. En suoraan voi ymmärtää kuinka vanhempi voi kohdella lapsiaan eri tavalla. Siis jo lapsena, en tarkoita mitään sellaista tilannetta jossa lapsi olisi tehnyt aikuisena jotain vanhempiaan loukkaavaa. Mielestäni tuollaisella vanhemmalla on todellisuudentaju niin vääristynyt että sen voisi luokitella mielenvikaisuudeksi.
Perin ainoana lapsena päälle 1,5 miljoonan euron omaisuuden. Vähän piti leskeä tyrkkiä siitä lokkeilemasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, tässä tapauksessa ei mitän jakoa tullut, kun köyhä isä oli.Mutta, isällä oli ns. lehtolapsi, joka ei kertaakaan käynyt isää katsomassa silloin kun eli, mutta arkussa tuli kuollutta isää katsomaan.
me sisarukset olimme todella pöyristyneitä. Siellä se miehensä kanssa oli nautiskelivat antimista. En vaan vieläkään ymmärrä, kuka sen sinne edes kutsui. Oksetavaa!
Vierailija kirjoitti:
No, tässä tapauksessa ei mitän jakoa tullut, kun köyhä isä oli.Mutta, isällä oli ns. lehtolapsi, joka ei kertaakaan käynyt isää katsomassa silloin kun eli, mutta arkussa tuli kuollutta isää katsomaan.
me sisarukset olimme todella pöyristyneitä. Siellä se miehensä kanssa oli nautiskelivat antimista. En vaan vieläkään ymmärrä, kuka sen sinne edes kutsui. Oksetavaa!
Miksi piti alapeukuttaa??
Onko se teistä jotenkin ihailtavaa tulla katsomaan kuollutta ihmistä?
Miksi elävää ihmistä ei voi käydä tapaamassa? Sentään isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, tässä tapauksessa ei mitän jakoa tullut, kun köyhä isä oli.Mutta, isällä oli ns. lehtolapsi, joka ei kertaakaan käynyt isää katsomassa silloin kun eli, mutta arkussa tuli kuollutta isää katsomaan.
me sisarukset olimme todella pöyristyneitä. Siellä se miehensä kanssa oli nautiskelivat antimista. En vaan vieläkään ymmärrä, kuka sen sinne edes kutsui. Oksetavaa!
Mistäpä tiedätte, vaikka olisi ollut isänsä kanssa yhteyksissä teidän tietämättä. Jokin yhteys on täytynyt olla ja jonkunhan tästä täytyi hänelle ilmoittaa, eihän muuten olisi tiennyt tullakaan.
Sisarusten kanssa perittiin mökki. Äiti ja isä alkoivat omimaan mökkiä ja käyttävät sitä kuin omaansa. Itse olisin halunnut myydä mökin vaan pois, mutta muut osapuolet (myös vanhempani) eivät halua, että mökki myydään. Itse en ole käyttänyt mökkiä ollenkaan, mutta omistan siitä edelleen sen oman osuuteni.
Olen aina ollut liiankin kiltti ja muut ihmiset ovat aina käyttäneet hyväkseni minua. Tässäkään tapauksessa en vaan uskalla/kehtaa vaatia yhteisomistuksen purkua. Ehkä sitten kun vanhemmistani aika jättää , niin uskallan tehdä sen. Itse pyrin pitämään kuitenkin välit neutraaleina, enkä haastamaan riitaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille kolmelle perilliselle jää hyvin isotöinen tila jaettavaksi.
Emme kykene sitä ylläpitämään eikä kukaan halua ostaa.
Silloin on helppo vain kieltäytyä perinnön vastaanottamisesta.
Meneekö se osuus sitten kieltäytyjän jälkeläisen huoleksi?
Valtiolle.
Olen tuo jolle jää käsiin kuolinpesästä 1/3 osaa. Niin, pitäisikö se tosiaan lahjoittaa valtiolle.
Pesä ei ole suinkaan arvoton, sisältää mm. kaksi järvenrantamökkiä ja rantaa. On lähellä erästä laskettelupaikkaa ja palveluita. Jonkin verran metsääkin on.
Pitää toivoa melkein että kuolen itse esim. viiden minuutin päästä, ettei tarvitse stressata koko asialla itseään.
Ei mene valtiolle. Vanhempi voi päättää olla ottamatta perintöä itselleen, mutta hän ei voi evätä perintöä omilta lapsiltaan jotka ovat perintöketjussa laillisesti seuraavana. Eli lapsenlapsille menee jos ei heidän vanhempansa ota vastaan.
