Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, tässä tapauksessa ei mitän jakoa tullut, kun köyhä isä oli.Mutta, isällä oli ns. lehtolapsi, joka ei kertaakaan käynyt isää katsomassa silloin kun eli, mutta arkussa tuli kuollutta isää katsomaan.

me sisarukset olimme todella pöyristyneitä. Siellä se miehensä kanssa oli nautiskelivat antimista. En vaan vieläkään ymmärrä, kuka sen sinne edes kutsui. Oksetavaa!

Mistäpä tiedätte, vaikka olisi ollut isänsä kanssa yhteyksissä teidän tietämättä. Jokin yhteys on täytynyt olla ja jonkunhan tästä täytyi hänelle ilmoittaa, eihän muuten olisi tiennyt tullakaan.

Joo, on ilmoittanut, tidän kyllö kuka mahdollisestii, mutta ei kenelläkään muulla ole oikeutta pyytää hautajaisiin, kuin meidän lasten , ei edes isän sisarusten.

Tiedän senkin, että isä on mutaman kerran soittanu ja pyytäny käymään vaan eipä näkyny. Sitten jätti koko asian, aikuinen ihminen tietää kyllä mitä tekee. Isä oli lapsirakas.

Mutta että sittten tulee kuollutta katsomaan.

Eikö tämä lehtolapsi ole myös isänne lapsi?

Vierailija kirjoitti:

Ukkini erosi mummostani aikoinaan .Ukki sai mummon runsaansta omaisuudesta tietenkin puolet ja myös lapset kontoilleen. Ukki meni uusiin naimisiin ja uusi vaimo adoptoi ukin lapset sekä pyöräytti vielä yhden lapsen lisää.

Ukin kuoltua omaisuus siirtyi uudelle vaimolle, joka sitten tarkkaan testamenttasi kaiken omalle pojalleen. Adoptoimansa ukin lapset jäivät ilman mitään. Tarinaa ei ole tarkkaan haluttu meille jälkeläisille kertoa, mutta ilman jääneet lapset eivät halunneet riitauttaa testamenttia. Olihan heillä oma, mutta vieras biologinen äiti jättämättä muhkean perinnön joka tapauksessa.

Törkein osuus kyseisessä testamentissa oli selkokielinen osuus, jossa ukin uusin vaimo tiukasti kielsi oman poikansa vaimoa saamasta mitään. Etteikö se asia olisi ollut kaikille selvää muutenkin, mutta kukaan ei oikein ymmärtänyt miten niin reilu mukava ja kaikin tavoin herttainen ihminen joutuu testamentissa moisen ilkeyden kohteeksi. Koko testamentti oli pullollaan katkeran ihmisen vuodatuksia, epäasiallisuuksia ja jotka pankki oli sitten testamentiksi koostanut.

Testamentti pitäisi laittaa kehyksiin malliksi, miten haudan takaa voi olla vielä tosi hankala.

Juttuja riittäisi muitakin, mutta jätetään nyt tämä tänne

Tuohan on ihan yleinen osa testamentissa, että suljetaan puolison avio-oikeus perintöön. Ei kohdistu mitenkään vihamielisesti ko. puolisoon. (Törkein osuus kyseisessä testamentissa oli selkokielinen osuus, jossa ukin uusin vaimo tiukasti kielsi oman poikansa vaimoa saamasta mitään)

Tuolla estetään esim. sukutilan osuuden siirtyminen vieraaseen sukuun, mikä taas hankaloittaa monia asioita mahdollisen avioeron jälkeen.

Asun isossa kerrostalossa ja täällä seurataan muiden perään. Mm korona-aikaan minäkin kävin monen puolesta asioilla.

Erään asukkaan poika on juristi.

Hänen äitinsä, yli 80 v, pyysi poikaansa lukemaan yhden minun paperin. Kävi äitinsä luona, luki sen, selitti mitä tarkoittaa. Pojalla meni tähän aikaa max 30 min.

Olen vuosia tehnyt äidille pieniä palveluksia, satoja, vienyt roskia ohimennessäni jne ja poika on soittanut minulle varmaan lähemmäs 10 krt, kun ei ole saanut äitiään kiinni.

Minulla on äidille avain ja joka kerta äiti on tarvinnut pojan soittaessa apua. Olen hoittanut häkeen, oon päivystänyt toista tuntia per kerta jne

Juristi oli lukenut paperit ja antoi minulle suullisesti ohjeet, postissa tuli 300 euron konsultaatiolasku.

