Lue keskustelun säännöt.
Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?
Itsellä se, kun lasten mummi kuoli. Mummilla 6 lastenlasta, joista 4 tyttöä. Meidän 2 lasta ja miehen siskolla 4 lasta.
Miehen sisko ei ollut vuosiin ollut äitiinsä yhteydessä. Mieheni hoiti kaikki asiat: järjesti hoitokotipaikan ja hoiti ylipäätään kaikki käytännön asiat jo silloin, kun mummo asui vielä yksin.
Mummolla oli jotakin koruja, mitkä hän halusi jättää lapsenlapsille ja varsinkin tytöille (aikuisia hekin).
No, kun mummo kuoli, tuli miehen sisko salamana paikalle toiselta paikkakunnalta ja keräsi mukaansa kaikki korut, turkin ja vähänkin arvokkaamman kaman
Niin jäi tytöt ilman perintökoruja.
Kommentit (1715)
Mun veli vei Isän auton kun Isä kuoli.Ei ole ikinä käyneet/saati auttaneet vaikeina vuosina.Jos sama olisi toisinpäin että minä olisin sen ottanut olisi tullut maailmansota.🤭Ei ole edes perunkirjoitusta pidetty niin auto lähti.Jotkut ihmiset on ahneita.Itse elän mieluummin köyhänä kuin moukkana.Tässä sanonta:Pahat saa aina palkkansa mutta hyvät eivät saa mitään.Näin se menee.Tää sama herra edunvalvoja niin Äitini varmaan pelkää häntä.Iloa ja valoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Verokarhu taitaa olla ahnein!
Syrjäseudun mummonmökki /talo, joka ei voi mennä kaupaksi muutoin kun halpiksena.
Arvoksi saattaa verottaja katsoa useita kymmeniä tuhansia, vaikka se pitäisi arvostaa käypänä arvona eli todennäköisenä myyntihintana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoivakodit ovat pullollaan vanhuksia joilla ei muka ole omaisia. Mutta kun kuolema koittaa niin kas, omaisia löytyy heti, perinnön toivossa.
Mistä nää tarinat tulee näistä mummoista, joita ei käydä katsomassa? Toki varmaan harvemmin, jos asuvat kaukana, mutta kyllä omassa suvussa ja miehen suvussa on käyty katsomassa säännöllisesti. Esim. isoisäni uupui hoitamaan isoäitiäni ja kävi 2krt/pv kahden vuoden ajan kunnes mummu kuoli. Ihan tasan kahdesti päivässä istui syöttömässä hitaasti syövää puolisoa. Ei edes veteraanikuntoutukseen voinut mennä, koska oli tämä velvollisuus. Ei suostunut jättämään yhtään kertaa väliin. Ja jos tässä vielä oli puoliso kyseessä, niin esim. anoppini oli hoitokodissa viimeiset neljä vuotta ja joka lauantai mieheni meni katsomaan. Hänen veljensä kävivät myös kerran viikossa, oli sovittu päivät. Vaikka anoppi ei ketään enää lopussa edes tuntenut. Työkaverini kävi joka päivä katsomassa isäänsä töiden jälkeen ja ne jäi väliin vain muutaman matkan aikana jne. Yksi työkaveri on hoivannut niin paljon ikääntyneitä vanhempiaan, että on lopettanut elämästä jo muuten. Ja jatkuu edelleen, vaikka vanhemmat on hoitokodissa. Siellä tuo käy päivittäin kyttäämässä, että varmasti hoidetaan hyvin.
Olin kymmeniä vuosia töissä hoivakodissa ja kyllä näitä ahneita omaisia on ollut useampia,ei käyty katsomassa mutta kun omainen kuoli niin heti tultiin tyhjentämään huone,kyselemään rahavarat ym. Jokusen kerran olisivat vieneet hoivakodille kuuluvaa tavaraa.
Oma isäni eli viimeiset kuukaudet hoivakodissa. Hän kuoli yhtenä aamuna seitsemän jälkeen. Hoivakodista tuli käsky tyhjentää huone saman päivän aikana. Kun se ei onnistunut, niin saatiin aikaa seuraavaan aamupäivään. Hoivakotiin oli pitänyt viedä 50 euroa rahaa taksimatkoja varten, niin kenelle ne olisi pitänyt jättää, hoivakodilleko?
