Lue keskustelun säännöt.
"Lapseni on hienointa mitä olen saanut aikaan"
26.05.2022 |
Puistattaa nämä "En osaa muuta kuin lisääntyä" -kommentoijat jotka projisoivat lastensa menestymisen itseensä.
Kukaan ei pyydä syntyä eikä kuolemaan pakottaminen välttämättä lapsen etu ole ollenkaan. Silti joku laskee hänet omaksi menestyksekseen.
Kommentit (348)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua aina vähän hymyilyttää nämä omien geeniensä kehujat.
Minua säälittää ihmiset, jotka eivät tiedä, mitä on rakkaus. Mitä on se, kun on oikeasti valmis kuolemaan toisen puolesta.
Ikävää on myös sellaiset ihmiset,joiden tajuntaan ei mene,että jotkut ei löydä sitä sopivaa kumppania,tai muunlainen lapsenhankinta koetaan hankalaksi/kalliiksi ja vaikka löytyis kumppani,se ei välttämättä halua lapsia...sitten sulla ei ole lapsia ja piste...jotkut ajattelee vaan,että kun mullakin on lapsia,kaikki muutkin niitä voivat saada....huoh
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä muu voisi olla yhtä hieno saavutus? Korkeakoulututkintoni? Työni? Mielestäni lapset ovat kuitenkin hienointa, mitä olen saanut aikaan. Olen iloinen äitiydestäni.
Rämmin läpi vaativan alan koulutuksen kahdeksassa vuodessa, sain työpaikan korkeassa asemassa ja rakensin itse talon, mutta mistään ei onniteltu niin paljon kuin silloin kun en osannutkaan käyttää ehkäisyä ja syntyi taas uusi lajimme edustaja valmiiksi ylibuukatulle saastuneelle pallolle kärsimään.
No, minulla on lyhyitä pätkäkoulutuksia. Vauvan kasvattaminen mahassa ja synnytys oli työvoitto. Ensimmäisen kerran olin tehnyt jotain normaalia. Olin yhteiskunnankin mielestä hyödyllinen.
Ihmisiä on liikaa maailman jokaisessa maassa.
Ei ihan jokaisessa. Luotan ihmisen älykkyyteen ratkoa ongelmia ja kehittää uusia keksintöjä, joilla tehdään maailmasta parempi paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä muu voisi olla yhtä hieno saavutus? Korkeakoulututkintoni? Työni? Mielestäni lapset ovat kuitenkin hienointa, mitä olen saanut aikaan. Olen iloinen äitiydestäni.
Rämmin läpi vaativan alan koulutuksen kahdeksassa vuodessa, sain työpaikan korkeassa asemassa ja rakensin itse talon, mutta mistään ei onniteltu niin paljon kuin silloin kun en osannutkaan käyttää ehkäisyä ja syntyi taas uusi lajimme edustaja valmiiksi ylibuukatulle saastuneelle pallolle kärsimään.
No, minulla on lyhyitä pätkäkoulutuksia. Vauvan kasvattaminen mahassa ja synnytys oli työvoitto. Ensimmäisen kerran olin tehnyt jotain normaalia. Olin yhteiskunnankin mielestä hyödyllinen.
Ihmisiä on liikaa maailman jokaisessa maassa.
Ei ihan jokaisessa. Luotan ihmisen älykkyyteen ratkoa ongelmia ja kehittää uusia keksintöjä, joilla tehdään maailmasta parempi paikka.
Esim. mitä olet sen eteen tehnyt muuta kuin lisännyt liikakansoitusongelmaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä minusta siitä saa olla ylpeäkin jos on 18-20 vuotta tehnyt pyyteetöntä ja epäitsekästä kasvatustyötä lastensa eteen ja heistä kasvaa hyviä ihmisiä. Eihän se tosiaan ole vain se synnytys, kyllä se vaivannäkö on ihan jossain muussa kohtaa mitä lapsiin tulee ei ne ilman panoksia aikuisiksi kasva.
Jos omat lapset saa joskus fiksuina maailmalle niin kyllä mä taputan itteäni selkään ja voin todella todeta että he ovat se suurin saavutus mitä olen aikaan saanut. Kyllä työ kalpenee sen rinnalla.