No kääk. Meillä ei ole perillisiäkään.
Taitaa jäädä lapsuudenkoti meille käsiin.
Tosin tämä ongelma koskee monia muitakin serkkujani , (50-65-vuotiaita) . Kaikille jää jokin omakotitalo..jne, joita kukaan ei halua eikä kenelläkään ole varaa ylläpitää.
Taisin lainata väärin, tarkoitukseni oli vastata tähän :
*Meneekö se osuus sitten kieltäytyjän jälkeläisen huoleksi?*
*Valtiolle.*
Eli jos kieltäytyjällä on lapsia, niin kieltäytyjä ei voi kieltäytyä lastensa puolesta perinnöstä, vaan vain itse omasta puolestaan. Eli kyllä se kieltäytyjän jälkeläisille huoleksi menee jos itse kieltäytyy.
Jos ei rintaperillisiä, niin meneekö perintökaaren mukaan isovanhemmille tai sedille ja tädeille, jos edellä mainitut kuolleet. Ja jos näitäkään ei ole elossa, niin sitten vasta valtiolle.
Perintö menee aina rintaperillisille. Ja näitä ovat siis kaikki ns. ylenevässä ja alenevassa polvessa. Eli ensin tulee lapset ja heidän jälkeensä lapsenlapset jne.
Jos omia jälkeläisiä ei ole, silloin perivät vanhemmat, jos ovat elossa. Jos eivät ole elossa, niin sitten vielä isovanhemmat ovat perimysjärjestyksessä. Jos ovat elossa.
Jos tässä suorassa linjassa ei ole ketään perijää, niin silloin perivät sisarukset tai heidän lapsensa. Jos ei ole sisaruksia eikä heidän jälkeläisiään, silloin ovat perimisvuorossa sedät, enot ja tädit. Ja siihen se sitten tyssää. Serkut eivät peri.
Mikä sekin on kaksipiippuinen juttu, sillä jos vaikka elossa on yksi täti, joka sitten perii tämän jo kuolleen sisaruksensa kuolleen lapsen, ja tätikin sitten myöhemmin kuolee, niin tädin lapsihan, eli se serkku, sitten kuitenkin sen omaisuuden perii, jos se sattuu olemaan vaikka sellaista laatua, että säilyy ja säilytetään myymättä minnekään ja pysyy arvossaan. Ajatellaan nyt vaikka joku iso maatila tai kartano. Kyllä se sille serkulle sitten jossain vaiheessa kutenkin päätyy, eli serkku perii sen sitten äidiltään.
Mutta johonkin kohtaanhan tällainen perimysjärjestelmä on pysäytettävä, muuten menisi ihan mahdottomaksi selvitellä näitä perintöjä, jos sattuu olemaan iso suku ja vaikka eri puolilla maailmaa.
Sitten jos ei ole elossa ketään, joka olisi oikeutettu perimään, perintö menee valtiolle, joka menettelee sen kanssa sitten miten menettelee. Jos kyseessä on kiinteistö, niin valtio voi luovuttaa sen kunnalle.
Tästä on jo paljon aikaa, mutta yhden tutun omaisuus meni valtiolle. Kyseessä oli veljeni vaimon äidin monikymmenvuotisen avopuolison perintö. Ei ollut tyyppi tajunnut tehdä testamenttia sille jo silloin iäkkään puoleiselle avopuolisolle. Omaisuutta oli velaton osakehuoneisto, iso määrä oblikaatioita ja rahaa pankissa, varoja siis ihan kohtalaisesti.
Mitä tapahtui? Heti kuoleman jälkeen valtionkonttori otti avoleskeen yhteyttä ja määräsi vainajalle pidettäväksi vain hyvin vaatimattomat hautajaiset vaatimattomalla arkulla. Muistotilaisuuskin kiellettiin vainajan varoista. Avopuoliso sai välittömästi asunnosta häädön. Näin kävi siis hautajaisille, vaikka vainajan tilillä olisi ollut rahaa pitää vaikka kuinka komeat hautajaiset.
En tiedä onko nykyään kyyti yhtä kylmää, mutta tuollaisissa tilanteissa pitää aina muistaa tehdä se testamentti.
Tai olisko kannattanut mennä naimisiin?
Olisi leski saanut eläkkeenkin.
Mutta ei, sehän on taantumuksellista.
Näitä tapauksia tulee entistä enemmän, kun avioliitot on niin yleisiä ja tämä varsinainen avoliittosukupolvi vanhenee ja kuolee. Suuret ikäluokat vielä on niitä jotka on solmineet avioliittoja. Mutta heilläkin taitaa jo olla niin, että se ns. toinen liitto on jo avoliitto.
