Lue keskustelun säännöt.
Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?
Itsellä se, kun lasten mummi kuoli. Mummilla 6 lastenlasta, joista 4 tyttöä. Meidän 2 lasta ja miehen siskolla 4 lasta.
Miehen sisko ei ollut vuosiin ollut äitiinsä yhteydessä. Mieheni hoiti kaikki asiat: järjesti hoitokotipaikan ja hoiti ylipäätään kaikki käytännön asiat jo silloin, kun mummo asui vielä yksin.
Mummolla oli jotakin koruja, mitkä hän halusi jättää lapsenlapsille ja varsinkin tytöille (aikuisia hekin).
No, kun mummo kuoli, tuli miehen sisko salamana paikalle toiselta paikkakunnalta ja keräsi mukaansa kaikki korut, turkin ja vähänkin arvokkaamman kaman
Niin jäi tytöt ilman perintökoruja.
Kommentit (1715)
Minä tapasin joskus naisen, joka sanoi olevansa pesänjakaja. Mutta tiedättekö mitä? Ei hän minulle mitään pesää antanut, puhui vaan jostain kiinteistöistä ja irtaimistosta. Kyllä meni taas maku suomalaisiin naisiin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä näitä, jotka perustelevat oikeuttaan isompaan perintöön sillä, että "olen ollut paljon enemmän mummoon yhteydessä, järjestin hoivakotipaikan ja kaikki..."
Kyse on valinnoista. Meilläkin lähellä mummoa asuva siskoni on enemmän arjessa apuna siellä, itse täältä 500 kilometrin päästä pystyn vähemmän siivousapuun ja kauppa-apuun osallistumaan. Katson kuitenkin olevani ihan yhtä oikeutettu perintöön sitten aikanaan kuin siskoni, joka on tehnyt valinnan jäädä kotiseudulle asumaan ja auttaa mummoa.
Minä jäin kyllä kotiseudulle siksi, että rakastuin ja sain hyvän työpaikan kun. En siksi, että auttaisi vanhoja vanhempamme.
Siksi odotan, että kauempana asuva siskoni osallistuu ihan samalla määrällä auttamiseen. Sekin on oma valinta, että muuttaa kauas ja joutuu ajamaan 300 km aina viikonloppuisin auttamaan heitä.
Vinkuu kyllä, että enkö minä voisi, kun asun lähellä. En voi. Ihan samalla tavalla hänkin on vanhempiemme lapsiYhtä lailla oli sinun valintasi jäädä kotiseudulle kuin sisarellasi muuttaa kauemmas. Melko kohtuutonta vaatia kauempana asuvaa osallistumaan yhtä paljon. Vaihtoehto on myös, ettet auta vanhempiasi, ethän sinä alunperinkään sinne lähelle heidän takia jäänyt.
Miksi lähellä asuvalla on velvollisuus auttaa enemmän.
No itse kyllä autan, mutta koska tunnen sukulaiseni ja äitini tuntee myös, hän maksaa avusta minulle jo eläessään käteisenä.
Ja näin se kannattaa tehdä, koska kauempana asuvat yleensä syöksyy ensimmäisenä vaatimaan rahaa, vaikka eivät ole tikkua ristiin laittaneet vanhuksia auttaakseen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä näitä, jotka perustelevat oikeuttaan isompaan perintöön sillä, että "olen ollut paljon enemmän mummoon yhteydessä, järjestin hoivakotipaikan ja kaikki..."
Kyse on valinnoista. Meilläkin lähellä mummoa asuva siskoni on enemmän arjessa apuna siellä, itse täältä 500 kilometrin päästä pystyn vähemmän siivousapuun ja kauppa-apuun osallistumaan. Katson kuitenkin olevani ihan yhtä oikeutettu perintöön sitten aikanaan kuin siskoni, joka on tehnyt valinnan jäädä kotiseudulle asumaan ja auttaa mummoa.
Se että on jäänyt kotiseudulle , ei ole mikään automaattinen valinta auttaa mummoa.
Eikä sitä valintaa useinkaan sen takia tehdä.