Soitin pojalta ja kysyin missä vaiheessa tämä on muuttunut niin, että minun apuni on ilmaista mutta hänen maksaa. Äitihän ei voi ikinä minua millään tavalla auttaa. Äiti myös itse ehdotti poika auttaa.

Poika ilmoitti mitätöivänsä laskun, mutta tuli perintä. Samaan aikaan poika pyysi taas minua auttamaan ja silloin sanoin tälle äidille asiasta. Äiti oli kipittänyt pankkiin, oli maksanut laskun, ilman viitettä, teksti oli ollut häpeän ahnetta poikaani.

Tämän jälkeen alkoi siellä käymään kodinhoito.

Me jatkoimme naapuruutta ja poika, jos soitti, kyseenalaistin, tuleeko minulle nyt lasku tästä, kun soitat.

Koronan aikana minä jäin lomautetuksi ja aloin siivoamaan kellaria, mm. Taloyhtiössä on paljon yleisiä tiloja ja niistä löytyi paljon muiden hylkäämiä tavaroita.

Minä täyttelin roskiksia niillä ja tein ison kirppiskuorman samalla.

Mm tämä mummo, hän vietti pari päivää alhaalla kanssani.

Tyhjennettiin hänen komero. Kaikki myytäväksi kelpaava meni kirppikselle ja paljon meni myös roskiin.

Parissa päivässä oli hänen komero tyhjä.

Paökaksi sain pitää kirppistavarat. Palkka oli tietty surkea työhön nähden.

Koronan jälkeen hän sai hoivapaikan ja joku sukulaistyttö muutti asuntoon.

Yllätys oli kova, kun me oltiin tyhjennetty paljon.

Sain kirppistavaraa myös sisältä ja etenkin siinä vaiheessa, kun muutto oli lähellä, tein melkoisesti töitä, että saatiin vanhoja huonekaluja pois. Niille ei helposti löytynyt käyttäjää.

Lakimies oli suoraan syyttänyt minua. Minäkö olen vienyt ne kalliit arabiat pois.

Siinä ei auttanut muu, kuin pyytää toinen juristi paikalle , joka sitten kertoi irtaimistoa voi lahjoittaa. Etenkin vähäpitoista.

Minulla löytyy tiliotteesta tiedot paljonko kirpparista on tullut, täyspalvelu.

Onpahan sekin mustaa valkoisella. Hän ei enää kotiin pääse takaisin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suutuin ukin perinnönjaossa niin verisesti, etten tullut hakemaan mitään tavaraa sittenkään kun pyydettiin. Siis meni tunteisiin koko juttu.

Äitini kuoli nuorena ja minä äidin ainoana elossa olevana lapsena olin perimässä äitini osuuden ukin perinnöstä. Äidin kaksi veljeä ja sisko järjestelivät perinnönjaon ilman minun kuulemista. Näin se meni: Toinen veljistä saa kesämökin, koska hän asuu siellä lähellä, toinen veli ja sisko ottavat huolehtiakseen asunnon myynnin ja saavat pitää rahat, mitä siitä tulee. Minulle oli kaavailtu ikivanha veneen lousku ja tilillä olevaa rahaa reilut 20 000. Minä sanoin, että se ei kyllä sovi. Ensinnäkin sen kesämökin arvo metsineen kaiken logiikan mukaan oli yli 30 000 euroa, jopa 40 000. Toiseksi kun katsoin vastaavien kerrostalo-osakkeiden hintoja, niitä oli myyty 50-60 000 eurolla. Eli millä logiikalla minulle kuului vain reilut 20 000 ja vanha vene. Minua yritettiin puhua ympäri, että kun ei asunto-osaketta hetkessä myydä, niin se pitää vaan perunkirjaan arvioida ja myydä sitten kun sen kaupaksi saa. Ja mökkiä taas eivät halunneet myydä, kun ukki oli niin paljon nähnyt vaivaa sen eteen. Sitten perukirjoituksessa meillä oli riita sen arvosta. Arvioija oli kallistunut siihen, että mökin arvo olisi reilusti alle 30 000. Ihan vedätystä. Sillä hinnalla ei saa mistään kunnon hirsimökkiä hiekkapohjaisen järven rannalta, sähköt, oma kaivo ja autotie perille ja iso tontti. Pesänjaossa ei ollut ilmeisesti mitään muuta intressiä kuin saada jaettua neljään osaan niin, että kaikki on olevinaan saman arvoista, ettei kukaan maksa kenellekään mitään. Edelleen olen sitä mieltä, että sen mökin oikea arvo oli paljon yli 30 000, jopa 40 000 ja minä otin takkiin vähintään kymppitonnin.