Paljon perintöriitoja edessä ja asianajajilla töitä ja hyvät rahat tiedossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille kolmelle perilliselle jää hyvin isotöinen tila jaettavaksi.
Emme kykene sitä ylläpitämään eikä kukaan halua ostaa.
Silloin on helppo vain kieltäytyä perinnön vastaanottamisesta.
Meneekö se osuus sitten kieltäytyjän jälkeläisen huoleksi?
Valtiolle.
Olen tuo jolle jää käsiin kuolinpesästä 1/3 osaa. Niin, pitäisikö se tosiaan lahjoittaa valtiolle.
Pesä ei ole suinkaan arvoton, sisältää mm. kaksi järvenrantamökkiä ja rantaa. On lähellä erästä laskettelupaikkaa ja palveluita. Jonkin verran metsääkin on.
Pitää toivoa melkein että kuolen itse esim. viiden minuutin päästä, ettei tarvitse stressata koko asialla itseään.
Ei mene valtiolle. Vanhempi voi päättää olla ottamatta perintöä itselleen, mutta hän ei voi evätä perintöä omilta lapsiltaan jotka ovat perintöketjussa laillisesti seuraavana. Eli lapsenlapsille menee jos ei heidän vanhempansa ota vastaan.
No kääk. Meillä ei ole perillisiäkään.
Taitaa jäädä lapsuudenkoti meille käsiin.
Tosin tämä ongelma koskee monia muitakin serkkujani , (50-65-vuotiaita) . Kaikille jää jokin omakotitalo..jne, joita kukaan ei halua eikä kenelläkään ole varaa ylläpitää.
Taisin lainata väärin, tarkoitukseni oli vastata tähän :
*Meneekö se osuus sitten kieltäytyjän jälkeläisen huoleksi?*
*Valtiolle.*
Eli jos kieltäytyjällä on lapsia, niin kieltäytyjä ei voi kieltäytyä lastensa puolesta perinnöstä, vaan vain itse omasta puolestaan. Eli kyllä se kieltäytyjän jälkeläisille huoleksi menee jos itse kieltäytyy.
Jos ei rintaperillisiä, niin meneekö perintökaaren mukaan isovanhemmille tai sedille ja tädeille, jos edellä mainitut kuolleet. Ja jos näitäkään ei ole elossa, niin sitten vasta valtiolle.
Perintö menee aina rintaperillisille. Ja näitä ovat siis kaikki ns. ylenevässä ja alenevassa polvessa. Eli ensin tulee lapset ja heidän jälkeensä lapsenlapset jne.
Jos omia jälkeläisiä ei ole, silloin perivät vanhemmat, jos ovat elossa. Jos eivät ole elossa, niin sitten vielä isovanhemmat ovat perimysjärjestyksessä. Jos ovat elossa.
Jos tässä suorassa linjassa ei ole ketään perijää, niin silloin perivät sisarukset tai heidän lapsensa. Jos ei ole sisaruksia eikä heidän jälkeläisiään, silloin ovat perimisvuorossa sedät, enot ja tädit. Ja siihen se sitten tyssää. Serkut eivät peri.
Mikä sekin on kaksipiippuinen juttu, sillä jos vaikka elossa on yksi täti, joka sitten perii tämän jo kuolleen sisaruksensa kuolleen lapsen, ja tätikin sitten myöhemmin kuolee, niin tädin lapsihan, eli se serkku, sitten kuitenkin sen omaisuuden perii, jos se sattuu olemaan vaikka sellaista laatua, että säilyy ja säilytetään myymättä minnekään ja pysyy arvossaan. Ajatellaan nyt vaikka joku iso maatila tai kartano. Kyllä se sille serkulle sitten jossain vaiheessa kutenkin päätyy, eli serkku perii sen sitten äidiltään.
Mutta johonkin kohtaanhan tällainen perimysjärjestelmä on pysäytettävä, muuten menisi ihan mahdottomaksi selvitellä näitä perintöjä, jos sattuu olemaan iso suku ja vaikka eri puolilla maailmaa.
Sitten jos ei ole elossa ketään, joka olisi oikeutettu perimään, perintö menee valtiolle, joka menettelee sen kanssa sitten miten menettelee. Jos kyseessä on kiinteistö, niin valtio voi luovuttaa sen kunnalle.