No ei se sinun saavutustasi ole vaan niiden lasten.
Kasvoi minustakin fiksu vaikka pahoinpideltiin. Vain omaa saavutustani, ei muiden. Ja kuinka korkealle tahansa lapsesi opiskelee, se ei ole sinun vaan hänen saavutustaan.
Todella yleinen ilmiö että jälkeläisten saavutukset omitaan, ja se on myös iso osa sitä lisääntymisen hienoutta. Voi itse loikoilla sohvalla katsellen salkkareita ja samalla saa itse kunnian kirurgiksi valmistumisesta, jonka eteen toinen ihminen samaan aikaan itkee stressiään ja väsymystään. Mutta kylläpä vain minä niin onnistuin kun hänet synnytin eläinvaistojeni mukaisesti ja hienosti kasvatin tekemään raskaat asiat puolestani.
Meidän koko suku on duunareita. Aina edellinen sukupolvi odottaa seuraavan tekevän enemmän kuin mitä itse viitsi ja siihen painostaa. Tuosta meidän pojasta/tytöstä mahtaa tulla lääkäri/insinööri/lentäjä/tohtori/pääministeri kun se noin etevästi vääntää pökäleen pottaan. Ei tule, ja hänelle näytetään pettymys.
Lapsena alkaa toistella sanoja joita vanhemmat laittavat suuhun. Minusta tulee isona lääkäri/insinööri/lentäjä/tohtori/pääministeri. Isompana ei kiinnosta raataminen kuitenkaan vaan lisääntyminen. Alkaa miettimään että siitä lapsestahan voi itse tulla vaikka mitä kun siinä on osittain minun geenejä. Alkaa sikiäminen ja saavutusten odotus. Tuosta pojasta/tytöstä mahtaa tulla lääkäri/insinööri/lentäjä/tohtori/pääministeri kun se noin etevästi vääntää pökäleen pottaan. Ei tule, ja hänelle näytetään pettymys.
Sama jatkuu loputtomiin. Tai niin kauan kunnes maapallo on kaluttu tyhjäksi.
onpa harmillista. Minä olen iloinen kunhan lapseni kantaa vastuunsa itsestään ja yrittää eteenpäin. Ylpeä olen ihan siitä, että hän on hauska ja lämmin ihminen. Olen muuten ylpeänä seisonut monen läheiseni vierellä kun he ovat menestyneet. Olenko siis ottanut kunnian tai ominut heidän menestyksensä? Ajattelen, että jos ei tätä toisen puolesta ylpeänä olemista ymmärrä, ei ehkä yleisesti sisäistä konseptia jaetusta tunteesta?
Saavutus omalta osaltani on, että olen vanhempana pystynyt tukemaan ja luotsaamaan lastani läpi monenlaisten karikoiden mitä elämässä tulee eteen. Lapsi ei vielä itse pysty huolehtimaan itsestään / asioistaan, eikä kantamaan vastuuta edes itse tekemistään hölmöilyistä. Siksi vanhempana kokee ihan syystä saavutuksekseen sen, että lapsen kanssa on selvinnyt vaikeuksien kautta voittoon ja onnistunut kasvatuksessaan niin, että lapsesta on kasvanut normaalin vastuuntuntoinen ja empaattinen nuori aikuinen.
Tuollaisia lapsia kasvaa myös huonojen vanhempien lapsista kuten minusta. Ei ole mitään järkeä että vanhempi ottaa lapsestaan kunnian.
Niin? Ja sen vuoksi, että vanhempi ei ole ollut susip*a niin hänen ei kuulu olla ylpeä saati pitää lastaan onnellisena saavutuksena. Okei.. Ehkä ymmärtäisi ajatuksen ennemmin sitä kautta, että esim täysin poissaolleen vanhemman on noloa tulla karonkkaan paukuttelemaan henkseleitä.
Siis kuinka se on joltain pois jos joku toinen on ylpeä lapsestaan ja uskoo tehneensä hyvää työtä vanhempana?Tarkoittaa sitä että se ei ole vanhemman ansiota vaan lapsen. Lapsen oma saavutus.