Nämä arvostelijat eivät myöskään tiedä, mistä syystä siellä vanhuksen luona ei istuta päivittäin. Siinä omien leikkausten ja syöpähoitojen ohella jaksamista ei riitä mihinkään ylimääräiseen. No minulla ei ollut noita, mutta miehelläni oli, minä olin siinä häntä hoitamassa. Tiedän senkin, että isäni ei pitänyt minusta.
kuuppauuno kirjoitti:
Leski otti edesmenneelle puolisolle lahjaksi antamansa korut takaisin, ja antoi ne biologiselle lapselleen.
Mitähän törkeää tuossa oli? Eikös ne korut kuuluneet leskelle? Leskellähän on avio-oikeus puolisonsa omaisuuteen tämän kuoltua. Vai olenko väärässä?
Oman kokemuksen mukaan sellaiset henkilöt jotka eivät ole varsinaisia perillisiä voivat olla hyvin ahneita. Tarkoitan perillisten puolisoja. Kun mun isä kuoli niin veljeni kanssa oltiin asioissa hyvin sopuisia, ei mitään ongelmaa. Veljen vaimo alkoi kuitenkin soitella mulle ja uhkailla että jos yritän häntä huijata niin hän on todella vaarallinen. Olin kyllä aivan ihmeissäni, siis veljen vaimo joka ei ollut edes perijä. Isäni oli tehnyt selkeän testamentin joka ei jättänyt tulkinnanvaraa. Isäni teki tuon lopullisen testamentin alle vuosi ennen kuolemaansa kun oli jo sairas ja toivoa paranemisesra ei ollut (syöpä).
On näitä muitakin nähty. Sopuisat ja rauhalliset ihmiset muuttuvat pedoiksi kun ovat mahdollisesti jotain saamassa. Mulla on isosiskopuoli äidin puolelta. Hän on ilmaissut että siinä vaiheessa kun äiti kuolee niin on huono juttu kun mä asun lähempänä äitiä ja saatan ehtiä asunnolle ensin viemään tavaraa. Siis ihan oikeasti, miten joku voi ajatella noin. No tässä tapauksessa oli vähän pakko kuitata takaisin. Asunto jossa äiti asuu oli alunperin edesmenneen isäni omistuksessa. Vanhemmillani oli avioehto eli asunto siirtyi minulle ja veljelleni. Äidillä elinikäinen asumisoikeus. Ilmoitin siskopuolelleni että esimerkiksi äidin asunnossa olevat antiikkiesineet ovat isäni hankkimia aikanaan (tådokumentit löytyy) eli esineet kuuluvat minulle ja veljelleni eivät siskopuolelle. Suuttui ja haukkui minut paskapääksi,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoivakodit ovat pullollaan vanhuksia joilla ei muka ole omaisia. Mutta kun kuolema koittaa niin kas, omaisia löytyy heti, perinnön toivossa.
Mistä nää tarinat tulee näistä mummoista, joita ei käydä katsomassa? Toki varmaan harvemmin, jos asuvat kaukana, mutta kyllä omassa suvussa ja miehen suvussa on käyty katsomassa säännöllisesti. Esim. isoisäni uupui hoitamaan isoäitiäni ja kävi 2krt/pv kahden vuoden ajan kunnes mummu kuoli. Ihan tasan kahdesti päivässä istui syöttömässä hitaasti syövää puolisoa. Ei edes veteraanikuntoutukseen voinut mennä, koska oli tämä velvollisuus. Ei suostunut jättämään yhtään kertaa väliin. Ja jos tässä vielä oli puoliso kyseessä, niin esim. anoppini oli hoitokodissa viimeiset neljä vuotta ja joka lauantai mieheni meni katsomaan. Hänen veljensä kävivät myös kerran viikossa, oli sovittu päivät. Vaikka anoppi ei ketään enää lopussa edes tuntenut. Työkaverini kävi joka päivä katsomassa isäänsä töiden jälkeen ja ne jäi väliin vain muutaman matkan aikana jne. Yksi työkaveri on hoivannut niin paljon ikääntyneitä vanhempiaan, että on lopettanut elämästä jo muuten. Ja jatkuu edelleen, vaikka vanhemmat on hoitokodissa. Siellä tuo käy päivittäin kyttäämässä, että varmasti hoidetaan hyvin.