Tästä on jo paljon aikaa, mutta yhden tutun omaisuus meni valtiolle. Kyseessä oli veljeni vaimon äidin monikymmenvuotisen avopuolison perintö. Ei ollut tyyppi tajunnut tehdä testamenttia sille jo silloin iäkkään puoleiselle avopuolisolle. Omaisuutta oli velaton osakehuoneisto, iso määrä oblikaatioita ja rahaa pankissa, varoja siis ihan kohtalaisesti.
Mitä tapahtui? Heti kuoleman jälkeen valtionkonttori otti avoleskeen yhteyttä ja määräsi vainajalle pidettäväksi vain hyvin vaatimattomat hautajaiset vaatimattomalla arkulla. Muistotilaisuuskin kiellettiin vainajan varoista. Avopuoliso sai välittömästi asunnosta häädön. Näin kävi siis hautajaisille, vaikka vainajan tilillä olisi ollut rahaa pitää vaikka kuinka komeat hautajaiset.
En tiedä onko nykyään kyyti yhtä kylmää, mutta tuollaisissa tilanteissa pitää aina muistaa tehdä se testamentti.
Tai olisko kannattanut mennä naimisiin?
Olisi leski saanut eläkkeenkin.
Mutta ei, sehän on taantumuksellista.
Näitä tapauksia tulee entistä enemmän, kun avioliitot on niin yleisiä ja tämä varsinainen avoliittosukupolvi vanhenee ja kuolee. Suuret ikäluokat vielä on niitä jotka on solmineet avioliittoja. Mutta heilläkin taitaa jo olla niin, että se ns. toinen liitto on jo avoliitto.
Paljon perintöriitoja edessä ja asianajajilla töitä ja hyvät rahat tiedossa.
Siis kun "avoliitot on niin yleisiä....".
Tekstinkorjaaja tekee omiaan.
Vierailija kirjoitti:
Sisarusten kanssa perittiin mökki. Äiti ja isä alkoivat omimaan mökkiä ja käyttävät sitä kuin omaansa. Itse olisin halunnut myydä mökin vaan pois, mutta muut osapuolet (myös vanhempani) eivät halua, että mökki myydään. Itse en ole käyttänyt mökkiä ollenkaan, mutta omistan siitä edelleen sen oman osuuteni.
Olen aina ollut liiankin kiltti ja muut ihmiset ovat aina käyttäneet hyväkseni minua. Tässäkään tapauksessa en vaan uskalla/kehtaa vaatia yhteisomistuksen purkua. Ehkä sitten kun vanhemmistani aika jättää , niin uskallan tehdä sen. Itse pyrin pitämään kuitenkin välit neutraaleina, enkä haastamaan riitaa.
Siis mitä ihmettä. Minkä ikäisiä olitte kun mökin peritte? Tietenkään vanhemmillasi ole siihen mitään oikeutta. Eikö muut sisarukset puutu asiaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille kolmelle perilliselle jää hyvin isotöinen tila jaettavaksi.
Emme kykene sitä ylläpitämään eikä kukaan halua ostaa.
Silloin on helppo vain kieltäytyä perinnön vastaanottamisesta.
Meneekö se osuus sitten kieltäytyjän jälkeläisen huoleksi?
Valtiolle.
Olen tuo jolle jää käsiin kuolinpesästä 1/3 osaa. Niin, pitäisikö se tosiaan lahjoittaa valtiolle.
Pesä ei ole suinkaan arvoton, sisältää mm. kaksi järvenrantamökkiä ja rantaa. On lähellä erästä laskettelupaikkaa ja palveluita. Jonkin verran metsääkin on.
Pitää toivoa melkein että kuolen itse esim. viiden minuutin päästä, ettei tarvitse stressata koko asialla itseään.
Ei mene valtiolle. Vanhempi voi päättää olla ottamatta perintöä itselleen, mutta hän ei voi evätä perintöä omilta lapsiltaan jotka ovat perintöketjussa laillisesti seuraavana. Eli lapsenlapsille menee jos ei heidän vanhempansa ota vastaan.
No kääk. Meillä ei ole perillisiäkään.
Taitaa jäädä lapsuudenkoti meille käsiin.
Tosin tämä ongelma koskee monia muitakin serkkujani , (50-65-vuotiaita) . Kaikille jää jokin omakotitalo..jne, joita kukaan ei halua eikä kenelläkään ole varaa ylläpitää.
Taisin lainata väärin, tarkoitukseni oli vastata tähän :
*Meneekö se osuus sitten kieltäytyjän jälkeläisen huoleksi?*
*Valtiolle.*
Eli jos kieltäytyjällä on lapsia, niin kieltäytyjä ei voi kieltäytyä lastensa puolesta perinnöstä, vaan vain itse omasta puolestaan. Eli kyllä se kieltäytyjän jälkeläisille huoleksi menee jos itse kieltäytyy.
