Lue keskustelun säännöt.
Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?
Itsellä se, kun lasten mummi kuoli. Mummilla 6 lastenlasta, joista 4 tyttöä. Meidän 2 lasta ja miehen siskolla 4 lasta.
Miehen sisko ei ollut vuosiin ollut äitiinsä yhteydessä. Mieheni hoiti kaikki asiat: järjesti hoitokotipaikan ja hoiti ylipäätään kaikki käytännön asiat jo silloin, kun mummo asui vielä yksin.
Mummolla oli jotakin koruja, mitkä hän halusi jättää lapsenlapsille ja varsinkin tytöille (aikuisia hekin).
No, kun mummo kuoli, tuli miehen sisko salamana paikalle toiselta paikkakunnalta ja keräsi mukaansa kaikki korut, turkin ja vähänkin arvokkaamman kaman
Niin jäi tytöt ilman perintökoruja.
Kommentit (1715)
Käyttäjä42376 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meitä on 3 täyssisarusta. Äiti kuoli aikaisemmin ja isä 2010. Vanhin veli teetti salaa perunkirjoituksen kahdestaan tutun tuomarinsa kanssa. Jaettavaa ei paljon ollut, mutta vastoin lakiahan tuo oli ja tuntui pahalta. Kun sain selville niin soitin kyseille tuomarille niin hänen mukaansa tuo tuntui hänestä ja veljestämme parhaalta.
Mikä ihmeen tuomari tekee perunkirjoutuksia? Tuomarit toimivat virassa oikeusistuimissa ja tulkitsevat siellä voimassaolevaa lainsäädäntöä ja antavat sen perusteella tuomioita. Toki voivat vapaa-ajallaan tehdä sivutoimia, mutta silloin yksityishenkilöinä. Jos asiantuntijapalvelua halutaan hyödyntää perunkirjoituksessa, silloin käytetään asianajajaa tai lakimiestä.
tuomari ja varatuomari ovat myös titteleitä siinä missä juristikin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pankki ei halua säilyttää testamenttia ja meillä on tehty niin, että alkuperäinen on tekijällä tietyssä paikassa jonka tietävät kaikki testamentin edunsaajat sekä kopio annettu testamentista kaikilla saajille.
Miten niin ei halua? Eihän pankki tiedä mitä kukakin lokerossaan säilöö. Sisältö luetteloidaan vasta kuoleman jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tädin omaisuus meni kokonaan miehen ahneelle suvulle, jota koko ihmisen tapaaminen ei edes kiinnostanut. Voi niitä haahkoja!
Lapseton pariskunta ilman testamenttia. Mies perii vaimonsa ja suku sen jälkeen miehen. Miksi tädin omaisuuden olisi pitänyt tulla esim. sinulle? Olitko tätisi yhteyksissä ennen kuin kuoleman lähestyessä?
Ei noin. Lapseton pariskunta kyseessä. Vaimo siis kuollut ensin. Mies perii vaimonsa. Siihen asti oikein.
Mutta kun mieskin sitten kuolee, tulevat perillisiksi MOLEMPIEN sukulaiset. He jakavat jäljelle jääneen omaisuuden puoliksi.
Eli kummankin sisarukset tai näiden lapset tai lapsenlapset, tilanteesta riippuen. Jos tuossa tapauksessa vain miehen suku peri kaiken, on tapahtunut vääryys, oikeastaan rikos. Sen voi vielä yrittää korjata, jos aikaa ei ole kulunut liian kauan.
Yhteys asianajajaan.
Itse asiassa ei ole merkitystä sillä, onko ollut yhteyksissä perittävään paljon vai vähän vai ei ollenkaan. Siinä mennään vain kylmästi lain kirjaimen mukaan ja niin se on oltavakin. Laki ei ryhdy mittailemaan henkilökohtaisia suhteita eikä niiden laatuja, vain se merkitsee, mikä on sukulaisuussuhde. Siihen on olemassa ihan selkeä kaaviokin ja sen mukaan mennään.
