Asioita joita laihtuneet ei kertoneet

Hiukset lähti päästä.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut aina hoikka ja voi miten surullisilta nämä kommentit kuulostavat. Paino ilmeisesti todella määrittelee ihmistä?

Kyllä se nykypäivänä tuntuu määrittelevän. Lihavat ovat alinta kastia. Tästä syystä itsekin turvauduin siihen viimeiseen vaihtoehtoon, lihavuusleikkaukseen. Ja siitä oli iso apu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut aina hoikka ja voi miten surullisilta nämä kommentit kuulostavat. Paino ilmeisesti todella määrittelee ihmistä?

Kyllä se nykypäivänä tuntuu määrittelevän. Lihavat ovat alinta kastia. Tästä syystä itsekin turvauduin siihen viimeiseen vaihtoehtoon, lihavuusleikkaukseen. Ja siitä oli iso apu.

Eikö terveys kuitenkin ollut ensimmäinen syy mennä leikkaukseen? 

Minua kiukuttaa lihavien epäoikeudenmukainen kohtelu ja tiedon puute. Mitä enemmän lihavuudesta saadaan tietoa, sitä paremmin paljastuu se, että kyse ei ole vain siitä, että kalorien vähentäminen auttaa. 

Se kuitenkin on fakta, että lihavuus on erittäin epäterveellinen tila, jos se vaikeuttaa liikkumista ja elämää eli on riittävän paljon ylipainoa. Ja myös vähäisempi lihavuus on haitallista, jos ruokavalion koostumus on huono. Mutta näin ei kaikkien ylipainoisten kohdalla ole. Toisaalta myös hoikkien ruokavalio voi olla uhka terveydelle eli jos ruuan laatu on epäterveellinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Allekirjoitan kaikki edelliset löysästä ihosta ikävän kohtelun loppumiseen. Ylipaino todellakin määrittää ihmistä myös muiden silmissä valtavasti.

Suurin oivallus liittyy kuitenkin siihen, että pysyvä laihtuminen ei kaikissa tapauksissa ole enää mahdollista.

Olen ollut jo lapsena lihava (yli 100kg) ja laihduttanut kolmesti normipainoon, jostain syystä tasakymppien kohdilla, eli n. 20, 30 ja 40 vuotiaana. Aina pudotettavaa on ollut 25-35kg, aina kilot ovat hiipineet takaisin sen kymmenen vuoden aikana.

Tällä viimeisimmällä kerralla pudotetuista 25:stä kilosta 10kg on tullut takaisin jo vuodessa! Näin siitäkin huolimatta, että olen yrittänyt kaikin keinoin löytää tasapainon tämän viimeisen vuoden ajan. Arkisin pätkäpaastoan 20/4 rytmillä, en syö herkkuja jne., mutta silti paino nousee, jos syön viikonloppuisin yhtään rennommin. Lomaviikko saattaa nostaa painoa 5-8kg, jotka pitää sitten laihduttaa ihan tosissaan pois. Aineenvaihdunta on todellakin keski-ikäisenä erilainen.

Lisäksi kaikenlainen pikkukremppa vaikeuttaa liikunnan avulla painonpudotuksen ylläpitämistä. Painon merkittävä lasku ei korjannut esim. nivelvaivoja kokonaan, vaikka helpottikin niitä vähän.

Näköjään tässä iässä laihduttua pitäisi sitoutua laihdutusruokavalioon loppuiäksi, mutta siihen en ole valmis. Pyrkimys onkin nyt mahdollisimman terveeseen ja toimintakykyiseen kroppaan, ei mahdollisimman hoikkaan.

Rasvasolut laajenevat lihoessa, vaikka laihdut se jää "muistiin" soluihin. Ja sen vuoksi kilot tulee helposti takaisin, ei tuosta pääse enää eroon kuin itsekurilla eli pitämällä paino kontrollissa.

Voi tuossa olla jotain perääkin, mutta itse olen laihduttanut 20kg, eikä minulla ole ollut haastetta pysyä nykyisessä painossani.