Jos ei rintaperillisiä, niin meneekö perintökaaren mukaan isovanhemmille tai sedille ja tädeille, jos edellä mainitut kuolleet. Ja jos näitäkään ei ole elossa, niin sitten vasta valtiolle.
Perintö menee aina rintaperillisille. Ja näitä ovat siis kaikki ns. ylenevässä ja alenevassa polvessa. Eli ensin tulee lapset ja heidän jälkeensä lapsenlapset jne.
Jos omia jälkeläisiä ei ole, silloin perivät vanhemmat, jos ovat elossa. Jos eivät ole elossa, niin sitten vielä isovanhemmat ovat perimysjärjestyksessä. Jos ovat elossa.
Jos tässä suorassa linjassa ei ole ketään perijää, niin silloin perivät sisarukset tai heidän lapsensa. Jos ei ole sisaruksia eikä heidän jälkeläisiään, silloin ovat perimisvuorossa sedät, enot ja tädit. Ja siihen se sitten tyssää. Serkut eivät peri.
Mikä sekin on kaksipiippuinen juttu, sillä jos vaikka elossa on yksi täti, joka sitten perii tämän jo kuolleen sisaruksensa kuolleen lapsen, ja tätikin sitten myöhemmin kuolee, niin tädin lapsihan, eli se serkku, sitten kuitenkin sen omaisuuden perii, jos se sattuu olemaan vaikka sellaista laatua, että säilyy ja säilytetään myymättä minnekään ja pysyy arvossaan. Ajatellaan nyt vaikka joku iso maatila tai kartano. Kyllä se sille serkulle sitten jossain vaiheessa kutenkin päätyy, eli serkku perii sen sitten äidiltään.
Mutta johonkin kohtaanhan tällainen perimysjärjestelmä on pysäytettävä, muuten menisi ihan mahdottomaksi selvitellä näitä perintöjä, jos sattuu olemaan iso suku ja vaikka eri puolilla maailmaa.
Sitten jos ei ole elossa ketään, joka olisi oikeutettu perimään, perintö menee valtiolle, joka menettelee sen kanssa sitten miten menettelee. Jos kyseessä on kiinteistö, niin valtio voi luovuttaa sen kunnalle.
Tästä on jo paljon aikaa, mutta yhden tutun omaisuus meni valtiolle. Kyseessä oli veljeni vaimon äidin monikymmenvuotisen avopuolison perintö. Ei ollut tyyppi tajunnut tehdä testamenttia sille jo silloin iäkkään puoleiselle avopuolisolle. Omaisuutta oli velaton osakehuoneisto, iso määrä oblikaatioita ja rahaa pankissa, varoja siis ihan kohtalaisesti.
Mitä tapahtui? Heti kuoleman jälkeen valtionkonttori otti avoleskeen yhteyttä ja määräsi vainajalle pidettäväksi vain hyvin vaatimattomat hautajaiset vaatimattomalla arkulla. Muistotilaisuuskin kiellettiin vainajan varoista. Avopuoliso sai välittömästi asunnosta häädön. Näin kävi siis hautajaisille, vaikka vainajan tilillä olisi ollut rahaa pitää vaikka kuinka komeat hautajaiset.
En tiedä onko nykyään kyyti yhtä kylmää, mutta tuollaisissa tilanteissa pitää aina muistaa tehdä se testamentti.
Tai olisko kannattanut mennä naimisiin?
Olisi leski saanut eläkkeenkin.
Mutta ei, sehän on taantumuksellista.
Näitä tapauksia tulee entistä enemmän, kun avioliitot on niin yleisiä ja tämä varsinainen avoliittosukupolvi vanhenee ja kuolee. Suuret ikäluokat vielä on niitä jotka on solmineet avioliittoja. Mutta heilläkin taitaa jo olla niin, että se ns. toinen liitto on jo avoliitto.
Paljon perintöriitoja edessä ja asianajajilla töitä ja hyvät rahat tiedossa.
Pitää mennä ennen viittäkymppiä
Alue: Aihe vapaa
Ei pidä paikkaansa. Vanhempien hemmottelema lempilapsi alkoi riidellä perinnöstä ja järjesti varsinaisen shown. Uhkailut ja pelottelut, kuolinpesän varojen tuhlaaminen riitelyyn ja kaikenlainen kiusanteko olivat lellikin keinoja, mutta tässä tapauksessa ahneella oli p....inen loppu. Joskus nämä asiat menevät oikeudenmukaisesti.