Testamentilla voidaan sitten sitä kaavaa muuttaa, mutta vain rintaperillisillä on oikeus lakiosaan testamentista huolimatta. Toissijaiset perilliset sen sijaan voidaan testamentilla syrjäyttää kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
AP jatkaa... Kyseessä ei siis todellakaan ollut mitenkään arvokkaat korut. Ihan normaalit kultakorut vain: kaulaketjuja, sormuksia, rannerenkaita... Niistä olisi riittänyt kaikille tytöille.
Ja jos mielestänne oli ok, että mummon tytär vei kaikki, niin eikös niistä olisi puolet pitänyt antaa mummon pojalle??
Tässä tapauksessa sisarukset itse päättävät miten jakavat perinnön
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua jäi harmittamaan vanhempani kuoltua. Pesä oli vähävarainen, ja pesässä oli vanhempani uusi puoliso leskenä, ei avioehtoa, vain keskinäinen täyden käyttöoikeuden luovuttava testamentti. Koska irtaimisto oli tavanomainen, ei verotettavaa arvoa, ei siitä tullut perukirjaankaan mitään sen kummempaa luetteloa. Leski vei kaiken irtaimen. Muutti muualle ja talo myytiin ja rahat jaettiin, mutta aivan kaikki irtaimisto lähti, myös minun lapsuudenkodistani tulleet alunperin vanhempani tavarat. Jotain vanhempaa kotimaista lasia, kirjoja, vanhempani tekemää käsityötä ym. Jopa vanhempani käyttökelpoiset vaatteet ja vanhat sukualbumit menivät. Eikä leskelle todellakaan mahtunut uuteen kotiin kaikki, leski lahjoitti lapsilleen ja lapsenlapsilleen kaiken mikä kelpasi. Lopetutti myös vanhempani koirat jotka olisin voinut meille ottaa.
Kaikki meni sinänsä laillisesti, mutta silti harmittaa että omat lapsuusmuistot menevät vieraille jotka meitä aina inhosivat. Mitään konkreettista muistoa en vanhemmastani saanut.
Onpa surullinen tarina. Tuli tosi paha mieli puolestasi :(
Tosi surullista, mutta jos leski kuitenkin talon myytyään jakoi siitä saadut rahat myös miehensä lapsille, niin hänen hän ei olisi ollut pakko tehdä sitäkään. Hänellä olisi ollut oikeus pitää kaikki rahat. Ja sitten tuhlata rahat halutessaan vaikka taivaan tuuliin. Vasta hänenkin kuoltuaan olisi sitten sinulla ollut oikeus olla hänenkin perillisensä isältäsi jääneen omaisuuden osalta. Nyt hän sentään poisti sinut perikunnastaan maksamalla osuutesi, mitä et ehkä olisi enää hänen kuoltuaan saanutkaan, jos niitä varoja ei enää olisi olemassakaan. Ei leskellä ole velvollisuutta säilyttää talon myynnistä saatuja rahoja missään, hänellä on oikeus laittaa ne kaikki omiin menoihinsa. Eli ehkä kuitenkin parempi näin, että sait sentään rahasi.
Minä olisin niistä koirista taistellut heti samantien, kai hän nyt sentään olisi ennemmin ne sinulle antanut kuin vienyt piikille, mistä joutui maksamaan. Minä olisin ollut oven takana pyytämässä niitä itselleni samana päivänä kun kuolinuutinen tuli, tai ainakin niin pian kuin ikinä mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tädin omaisuus meni kokonaan miehen ahneelle suvulle, jota koko ihmisen tapaaminen ei edes kiinnostanut. Voi niitä haahkoja!
Lapseton pariskunta ilman testamenttia. Mies perii vaimonsa ja suku sen jälkeen miehen. Miksi tädin omaisuuden olisi pitänyt tulla esim. sinulle? Olitko tätisi yhteyksissä ennen kuin kuoleman lähestyessä?
Ei noin. Lapseton pariskunta kyseessä. Vaimo siis kuollut ensin. Mies perii vaimonsa. Siihen asti oikein.