Olin kymmeniä vuosia töissä hoivakodissa ja kyllä näitä ahneita omaisia on ollut useampia,ei käyty katsomassa mutta kun omainen kuoli niin heti tultiin tyhjentämään huone,kyselemään rahavarat ym. Jokusen kerran olisivat vieneet hoivakodille kuuluvaa tavaraa.
Oma isäni eli viimeiset kuukaudet hoivakodissa. Hän kuoli yhtenä aamuna seitsemän jälkeen. Hoivakodista tuli käsky tyhjentää huone saman päivän aikana. Kun se ei onnistunut, niin saatiin aikaa seuraavaan aamupäivään. Hoivakotiin oli pitänyt viedä 50 euroa rahaa taksimatkoja varten, niin kenelle ne olisi pitänyt jättää, hoivakodilleko?
Nämä arvostelijat eivät myöskään tiedä, mistä syystä siellä vanhuksen luona ei istuta päivittäin. Siinä omien leikkausten ja syöpähoitojen ohella jaksamista ei riitä mihinkään ylimääräiseen. No minulla ei ollut noita, mutta miehelläni oli, minä olin siinä häntä hoitamassa. Tiedän senkin, että isäni ei pitänyt minusta.
Olen ajatellut myös noita hoitajien kertomuksia siitä, kuinka hoidettavaa ei käy kukaan katsomassa tai käyvät harvoin. Sitä on hirveän helppo sinullisen arvostella. Mutta ei tiedetä asioiden taustoja.
Yksi ystäväni sai viimein äitinsä hoivakotiin ja sanoi sen jälkeen, että ei aio ainakaan vuoteen käydä siellä ollenkaan. Ei vaan pysty. Se äiti oli ollut hirveän raskas hoidettava, vaativa ja takertuva ja joka asiaa epäilevä ja valittava, ei kuitenkaan varsinaisesti muistisairas. Tyttärelle äidin hoitaminen ja hänen asioittensa kanssa auttaminen oli ollut äidin jatkuvaa hienovaraista kiukuttelua ja valittamista, jota ei olisi millään jaksanut enää kestää. Äiti ei olisi millään mennyt sinne hoitokotiinkaan, ja ystäväni sanoi, että suurin syy siihen vastahankaan oli ihan varmasti juuri se, että siellä ei voi piikitellä kenellekään eikä valittaa, mutta tyttärelle voi.
Siellä hoivakodissa sitten ihmeteltiin kun ei tytär käy. Sitä ei ihmetelty, että miksi ei poika ja miniä käy, tai kukaan muu sukulainen, vain tyttären poissaolo noteerattiin.
Sitä ihmistä ei vain kuulemma jaksanut kukaan. Aikuisen ihmisen kiukuttelua ja marttyrointia ei vaan kerta kaikkiaan jaksa. Kai sitä omaa mielenterveyttäänkin on oikeus vaalia. Tämän taas sanon omasta kokemuksesta, ei ole omakaan vanhempani helpoimmasta päästä.
Ja mitä sitten perillisten pitäisi tehdä, jos kuitenkin ovat perillisiä? Kuinka pitkään pitää odottaa, että voi mennä sen vainajan asunnon tyhjentämään, että voi sanoa, ettemme me ainakaan heti olleet siellä "kärkkymässä?" Kuinka pitkään siellä hoitokodissa tai vastaavassa saa se asunto olla koskematon sen jälkeen kun asukas on menehtynyt? Saako olla vaikka sen kolme kuukautta, jolloin viimeistään on tehtävä perunkirjoitus? Eikö ole kiire saada uutta asukasta tilalle, kun ainakin niin väitetään, että paikoista on pulaa?
Tuosta läheltä kun äskettäin kuoli yksi vanhapoika, niin sisarelle ilmoitettiin, että asunto tyhjäksi heti, että vuokranantaja pääsee tekemään remonttia siihen. Siinä ei ollut varaa aikailla.
