Lue keskustelun säännöt.
Aina sanotaan että kannattaa hakea apua masennukseen, mutta...
28.05.2022 |
Olen eri mieltä. Sairastan vaikeaa masennusta ilman psykoottisia oireita (F32.2), ja nyt kun olen saanut "apua" kahdesta eri paikasta niin voin sanoa että ei olisi kyllä ikinä pitänyt hakeutua hoitoon.
Apua hakiessani olin toiveikas ja ajattelin että pääsisin keskustelemaan ongelmistani jonkun hoitajan kanssa esim. kerran kuussa ja saisin ehkä jonkun lääkityksenkin.
No, kävi ilmi että ensimmäisessä hoitopaikassani ei ollut lääkäriä lainkaan vaan tarjolla oli vain pintapuolista keskustelua (nukkumisesta, syömisestä, arjen sujumisesta jne.). Mistään ongelmistani siellä en saanut puhua ja lääkitystä varten olisi pitänyt hakeutua omalle terveysasemalle.
Mainittakoon, että odotin ensimmäistä aikaa tuohon paikkaan yli 2kk.
No, terveysasemalta sain lähetteen erikoissairaanhoitoon ja ajattelin että nyt varmaan sitten saisin kunnollista apua.
Ja kitinkontit, ainoa "hoito" mitä olen saanut oli kaikille uusille potilaille tehtävä huumeseula (valvotusti piti riisua ja kusta purkkiin, uskomattoman nöyryyttävää), huono lääkitys ja kerran kuussa lääkeseurantakäynnit. Sitä keskusteluapua ei ole tarjolla täälläkään!
Minulle sanottiin ihan suoraan että jos haluan keskustella niistä syistä miksi olen masentunut, niin se onnistuu vain (kalliissa) psykoterapiassa.
Olen masentunut tämän "hoidon" aikana entistäkin pahemmin, ja on oikeasti tosi epätoivoinen olo kun mistään ei ole mahdollista saada sellaista apua jolla olisi mitään merkitystä. Pitäisikö muuttaa johonkin toiseen kuntaan paremman hoidon toivossa vai onko masennuksen hoito näin huonoa kaikkialla Suomessa?
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilaa aika terveyskeskukseen psykiatriselle sairaanhoitajalle. Psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa saa nimenomaan keskustella. Käsittääkseni se ei maksa mitään tai ainakin tosi vähän verrattuna terapeuttiin ja on ihan yhtä tehokasta, koska sinähän siinä keskustelet. Titteliä tärkeämpää on se, että tuo kuuntelija on hyvä tyyppi, jonka kanssa tulet toimeen. Kammottava tuo huumeseula, ihan kuin syyllistettäisiin huumeista vaikka ei käytä eikä yhtään autettaisi
Psykiatrisella sairaanhoitajalla on täysin eri koulutus kuin psykoterapeuteilla. Ei todellakaan ole sama asia.
Kuten sanottu, tittelillä ei hoideta. Minä on ollut terapiassa sekä psykologilla että psykiatrisella sairaanhoitajalla. Voin vilpittömästi sanoa, että molempien kanssa juttelin ja molemmat kuuntelivat. Mitään eroa ei käynneissä ollut. Voin sanoa senkin, että lämmin ja empaattinen psyk. sairaanhoitaja oli kivempi, koska hän aina välillä teki muutakin kuin kuunteli; hienovaraisesti kertoi omia ajatuksiaan ja kannusti. Terapeutti ei tehnyt muuta kuin kuunteli ja jos häneltä kysyi jotain, hän pakeni vastakysymyksen taakse tyyliin "entä miltä sinusta itsestäsi tuntuu?" Ottaisin koska tahansa tuon lämminsdämisen psyk. sairaanhoitajan kuin sen terapeutin, jolla oli hiAnomman kuuloinen titteli.
Älä ole auktoriteettiuskoinen.