Eli taitoluistelun olympiakultamitalistin valmentajan ei kuulu olla ylpeä saavutuksestaan koska urheilijahan sen suorituksen teki, ei valmentaja. Ja yliopistojen opetus karsintaprosessin jälkeen on turha, koska se aines oppisi itsekseenkin. Kaikki on biologiaa ja jotain synnynnäistä motivaatiota joka joko löytyy tai ei. Kohtalomme on määrätty jo kun kaksi solua kohtasivat toisensa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä muu voisi olla yhtä hieno saavutus? Korkeakoulututkintoni? Työni? Mielestäni lapset ovat kuitenkin hienointa, mitä olen saanut aikaan. Olen iloinen äitiydestäni.
Rämmin läpi vaativan alan koulutuksen kahdeksassa vuodessa, sain työpaikan korkeassa asemassa ja rakensin itse talon, mutta mistään ei onniteltu niin paljon kuin silloin kun en osannutkaan käyttää ehkäisyä ja syntyi taas uusi lajimme edustaja valmiiksi ylibuukatulle saastuneelle pallolle kärsimään.
No, minulla on lyhyitä pätkäkoulutuksia. Vauvan kasvattaminen mahassa ja synnytys oli työvoitto. Ensimmäisen kerran olin tehnyt jotain normaalia. Olin yhteiskunnankin mielestä hyödyllinen.
Ihmisiä on liikaa maailman jokaisessa maassa.
Ei ihan jokaisessa. Luotan ihmisen älykkyyteen ratkoa ongelmia ja kehittää uusia keksintöjä, joilla tehdään maailmasta parempi paikka.
Esim. mitä olet sen eteen tehnyt muuta kuin lisännyt liikakansoitusongelmaa?
Olen kuluttanut ja paljon. En ole tehnyt mitään yhteiskunnan hyväksi. Minun ympärilläni olevat ihmiset tekevät. Ehkä minä olen sellainen joka pistää hiljaa rattaita pyörimään, mahdollistaja. Mahdollistan, että lapsestani voi tulla joku, joka tekee näkyvämmin yhteiskunnan hyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä muu voisi olla yhtä hieno saavutus? Korkeakoulututkintoni? Työni? Mielestäni lapset ovat kuitenkin hienointa, mitä olen saanut aikaan. Olen iloinen äitiydestäni.
Rämmin läpi vaativan alan koulutuksen kahdeksassa vuodessa, sain työpaikan korkeassa asemassa ja rakensin itse talon, mutta mistään ei onniteltu niin paljon kuin silloin kun en osannutkaan käyttää ehkäisyä ja syntyi taas uusi lajimme edustaja valmiiksi ylibuukatulle saastuneelle pallolle kärsimään.
No, minulla on lyhyitä pätkäkoulutuksia. Vauvan kasvattaminen mahassa ja synnytys oli työvoitto. Ensimmäisen kerran olin tehnyt jotain normaalia. Olin yhteiskunnankin mielestä hyödyllinen.
Ihmisiä on liikaa maailman jokaisessa maassa.
Ei ihan jokaisessa. Luotan ihmisen älykkyyteen ratkoa ongelmia ja kehittää uusia keksintöjä, joilla tehdään maailmasta parempi paikka.
Esim. mitä olet sen eteen tehnyt muuta kuin lisännyt liikakansoitusongelmaa?
Olen kuluttanut ja paljon. En ole tehnyt mitään yhteiskunnan hyväksi. Minun ympärilläni olevat ihmiset tekevät. Ehkä minä olen sellainen joka pistää hiljaa rattaita pyörimään, mahdollistaja. Mahdollistan, että lapsestani voi tulla joku, joka tekee näkyvämmin yhteiskunnan hyväksi.
Tarkemmin ajatellen mahdollistaja on hyvä kuvaus minulle. Ympärilläni pyörii energia, joka saa muut tekemään asioita. Näennäisesti minä en tee mitään. Minä en saa mitään kunniaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä muu voisi olla yhtä hieno saavutus? Korkeakoulututkintoni? Työni? Mielestäni lapset ovat kuitenkin hienointa, mitä olen saanut aikaan. Olen iloinen äitiydestäni.