Mutta kun mieskin sitten kuolee, tulevat perillisiksi MOLEMPIEN sukulaiset. He jakavat jäljelle jääneen omaisuuden puoliksi.
Eli kummankin sisarukset tai näiden lapset tai lapsenlapset, tilanteesta riippuen. Jos tuossa tapauksessa vain miehen suku peri kaiken, on tapahtunut vääryys, oikeastaan rikos. Sen voi vielä yrittää korjata, jos aikaa ei ole kulunut liian kauan.
Yhteys asianajajaan.
Itse asiassa ei ole merkitystä sillä, onko ollut yhteyksissä perittävään paljon vai vähän vai ei ollenkaan. Siinä mennään vain kylmästi lain kirjaimen mukaan ja niin se on oltavakin. Laki ei ryhdy mittailemaan henkilökohtaisia suhteita eikä niiden laatuja, vain se merkitsee, mikä on sukulaisuussuhde. Siihen on olemassa ihan selkeä kaaviokin ja sen mukaan mennään.
Testamentilla voidaan sitten sitä kaavaa muuttaa, mutta vain rintaperillisillä on oikeus lakiosaan testamentista huolimatta. Toissijaiset perilliset sen sijaan voidaan testamentilla syrjäyttää kokonaan.
Ei välttämättä tapahdu rikosta. Minulla yksi vanhempi sisko, molemmat ollaan lapsettomia. Jos oletetaan että kuolemme ikäjärjestyksessä, minä olen viimeisenä perheestäni jäljellä. Tällöin käsittääkseni mieheni suku perii kaiken. Käsittääkseni minun serkkuni tai serkkujen lapset eivät minun omaisuuttani enää peri. Vai meneekö minun osuuteni miehenikin kuollessa valtiolle, tuleeko valtio sisarusten ja sisarusten lapsien sijaan? Helpompaa kun vaan pitää huolen testamentista.
Entisen työkaverin vanhemmat kuolivat hyvin lähellä toisiaan.
Asuu Helsingissä, vanhemmat Turussa.
Hänen lapset olivat muuttaneet pois kotoaan, toinen pois maasta.
Hakivat Ikeasta älyttömän kasan muuttolaatikoita. Viikon tai 2 pakkasivat asuntoa, iso omakotitalo. Vuokrasivat pakettiauton ja änkesivät valtaosan työkaverin samankokoiseen kotiin. Muutama matkaa tekivät.
Vanhempien talo myytiin pois.
Meni ehkä 5 vuotta, olin sitä ennen myynyt paljon kirppiksillä. Alkoi tuomaan mulle kassillinen kerralla ja ehkä vuoden jälkeen kirppiksen omistaja tuli pakettiautolla hakemaan loput.
Perustavaran arvo romahtaa. Näistä ei montaa sataa tullut ja tuli paljon vaivaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua jäi harmittamaan vanhempani kuoltua. Pesä oli vähävarainen, ja pesässä oli vanhempani uusi puoliso leskenä, ei avioehtoa, vain keskinäinen täyden käyttöoikeuden luovuttava testamentti. Koska irtaimisto oli tavanomainen, ei verotettavaa arvoa, ei siitä tullut perukirjaankaan mitään sen kummempaa luetteloa. Leski vei kaiken irtaimen. Muutti muualle ja talo myytiin ja rahat jaettiin, mutta aivan kaikki irtaimisto lähti, myös minun lapsuudenkodistani tulleet alunperin vanhempani tavarat. Jotain vanhempaa kotimaista lasia, kirjoja, vanhempani tekemää käsityötä ym. Jopa vanhempani käyttökelpoiset vaatteet ja vanhat sukualbumit menivät. Eikä leskelle todellakaan mahtunut uuteen kotiin kaikki, leski lahjoitti lapsilleen ja lapsenlapsilleen kaiken mikä kelpasi. Lopetutti myös vanhempani koirat jotka olisin voinut meille ottaa.