Itse koen, että kyse on kalorintarpeesta ja siitä kuinka on sisäistänyt ruokailutottumukset pysyväksi elämäntavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Allekirjoitan kaikki edelliset löysästä ihosta ikävän kohtelun loppumiseen. Ylipaino todellakin määrittää ihmistä myös muiden silmissä valtavasti.

Suurin oivallus liittyy kuitenkin siihen, että pysyvä laihtuminen ei kaikissa tapauksissa ole enää mahdollista.

Olen ollut jo lapsena lihava (yli 100kg) ja laihduttanut kolmesti normipainoon, jostain syystä tasakymppien kohdilla, eli n. 20, 30 ja 40 vuotiaana. Aina pudotettavaa on ollut 25-35kg, aina kilot ovat hiipineet takaisin sen kymmenen vuoden aikana.

Tällä viimeisimmällä kerralla pudotetuista 25:stä kilosta 10kg on tullut takaisin jo vuodessa! Näin siitäkin huolimatta, että olen yrittänyt kaikin keinoin löytää tasapainon tämän viimeisen vuoden ajan. Arkisin pätkäpaastoan 20/4 rytmillä, en syö herkkuja jne., mutta silti paino nousee, jos syön viikonloppuisin yhtään rennommin. Lomaviikko saattaa nostaa painoa 5-8kg, jotka pitää sitten laihduttaa ihan tosissaan pois. Aineenvaihdunta on todellakin keski-ikäisenä erilainen.

Lisäksi kaikenlainen pikkukremppa vaikeuttaa liikunnan avulla painonpudotuksen ylläpitämistä. Painon merkittävä lasku ei korjannut esim. nivelvaivoja kokonaan, vaikka helpottikin niitä vähän.

Näköjään tässä iässä laihduttua pitäisi sitoutua laihdutusruokavalioon loppuiäksi, mutta siihen en ole valmis. Pyrkimys onkin nyt mahdollisimman terveeseen ja toimintakykyiseen kroppaan, ei mahdollisimman hoikkaan.

Rasvasolut laajenevat lihoessa, vaikka laihdut se jää "muistiin" soluihin. Ja sen vuoksi kilot tulee helposti takaisin, ei tuosta pääse enää eroon kuin itsekurilla eli pitämällä paino kontrollissa.

Voi tuossa olla jotain perääkin, mutta itse olen laihduttanut 20kg, eikä minulla ole ollut haastetta pysyä nykyisessä painossani.

Itse koen, että kyse on kalorintarpeesta ja siitä kuinka on sisäistänyt ruokailutottumukset pysyväksi elämäntavaksi.

Varmasti on kyse myös siitä, mutta luultavasti geenisi ovat auttaneet sinua myös. Eli sinun ylipainosi on johtunut elintavoista puhtaamminen kuin jonkun muun ylipaino. Kuka tahansa kyllä lihoo, jos syö riittävästi, mutta joidenkin kohdalla lihomista auttavat huomattavasti geenit. Itsekin kuulun noihin, joiden geenit eivät suosi lihomista ja ruokahalukin on normaali. Ikävästi sekin on todettu, että osa ihmisistä ei nauti lainkaan liikunnasta eli heille ei synny endorfiineja. Ryhmä on ihan merkittävä, ei häviävän pieni vähemmistö.

Ei itsessään koske aloitusta, mutta tuohon kauneusasiaan, lihavat vai laihat.. itse koen, että tosi usein lihavampi on huomattavasti kauniimpi kuin laiha, ja varsinkin, kun on sinut itsensä ja painonsa kanssa. Lihavat on lepposia-lausahdus on suurelta osin totta.

Ja en itse ole lihava, vaan juuri se 20 kiloa laihtunut, jonka kasvojen iho on jäänyt ihan liian suureksi..

Se että leuan alle jää valtava heltta, mitä ei saa jumppaamallakaan pois. 😢

Noita helttoja harvoin näkee? Usein muut paikat roikkuu.