Ja jakamaton kuolinpesä se vasta hankala tapaus voi ollakin. Asia voi ihan muka jonkunlaisesta hienotunteisuudesta jäädä roikkumaan vuosikausiksi, jopa vuosikymmeniksi. Näin on tehty mieheni kotitalolle, joka jätettiin jakamatta ja nyt se on sitten eräänlainen kaikkien temmellyskenttä, kukaan ei kohta enää tiedä mikä kenellekin kuuluu. Ei näytä talon sisustuskaan enää yhtään siltä, millainen se oli appivanhempien kuollessa. Yhtä ja toista on kiikutettu mikä mihinkin, kuka mitäkin. Olen ollut tarkkana siitä, että meille ei ole otettu mitään, ettei kukaan ikinä pääse sanomaan, että ahne miniä vei. Edes marjoja en ole pensaista poiminut, niin kuin anopin eläessä vielä tein. Ei siellä enää tee mieli kyllä käydäkään, kun tuntuu, että kaikki katoaa, mutta eihän se asia minulle kuulukaan.
Vierailija kirjoitti:
kuuppauuno kirjoitti:
Leski otti edesmenneelle puolisolle lahjaksi antamansa korut takaisin, ja antoi ne biologiselle lapselleen.
Mitähän törkeää tuossa oli? Eikös ne korut kuuluneet leskelle? Leskellähän on avio-oikeus puolisonsa omaisuuteen tämän kuoltua. Vai olenko väärässä?
Leskellä on oikeus tasinkoon eli omaisuus puoliksi. Jos vainaja oli lapseton, silloin leski myös perii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kuuppauuno kirjoitti:
Leski otti edesmenneelle puolisolle lahjaksi antamansa korut takaisin, ja antoi ne biologiselle lapselleen.
Mitähän törkeää tuossa oli? Eikös ne korut kuuluneet leskelle? Leskellähän on avio-oikeus puolisonsa omaisuuteen tämän kuoltua. Vai olenko väärässä?
Leskellä on oikeus tasinkoon eli omaisuus puoliksi. Jos vainaja oli lapseton, silloin leski myös perii.
Mutta eikös leskellä ole opikeus hallita sitä koko omaisuutta? Vai onko ihan pakko alkaa jakaa irtaimistoakin perillisille? En ole koskaan kuullut, että näin vaadittaisiin. Vaikka siis vainajalla olisi lapsiakin.
Toki leski saa antaa tavaraa kelle tahtoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kuuppauuno kirjoitti:
Leski otti edesmenneelle puolisolle lahjaksi antamansa korut takaisin, ja antoi ne biologiselle lapselleen.
Mitähän törkeää tuossa oli? Eikös ne korut kuuluneet leskelle? Leskellähän on avio-oikeus puolisonsa omaisuuteen tämän kuoltua. Vai olenko väärässä?
Leskellä on oikeus tasinkoon eli omaisuus puoliksi. Jos vainaja oli lapseton, silloin leski myös perii.
Mutta eikös leskellä ole opikeus hallita sitä koko omaisuutta? Vai onko ihan pakko alkaa jakaa irtaimistoakin perillisille? En ole koskaan kuullut, että näin vaadittaisiin. Vaikka siis vainajalla olisi lapsiakin.
Toki leski saa antaa tavaraa kelle tahtoo.
Ei ole oikeutta hallita, pesä tulee jakaa jos yksikin pesän osakas sitä vaatii. Ainoastaan asumisoikeus on eli asuntoa ei saa myydä alta pois eikä häätää. Testamentilla vidaan määrätä niin että pesä pidetään jakamattomana ja lesken hallinnassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kuuppauuno kirjoitti:
Leski otti edesmenneelle puolisolle lahjaksi antamansa korut takaisin, ja antoi ne biologiselle lapselleen.
Mitähän törkeää tuossa oli? Eikös ne korut kuuluneet leskelle? Leskellähän on avio-oikeus puolisonsa omaisuuteen tämän kuoltua. Vai olenko väärässä?
Leskellä on oikeus tasinkoon eli omaisuus puoliksi. Jos vainaja oli lapseton, silloin leski myös perii.