Kutsuivat myöhemmin minut katsomaan, mitä tavaraa haluan, että jaetaan yhdessä. En vastannut mitään enkä mennyt. Voi mennä muutama vuosi, etten halua edes nähdä niitä kaksinaamaisia.

Eli kaikki myyntiin, mökistä 30000

Kerrostalokiinteistöstä 50000

Ja puhdasta rahaa. 20000

Jaettavaa tasan 100000

Se 4 osaan niin jokaiselle 25000€

Jäit siis tappiolle 5000€

Kannattaa myös vähän kattella noita "veneen louskujen" hintoja. Alle tonnilla ei tahdo saada mitään veneennäköistä käytettynäkään. Moottorin kanssa vanhankin venepaketin hinnat koosta riippuen alkaa lähtä kahdesta tonnista ylöspäin. Toki myynnissä oma vaivansa, mutta niinhän se aina. Myös jotkut autoliikkeet ottavat vaihdossa veneitä. Huomaa, että nainen kirjoittamassa. Tunteilla mennään...

Vierailija kirjoitti:

Perinnönjako on helpointa, kun mukana ovat vain rintaperilliset, eivät perheenjäsenensä. Vanhempieni kuoleman jälkeen sovittiin ykskantaan, että puolisot, avopuolisot ja lapset puolisoineen ovat kokonaan pesän ulkopuolella, heillä ei ole mitään juridisia oikeuksia, joten me sisarukset sovimme asiat kolmestaan muilta kyselemättä. Eikä tullut muuta riitaa kuin veljen vaimon vaatimus päästä mukaan, koska "Jaakko on semmoinen kiltti hissukka eikä pidä puoliaan". Koska hän ei suostunut poistumaan perukirjoituksesta, päätettiin se tilaisuus siihen ja todettiin, että koska paikalla on ylimääräinen henkilö, niin siirretään tilaisuutta. Sai "Jaakko" sitten puhua vaimolleen järkeä sen verran, että saatiin asiat hoidettua.

Miehen isän kuoltua kotiinsa ryntäsi lapset perheineen ja vaikka miten selitettiin, että koko talo irtaimistoineen on mieheni (osti sen 5 v aikaisemmin), niin sieltä kannettiin pois niin moottorisänkyjä kuin astiastoja. Tulipa veljentyttö meidänkin kotiimme (pihan toisella puolella) kyselemään, että onko meillä kaksi puuttuvaa kahvikuppia ja kolme lautasta, kun ne puuttuivat astiastosta. Vastasin, että ei ole, mutta meillä on kauppakirja, jonka mukaan koko astiasto on jo mieheni ostama eikä kuulu perikunnalle.

Ja silti annoitte porukan viedä tavaroita mennessään? Taisitte vaan olla tyytyväisiä kun auttoivat talon tyhjennyksessä muutenhan olisitte soittaneet poliisit paikalle estämään ryöstöä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen näissä jutuissa sitä, että joku meni ja tyhjensi kaiken arvokkaan pesästä kun toiset olivat perunkirjoituksessa....

Eikös se tyhjentäminen ole kavallusta! Ja varsinkin jos nyt vaikka jotkut jonkin rahan arvoiset korut vie....

Ei näitä juttuja voi kuin ihmetellä, mutta tarinoitahan tuo aloittaja pyysikin kirjoittamaan...

Irtaimistollakin on perunkirjoituksessa jokin rahallinen arvo!

Meidän suvussa kävi niin, että eräs osakas oli vienyt edesmenneen kaikki korut, ei hirveän arvokkaita, muutamia kultakoruja ja suurin osa pukukoruja. Muussa irtaimistossa ei ollut mitään arvokasta, mutta kukanenkin osakas sai käydä hakemassa haluamiaan huonekaluja yms. tavaroita ja muistoja. Kuitenkin hirveä valitus siitä, että yhteisesti sovittuna siivouspäivänä pari osakasta tyhjensi asunnosta varaamattomat tavarat roskiin/kierrätykseen. Ja itse ei edes vaivauduttu paikalle. Saatikka pidetty yhteyttä edesmenneeseen hänen elinaikanaan.

Miten onkin, että niitä muistoesineitä halutaan kuoleman jälkeen, mutta ennen sitä ei edes käydä kylässä vuosikausiin?