Rämmin läpi vaativan alan koulutuksen kahdeksassa vuodessa, sain työpaikan korkeassa asemassa ja rakensin itse talon, mutta mistään ei onniteltu niin paljon kuin silloin kun en osannutkaan käyttää ehkäisyä ja syntyi taas uusi lajimme edustaja valmiiksi ylibuukatulle saastuneelle pallolle kärsimään.
No, minulla on lyhyitä pätkäkoulutuksia. Vauvan kasvattaminen mahassa ja synnytys oli työvoitto. Ensimmäisen kerran olin tehnyt jotain normaalia. Olin yhteiskunnankin mielestä hyödyllinen.
Ihmisiä on liikaa maailman jokaisessa maassa.
Ei ihan jokaisessa. Luotan ihmisen älykkyyteen ratkoa ongelmia ja kehittää uusia keksintöjä, joilla tehdään maailmasta parempi paikka.
Esim. mitä olet sen eteen tehnyt muuta kuin lisännyt liikakansoitusongelmaa?
Olen kuluttanut ja paljon. En ole tehnyt mitään yhteiskunnan hyväksi. Minun ympärilläni olevat ihmiset tekevät. Ehkä minä olen sellainen joka pistää hiljaa rattaita pyörimään, mahdollistaja. Mahdollistan, että lapsestani voi tulla joku, joka tekee näkyvämmin yhteiskunnan hyväksi.
Josta päästään taas siihen toisten saavutusten projisoimiseen ":D"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä muu voisi olla yhtä hieno saavutus? Korkeakoulututkintoni? Työni? Mielestäni lapset ovat kuitenkin hienointa, mitä olen saanut aikaan. Olen iloinen äitiydestäni.
Rämmin läpi vaativan alan koulutuksen kahdeksassa vuodessa, sain työpaikan korkeassa asemassa ja rakensin itse talon, mutta mistään ei onniteltu niin paljon kuin silloin kun en osannutkaan käyttää ehkäisyä ja syntyi taas uusi lajimme edustaja valmiiksi ylibuukatulle saastuneelle pallolle kärsimään.
No, minulla on lyhyitä pätkäkoulutuksia. Vauvan kasvattaminen mahassa ja synnytys oli työvoitto. Ensimmäisen kerran olin tehnyt jotain normaalia. Olin yhteiskunnankin mielestä hyödyllinen.
Ihmisiä on liikaa maailman jokaisessa maassa.
Ei ihan jokaisessa. Luotan ihmisen älykkyyteen ratkoa ongelmia ja kehittää uusia keksintöjä, joilla tehdään maailmasta parempi paikka.
Esim. mitä olet sen eteen tehnyt muuta kuin lisännyt liikakansoitusongelmaa?
Olen kuluttanut ja paljon. En ole tehnyt mitään yhteiskunnan hyväksi. Minun ympärilläni olevat ihmiset tekevät. Ehkä minä olen sellainen joka pistää hiljaa rattaita pyörimään, mahdollistaja. Mahdollistan, että lapsestani voi tulla joku, joka tekee näkyvämmin yhteiskunnan hyväksi.
Tarkemmin ajatellen mahdollistaja on hyvä kuvaus minulle. Ympärilläni pyörii energia, joka saa muut tekemään asioita. Näennäisesti minä en tee mitään. Minä en saa mitään kunniaa.
Näköjään tuokin on mahdollista ja minä elän sillä. En yhteiskunnan varoilla yms. Ympärilläni on kymmenen, jotka elättävät minut. Minä olen energian ohjaaja. Näen ihmisten ja asioiden potentiaalin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin ennen ap:n tavoin, että mikä saavutus se lapsi nyt muka on, että kuka tahansa voi niitä tehdä, MUTTA nyt ymmärrän kun olen saanut itse lapsia.
Kyse ei ole siitä, että lapsen tekemisessä olisi jotain hienoa, vaan se lapsi on erityinen ja parasta mitä olen koskaan tehnyt. Lapsi tuottaa minulle valtavasti onnea ja iloa joka päivä ja olen niin kiitollinen ja onnellinen että minä saan olla näiden lasten äiti. En voi sanoin kuvailla miten mahtavaa on olla äiti. Näiden rinnalla tohtorin paperit ja urat kalpenee, ei tunnu omaisuuden kerryttäminen tai luksuslomat yhtään miltään. Lapsissa on tulevaisuus, ilo ja toivo.