Se vaan lankeaa kuin Manulle illallinen.
Pitää olla melko kylmä tyyppi ,,että pystyy olla auttamatta , sitten kun sen aika tulee ja melkoista mussutusta siitä yleensä seuraa kauempana asuvilta , jos lähellä asuva kertakaikkiaan kieltäytyy auttamasta.
Kyllä tämä asia pitäisi ottaa toisten sisarusten jotenkin huomioon.
Ei vaikuta lain mukaisiin perintöosuuksiin.
Tunteet eivät kuulu jakokokoukseen, vaan numerot.
Siksi testamentti,jos haluaa että auttaja saa enempi niin senku kirjaa siihe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pankki ei halua säilyttää testamenttia ja meillä on tehty niin, että alkuperäinen on tekijällä tietyssä paikassa jonka tietävät kaikki testamentin edunsaajat sekä kopio annettu testamentista kaikilla saajille.
Miten niin ei halua? Eihän pankki tiedä mitä kukakin lokerossaan säilöö. Sisältö luetteloidaan vasta kuoleman jälkeen.
Juuri tämän asian takia pankit eivät haluaisi että testamenttia säilytettäisiin tallelokerossa. Siinä kun nimenomaan on olemassa riski että perunkirjoitus ehditään pitää ennen kuin testamentti löytyy.
Lisäksi tallelokerosäilytyksessä on olemassa toinenkin riski: Tällä palstallakin on aiemmin ollut kertomuksia joissa perillisten epäreiluna pitämä testamentti on revitty esimerkiksi siksi että välit pysyisivät parempana.
Perunkirjoitusta hoitava on saanut pankista kuolleen tilitietojen mukana tiedon lokeron ja mahdollisten asiakirjasäilytysten olemassaolosta. Jos hän ei värvää perikunnan jäsentä pankkiin luetteloimaan lokeron sisältöä niin kyseessä on paha virhe.
Toista riskiäsi en ymmärrä sitäkään: lokeron sisältö luetteloidaan pankin henkilökunnan ja todistajien läsnäollessa. Meinasitko että tuossa valvotussa tilaisuudessa perikunnan jäsen hyökkää testamentin kimppuun ja syö sen?
Tähän jälkimmäiseen riskiin liittyen: Vaikka pankin väki näkisi että testamentti on olemassa, se ei kuitenkaan ilman erillistä pyyntöä ryhdy valvomaan, että pesä jaetaan testamentin määräysten mukaan. Sen vuoksi ulkopuolisen toimeenpanijan käyttäminen on erityisen tärkeää sellaisen testamentin kohdalla, jolloin sen tekijällä on perusteltu syy epäillä että perilliset saattavat sopia että testamentti sivuutetaan.
OK, eli siis tallelokeroa luetteloitaessa testamentti listataan, mutta joku väärentää luettelon perunkirjoitukseen niin ettei testamenttia enää mainita? Vai perunkirjoitusta hoitava taho tekee petoksen ja piilottaa asian? Edunsaaja ei sitten riitauta asiaa?
Edelleen, en ymmärrä miten testamentin säilyttäminen lakitoimiston kassakaapissa olisi yhtään parempi.
Sehän on itseasiassa jopa pykälän huonompi: pankki sentään tietää että ihminen on kuollut. Lakitoimistolta voidaan pimittää koko kuolema - eivät he tätä tietoa mistään automaattisesti saa, kuten rahalaitokset. Perunkirjoitus voidaan petollisten perillisten toimesta pitää täysin ilman että lakitoimisto tietää tästä mitään.
Kun tallelokerosta tehdään luettelo, siihen kirjoitetaan ainoastaan että lokerosta on löytynyt testamentti, luetteloon ei ryhdytä erittelemään testamentin määräyksiä. Edelleen, jos perillisillä on yhteinen tahtotila esimerkiksi omaisuuden jakamisesta tasan, he voivat hävittää testamentin ennen perunkirjoitusta kenenkään sitä estämättä.