Minä ainakin halusin isäni jäämistöstä mummin vanhoja koruja ja valokuvia. Isään ei ollut minkäänlaisia välejä vuosikymmeniin. Hän oli minun mielestäni itsekeskeinen, ajattelematon alkoholisti, joka jo minun lapsuudessani lupaili yhtä ja teki toista. Minusta se kertoo ihmisestä paljon, jos tekee lapsia neljän eri naisen kanssa, mutta jättää elatusmaksut väliin, ei edes onnittele syntymäpäivänä ja kokee katkeruutta siitä, kun ne naiset ovat hänet jättäneet. Jos eläisi niin siivosti, ettei tarvitse jättää, niin varmaan ne lapsetkin olisi enemmän elämässä mukana.

Mummi oli hyvä ihminen ja häntä tapasin säännöllisesti niin kauan kuin hän eli. Hänestä on vain hyviä muistoja.

Aloituksesta tuli mieleen, että äidilläni on iso timanttisormus. Hän on sanonut, että se kuuluu minulle.

Jos äitini nyt kuolisi, en uskaltaisi sitä ottaa. Veli varmaan valittaisi.

Ja ei, en todellakaan kehtaa äidilleni sanoa, että antaisiko se minulle jo etukäteen.

Vierailija kirjoitti:

Aloituksesta tuli mieleen, että äidilläni on iso timanttisormus. Hän on sanonut, että se kuuluu minulle.

Jos äitini nyt kuolisi, en uskaltaisi sitä ottaa. Veli varmaan valittaisi.

Ja ei, en todellakaan kehtaa äidilleni sanoa, että antaisiko se minulle jo etukäteen.

Sanomisilla ei ole mitään merkitystä. Testamentin kirjauksilla ja lailla on merkitystä.

Tämä olisi hyvä kaikkien hölösuumummojen muistaa asioita lupaillessaan.

Vierailija kirjoitti:

Suutuin ukin perinnönjaossa niin verisesti, etten tullut hakemaan mitään tavaraa sittenkään kun pyydettiin. Siis meni tunteisiin koko juttu.

Äitini kuoli nuorena ja minä äidin ainoana elossa olevana lapsena olin perimässä äitini osuuden ukin perinnöstä. Äidin kaksi veljeä ja sisko järjestelivät perinnönjaon ilman minun kuulemista. Näin se meni: Toinen veljistä saa kesämökin, koska hän asuu siellä lähellä, toinen veli ja sisko ottavat huolehtiakseen asunnon myynnin ja saavat pitää rahat, mitä siitä tulee. Minulle oli kaavailtu ikivanha veneen lousku ja tilillä olevaa rahaa reilut 20 000. Minä sanoin, että se ei kyllä sovi. Ensinnäkin sen kesämökin arvo metsineen kaiken logiikan mukaan oli yli 30 000 euroa, jopa 40 000. Toiseksi kun katsoin vastaavien kerrostalo-osakkeiden hintoja, niitä oli myyty 50-60 000 eurolla. Eli millä logiikalla minulle kuului vain reilut 20 000 ja vanha vene. Minua yritettiin puhua ympäri, että kun ei asunto-osaketta hetkessä myydä, niin se pitää vaan perunkirjaan arvioida ja myydä sitten kun sen kaupaksi saa. Ja mökkiä taas eivät halunneet myydä, kun ukki oli niin paljon nähnyt vaivaa sen eteen. Sitten perukirjoituksessa meillä oli riita sen arvosta. Arvioija oli kallistunut siihen, että mökin arvo olisi reilusti alle 30 000. Ihan vedätystä. Sillä hinnalla ei saa mistään kunnon hirsimökkiä hiekkapohjaisen järven rannalta, sähköt, oma kaivo ja autotie perille ja iso tontti. Pesänjaossa ei ollut ilmeisesti mitään muuta intressiä kuin saada jaettua neljään osaan niin, että kaikki on olevinaan saman arvoista, ettei kukaan maksa kenellekään mitään. Edelleen olen sitä mieltä, että sen mökin oikea arvo oli paljon yli 30 000, jopa 40 000 ja minä otin takkiin vähintään kymppitonnin.

Kutsuivat myöhemmin minut katsomaan, mitä tavaraa haluan, että jaetaan yhdessä. En vastannut mitään enkä mennyt. Voi mennä muutama vuosi, etten halua edes nähdä niitä kaksinaamaisia.

No kannattiko?

Vierailija kirjoitti:

Aloituksesta tuli mieleen, että äidilläni on iso timanttisormus. Hän on sanonut, että se kuuluu minulle.