Entä sitten kun kaikki lapsen elämässä menee pieleen eikä sillä ole mitään toivoa/tulevaisuutta saati että tuottaisi iloa yhtään kenellekään? Tää on se idealistinen kuva, jota äidit vaalivat vauvakuumeessaan, mutta totuus on, että jotkut synnyttävät tähän maailmaan myös rikolliset, koulukiusaajat, narkkarit, diktaattorit jne.
Olet asian ytimessä. Tämä on juuri se juttu, miksi monelle vanhemmuus on elämän suurin saavutus, kun on onnistunut kasvattamaan lapsia, jotka ovat onnellisia, joilla on hyvä itsetunto ja jotka voivat hyvin. Hyvä vanhemmuus vaatii aivan järjettömän määrän työtä ja jos tuossa työssä onnistuu, on syytä olla ylpeä itsestään. Lapsen saavutukset esim. menestyminen työelämässä on kokonaan hänen oma asiansa, eikä siitä ole kysymys. Onnellinen ja tasapainoinen lapsi on melkoinen saavutus tässä maailmassa.
Emä otti kunnian itselleen niin kauan kuin olin onnellinen. Sitten kun en ollut, syytti minua.
Todellisuudessa hän ei ollut vastuussa siitä onnellisuudestani vaan siitä onnettomuudestani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä muu voisi olla yhtä hieno saavutus? Korkeakoulututkintoni? Työni? Mielestäni lapset ovat kuitenkin hienointa, mitä olen saanut aikaan. Olen iloinen äitiydestäni.
Rämmin läpi vaativan alan koulutuksen kahdeksassa vuodessa, sain työpaikan korkeassa asemassa ja rakensin itse talon, mutta mistään ei onniteltu niin paljon kuin silloin kun en osannutkaan käyttää ehkäisyä ja syntyi taas uusi lajimme edustaja valmiiksi ylibuukatulle saastuneelle pallolle kärsimään.
No, minulla on lyhyitä pätkäkoulutuksia. Vauvan kasvattaminen mahassa ja synnytys oli työvoitto. Ensimmäisen kerran olin tehnyt jotain normaalia. Olin yhteiskunnankin mielestä hyödyllinen.
Ihmisiä on liikaa maailman jokaisessa maassa.
Ei ihan jokaisessa. Luotan ihmisen älykkyyteen ratkoa ongelmia ja kehittää uusia keksintöjä, joilla tehdään maailmasta parempi paikka.
Esim. mitä olet sen eteen tehnyt muuta kuin lisännyt liikakansoitusongelmaa?
Olen kuluttanut ja paljon. En ole tehnyt mitään yhteiskunnan hyväksi. Minun ympärilläni olevat ihmiset tekevät. Ehkä minä olen sellainen joka pistää hiljaa rattaita pyörimään, mahdollistaja. Mahdollistan, että lapsestani voi tulla joku, joka tekee näkyvämmin yhteiskunnan hyväksi.
Josta päästään taas siihen toisten saavutusten projisoimiseen ":D"
Olen monta kertaa kuullut lauseet, minä teen kaiken sinulle tai kaikki tehdään sinulle valmiiksi. Kymmenen ihmisen suusta.
Niin. Mutta minä se olen, joka on pistänyt rattaita pyörimään ja vedän oikeista naruista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua aina vähän hymyilyttää nämä omien geeniensä kehujat.
Ja geenien paremmuuden todistaminen jää lapsen harteille. Muistan lapsuudesta kuinka emät lesoilivat suu vaahdossa toisilleen meidän lasten saavutuksilla, ei koskaan omillaan 🤮
Tämä. Aamen. Tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä muu voisi olla yhtä hieno saavutus? Korkeakoulututkintoni? Työni? Mielestäni lapset ovat kuitenkin hienointa, mitä olen saanut aikaan. Olen iloinen äitiydestäni.
Rämmin läpi vaativan alan koulutuksen kahdeksassa vuodessa, sain työpaikan korkeassa asemassa ja rakensin itse talon, mutta mistään ei onniteltu niin paljon kuin silloin kun en osannutkaan käyttää ehkäisyä ja syntyi taas uusi lajimme edustaja valmiiksi ylibuukatulle saastuneelle pallolle kärsimään.