Mutta jos testamentissa on määräys siitä että lakimies toimii testamentin toimeenpanijana, perittävä voi olla täysin varma siitä että kukin perillinen saa juuri sen osuuden mitä hän on määrännyt, koska lakimies suorittaa konkreettisen jaon.
Lokeron sisältöä ei saa ulos ennen perunkirjoitusta.
Edelleen, testamentin määräys lakimiehestä ei paina jos testamentti on lakimiehellä, joka ei tiedä ihmisen kuolleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä näitä, jotka perustelevat oikeuttaan isompaan perintöön sillä, että "olen ollut paljon enemmän mummoon yhteydessä, järjestin hoivakotipaikan ja kaikki..."
Kyse on valinnoista. Meilläkin lähellä mummoa asuva siskoni on enemmän arjessa apuna siellä, itse täältä 500 kilometrin päästä pystyn vähemmän siivousapuun ja kauppa-apuun osallistumaan. Katson kuitenkin olevani ihan yhtä oikeutettu perintöön sitten aikanaan kuin siskoni, joka on tehnyt valinnan jäädä kotiseudulle asumaan ja auttaa mummoa.
Se että on jäänyt kotiseudulle , ei ole mikään automaattinen valinta auttaa mummoa.
Eikä sitä valintaa useinkaan sen takia tehdä.
Se vaan lankeaa kuin Manulle illallinen.
Pitää olla melko kylmä tyyppi ,,että pystyy olla auttamatta , sitten kun sen aika tulee ja melkoista mussutusta siitä yleensä seuraa kauempana asuvilta , jos lähellä asuva kertakaikkiaan kieltäytyy auttamasta.
Kyllä tämä asia pitäisi ottaa toisten sisarusten jotenkin huomioon.
Juu. Pahimmillaan ne kaukana asuvat soittelee ja antaa ohjeita, miten mummon luona pitää tehdä sitä, tätä ja tuota. Eivätkä todellakaan ole niitä itse tulossa tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pankki ei halua säilyttää testamenttia ja meillä on tehty niin, että alkuperäinen on tekijällä tietyssä paikassa jonka tietävät kaikki testamentin edunsaajat sekä kopio annettu testamentista kaikilla saajille.
Miten niin ei halua? Eihän pankki tiedä mitä kukakin lokerossaan säilöö. Sisältö luetteloidaan vasta kuoleman jälkeen.
Juuri tämän asian takia pankit eivät haluaisi että testamenttia säilytettäisiin tallelokerossa. Siinä kun nimenomaan on olemassa riski että perunkirjoitus ehditään pitää ennen kuin testamentti löytyy.
Lisäksi tallelokerosäilytyksessä on olemassa toinenkin riski: Tällä palstallakin on aiemmin ollut kertomuksia joissa perillisten epäreiluna pitämä testamentti on revitty esimerkiksi siksi että välit pysyisivät parempana.
Perunkirjoitusta hoitava on saanut pankista kuolleen tilitietojen mukana tiedon lokeron ja mahdollisten asiakirjasäilytysten olemassaolosta. Jos hän ei värvää perikunnan jäsentä pankkiin luetteloimaan lokeron sisältöä niin kyseessä on paha virhe.
Toista riskiäsi en ymmärrä sitäkään: lokeron sisältö luetteloidaan pankin henkilökunnan ja todistajien läsnäollessa. Meinasitko että tuossa valvotussa tilaisuudessa perikunnan jäsen hyökkää testamentin kimppuun ja syö sen?
Tähän jälkimmäiseen riskiin liittyen: Vaikka pankin väki näkisi että testamentti on olemassa, se ei kuitenkaan ilman erillistä pyyntöä ryhdy valvomaan, että pesä jaetaan testamentin määräysten mukaan. Sen vuoksi ulkopuolisen toimeenpanijan käyttäminen on erityisen tärkeää sellaisen testamentin kohdalla, jolloin sen tekijällä on perusteltu syy epäillä että perilliset saattavat sopia että testamentti sivuutetaan.
OK, eli siis tallelokeroa luetteloitaessa testamentti listataan, mutta joku väärentää luettelon perunkirjoitukseen niin ettei testamenttia enää mainita? Vai perunkirjoitusta hoitava taho tekee petoksen ja piilottaa asian? Edunsaaja ei sitten riitauta asiaa?