Jos äitini nyt kuolisi, en uskaltaisi sitä ottaa. Veli varmaan valittaisi.

Ja ei, en todellakaan kehtaa äidilleni sanoa, että antaisiko se minulle jo etukäteen.

Et tietenkään saa ottaa kuolinpesästä muiden osakkaiden tietämättä omin päin yhtään mitään! Haloo.

Jako pitää sopia muiden kanssa ja vasta sitten jos muille OK niin saat sormuksesi. Ja ko. sormuksen arvo lasketaan pesästä saamasi osuuden arvoon. Mitään ei kukaan saa ohi kirjanpidon/kermana päälle.

Vierailija kirjoitti:

No, tässä tapauksessa ei mitän jakoa tullut, kun köyhä isä oli.Mutta, isällä oli ns. lehtolapsi, joka ei kertaakaan käynyt isää katsomassa silloin kun eli, mutta arkussa tuli kuollutta isää katsomaan.

me sisarukset olimme todella pöyristyneitä. Siellä se miehensä kanssa oli nautiskelivat antimista. En vaan vieläkään ymmärrä, kuka sen sinne edes kutsui. Oksetavaa!

Kävikö tämä isä katsomassa lehtolasta eläessään?

Vierailija kirjoitti:

Aloituksesta tuli mieleen, että äidilläni on iso timanttisormus. Hän on sanonut, että se kuuluu minulle.

Jos äitini nyt kuolisi, en uskaltaisi sitä ottaa. Veli varmaan valittaisi.

Ja ei, en todellakaan kehtaa äidilleni sanoa, että antaisiko se minulle jo etukäteen.

Jos et kehtaa pitää puoliksi, mennee sitten veljesi vaimolle tai tyttärelle. Voi tosin olla, etteivät ne kiinnosta, jos et ilmaise haluavasi niitä. Oman äidin osalta ei vihkisormusten suhteen ollut ongelmia, kun ne katosivat sairaalassa,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksesta tuli mieleen, että äidilläni on iso timanttisormus. Hän on sanonut, että se kuuluu minulle.

Jos äitini nyt kuolisi, en uskaltaisi sitä ottaa. Veli varmaan valittaisi.

Ja ei, en todellakaan kehtaa äidilleni sanoa, että antaisiko se minulle jo etukäteen.

Sanomisilla ei ole mitään merkitystä. Testamentin kirjauksilla ja lailla on merkitystä.

Tämä olisi hyvä kaikkien hölösuumummojen muistaa asioita lupaillessaan.

Ja ne hölösuumummot saattavat luvata samoja asioita monille samanaikaisesti.

Anoppi ja appi tyhjensi omaisuutensa ja myi talon. Anoppi kuoli 3 kk päästä. Kaikki touhuttiin mieheltäni salassa. Eipä siinä mitään. Siinä kun touhutkoon.

Yksi poika hääräsi talon tyhjennyksen ja ilmoitti perunkirjoituksista 2 tuntia ennen. Kuolon kankeaksi Ei Anoppi ehtinyt kun hautajaisetkin oli etukäteen sovittu. Tunti kankeana ja kellon aika tekstarilla kilahti. Hautajaisissa oli poika pröystinä oman perheensä kanssa "ykköspöydässä". Säälittävää.

Ei ollut rahoja jäljellä juuri mitään. Kaikki talorahatkin oli hävinneet...Ei saanut edes omaa koulutodistusta muorin arkistoista.

Kaikki meni, eipä niitä vailla oltukaan. Kulta-poju sai kaiken. Toivottavasti on nyt onnellinen.

Nyt odotellaan äijän loppua, ja katotaan miten käy. Kai se kulta-poju duunaa äijän kuoppaan kun on mammonat vienyt. Anopin hautapaikankin käski käydä itse etsimässä. Eipä viitsi tuollaisten kanssa olla tekemisissä. Yök, mitä porukkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ravintolaan jossa työskentelin tuli kaksi naista sopimaan hautauspalvelusta, kun kysyin siunauspäivastä

ei ollut vielä vainajaa mutta ajoissa olivat liikkeellä. Tästä voi jotain päätellä

Miten tuo on mahdollista? Eihän siunauspäiväö yleensä voi tietää vai oliko ne saaneet varattua jonkin kappelin ennen kuolemaa. Kirkolla ainakin näkyy kuolinpäivä, eikä ennakkoon pysty varaamaan. Kun olin 2000-luvun alkupuolella töissä kirkkoherranvirastossa, oma hurjin kokemukseni oli nainen, joka olisi halunnut varata itselleen hautajaiset. Meillä tuli oikein kappalainen siihen viereen ihmettelemään, että rouva hyvä kun te selkeästi olette vielä hengissä. Sen rouvan kohdalla tosin taisi olla kyse mielenterveyden haasteita, koska ei hän näyttänyt kuolemansairaalta.