Siis oletko käynyt ihan psykoterapian (1-3 vuotta, 1-2 käyntiä viikossa)? Ei tietenkään tittelillä hoideta, mutta juttelu silloin tällöin psykokogin tai psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa ei ole sama asia kuin intensiivinen psykoterapia. En minäkään kokenut että pelkkä juttelu kerran kuussa tms oli kovin erilaista vaikka taustakoulutus olisi ollut mikä. Kolmen vuoden psykoterapia kerran viikossa oli kuitenkin hyvin erilainen kokemus.
Kyllä sä nyt yrität. On kovin vaikeaa myöntää, että jonkun ihmisen kokemus on maailmasta erilainen kuin omasi ja vielä niin hyvin perusteltu, että on vaikea väittää vastaankaan. Mutta aina vain yrität. Kävin terapiassa yli 3 v., aluksi jopa pari kertaa viikossa, myöhemmin kerran viikossa se perinteinen 45 min. kerrallaan. Että kyllä, kyllä minulla on kokemusta. Ja toki: sano nyt seuraavaksi, että valehtelet.
Olen eri, mutta minkä ihmeen takia noin inhottava sävy asiallisen kysymyksen jälkeen? Onko siellä kirjoittelemassa joku katkera psyk.sh joka ei aikoinaan päässyt yrityksistä huolimatta psykaa lukemaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilaa aika terveyskeskukseen psykiatriselle sairaanhoitajalle. Psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa saa nimenomaan keskustella. Käsittääkseni se ei maksa mitään tai ainakin tosi vähän verrattuna terapeuttiin ja on ihan yhtä tehokasta, koska sinähän siinä keskustelet. Titteliä tärkeämpää on se, että tuo kuuntelija on hyvä tyyppi, jonka kanssa tulet toimeen. Kammottava tuo huumeseula, ihan kuin syyllistettäisiin huumeista vaikka ei käytä eikä yhtään autettaisi
Psykiatrisella sairaanhoitajalla on täysin eri koulutus kuin psykoterapeuteilla. Ei todellakaan ole sama asia.
Kuten sanottu, tittelillä ei hoideta. Minä on ollut terapiassa sekä psykologilla että psykiatrisella sairaanhoitajalla. Voin vilpittömästi sanoa, että molempien kanssa juttelin ja molemmat kuuntelivat. Mitään eroa ei käynneissä ollut. Voin sanoa senkin, että lämmin ja empaattinen psyk. sairaanhoitaja oli kivempi, koska hän aina välillä teki muutakin kuin kuunteli; hienovaraisesti kertoi omia ajatuksiaan ja kannusti. Terapeutti ei tehnyt muuta kuin kuunteli ja jos häneltä kysyi jotain, hän pakeni vastakysymyksen taakse tyyliin "entä miltä sinusta itsestäsi tuntuu?" Ottaisin koska tahansa tuon lämminsdämisen psyk. sairaanhoitajan kuin sen terapeutin, jolla oli hiAnomman kuuloinen titteli.
Älä ole auktoriteettiuskoinen.
Siis oletko käynyt ihan psykoterapian (1-3 vuotta, 1-2 käyntiä viikossa)? Ei tietenkään tittelillä hoideta, mutta juttelu silloin tällöin psykokogin tai psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa ei ole sama asia kuin intensiivinen psykoterapia. En minäkään kokenut että pelkkä juttelu kerran kuussa tms oli kovin erilaista vaikka taustakoulutus olisi ollut mikä. Kolmen vuoden psykoterapia kerran viikossa oli kuitenkin hyvin erilainen kokemus.
Kyllä sä nyt yrität. On kovin vaikeaa myöntää, että jonkun ihmisen kokemus on maailmasta erilainen kuin omasi ja vielä niin hyvin perusteltu, että on vaikea väittää vastaankaan. Mutta aina vain yrität. Kävin terapiassa yli 3 v., aluksi jopa pari kertaa viikossa, myöhemmin kerran viikossa se perinteinen 45 min. kerrallaan. Että kyllä, kyllä minulla on kokemusta. Ja toki: sano nyt seuraavaksi, että valehtelet.