Edelleen, en ymmärrä miten testamentin säilyttäminen lakitoimiston kassakaapissa olisi yhtään parempi.
Sehän on itseasiassa jopa pykälän huonompi: pankki sentään tietää että ihminen on kuollut. Lakitoimistolta voidaan pimittää koko kuolema - eivät he tätä tietoa mistään automaattisesti saa, kuten rahalaitokset. Perunkirjoitus voidaan petollisten perillisten toimesta pitää täysin ilman että lakitoimisto tietää tästä mitään.
Kun tallelokerosta tehdään luettelo, siihen kirjoitetaan ainoastaan että lokerosta on löytynyt testamentti, luetteloon ei ryhdytä erittelemään testamentin määräyksiä. Edelleen, jos perillisillä on yhteinen tahtotila esimerkiksi omaisuuden jakamisesta tasan, he voivat hävittää testamentin ennen perunkirjoitusta kenenkään sitä estämättä.
Mutta jos testamentissa on määräys siitä että lakimies toimii testamentin toimeenpanijana, perittävä voi olla täysin varma siitä että kukin perillinen saa juuri sen osuuden mitä hän on määrännyt, koska lakimies suorittaa konkreettisen jaon.
Lokeron sisältöä ei saa ulos ennen perunkirjoitusta.
Edelleen, testamentin määräys lakimiehestä ei paina jos testamentti on lakimiehellä, joka ei tiedä ihmisen kuolleen.
Toit tähän kuvioon kieltämättä tärkeän pointin joka on hankala ratkaista. Sanoisin kuitenkin sen että säilytti testamenttia missä hyvänsä niin on äärimmäisen tärkeää määrätä siinä että kuka panee testamentin toimeen. Nyt on tähänkin keskusteluun ilmestynyt hyviä esimerkkejä siitä että minkä vuoksi näin on hyvä tehdä. Esimerkiksi ettevät perilliset sovi että mummon tai papan tahto siitä että eniten auttanut saa isomman siivun sivuutetaan ja perintö jaetaan tasan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Setäni ei meinannut ollenkaan hyväksyä, että me sisarusteni kanssa perimme kuolleen isämme osuuden, kun mummo kuoli. Haukkui meitä ahneiksi paskiaisiksi jne. Lopulta peruskirjoituksen tekijä joutui sanomaan, että periminen on laissa säädetty, eikä perustu mielipiteeseen.
Setä otti kaiken irtaimiston, ja yritti väkisin saada 2/4 perinnöstä, eikä 1/4. Ei olla oltu missään tekemisissä mummon kuoleman jälkeen.
Äitini kuoltua kaksi sisaruksista oli sopineet että menevät taloon vähän "siivoamaan" eivätkä kertoneet kahdelle muulle mitään. Minä olin se toinen jolle ei kerrottu. Kun sitten myöhemmin pääsimme itse paikalle niin havaitsimme että kaikki arvokkaat tavarat viety kuten Teema-astiat ja kalliit taulut viety. Myös minun lapsena omistamia tavaroita oli viety ja annettu omalle puolisoille, kuten aika arvokas kello oli sisarukseni miehen ranteessa. että silleen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suku on pahin kirjoitti:
Setäni ei meinannut ollenkaan hyväksyä, että me sisarusteni kanssa perimme kuolleen isämme osuuden, kun mummo kuoli. Haukkui meitä ahneiksi paskiaisiksi jne. Lopulta peruskirjoituksen tekijä joutui sanomaan, että periminen on laissa säädetty, eikä perustu mielipiteeseen.
Setä otti kaiken irtaimiston, ja yritti väkisin saada 2/4 perinnöstä, eikä 1/4. Ei olla oltu missään tekemisissä mummon kuoleman jälkeen.
Tuo on yllättävän yleinen harhakuvitelma, että jos perijä on kuollut, hänen osuutensa menisi sisaruksille, vaikka hänellä olisi lapsia.