Kaikki meni sinänsä laillisesti, mutta silti harmittaa että omat lapsuusmuistot menevät vieraille jotka meitä aina inhosivat. Mitään konkreettista muistoa en vanhemmastani saanut.
Onpa surullinen tarina. Tuli tosi paha mieli puolestasi :(
Tosi surullista, mutta jos leski kuitenkin talon myytyään jakoi siitä saadut rahat myös miehensä lapsille, niin hänen hän ei olisi ollut pakko tehdä sitäkään. Hänellä olisi ollut oikeus pitää kaikki rahat. Ja sitten tuhlata rahat halutessaan vaikka taivaan tuuliin. Vasta hänenkin kuoltuaan olisi sitten sinulla ollut oikeus olla hänenkin perillisensä isältäsi jääneen omaisuuden osalta. Nyt hän sentään poisti sinut perikunnastaan maksamalla osuutesi, mitä et ehkä olisi enää hänen kuoltuaan saanutkaan, jos niitä varoja ei enää olisi olemassakaan. Ei leskellä ole velvollisuutta säilyttää talon myynnistä saatuja rahoja missään, hänellä on oikeus laittaa ne kaikki omiin menoihinsa. Eli ehkä kuitenkin parempi näin, että sait sentään rahasi.
Minä olisin niistä koirista taistellut heti samantien, kai hän nyt sentään olisi ennemmin ne sinulle antanut kuin vienyt piikille, mistä joutui maksamaan. Minä olisin ollut oven takana pyytämässä niitä itselleni samana päivänä kun kuolinuutinen tuli, tai ainakin niin pian kuin ikinä mahdollista.
Ei ole leskellä oikeutta käyttää rahoja. Leskellä on asumisoikeus, tai oikeus ostaa vastaava muu asunto näillä talon myyntirahoilla, mutta niin kauan kuin omaisuus on osittamatta, leskellä ei ole oikeutta käyttää kuolinpesän varoja omiin menoihinsa. Ihan sama onko varat kiinteää omaisuutta vai rahaa. Tämä asia selvitettiin heti alkuun pankin lakimiehen kanssa, koska pelko tosiaan oli että leski (äitini aviomies) ryyppää kaiken. Täytyy siis ymmärtää että omaisuus on kuolinpesän omaisuutta, ei yksin lesken. Leski ei perinyt äitiäni, vaan me äidin lapset perimme äidin puolikkaan heidän yhteisestä omaisuudestaan. Miksi leski olisi siis saanut avioliiton päättymisen (kuolema) jälkeen käyttää minun ja siskoni (kuolinpesä) omaisuutta omiin menoihinsa?
Ja niistä koirista, olin jo äitini sairastuessa ilmoittanut että voin ottaa koirat. Sitä en tiedä miksi leski ennemmin vei piikille, me kuitenkin olimme kokeneita koiraihmisiä sillä hetkellä ilman omia koiria. Ja kuoleman jälkeen vielä ilmoitin että voimme ottaa. Lesken vastaus oli ettei halua luopua. Seuraavaksi olikin sitten koirat kuopattu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pankki ei halua säilyttää testamenttia ja meillä on tehty niin, että alkuperäinen on tekijällä tietyssä paikassa jonka tietävät kaikki testamentin edunsaajat sekä kopio annettu testamentista kaikilla saajille.
Miten niin ei halua? Eihän pankki tiedä mitä kukakin lokerossaan säilöö. Sisältö luetteloidaan vasta kuoleman jälkeen.
Tuttu kertoi juuri äskettäin, että olivat löytäneet asunnosta testamentin ja kuvitelleet sen olevan ainoa eli olipa iso pettymys niille jotka oli uloskirjattu tallelokerosta löytyneestä tuoreemmasta testamentista.
Pankki nykyään kyllä neuvoo ettei sitä säilytettäisi heillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pankki ei halua säilyttää testamenttia ja meillä on tehty niin, että alkuperäinen on tekijällä tietyssä paikassa jonka tietävät kaikki testamentin edunsaajat sekä kopio annettu testamentista kaikilla saajille.