Ei mikään muu muuttunut kuin paino. Laihdutin 122 kilosta 65 kiloon ikävuosina 47-50. Minua kohdeltiin aina lihavanakin hyvin enkä ollut kielteisellä tavalla näkymätön. Kumppania en ole koskaan halunnut joten sekään ei tullut vastaan olisiko sellaista ollut lihavana vaikea löytää.

Mutta niin, ei muuttunut makuaisti eikä perusjaksaminen, ei mikään roikahtanut tai rypistynyt ihmeemmin, olen sama kolhon näköinen akka kuin aina. Jotenkin vähän pettymys tosiaan ettei laihtuminen tuonut muuta kuin muuttuneen vaaan lukeman. Täytyy vaan motivoida itseään terveysriskien vähenemisellä sitten, koska loppuelämä tulee olemaan painontarkkailua.

BMI:stä 35 -> 29. Vielä ei olla lähtö- saati tavoitepainossa mutta rohkaisevia muutoksia on jo tapahtunut:

- Alan löytää taas kehostani kohtia joista pidän. Pystyn esimerkiksi tunnustelemaan kädellä joitain lihaksistani.

- Olo on energisempi. Pystyn keskittymään paremmin työhöni enkä ärähtele niin paljoa lapsille.

- Liikkuminen

- Selkäkivut ovat harventuneet, vaikka eivät vielä kokonaan loppuneet. Pääkipu ei ole kroonista.

- Verenpaine on taas terveissä lukemissa, leposyke laskenut ja sykevälivaihtelu tuplaantunut.

- Pystyn taas juoksemaan lyhyitä lenkkejä ja tekemään edes yhden punnerruksen. En hengästy vielä yksien portaiden nousemisella.

- Nautin ruuista sen sijaan että hankin sillä pahaa oloa.

- Etenkin liikunnan aikana housut alkavat tippua päältä, mutta vastapainoksi olen saanut osan säilyttämistäni vanhoista vaatteista käyttöön.

Huonoin puoli? Se etten uskalla riemuita terveyteni kohentumisesta kenellekään, koska saan syyllistävää ja alentuvaa palautetta, puolisolta suoranaisen vihamielistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lihavat ystävät kadehtii, kun hoikistuu.

Ehkä kuitenkin vain kaverit, ystävät eivät kadehdi.

Mulle kävi kyllä niin, että nimenomaan ystävä muuttui oudoksi. En osaa sanoa, että kadehtiiko, vai onko vain niin ärsyyntynyt omasta lihomisestaan, että pitäytyy yhteydenpidosta.

Pidin joskus viiden päivän vesipaaston ja siinä kyllä huomasi että makuaisti muuttui. Sokeri oli yliällöttävän makeaa ja muutenkin aluksi kaikki maistui vähän oudolta. Mutta kyllä se siitä sitten taas palasi vanhaan kun tottui.

Vierailija kirjoitti:

Näköjään tässä iässä laihduttua pitäisi sitoutua laihdutusruokavalioon loppuiäksi, mutta siihen en ole valmis. Pyrkimys onkin nyt mahdollisimman terveeseen ja toimintakykyiseen kroppaan, ei mahdollisimman hoikkaan.

Olen muutaman kerran saanut painoa laskelmaan reilusti 3kk rajun kuurin aikana. Totesin vain, että minulle ei sovi sellainen, että syön 1500 kaloria päivässä (joka siis oma tarve jos ei liiku lainkaan) sillä tuo jättää minut erittäin nälkäiseksi. Siitäkin huolimatta että tuo kalorimäärä koostuu erittäin tarkasti katsotusta terveellisestä ja monipuolisesta sapuskasta (joskin ei kovin vaihtelevasta viikon sisään). Juuri tuo vaihtelevuuden puute ja jatkuva näläntunne saa minut sitten syömään sen verran enemmän, että ei ole nälkä, vaan hyvä ja normaali olo. Ja sitten siinä onkin jo päivää kohden vähän liikaa eli kuukautta kohden vähän enemmän liikaa.