Lapsettomana kuolleen ihmisen omaisuushan menee ilman testamenttia niin, että hänen vanhempansa ovat pääperijät. Jos he ovat kuolleet, heidän lapsensa, eli vainajan sisarukset tulevat sijalle. Jos hekin ovat kuolleet, heidän lapsensa jne. Skismaa voi tulla jo siitä, jos jollakulla kuolleista perijöistä on vaikka viisi lasta, ja toisella vain yksi, ja tämä yksi saa koko vanhempansa perittäväksi tulleen omaisuuden, ja nämä muut viidesosan. Tämmöinenkin tilanne on nähty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pankki ei halua säilyttää testamenttia ja meillä on tehty niin, että alkuperäinen on tekijällä tietyssä paikassa jonka tietävät kaikki testamentin edunsaajat sekä kopio annettu testamentista kaikilla saajille.
Miten niin ei halua? Eihän pankki tiedä mitä kukakin lokerossaan säilöö. Sisältö luetteloidaan vasta kuoleman jälkeen.
Juuri tämän asian takia pankit eivät haluaisi että testamenttia säilytettäisiin tallelokerossa. Siinä kun nimenomaan on olemassa riski että perunkirjoitus ehditään pitää ennen kuin testamentti löytyy.
Lisäksi tallelokerosäilytyksessä on olemassa toinenkin riski: Tällä palstallakin on aiemmin ollut kertomuksia joissa perillisten epäreiluna pitämä testamentti on revitty esimerkiksi siksi että välit pysyisivät parempana.
Perunkirjoitusta hoitava on saanut pankista kuolleen tilitietojen mukana tiedon lokeron ja mahdollisten asiakirjasäilytysten olemassaolosta. Jos hän ei värvää perikunnan jäsentä pankkiin luetteloimaan lokeron sisältöä niin kyseessä on paha virhe.
Toista riskiäsi en ymmärrä sitäkään: lokeron sisältö luetteloidaan pankin henkilökunnan ja todistajien läsnäollessa. Meinasitko että tuossa valvotussa tilaisuudessa perikunnan jäsen hyökkää testamentin kimppuun ja syö sen?
Tähän jälkimmäiseen riskiin liittyen: Vaikka pankin väki näkisi että testamentti on olemassa, se ei kuitenkaan ilman erillistä pyyntöä ryhdy valvomaan, että pesä jaetaan testamentin määräysten mukaan. Sen vuoksi ulkopuolisen toimeenpanijan käyttäminen on erityisen tärkeää sellaisen testamentin kohdalla, jolloin sen tekijällä on perusteltu syy epäillä että perilliset saattavat sopia että testamentti sivuutetaan.
OK, eli siis tallelokeroa luetteloitaessa testamentti listataan, mutta joku väärentää luettelon perunkirjoitukseen niin ettei testamenttia enää mainita? Vai perunkirjoitusta hoitava taho tekee petoksen ja piilottaa asian? Edunsaaja ei sitten riitauta asiaa?
Edelleen, en ymmärrä miten testamentin säilyttäminen lakitoimiston kassakaapissa olisi yhtään parempi.
Sehän on itseasiassa jopa pykälän huonompi: pankki sentään tietää että ihminen on kuollut. Lakitoimistolta voidaan pimittää koko kuolema - eivät he tätä tietoa mistään automaattisesti saa, kuten rahalaitokset. Perunkirjoitus voidaan petollisten perillisten toimesta pitää täysin ilman että lakitoimisto tietää tästä mitään.
Kun tallelokerosta tehdään luettelo, siihen kirjoitetaan ainoastaan että lokerosta on löytynyt testamentti, luetteloon ei ryhdytä erittelemään testamentin määräyksiä. Edelleen, jos perillisillä on yhteinen tahtotila esimerkiksi omaisuuden jakamisesta tasan, he voivat hävittää testamentin ennen perunkirjoitusta kenenkään sitä estämättä.
Mutta jos testamentissa on määräys siitä että lakimies toimii testamentin toimeenpanijana, perittävä voi olla täysin varma siitä että kukin perillinen saa juuri sen osuuden mitä hän on määrännyt, koska lakimies suorittaa konkreettisen jaon.