Miten niin ei halua? Eihän pankki tiedä mitä kukakin lokerossaan säilöö. Sisältö luetteloidaan vasta kuoleman jälkeen.
Juuri tämän asian takia pankit eivät haluaisi että testamenttia säilytettäisiin tallelokerossa. Siinä kun nimenomaan on olemassa riski että perunkirjoitus ehditään pitää ennen kuin testamentti löytyy.
Lisäksi tallelokerosäilytyksessä on olemassa toinenkin riski: Tällä palstallakin on aiemmin ollut kertomuksia joissa perillisten epäreiluna pitämä testamentti on revitty esimerkiksi siksi että välit pysyisivät parempana. Tällaisen toiminnan välttämiseksi henkilö joka oikeasti haluaa varmistaa että testamentin yli ei kävellä, teettää testamentin lakimiehellä ja määrää lakimiehen toimeenpanemaan testamentin eli valvomaan sitä että sitä todella noudatetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen suvussa tapahtunutta:
Suvussa on kulkenut iso sukutila, joka on nykyään lähellä kasvukeskusta ja tontin arvo noussut valtavasti. Paikka on kuitenkin upea, vaikkakin työläs ja kallis ylläpitää, ja suurin osa perillisistä onkin ollut sitä mieltä, että se halutaan säilyttää suvussa.
Omistajina olivat loppumetreillä vanha pari, jolla 6 lasta, joilla puolestaan 5 lastenlasta.
Ensimmäisenä kuoli toinen vanhuksista, sen jälkeen toinen. Sitten kuoli toinen vanhan parin lapsista, joka myös lapseton. Voitte kuvitella perintöselvittelyjen raskautta. Pesät piti kuitenkin joka kerta jakaa, koska yksi vanhan parin lapsista oli päättänyt, että hän haluaa itsensä ulos tilasta ja kaiken rahana suoraan käteen, jotta voi siirtää ison omaisuuden suoraan lapsilleen. Oli aivan hirveää maksaa yhtä osakasta ulos joka kerta, koska paikan rahallinen arvo oli tosiaan suurehko. Jouduttiin mm. hakkaamaan metsää ja myymään rantatontteja ja tällaista, mikä oli kaikkien toiveiden vastaista, mutta paikka saatiin kuin saatiinkin säilytettyä.
Reilu peli kuitenkin, koska kuolinpesän osakashan luopui samalla kaikista vaateistaan sukutilaa kohtaan.
Paitsi sitten kuoli vielä yksi alkuperäisen kuolinpesän osakas. Tällä kertaapa tämä itsensä ulos lunastanut ilmoittikin jäävänsä osakkaaksi uudella suunnilleen 1% osuudellaan. Tällä kertaa ulos lunastaminen olisi onnistunut helposti, mutta aikaisemmin ulos lunastettu osakas halusikin nyt säilyttää oikeuden käyttää tilaa. Niinpä siis tämä yksi osakas on saanut sisaruksiltaan käteisenä satojatuhansia paikasta, jossa edelleen itse lomailee. Ylläpitoon toki osallistuu vain omistusoikeutensa mukaisesti.
No sittenhän on käyttöoikeuttakin vain 1% vuoden päivistä. Eli 3,65 päivää vuodessa maksimissaan (ja se ei sitten ole juhannus).
Mimä mietin että periikö muu sukus KAIKESTA sen 1% osuuden? Siis kiinteistövero/vakuutus/vesi- sähkö- jätemaksut/ erilaiset isommat ja pienemmät korjaukset/ nurmikonleikkuubensat/ auraus-tiemaksut jne. jne. mitä noista tulee.