"Minä on ollut terapiassa sekä psykologilla että psykiatrisella sairaanhoitajalla." Kävit siis psykoterapian sekä psykologilla että psykiatrisella sairaanhoitajalla? Vai kävit psykoterapiassa terapeutilla jolla oli psykologin taustakoulutus ja kävit muuten vain juttelemassa psykiatrisella sairaanhoitajalla joka ei kuitenkaan ollut psykoterapeutti? Jos kyse on jälkimmäisestä etkä kokenut mitään eroa niin kohdallesi on tainnut sattua aika huono psykoterapeutti (tai sinulle sopimaton) :( Totta kai intensiivisen terapian kuuluisi tuntua tehokkaammalta. Harmi että kokemuksesi oli noin epäonnistunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilaa aika terveyskeskukseen psykiatriselle sairaanhoitajalle. Psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa saa nimenomaan keskustella. Käsittääkseni se ei maksa mitään tai ainakin tosi vähän verrattuna terapeuttiin ja on ihan yhtä tehokasta, koska sinähän siinä keskustelet. Titteliä tärkeämpää on se, että tuo kuuntelija on hyvä tyyppi, jonka kanssa tulet toimeen. Kammottava tuo huumeseula, ihan kuin syyllistettäisiin huumeista vaikka ei käytä eikä yhtään autettaisi
Psykiatrisella sairaanhoitajalla on täysin eri koulutus kuin psykoterapeuteilla. Ei todellakaan ole sama asia.
Kuten sanottu, tittelillä ei hoideta. Minä on ollut terapiassa sekä psykologilla että psykiatrisella sairaanhoitajalla. Voin vilpittömästi sanoa, että molempien kanssa juttelin ja molemmat kuuntelivat. Mitään eroa ei käynneissä ollut. Voin sanoa senkin, että lämmin ja empaattinen psyk. sairaanhoitaja oli kivempi, koska hän aina välillä teki muutakin kuin kuunteli; hienovaraisesti kertoi omia ajatuksiaan ja kannusti. Terapeutti ei tehnyt muuta kuin kuunteli ja jos häneltä kysyi jotain, hän pakeni vastakysymyksen taakse tyyliin "entä miltä sinusta itsestäsi tuntuu?" Ottaisin koska tahansa tuon lämminsdämisen psyk. sairaanhoitajan kuin sen terapeutin, jolla oli hiAnomman kuuloinen titteli.
Älä ole auktoriteettiuskoinen.
Siis oletko käynyt ihan psykoterapian (1-3 vuotta, 1-2 käyntiä viikossa)? Ei tietenkään tittelillä hoideta, mutta juttelu silloin tällöin psykokogin tai psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa ei ole sama asia kuin intensiivinen psykoterapia. En minäkään kokenut että pelkkä juttelu kerran kuussa tms oli kovin erilaista vaikka taustakoulutus olisi ollut mikä. Kolmen vuoden psykoterapia kerran viikossa oli kuitenkin hyvin erilainen kokemus.
Kyllä sä nyt yrität. On kovin vaikeaa myöntää, että jonkun ihmisen kokemus on maailmasta erilainen kuin omasi ja vielä niin hyvin perusteltu, että on vaikea väittää vastaankaan. Mutta aina vain yrität. Kävin terapiassa yli 3 v., aluksi jopa pari kertaa viikossa, myöhemmin kerran viikossa se perinteinen 45 min. kerrallaan. Että kyllä, kyllä minulla on kokemusta. Ja toki: sano nyt seuraavaksi, että valehtelet.