Mutta eikös leskellä ole opikeus hallita sitä koko omaisuutta? Vai onko ihan pakko alkaa jakaa irtaimistoakin perillisille? En ole koskaan kuullut, että näin vaadittaisiin. Vaikka siis vainajalla olisi lapsiakin.
Toki leski saa antaa tavaraa kelle tahtoo.
Kuolinpesästä ei saa antaa mitään tavaraa kenellekään. Perinnönjako määrittää mikä kuuluu kenellekin.
Vierailija kirjoitti:
Verokarhu taitaa olla ahnein!
Syrjäseudun mummonmökki /talo, joka ei voi mennä kaupaksi muutoin kun halpiksena.
Arvoksi saattaa verottaja katsoa useita kymmeniä tuhansia, vaikka se pitäisi arvostaa käypänä arvona eli todennäköisenä myyntihintana.
Maksatte perintöverot sen mukaan mitä verottaja arvioi, myytte mörskän ja teette verotuksen oikaisun ja verottaja maksaa liikaa perityt verot teille takaisin. Mikä tuossa on ongelma? Toki voi myös ihan ennen myyntiä pyytää virallisen arvion kiinteistön arvosta LKV.lta. Harvoin verottaja sitä lähtee kiistämään. Tokihan se sen muutaman satasen maksaa, mutta voi olla sen vaivan väärtti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-Suomessa lestadiolaiset nylkivät putipuhtaaksi kuolinvuoteellaan makaavan isoäitini isän. "Joudut helvettiin jos et laita nimeäsi tähän paperiin."
Tätä jatkui päiviä. He eivät päästäneet sukulaisia lähellekään, ei edes vaimoa.
Perillisille ei jäänyt muuta kuin velat.
Ukkelin kuoltua lestapaskantajista ei sitten näkynyt enää vilaustakaan.
Tämä on mahdottomuus tapahtua.
Miksi ette panneet vastaan jos totta.
On se mahdollista. Kaikenlaistahan tapahtuu. Tuollainen olisi kyllä aika hyvä peruste moittia testamentti. Ei painostuksen alla tehty ole pätevä.
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan oli yleistä, että perheen esikoinen tai myöhemmin syntynyt miespuolinen peri maat ja mannut ja perheen tytöt saattoivat saada koruja tai liinavaatteita tai vastaavaa perinnöksi.
Tämä oli monella tapaa järkevä tapa toimia, koska yleensä tilat olivat niin pieniä, että niitä ei oikein voinut pilkkoa osiksi, että säilyisivät elinkelpoisina. Siksi yleensä valittiin tilalle jatkaja, joka huolehti siitä ja muut pojat opiskelivat sitten itselleen jonkin ammatin ja elättivät itsensä sillä. Tytöt menivät sitten naimisiin toisille tiloille. Ei varmastikaan oikeudenmukaista nykypäivän standardien mukaan, mutta aivan ymmärrettävää omana aikanaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas kerran koen tarvetta tulla huomauttamaan, ettei kenenkään tule ikimaailmassa uskoa tällaisista ketjuista luettuihin "ohjeisiin".
Terv.
Juristi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehkää niitä testamentteja niin ei jää väännöille niin paljon tilaa.
Aloitustakaan en ihan ymmärtänyt. Miten mummo ajatteli että omaisuutta menisi lapsenlapsille, jotka eivät ole edes perikunnan osakkaita?
Kai mummo nyt voi toivoa ja lahjoittaa korujansa lapsenlapsille? Ja varsinkin niille, kenen kanssa on ollut tekemisissä?
Eikä niin, että joku, ketkä ei ole elävä ihminen kiinnostanut yhtään, tulee heti haaskalle ja vie parhaat päältä!!Miksi mummo ei lahjoittanut niitä koruja, jos halusi ne lapsenlapsille? Nämä kun eivät peri yhtään mitään ilman testamenttia, jos rintaperillinen (siis lapsenlapsen vanhempi) on elossa.
Lisäksi kauhistelen lauseesi alkua "Eikä niin, että joku, ketkä ei ole elävä ihminen kiinnostanut yhtään...". Siis ihan oikeastiko ketkä?