Ehkä voisi vielä (enemmistöllä) päättää, että on selkeämpää laittaa kaikille laskut postitse paperisena, ja tuostahan toki tulee 1-2 posti- ym. maksuja per lasku (-->suhteessa isompi summa sille 1% omistajalle vs. isommat % omistavat. Ja nuo enemmän omistavat voivat vielä keskenään sopia, että "Maija" hoitelee suoraan "Pertin, Lissun ja Kaukon" laskut, ja nämä sitten kerran vuoteen kuittaavat Maijalle könttänä =ainoa joka makselee ne minialskut postikuluineen on se 1% osakas)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä42376 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meitä on 3 täyssisarusta. Äiti kuoli aikaisemmin ja isä 2010. Vanhin veli teetti salaa perunkirjoituksen kahdestaan tutun tuomarinsa kanssa. Jaettavaa ei paljon ollut, mutta vastoin lakiahan tuo oli ja tuntui pahalta. Kun sain selville niin soitin kyseille tuomarille niin hänen mukaansa tuo tuntui hänestä ja veljestämme parhaalta.
Mikä ihmeen tuomari tekee perunkirjoutuksia? Tuomarit toimivat virassa oikeusistuimissa ja tulkitsevat siellä voimassaolevaa lainsäädäntöä ja antavat sen perusteella tuomioita. Toki voivat vapaa-ajallaan tehdä sivutoimia, mutta silloin yksityishenkilöinä. Jos asiantuntijapalvelua halutaan hyödyntää perunkirjoituksessa, silloin käytetään asianajajaa tai lakimiestä.
tuomari ja varatuomari ovat myös titteleitä siinä missä juristikin
Oikeustieteen maisteri = lakimies = juristi. Tutkinnon suoritettuaan, voi hakea ja mennä, jos hyväksytään, käräjäoikeuteen auskultoimaan tuomariksi. Sitten voi lähteä yksityissektorille vaikka lakiasiain- tai asianajotoimistoon, ja käyttää varatuomarin titteliä, ja työskennellä mm. rikos- ja perheoikeudellisten (kuten perunkirjoitusten ja perinnönjakojen) tapausten parissa, kuten nekin, joilla on perustutkinto, mutta eivät ole auskultoineet.
Asianajaja on Asianajajaliiton jäsen. Tuomari on eri oikeusistuimissa virkaa tekevä tuomari.
Kaikki lakimiehet eivät siis ole tuomareita, vaikka niin itseään nimittäisivät.
Tarja Halonenkin aikoinaan aina totesi, että "me tuomarit", vaikka ei ole auskultoinut (eikä siten voi käyttää itsestään varatuomarin puhumattakaan tuomarin titteliä) vaan oikeustieteen kandidaatti (OTK), joka vastaa nykyistä oikeustieteen maisterin (OTM) tutkintoa.
Mulla pisti ihan vihaksi apn kokemus. Sisko todennäköisesti vain ahneuksissaan vei korut ja näki pelkästään niiden rahallisen arvon. Kun miehelle ja tämän lapsille ne korut olisivat varmaan olleet mittaamattoman arvokkaita tunnearvon takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai kuolleen isoäidin tytär ei sinun näkemyksesi mukaan tuntenut mitään tunnearvoa äitinsä koruista? Uskaltaisin epäillä toisin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä testamentti kannattaisi säilyttää jos haluaa että se löytyy kuoleman jälkeen eikä lähi sukulaiset sitä pimitä ja pistä nuotioon sen luettuaan?
Pankissa.
Ei pankissa, sieltähän sen voi löytää sen yksi ahne huijarisetä samalla tavalla kuin pöytälaatikostakin. Ei kai pankki ole vahtimassa, että kaikki kuolinpesän osakkaat ovat paikalla kun tallelokero avataan?
Tein testamentin (kirjoitin siitä vähän aikaa sitten). Niitä on kaksi kappaletta ja kummassakin lukee, että on tehty kaksi identtistä kappaletta. Toinen on avopuolisoni kassakaapissa ja toinen luotettavan, lapsuudesta asti tutun perheen hoivissa.
Toinen edunsaaja ei nimittäin ilahdu kun näkee, että hän saa vain osan omaisuudestani - hän ei voi tuhota ainoaa kappaletta kun siinä lukee että toinen on olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pankki ei halua säilyttää testamenttia ja meillä on tehty niin, että alkuperäinen on tekijällä tietyssä paikassa jonka tietävät kaikki testamentin edunsaajat sekä kopio annettu testamentista kaikilla saajille.