Painoni putosi muuten kuin lehmän häntä taas 4kg, kun mirtazapiinit loppuivat enkä hakenut niitä lisää apteekista (pienen murenan olen ottanut jotta nukkuisin paremmin). Nyt olen nukkunut toki huonommin ja katkonaisemmin, mutta 4kg on nyt pysyvästi poissa! Järkyttävää myrkkyä tuokin lääke.

N47

Lisään vielä listaan: Joudut kärvistelemään loppuikäsi nälässä hallitaksesi painoasi. Elimistö huutaa kokonajan nälkää ja jos syöt aina silloin kun on nälkä sen nälän pois, niin kohta olet lihonut takaisin.

No ap nyt ei aidosti lihava vielä edes ole ollut. Todennäköisesti näyttänyt katukuvassakin hyvin normaalilta, eikä ole silmiin pistänyt lihavuudellaan. Hyvin moni lihoo noin parikymmentä kiloa vuosien saatossa, mutta eivät he siltikään näytä vielä miltään läskeiltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut aina hoikka ja voi miten surullisilta nämä kommentit kuulostavat. Paino ilmeisesti todella määrittelee ihmistä?

Paino todella määrittelee ihmistä. Ei pelkästään sen kautta, miten hän sen itse kokee, vaan myös ja erityisesti nykyään oikeastaan paljonkin sen kautta, miten toiset ihmiset hänet kokevat.

Nykyisenä hoikkana myötätuntoni on täydellisesti niiden puolella, jotka ovat (vielä) ylipainoisia. Onko muuta ihmisryhmää, jonka koko ihmisarvo olisi samalla tavalla kyseenalaistettu, kuin ylipainoiset? Se, miten toiset kohtelevat sinua painosi, ulkomuotosi takia, on ihan järkyttävää. Sitä ei huomaa, ellei ole itse kokenut kumpaakin; sekä ylipainoisena että normaalipainoisena olemista.

Taistelen koko ajan sitä vastaan, ettei minusta tulisi kylmä ja hyvin tyly kanssaihmisiä (erityisesti miehiä) kohtaan. Tavallaan kaipaan sitä tietynlaista ylipainoisen näkymättömyyttä, mutta koska siihenkin liittyy kuitenkin niin paljon negatiivista, niin en ole esimerkiksi nyt pukeutunut kaapuihin tai telttamaisiin vaatteisiin, jotka piilottaisivat hoikistuneen vartaloni. Olo on hyvin ristiriitainen: toisaalta on mukavaa, kun voi pukeutua vaikka tyköistuvaan, muotoiltuun t-paitaan, toisaalta hoikkana saatu huomio – jopa viisikymppisen naisen saama (!) – tuntuu pinnalliselta ja lähes loukkaavalta, kun itse tiedän, että olen ihan sama tyyppi kuin silloin parikymmentä kiloa sitten, jolloin olin kanssaihmisille pelkkää ilmaa.

Tämä on todellakin surullista.

Ympärilleni kasvaa päivä päivältä vahvempi muuri.

Muistathan sitten itsekin katsella kanssaihmisiä, olivat he sitten minkä näköisiä hyvänsä, ihaillen ja jopa haluten. Sillä ihan samoja ihmisiä siellä pinnan alla on.

En oikein ymmärrä tätä vinkumista siitä, että lihavana ei saa samalla tavalla huomiota, kuin hoikkana/hoikempana.

Luulisi ihmisten pikkuhiljaa ymmärtävän, että suuri osa ihmisistä ei pidä ylipainoa viehättävänä. Ei edes ilmeisesti iso osa ylipainoisista, kun näyttävät hakevan itsekin normaalipainoista seuraa.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että ko. ihminen ei voisi olla mitä ihanin ihminen, kun häneen tutustuu. Mutta hän ei vaan välttämättä ole se kehen ekana haluaa tutustua.

Kyllä itse ainakin kaupungilla kävellessä katselen itseäni viehättäviä ihmisiä enemmän, kuin niitä jotka eivät silmääni viehätä.