Ei alkeellinen kielioppivirhe ole mikään typo. Se on iso virhe.
No ihan oikeasti: kännykällä tulee välillä typoja. Ainakin muille, ei näköjään sinulle koskaan.
Ja tuon takia et ilmeisesti ymmärtänyt ollenkaan, mistä oli puhetta??
Vierailija kirjoitti:
Tytär halusi äitinsä korut, mikä on ihan ok.
Toki hän olisi voinut jutella veljensä kanssa ennen hakemista. Mutta voihan hän itse sitten jättää korut tai osan niistä veljentyttärille. Veli voi neuvotella.
Ei se nyt tietenkään ole ok että käy hakemassa kaikki korut, joista puolet kuuluvat lain mukaan veljelle.
Se mummo tai pappa, jota lapset eivät käy katsomassa, on voinut olla kamala hirviö nuorempana. On voinut olla väkivaltainen henkisesti ja/tai fyysisesti, ilkeä juoppo, jopa pedofiili, tai kaikkein kamalimpana vaihtoehtona on voinut käyttää jopa omia lapsiaan seksuaalisesti hyväkseen.
Kukaan ei muutu viattomaksi vanhukseksi, jota uhrien pitäisi rakastaa vain siksi, että hän on nyt vanha. Lapsilla voi olla täysin pätevät syyt siihen, etteivät halua olla tällaisen hirviön kanssa missään tekemisissä, joten automaattinen lasten tuomitseminen pitäisi jättää tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan oli yleistä, että perheen esikoinen tai myöhemmin syntynyt miespuolinen peri maat ja mannut ja perheen tytöt saattoivat saada koruja tai liinavaatteita tai vastaavaa perinnöksi.
Tämä oli monella tapaa järkevä tapa toimia, koska yleensä tilat olivat niin pieniä, että niitä ei oikein voinut pilkkoa osiksi, että säilyisivät elinkelpoisina. Siksi yleensä valittiin tilalle jatkaja, joka huolehti siitä ja muut pojat opiskelivat sitten itselleen jonkin ammatin ja elättivät itsensä sillä. Tytöt menivät sitten naimisiin toisille tiloille. Ei varmastikaan oikeudenmukaista nykypäivän standardien mukaan, mutta aivan ymmärrettävää omana aikanaan.
Saivat edes jotakin.
Tiedän tapauksen. Perintö jaettiin. Vanhin poika sai tilan. Nuoremmat lapset saivat nykyrahassa jotakin 25 000€. Perusteluna oli, että nämä olivat saaneet koulutuksen, jota vanhin poika ei ollut halunnut.
Tilan saanut viljeli tilaa pari vuotta. Sen jälkeen hän yritteli sitä ja tätä noin 15 vuotta, kunnes myi maat ehkä kymmenkertaisella summalla siitä, mitä nuoremmat sisarukset olivat saaneet. Tämän jälkeen hän joi itse sä hengiltä alle 10 vuodessa suurimman osan rahoistaan tuhlanneena.
Maat olivat olleet talon maita, lähinnä metsää, josta oli saanut tuottoa tällä välilläkin. Lain mukaan kaikki meni oikein, mutta ihmetyttää näiden muiden sisarusten lammasmaisuus ja mielistelynhalu, kun luopuivat tavallaan perinnöstään. Eri asia, jos veli olisi hoitanut tilaa. Nythän he mahdollistivat maaomaisuuden realisoinnn ja veljensä harrastuksen kokopäivätoimisena alkoholistina.
Tästä on jo jokin aika, mutta olin järjestöhommissa ja toimistolle asteli yllättäen mies, joka pyysi, että allekirjoitamme jonkin testamentin osalta että "emme vastaanota testamenttia" -paperin.
Meillä ei siis ollut tietoakaan testamentista, sitä ei miehellä toki ollut mukanakaan (myöhemmin kävi ilmi, että testamntin tehnyt halusi omaisuuden meille eikä kaukaisille sukulaisille), joten ei allekirjoitettu.
Mutta mikä pokka...
Niin, jos tämä on totta, niin aika nynnyä sukua, jos antoivat vieraiden ihmisten määräillä. Porttikielto heti alkuunsa tuollaisille.