Miten niin ei halua? Eihän pankki tiedä mitä kukakin lokerossaan säilöö. Sisältö luetteloidaan vasta kuoleman jälkeen.
Juuri tämän asian takia pankit eivät haluaisi että testamenttia säilytettäisiin tallelokerossa. Siinä kun nimenomaan on olemassa riski että perunkirjoitus ehditään pitää ennen kuin testamentti löytyy.
Lisäksi tallelokerosäilytyksessä on olemassa toinenkin riski: Tällä palstallakin on aiemmin ollut kertomuksia joissa perillisten epäreiluna pitämä testamentti on revitty esimerkiksi siksi että välit pysyisivät parempana.
Perunkirjoitusta hoitava on saanut pankista kuolleen tilitietojen mukana tiedon lokeron ja mahdollisten asiakirjasäilytysten olemassaolosta. Jos hän ei värvää perikunnan jäsentä pankkiin luetteloimaan lokeron sisältöä niin kyseessä on paha virhe.
Toista riskiäsi en ymmärrä sitäkään: lokeron sisältö luetteloidaan pankin henkilökunnan ja todistajien läsnäollessa. Meinasitko että tuossa valvotussa tilaisuudessa perikunnan jäsen hyökkää testamentin kimppuun ja syö sen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pankki ei halua säilyttää testamenttia ja meillä on tehty niin, että alkuperäinen on tekijällä tietyssä paikassa jonka tietävät kaikki testamentin edunsaajat sekä kopio annettu testamentista kaikilla saajille.
Miten niin ei halua? Eihän pankki tiedä mitä kukakin lokerossaan säilöö. Sisältö luetteloidaan vasta kuoleman jälkeen.
Juuri tämän asian takia pankit eivät haluaisi että testamenttia säilytettäisiin tallelokerossa. Siinä kun nimenomaan on olemassa riski että perunkirjoitus ehditään pitää ennen kuin testamentti löytyy.
Lisäksi tallelokerosäilytyksessä on olemassa toinenkin riski: Tällä palstallakin on aiemmin ollut kertomuksia joissa perillisten epäreiluna pitämä testamentti on revitty esimerkiksi siksi että välit pysyisivät parempana.
Perunkirjoitusta hoitava on saanut pankista kuolleen tilitietojen mukana tiedon lokeron ja mahdollisten asiakirjasäilytysten olemassaolosta. Jos hän ei värvää perikunnan jäsentä pankkiin luetteloimaan lokeron sisältöä niin kyseessä on paha virhe.
Toista riskiäsi en ymmärrä sitäkään: lokeron sisältö luetteloidaan pankin henkilökunnan ja todistajien läsnäollessa. Meinasitko että tuossa valvotussa tilaisuudessa perikunnan jäsen hyökkää testamentin kimppuun ja syö sen?
Perunkirjoituksenhan voi tehdä kuka tahansa! Vaikka se ahne setä tai sisko jolla on juoppo mies. Meilläkin isän perunkirjoituksen teki sisareni. Ei se aina ole ulkopuolinen juristi.
Toinen pointtisi: en tiennyt, että tallelokeron sisältö luetteloidaan tai että siinä olisi ulkopuolisia / pankin edustajia mukana. Hyvä jos näin on, normaalistihan tallelokeron sisältö ei kuulu pankille millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Mua jäi harmittamaan vanhempani kuoltua. Pesä oli vähävarainen, ja pesässä oli vanhempani uusi puoliso leskenä, ei avioehtoa, vain keskinäinen täyden käyttöoikeuden luovuttava testamentti. Koska irtaimisto oli tavanomainen, ei verotettavaa arvoa, ei siitä tullut perukirjaankaan mitään sen kummempaa luetteloa. Leski vei kaiken irtaimen. Muutti muualle ja talo myytiin ja rahat jaettiin, mutta aivan kaikki irtaimisto lähti, myös minun lapsuudenkodistani tulleet alunperin vanhempani tavarat. Jotain vanhempaa kotimaista lasia, kirjoja, vanhempani tekemää käsityötä ym. Jopa vanhempani käyttökelpoiset vaatteet ja vanhat sukualbumit menivät. Eikä leskelle todellakaan mahtunut uuteen kotiin kaikki, leski lahjoitti lapsilleen ja lapsenlapsilleen kaiken mikä kelpasi. Lopetutti myös vanhempani koirat jotka olisin voinut meille ottaa.