No, minulla on lyhyitä pätkäkoulutuksia. Vauvan kasvattaminen mahassa ja synnytys oli työvoitto. Ensimmäisen kerran olin tehnyt jotain normaalia. Olin yhteiskunnankin mielestä hyödyllinen.
Ihmisiä on liikaa maailman jokaisessa maassa.
Ei ihan jokaisessa. Luotan ihmisen älykkyyteen ratkoa ongelmia ja kehittää uusia keksintöjä, joilla tehdään maailmasta parempi paikka.
Esim. mitä olet sen eteen tehnyt muuta kuin lisännyt liikakansoitusongelmaa?
Olen kuluttanut ja paljon. En ole tehnyt mitään yhteiskunnan hyväksi. Minun ympärilläni olevat ihmiset tekevät. Ehkä minä olen sellainen joka pistää hiljaa rattaita pyörimään, mahdollistaja. Mahdollistan, että lapsestani voi tulla joku, joka tekee näkyvämmin yhteiskunnan hyväksi.
Tarkemmin ajatellen mahdollistaja on hyvä kuvaus minulle. Ympärilläni pyörii energia, joka saa muut tekemään asioita. Näennäisesti minä en tee mitään. Minä en saa mitään kunniaa.
Näköjään tuokin on mahdollista ja minä elän sillä. En yhteiskunnan varoilla yms. Ympärilläni on kymmenen, jotka elättävät minut. Minä olen energian ohjaaja. Näen ihmisten ja asioiden potentiaalin.
Realistiset mahdollisuudet ja pystyn katsomaan laatikon siltä ja laatikon ulkopuolelta. Kun tämänkin kirjoitin, tajuan, miten paljon minussa on potentiaalia. Ehkä se tulee joskus käyttöön.
Lapsien kasvatuksessa on hiukan samaa. Pitää nähdä realistiset mahdollisuudet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua aina vähän hymyilyttää nämä omien geeniensä kehujat.
Ja geenien paremmuuden todistaminen jää lapsen harteille. Muistan lapsuudesta kuinka emät lesoilivat suu vaahdossa toisilleen meidän lasten saavutuksilla, ei koskaan omillaan 🤮
Tämä. Aamen. Tämä.
Ei. Se on ollut taas heidän emiensä tehtävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun lapsi ei enää tarvitse vanhempiaan on työ tehty. Pyyteetön unohdettu työ on vanhemmuus. Palkkaa tai kunniaa siitä ei saa. Iloa korkeintaan. Aamen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ap. olet kateellinen niille naisille, jotka ovat synnyttäneet itse omat lapsensa ja sinä et ole, vaikka olisit halunnut.
Mätäne yksinäisyyteesi.
Hanki apua. Miltei Kuka tahansa (ja suurin osa) voi synnyttää lapsensa. Jopa narkkarit, alkoholistit ja muut elämänkallut. Se ei ole mikään saavutus. Sehän tämän aloituksen idea oli. Lapsen synnyttäminen ei ole mikään saavutus, vaan sama asia kuin vaikka hengittäminen. Kuka tahansa pystyy siihen.
Lapsia ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä. Kyse on mahtavasta lahjasta, siunauksesta. Aloittajan kaltaiset ihmiset painottavat myös sitä, että vanhemman pitää elää omaa elämää. Omaa elämää? Siis lapset kuuluu johonkin toiseen todellisuuteen, ehkä avaruusolioiden rinnakkaistodellisuuteen, ja siitä pitää pyristellä irti saadakseen elää ihan "omaa elämää"?
Luulen että monet ihmiset vain tarkoittavat tällä, että rakastavat lapsiaan ja ovat ylpeitä heistä, mikä on ihan hyvä juttu. Ikävämpää se on, kun vanhemmat vähät välittää lapsistaan, siitä olisin tässä maailmassa eniten huolissaan.