Oi kauhea, kun olin negatiivinen, anteeksi! Sattuu vain niin kovaa, kun olen monissa keskusteluissa ottanut asian esiin ja joka kerta joku kyseenalaistaa kokemukseni. Mutta niinhän itsekin kyseenalaistan niiden kokemukset, joille vain ja ainoastaan se kallis terapia on ainoa apu.
Mutta siis minulla on tosiaan vahva vertailupohja ja siksi voi ihan omasta kokemuksesta sanoa, että terapia ei ole mitään autuaaksitekevää. On tuurikauppaa, saako siitä hyödyn vai ei. Itse en saanut. Joten oma kokemukseni on huono.
Psykiatrinen sh oli minun tapauksessani parempi. Ja näiden kokemusteni pohjalta en voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin sen, että titteleitä enemmän hoitavan tahon persoonallisuus merkitsee.
Joten rohkeasti kaikki kokeilemaan psyk. sairaanhoitajaa. Ainahan homman voi keskeyttää, jos omalle kohdalle ei satu sydämenviisasta ja kivaa ihmistä. Ei kuitenkaan kannata vaipua pessimismiin ennen kuin on yrittänyt.
Olen se joka kysyi oliko kyse psykoterapiasta. En siis itsekään kokenut saavani merkittävää apua siitä. Koin kuitenkin että se oli hoitomuotona aivan erilainen kuin kuukausittaiset juttelukäynnit sairaanhoitajalla/terapeutilla. Sitä sen olisi myös tarkoitus olla. Sen vuoksi koen hieman uskaliaaksi väitteen siitä että ihan sama se on kenellä käy juttelemassa eikä tehokkudessa ole mitään eroa. Totta kai kannattaa kokeilla psyk. sairaanhoitajan kanssa juttelua jos siihen on mahdollisuus. Jos siitä ei ole merkittävää apua kannattaa kuitenkin antaa psykoterapialle mahdollisuus. Monia se auttaa vaikka kaikkia ei.
Joka paikassa on resurssipula. Lisä hoitajille olisi kova tarve, mutta kun ei ole saatavilla. Seurauksena ei sitten ole tarjota hoitoa. Pelkät lääkkeet ja harvatahtinen seuranta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilaa aika terveyskeskukseen psykiatriselle sairaanhoitajalle. Psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa saa nimenomaan keskustella. Käsittääkseni se ei maksa mitään tai ainakin tosi vähän verrattuna terapeuttiin ja on ihan yhtä tehokasta, koska sinähän siinä keskustelet. Titteliä tärkeämpää on se, että tuo kuuntelija on hyvä tyyppi, jonka kanssa tulet toimeen. Kammottava tuo huumeseula, ihan kuin syyllistettäisiin huumeista vaikka ei käytä eikä yhtään autettaisi
Psykiatrisella sairaanhoitajalla on täysin eri koulutus kuin psykoterapeuteilla. Ei todellakaan ole sama asia.
Kuten sanottu, tittelillä ei hoideta. Minä on ollut terapiassa sekä psykologilla että psykiatrisella sairaanhoitajalla. Voin vilpittömästi sanoa, että molempien kanssa juttelin ja molemmat kuuntelivat. Mitään eroa ei käynneissä ollut. Voin sanoa senkin, että lämmin ja empaattinen psyk. sairaanhoitaja oli kivempi, koska hän aina välillä teki muutakin kuin kuunteli; hienovaraisesti kertoi omia ajatuksiaan ja kannusti. Terapeutti ei tehnyt muuta kuin kuunteli ja jos häneltä kysyi jotain, hän pakeni vastakysymyksen taakse tyyliin "entä miltä sinusta itsestäsi tuntuu?" Ottaisin koska tahansa tuon lämminsdämisen psyk. sairaanhoitajan kuin sen terapeutin, jolla oli hiAnomman kuuloinen titteli.
Älä ole auktoriteettiuskoinen.