Lokeron sisältöä ei saa ulos ennen perunkirjoitusta.
Edelleen, testamentin määräys lakimiehestä ei paina jos testamentti on lakimiehellä, joka ei tiedä ihmisen kuolleen.
Toit tähän kuvioon kieltämättä tärkeän pointin joka on hankala ratkaista. Sanoisin kuitenkin sen että säilytti testamenttia missä hyvänsä niin on äärimmäisen tärkeää määrätä siinä että kuka panee testamentin toimeen. Nyt on tähänkin keskusteluun ilmestynyt hyviä esimerkkejä siitä että minkä vuoksi näin on hyvä tehdä. Esimerkiksi ettevät perilliset sovi että mummon tai papan tahto siitä että eniten auttanut saa isomman siivun sivuutetaan ja perintö jaetaan tasan.
Toimeenpanijamääräys on sen saaneelle juristille lähes avoin valtakirja tehdä rahaa ja keksiä laskutettavaa työtä niin paljon kuin suinkin kehtaa. Normaalisti pari tonnia maksavasta perunkirjoituksesta ja perinnönjaosta tulee helposti kymppitonnin edestä laskutettavaa työtä, kun toimeenpanija tekee kaiken mahdollisimman mutkallisesti. Yhden testamentin toimeenpanoa seuranneena en todellakaan kirjoittaisi omaan testamenttiini ko. määräystä ilman todella painavaa syytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini mies kuoli hänellä ei lapsia ennen kun kuoli hänen sisarukset jakoivat vaatteita ja tavaroita autot ja kaiken veivät. kehtasivat vielä jälkikäteen olla vaatima osan hautakivestä äidin maksettavaksi.
Pankin lakimies teki testamentin jäsenetuhintaan ja pankki lupasi säilyttää sen ilmaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Setäni kuoli ja testamenttasi kaiken minulle. Myös muut isäni veljet ovat kuolleet joten ahneet serkkuni olivat heti kärkkymässä perintöä kun eivät testamentista tienneet.
Kun testamentti tuli heidän tietoonsa, eivät tahallaan hyväksyneet sitä vaan jouduin oikeuden kautta tämäkin sietämään ja yhtiövastiketta maksettiin turhaan tämän takia, kummallista että tuollainen kiusanteko on Suomessa mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni elossa olevat vanhemmat lahjoittivat anopin puolen sukulaisten kanssa vanhan miljoonien arvoisen sukutilan nuorimmalle pojalleen. Ensin sanoivat, että muu omaisuus mene sitten kahdelle vanhemmalle pojalle kuoleman jälkeen, mutta myöhemmin totesivat, että loput menevät kolmeen osaan. Muuta omaisuutta on vähän.
Jotenkin vaikea kuvitella tilannetta, jossa pariskunta omistaa miljoonien arvoisen tilan, mutta mitään muuta ei ole, esim. pankkitilit tyhjinä.
Kyseessä on anopin lapsuuden koti, joka meni aikoinaan perinnönjaossa hänen veljelleen. Veljen kuoltua anoppi sai toisen veljensä kanssa ko. tilan itselleen ja pian lahjoittivat edelleen mieheni pikkuveljelle. Muuta erityistä omaisuutta ei oikeasti ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pankki ei halua säilyttää testamenttia ja meillä on tehty niin, että alkuperäinen on tekijällä tietyssä paikassa jonka tietävät kaikki testamentin edunsaajat sekä kopio annettu testamentista kaikilla saajille.
Miten niin ei halua? Eihän pankki tiedä mitä kukakin lokerossaan säilöö. Sisältö luetteloidaan vasta kuoleman jälkeen.
Juuri tämän asian takia pankit eivät haluaisi että testamenttia säilytettäisiin tallelokerossa. Siinä kun nimenomaan on olemassa riski että perunkirjoitus ehditään pitää ennen kuin testamentti löytyy.