Naiset tulivat kartoittamaan tarjoiluja ym. hintoja. Ehkä kävivät muuallakin

Muutama vuosi sitten olin kihlajaisissa kutsuttuna vieraana, kun ison maatalon poika meni kihloihin naisensa kanssa. Istuin aika lähellä kihlaparia, ja kuulin kun tämä kihlattu nainen sanoi tulevalle miehelleen, että sitten kun sun vanhemmat kuolee, niin meille tulee tuo vanha kaappikello.

Sisko asuu lähimpänä vanhempiani. Äitini on alkanut karsia tavaraa ja sisko ottaa ihan kaikki ja sitten lähettelee minulle niistä kuvia ja kehuu miten olikin ostamassa sitä ja tätä mutta saikin äidiltä ilmaiseksi.

Lisäksi eräs sukulaisemme antaa kerran vuodessa ison säkillisen lasten vaatteita, kenkiä jne. Sisko ottaa aina parhaat päältä koska näkee sukulaisia enemmän ja pääsee hakemaan tavarat ensimmäisenä. Itse olen yh. Hänellä olisi varaa ostaa miehensä kanssa itsekin tavarat mutta ovat kumpikin erittäin ahneita.

Vainaja ei ollut kerinnyt vielä kunnolla viilenemään ruumishuoneella, kun lähisukulainen oli jo ottamassa lakimiehetkin mukaan hautajaisiin. On varmaankin kaikenlaisia vaikeuksia itse kullakin, mutta onhan se huvittavaa että perintöasioista saa riidan aikaan ennenkuin on edes mitään tietoa testamentistakaan.

No, jokainen oppii sitten omalla tavallaan. Euroakaan ei tullut kenellekään ja ihan hyvä niin, vähemmän riitaa, eikä yhteiskuntakaan päässyt perintövaroja jahtaamaan. Enpä ole koskaan ollut kyttäämässä perintöjä, eiköhän se ole pitkälti kuolevien oma päätös miten haluaa jäljellejäävää omaisuuttaan jakaa.

Yleensäkin, kannattaisi ne oman elämän suunnitelmat tehdä sen mukaan, mihin on oikeasti itsellä varaa.  Ei varmasti kannata suunnitella elämää mahdollisten lottovoittojen tai mahdollisten isojen perintöjen varaan, voi tulla isoja pettymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, tässä tapauksessa ei mitän jakoa tullut, kun köyhä isä oli.Mutta, isällä oli ns. lehtolapsi, joka ei kertaakaan käynyt isää katsomassa silloin kun eli, mutta arkussa tuli kuollutta isää katsomaan.

me sisarukset olimme todella pöyristyneitä. Siellä se miehensä kanssa oli nautiskelivat antimista. En vaan vieläkään ymmärrä, kuka sen sinne edes kutsui. Oksetavaa!

Mistäpä tiedätte, vaikka olisi ollut isänsä kanssa yhteyksissä teidän tietämättä. Jokin yhteys on täytynyt olla ja jonkunhan tästä täytyi hänelle ilmoittaa, eihän muuten olisi tiennyt tullakaan.

Joo, on ilmoittanut, tidän kyllö kuka mahdollisestii, mutta ei kenelläkään muulla ole oikeutta pyytää hautajaisiin, kuin meidän lasten , ei edes isän sisarusten.

Tiedän senkin, että isä on mutaman kerran soittanu ja pyytäny käymään vaan eipä näkyny. Sitten jätti koko asian, aikuinen ihminen tietää kyllä mitä tekee. Isä oli lapsirakas.

Mutta että sittten tulee kuollutta katsomaan.

Eikö tämä lehtolapsi ole myös isänne lapsi?

Pointti ei ole siinä vaan siinä ettei käynyt tapaamassa eikä viettämässä aikaa elävän ihmisen/isän kanssa vaan tuli sitten kuollutta katsomaan, ei mene minun tajuntaan tuolllainen. Mitä se sai irti kuolleesta isästään?

Jos perintöä havitteli niin sitä ei tullu.