Siis oletko käynyt ihan psykoterapian (1-3 vuotta, 1-2 käyntiä viikossa)? Ei tietenkään tittelillä hoideta, mutta juttelu silloin tällöin psykokogin tai psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa ei ole sama asia kuin intensiivinen psykoterapia. En minäkään kokenut että pelkkä juttelu kerran kuussa tms oli kovin erilaista vaikka taustakoulutus olisi ollut mikä. Kolmen vuoden psykoterapia kerran viikossa oli kuitenkin hyvin erilainen kokemus.
Kyllä sä nyt yrität. On kovin vaikeaa myöntää, että jonkun ihmisen kokemus on maailmasta erilainen kuin omasi ja vielä niin hyvin perusteltu, että on vaikea väittää vastaankaan. Mutta aina vain yrität. Kävin terapiassa yli 3 v., aluksi jopa pari kertaa viikossa, myöhemmin kerran viikossa se perinteinen 45 min. kerrallaan. Että kyllä, kyllä minulla on kokemusta. Ja toki: sano nyt seuraavaksi, että valehtelet.
Oi kauhea, kun olin negatiivinen, anteeksi! Sattuu vain niin kovaa, kun olen monissa keskusteluissa ottanut asian esiin ja joka kerta joku kyseenalaistaa kokemukseni. Mutta niinhän itsekin kyseenalaistan niiden kokemukset, joille vain ja ainoastaan se kallis terapia on ainoa apu.
Mutta siis minulla on tosiaan vahva vertailupohja ja siksi voi ihan omasta kokemuksesta sanoa, että terapia ei ole mitään autuaaksitekevää. On tuurikauppaa, saako siitä hyödyn vai ei. Itse en saanut. Joten oma kokemukseni on huono.
Psykiatrinen sh oli minun tapauksessani parempi. Ja näiden kokemusteni pohjalta en voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin sen, että titteleitä enemmän hoitavan tahon persoonallisuus merkitsee.
Joten rohkeasti kaikki kokeilemaan psyk. sairaanhoitajaa. Ainahan homman voi keskeyttää, jos omalle kohdalle ei satu sydämenviisasta ja kivaa ihmistä. Ei kuitenkaan kannata vaipua pessimismiin ennen kuin on yrittänyt.
Olen se joka kysyi oliko kyse psykoterapiasta. En siis itsekään kokenut saavani merkittävää apua siitä. Koin kuitenkin että se oli hoitomuotona aivan erilainen kuin kuukausittaiset juttelukäynnit sairaanhoitajalla/terapeutilla. Sitä sen olisi myös tarkoitus olla. Sen vuoksi koen hieman uskaliaaksi väitteen siitä että ihan sama se on kenellä käy juttelemassa eikä tehokkudessa ole mitään eroa. Totta kai kannattaa kokeilla psyk. sairaanhoitajan kanssa juttelua jos siihen on mahdollisuus. Jos siitä ei ole merkittävää apua kannattaa kuitenkin antaa psykoterapialle mahdollisuus. Monia se auttaa vaikka kaikkia ei.
Minua taas auttoi nimenomaan sairaanhoitaja. Luulen että on enemmän kiinni henkilöstä kuin ammatista. Hyvä ystäväkin joka osaa kuunnella ja kommentoida sopivalla tavalla voi auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on vaan sellanen tyhjä sanonta terveydenhuollossa se "täytyy hakea apua". Kaikkihan sen jo tietää, ettei mitään apua saa, mutta niiden on vaan pakko kehottaa avun hakemista ja masentuneenkin on tavallaan pakko jaksaa hakea apua, koska muuten pääsevät sanomaan ettei ole yrittänyt/motivoitunut. Mutta ei sitä apua silti saa. Tarkoitus on vaan nujertaa voimansa menettänyt ja ohjata tämä tekemään itsemurha. Se tässä on terveydenhuollossa kaikilla tavoite.