Kyllä minä nimenomaan katson kanssaihmisissä ihan kaikkea muuta kuin heidän elopainoaan. Minun ei tarvitse pitää ihmistä viehättävänä huomatakseni hänen olemassaolonsa ja kohdellakseni häntä ystävällisesti ja inhimillisesti. Kaikista ei tarvitse viehättyä, kaikkiin ei tarvitse ihastua, ja todellakaan kaikkia ei tarvitse haluta, mutta kaikkia olisi hyvä pitää ihmisinä.

Lukutaidossa on vikaa, jos esim. minun edellä kirjoittamastani (jota tässä lainaat) saa sen käsityksen, että "vinkuisin sitä, etten lihavana saa samalla tavalla huomiota". Päinvastoin sanon kaipaavani ylipainoisen näkymättömyyttä, koska se huomio, jota nyt hoikkana saan, ei tunnu aidolta ja hyvältä huomiolta.

Ihmiskunta tuntuu muuttuneen yhä pinnallisemmaksi. Ikään kuin suvaittaisiin ympärille vain niitä ihmisiä, jotka olisivat potentiaalisia pariutumiskumppaneita. Esimerkiksi minulla on sellainen outo piirre, että pidän ruskeita silmiä ihastumismielessä vahvana turn offina. Paras ystäväni on ruskeasilmäinen, ja ruskeasilmäiset ovat minulle aivan yhtä arvokkaita ihmisiä kuin sinisilmäisetkin. Minun ei tarvitse kyetä ihastumaan johonkuhun voidakseni pitää häntä ihmisenä, ei edes halutakseni tutustua häneen. Viehättävyys, ulkonäkö, ovat nykyään liian määrääviä ominaisuuksia.

Minäkin kuulun siihen ryhmään, ettei muiden eikä omakaan ylipaino häiritse. Sen takia tuossa aiemmin epäilinkin, että kyse on enemmän ylipainon psyykkisistä vaikutuksista kuin siitä, että jokainen vastaantulija kiinnittäisi huomiota nimenomaan ylipainoon. 

Hyvä pointti. Tästä on tehty jopa tutkimuksia! Eli on tutkittu lievästi ylipainoisten naisten käytöstä ja ulkoista habitusta ja sen vaikutusta muihin ihmisiin.

Tutkijat jakoivat naiset kolmeen ryhmään: osa oli juuri laihduttanut huomattavasta ylipainosta ja osa taas oli hiljattain lihonut timmistä ja hoikasta "perus-pullukaksi, eli jättänyt tavoitteellisen kuntoilun ja repsahtanut ruokavaliostaan, osa oli koko aikuisikänsä ollut samoissa mitoissa.

Miehille näytettiin videokuvaa näistä naisista eri tilanteissa ja heidän piti rankata nämä naiset viehättävyyden mukaan.

Miehet pitivät poikkeuksetta viehättävimpinä naisia, jotka olivat laihduttaneet huomattavasti (vaikka eivät tienneet näiden laihdutusurakasta) Miehet selittivät tyyliin: "säteilevä olemus, iloisuus, positiivisuus, itsevarmuus, sympaattisuus, karisma, tyylikkyys, seksikkyys"

Huonoimmat pisteet saivat naiset, jotka olivat lihoneet timmistä "keskiverto-pullukaksi".

Eli nainen joka oli onnistunut laihdutusurakassaan ja saanut "uuden elämän" ja piti itseään viehättävänä, säteili itsevarmuutta ja viehätysvoimaa, toisin kuin saman kaliiperin nainen, joka oli lihonut runsaasti.

Eli itsevarmuus ja positiivisuus ei niinkään vaatekoko, tekee naisesta viehättävän.

Vierailija kirjoitti:

No ap nyt ei aidosti lihava vielä edes ole ollut. Todennäköisesti näyttänyt katukuvassakin hyvin normaalilta, eikä ole silmiin pistänyt lihavuudellaan. Hyvin moni lihoo noin parikymmentä kiloa vuosien saatossa, mutta eivät he siltikään näytä vielä miltään läskeiltä.