Lisäksi tallelokerosäilytyksessä on olemassa toinenkin riski: Tällä palstallakin on aiemmin ollut kertomuksia joissa perillisten epäreiluna pitämä testamentti on revitty esimerkiksi siksi että välit pysyisivät parempana.
Perunkirjoitusta hoitava on saanut pankista kuolleen tilitietojen mukana tiedon lokeron ja mahdollisten asiakirjasäilytysten olemassaolosta. Jos hän ei värvää perikunnan jäsentä pankkiin luetteloimaan lokeron sisältöä niin kyseessä on paha virhe.
Toista riskiäsi en ymmärrä sitäkään: lokeron sisältö luetteloidaan pankin henkilökunnan ja todistajien läsnäollessa. Meinasitko että tuossa valvotussa tilaisuudessa perikunnan jäsen hyökkää testamentin kimppuun ja syö sen?
Perunkirjoituksenhan voi tehdä kuka tahansa! Vaikka se ahne setä tai sisko jolla on juoppo mies. Meilläkin isän perunkirjoituksen teki sisareni. Ei se aina ole ulkopuolinen juristi.
Toinen pointtisi: en tiennyt, että tallelokeron sisältö luetteloidaan tai että siinä olisi ulkopuolisia / pankin edustajia mukana. Hyvä jos näin on, normaalistihan tallelokeron sisältö ei kuulu pankille millään tavalla.
No minnes tämä luettelo joutuu? Voiko senkin väärentää luettelointitilaisuuden jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Äitini kuoltua kaksi sisaruksista oli sopineet että menevät taloon vähän "siivoamaan" eivätkä kertoneet kahdelle muulle mitään. Minä olin se toinen jolle ei kerrottu. Kun sitten myöhemmin pääsimme itse paikalle niin havaitsimme että kaikki arvokkaat tavarat viety kuten Teema-astiat ja kalliit taulut viety. Myös minun lapsena omistamia tavaroita oli viety ja annettu omalle puolisoille, kuten aika arvokas kello oli sisarukseni miehen ranteessa. että silleen..
Tämä on yleistä, tai haetaan tavaroita henkilön vielä eläessä. Tyhjät seinät vain sitten ammottavat. Pitää vaan jo ennakkoon tietää, että sellasta elämä on, niin jaksaa. Harmi vaan että suhteet katkeaa. Raha ja tavara vie voiton kaikesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen laittanut merkille, että pienistä perinnöistä riidellään eniten. Se kertoo paljon.
Älä nyt viitsi. Mä taas tiedän varsin monia rikkaita sukuja, joissa ollaan sukupolvi toisensa jälkeen katkeria perinnöistä, niiden jaosta, siitä miten ei saatukaan niinpaljon kuin piti. Ja edelleen kytätään että kuka meinaa jättää ja kenelle ja mitä.
omassakin suvussa se rikas haara on täysin hajallaan ja isolla osalla mt- ja alko-ongelmia jo 20 vuotta jatkuneesta isosta perintöriidasta. Ja kenelläkään perijällä ei olisi ollut pikkurahasta puutetta, mutta ne olisin isot mersut ja kämpät Westendissä, mistä riideltiin. Ja riidellään edelleen.
Tosielämästä: kun köyhät ja rikkaat perikunnan jäsenet jakavat perintöä, niin rikkailla on omat asianajajansa. Köyhille ei jää välttämättä juuri mitään ja rikkaat sen kun rikastuvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua jäi harmittamaan vanhempani kuoltua. Pesä oli vähävarainen, ja pesässä oli vanhempani uusi puoliso leskenä, ei avioehtoa, vain keskinäinen täyden käyttöoikeuden luovuttava testamentti. Koska irtaimisto oli tavanomainen, ei verotettavaa arvoa, ei siitä tullut perukirjaankaan mitään sen kummempaa luetteloa. Leski vei kaiken irtaimen. Muutti muualle ja talo myytiin ja rahat jaettiin, mutta aivan kaikki irtaimisto lähti, myös minun lapsuudenkodistani tulleet alunperin vanhempani tavarat. Jotain vanhempaa kotimaista lasia, kirjoja, vanhempani tekemää käsityötä ym. Jopa vanhempani käyttökelpoiset vaatteet ja vanhat sukualbumit menivät. Eikä leskelle todellakaan mahtunut uuteen kotiin kaikki, leski lahjoitti lapsilleen ja lapsenlapsilleen kaiken mikä kelpasi. Lopetutti myös vanhempani koirat jotka olisin voinut meille ottaa.