Ainakin saa olla rauhassa työttömänä, kun masentuneena on vajaakuntoinen ja kun ei kerran hoitoa tarjota (lääkkeitä en halua), niin enpä taida tästä sitten työkykyikseksikään muuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se huumetesti ole nöyryyttämistä varten, kuten ei myöskään sen ottotapa. Minä olen joutunut kokemaan tuon saman työhöntulotarkastuksessa. Kaikille tehdään testi, koska meillä käsitellään rahaa.
Olihan se erikoinen kokemus, ei millään muotoa positiivinen, mutta otin erikoisen muiston kannalta.
Muilta osin olet ihan oikeassa. Ei mikään kevyt jutustelu hoitajan kanssa auta juuri ketään.
Minä en pystyisi ottamaan "erikoisen muiston kannalta" että pakotetaan riisumaan, nostamaan pitkä toppi ylös niin että alapää varmasti näkyy kunnolla ja sen jälkeen virtsaamaan toisen ihmisen katsoessa. Nöyryyttämistähän se on.
Hyi hemmetti, pitääkö tuollaiseen oikeasti alentua vai jääkö silloin hoito saamatta? Jos kyllä, niin olisin sitten ilman hoitoa mieluummin. Ihmisarvo se on masentuneellakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se huumetesti ole nöyryyttämistä varten, kuten ei myöskään sen ottotapa. Minä olen joutunut kokemaan tuon saman työhöntulotarkastuksessa. Kaikille tehdään testi, koska meillä käsitellään rahaa.
Olihan se erikoinen kokemus, ei millään muotoa positiivinen, mutta otin erikoisen muiston kannalta.
Muilta osin olet ihan oikeassa. Ei mikään kevyt jutustelu hoitajan kanssa auta juuri ketään.
Minä en pystyisi ottamaan "erikoisen muiston kannalta" että pakotetaan riisumaan, nostamaan pitkä toppi ylös niin että alapää varmasti näkyy kunnolla ja sen jälkeen virtsaamaan toisen ihmisen katsoessa. Nöyryyttämistähän se on.
Hyi hemmetti, pitääkö tuollaiseen oikeasti alentua vai jääkö silloin hoito saamatta? Jos kyllä, niin olisin sitten ilman hoitoa mieluummin. Ihmisarvo se on masentuneellakin.
Esh ja pth on kaksi eri asiaa. Huumetestiin joutuvat ovat jo saaneet ekstraa, kun pääsevät tiiviimmän avun piiriin. Moni rukoilee vuosikausia tuollaista lähetettä eikä sittenkään saa.
Pth:n puolella ei tarvita testejä. Mutta ei sinnekään tarvitse mennä apua hakemaan jos tunruu ikävältä. Jää paikkoja motivoituneille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle kävi niin, että meinasin saada psykoosidiagnoosin muutettuani pois väkivaltaisen läheisen luota.
Olin siis kärsinyt lähisuhdeväkivallasta pitkän aikaa ja olin todella masentunut ja ahdistunut. Kun lopulta pääsin pois, tekijä selvitti uuden osoitteeni ja alkoi vainota minua mm. tulemalla kotiovelle koputtelemaan ja odottamalla minua alaovella.
Olin todella pelokas ja masennus paheni. Hakeuduin lääkäriin ja sain reseptin masennuslääkkeeseen. Lääkäri oli kirjoittanut käynnistä mm. näin "Pt hyvin pelokas ja uskoo että läheinen haluaa satuttaa häntä" ja "mahdollisesti psykoottinen".
Seuraavalla käynnillä jouduin täyttämään jonkun kyselyn jossa kysyttiin mm. kuulenko harhoja, uskonko olevani poikkeuksellisen tärkeä henkilö, uskonko että minua seurataan ja tuntuuko että radio tai tv lähettäisivät minulle henkilökohtaisia viestejä. Läpäisin testin joten käynnit sillä lääkärillä loppuivat.