Kyllä, monet lihovat parikymmentä kiloa teinivuosista. Mutta jotta he eivät näytä läskeiltä, lähtöpainon on pitänyt olla alhainen. Tyyliin teininä tosi hoikkia 170 cm ja 50 kg. Ja sitten keski-ikäisenä lähemmäs 70 kiloa. Tuossa vielä näyttää suht ok:lta.

Vierailija kirjoitti:

Eiväthän kaikki ylipainoiset syö sipsiä ja pullaa. Itse olen kasvissyöjä, syön paljon raakojakin kasviksia, en koskaan syö hampurilaisia tai vastaavia. Ylipainoa ei ole kovin paljon, mutta en myöskään uskalla laihduttaa rupsahtamisen pelossa, koska ikää on yli 50. Näin juuri äskettäin sellaisen muodonmuutoksen ikäiselläni tuttavalla, että reilu laihdutus vanhensi 20 vuotta, en tunnistanut kun kaupassa näin.

Kaikki tuntemani kasvissyöjät ovat ylipainoisia. Ihme juttu. Mitä te syötte?

Itse olen ikäni vetäny (tietämättömänä) karkkia ja mättöruokaa. Laihaks haukuttu koko ikäni.

Nyt syön terveellisesti. Ikää 60+

Hiilarit pois, niin paino tippuu ja on virkeä olo, kun ei tule ruokailun jälkeen sokeriväsymystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut aina hoikka ja voi miten surullisilta nämä kommentit kuulostavat. Paino ilmeisesti todella määrittelee ihmistä?

Paino todella määrittelee ihmistä. Ei pelkästään sen kautta, miten hän sen itse kokee, vaan myös ja erityisesti nykyään oikeastaan paljonkin sen kautta, miten toiset ihmiset hänet kokevat.

Nykyisenä hoikkana myötätuntoni on täydellisesti niiden puolella, jotka ovat (vielä) ylipainoisia. Onko muuta ihmisryhmää, jonka koko ihmisarvo olisi samalla tavalla kyseenalaistettu, kuin ylipainoiset? Se, miten toiset kohtelevat sinua painosi, ulkomuotosi takia, on ihan järkyttävää. Sitä ei huomaa, ellei ole itse kokenut kumpaakin; sekä ylipainoisena että normaalipainoisena olemista.

Taistelen koko ajan sitä vastaan, ettei minusta tulisi kylmä ja hyvin tyly kanssaihmisiä (erityisesti miehiä) kohtaan. Tavallaan kaipaan sitä tietynlaista ylipainoisen näkymättömyyttä, mutta koska siihenkin liittyy kuitenkin niin paljon negatiivista, niin en ole esimerkiksi nyt pukeutunut kaapuihin tai telttamaisiin vaatteisiin, jotka piilottaisivat hoikistuneen vartaloni. Olo on hyvin ristiriitainen: toisaalta on mukavaa, kun voi pukeutua vaikka tyköistuvaan, muotoiltuun t-paitaan, toisaalta hoikkana saatu huomio – jopa viisikymppisen naisen saama (!) – tuntuu pinnalliselta ja lähes loukkaavalta, kun itse tiedän, että olen ihan sama tyyppi kuin silloin parikymmentä kiloa sitten, jolloin olin kanssaihmisille pelkkää ilmaa.

Tämä on todellakin surullista.

Ympärilleni kasvaa päivä päivältä vahvempi muuri.

Muistathan sitten itsekin katsella kanssaihmisiä, olivat he sitten minkä näköisiä hyvänsä, ihaillen ja jopa haluten. Sillä ihan samoja ihmisiä siellä pinnan alla on.

En oikein ymmärrä tätä vinkumista siitä, että lihavana ei saa samalla tavalla huomiota, kuin hoikkana/hoikempana.

Luulisi ihmisten pikkuhiljaa ymmärtävän, että suuri osa ihmisistä ei pidä ylipainoa viehättävänä. Ei edes ilmeisesti iso osa ylipainoisista, kun näyttävät hakevan itsekin normaalipainoista seuraa.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että ko. ihminen ei voisi olla mitä ihanin ihminen, kun häneen tutustuu. Mutta hän ei vaan välttämättä ole se kehen ekana haluaa tutustua.