Kaikki meni sinänsä laillisesti, mutta silti harmittaa että omat lapsuusmuistot menevät vieraille jotka meitä aina inhosivat. Mitään konkreettista muistoa en vanhemmastani saanut.
No eipä mennyt laillisesti, koska leskellä on lain mukaan vain hallinta- ei omistusoikeus koti-irtaimistoon. Jos leski ei tarvitse enää jotain irtaimistosta hänen pitää tarjota sitä ensin puolisonsa perijöille, eikä omavaltaisesti jaella tai myydä. Pitää muistaa sekin, että kuluneella tai rikkinäiselläkin esineellä voi olla arvoa vainajan perijöille vaikkei leskelle olisikaan. Toki koti-irtaimistokin voidaan jakaa perinnönjaossa tai esim. lesken muuttaessa, lesken suostumuksella, ja tietysti kirjallisesti. Jako voi olla viisastakin, sen jälkeen leski voi omistajana toimia kuten haluaa.
Kaikki irtain kotona ei ole tavanomaista koti-irtaimistoa, ei arvotaide tai kokoelmat, ei vainajan, saati hänen edellisen puolisonsa henkilökohtaiset tavarat, eikä esim. vainajan edellisen perheen valokuvat ja paperit, nämä esimerkiksi. Niista voidaan tehdä perinnönjako lesken estämättä. Jos vainaja oli testamentannut omien tavaroidensa käyttöoikeuden leskelle, niin sen mukaan toimitaan, mutta testamentti ei tietenkään voi koskea muuta kuin vainajan omaisuutta, ellei niiden testamenteista tai lahjakirjoista muuta johdu.
Mietin noita koiraparkoja, jotka ilmeisesti lopetettiin ennen aikojaan, kuka ne omisti? Jos vainaja JA hänen edellisen puoisonsa perilliset yhdessä, ei leskellä edes ollut oikeutta niiden lopettamiseen. (Varsinkin ennen vanhaan kun lemmikkien pentuja saatiin ilmaiseksi tai ostettiin pikkurahalla jostain ei ollut mitään omistusoikeutta osoittavia papereita.)
Näitähän riittää
Vanhempani kuollessa kävi ilmi, että hänen kumppaninsa, jonka kanssa olivat tavanneet sen jälkeen, kun vanhempani oli jo kuolemantuomio diagnoosinsa saanut, oli väärentänyt vanhempani testamentin ja pakottanut viimeisillä voimillaan olleen vanhempani allekirjoittamaan sen kahden läsnäolijan (=random naapureiden) läsnäollessa. Tuossa vaiheessa vanhempani oli jo saattohoidossa. Lakimies kertoi meille lapsille, että tämä ei muuten ole se sama testamentti, jonka vanhempi oli vielä järjissään ja yhteyksissään itse luonut lakimiehen kanssa. Kummasti suuri hyötyjä uudessa versiossa olisi ollut tuo kumppani Siinä vaiheessa vanhempi ei enää myöskään tuottanut puhetta tai kyennyt liikkumaan, eli muokkaukset testamentissa omasta tahdostaan olisivat olleet hieman yllättävät?
Noh, tämä kumppani syytti sitten minua ja toista lasta ahneiksi paskoiksi, vaikka annoimme hänelle ruhtinaallisen määrän rahaakin kuolinpesästä. Hän puhui joskus että vanhempamme kuoltua olisi hänen palkkapäivänsä. Melko kylmä tyyppi. Ei ole pitänyt yhteyttä kuoleman jälkeen.
Sitä ei suositella enää.