Koen kuitenkin tulleeni pahasti loukatuksi. Olen väkivallan uhri ja tekijä yrittää saada minuun kontaktia, ja jos puhun siitä niin seurauksena on psykoosiepäily. Enpä hae apua enää toiste.Eipä tuossa virhettä tapahtunut. Olit vain niin loppu, että lääkärin oli pakko varmistaa, oliko taustalla muutakin.
Niin vaikea sanoa, mutta kyllä ne lääkäritkin ovat ihmisiä ja virheitä voi tulla. Pahimassa tapauksessa voisi joutua vasten tahtoa hoitoon lääkärin virheiden takia. Kukaan silloin ei ota vastuuta ja kaikki saavat pitää virkansa vaikka olisikin toimittu virheellisesti. Ei poliisi tai lääkärit saa syytettä tai potkuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ihan normaalia, että lääkkeen alotuksesta tulee pahoinvointia. Se voi kestää viikkojakin. EI ne lääkkeet ole ihmepillereitä mitkä hetkessä parantaa sairaudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se huumetesti ole nöyryyttämistä varten, kuten ei myöskään sen ottotapa. Minä olen joutunut kokemaan tuon saman työhöntulotarkastuksessa. Kaikille tehdään testi, koska meillä käsitellään rahaa.
Olihan se erikoinen kokemus, ei millään muotoa positiivinen, mutta otin erikoisen muiston kannalta.
Muilta osin olet ihan oikeassa. Ei mikään kevyt jutustelu hoitajan kanssa auta juuri ketään.
Minä en pystyisi ottamaan "erikoisen muiston kannalta" että pakotetaan riisumaan, nostamaan pitkä toppi ylös niin että alapää varmasti näkyy kunnolla ja sen jälkeen virtsaamaan toisen ihmisen katsoessa. Nöyryyttämistähän se on.
Hyi hemmetti, pitääkö tuollaiseen oikeasti alentua vai jääkö silloin hoito saamatta? Jos kyllä, niin olisin sitten ilman hoitoa mieluummin. Ihmisarvo se on masentuneellakin.
Esh ja pth on kaksi eri asiaa. Huumetestiin joutuvat ovat jo saaneet ekstraa, kun pääsevät tiiviimmän avun piiriin. Moni rukoilee vuosikausia tuollaista lähetettä eikä sittenkään saa.
Pth:n puolella ei tarvita testejä. Mutta ei sinnekään tarvitse mennä apua hakemaan jos tunruu ikävältä. Jää paikkoja motivoituneille.
Olisin motivoitunut jos hoito olisi laadukasta (kuten somaattisella puolella), mutta jos se on purkkiin kusemista toisen ihmisen nähden niin antaa paskan olla. Jos joku muu sellaisesta kokee hyötyvänsä niin mielelläni jätän paikan sellaiselle.
Oi kauhea, kun olin negatiivinen, anteeksi! Sattuu vain niin kovaa, kun olen monissa keskusteluissa ottanut asian esiin ja joka kerta joku kyseenalaistaa kokemukseni. Mutta niinhän itsekin kyseenalaistan niiden kokemukset, joille vain ja ainoastaan se kallis terapia on ainoa apu.
Mutta siis minulla on tosiaan vahva vertailupohja ja siksi voi ihan omasta kokemuksesta sanoa, että terapia ei ole mitään autuaaksitekevää. On tuurikauppaa, saako siitä hyödyn vai ei. Itse en saanut. Joten oma kokemukseni on huono.
Psykiatrinen sh oli minun tapauksessani parempi. Ja näiden kokemusteni pohjalta en voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin sen, että titteleitä enemmän hoitavan tahon persoonallisuus merkitsee.
Joten rohkeasti kaikki kokeilemaan psyk. sairaanhoitajaa. Ainahan homman voi keskeyttää, jos omalle kohdalle ei satu sydämenviisasta ja kivaa ihmistä. Ei kuitenkaan kannata vaipua pessimismiin ennen kuin on yrittänyt.