Kaikki meni sinänsä laillisesti, mutta silti harmittaa että omat lapsuusmuistot menevät vieraille jotka meitä aina inhosivat. Mitään konkreettista muistoa en vanhemmastani saanut.
No eipä mennyt laillisesti, koska leskellä on lain mukaan vain hallinta- ei omistusoikeus koti-irtaimistoon. Jos leski ei tarvitse enää jotain irtaimistosta hänen pitää tarjota sitä ensin puolisonsa perijöille, eikä omavaltaisesti jaella tai myydä. Pitää muistaa sekin, että kuluneella tai rikkinäiselläkin esineellä voi olla arvoa vainajan perijöille vaikkei leskelle olisikaan. Toki koti-irtaimistokin voidaan jakaa perinnönjaossa tai esim. lesken muuttaessa, lesken suostumuksella, ja tietysti kirjallisesti. Jako voi olla viisastakin, sen jälkeen leski voi omistajana toimia kuten haluaa.
Kaikki irtain kotona ei ole tavanomaista koti-irtaimistoa, ei arvotaide tai kokoelmat, ei vainajan, saati hänen edellisen puolisonsa henkilökohtaiset tavarat, eikä esim. vainajan edellisen perheen valokuvat ja paperit, nämä esimerkiksi. Niista voidaan tehdä perinnönjako lesken estämättä. Jos vainaja oli testamentannut omien tavaroidensa käyttöoikeuden leskelle, niin sen mukaan toimitaan, mutta testamentti ei tietenkään voi koskea muuta kuin vainajan omaisuutta, ellei niiden testamenteista tai lahjakirjoista muuta johdu.
Mietin noita koiraparkoja, jotka ilmeisesti lopetettiin ennen aikojaan, kuka ne omisti? Jos vainaja JA hänen edellisen puoisonsa perilliset yhdessä, ei leskellä edes ollut oikeutta niiden lopettamiseen. (Varsinkin ennen vanhaan kun lemmikkien pentuja saatiin ilmaiseksi tai ostettiin pikkurahalla jostain ei ollut mitään omistusoikeutta osoittavia papereita.)
Minkäpä sille tekee, kun leskellä on täysi hallintaoikeus ja hän väittää käyttävänsä itse kaikkea tätä irtainta, design-lasia (mm. tuhkakuppina), kirjoja, valokuva-albumeita. Ei vaan jaksettu alkaa tapella siskon kanssa, tärkeämpää oli saada asia hoidettua pois ennen kuin kaikki taloa myöten on lahonnutta ja hajalla ja arvotonta.
Koirat omisti varmaan vainaja eli äitini, tai sitten pariskunta yhdessä. Me perilliset emme niitä omistaneet ennen kuin periaatteessa kuolinpesän osana.
Leski toimi aivan järjettömällä tavalla koko prosessin ajan, oli itsetuhoinen, joi, kärpäset vaan kuhisi sisällä pesemättömissä ja homeisissa astioissa. Sääliksi häntä käy, ei edelleenkään ole toipunut vaikka useampi vuosi jo kulunut. Kummallinen tunne kun yhtäaikaa säälittää ja suututtaa.
Se että on jäänyt kotiseudulle , ei ole mikään automaattinen valinta auttaa mummoa.
Eikä sitä valintaa useinkaan sen takia tehdä.
Se vaan lankeaa kuin Manulle illallinen.
Pitää olla melko kylmä tyyppi ,,että pystyy olla auttamatta , sitten kun sen aika tulee ja melkoista mussutusta siitä yleensä seuraa kauempana asuvilta , jos lähellä asuva kertakaikkiaan kieltäytyy auttamasta.
Kyllä tämä asia pitäisi ottaa toisten sisarusten jotenkin huomioon.