Kysyisin, miksi häiritsee, että jotkut sanoo näin? Tuntuuko ettei omat vanhemmat ole välittäneet tarpeeksi, ettei ollut vanhemmille se suurin juttu tai ainakin niitä suurimpia juttuja elämässä? Häiritseekö oma lapsettomuus? Tai sitten ei häiritse, mutta häiritseekö se, että jonkun mielestä lapset on tärkeämpää kuin vaikka ura tms., onko muiden mielipiteillä väliä? Jokaisella meistä on elämä ja saavutukset. En mielelläni dissaisi ketään, en myöskään niitä, jotka kokee, että omat lapset on niitä suurimpia saavutuksia. On tässä maailmassa pahempaakin ja tämän kokemuksen vastakohta eli esim. välinpitämättömyys omia lapsia kohtaan on kyllä pahempi. Sitäkin on tämä maailma täynnä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä minusta siitä saa olla ylpeäkin jos on 18-20 vuotta tehnyt pyyteetöntä ja epäitsekästä kasvatustyötä lastensa eteen ja heistä kasvaa hyviä ihmisiä. Eihän se tosiaan ole vain se synnytys, kyllä se vaivannäkö on ihan jossain muussa kohtaa mitä lapsiin tulee ei ne ilman panoksia aikuisiksi kasva.
Kyllä kasvaa. Fiksuja ihmisiä kasvaa vaikka vanhemmat olisivat välinpitämättömiä tai jopa lapselle haitallisia. Ihmisestä ei välttämättä näe yhtään kuinka hyvät tai huonot vanhemmat hänellä on.
Vierailija kirjoitti:
Jos omat lapset saa joskus fiksuina maailmalle niin kyllä mä taputan itteäni selkään ja voin todella todeta että he ovat se suurin saavutus mitä olen aikaan saanut. Kyllä työ kalpenee sen rinnalla.
Ja jos et saa, millä perusteella syy ei ole sinun vaan heidän?
"Ilman huoltajien panostuksia lapsestaan ei kasva yhtään mitään."
"Hienoa, että monet pärjäävät myös huolimatta onnettomista huoltajistaan."
Sanot yhtä ja kumoat sen heti itse o_O
Enhän. Kuka sanoo, että onnettoman huonon huoltajan panos on pyöreä nolla? Mutta jos lapsen ympärillä on vain aikuisia, joiden panostus on pyöreä nolla, hän kuolee. Tämän ja suurella rahalla ja vaivannäöllä saavutetun huippumenestyksen välillä on miljoona eri tasoa vanhemmuutta. Menestys ja terveys heikoista lapsuuden lähtökohdista on poikkeus, kun taas mm akateemisista vanhemmista se on normi.
Mutta mukavaa, että täällä niin raikkaasti kyseenalaistetaan se jo totuutena yleensä palstalla toitotettu 'ei kaikilla ole samanlaisia mahdollisuuksia kun ei kaikki ole syntyneet hyviin perheisiin'
Naaraan luonnollinen tehtävä on lisääntyä.
Jos on saanut väännettyä yhden vahinkopenskan tähän maailmaan, niin se ei ole mikään saavutus, vaan luonnollisen tehtävän täyttö.
Ei sillä voi leveillä koko loppuelämänsä ajan.
Varsinkaan jos ei ole saanut aikaan mitään muuta vaikkapa ammatillisesti tai yhteiskunnallisesti.
Vierailija kirjoitti:
Kun lapsi ei enää tarvitse vanhempiaan on työ tehty. Pyyteetön unohdettu työ on vanhemmuus. Palkkaa tai kunniaa siitä ei saa. Iloa korkeintaan. Aamen.
Vanhemmat repivät päästä, raahasivat pelkistä hiuksista kiinni pitäen huoneesta toiseen, roikottivat jaloista kiinni pitäen pää alaspäin ja ravistelivat, heittivät esineillä, löivät vyöllä, pilkkasivat negatiivisten tunteiden näyttämisestä, panivat kovaäänisesti samassa huoneessa, huusivat, nälvivät, nolasivat, valehtelivat, kiristivät ja pilkkasivat.
Palkkaa tai kunniaa eivät tuosta pyyteettömästä työstä saa vaikka sitä vaativatkin.
Minulla ei tuollaista ole koskaan ollut. Lapsi tuli, kun tapasin lapsen isän. Joka halusi lasta ja sitten minäkin innostuin asiasta. Tuntui tosi luonnolliselta.