Kyllä itse ainakin kaupungilla kävellessä katselen itseäni viehättäviä ihmisiä enemmän, kuin niitä jotka eivät silmääni viehätä.

Kyllä minä nimenomaan katson kanssaihmisissä ihan kaikkea muuta kuin heidän elopainoaan. Minun ei tarvitse pitää ihmistä viehättävänä huomatakseni hänen olemassaolonsa ja kohdellakseni häntä ystävällisesti ja inhimillisesti. Kaikista ei tarvitse viehättyä, kaikkiin ei tarvitse ihastua, ja todellakaan kaikkia ei tarvitse haluta, mutta kaikkia olisi hyvä pitää ihmisinä.

Lukutaidossa on vikaa, jos esim. minun edellä kirjoittamastani (jota tässä lainaat) saa sen käsityksen, että "vinkuisin sitä, etten lihavana saa samalla tavalla huomiota". Päinvastoin sanon kaipaavani ylipainoisen näkymättömyyttä, koska se huomio, jota nyt hoikkana saan, ei tunnu aidolta ja hyvältä huomiolta.

Ihmiskunta tuntuu muuttuneen yhä pinnallisemmaksi. Ikään kuin suvaittaisiin ympärille vain niitä ihmisiä, jotka olisivat potentiaalisia pariutumiskumppaneita. Esimerkiksi minulla on sellainen outo piirre, että pidän ruskeita silmiä ihastumismielessä vahvana turn offina. Paras ystäväni on ruskeasilmäinen, ja ruskeasilmäiset ovat minulle aivan yhtä arvokkaita ihmisiä kuin sinisilmäisetkin. Minun ei tarvitse kyetä ihastumaan johonkuhun voidakseni pitää häntä ihmisenä, ei edes halutakseni tutustua häneen. Viehättävyys, ulkonäkö, ovat nykyään liian määrääviä ominaisuuksia.

Minäkin kuulun siihen ryhmään, ettei muiden eikä omakaan ylipaino häiritse. Sen takia tuossa aiemmin epäilinkin, että kyse on enemmän ylipainon psyykkisistä vaikutuksista kuin siitä, että jokainen vastaantulija kiinnittäisi huomiota nimenomaan ylipainoon. 

Hyvä pointti. Tästä on tehty jopa tutkimuksia! Eli on tutkittu lievästi ylipainoisten naisten käytöstä ja ulkoista habitusta ja sen vaikutusta muihin ihmisiin.

Tutkijat jakoivat naiset kolmeen ryhmään: osa oli juuri laihduttanut huomattavasta ylipainosta ja osa taas oli hiljattain lihonut timmistä ja hoikasta "perus-pullukaksi, eli jättänyt tavoitteellisen kuntoilun ja repsahtanut ruokavaliostaan, osa oli koko aikuisikänsä ollut samoissa mitoissa.

Miehille näytettiin videokuvaa näistä naisista eri tilanteissa ja heidän piti rankata nämä naiset viehättävyyden mukaan.

Miehet pitivät poikkeuksetta viehättävimpinä naisia, jotka olivat laihduttaneet huomattavasti (vaikka eivät tienneet näiden laihdutusurakasta) Miehet selittivät tyyliin: "säteilevä olemus, iloisuus, positiivisuus, itsevarmuus, sympaattisuus, karisma, tyylikkyys, seksikkyys"

Huonoimmat pisteet saivat naiset, jotka olivat lihoneet timmistä "keskiverto-pullukaksi".

Eli nainen joka oli onnistunut laihdutusurakassaan ja saanut "uuden elämän" ja piti itseään viehättävänä, säteili itsevarmuutta ja viehätysvoimaa, toisin kuin saman kaliiperin nainen, joka oli lihonut runsaasti.

Eli itsevarmuus ja positiivisuus ei niinkään vaatekoko, tekee naisesta viehättävän.

Itsevarmuus ja positiivisuus + kohtuullinen paino.